Koskas naiset oikein rupsahtaa

Sallisen Tyyne oli kaunis tyttö nuorena. Mutta ei hänkään voinut olla käyttämättä kaikennäköisiä rasvoja ja värejä kasvoissaan. Ja ei ne aineet jääneet pelkästään vain kasvoihin levittämiseen. Niitä käytettiin koko vartalolla aina varpaihin asti. Tyttö oli kaunis kuin enkeli mutta väriä kuitenkin piti saada, että tuo kauneus hiukan hävisikin runsaalla maalaamisella.



Tyyne oli jo 16 vuotias ja mopopojat yrittivät saada häntä nousemaan mopon tarakalle. Mutta ei kukaan siinä yrityksessä onnistunut. Tyyne katseli autoja koska siellä ei tukka menisi sekaisin ja olisi kivempi istua pehmeällä tuolilla kuin mopon rautaputkien päällä.



Tyynen vanhemmat Ritu ja Kauno miettivät myöskin tyttärensä kasvojen maalausta. Tytöllä oli enemmän purkkeja kuin isällään joka oli ammatiltaan maalari. Kun on vielä tyttö kaunis, miksi sitä pitää noita myrkkyjä oikein itseensä laittaa. Tyyne oli heidän ainut lapsi. Lasta he yrittivät saada monta vuotta ennenkuin viimein onnistui. Toista lasta he yrittivät myöskin saada aluilleen mutta ei näkynyt onnistuvan enään. Lääkärissä olivat molemmat käyneet ja lopulta oli tullut tieto jossa oli todettu, että Kaunon siemennesteessä ei löytynyt kovinkaan paljon sellaisia liikkuvia osia. Ei tuollaisella siemennesteellä lapsia saada, oli lääkärin kommentti. Mutta yksi lapsi kuitenkin tuli ja siihen se sitten tuntuikin jäävän.

Tyyne päivät ja illat odotteli paikallisen nakkikioskin rappusilla, että tulisi joku poika häntä pyytämään autonsa kyytiin. Siinä olisi sitten kiva moikkailla mopopojille. Mutta lopulta kurvasi eräs Arto Opelinsa nakkarin pihaan ja alkoi kyselemään tytöltä, että mihinkäs sinä olet menossa. En mä tiedä, kunhan vaan tässä odottelen ja istuskelen. No mitäs sinä sitten odottelet? Oikeastaan odottelen, että tulis joku poika ja ottaisi minut kyytiin. Voisin siellä autossa olla pitemmänkin aikaa ja vaikka useastikkin. Hyppää sit kyytiin niin käydään vähän ajelemassa. Arto oli kaksi vuotta vanhempi Tyyneä ja oli juuri saannut tämän auton ostettua itselleen. Tai iskä oli siihen antanut rahat kun sain käytyä autokoulun.

Tyyne oli onnensa kukkuloilla kun sai istua autossa poikakaverin vieressä. Pieni hämäryys jo laski kirkkaan päivän jälkeen ulkona. Auto ajettiin metsäiselle tielle erään korkean mäen päälle. Sieltä avautui näköala pitkälle jossa piipuista tuleva savu antoi merkit missä ihmisiä asui. Arto laittoi kätensä Tyynen kaulalle ja Tyyneä alkoi jännittämään. Se oli ensimmäinen kerta kun poika on häntä näin lähellä. Arto kertoi itsestään ja oli jo jonkin aikaa katsellut tyttöjä mutta ei ollut uskaltanut keneltäkään kysellä. Nytkin hän oli Tyynen nähnyt jo eilen istuvat nakkarin penkillä mutta ei uskaltanut tulla hänelle mitään kyselemään. Mutta vasta tänään hän uskalsi tulla, oliko syynä tämä auto, ehkä se antoi kuitenkin hänelle hiukan enemmän rohkeutta. Arto painautui jo lähelle Tyyneä ja huulet ottavaisina hän kumartui tyttöä kohden. Tyyne ei kääntänyt päätään vaan antoi Arton painaa huulensa hänen huuliaan vasten. Näin saivat molemmat ensimmäiset suutelot toisiltaan. Ja päätteeksi vielä halattiin ja puristeltiin toisiaan kunnolla.

Ilta kului ja auto seisoi vieläkin tämän mäen päällä. Ikkunat olivat menneet jo huuruun sisäpuolelta. Oli jo ehkä aika lähteä kotiin. Arto vielä kokeili toista pusua ja laittoi kätensä samalla tytön reisien päälle. Tyyne hätkähti ja löi polvensa nopeasti yhteen, samalla laittaen kätensä nopeasta haarustansa suojaksi. Suudellaan vaan mutta ei vielä tehdä mitään muuta. Kaksi kertaa olivat huulet kohdanneet toisensa. Tällä oli todistettu, että he ovat nyt pari. Auto käynnistettuun ja laitettiin hiukan lämpöä päälle, että ikkunat aukeisivat nopeammin. Ikkunoiden auettua lähdettiin ajelemaan Tyynen kotia kohden. Sinne päästyä tehtiin huomiseksi seuraavat treffit.

