Omat koirat purivat.

Tämä kertomus on tosi.

  Lähdin joulun jälkeen ulkoiluttamaan kehoani. Ajatus oli käydä kaupassa hakemassa aivan pientä, sillä vielä suurta syömistä kaapista löytyi. Ehkä se pitää laatikoiden tekeminen lopettaa, kun ei niitä enää kukaan syö. Tulee vain liian työlääksi kaksistaan niitä monta päivää joulun jälkeen syödä jouluruokaa.

  Otin repun selkääni ja yhden roskapussin myös matkaani, koska roskis löytyy meidän pihalta, pihatien päästä.

  Huomasin pihatietä kävellessäni, että villakoira istui pihatien toisella reunalla. Minä tietenkin siirryin toiselle puolelle tietä. Koira oli kytketty koivuun kiinni, mutta naru kyllä riitti ilmeisesti koiranomistajan ulko-ovelle asti. Pieni lapsi leikki rivarin portaiden vieressä. Koira pari kertaa haukahti, kun kävelin lähemmäksi tietä. Mutta kun pääsin kohdalle, koira syöksyi minun takapuoleeni kiinni. Tunsin heti, että kyllä se jotain kipeää sai aikaan. Suojelin takapuoltani roskapussilla, kun samaan aikaan koiran omista juoksi sisältä ulos. Ei rouva edes katsonut minua, vaan meni silittämään koiraansa, ja sanoi sille, ”mitä sinä nyt noin rähiset”. Jatkoin muutaman metrin eteenpäin ja katsoin housujeni takapuolta, että kehtaanko edes kauppaan mennä. Mutta eivät housut olleet revenneet. Takapuolen alapuolella reidessä kyllä tuntui pientä kipua.

Heitin roskat katokseen ja tulin takaisin sille tielle, jossa koira käytti lievää väkivaltaa minua kohtaan. Ei sanonut rouva edelleenkään mitään, silitteli ja jutteli koiralle jotain. Ihmettelin vielä, että toisesta ihmisestä välittäminen ei olekaan enää mikään kaunis ajatus. Vaan, vaan se oma on kaikkein tärkein juttu, eli tässä tapauksessa se koira. Nyt ymmärrän paremmin ruokakaupan kanssa asiakkaita, kun he tökkivät kärryillään minua takapuoleen. Ei heiltäkään mitään kommenttia tule. Tyyli vain tuntuu olevan tämä. En usko kuitenkaan, että tälläisen huru-ukon takapuoli on enää mikään niin kaunis varustus, että sitä voi leikkimielellä kärryjen tai koirien välityksellä tökkiä. Ehkä he siitä tykkäävät, mutta en minä. 

   Minä jatkoin kauppaan ja tein ostokset. Takaisin tullessa kiersin tämän tien, ja tulin katua pitkin loppumatkan  kotiin.  Otin postin ja katselin paikkaa. jossa koira kävi minua kiinni. Nyt oli pihatie hiljainen.

   Sisään tullessa kerroin vaimolleni, että koira puri minua peräpäästä. Ei hän ehkä heti uskonut minua. Mutta sitten vasta kun kyselin, että missä on käsipeili. Jopas nousi peppu ylös tuolista ja hänkin tuli katsomaan. Vaimoni on sellainen” heti sanoja”, kun minä taas elän tyylillä, ”antaa olla”. Ehkä vaimo olisikin lähtenyt haastattelemaan sitä rouvaa, mutta ehkä sanoin sen verran jämäkästi, ”antaa nyt olla. Mene sit, jos alan jäykistymään”.

   Tiedän kyllä oikeuteni, että koiran puremasta pitää tehdä heti ilmoitus poliisille. Mutta kun me asutaan samassa pihassa. Ei ole kiva kulkea, jos tulee heti tehtyä huonoja välejä naapureiden kanssa. Ehkä minä olen liiaksi sellainen takapenkin Tavi.

   Nyt on vaimon toimesta takapuoli pesty. Peukalon pään kokoinen punainen läntti siellä on. Mutta ei kuitenkaan selkeää hampaan jättämää jälkeä.

piki

Joulu

Oikein hyvää ja rauhallista joulua  kaikille lukijoilleni.

piki

Muorin puurokauha hukkui.

 

   Jouluaatto läheni kovaa vauhti. Viikko oli vielä aikaa aattoon, jolloin pukin varsinainen työ alkoi. Tietenkin pukilla oli työtä aina. Hän vastaili lasten kirjeisiin, kun ensin tonttujen tiedoitus ryhmä oli kirjeet aukaissut ja latoneet ne pinoihin. Monesti tiedoitus-tonttu oli pukin apurina, kun kirjeisiin vastattiin. Samoin pukki tarkasteli tonttujen työpajassa, kuinka kaikki työvaiheet sujuivat. Niinpä kaikki työvaiheet oli saatava sujumaan mahdollisimman sujuvasti.

