Lottovoitto 3

  Koitti seuraava aamu tuon hillittömän juhlinnan jälkeen. Tuntui kaikilla olevan erittäin vaikeaa luoda kasvoilleen se sama hilpeä nauru. Eipä sitä kannattanut edes kokeilla, ainakaan vielä. Vaikka kyllä erään vanhemman miehen suu alkoi jo käymään aika hillittömällä tavalla. Hän oli herännyt pihalta jo neljän aikaan kun se vaan on tapana vanhemmilla ihmisissä heräillä aikaisin. Kylmä oli hänellä ollut mutta kun oli löytänyt Alpon keräämät pullot niin nyt jo alkoi elämä näyttelemään hänen silmissään heräävältä.

  Vähitellen alkoi tuon vanhan miehen pulinaan heräämään jo muutkin entiset juhlijat. Myöskin Alpo asteli mökistään rappusille ja kuunteli, josko linnut olisivat tulleet metsästä esiin. Mutta ei näkynyt lintuja vielä kun tämä papparaisen pulina täytti sanoilla koko pihan. Vaikkakin hänen äänensä oli matala ja tasainen mutta kun sitä tuli jatkuvalla syötöllä hänen suustaan, niin eivät linnut vielä uskaltaneet tulla katsomaan tuota pulinan lähdettä.

  Uusi vieraskin oli tullut pihalle. Vanha mamma herätteli nukkuvaa miestään. Tämä Einari oli aika sinnikäs viinan perään ollut jo pitkään. Hän yritti kerran päästä viinasta eroonkin. Mutta kun oli herännut sängystään ja katsonut verellään nukkuvaa naista oli hän juossut ovesta ulos kiireellä. Hän luuli tulleensä jonkun vieraan naisen vuoteeseen, tai vieras nainen oli tullut hänen sänkyynsä. Einari kovalla kiireellä juoksi lähimpään naapuriin kolkuttamaan ovea. Ovi avattiin ja Einari pyysi naapuriltaan äkkiä viinaa. No sitä sitten löytyi ja Einari oli silloin päättänyt, että enään en ole selvinpäin. Yhden päivän siis Einari oli selvinpäin mutta nyt ei enää ole ollut. Einarin vaimo oli lähtenyt jo illalla miestään hakemaan. Kuvitteli, että hän varmaan on tuolla mistä hirveä meteli kuului. Mamma oli koko yön harhaillut metsässä ja hän oli eksynyt kun ei ääntä enään yöllä kuulunut. Mutta vaikeaa oli Einaria herättää vaikeasta asennosta.

  Pikku hiljaa alkoi juhlijoita heräilemään. Jotain ruokaa kaiketi oli jäännyt hampaan koloon vai muutenko vaan ihmiset halusivat sormiaan työntää suuhun. Tai sitten heillä oli paha olo, mutta tapa kuitenkin tuntui oudolta. Ainakin olen kuullut niin, että jos on paha olo, pitää siitä saada puhua hyvän ystävän kanssa. Tällä tavalla on kyllä vaikeaa kenenkään ymmärtää mitään puheesta.

  Ja yritti siellä jo joku maistella eilisiä juomia mutta kai niihin oli jo tarttunut lasinmaku kun tuntui pahaa olevan. Näin sen täytyi olla mutta jollain tavalla tämä päivä kuitenkin pitää saada elettyä.

  Juomanlaskijalle tuli mieleen, että turha kai hänen on mennä töihin kun ei ole mitään myytävää. Mutta jotenkin pitäisi päästä kylille, että jos vaikka haettais lisää juomaa kaupasta. Jollain siinä välähti, että onhan meillä yksi polkupyörä kun sen kuski on jo siinä kunnossa ettei häntä tohdi panna pyörän puikkoihin. Ja niin hyppäsi juomanlaskija pyörän selkään kun oli lupakin siihen saatu.

  Nyt sitten alkoi piinaava odottelu kun Alpon kätkössä alkoi viinat jo loppumaan. Siinä sitä arvuuteltiin koska juomanlaskija kerkiää takaisin. Kaikki oli laskettu niin, että juomanlaskija polkee kylille sellaista aika vinhaa vauhtia. Ottaa sieltä taksin ja kiitää viinakauppaa. Mutta kukaan ei tietenkään tajunnut, että rahaakin pitää saada ja kun oman pankin henkilökunta makasi Alpon pihalla vielä sellaisessa kunnossa ettei heistä ollut kukaan pystyvä palvelemaan asiakkaita. Ja juomanlaskijan piti laittaa lappu kaupan, pankin ja pubin oviin, että henkilökunnalla on vatsatauti.
  Tämän lapun lukeminen sai kylille juorun syntymään. Jokin ripulitautiko on niittämässä kylän väen istumaan vessan pytylle, voi mikä ruuhka on syntymässä. Linjuripysäkille oli ihmisiä kokoontunut melkoinen määrä odottelemaan pitkää autoa. Kaikilla oli kiire rynnätä naapurikylän apteekkiin ostoksille. Mutta jääköön nyt nämä ihmiset istumaan tiiviisti tuolille ettei vaan satu purskahtelemaan.

  Juomanlaskija ei ollut vielä kerennyt lähteä pubistaan eteenpäin. Sillä nyt hän soitteli veikkaustoimistolle ja varasi aikaa kukantuojalle. Mutta nyt on sekin homma hoidettu ja ripulilaput ovat oviin laitettu. Nyt vaan pirssi alle ja pankin kautta kauppaan. Nyt kiisi juomanlaskija kovaa viinakauppaan pankin kautta. Oman kylän pankki oli kiinni kun pitäjät juhlivat piilossa Alpon luona.

  Saapuihan se pirssi lopulta pellon reunaan jossa oli jo kantoapua tarjolla. Hiukan vihaiselta tuntuivat kantajat olevan. Tietenkin kun matkaan meni hiukan liian kauan aikaa. Kun oli sitä veikkaustoimistolle soittoa ja kolmeen oveen piti saada vatsat- kipeät lappuja. Hiljainen oli kuulemma kylä, kertoi juomanlaskija. Ehkä siellä ihmiset oleilivat lähellä veskiä.

  Mutta nyt oltii sitten taas Alpon luona ja korkkeja käännettiin auki hillitysti. Juomanlaskija kävi heti Alpolle kertomassa, että huomenna klo 13 tulee veikkaustoimistolta mies pubiin jossa sinun pitää olla paikalla. Niin että vähän vaan otetaan tänään. Niin sovittiin koko juomaseurueenkin kanssa, sillä pankki, kauppa ja pubikin pitää saada jo auki.

  Ennen iltaa jo lähti muutama henkilö pois Alpon luota. Kovin olivat totista porukkaa ne jotka ensimmäisenä lähtivät pois. Alpoa halattiin hyvin järjestetyistä juhlista, ja oliskos siinä ollut mukana myöskin tunnetta, että jos vaikka Alpo hiukan lainaisi rahaa heille joskus. Vielä myöhempään illalla lähtivät loputkin vieraat ja taas halattiin. Alpo jäi yksin täyden konjakkiputelin kanssa jonka juomanlaskija oli hänelle ostanut. Alpokin suunnisti sisälle ja asettui sänkyyn kun oli yhden huikan ensin pullostaan ottanut.