Nuoret tapasivat päivittäin ja heillä tuntui olevan kaksistaan hauskaa. Nyt kun kuukausi oli kulunut yritti Arto jo päästä tuttavallisempaa kanssakäymiseen. Aiemmin hän oli jo hakenut R-kioskista paketin kumisukkia aivan vain varoiksi jos sattuisi Tyyne päästämään jo oikein lähelle. Nyt oli seurustelua  kestänyt jo kuukauden päivät. Arto yritti jo iltamyöhäisellä jälleen kerran kysellä Tyyneltä lähempää tuttavuutta. Ensin suudeltiin ja hengitystä suurennettiin kun suutelu kesti jo pidempään. Samalla kättä siirrettiin hiljalleen Tyynen haarustaa kohden. Nyt ei tullut tytön käsi lainkaan eteen enään häiritsemään. Arto tiesi, että nyt oli tyttö suostuvainen ja ehdotteli heitä menemään auton takapenkille jossa olisi enemmän tilaa. Sinne siirryttiin ja jatkettiin suutelemista. Samalla revittiin vaatteita pois päältä, huulet tiukasti huulia vasten. Sitten oltiin jo melkein alasti ja Arto muisti kumisukat jotka olivat piilossa auton takakontissa. Alasti Arto juoksi niitä hakemaan ja hyttysiä oli hetkessä inisemässä hänen ihollaan. Hän huiski kädellää itseään ja palasi auton hyttiin salamavauhtia. Nyt alkoikin se oudompi vaihe kun piti kumisukkaa saada pikkukaverin päälle. Joku hyttynenkin pääsi livahtamaan sisälle ja niitä piti pyydystellä pimeässä autossa. Lopulta onnistui kumisukan pikkukaverin päälle laitto ja päästiin harrastamaan ensimmäistä kertaa yhdyntää.

Kaikki oli uutta ja ihmeellistä. Kauankaa ei ensimmäinen kerta kestänyt kun tuntui, että Arto oli päässyt huippuunsa. Tyyne vain tuntui jäävän hiukan vaille rakkauden hienoa tuntua. Kumisukka vedettiin päältä pois ja Arto viskasi sen kiireellä ikkunasta ulos. Siihen jäi tehtävänsä tehnyt kuminen vetelä putkilo oksalle roikkumaan kaiken kansan nähtäväksi. Vaatteen puettiin päälle ja oltiin onnellisia kumpikin. Mukavalta tämä tuntui ja sitä päätettiin jatkaa heti seuraavalla kerralla.



Näin kuluivat päivät. Iltaisin Opelin takapenkki oli villiä rakkautta valloillaan. Asentoja vaihdettiin ja lopuksi heitettiin työnsä tehnyt kuminen vetelä kumi ikkunasta ulos koristamaan taas pientä kuusen alkua.

Ja kun aikaa oli kulunut, oli menty naimisiin. Lapsiakin oli syntynyt jo kaksi. Iltaista rakasteluakin kokeiltiin nelikymppisinä aina vain harvemmin. Joskus olisi Arto halunut pienessä viihdetilassaan mutta silloin se ei taas käynnyt Tyynelle. Joskun taas Tyyne hiukan liehitteli Arton vieressä mutta silloin ei taas hänelle käynyt. Aina vain harvemmaksi tuntuivat nämä kerrat jäävän.

Ja kun Tyyne täytti 50 vuotta samalla sairastuen astmaan. Silloin loppui seksielämä Tyynen ja Arton elämästä. Vaikka Arto ehdotteli aivan hiljaista vauhti mikä nyt melkein eläkeläiselle sopisi hyvin, ei sekään kelvannut. Heidän elämäänsä iski kylmyys. Arton oli vaikea käsittää yhteisiä hauskoja rakkaus-tapahtumia, jota he yhdessä olivat tehneet. Vaikka pelkästään olisivat olleet lähekkäin yhdessä sängyssä ja halanneet. Ei käynnyt sekään. Arto tunsi, että Tyyne on hänet hylännyt. Ei pusua, ei kättä voinnut laittaa edes vaimonsa olkapäälle eikä edes ottaa kädestä kiinni. Arto oli tuskastunut, kysyen jo vaimoltaan, pitääkö meidän erota. Vaimon silmiin tuli kyynel josta Arto ajatteli, että tämä oli ilmeisesti jo loukkaus vaimoaan kohtaan. Ero sai jäädä, oli vain oltava ilman seksiä.

 

Arto jäi eläkkeelle ja he asuivat vielä yhdessä. Monta kertaa tuli Arton mieleen seksi. Mikä olisi ollut hienompaa kun elämän vaikeina kohtina olisi voinut ottaa vaimonsa syleilyyn. Puristella vaimoaan tuntien, että heidän rakkaus olisi vielä vahvana ja voimissaan. Nyt piti lähteä kävelemään metsään, ja puristaa sinne säälin kyynel ja välillä piteämpikin itku. Vastoinkäymisiä kun sattui heidän ja lasten elämässä aika usein. Olisi ollut vain helpompi päästä niistä yli kun olisi saannut edes vaimoaan puristaen halata.