 

 

   Viikko oli siis vielä aattoon, 

 jolloin lahjoja pukki alkoi jakamaan. Nyt elettiin pukin pajassa erittäin kiireellistä aikaa. Mikään kone tai apuväline ei saanut rikkoutua. Valmiiden lahjojen varasto täyttyi jälleen aivan ääriään myöten täyteen. Lisätilaa piti ottaa tonttujen huoneista ja kaikista mahdollisista paikoista, sillä lahjoja ei voinut laittaa kosteisiin tiloihin tai ulos. Lahjat ja saatika joulupaperit eivät saaneet kastua. Mutta kaikki sujui kuin ennenkin, olihan monesti jouduttu ottamaa lisätiloja tonttujen huoneista käyttöön.

   Pukki kävi tarkastamassa porot, että niillä oli tarpeeksi ruokaa. Myöskin, että porot oli harjattu aivan priima kuntoon. Porojen turkkien piti olla kauniissa kunnossa. Niin sai pukki taas totea, että kyllä tontut olivat tehneet hyvää työtä. Porot olivat kuin taiteilija olisi ne piirtänyt talliin. Turkit kiilsivät tallin valossa upeasti. Pukin poistuessa porojen tallista ulos, hän kuuli pientä vikinää. Pukki ei kuitenkaan saanut selvää, mistä vikinä kuului. Pukki kiirehti työpajaan ja kävi hakemassa kaksi tonttua, jotka toimivat soittimien virittäjinä. Heillä oli tarkat korvat kuunnella mistä vikinä kuului. Niinpä juostiin ulos ja virittäjätontut alkoivat kuuntelemaan vikinää. He lähtivät suunnistamaan metsän laitaa, jonne molempien korvat heidät ohjasi tarkasti. Kohta tontut saapuivat, tuoden mukanaan pientä koiraa. Raukka oli jäätynyt tai ainakin kylmissään. Nokkaa se koitti työntää tontun puseron sisään. Koira vietiin nopeasti sisälle lämpimään. Toinen virittäjä tontuista haki muorilta lämmintä maitoa, jota tarjoiltiin pienelle koiralle. Muorikin tahtoi tulla katsomaan, minkä vintiön tontut olivat nyt löytäneet. Muori toi vielä pienen vanhan patjan ja pienen peiton, että koira lämpisi nopeasti. Ja niin se lämpisikin, sillä lämmin maito ja peitto koiran päällä, auttoi sitä virkoamaan nopeasti. Koira nousi jo pystyyn jaloilleen ja heilutti häntäänsä. Se oli aika pieni vielä. Se oli vielä pentu. Vilkas se oli, jokaisen perään se lähti juoksemaan. Pukki päättikin, että koira siirrettäisiin muorin keittiöön, koska tontuille pitää saada rauha valmistella viimeisiä lahjoja.

   Päivät kuluivat tonttulassa. Ei ollut kuin kaksi päivää aattoon. Hyörinä oli vielä sangen kovaa. Koiraa saivat jokainen tonttu vuoron perään käyttää ulkona tarpeillaan. Muori tietenkin piti koirasta huolta keittiössä, vaikka se välillä tuntuikin kovin raskaalta. Koira hyöri ja pyöri muorin jaloissa ja aina sai varoa, ettei astu koiran tassujen päälle. Aina kun tontut tulivat syömään keittiöön, villiintyi koira erittäin villiksi. Silloin se villiintyi oikein kunnolla. Koira sai välillä oikein hepuleita. Se välillä lähti juoksemaan ympäri pöytiä. Välillä yhtä äkkiä kääntyi ja jatkoi juoksemista. Tontuista tämä oli kivaa katselemista. Muori joutuikin välillä tonttuja huomauttelemaan, koska syödä piti, että taas päästäisi jatkamaan lahjojen tekoa.

          

    Joulu-aatto koitti ja tontutkin heräsivät aikaisin viideltä. Aamu tietenkin alkoi aamutoimilla ja sen jälkeen piti mennä syömään muorin laittamaa riisipuuroa. Mutta muori oli kauhuissaan, kun suuri puurokauha oli kadonnut. Hän haki ja haki keittiöstä. Välillä polvillaan alemmista kaapeista ja välillä tikkaille nousten ylemmiltä kaapin hyllyiltä, kauhaa vain ei löytynyt. Nyt oli muori kauhuissaan. Mitä minä oikein teen, kun pukki vaatii kaksi kauhallista ja tontuille tulee yksi kauhallinen herkullista riisipuuroa.