  Aamu valkeni ja Alpo päätään hieroen tuli rappusille katsomaan, mikä on oikein keli. Orava ja linnut siellä jo odottelivat Alpon herkkuja. Linnut olivat jo uskaltautuneet lähemmäksi Alpon taloa. Meteli oli ollut pari päivää aika kovaa jolloin pienet eläimetkin katsoivat aiheelliseksi siirtyä syvemmälle metsään.
  Alposta kyllä tuntui siltä, että hän ottaa kunnon hömpsyn pullostaan, että alkaisi veri kiertämään nopeampaan. Samalla kun korkki oli auki hän otti toisenkin kulauksen. Sitten suljettiin korkki ja pullo laitettiin kaappiin. Sitten kai täytyy itseään vähän kaunistaa. Naama ainankin pestä ja parta ajaa pois. Kai se tarvii tuo harjakin suuhun työntää, että saavat viimeiset hampaat vielä raikkaan kylvyn.
  Nyt sitä sitten voisi lähteä sinne pubiin odottelemaan sitä rahamiestä.

  Niin saapui Alpo pupin pihaan ja jyskytti pubin ovea. Juomanlaskija ei ollut vielä avannut ovea, sillä hän ajatteli, että pidetään nyt kuitenkin salaisena asiana vaikka puolet kyläläisista tiesikin Alpon voitto asian. Siinä sitä istuttiin ja odoteltiin. Juomanlaskija oli keittänyt kahvit ja leiponut muutaman pikkupullan.













  Sitten tuntui vieras auto kurvaavan pubin pihaan. Juomanlaskija purskahti nauramaan, että huomiota herättämättä, kai sitä olis löytynyt jokin muukin auto. Sitten kolkutti joku ovea, ja juomanlaskija kävi avaamassa. Sieltä saapui nuorehko mies tulppaanikimpun kanssa. Juomallaskija esitteli Alpon veikkausmiehelle. Veikkausmies piti pienen puheen ja tarjosi kukat Alpolle. Sitten istuttiin pöytään ja juomanlaskija kävi noutamassa kahvit. Veikkausmies kertoili tästä systeemistä, kuinka tästä eteenpäin asiat luistavat. Hän veti paperin salkustaan ja kertoi, että teemme yleensä näin. Koska asiakkaalla on aina hirmuinen kiire saada rahat tilille, niin tuomme nykyään 5000 markkaa mukana jonka asiakas saa heti käteen. Loput sitten siirrämme heti tilille kun pääsen taas veikkaukselle ja saan Teidän tilinumeron mukaan. Olisiko tälläinen käytäntö hyvä systeemi. Ei Alpo paljonkaan käsittänyt, mutta nyökytti kun juomanlaskijakin nyökytti.

  Niin oltiin saatu veikkausmies lähtemään pois pubista. Ja nyt katseltiin juomanlaskijan laskua. Hyvin nämä rahat hänelle riittivät niin pääsee hänkin tilaamaan juomaa pubiin.

  Näin oli tämä rilluttelu aika ohi, ja palattiin normaaliin elämään. Alpo kävi nyt muulloinkin pubissa kun oli juomanlaskijasta ja useammista muistakin kansalaisista saannut hyviä kavereita. Nyt hänellä oli juttuseuraa, eikä tarvinnut enään niin paljon itsekseen puhua.

  Jokapäiväiset matkat keskustaan tulivat Alpolle raskaaksi. Niinpä hän suunnitteli mökin hankkimista lähempää keskustaa ja tietenkin läheltä metsää. Sillä lintuja hän haluaa katsella ja syöttää. Harmittaa vaan kun ne mun linnut jäävät sinne mökille. Mutta jos ne vain lentelevät, niin kai ne mut vielä löytää. Ja niinpä juomanlaskija löysikin Alpolle uuden mökin jota käytiin yhdessä katsomassa. Siellä oli oikein sisäveski ja suihkukin, semmoinen josta katosta sataa vettä. Nyt oli Alpo onnellinen ja kaupat tehtiin heti. Vanhalta mökilta haettiin jotain tärkeämpiä tavaroita ja loput poltettiin pihalla. Uuteen mökkiin ostettiin uudet huonekalut.
 Alpo pyyteli välillä aina vieraitakin kylään ettei pihatie vain kasva umpeen. Ja kyllä vieraita Alpon luona kävikin. Aina pankinjohtaja, kauppias ja pubin asiakkaita, sekä myöskin nuoria ihmisiä. Alpo kun oli hyvä tarinankertoja, häntä oli kiva kuunnella.

LOPPU

Keijo

Lotto-voitto 2.

  Alpo nojasi baaritiskiä ja juomanlaskija nojasi toisella puolen baaritiskiä. Tuijotus loppui kun Alpo pyysi juomanlaskijan kertomaan jotain asiaa. Miten voi olla niin hankalaa numeroiden tarkistaminen. Juomanlaskija lopulta sai sanottua kangerellen Alpolle hiljaa että, "olet saannut päävoiton". Nyt katsoi Alpo juomanlaskijaa. Hänen kommentinsa oli vain "ai". Mitäpä siihen osaa kummemmin sanoa kun ei tiennyt mikä se päävoitto oikein oli. "Saiskos sillä vaikka yhden olutpullon jonka voisin tässä juoda ennenkuin lähden kotiin kävelemään.
  Juomanlaskija piirsi paperille numeroita riviin ja näytti Alpolle, että tälläinen summa. Alpo ei vain osannut supatella vaan isommalla äänellä kyseli, että mitenkä tälläinen luku lausutaan. Juomanlaskija oli yllättävän tilanteen edessä. Hän yritti lausua tuota suurta rahasummaa. Mutta kun ääni oli hänellä aivan eksyksissä. Hän nosti äänentasoa ja yritti lausua uudelleen. Ääni jännityksessä pätki ja juuri kun hän tuli rahan lausumisen kohdalle niin silloin se ääni oikein aukesi ja 520 tuhatta markkaa tuli oikein melkein huutamalla ulos hänen suustaan. Jokainen juoja pöydissä nosti kaulaansa kun kuulivat näin suuren summan lausuttavan.

  Antti vain pyöritteli kädessään korvaansa ja kysyi "taitaa se olla aika suuri summa sitten, ei sitä osaa oikein käsittää". Siitä voisi sitten vaikka juoda yhden pullollisen olutta. Niin täytti juomanlaskija yhden lasin täyteen kaljaa ja antoi Alpolle. Sitten hän pyysi asiakkaan siirtymään pöytään istumaan.

  Alpo asettui pöydän viereen ja istahti tuoliin istumaan. Siinä hän katseli tämän juomapaikan seiniä, jotka kummasti olivat erilaiset kun hänellä kotona.

  Tämän pubin takaseinällä oli puolikas linja-auto, josta mentiin nokasta sisään istumaan. Alpo päätti itsekkin mennä tuohon autoon istumaan. Niin oli kaikki outoa tälle vanhalle miehelle. Kertoili jopa autossa istuville asiakkaille, että oli voittanut Lottovoiton. Jotenkin se mielenkiinto heräsi näissä muissa asiakkaissa jotka siemailivat tasoittavia sunnuntai-iltapäivällä pubissa. Puheensorina tiivistyi varsinkin niisä ihmisissä jotka pennosiaan pyörittelivät ja laskeskelivat, että saiskos näillä vielä yhen. Jopa Alpokin päätti mennä vielä hakemaan yhden lasillisen olutta. Siinä baaritiskillä hän kysyi, että "mitähän tuolla summalla oikein saisi. Juomanlaskija mietti, että vaikka ostaisit kymmenen asuntoa niin ei rahat vieläkään loppuisi.

   Juomanlaskija tarjosi jokaiselle asiakkaalle ilmaisen kierroksen. Nyt tuli ravintolan tarjoilijalle kiire kun jokainen halusi täyden kolpakon nopeasti eteensä.