Joskus tuli mieleen, että häpeääkö vaimo omaa vartaloaan. Vanhuus tietenkin tuo ryppyjä ja nuoren tytön linjakkuus häviää. Arto vanhana miehenä ei tuollaista huomannut kun hän edelleenkin rakasti vaimoaan. Ikä tuo niin vaimoille kuin miehillekkin omat ryppynsä mutta se on vain kestettävä ja elettävä niiden kanssa. Onneksi kuitenkin tuntemukset rakkauden muodossa jatkuvat vaikka se jäikin suhteellisen varhaisessa vaiheessa häneltä kokematta.

piki

Laitan lukon

"MÄ EN ISTU TUOSSA TUOLISSA MISSÄ SINÄ OLET ISTUNUT". Näin huusi yhdeksänvuotias Satu veljelleen. Ei voinut tyttö istua siinä tuolissa jossa kaksitoistavuotias Tapio oli juuri istunut.

Jotenkin tästä tytöstä oli tullut aika lailla riidanhaluinen. Ja vanhemmat tälläisestä huudosta yleensä kurittivat poikaa. Eihän tyttö voinut muuten huutaa mutta hänelle oli taas Tapio jotain tehnyt. Näin kuluivat päivät, Satu huusi aina veljelleen ja yleensä se veli sai siitä jonkinlaista kurinpalautusta. Jos äiti sattui olemaan yksin kotona, tuli joko risusta tai pieni hiuksiin käynti samalla. Mutta jos isä tälläisen tytön huudon kuuli, irtosi vyö housuista kovinkin äkkiä.

Jälleen oli tullut vyöstä Tapion takapuolelle. Poika itkien oli juossut kyhäämäänsä majaan itkemään. Maja sijaitsi puussa jonne piti köysitikkailla nousta. Tikkaat Tapio veti aina perässään ylös ettei vain sisko sinne tule silloin kun hän manailee itkiessään siskoaan. Nytkin hän itki oikein antaumuksella. Remmin iskut tuntuivat kipeältä hänen takapuolessaan. Tapio oli katkera, hän ei voinut sietää siskoaan. Joskus oli siskoakin toruttu jos vanhemmat vain sattuivat tilanteen näkemään. Mutta ei hän koskaa siitä saannut mitään ruumiillista kuritusta. Pienen huomautuksen vain vaikka oli kerrankin kaatanut maitolasinsa veljen vihkon päälle. Veli oli keittiön pöydän vieressä tehnyt ainekirjoitusta. Sisko tuli viereen katsomaan ja tönäisi lasinsa nurin veljen vihon päälle. Äiti ei tätä nähnyt kun laitteli juuri iltapalaa perheelleen tiskipöydän luona. Mutta ei Satu tästäkään saannut mitään kuritusta. Äiti tuli vain nopeasti kuivaamaan vihon ja jatkoi töitään uudelleen. Tapio juoksi omaan huoneeseen ja laittoi oven lukkoon. Nyt hän sai olla rauhassa ja tehdä läksyt loppuun ennenkuin koulukirjojen päälle kaadetaan mitään muuta ruokaa.

Näin kuluivat päivät ja Tapiokin vanheni. Vaikka hän oli päättänyt, ettei koskaan ala seurustelemaan tyttöjen kanssa. Hän oli saannut siskostaan liian huonoa esimerkkiä, jos sitten kaikki tytöt ovat samanlaisia. Mutta ei tainneet kaikki tytöt olla samanlaisia kiusanhenkiä kuin hänen siskonsa. Sillä eräänä päivänä Tapio käveli koulusta kotiin erään tytön kanssa. Satu tietenkin ajeli pyörällään ohi ja meni kertomaan kotiin, että veikalla on tyttöystävä. Tapion kotiin tullessa ei kukaan siitä mitään puhunut kuin vain hänen siskonsa. Satu kylvi puheissaan ivaa veljeään kohden. Ei Tapio niistä välittänyt vaan siirtyi huoneeseensa katsomaan pientä koulukuvaa tytöstään jonka tämä Terhi oli hänelle antanut. Tapio loikoili vuoteella ja hymyili onnellisesti katsellessaan valokuvaa. Tapio tunsi onnellisuuden virtaukset ihollan sekä sisällään. Ja ajatuksissaan hän mietti miten kiva ihminen voi tyttökin olla.



Jälleen kului aikaa eteenpäin. Koulu oli päättynyt ja Tapio suunnitteli, mihinkä hän pääsisi töihin. Terhi koitti häntä auttaa, josko isä veljelle pääsisit töihin. Veljellä on putkiliike ja tarvii hän aina joskus apua. Kun ei oikein mitään muutakaan löytynyt niin Tapio rohkaisi mielensä ja lähti kävelemään Terhin isän veljelle työtä hakemaan. Ja tulihan sieltä töitä. Tapio oli onnellinen tullessaan kotiin. Ensin hän kuitenkin päätti mennä Terhille ilmoittamaan tästä uudesta työstä.

Tapio oli onnessaan alkavasta työstä. Nyt hän voi tarjota Terhille jätskiä tai limua, se tuntui mahtavalta. Terhi oli vuoden Tapiota nuorempi, eli yksi vuosi vielä oli hänellä koulua. Tapion sisko Satu jäi nyt yksin, ei ollut ketään jota hän pääsisi kiusaamaan. Tapio oli illat Terhin kanssa ja ei Satulla oikein ollut tyttökavereitakaan koska hän käytti samanlaista systeemiä tytöille kuin veljelleenkin. Ei kukaan halunut olla sellaisen tytön kanssa kuin Satu.