   Pukki astui keittiöön, toivottaen kaikille oikein hyvää jouluaattoa. Muori kiirehti kertomaan pukille, että puurokauha on kadonnut. Pukki mietti, että mitenkä me nyt tämän asian ratkaisemme. Hän ehdotti, että äkkiähän tontut tekevät koivusta uuden kauhan. Mutta se ei kuulemma onnistunut, kun kaikki kuiva koivulankku oli käytetty. Jonkun pienen kauhan sieltä me äkkiä saisimme valmiiksi. Mutta muori ei halunnut mitään pientä kauhaa. Nyt piti jotain muuta keksiä. Muori mietti ja kertoi pukillekin, että ei häneltä ole koskaan puurokauha hävinnyt. Mutta nyt kun koira tuli meille iloa antamaan, niin olisiko tämä pieni villi nelijalkainen saanut tämän aikaan. Ehkä niin, nyökytteli pukki, nyt kaikki puurokauhaa hakemaan. Tontut lähtivät juoksemaan kohti työsalia. Pukki huusi perään, että ei se ehkä siellä ole, kun koirakaan ei ole siellä ollut. Mutta ulkona, siellähän se on ollut. Ja niin tontut juoksivat pihalle tonkimaan lunta. Koiraa ei päästetty ulos ilman hihnaa. Muori laittoi hihnan koiralle, jolla ei vielä nimeä ollut. Nimi annetaan kuulemma joulupäivänä. Hänellä tuli mieleen, että jos koiran antaa haistaa riisipuuroa, niin ehkä se kauhan löytää helpommin. Muori otti lusikalla pienen määrän lusikkaan. Antoi koiran haistella puuroa, mutta ei antanut sitä yhtään koiran suuhun. Koira alkoi vetämään muoria ulko-ovea kohden, ettei hän tahtonut ehtiä laittaa takkia päälle.

   Koira juoksi tonttujen perään pihalle. Se innostui tonttujen lumessa penkomisesta niin, että alkoi hyppimään tonttujen niskaan ja jalkojen päälle. Ei ollut puhettakaan mistään etsimisestä, vaan se leikki toisten mukana. Vaikka eiväthän tontut leikkineet, sillä he hakivat kiireellä kauhaa, muuten ei puuroa tullut. Muori ajatteli, että hän vie koiran vähän pidemmälle, vaikka talon toiselle puolelle. Siellä se ehkä rauhoittuu ja alkaa haistella, mistä kauha löytyy. Ja niin se alkoikin haistella lunta. Nokka oli lumen sisällä, kun se puuskutti haistellessaan, ilmeisesti kauhaa. Tuntui, että koira tunsi hukanneensa jonkun tärkeän, ehkä kauhan. Koira meni hetken tuonnepäin, kun se äkkiä kääntyi ja tuli tännepäin. Muori laajensi aluetta, ja mentiin lähemmäksi mökin seinää. Silloin koira ilmeisesti muisti kauhan, kun se hyökkäsi kohti seinää. Se painoi kuononsa syvälle lumeen ja alkoi etukäpälillään kaivamaan lunta. Hetken päästä koira nosti päänsä ylös ja sillä oli kauha suussa. Muori iloistui ja otti koiran syliinsä ja antoi sille pusun.  

    Nyt nopeasti sisälle pesemään kauhaa kuumalla vedellä. Tontut huudettiin matkalla sisälle. Muori pesi kauhan oikein kuumalla vedellä ja pesuaineella. Tontut odottelivat jo pöydän ympärillä puuroonsa. Pukki oli jo ennättänyt suuren puurokattilan viereen. Siinä hän odotteli lautanen kädessään omaa kahden kauhan annostaan. Ja niin saapui muori puhtaan kauhan kanssa pukin viereen. Muori työnsi kauhan syvälle puurokattilaan ja antoi pukille kaksi kauhallista hyvää riisipuuroa. Tontutkin oli muodostaneet jonon kohti kattilaa. Ja niin alkoi muori pistelemään jokaiseen lautaseen yhden kauhallisen puuroa. Ja viimeisenä sai pieneen kuppiinsa myöskin puuronsa koira. Siinä kuppinsa vieressä se oli rauhallisena odotellut, ja nyt oli sen vuoro. Ja niin jokainen ruokaili hiljaa oman puuronsa. Ainoastaan koira, kun sen kuppi piti hiukkasen ääntä. Kuppi ei niin tahtonut pysyä paikallaan lattialla, vaan se liikkui lattialla aina eteenpäin, kun koira kielellään lipaisi puuroansa.