  Juomanlaskijalle heräsi ajatus päässä. Kuinkas, jos vaikka hän antais sulle täältä juomaa muutamia pulloja ja mentäis niitä juomaan vaikka Teille. Alpon mielestä tämä oli loistava ajatus. Laitas sinä vain pulloja reppuun niin lähdetään kävelemään meille. Eihän sitä nyt kävellä vaan tilataan taksi heitä viemään. Juomanlaskija tyhjensi pubin kaikista viinoista ja jotain pientä syötävääkin tarttui matkaan. Antti pyyteli muutkin asiakkaat mukaan pihalle jossa odotetaan autoa.

  Auto tuli paikalle ja kyyditsi juhlivaa kansaa metsän reunaan. Kaikki eivät mahtuneet yhteen kuormaan vaan taksi kävi hakemassa vielä toisenkin kuorman.

  Aivan kaikki eivät vieläkään sopineet taksin kyytiin. Eräs mies lupasi tulla pyörällä perässä kun tiesi kuitenkin sen metsän reunan. Matka ei kuitenkaan hänellä ollut aivan helppo. Joku vika pyörässä oli kun se lennätti kyytimiehen välillä pois istuimeltaan. Mutta ei muuta kuin taas ylös ja polkemaan vauhtia pyörään.

  Juhliva kansa odotteli tietenkin metsän reunassa, että kaikki saapuvat paikalle. Ja kun tuntui siltä, että tie muuttui hiljaiseksi

niin lähdettiin hiippailemaan polkua pitkin kohti Antin kotia. Näin suuri ihmismäärä levensi vaivaista polkua huomattavasti.

  Monilla oli jo vaikeutta kävellä kapeaa polkua jossa kannon juuret tekivät yllättäviä kepposia. Äherrystä ja puhinaa kuului hilpeän naurun seasta kun kaatuilijat ähersivät nousta pystyyn. Moni juhlijoista oli tullut paikalle oikein kesäisissä asuissa. Naisiakin oli kesäisissä vaatteissa paikalla, jossa Alpolla riitti silmän iloa heitä katsellessa. Voi että en ole aikaisemmin tälläisestä oikein tiennyt mitään.

  Mutta lopulta olivat juhlijat päässeet Alpon kotiin. Olikohan pieneen kylään jäännyt oikein ketään. Sillä täältä löytyi niin kauppiasta, kuin pankinkin henkilökuntaa. Kaikki kun olivat tulleen pubiin ottamaan tasoittavia, että jaksavat taas seuraavan viikon palvella ihmisiä.

  Alpon piha oli täyttynyt ihmisistä ja linnut olivat siirtyneet syvemmälle metsään peloissaan. Nuotiota laitettiin palamaan pihalle, että juhlijat saavat hiukan syötävää. Pieniä kuppikuntia istui pihalla ja jokaiselta löytyi jonkinlainen pullo toisessa kädessä. Kaikilla oli lystiä ja iloinen mieli. Alpo kun laittoi vielä saunaa lämpiämään, niin mitähän tästä mailmasta enään puuttui.

  Juomanlaskia kävi Alpolle kertomassa, että hän soittaa Lottotoimistoon, sillä heille pitää ilmoittaa lottovoittajan osoite. He kun käyvät huomiota herättämättä onnittelemassa Lottovoittajaa. Ja sekin tehtiin selväksi, että Alpo maksaa viinat ja pirssikyydit kun saa rahat tililleen. Kaikki tuntui olevan siltä osin kunnossa ja järjestyksessä.

  Juhlinta vain jatkui Alpon pihalla ja linnut siirtyivät vieläkin syvemmälle metsään. Linnut pelkäsivät kun juhlijoiden ääni seesteisessä illassa kantautui jo aika pitkälle metsään. Muutama juhlija jo nukahti ennenkuin pikkulämpimät ja sauna oli lämmennyt tarpeeksi. Mutta ei se ketään haitannut muutama nukkuja vaikka olikin jaloissa pyörimässä.

  Ensimmäiset pääsivät jo maistelemaan pieniä lämpimäisiä nuotiolla. Ja samalla ryntäsivät ensimmäiset naiset ja miehet saunan lämpöisiin löylyihin istumaan. Näin vain juhlittiin Alpon pihalla pitkälle yöhön. Hiljaisuus lopulta laskeutui Alpon pihalle. Antti oli ainut joka oli hereillä vielä. Hän kävi keräilemässä pullot joissa vielä jotain juomaa talteen. Samoin muutkin tyhjät pullot ettei niihin kukaan kaadu.












 Tämän näköinen oli Alpon piha. Aurinko heitteli vielä viimeisiä säteitään huilaajien iholle ennenkuin ilta saapui metsänympäröimälle pihalle.

  Ja nämä viheliäiset hyttyset odottelivat hämärän tuloa, että pääsevät työntämään terävän piikkinsä viinaa pursuavien ihmisten ihon läpi.


JATKUU


piki

Lotto-voitto Luku 1.

  Ei vielä Alpo tiennyt, millaista on elää rikkaana. Tupakkia sitä vain poltettiin aamusta iltaan ja katseltiin tuulen huojuttavia puita. Ei hänen elämässään ollut kertakaikkiaan mitään. Sukulaiset olivat, ne muutamat, niin pitkällä etteivät he viitsineet vanhaa miestä enään tulla katsomaan.
  Tuttujakin oli ennen ollut mutta johonkin hekin olivat nyt kadonneet. Ehkä tämä paikka ei ollut kovin hyvin löydettävissä. Vähäisen kulun ansiosta oli tiekin kasvanut umpeen. Pieni kapea polku kyllä johdatti Alpon mökille. Mutta sekin vähäisen kulkemisen myötä alkoi häviämään.
  Mutta ei Alpo mitään kummempaa tietenkään tarvinnutkaan. Kunta oli hänet tänne majoittanut kun työt oli paikkakunnalta loppuneet ja ikää oli tullut riittävästi. Piiloon työnnettiin vanhukset etteivät nuorten heitä tarvitse katsella.
  Pieni kansaneläke oli se ainut asia mitä Alpo odotteli kerran kuukaudessa. Sitten kun maksun aika tuli, niin Alpo vetäisi saappaat jalkaa, takin päälle lierihatun päähänsä ja vielä repun selkäänsä ja lähti kävelemään pankkiin. Aamusta oli aikaisin lähdettävä, että kerkisi illaksi kotiin.

  Tässä talossa Alpo päivät vietti. Kunnan metsästä hän sai kerätä polttopuut. Ei tuntunut äkkiseltään kovinkaan fiksulta tämän vanhan miehen elämä. Mutta elämä vain kuulemma piti ottaa niin kun sitä eteen tarjotaan. Itsekseen hän puheli, ei tullut riitaa kenenkään kanssa kun vain yksikseen jutteli. Luonnon pienille linnuille ja oravilla hän kertoili murheensa sekä ilonsa, kun heille ruokaa laittoi. Niin olivat tulleet kesyiksi monet linnut, että jo olkapäille istuivat Alpon rappusilla istuen.

  Kukaan ei Alposta välittänyt. Joku hänet vielä tunsi, mutta kun kysyttiin, että onkohan hän vielä elossa. Eihän Alpo enään hengissä ole. Joku kertoi hänen kuolleen omassa mökissään joku taas, että sairaalaan olisi kuollut. Hän oli siis jo aivan tunnistamaton mies. Mutta kerran kuukaudessa kuitenkin tuli kansaneläke, joku hänet vielä tuntee, kun rahaakin lähettää.