Aika kulki kovaa vauhtia ja työnantaja koulutti Tapiota työn saloihin tarkasti. Hitsaamiset ja kaikki muukin työhön kuuluvat opittiin työn aikana. Kyllä työnantaja käytti Tapiota myöskin pienillä oppijaksoilla kursseilla, koska hänestä tuntui, että poika pitää tästä työstä. Eikä kovinkaan paljon vapaita töitä täällä ollut tarjolla.

Kun armeija oli käyty ja palkkakin oli noussut jo aivan eri lukemille missä se oli ollut silloin kun Tapio oli harjoittelemaan mennyt. Nyt suunniteltiin jo häitä. Häät pidettäisiin paikkakunnan Työväentalossa jossa oli mahdollisuus käyttää myöskin keittiötä. Tapion äiti suunnitteli häät melko pitkälle. Hän halusi ensimmäiselle lapselleen saavan ikimuistoiset ja kauniit häät. Juhlakansaa oli kutsuttu suuret määrät paikalle todistamaan kahden nuoren onnellisuutta.

Toisaalta Tapiota ihmetytti äidin ja isän touhuaminen häiden onnistumisen parissa. Kun kuitenkin hän esikoisena lapsena ei aivan saannut kaikkea rakkautta. Ainakaan siskon syntymän jälkeen. Omasta mielestään tuntui siltä, että ei hän ollut oikein toivottu lapsi. Kaikki siskon huudot kaadettiin hänen päälleen, hän oli aina syyllinen. Tai sitten ovat vanhemmat huomanneet, että ei sisko ollutkaan aina oikeassa. Hän vain huudollaan sai asiat siltä näyttämään. Osasi vetää oikeasta narusta, oli sillä tavalla pirullinen.

Häät oli pidetty ja nuoripari oli asettunut asumaan pieneen valoisaan huoneistoon aivan Tapion työpaikan lähelle. Huoneisto oli valoisa ja siisti, yhdessä sitä oli kiva laittaa kuntoon. Ja kun Tapio sai tilin oli taas jotain pientä ostettavaa. Terhilläkin alkoi jo näkymään pientä turvotusta vatsan seudulla. Niinpä sitä illalla lähdettiin oikein katsomaan sängyn reunalle. Vatsaa silitettiin hiljaa ja kertoiltiin rakastavaisten juttuja lempeästi. Tapio kertoili hänen ja siskonsa väleistä lapsena ollessa. "Silloin joskus koulun jälkeen kun sinut tapasin, muutin käsitykseni tytöistä. Eivät ne tytöt olekkaan kaikki sellaisia kuin mun siskoni on. Löytyy tytöistä myös lempeitä iloisia ihmisiä joilla ei ole tarkoituskaan kiusata muita ihmisiä. Mutta silloin päätin, että jos meille syntyy lapsi ja varsinkin tyttö. Häneen tulen asentamaan sellaisen hipaisu näppäimen, että pillit ja punaiset valot alkavat vilkkumaan jos joku poika häneen koskee sormellakin. Meidän tyttöä eivät ketkään laitapuolen kulkijat edes ajatuksissaan koske, etten minä siitä tiedä.

Aikaa taas kului ja lapsi syntyi. Kaunis tyttöhän sieltä tuli ensimmäisenä meidän hellittäväksi. Niin sitä yhdessä syötettiin ja vaihdettiin vaatteita. Ja kun lapsi pystyi jo itse liikkumaan lattialla antoi myös Tapio kaiken aikansa hänelle. Lattialla istuen ja loikoillen hän leikki pienen tytön kanssa. Tyttö oli iloinen ja aina naurussa suu. Kaikkia asioita tehtiin yhdessä, jopa leivottiinkin kolmistaan. Vaikkakin keittiössä oli aika paljon siivottavaa pienen tytön leipomisen jälkeen. Mutta siitä hän kaikki oppi. Hän oppi myöskin kodin merkityksen. Siinä oli turvallinen paikka johonka hän pystyi tulemaan ilman mitään pelkoa suojaan.

Tyttö kasvoi ja hänen kasvoillaan oli aina valoisa ilme. Hymyään hän ei koskaan poistanut kasvoiltaan. Se hymy tuli aivan luonnostaan ja helposti. Vanhemmat palvoivat häntä eivätkä päästäneet häntä kovinkaan helposti yksin ulos kävelemään. He kantoivat hänestä vastuuta, ehkä liiankin raskaasti. Mutta kuitenkin kaikki meni hyvin aina siihen asti kun hän tapasi pojan. Pojan piti tulla Tapion luokse kylään, että vanhemmat voivat kunnolla hyväksyä tämän pojan.