    Niin oli kaikki syöneet kanelilla maustetut puuronsa. Lautaset laitettiin tiskipöydälle pinoon. Samoin lusikat niille varattuun astiaan. Tontut halasivat muoria ja muori tietenkin takaisin. Tämän jälkeen kokoonnuttiin isoon eteiseen. Pukki kiitti taas tonttuja mahtavasta työstä, mitä olivat tehneet. Hän kertoi, että jokainen tonttu on nämä lahjat tehneet rakkaudella, sillä tontut tietävät, mitä lapset haluavat. Ja kun lahjat ovat tehty vielä rakkauden voimalla, uskon, että jokainen saa näistä lahjoista oman rakkaan lelunsa ja voimansa, ja pystyy sitä myös käyttämään ja levittämään. Pukki nosti vielä, molemmat kätensä pystyy, ja huusi kovalla äänellä. ” MINÄ RAKASTAN MUORI JA KOIRAA, SEKÄ KAIKKI TONTTUJA, OLKAA ILOISIA JA RAKASTAKAA TOISIANNE”.  

    Pukki nousi rekeen, jonne oli pakattu suuri säkki lahjoja. Niitä lahjoja jotka oli tehty rakkauden voimalla.

   Toivon, että jokainen saa viettää kauniin herkän ja läheisen joulun.

   Toivon, että jokainen saa tuntea taas tänäkin jouluna rakkauden. Antamisen ilo pitäisi jokaisella olla kaikkein suurin ilo.

Mitä pihit kuin luit, kommentoi.

piki

Virtasen Elmeri palaa kotiin.

    Oli syksyinen ilta. Vettä oli satanut koko päivän. Ja lapsetkin olivat tulleet koulusta kotiin. Kerttu äiti oli vaan tuskainen. Tuskainen siksi kun Elmeri oli lähtenyt aamusta keräämään vanhalle tutulleen rankoja, eli polttopuita metsästä. Kello kävi jo kahdeksaa illalla ja oli pimeää. Kerttu kuitenkin tiesi, että ei siellä ole puita kerätty, vaan on taitanut tämä päivä mennä taas viinan kanssa leikkimiseksi. Enemmän häntä säälitti heidän hevonen. Hevonen oli jo vanha ja nytkin se joutuu seisomaan sateessa ulkona. Äijät kuitenkin istuvat sisällä viinaa juoden.

   Kerttu ajatteli, että hän vielä odottelee yhdeksään asti, ja lähtee sitten hakemaan hevosen kotiin. Aikaa kului ja Kerttu kävi ikkunoista katselemassa ulos, jos hevonen tulisi pihaan. Ja sitten kuuluikin yskintää pihalla. Vaimo vetäisi takin niskaan ja lähti ulos katsomaan, onko se Elmeri jo kotiin tulossa. Hän raotti ulko-ovea ja kurkisti ulos. Vesipisarat hakkasivat seinään, ja siitä riitti pisaroita myöskin Kertun kasvoille. Elmeri torkkui kärryllä, aivan tiedottomassa tilassa. Hän ei tiennyt maailman menosta mitään. Ensin oli saatava isäntä sisälle ja sitten seuraavaksi vietävä hevonen talliin. Kerttu laittoi Elmerin käden kaulansa taakse ja alkoi viemään Elmeriä sisälle. Elmeri oli melkein jalaton mutta pystyi kuitenkin jonkin verran itseään kannattamaan. Vaikka sivuaskeleita he joutuivatkin ottamaan, päästin kuitenkin ovelle ja siitä sisälle. Kerttu jätti isännän keittiön lattialle makaamaan ja lähti ottamaan hevoselta valjaita pois.

    Hevonen oli riisuttu valjaista ja laitettu ruokaa eteen. Samalla Kerttu kuivasi hevosta vanhalla pyyheliinalla, ettei se saa mitään tautia. Kerttu purskahti itkuun, kun hän jutteli vanhalle eläin ystävälle asioita, joita ei koskaan pystynyt miehensä kanssa puhumaan. Hevonen tuntui ymmärtävän paremmin asioita, kun talon isäntä. Ei isäntä koskaan vaivautunut kuuntelemaan, jos vaimolla sattui asioita olemaan. Hän joko istui tuvan tuolissa ja söi, tai luki lehteä tai meni ulos jotain tekemään, jos ilmat sen sallivat. Ja jos jossain piti käydä, tuli hän aina kännissä kotiin. Siksi monesti Kerttu jutteli asiansa hevoselle tai lapsille.

    Hevonen oli kuivattu ja saanut ruokaa, Nyt piti lähteä isäntää riisumaan. Lapsetkin olivat jo isänsä tavanneet ja istuivat keittiön pöydän ympärillä katsellen hiljaa kännistä isäänsä. Vaimo napitti takin napit auki. Sai vedettyä kädet pois hihoista, ja seuraavaksi saappaat ja housut pois. Tyyny pään alle ja peitto päälle, nukkukoon siinä nyt niin kauan, kun herää. Kuitenkin hän jätti pienen lampun palamaan keittiöön, ettei isäntä vaan pelästy, kun herää.