  Tänään oli taas sellainen päivä, että Alpo löi lierihatun päähänsä, takin päällensä ja repun selkäänsä. Rappusille tullessa hän hyvästeli linnut ja laittoi tupakan huuleensa. Sitten astuttiin polunpäähän ja lähdettiin kävelemää ihmisten ilmoille. Hiukan jo askel huojahteli kun hän asteli polkua isommalle soratielle. Matkaan hän oli ottanut vesipullon, jos sattuu vauhti kuivattaa suuta.
  Niin asteli vanha mies kohti kylää jossa pankin holvissa oli hänelle rahallinen lähetys. Alpo jutteli itsekseen melkein koko matkan kun asiaa kerran itselle tuli. Puhuminen itsensä kanssa tuntui lyhentävän matkaa kun sai samassa tutkia luontoa ja jutella.

  Jokin roska lennähti Alpon silmään kun hän tuli metsästä pellon reunaan. Hän siinä hetken sadatteli ja koitti samalla kaivaa roskaa pois silmästä. Tiellä kulkevia ihmisiä kummastutti kulkijan sadattelu ja juttelu asian tiimoilta. Mutta ei se Alpoa mitenkään haitannut hän kun eli omaa elämää ja siihen kuului puhuminen oman itsensä kanssa. Roskakin lopulta tuntui lähtevän silmästä ja hän alkoi astelemaan hiekkatietä kohti kylää. Vielä se silmä hiukan kivisteli ja luovutti silmään vettä. Kyynelehtimäänkö tässä pitää alkaa kun kerran rahaa ollaan hakemassa, pitäisi olla iloisempi asia, hän sadatteli.

  Pian näkyi pankki tien vieressä. Johtajako se asuu pankin toisessa päässä. Tuntuu se mukavalta kun on olohuoneessa sellainen rahaa täyteen oleva kaappi. Alpo astui pankkiin ja käveli tiskin luo jossa vanhempi nainen totisena häntä odotteli. Sanoi Alpo, että kaikki rahat haluaisin jotka paperista ovat tehty. Vanha nainen ehdotti, että eikö kannattaisi jättää osa rahoista tänne pankkiin. Ei se nyt vaan käy kun tarviin ne kaikki. Vanha täti katsoi Alpon pankkikirjaa ja teki siihen kynällä merkinnät. Seuraavaksi hän laski rahat tiskille pinoon josta Alpo ne otti ja laittoi taskuunsa.

  Sitten kauppaan lähti mies kävelemään. Kaupassa oli jo jonoa, yhtä naista palveltiin ja yksi nainen istui näyteikkunan edessä tuolilla. Mies kävi istumaan toisen naisen viereen näyteikkunan eteen. Naiset, myyjä mukaan lukien katselivat Alpoa. Mistä tälläinen mies on oikein kotoisin. Kaikki asukkaat he kyllä tunsivät, eikä tänne ole kyllä ketään muuttanut. Katselkoon nyt naiset, jos eivät ole oikeaa miestä nähneet.
  Lopulta tuli Alpon vuoro nousta seisomaan ja astua tiskin viereen. Mitähän sinulle pantais kysyi myyjä. Sian kylkeä ottaisin mukavan palan. Myyjä näytti kylkipalaa ja Alpo sanoi, että tuosta poikki. Tupakin purua sekä vielä piippu. Vielä voisin ostaa lehden ja jos on jäännyt vanhoja lehtiä niin niitäkin jokunen. Ai mutta yksi juttu meinasi unohtua. Laitatko myyjä ristit Lottokuponkiin yhteen vaan. Myyjä kyseli numeroita ja Alpo sanoi. Sitten Alpo maksoi kaikki ostokset.




  Niin lähti kulkija taas kotiinpäin.
Ajatuksissaan hän haaveili, jos vaikka voitto sattuisi tulemaan. Mitenkähän sitä elämää silloin oikein eläis. Ehkä se pitäisi mökille laittaa oikein leveämpi tie. Vai pitäiskös sitä ostaa itelle oma maja.
  Vaan ajatuksiahan namä olivat, ei kai sieltä kukaan oikeasti rahaa saa. Joku on vaan keksinyt onnistuneen jutun tienata rahaa. Ja me tyhmät sitten ostetaan Lottoa ja joku vie kiltisti rahat. Hän naurahti päälle ja hörähti vielä toisenkin kerran.

  Kotimatka sujuikin mukavaa tahtia kun oli tupakkia ja siansivua repussa. Alpolla tulikin mieleen piippu, pitäisköhän se ladata ja pölläytellä sauhuja tässä kulkiessa. Hän etsi tienvarresta sopivan istuinpaikan ja istahti siihen. Kaivoi piipun ja purut repusta sekä täytti piipunpesän puruilla. Sitten vaan tulitikut jostain. Ne olivat housun taskussa, että piti oikein seisomaan nousta ylös ja kunniaa tekemään kun piippua sytytellään. Niin syttyi piippu ja tuntui taivaalliselta vetää ensimmäiset savut.
  Pojan koltiaisia oli joukko katselemassa Alpon touhuja ja itsekseen puhumista. Ei hän kuitenkaan pojista välittänyt vaan vetäisi vielä toiset sauhut ja päästi kunnon sauhut suustaan ulos. Pojat naureskelivat miehen tekemisiään. Alpo kuitenkin otti repun selkäänsä ja lähti taas kotiin päin. Poikaporukalle hän heilautti kättään ja lähti kävelemään hiekkatietä rauhallisin askelein.

  Piippumies katseli taivaalle ennenkuin lähti vaivaista polkua kävelemään. Kauniit värit se auringonlasku antoi pilviin, luonto puki taivaan kauniit värit loppu kotimatkaa varten. Iltapäivä oli siirtynyt jo iltaan kun Alpo saapui kotiin. Nyt vaatteet pois päältä ja vähäksi aikaa oikaisemaan sängyn päälle.
  Mutta pitkä kauppareissu teki tehtävänsä. Väsynyt mies nukahti melkein heti kun sänkyyn pääsi.

  Aamulla aikaisin Alpo heräsi. Hän otti piipun mukaansa ja meni istumaan rappusille. Piipunpesään laitettiin tupakinpurua ja tulitikulla sytytettiin uusi käppyrä piippu. Linnut olivat metsässä piilossa kun rappusilta tuli niin suuret savut. Alpo laittoi piipun pois rappusille niin hetken päästä lensivät linnut taas Alpon olkapaille ja syliin. Ei Alpo tajunnut vielä, että uusi piippu teki linnut pelokkaiksi. Ehkä ne kuitenkin vielä siihen tottuvat.
  Päivä kului rauhaista tahtia, jopa sauna lämmitettiin illaksi. Hän ajatteli lekkisästi, että pitäähän sitä olla puhdas kun on lottovoitto päivä huomenna.

  Koitti lauantaipäivä. Lintuja ja oravia muistettiin taas pienillä makupaloilla. Päivästä tuntui tulevan pitkä kun Alpo odotteli illan lottoarvontaa. Mitähän tuollainen arvonta saa näin vanhan ukon niin jännittyneeksi. Oliskos se siinä syy, että en ole tuollaisiin arvontoihin koskaan ottanut osaa.