Kaikki olivatkin tyytyväisiä tähän poikaan. Hän tuntui olevan oikein kunnollinen poika joka ei halunut loukata tyttöään. Kun Terhin ja Tapion tyttö oli jo koulussa, taaksepäin ajatellen. Oli ihme tapahtunut kun Tapion sisko Satu tuli päivällä käymään kylään. Se oli ensimmäinen kerta kun Satu astui heidän kynnyksen yli. Jotenkin Satu oli vähän outo. Niinpä Tapio lähti kyselemäänkin siskon kuulumisia. Satu oikein hätääntyi ja otti Tapion kädestä kiinni, "Annatko minulle anteeksi". Mistähän minun pitäisi antaa oikein anteeksi kyseli Tapio siskoltaan. "Kun minä huomasin, että pienellä huudolla vanhemmat antoivat sulle selkään vaikka et ollu tehnyt mitään. Mutta kun itse huomasin tämän asian niin aloin jokaisesta asiasta huutaa kun olit vain lähellä. Sitten tämä homma kasvoi ja kasvoi. Aloin käyttää samaa asiaa koulussakin. Mutta kun aikaa kului, huomasin, että mulla ei olekkaan yhtään kavereita koulussa eikä missään. Mun oli muutettava elämisen laatua, vaikka se olikin vaikeaa. En mä halua elää ilman kavereita ja ystäviä, siksi sinulta pyydänkin anteeksi". Anteeksi annettiin ja kuulemma heidän vanhemmatkin tietävät tästä hänen jutustaan. Koulukavereita lähti vielä Satu tapaamaan ja pyytelemään anteeksi.

Ehkä Tapion sinnikkyys, vaikka se välillä tuntuikin vaikealta, oli ollut siskolle kantava voima.

piki

Nakkimakkara

"Miksei se enään maistu minulle tuo nakkimakkara". Niin huusi paljon viinaa käyttävä mies. "Perkele se kun oli niin hyvää ennen, sitä oikein odoteltiin ja odoteltiin ennen, nyt ei enään se maistu". Sohkasen Nipa oli murtunut mies.


Sohkasen Nipa oli eräänlainen väliinputooja. Oliko hän liian hyvä ihminen. Ehkä oli, tai sitten ei. Mutta kun vaimo lähti niin hän jäi aivan yksin. Ei ollut kavereita aivan lähellä. Seuraavaan asuntoon oli matkaa ainakin 20 kilometriä. Ei silloin kaverit olleet kovinkaan lähellä. Eihän kukaan olisi näin kauas halunnut muuttaa ja vielä sellaisen taipaleen päähän, että ketään ei missään näkynyt. Joku moottorikelkkailija joskus huristeli Nipan mökin läheltä jatkaen taas matkaa tunturiin.



Jos mennään taaksepäin ajassa kun vielä vaimokin siinä samassa asunnossa palveli miestään. Jostain heille tuli sellainen hirveä halu päästä pois siitä tutusta ympäristöstään missä olivat ikänsä asuneet. Kaksi lastakin olivat tehneet ja jotenkin rakkaus kuitenkin piti lämpöisessä otteessaan tätä perhettä. Mutta kun tuli se lama. Markkaa killutettiin jos minkälaisissa killuttimessa mutta se lama vaan iski liiankin kovasti tähän perheeseen. Ensin saivat lopputilit lapset. Olivat kuitenkin eri työnantajilla mutta kun olivat viimeksi tulleita saivat lähteä. "Kyllä me Teistä huolta kannamme, tulkaa asumaan tänne". Sitten alkoivat tunteetkin kiristymään kun asunnossa oli liian monta ihmistä asumassa. Vanhemmat kinastelivat jatkuvasti toisilleen. Nipalla teki mieli välillä käydä vaimonsa Riitan vällyjen alla tutkimusmatkalla, mutta eipä Riitta antanutkaan vällyjä nostella. Oli kuulemma lapset viereisessä huoneessa, kuulevat kaiken rytinän. Rakkaus kun on joskus rytinääkin kun oikein kivaa on.



Sitten tuli sellainen aika, että alkoivat hermot reistailemaan. Vaimosta tuli kylmä miestään kohtaan. Lapset söivät ja söivät ja aina piti olla rahaa antamassa heille. Työt loppuivat myöskin vanhemmilta. Nyt tuli eteen sellainen vaihe, että isäntä Nipa ehdotti muuttoa pois täältä vanhasta paikasta. Vaikka pohjoiseen, vaikka Lappiin saakka. Vaimo hiukan empien oli samoilla ajatuksilla liikkeellä. Mutta lapsethan ajatukseen tietenkin laittoivat haisevan vastalauseen. "Mehän ei mihinkään autiotupaan muuteta poroja katselemaan". Mutta kun vanhemmat olivat sen päätöksen kerran tehneet niin he myöskin pysyivät päätöksessään.



Lapset kun täysi-ikäisiä olivat jäivät vanhempien asuntoon asumaan. Nyt saivat sitten tulla toimeen keskenään. Vanhemmat löivät pientä tarpeellista mukaansa ja nousivat junaan. Matka pohjoiseen alkoi. Ehkä he eivät olisi niin pitkälle haluneet mutta kun hermot tyystin paloivat. Toisena syynä oli molempien vanhempien kädentaidot. Sitä taitoa he eivät pystyneet edellisessä asunnossa mitenkään käyttämään. Vaimo osasi ja halusi tehdä kaikkea sitä mitä vain voi kankaista tai langoista tehdä. Nipa osasi puusta tehdä koristeesineitä vaikka pelkällä puukolla.Riitta ja Nipa päätyivät loppujen lopuksi Lappiin. Asuntoa ei tietenkään heti löytynyt, että piti asustaa yksi yö ensin matkustajakodissa. Sieltä he saivat tarvitsemaansa tieto, keneltä voisi asuntoa kysellä. Soitettiin sieltä matkustakodista asianomaiselle miehelle ja hän  lupasi oikein tulla heidät sieltä hakemaankin.