 

    Niin oli taas yksi päivä kulunut. Kerttu ohjasi lapset nukkumaan samalla kuin itsekin meni levolle. Kuitenkin hän päätti lukea vielä kirjaa pienen hetken, koska virkistyi hevosta talliin viedessä. Hän kuulosti välillä, kuuluuko keittiöstä mitään ääntä. Mutta hiljaista tuntui olevan ja hän sulki kirjan ja silmänsä ja alkoi myös nukkumaan.

   Kerttu heräsi kuuluisan kukon kiekaisun aikaan. Vaatteet päälle saatuaan, hän lähti katsomaan, onko isäntä jo herännyt. Hän katsoi, että Elmeri oli ihan samassa asennossa, kun hän oli sen siihen illalla jättänyt. Arkaillen hän kokeili kaulalta valtimosta, sykkiikö sydän enää. Ei sykkinyt ja Elmeri oli jo aivan kylmä. Itku purskahti silmään Kertulla. Hänen itkustaan ei tahtonut tulla loppua kuin vasta sitten kun lapset tulivat yläkerrasta alas. Lapsilla silmät pyöristyivät, kun he näkivät isän makaamassa edelleen lattialla ja äitinsä itkevän. Lapset menivät äitinsä ympärille, ja halasivat häntä. Sitten alkoivat lapsetkin itkemään. Tiina ja Miia itkivät mutta Ilpo oli totinen, hän ei itkenyt, vaikka halasikin äitiään lujasti.

   Viimein Ilpo kysyi, että meidän on lähdettävä kouluun. Kului hetki, kun äiti ilmoitti, että tänään ei tarvitse mennä kouluun, hän soittaa opettajalle. Samoin on soitettava myöskin lääkärille.

  Opettajalle oli soitettu ja lääkäri kävi toteamassa, että Elmeri on kuollut. Seuraavaksi tuli hautajaisten järjestämiset. Onneksi Kertun sisko asui pienen matkan päässä, jonne hän myöskin soitti. Sisko tulikin Kertun luo juuri silloin kuin ruumisauto tuli hakemaan Elmeriä pois. Ja kun auto lähti, alkoi Kerttu taas itkemään. Sisko koitti lohdutella ja lupasi laittaa aamupalaa heille ja lapsille. Mutta vaikeaa oli mitään syödä, mutta yritettävä oli kuitenkin.

   Päivät kuluivat ja Elmerikin pääsi haudan lepoon. Ei hautajaisissa väkeä paljon ollut, kun tämä pariskunta ei oikein missään liikkunut. Ja ei Kerttu oikein uskaltanut isäntää mihinkään naapuriin pyytää, kun tiesi, että kännin hän taas ottaa. Kerttua hävetti aina isännän juominen. Jos olisi ottanut, vaikka yhden tai kaksi lasia, mutta aina piti vetää koko pullo tyhjäksi.

 

    Päivät kuluivat hiljalleen. Lapset kävivät koulua ja Kerttu syötteli hevosta ja muutenkin piti huolta tästä arvokkaasta eläin ystävästä. Mutta ei ollut mitään tekemistä. Asunto oli syrjässä, josta kirkonkylään oli kolmisen kilometriä. Maa pläntti oli pieni vajaan kahden hehtaarin suuruinen, sillä paikalla ei elä. Jotain oli keksittävä tai sitten lähdettävä hakemaan kunnalta avustusta. Kerttu istui pihalla olevan ison kiven päällä ja mietti asioita. Kun samalla sattui sisko pyöräilemään pihaan. ”Mitäs se sisko täällä kivellä istuu mietiskelemässä”. ” Kun ei tiedä mitä alkaisi tekemään, että saatais rahaa jostain”. ”Niin töitähän täällä ei ole mutta kuulin, että tuonne vanhalle nuorisoseurantalolle haetaan siivoojaa. Sinne tulee jonkun viikon kestävät myyntitapahtuma. Kunta koittaa saada ihmisiä asukkaiksi ja jos täällä on sellaisia ihmisiä jotka käsillään askartelevat jotain, niin voivat tulla myymään omia tuotteitaan. Kunta koittaa auttaa sellaisia ihmisiä eteenpäin, että jos vaikka jotain tuotteita löytyisi joita voisi laittaa, vaikka sarjatuotantoon. Mitäs sanot, soita sinne äkkiä, tai menee sekin ainut paikka sivu suun”. Lehdestä katsottiin ilmoitus ja Kerttu soitti numeroon viipymättä ja sisko jäi juomaan kahvia ulos. Kerttu tuli hetken päästä hymyilevänä ulos. Mä sain sen paikan. Oli kuulemma joku toinenkin soittanut. Mä kerroin hänelle, että isäntä kuoli juuri ja, että on kolme alaikäistä lasta. Niinpä se paikka on sitten minun. Kiva kun tulit ja kerroit tästä hommasta. Huomenna pitäis sinne aamusta mennä. Siellä on joku mieskin, joka hoitelee paikan päällä käytännön asioista.