  Alpo lähti kävelemään metsään, kuluttamaan aikaa iltaa varten. Lopulta hän tuli läheisen järven rantaan. Siihen hän istahti ja ajatukset juoksivat taas hänen päähänsä. Jos sieltä tulee vaikka suurikin määrä rahaa, niin mitähän mä sillä oikein teen. Vaatimattomasti kun oon elellyt niin en vaan osaa ajatella sitä yhtään. Ja mistähän mä oikein ne numerot voisin tarkistaa, kun ei ole radiotakaan. Kauppaan ei voi mennä tarkastamaan kun on lauantai. Kai siellä kylällä nyt joku tietää oikeat numerot.

  Alpolle tuli oikein paniikki numeroiden tarkastamisesta. Ehkä mun pitää vaan lähteä sunnuntaina kävelemään kylille. Kai siellä joku oikeat numerot tietää.

  Niin lähti Alpo Sunnuntaina kävelemään kylälle. Pihalle tullessa hän latasi piippunsa ja lähti polkua kävelemään kohti hiekkatietä.
  Keskipäivällä hän oli kylän keskustassa. Alpo kyseli ulkoa olevilta ihmisiltä, että kuka tietäis Lottonumerot. Kukaan ei vain tietänyt, vaan yksi osasi neuvoa miehen paikalliseen pubiin. Sinne siis lähti Alpo kävelemään. Pubin ovella Alpo totesi itselleen, että tämä onkin aivan uusi tuttavuus minulle. Hän käveli tiskille ja laittoi Lotto-kupongin siihen. Sitten kyseltiin juomanlaskijalta, että mitkäs ovat oikeat numerot. Juomanlaskijalla oli oikeat numerot lapulla. Alpo ei arvannut itse tarkastaa näitä numeroita vaan antoi juomanlaskijan tehdä tämän vaativan tehtävän.
  Juomanlaskija tutki lappua pitkään ja tarkisti vielä toisen kerran. Sitten hän jäi toljottamaan Alpo pitkään. Hän meni vielä puhelimeen ja soitti johonkin, hän tuli takaisin ja tuijotti vavisten Alpoa.


JATKUU

piki

Lasten metsäretki Luku 1.

  Kevät oli tullut Nurmijärven kunnan Rajämäen kylään. Tämä vireä kylä sijaitsee n. vajaan 50 kilometrin päässä Helsingistä ja aivan 15 kilometrin päässä Hyvinkäältä.

  Hyppäämme Virtasen perheen matkaan, ja editoten heidän lastensa matkaan. Nyt siis tutkimme Virtasen perheen asioita lapsien kannalta.
  Isä on Pauli ja hän käy töissä Hyvinkäällä eräässä rautakaupassa. Äiti Maija on tällähetkellä kotona ja touhuaa näiden vilkkaiden lasten kanssa. Niko on vanhin lapsista ja meni jo viimesyksynä kouluun. Hän oli siis ekaluokkalainen. Seuraavaksi vanhin lapsista oli Mira. Mira oli viisi vuotias iloinen tyttö. Ja nuorin lapsista oli Tuomas. Hän oli neljävuotias poika. Mira ja Tuomas kävivät lähellä sijaitsevassa päiväkodissa josta äiti Maija oli heidät jo tänään hakenut kotiin.

  Lapset jäivät tänään vielä ulos kun äiti pesi pyykkiä erillisessä ulkosaunassa kun oli kirkas keväinen päivä. Lapset viihtyivät aina talon vieressä olevassa pienessä metsikössä leikkimässä. Mutta jotenkin vain tänään he halusivat lähteä pellon takana olevaan metsään.

  Äiti pesi pyykkiä ja samalla kypsyi uunissa herkullinen pataruoka. Hänellä oli niin paljon tekemistä, ettei kerennyt katsella lasten perään. Hän oli varma, että lapset ovat talon takana olevassa pienessä metsikössä, jossa he aina yleensä leikkivät.

  Mutta nyt lapset halusivat hiukan käydä katsomassa kaukaisempaa metsää. Ei se metsä ollut heille vieras sillä siellä ollaan oltu koko perheen voimalla kävelemässä. Ja usein on ollut mehut mukana ja tietenkin äidin leipomat pullatkin. Matka alkoi siis yli peltojen metsän reunaan. Tästä siis alkoi heidän uusi seikkailu.

  Niko vanhenpana hyppäsi tietenkin ensin pienen ojan yli metsään. Mira ja Tuomas joutuivat menemään ensin ojaan ja sieltä sitten ryömittiin metsän puolelle. Pojat heti väänsivät pienistä Lepistä varret poikki ja karsijat oksat pois käsillä. Sitten alkoi juokseminen metsässä ja hakattiin isompia puita. Isot puut olivat kuulemma vihollisia ja näitä pojat miekoillaan hakkasivat.
  Mira taas katseli metsässä maata. Siellä mönki lämpöisenä kevätpäivänä jos jonkinlaista mönkijää. Muurahaiset kävelivät vilkkaasti jo omia polkujaan. Pesä oli suuri jonka pinnallakin käveli muurahaisia runsaasti. Pojat meinasivat kepeillään hajoittaa muuharaisten keon mutta silloin Mira alkoi huutamaan, ettekö tiedä, että se on muurahaisten koti. Pojat lähtivät kun Mira lupas uudelleen alkaa huutamaan.

   Mira jätti muurahaiset rakentamaan kotiaan ja lähti tutkimaan uusia elukoita.. Kauaa ei hänen tarvinnut maata katsella kun löytyi kovaa  kulkeva mato. Hän yritti ottaa sitä käteensä mutta mato meni niin vilkkaasti, että Mira antoi sen jatkaa rauhassa matkaansa.
  Pojat huusivat ja hakkasivat kepeillä puita. Tai miekkailivat niinkuin he olivat Miralle kertoneet. Lasten matka kulkeutui aina vain syvemmällä metsään.
  Täällä uudessa metsässä oli kiva olla ja aika kului vinhaa vauhtia. Taivaalle oli tullut mustia pilviä ja aurinko oli mennyt piiloon pilvien taa. Lapset olivat tulleet metsässä hienoon paikkaan. Paikassa ei kasvanut puita ja se oli aivan tasainen paikka. Vihreä pehmeä sammal verhosi koko alueen. Siihen oli kiva istahtaa ja huilailla. Sammal oli niin pehmeää, että sitä oli kiva käsiään hieroa. Sammaleen reunamilla oli aivan valkoista hiekkaa.

  Mira löysi kauniita Valkovuokkoja. Hän ajatteli ottaa kukkia mukaa äidille vietäväksi. Äiti on varmaan onnellinen.

  Tuomas käveli vahingossa johonkin kasaan. Niko vanhimpana huusi, että älä ota niitä käsiin. ""Minä vien näistä muutaman kotiin kun ovat niin saman kokoisia kivi. Niko huusi vielä, "ne ovat hirven kakkaa, heitä ne pois kädestä". Tuomas oli pahoillaan kun veli noin hänelle huusi.

  Tälläinen jälki löytyi valkeasta hiekasta sammalalueen reunasta. Ei Nikokaan tiennyt aivan valmasti, että minkä eläimen jälki tämä on. Mutta veikkasi jos se olisi ollut Karhun jälki. Mira ei kuitenkaan uskonut kun isä oli sanonut, ettei täällä Karhuja ole. Mutta minkä eläimen jälki se sitten on. Lapset miettivät ja miettivät, että minkä eläimen jälki se oikein on. Mira oli omasta kirjasta nähnyt Ilveksen kuvan. Mutta pojat olivat kuitenkin vastaan. Jos ei Karhuja täällä ole niin ei ole Ilveksiäkään, sitä mieltä olivat pojat. Jälki jätettiin rauhaan ja kerrotaan siitä isälle. Tullaan sitä sitten taas uudelleen katsomaan.