Lopulta päädyttiin mökin pihaan. Ei asunto missään erikoisessa kunnossa ollut mutta sitä sai itse korjailla aivan mielensä mukaiseksi. Siihen sitä sitten pari matkalaukkua kannettiin sisään. Oli hiljaista ja mökissä oli kylmä. Joku huonekalukin löytyi. Kovinkin rempallaan oleva sänky. Keittiön pöytä, josta puuttui yksi jalka ja kaksi huojuvaa tuolia. Sähköä ei tullut tähän kämppään lainkaan. Puhelin piti käydä lataamassa kaupalla kahdenkymmenen kilometrin päässä. Nyt saivat ainakin olla Riitta ja Nipa aivan rauhassa.

Ensimmäiseksi piti viedä kaikki tavarat ulos ja siivota kämppä perin pohjin. Nipa löysi vanhan luudanvarren jolla hän antoi patjalle tuntuvia iskuja. Vahva pöpypilvi nousi patjan sisuksista jokaisella lyönnillä. Ja kun se oli tehty, päätti hän kurkistaa ulkorakennukseen, olisiko siellä puita. Ja olihan siellä muutama puu, että saatiin ainakin kämppään hiukan lämpöä.

Kovin vaikeasti tuntui kaikki lähtevän liikkeelle. Kun sähkö puuttui, olivat nämä ihmiset yksinään tässä maailmassa. Ei päässyt soittelemaan edes lapsilleen. Ensiksi pitäisi päästä sinne kaupalle, jos sieltä saisi jonkinlaista apua. Se oli selvää, että Nipa sinne joutuisi yksin lähtemään. Ei Riitta ollut sellainen ihminen, että hän noin pitkää matkaa jaksaisi kävellä. Ja niin Nipa sonnustautui matkaa varten heti aamusta. Hän otti matkakaveriksi sen vanhan luudanvarren johonka oli tutustunut edellispäivänä kun piti saada patjasta sankat pölyt pois. Ja olihan se jotenkin turvana jos sattuisi sudet hänen päälleen hyppimään matkalla.



Niin lähti Nipa matkaan. Mutta sitä ennen he halailivat toisiaan mökin rappusilla oikein lämpöisesti. Mielikuvat syöksähtivät Nipan mielee, jokohan sitä tänään pääsisi oikein sängyssä rakastelemaan. Mutta nyt oli Nipan lähdettävä kävelemään kohti kauppaa että kerkiää vielä tämän päivän aikana takaisin. Mielikuvat rakastelustakin hävisivät kokonaan jo tunnin kävelyn jälkeen. Pakko oli välillä istua ja huilattava. Mukana ei ollut kuin vettä jota Nipa käytti harkitusti.

Myöhään iltapäivällä Nipa pääsi kaupalle. Hän oli aivan puhki. Ei ollut tehnyt mitään koskaan kuntonsa eteen. Kaupassa oli pieni teranssi jossa Lapin vanhat äijät sätkät suussaan kittasivat kaljaa. Kyllä siinä oli äijillä katsomista kun tämä valkoinen etelänmies hoiperteli kaupan ovesta sisään. Lapin äijät kokoontuivat Nipan ympärille kyselemään miehen kuntoa ja mitä etelänmies oikein täällä tekee. Vaan ei jaksanut Nipa vastailla miehille. Ennenkuin eräs äijistä sanoi kauppiaalle, että annas sille kalja, nääntyneen näköinen on tämä mies. Nipa sai pullon käteensä ja veti siitä puolikkaan pullon kulauksen. Hetken päästä alkoivat Nipan luomet nousemaan jo ylös ja hänessä alkoi taas näkymään elämisen merkkejä.



Niin alkoi Nipa kertoilemaan koko asiaansa miksi hän on tänne oikein tullut. "Eihän siinä asunnossa voi elää jos sinulla ei ole mitään kulkupeliä. Vähällähän täällä ihminen pärjää mutta tuskaiseksi elämä muuttuu jos joutuu jatkuvasti tänne kaupalle kävelemään ja kantamaan painavia kasseja kotiinsa. Nyt tuntui, että jokaisella oli pientä auttamisenhalua. Kauppias lupasi antaa mönkijän lainaksi, että Nipa saa vietyä kauppatavarat kotiinsa. Eräältä äijältä löytyi pieni akrikaatti, että saa ainakin puhelimeen virtaa ja pienen sähkölevynkin se kuumentaa. Äijiltä löytyi paljon auttamisen tahtoa. Eräällä äijällä oli pieni mönkijä jonka hän lupasi lahjoittaa Nipalle. Siinä oli vain pieni vika jonka hän ensin korjaa.



Kauppiaan mönkijään laitettiin vielä peräkärry perään. Kauppias lahjoitteli pientä astiaa mukaan, että saa ainakin pienen keiton tehtyä ja syötyä. Bensakannu täyteen polttoainetta, ruokaa ja muuta pientä tavaraa. Elämä tuntui Nipalla olevan taas aika kohdillaan kun hän lähti ajelemaan kohti kämppäänsä. Matkalla hän jo taas ajatteli yhdessä Riitan kanssa yhteistä rakkaustehtävää joka taas Nipan mieleen tunkeutui. Matkakin tuntui oikein lentävän kun mieli oli iloinen.