 

   Aamulla Kerttu lähti pyöräilemään nuorisoseurantalolle. Hänellä oli iloinen mutta kuitenkin jännittynyt olo. Hän ei ollut koskaan ollut töissä, jos ei lasketa sitä aikaa, kun lapsena oli ollut sokerijuurikkaita harventamassa. Mutta sitten tulikin Elmeri kuvioihin. Hänellä oli hevonen, ja valmis talo jonne melkeinpä heti muutin. Sitten tuli lapsia, että ei siitä oikein mihinkään päässyt töitä kyselemään. Elmeri teki pieniä auttamis- hommia josta sai pikkuisen rahaa. Mutta nyt minä poljen omaan työpaikkaan. 

   Kerttu saapui talon pihaan, jossa erän mies jo häntä odotteli. Mies tuli esittäytymään ja kertoi nimekseen Mattin. Ja sitten lähdettiin katsomaan taloa sisältä. Keittiö pitäisi luututa, kun täällä keitetään kahvia ja tehdään vähän leipiä, jos sattuu ihmisille tulemaan nälkä. Samoin tämä juhlasali, kun tänne tulee myyntipöytiä. Wc:t, ja eteiset sun muuta, että kyllä hommia löytyy. Sitten myyntityötä tehdään täällä näillä näkymin kuukauden ajan ja siivota täällä pitäisi joka päivä ja keitellä kahvia. ”Miltäs tää tuntuu” kyseli Matti. Kerttu oli onnellinen tästä työstä, kumpa saisi jotain muutakin työtä, kun tämä loppuu. ”Mennään nyt tää työ ensin loppuun. Kyllä kunnalla on muitakin suunnitelmia kuulemma tulossa”. Miltäs tuntuu, otatko tämän työn, niin tiedän kertoa pomolle asian”. ”Otan tietenkin, tää oli erittäin hyvä asia, että sain tämän työn”.” Huomen aamulla sitten tuut tänne ja tässä on sulle avain. Mä tulen tänne jossain vaiheessa ja tuon sulle kahvia, että voidaan sitä nautiskella työn välissä”.

   Kerttu lähti polkemaan pyörällään kotiin, mutta päätti käydä siskonsa kautta kertomassa työstä. Ja sitten kotiin, koska lapset tulevat kohta koulusta.

   Niin päivät kuluivat ja taloa siivottiin oikein juuriharjan kanssa. Mattikin huomasi, että talo oli saanut jo juhlavan olon. Kahvia keitettiin välillä ja syötiin eväitä. Talosta ei kukaan ollut pitänyt huolta aikoihin. Molemmat kertoivat omista kotioloistaan. Tuli selväksi, että Matin vaimo oli ottanut eron, Kerttu ihmettelikin asiaa, mutta ei kehdannut kysyä syytä. Tehtiin töitä ja joskus Mattikin jäi auttamaan, kun Kerttu pesi ikkunat. Ikkunat olivat tarttuneet kiinni, kun niitä ei oltu aukaistu pitkään aikaan.

   Pikkuhiljaa Kerttu ja Matti ystävystyivät ja enemmän, puhuttiin jo henkilökohtaisimmista asioista. Ja jo ensimmäisen tilin saatuaan, Matti pyysi Kerttua heille juomaan kahvit. Mutta ei Kerttu vielä tohtinut lähteä Matin kotiin. Vaan hän lähti kotiin, kun lapset olivat tulossa koulusta. Taas kului muutama päivä, kun sattui Kertun pyörän kumi puhkeamaan. Matti auliisti lupasi viedä Kertun kotiin ja paikkaa kumin samalla. Näin sovittiin ja Matti kyyditsi Kertun kotiin. Kerttu laittoi kahvit valumaan ja laittoi oikein pullaa pöytään. Matti korjasi pyörän kumin ja sitten odoteltiin lapsia koulusta. Näin pääsi Matti jo hiukan lähemmäksi Kertun maailmaa.

 

   Aamulla jo töissä yritti Matti saada Kertun huomiota osakseen. Hän jo kyseli, että olisiko mitenkään mahdollista, että voisin muuttaa Kertun luo. Kerttu hiukan hämmästeli moista asiaa, kun ei Elmerikään ole ollut haudassa, kun vajaa kolme kuukautta. ”Ehkä ei nyt kuitenkaan vielä”, kertoi Kerttu. ”Mutta kun omistaja vaatii taloa omaan käyttöön, niin mun pitäisi muuttaa sieltä pois”. Nyt tuntuivat asiat menevän solmuun. Matti koitti saada Kertun suostumista kaikenlaisilla verukkeilla. ”Ajatteleppa, että mulla olisi auto, niin pääsisit sinäkin liikkumaan lasten kanssa paremmin. Ja mä osaisin tehdä remonttiakin, kun Teillä näkyy olevat aika paljon laittamista sisällä ja ulkopuolella. Kyllä talo kaipaa aina miestäkin tekemään ne rouvimmat työt. Kerttu tuntui olevan vaikean päätöksen edessä.