  Ilta hämärtyi entisestään ja lapsia alkoi jo peloittamaan. Metsästä kuului erikoisia ääniä joita lapset hiukan aina säpsähtivät.

  Joku lintukin välillä kraakkui  aivan lähellä ja kylmät väreet kulkivat lasten iholla. Metsästä oli tullut hetkessä jännittävä paikka. Tuomas kun meni vielä sanomaan, että onkohan toi jäljen jättävä jokin vaarallinen eläin.

  Äiti ja isä olivat jo pitemmän aikaa etsineet lapsiaan. Tarhan pihalla oltiin käyty ja kaikkien naapureiden luona samoin, mutta lapsia ei vain mistään löytynyt. Isä jo meinasi soittaa poliisille, että lapset ovat kadonneet, mutta äiti meinasi ettei nyt vielä soiteta. Jos hän ottaa taskulampun ja lähtee katsomaan tuon isomman metsän reunoilta.

  Lapset pelkäsivät metsässä kun siellä kuuluvat äänet tuntuivat niin peloittavilta. He kietoituivat yhteen ja pienellillä lapsilla oli itku jo lähellä. Kukaan ei muistanut, että mistäpäin he olivat tulleet.

 Metsä oli jo aika pimeä. Miksei me kerrottu äidille, että lähdemme tänne metsään. Mutta pakko meidän on vain lähteä kävelemään ja katselta paikkoja, että onko niissä mitään tuttua. Tuttuja maisemia tai paikkoja ei vain tullut näkyviin vaikka katsottiin joka puolelta. Entistä enemmän alkoi vain pelottamaan. Monessa paikoissa näkyi suuria kasoja ja kun tarkemmin niitä katsoi, ne olivatkin karhuja. Pojat pelkäsivät niitä Karhuja mutta Mira oli rohkea ja meni katsomaan. Sitten kun Mira pääsi sen kasan viereen, niin hän huusi pojille, että tämä on muurahaispesä. Mira oli siis rohkein näistä kolmesta lapsesta, siispä hän saikin kulkea edellä.
  Hetkenpäästä alkoi kuulumaan ääniä. Lapset pysähtyivät ja kuuntelivat. Tuntui kun joku huutaisi heidän nimiä. Lapsien kasvoille purkautui hymy. Niinpä he alkoivatkin huutamaa kovaa, "hei me ollaan täällä". Lapset lähtivät juoksemaan ääntä kohden.  Välillä jalka tökkäsi puun juuriin ja sitten kaaduttiin aivan vatsalleen maahan. Oli vaikeaa juosta pimeässä ja pelon vallassa ääntä kohden.
  Vähitellen alkoi näkyä valoa enemmän. Ja kun lapset pääsivät lähemmäksi pellon reunaa, huomasivat he rakkaan äidin siellä heitä odottavan. Niin kyyneleet nousivat silmäkuoppiin äidillä kuin myöskin lapsilla. Jopa Nikokin puristi äitiään oikein kovaa ja samalla salaa pyyhki kyyneleitään silmistään.

  Niin oli lasten hurja metsäretki päättynyt. Lasten vilkas mielikuvitus jäljistä, mustista kasoista ja pimeydestä sai aikaan suuren pelon. Mutta nyt oli kaikki hyvin. Äiti, Niko, Mira ja Tuomas lähtivät kävelemään pellon poikki kotiin. Kaikki pitivät toisiaan kädestä ja lapset vuoron perään vielä katsoivat taakseen. Olisiko vielä pieni pelko heitä jännittänyt, ainakin halusivat varmistaa ettei mikään elukka heitä seuraisi.

  Isä Paulikin jo juoksi karkulaisia vastaan. Vihaisia eivät vanhemmat voineet olla. Kyllä lapset saivat tästä reissusta varmasti oppia omaan pieneen päähänsä. Sen verran isä kotiin saavuttua kysyi lapsilta, että pyydättekö seuraavan kerran heiltä luvan. Tottakai tuli yhteen ääneen lasten suista.


Loppu


Piki

Antti ja Irene Luku 15.

  Tuli jälleen kevät ja Irenella oli vatsa siunatussa tilassa. Ja niinpä koitti taas lähtö sairaalaan oikein ambulanssin kyydissä. Kyläläiset nieleskelivät hiekkapölyä kun sairasauto kiisi kylän hiekkatietä. Nyt olikin Irenellä jo kiire koska tämä tuleva lapsi olikin oikein hätähousu. Hän tahtoi tulla katselemaan mailman menoa oikein kiireellä.
  Tummä lääkäri ohjasi Irenen, joka sängyllä kipristeli, synnytyshuoneeseen. Siinä  pukiessaan asiaankuuluvia varustuksiaan päälle hän kuuli jo vauvan parkaisun. Niin oli tämä vauva kiireinen, ettei Irene kerennyt oikein sitä työntääkkään ulos. Lääkärille jäi vain oikeastaan toteaminen, että vauva on syntynyt.
  Irenelle tuli heti mieleen pojan nimi Seitsemästä Veljeksestä. Siinähän veljes-sarjan nuorin oli vilkas Timo. Ehkä se Timo oli liukas luikku kuin Seitsemässä Veljeksessäkin mainittiin.

  Taas pidettiin ristiäisiä ja kylän mummot kyselemään "kumpis tuli".

Mutta nyt oltiin ristiäisten jälkeen tekemässä uutta maataloa. Sillä topakan tädin ohjeet olivat menneet perille. Eli jotain uutta pitää aina ostella, niin se tuo piristystä elämään. Niinpä rakennettiinkin oikein kunnollinen maatalo. Ehkä se oli syynä kun Irene oli niin kova tyttö synnyttelemään lapsia. Tässä uudessa talossa oli kyllä jokaiselle lapselle oma huone. Ja tuonnempana kun lapset varttuvan niin heidän perheilleen oli talossa omat asunnot.

Kaikki tuntuivat olevan iloisella mielellä. Lapset nauroivat, mummo nauroi, tumma lääkärikin nauroi. Kaikki olivat iloisella mielellä. Ehkä se uuden asunnon rakentaminen auttoi kaikkia pirteyteen.

Jopa sikakin nauroi iloisesti karsinassaan. Tietenkin nauruun yhtyivät kaikki muutkin eläimet. Pienestä se tuntuu olevan kiinni iloisuuden luominen, kun nyt asunnon rakentaminen.

 Talon emäntä Irene oli päässyt hyviin mittoihin ja hämpä halusikin esitellä itseään pihalla näillä aurinkoisina päivinä. Hänkin oli iloinen uudesta asunnosta. Niinpä hän saattelikin miehensä Antin useasti heinälatoon kuin silloin nuorenakin oli tapana. Kaikki olivat iloisia jopa tämä pariskunta latoon mennessä ja sieltä tullessa.

Kyläläiset olivat ihmeissään heidän iloisuudestaan. Mihin heidän elämänsä vielä päättyy. Ei ihmisen tarkoitus ole olla aina iloinen. Kyllä Jumala tulee vielä rankaisemaan heitä.
Mutta eivät kyläläisten juoruista he välittäneet. Heillä oli kivaa ja töitä tehtiin iloisella mielellä. Kumma juttu, että ei heitä edes väsyttänyt. Illalla kun työt lopetettiin niin oltiin vaan niin pirteitä, että oltais vaikka vieläkin töitä jatkettu. Mutta kun perheenkin kanssa piti olla ja lasten kanssa leikkiä piilosta. Oivallinen paikka mennä piiloon tässä asunnossa. Huoneita oli niin paljon, että oli vaikeaa ketään löytää.