Viimein Nipa saapui mökin pihaan. Mutta ei näkynyt Riitta tulevan edes ovelle vastaan. Nipa meni ensin Riitalle ilmoittamaan että tulisi kantamaan näitä tavaroita sisälle. Mutta ei näkynyt Riittaa sisällä, eikä missään talon lähettyvillä. Mönkijän jäljet näkyivät pihan hiekalla. Olisiko joku tullut mökille ja Riitta oli lähtenyt jotain hakemaan. No ehkä hän sieltä kohta tulee. Nipa kanteli tavaroita sisälle ja järjesteli paikkoja kuntoon, että sänky kestäisi iltaisen rakkaustapahtuman. Mutta ilta vaan pimeni eikä vaimoa kuulunut tulevan kotiin. Nipan mieltä painoi alakuloisuus kun kaikki asiat olivat nyt jotenkin kohdillaan mutta toinen puoli sängystä on tyhjä.



Ei tullut Riitta kotiin seuraavanakaan päivänä, eikä sitä seuraavana. Ei koko viikkoon, ei kuukauteen. Nyt oli Nipa jo menettänyt toivonsa, että Riitta sieltä vielä takaisin tulisi. Oli vain jatkettava omaa elämää ja työtä, että jostain saisi rahaa. Hän käveli luonnossa ja löysi sieltä aina pudonneita kelomännyn oksia. Niitä hän katseli tuvan lattialla eri asennoissa ja aina välillä välähti taas uusi tekele mieleen. Sitten alettiin sitä rakentelemaan kuntoon. Nipalla oli tiedossa eräs inminen joka osteli Nipan tekemät koristeet. Olivat kuulemma menneet hyvin kaupaksi kun ovat hiukan erilaisia kuin muiden koristeet. Töitä riitti Nipalla ja mökkiä hän aina paranteli sekä huonekalujakin rakenteli itse kotiinsa. Nipa oli saannut kylän piirissä vahvan ja hyvän kaverisuhteen. Hän oli maksanut akrikaatin ja pienen mönkijän, nyt nekin olivat omia. Samoin kauppiaalle astiat ja ne sapuskat joita hän antoi ensimmäisellä kerralla.

Nipa rakensi pihalle työtilaa. Lupa oli omistajalta saatu ja nyt hän voisi rakentaa vaikka huonekaluja. Niidenkin tekemistä olivat monet kyselleet mutta ennen ei oikein paikkaa ollut niitä tehdä. Vanhat eläkeäijät tulivat aina auttelemaan Nipaa kun tiesivät, että oluttakin oli aina tarjolla. Nipalta monesti kyseltiin eri asioista Nipan kantaa asiasta. Hän ulkopuolisena osasi antaa oman käsityksen asiasta, niin äijällä oli helpompi tehdä niiden pohjalta omat päätökset. Nipa oli nyt kylällä oikein pop. Nipasta puhuttiin melkeinpä aina, oltiinpa sitten kotona tai lorottelemassa pisualtaaseen paikkakunnan kaljapaikassa.


Aikaa kului ja talvea odoteltiin. Työtila oli saatu kuntoon ja Nipa rakenteli huonekaluja asiakkeiden tarpeista. Työtä oli aivan tarpeeksi ja Nipa sai toteuttaa niitä ajatuksia joita hänellä oli ollut jo monet vuodet. Hänen vaimonsa Riitta ei tullut mieleen kuin joskus yön tunteina kun ei unta tahtonut tulla. Hän oli päässyt niistä ajatuksistaa jo irti. Vaimon kohtalosta ei ollut kuin arvailuja. Kaikkein vahvin teoria oli se, että naapyrikylän varsinainen naistenmies Hugo Kilppi olisi Riitan viennyt tunturiin. Monien muidenkin miesten vaimot olivat Hugon mukaan lähteneet. Mutta olivat tulleet kyllä anovasti takaisin kun Hugo oli heihin kyllästynyt. Panopuuna Hugo heitä piti ja naiset olivat niin mielissään kun Hugo osasi puhua eritavalla kuin muut Lapinmiehet. Mutta kun Hugo kyllästyi naiseen niin hän heitti naisen takaisin ja haki taas toisen naisen viihdyttämään itseään.

Nipa heräsi eräänä yönä kun oveen koputettiin. Hän meni katsomaan kuka oven toisella puolella oli. Hämmästys oli suuri kun Riitta seisoi oven takana pyydellen heti anteeksi. Nipa ei jäännyt kuuntelemaan vaimonsa itkuntuherrusta vaan painui sänkyyn nukkumaan. Aamulla uudelleen Riitta koitti ottaa mieheensä yhteyttä, ja saikin jonkunverran pientä vastakaikua. "Eli panopuunako sinä sitten olit. Aika köykäinen ajatus sulla on avioliitosta. Jos olet huomannut niin osaan minä yksinkin laittaa kämpän kuntoon. Eikös ole hyvä tulla valmiiseen kotiin. Se on vaan työtä tehtävä jos jotain haluaa ja toivoisin sinunkin sitä tekevän". Sen jälkeen elettiinkin sitten aivan hiljaista elämää. Ei paljon puhuttu vaan tehtiin vaan työtä. Lopulta sai Riittakin itsestään sen verran irti, että pystyi hankkimaan itselleen poppanan kudontalaitteen.