   Seuraava yö meni miettiessä, kuinka hän saisi uskottavasti Matille sanottua asian, että hän uskoisi kerralla. Sitten kun Kerttu oli jo luovuttamassa ajattelut, syntyi jonkinlainen salaman isku hänen päässään. Meillähän on saunan yhteydessä aika suuri saunakammari. Sitä pitäisi tietenkin laittaa, kun sille ei ole mitään koskaan tehty. Se on ollut sellainen varasto, jossa on varmasti aivan turhaa tavaraa. Nyt oli Kerttu saanut jonkinlaisen päätöksen asiaan. Aamulla hän kertoo Matille ehdotuksensa.

   Aamulla nuorisoseurantalolla jälleen tavattiin. Aamupäivällä keitettiin kahvit ja Matti tietenkin otti  taas asian esille. Kerttu kuitenkin toppuutteli Mattia, että saako hän kertoa tämän asian ensin. Kerttu kertoi saunakammarista, että jos se laitetaan yhdessä kuntoon, niin pääsisit sinne asumaan ns. vuokralle. Jos näin tehtäisiin, niin eivätpä pääse ainakaan kyläläiset tämän asian kimppuun, jos asuisit täällä talossa. Kai mä kuitenkin saisin nukkua siellä sun vieressä. Et tosiaan, sen takiahan se saunakammarikin kuntoon laitetaan. Vielä se Matti koitti jurnutella vastaan, mutta Kerttu nosti sormensa pystyyn, ja sanoi, ”Tämä asia on nyt sitten näin päätetty”. Niin oli asia päätetty ja Matti lupas ottaa peräkärryn mukaan ja työkalut sinne.

   Niin alkoi saunakammarin rakentaminen kuntoon. Jopa Kerttukin oli iloisella mielellä, kun nyt hänelläkin oli jotain tekemistä. Oli mies, joka käsillään sai aikaan kaunista jälkeä. Kammari valmistui ja Kerttu oli saanut itseensä naurun takaisin. Jopa lapset olivat auttamassa rakennustöissä. Nyt oli saunakammari kunnossa, ja sitä piti juhlia. Sauna laitettiin lämpiämään ja Matti haki autostaan korillisen kaljaa. Kerttu hiukan ihmeissään katsoi sitä kaljakoria. Hän oli saanut kaiken näköisistä kaljoista ja viinoista tarpeekseen edellisen miehensä aikana. Oli hän katsellut aina iltaisin, kun Matti oli lähtenyt kotiinsa, useampia kaljapulloja saunan parven vieressä. Mutta ei silloin siihen vielä osannut puuttua.  Nyt kun Matti kantoi korillisen hänen silmiensä edestä saunaan, se tuntui hänestä niin vasten mieliseltä. Hänen oli pakko siitä sanoa Matille. ”Minä en sitten tykkään tuosta juomisesta. Niin paljon harmia viinakset on meidän talouteen tehneet, että en tykkään siitä yhtään. Hänen aikana et ainakaan sitä juo, ja pidä se mielessä”. Matti koitti vielä sanoa, että ”ei nyt yksi kalja mitään tee, ja voisithan sinäkin ottaa hänen seurakseen, vaikka yhden pullon”. ”Tästä nyt ei sitten enää puhuta”.

   Saunaan mentiin, Kerttu meni tyttöjen kanssa ja Ilpo meni yksin. Koitti Matti tulla Ilpon kanssa, mutta Ilpo ei aukaissut ovea. Matti odotteli ulkona niin kauan kuin Ilpo tuli saunasta. Sen jälkeen oli Matin vuoro mennä yksin saunaan. Ei Matti oikein tajunnut Kertun kiukkua. Oletteli vain, että mitä tuommoisesta kaljasta pitää alkaa ärhentelemään. 

 

   Seuraavana päivänä mentiin töihin. Se oli hiljainen automatka. Kerttu oli hiljaa, vaikka Matti koittikin jotain puhua, ei Kerttu vastannut.  

   Nuorisoseurantalolla alkoivat tänään myyjäiset. Kerttu huolehti keittiön antimista apulaisensa kanssa. Matin tehtävänä oli auttaa näytteille panijoiden tarpeista, mitä kaikkea sähköjohtoja kukakin tarvitsi. Väkeä tuntui tulevan, ei ainoastaan omasta kylästä, vaan myöskin naapurikylistä. Kunnan merkkihenkilöt katselivat myyjäistein tuotteita ja kävivät jokaista haastattelemassa. Kunnan puolesta se oli tärkeää, sillä jos jostain löytyisi sellainen itse tehty tuote jota pystyttäisiin hiukan koneellisesti auttamaan, olisi kunnalla tarjolla sellaisen tuotteen tekemiseen tiloja. Ja jos vielä saisimme työntekijöitä lisättyä näitä tuotteita tekemään.