Näin elettiin ja lapsia tehtiin kerran vuodessa. Nimiä mietittiin kesän alussa aina syntyneille lapsille. Sitten kutsuttiin pappi vieraisille ja annettiin kyläläisten tietoon lapselle nimi.

 

Hanuristikin oli mukana yleensä ristiäisissä. Sama hanuristi oli Irenen ja Antin häissäkin soittamassa. Nyt kuitenkin hän oli tullut kuuroksi, että hän piti mieluisana, että sai soittaa näissä pienissä juhlissa. Isompiin juhliin häntä ei enään otettu kun hän soitti kappaleita aika paljon väärin. Vaikeaahan siinä oli musiikin mukaan tanssia. Mutta näissä ristiäisissä sai soittaa vaikka väärin, lapsista se oli vain kivaa.

  Kylä alkoi pikkuhiljaa heräämään eloon. Pariskunta päätti vuokrata muutaman huoneiston nuorille pareille ja sellaisille vanhuksille jotka tarvitsivat elämiseen jo apua. Nyt tämän talon asukkaat auttoivat toisiaan ja samalla autettiin omistajaperhettä.

 Kaksi vuotta meni vain töitä tehden ja naureskellen. Ja mukavaa oli kun oli iloinen mieli kaikilla. Mutta rakennuttaja alkoi pyytelemään rahojaan jo kiivaammin ja uhkaili ulosotoilla.
  Nyt oli tullut Irene ja Antti vaikean tilanteen eteen. Ihmiset jotka talossa asuivat olisivat halunneet auttaa rahallisesti mutta eihän heidän rahat olisi lainojen maksuun riittäneet. Antti ruperi ryyppäämään. Hän aamuisin lähti kuulemma töihin mutta kurvasikin moponsa tämän juomatehtailijan kotiin ja siellä sitä viinaa juotiin oikein kunnolla. Yöksi tultiin kotiin ja asiasta ei puhutta mitään vaan aamulla lähdettiin taas "töihin".
  Tämä alkoi käymään kuukauden jälkeen jo Antin hermojen päälle.

  Hän alkoi jo näkemään näkyjä. Kuulemma kivillä oli kasvot ja ne juttelivat Antin kanssa. Antista tuli vainoharhainen. Hän säpsähteli ja pelästyi ja välillä lähti huutaen juoksemaan karkuun kun joku kuulemma ajoi häntä takaa.
  Irene otti yhteyttä topakka tätiin, joka tulikin Anttia katsomaan. Se olikin kovaa työtä kun Antin keho huusi viinaa ja mopo oli lukossa. Mutta kun kuukauden Antti oli tarkan valvonnan alla ja putelit pidettiin piilossa, niin alkoihan se Antti siitä selviämään. Seurannan alla häntä kuitenkin pidettiin vielä tarkasti.

  Rahoitus-asioita olivat toiset jo pitkään suunnitelleet. Silloin kun Antti näki harhoja, että kuulemma kivilläkin on kasvot ja ne ajavat häntä takaa. Olivat maatalossa asuvat vieraat asukkaat keränneet yhteiseen rahastoon rahaa. Rahaa oli kerättykin suuria summia kun Antti tiedettiin olevat erittäin auttavainen mies. Apua hän oli antanut aina sitä pyytäville. Siksipä kaikki halusivat antaa roposensa Antin rahastoon.Kun vielä kerrottiin, että tähän maataloon ollaan suunnittelemassa kyläläisille kuin koko kirkonkylän käyttöön erilaisia harrastustiloja.
Siellä kuulemma kudottaisiin mattoa ja naisille vielä käsityöpiirejä. Miehet voisivat tehdä puutöitä talon isommissa tiloissa.

  Topakka täti oli saannut Antin jo luopumaan viinasta. Pakkohoitoahan siinä piti käyttää. Mopo oli lukittu ja Anttia pidettiin aluksi lukkojen takana, ettei päässyt karkaamaan viinatehtailijan luokse. Mutta nyt hän tuntui olevan jo taas sama Antti.
  Maatalossa asuvat kokoontuivat Antin luokse kertomaan kuinka suuren summan he olivat keränneet lainojen maksuun. Antti huomasi kuinka sydämmellisiä ihmisiä hänen ympärillään on. Hänen sydämmessään tuntui kumma olo joka pani kyyneleet vuolaasti valumaan poskipäille. Eikä ne kyyneleet heti loppuneet kädellä pyhkäisten vaan niitä valui jatkuvasti vuolaasti. Antti huomasi, että hänellä on hienoja ystäviä. Hänen oli pakko istahtaa kun polvet alkoivat tutisemaan.

   Siunaus siivitti tämän perheen elämää. Raha-asiat oli saatu kuntoon kun kunnallekkin oli tehty anomus erilaisista harrastuspiireistä. Kunta heltyi rahallisesti kun sen tarkoitus olikin saada sivukylätkin elämään.
  Oli juhannus ja tilalla pidettiin juhlat. Lapsetkin olivat tehneet oman juhannuksen. Omia lapsi oli jo kahdeksan. Nyt omat lapsetkin olivat järjestelyissä mukana. Märkä vana kiilsi heidän nenänsä alla. Mutta ei kerennyt kukaan heidän nenän alustaa pyyhkimään kovan kiireen takia.

  Antista tuli tähän omaan pihapiiriinsä toiminnanjohtaja. Eipä heidän tarvinnut enään maatöitä tehdä kun maatalossa asui suuri määrä ihmisiä jotka erittäin pienellä rahalla kuittasivat asumisen.
  
  Näin saimme tämän perheen elämän kuntoon. Vaikeuksia oli mutta onneksi hyviä ihmisiä aina löytyy jotka auttavat.


Seuraavaksi on tarkoitus tehdä lapsille jatkokertomus. Tämä kertomus kuitenkin nyt on loppu.


LOPPU

Keijo

Antti ja Irene Luku 14

  Kiireistä elämää vietettiin tässä perheessä. Irene sai jo toisen lapsen kovan huudon myötävaikutuksella. Hintelällä naisella oli synnytykset kovaa tuskaisaa työtä.
  Mutta nyt oli taas kaikki synnytyksen osalta ohi. Niin hymyilivät tumma lääkäri kuin Irenekin hänen lähdettyä sairaalasta kotiin.
  Nimeä suunniteltiin tälle uudelle pojalle. Lopuksi se nimi keksittiin ja ristiäisissä hän sai nimekseen Pekka. Olivathan kylän mummut taas kierroksellaan kyselemässä naapureiltaan, että mikäs sen pojan nimeksi oikein tulee. Mutta asiasta ei kukaan lähipiiristä antanut mitään tietoa. Ristiäisissä sen sitten kuulevat jos vielä mielenkiintoa mummoilla on.

  Näin elettiin töiden merkeissä. Työtä, työtä, työtä, muuta ei ollut heillä enään. Lasten kasvamistakaan ei oikein huomattu kun ei ollut aikaa pysähtyä. Irene laihtui entisestään ja voimat tahtoivat ehtyä. Vaatteet olivat hänelle rikkinäiset ja kovin likaiset. Sillähän ei tietenkään mitään väliä ollut kun asuivat aika syrjäisellä paikalla ja maatalossa oli kaikki työt aika likaista puuhaa. Mutta kun alkoivat jo alusvaatteetkin hajoilemaan ettei tahtonut kuukausittain laitettavat pehmusteetkaan enään pysymään housuissa. Aikaa vaan ei ollut käydä kaupassa. Antti tietenkin kävi mopollaan hoitamassa tärkeämmät ostokset mutta eihän tietenkään naisten vaatteita osannut ostaa, ei kai se ollut miesten tehtävä, kaikenlaisten rättien ostot.

