Antti ja Irene Luku 13

   Niin oli ensimmäinen lapsi syntynyt ja päässyt jo kotiin. Samoin nimikin oli juhlavasti jo annettu. Henna kehittyi vanhempiensa hellässä huomassa.

  Ensin kontattiin ja harjoiteltiin, siitä pikku hiljaa nousta ylös seisomaan. Aina tapahtui kehitystä lapsen vanhetessa. Kunnes

  Henna jo kokeili jalkojensa pitävyyttä ja nousi ilman tukea jo seisomaan. Mutta ei vielä askeleet pitäneet kun piti lähteä kävelemään. Irene kirjasi kaikki tapahtumat ylös vihkoon. Mutta alkoi se Hennan tasapainokin parantumaan ja ensi-askeleita otettiin ja välillä pyllähdettiin pyllylleen. Mutta uudestaan vaan taas ylös ja kokeilemaan taas kävelyä.

  Niin kehittyi nuorenparin perheelämä. Antti painoi kesällä kaivaen rajaojia auki ja palkan maksoi Metsähällitus. Se oli varmaa tuloa kun muisti vain käydä töissä. Viikonloppuisin tuli työnjohtaja mittaamaan kaivetun ojan ja maksoi palkan tilipussilla Antin käteen. Kuinka onnelliselta kaikki tuntuikaan. Antti toi tilipussin kotiin ja siitä ostettiin ruokaa, maksettiin talon lainaa ja mopon osamaksua. Vielä jonkin verran jäi säästöönkin rahaa.

  Näin jatkettiin ja kun syksy tuli tiesi se taas pariskunnan lähentymistä vuoteessa. Ja kun sitä tarpeeksi lähestyy, niin siitähän ei ole seurauksena muuta kuin oikein lähellä oloa. Siitä ei taas ole seurauksena kuin, että Irene alkoi jälleen odottamaan lasta.

  Mutta kun kaikki tuntuu menevän hyvin niin silloin aina tunkeaa suruakin joukkoon. Antin isä kuoli yllättäen eräänä yönä. Hän poistui aivan rauhallisesti tuon puoleiseen. Surua ja tuskaa se tietenkin tuotti niin vaimolle kuin Antillekkin. Hän oli auttava mies joka ei komennellut. Rauhallinen mukava mies jota kaikki rakastivat. Häneltä Anttikin sai paljon ja varsinkin nyt loppuvaiheessa. Hän neuvoi kuinka työtä tehdään. Niinpä pojasta tulikin erittäin kova mies tekemään töitä. Ei tahtonut olla ilmaa joka olisi estänyt Anttia menemästä rajaojien kaivuuseen. Mutta nyt piti suunnitella hautajaisten pitämistä ja rauhoittaa kaikki muu tekeminen. Kaikki ymmärsivät, että nyt pitää antaa aikaa läheisten surun viettoon.

  Aika kului ja hautajaisista oli kulunut jo tovi. Ilmat alkoivat kylmenemään mutta sinnikkäästi Antti vielä kaivoi rajaojia auki. Iltaisin hän tietenkin oli väsynyt mies koska ruumiillinen työ oli ojankaivuun muodossa erittäin raskasta. Kotiin tullessä ja pesulla käynnin jälkeen hän halusi loikoilla lattialla ja leikkiä oman lapsen kanssa. Talvi oli tulossa ja sitten alkaisi jälleen puun kaadot. Töitä olisi tarjolla muissakin paikoissa kun siinä joka sovittiin jo keväällä. Peinenpiä hommia hän ajatteli tehdä viikonloppuisin, kun rahaa kuitenkin tarvitaan. Ja kun äiti oli vielä ehdottanut, että he muuttaisivat hiedän kotiinsa, tehtäisiin vaihtokauppa asuntojen suhteen. Myöskin hän ehdotti, että Antti ja Irene ottaisivat hoitoonsa heidän maapaikan hoitamisen. Antin äiti katsoisi pikkutytön perään kun Irene lypsäisi lehmät ja hoitaisi maidon lähettämisen ja syöttämisen. Nyt oli siis töitä tarjolla yllin kyllin.

  Sukupolven vaihdos tehtiin ja nyt tuli Irenestä ja Antista maanviljelijöitä. Maatyöt piti tietenkin tehdä samoin kuin lupaamat metsätyöt sekä vielä ojankauvuut. Töitä oli kyllä nyt tarpeeksi, mutta olivathan he vielä nuoria. Mutta nyt tähän oli lähdetty ja lupaamat työt piti hoitaa.

  Elämä jatkui ja töitä paiskittiin. Irene lähti aamulla roikkumaan lehmän tisseihin ja hoisi kaikki navetassa kuntoon. Sitten siivoamaan tupaa ja tekemään ruokaa valmiiksi. Pyykkiä pestiin kun pyykkikasa alkoi kasvamaan liian suureksi. Antti lähti kaivamaan ojaa ja sieltä tullessa hoisi kaikkea sitä mitä maataloissa piti miesten tehdä. Talvikin alkoi heräämään ja heitti jo vähän lunta maisemaan. Sahat ja kirjeet piti panna kuntoon valmiiksi tulevia metsätöitä varten.

  Tyttö kasvoi isoäidin huomassa. Nuhat kivistelivät tyttöä kun niin paljon hän joutui olemaan ulkona. Tai

tietenkin tyttö halusikin olla ulkona mutta ainahan siellä kastuu ja kylmettyy. Eikä vanhemmat kerenneet niin tarkasti lapsesta huolta pitämään kun työtä oli niin paljon. Räkä tirskui tytön sieraimista kun hän sisällä leikki iltaisin. Vanhemmat vaan touhusivat töiden kanssa ja uusi lapsikin oli jo tulossa. Tuttu lause kuului vanhemmilta, "menes jo siitä, en mä nyt kerkiä suo auttamaan".  Tappaako työ tämän perheen. Tukkeja kaatui jo metsässä kovaa tahtia. Onneksi niitä ei tarvinnut telata mihinkään vaan ne hommat tekivät toiset.

  Irenen vatsa kasvoi ja hän joutui välillä käymään tutun tumman lääkärin luona sairaalassa. Nyt heidän yhteistyö jo toimi saumattomasti. Ei tarvinnut kauhusta enään huutaa kuin ensimmäistä lasta odotellessa. Mutta silloin oli aika toinen kun ei Irene ollut koskaan nähnyt tummaihoista ihmistä. Aika eteni ja talvi kului vahvasti töitä tehden.

  Kevät näytti iloisesti tuloaan. Esikot jo lämpöisillä rinteillä heräsivät eloon. Kaikki tuntui taas ihanalta kun kevät saatteli kesää tulemaan. Mutta Irenellä oli jo tutut tuskat tulossa. Uusi lapsi siellä ilmoitteli tulostaan kaselemaan uutta kesää.


Jatkuu

Keijo

Taas aloitetaan. Sivut olivat hetken sekaisin ja suruviestitkin on jo käsitelty.