Nyt kun Riittakin alkoi tekemään poppanapuillaan kauniita poppanoita alkoi jo Nipakin puhumaan vaimolleen. Mutta ei vielä rakastelusta ollut puhetta, ei se vaan kovinkaan mielekkäästi tullut ensimmäiseksi mieleen. Toinen äijä oli sitä tehtävää innokkaasti hoitanut niin eläköön nyt sen äijän lumoissa sitten aikansa vielä. Kai sitä joskus mullakin voisi kiinnostus alkaa heräämään, mutta ei ihan vielä.

Niin Riitan poppanat kuin Nipan koriste-esineet ja huonekalut menivät kuin kuumille kiville. Töitä tehtiin ja oltiin jo yhdessä onnellisia. Rahaakin tuli enemmän kuin etelän palkkatyössä. Välillä pidettiin vapaata ja laitettiin asuntoa kuntoon sisältä. Kova pakkanen paukkui ulkona mutta mökissä oli lämmintä. Nipa oli tuonnut kyliltä vähän viinaksia ajatellen iltaa kun jo pesuhuonekkin oli kunnossa. Siellä sai otettua jo kunnolliset suihkut mikä rakastelua ennen oli tietenkin hieno asia. Nipa vain hieman pelkäsi kun viinaksia juodaan niin osaisiko hän olla hiljaa vaimon rakkaudenlennosta. Kai se oli vain kokeiltava miten tässä käy. Nipa meni keittiöön ja teki oikein hyvänmakuiset paukut laseihin. Sitten ojensi toisen lasin vaimolleen ja sanoi, "Tänään tai ei koskaan enään puhuta siitä missä sinä aikaasi vietit kun ei suo täällä näkynyt. Ole hyvä". Riitalle tuli kyynel silmään kun ajatteli kuinka hyvä mies hänellä oikein on. Nyt Riittaa harmitti vieläkin enemmän hänen lähtö panopuuksi. Hän otti pienen kulauksen lasistaan ja siirtyi miehensä viereen sohvalle. Hän otti miestään kaulasta kiinni ja kuiskasi korvaan, "Minä rakastan sinua". Niin se tapahtui, kaikki asiat oli unohdettu. Mutta Nipalla oli vielä toinenkin asia. "Soitetaanko lapsille jos he vaikka tulisivat käymään täällä tai sitten vaikka jäisivätkin tänne". Näin tehtiin ja Nipa otti puhelimen käteensä ja soitti pojalleen. Lapset olivat oikein innoissaan kun vanhemmat pyysivät heitä Lappiin. Mutta ensin siivootte asunnon kuntoon. Sovitaan tarkemmin sitten kuinka pääsette helposti tänne.

Nyt olivat vanhemmat onnessaan vieläkin enemmän. Ehkä he huomasivat lopulta syyn miksi me tänne lähdimme. Hienoa, että perhe on taas mukana kokonaisuudessaan. Toivotaan, että huomasivat erään asian. Kaikenlainen rahan ruikutus. Ostaa pitää aina vaikka ei kuitenkaan tarvitse. Täällä tulee vähemmälläkin toimeen. Ja kun ajattelee vielä poikaa joka on kiinnostunut kaikennäköisestä rakentelusta ja tyttö on kiinnostunut eläimistä. Ehkä he vielä jäisivät tänne meidän kanssamme asumaan.

Muutama lasi illan aikana juotiin ja käytiin yhdessä pesulla. Kumpikin tunsivat suurta halua päästä jo toistensa luo sänkyyn. Ja kun se tapahtui viimein, oli kaikki sellaista rauhallista etenemistä, ehkä toisen kiusaamistakin. Mutta eikö se kuulukkin välillä asiaan. Ainahan on kokeiltava uusia asioita.

Aamulla kun pariskunta heräsi niin pientä hyväilyä jatkettiin vielä ennenkuin noustiin sängystä pois. Nipa vielä nauraen totesi, että ei olisi se vanha sänky kestänyt.

Lapsetkin saapuivat vanhempien luokse. Jotenkin vain tuntui lapsista tämä talvikin lumoavalta kun vetraa etelän räntäsateisiin. Ja minkälainen se kesä sitten täällä on. "Jääkää tänne katsomaan, vaikeaa sitä on toisen kertoa".

Ja niinhän siinä kävi, että lapset jäivät vanhempien seuraksi odottamaan talven päättymistä. Vanha asunto käytiin tyhjentämässä ja muuttivat lapsetkin Lappiin pysyvästi. Tyttö oli kiinnostunut ulkona liikkuvista eläimistä. Poroille hän hankki syötävää ja tutki ihmeelistä maastoa. Hän jopa kirjoitti kaikki havainnot ylös sekä minkälainen oli ilma mikäkin päivä. Poika taas auttoi isäänsä puuverstaalla ja keksi pieniä asioita joista oli puunkäsittelyssä hyötyä. Niin kului aika toiden merkeissä Lapissa. Jopa tyttökin kiinnostui lopulta äidin tekemisiin. Varsinkin kun hän pääsi käymään kaupoilla katsomassa erilaisia Lapinvaatteita.

Näin sitä joskus käy. Yleensä ihmiset hakeituvat sinne missä on töitä ja kotitalon ikkunat laudoitetaan kiinni. Nyt kävi toisinpäin.

Kiitos
piki