  Irene oli jo liiankin laiha. Millä tämä nainen pystyi 30 ja 50 litran maitotonkia nostelemaan navetasta maitolaiturille. Antti ei kerennyt näihin asioihin puuttumaan. Hän vain kaateli talvella puita ja kesällä kaiveli raja-ojia auki. Häntä pyydettiin aina apuun kun tiedettiin hänet kovaksi mieheksi tekemään työtä. Hän ei ketään pettänyt, vaan oli aina paikalla kun pyydettiin. Sanaa "ei" hän ei koskaan osannut käyttää, vaan lupautui töihin vieraille kun sitä häneltä pyydettiin.

  Antin äitikin pyyteli jo Anttia vähän rauhottumaan mutta eihän mies nyt äidiltään mitään neuvoja halunut ottaa. Tästä pariskunnasta oli tullut toisten seuraamana jo aivankuin muumioita. Kasvoilla silmät seisoivat ja naurua sai odottaa välillä muutamia päiviä.
  Lapset eivät saanneet vanhemmiltaa mitään apua. Eivät he kerenneet olla lasten kanssa yhtään. Uusia lapsia vain teki mieli aina syksyisin kun ilmat kylmenivät. Silloin pariskunta lähentyi sängyssä aivan toisiinsa kiinni. Lapsi laitettiin alulle ilmaan minkäänlaista tunteen häivääkään. Lyhyt minuutin pyrähdys touhuttiin kiivaasti ja sitten laitettiin selät vastakkain ja alettiin nukkumaan. Mutta uusi lapsi oli laitettu alulle, sehän oli naisen ja miehen tehtävä.

  Syksyn jälkeen elettiin taas talvea. Irene tuskaili navetta töiden kanssa kun lapsi taas pömpötteli vatsan seudulla. Ja kun lapsi alkoi jo kovasti ilmoittelemaan tulostaan oli Antin äitiä pyydettävä navettatöihin.
  Ja niin jo kolmas lapsi syntyi ja taas pidettiin ristiäisiä. Lääkäri halusi jo kantaa oman kortensa kekoon ja pyyteli Irmaa jo tutkimuksiin. Jos he vielä lapsia tekevät niin synnytys voi olla jo kuolemaksi. Niin iloinen Irma, mitä hän oli ennen nuorempana ollut, kuunteli aivan poissaolevan näköisenä lääkäriään. Ei häntä  lääkärin neuvot kiinnostaneet vaan hänestä oli tullut muumio. Ei saannut lääräri häneen minkäänlaista yhteyttä.
Mutta lääkäri kuitenkin otti sosiaali ihmisiin yhteyttä, että he kävisivät katselemassa tämän perheen elämää paikan päälle. Lääkäri oli oikein tosissan huolestunut Irman kunnosta. Tämä lapsikin oli jo huomattavasti alle kolmekiloa, kun ei äidistä enään riittänyt lapselle ravintoa.

  Nyt alkoivatkin asiat selviämään kun topakan näköinen rouva asteli bussipysäkiltä Irman kotia kohti. Sattui vielä onni olemaan myötä kun Antin äiti sattui olemaan lasten kanssa myöskin paikalla. Topakan näköinen rouva heitteli kysymyksiä naisten kuultavaksi. Irma ei näihin vastannut vaan vastaajana toimi Antin äiti. Siinä sitä katseltiin ruokakaappeja ja hiukan vaatevarastojakin. Sieltä löytyi Irman muutamat pikkuiset housut joissa oli pakolisten kolmen reijän lisäksi aivan tukku reikiä. Miten nämä enään kestävät pyykinpesua. Ruokaa kyllä oli kaapissa mutta ei Irma sitä syönnyt. Ehkä hän oli saannut tarpeekseen tästä suunnattomasta työstä. Oliko hän masentunut, jos ei Anttikaan ollut häntä yhtään lempeillä sanoilla hyväillyt.

  Tämä topakka täti oli nyt saannut asiat itselleen selväksi. Olihan Anttikin kerennyt jo töistä kotiin ja häntäkin oli haastateltu. Mutta nyt lähti topakka täti kirkonkylälle esittämään asiat pomolleen.
Seuraavana päivänä hän tuli taas toisen naisen kanssa Irman luo. Mukana heillä oli kauppakassi, jossa oli vihanneksi ja sellaista terveellistä ruokaa jolla Irman kuntoa yritetään parantaa. Toinen naisista laittoi pientä purtavaa ja tämä topakka täti jutteli tämän laiheliinin kanssa. Kannustavia sanoja viljeltiin, herätettiin Irmaa, kuinka hyvä ihminen hän todellisuudessa oli. Nyt kaikki tämän suuntaiset sanojen hyväilyt ovat jäänneet liiallisen työn jalkoihin.
  Illalla kun Antti saapui töistä ja oli asettunut ruokapöydän viereen, jatkettiin topakan tädin kanssa niitä kannustavia puheita. Irmallakin alkoi jo pientä hymyn häivähdyksiä näkymään kasvoillaan.

Illalla kun topakka täti oli määrännyt, että pariskunta laittaa hiukan parempaa vaatetta päällensä ja yrittää keskustella keskenään. Keskustelussa ei puhuta heidän töistään vaan ihan vain heidän perheen asioista. Myöskin pieniä rakkauden sanoja ei saa unohtaa. Anttia oli kehoitettu olemaan ainakin viikonloput perheensä kanssa.

  Ja lastenvaunut pitäisi saada hiukan uudemmiksi. Uudistusta muutenkin heidän elämäänsä pitää saada pikku hiljaa, koska sellaisetkin asia piristävät.

  Kolme lasta katselivat ihmeissään vanhempien puhtaita kasvoja. Muttä äkkiä olivat lapset mukana vanhempien pienissä leikeissä. Yksi ei vaan tästä kaikesta vielä tajunnut mitään. Hän oikeastaan valveillaolon ajan käytti vain syömiseen.

  Antin äiti oli sydämmestään onnellinen. Kuinka se kyynelkin oli niin herkässä tulemaan poskille. Muuttuisi se aika tälläiseksi, että olisi iloa taas näillä kulmilla. Irma sai syömisestä hetkessä uutta virtaa ja kun mieskin joskus aina hellästi pyllylle läpsäytti se luovutti hymyn vaimon poskille.


Näin mentiin ja tehtiin. Kaikki tuntui olevan taas hyvällä mallilla ja topakka täti lähti kotiinsa. Asiat tuntuivat saavan kuin siivet. Ne kaikki kesken olevat asiat ja tekemiset alkoivat edetä. Nyt tuntui olevan kaikilla hyvä olla. Irenekin jo asettui ruokapöytään toisten seuraksi ja laitteli ruokaa lautaselle syödäkseen. Tuntui kuin kaikki apu olisi tullut juuri viime tingassa. Nyt siihen pystyttiin vielä helposti tarraamaan kiinni.

Näin taas elettiin ja kaikki tuntui menevän erittäin hyvin. Syksyllä ilmojen kylmennettyä oli aika jälleen siirtyä lähemmäksi vuoteessa. Nyt tuo rakkauden leimahdus ei räjähtänyt minuutin pamahdukseksi. Nyt osattiin leikkisesti edetä siihen taivaalliseen hetkeen. Niinpä sen päätettyä olikin molemmilla erittäin onnellinen olo.


Jatkuu

keijo