   Kerttua lähestyi eräs mies, joka oli kunnalla töissä. Hän siinä alkoi kyselemään, että ”Onkos Matti saanut Teiltä vuokra-asunnon. Se on hyvä, kun joutuu lähtemään siitä entisestä asunnosta pois”. Kerttu hiukan höristeli korviaan, ja kyseli, että miksi joutuu lähtemään.” No mikä mä nyt sitä olen sen paremmin kertomaan, mutta ei kai pystynyt vuokria maksamaan. Kai se kaljoittelu kulutti rahat niin tarkkaan”. Vai kaljoittelu, tuumi Kerttu ja jatkoi keittiössä kiireellistä työntekoaan.

   Päivä kääntyi iltaa ja myyjäiset päättyivät. Huomenna jatketaan ja periaatteessa koko viikon vielä. Kerttu ja Matti ajelivat autolla kotiin. Päivä oli ollut Kertulle raskas. Koko päivä jalkojensa päällä väsyttivät koko kehoa. Ja vielä erään miehen kertomuksen Matin juomisesta, eivät tehneet mieleenkään mitään kivaa oloa. Hiljainen oli auto, ei siellä kuulunut puheen sorinaa. Matti tietenkin yritti, koska eihän hän ollut tehnyt mitään. Kaljan juontihan on ihan normaalia miesten juontia. Mutta ei Kerttu vastaillut muuta, kuin aja vain kotiin, että pääsen huilailemaan. Ja niin päästiin perille omaan kotiin. Kerttu säntäsi nopeasti sisälle, sulkien ovet perässään. Matti aikaili pihassa, mutta rohkaisi mielensä ja meni myös perässä sisälle. ”Miksi olet noin vihainen”. ”En tiedä viitsinkö edes kertoa. Minä olisin toivonut, että kun tänne tulet asumaan, kertoisit edes totta. Valehtelusta en tykkää, sen tulet huomaamaan”. ”Mitä minä olen sulle valehdellut, nyt en tajuu”. ”Minkäs takia sinä jouduit siitä asunnosta luopumaan. Oliko se kalja tai jokin muu, kun et pystynyt vuokraa maksamaan”. ” No niin, sitä tuntuu ihmisillä olevan aikaa juoruta toisten asioita ympäri kylää”. Ja niin Matti vihapäissään lähti ulos. Häntä loukkasi asia, joka koski kaljan juontia. Vai en pystynyt vuokraa maksamaan, tuumaili mies, astellessaan pihalla.

   Viikko mentiin mykkäkoulua. Kumpikaan ei puhunut kuin aivan tarpeellisen asian, mikä välttämättä oli pakko sanoa. Mutta kun viikko oli kulunut, katseli Matti, ettivät lapset olleet aivan lähellä. Otti hän Kertun kädestä kiinni ja pyysi anteeksi. Kertun silmät puhkesivat kyyneliin. Kerttu ei voinut peitellä muulla kuin esiliinan helmalla silmiään. Antoihan hän Matille anteeksi. Matti jatkoi vielä, ”en ole kaljaa ostanut enää viikkoon ja koitan pitää siitä kiinni. Se vaan oli mulle niin vaikea paikka, kun emäntä otti eron ja muutti pois”. Niin muuttui elämä täysin. Myyjäisissä käytiin tekemässä työtä ja sekin tuntui olevan menestys. Jopa jälkeenpäin löytyi myyntilistoilta pari tuotetta, joita pienellä kehitystyöllä saatiin menestys tuote. Kunta luovutti kahdelle eri tuotteelle omat hallit, jossa tuotetta kehiteltiin ja uusia tuotteita keksittiin. Muutama henkilö sai vielä vakinaisen paikan, josta kunta oli mielissään. Ja jatkoakin seurasi. Kunta laittoi lehteen uusien tuotteiden kehittelyn ja valmistuksen. Ja asukkaat alkoivat oikein miettimään, mitä voisi alkaa tekemään.

 

   Aika kului ja tuli vuosi täyteen siitä, kun Elmeri oli haudattu. Matti pääsi tulemaan saunakammarista jo tuvan puolelle asumaan ja nukkumaan. Moni asia tuli muuttumaan. Kerttu pääsi siivoojaksi kunnantalolle ja Matti jatkoi ””yleismies Jantusena” myöskin kunnan palkkalistoilla. Kertun pienen tontin valtasivat nyt vihannekset ja juurikkaat. Niitä koko perheen voimilla hoideltiin. Kaikilla oli töitä ja sadosta nautittiin syksyllä, ja mikä tärkeää, koko talven.

Mitä pidit, anna kommenttia

piki