Antti ja Irene Luku 15.

  Tuli jälleen kevät ja Irenella oli vatsa siunatussa tilassa. Ja niinpä koitti taas lähtö sairaalaan oikein ambulanssin kyydissä. Kyläläiset nieleskelivät hiekkapölyä kun sairasauto kiisi kylän hiekkatietä. Nyt olikin Irenellä jo kiire koska tämä tuleva lapsi olikin oikein hätähousu. Hän tahtoi tulla katselemaan mailman menoa oikein kiireellä.
  Tummä lääkäri ohjasi Irenen, joka sängyllä kipristeli, synnytyshuoneeseen. Siinä  pukiessaan asiaankuuluvia varustuksiaan päälle hän kuuli jo vauvan parkaisun. Niin oli tämä vauva kiireinen, ettei Irene kerennyt oikein sitä työntääkkään ulos. Lääkärille jäi vain oikeastaan toteaminen, että vauva on syntynyt.
  Irenelle tuli heti mieleen pojan nimi Seitsemästä Veljeksestä. Siinähän veljes-sarjan nuorin oli vilkas Timo. Ehkä se Timo oli liukas luikku kuin Seitsemässä Veljeksessäkin mainittiin.

  Taas pidettiin ristiäisiä ja kylän mummot kyselemään "kumpis tuli".

Mutta nyt oltiin ristiäisten jälkeen tekemässä uutta maataloa. Sillä topakan tädin ohjeet olivat menneet perille. Eli jotain uutta pitää aina ostella, niin se tuo piristystä elämään. Niinpä rakennettiinkin oikein kunnollinen maatalo. Ehkä se oli syynä kun Irene oli niin kova tyttö synnyttelemään lapsia. Tässä uudessa talossa oli kyllä jokaiselle lapselle oma huone. Ja tuonnempana kun lapset varttuvan niin heidän perheilleen oli talossa omat asunnot.

Kaikki tuntuivat olevan iloisella mielellä. Lapset nauroivat, mummo nauroi, tumma lääkärikin nauroi. Kaikki olivat iloisella mielellä. Ehkä se uuden asunnon rakentaminen auttoi kaikkia pirteyteen.

Jopa sikakin nauroi iloisesti karsinassaan. Tietenkin nauruun yhtyivät kaikki muutkin eläimet. Pienestä se tuntuu olevan kiinni iloisuuden luominen, kun nyt asunnon rakentaminen.

 Talon emäntä Irene oli päässyt hyviin mittoihin ja hämpä halusikin esitellä itseään pihalla näillä aurinkoisina päivinä. Hänkin oli iloinen uudesta asunnosta. Niinpä hän saattelikin miehensä Antin useasti heinälatoon kuin silloin nuorenakin oli tapana. Kaikki olivat iloisia jopa tämä pariskunta latoon mennessä ja sieltä tullessa.

Kyläläiset olivat ihmeissään heidän iloisuudestaan. Mihin heidän elämänsä vielä päättyy. Ei ihmisen tarkoitus ole olla aina iloinen. Kyllä Jumala tulee vielä rankaisemaan heitä.
Mutta eivät kyläläisten juoruista he välittäneet. Heillä oli kivaa ja töitä tehtiin iloisella mielellä. Kumma juttu, että ei heitä edes väsyttänyt. Illalla kun työt lopetettiin niin oltiin vaan niin pirteitä, että oltais vaikka vieläkin töitä jatkettu. Mutta kun perheenkin kanssa piti olla ja lasten kanssa leikkiä piilosta. Oivallinen paikka mennä piiloon tässä asunnossa. Huoneita oli niin paljon, että oli vaikeaa ketään löytää.

Näin elettiin ja lapsia tehtiin kerran vuodessa. Nimiä mietittiin kesän alussa aina syntyneille lapsille. Sitten kutsuttiin pappi vieraisille ja annettiin kyläläisten tietoon lapselle nimi.

 

Hanuristikin oli mukana yleensä ristiäisissä. Sama hanuristi oli Irenen ja Antin häissäkin soittamassa. Nyt kuitenkin hän oli tullut kuuroksi, että hän piti mieluisana, että sai soittaa näissä pienissä juhlissa. Isompiin juhliin häntä ei enään otettu kun hän soitti kappaleita aika paljon väärin. Vaikeaahan siinä oli musiikin mukaan tanssia. Mutta näissä ristiäisissä sai soittaa vaikka väärin, lapsista se oli vain kivaa.

  Kylä alkoi pikkuhiljaa heräämään eloon. Pariskunta päätti vuokrata muutaman huoneiston nuorille pareille ja sellaisille vanhuksille jotka tarvitsivat elämiseen jo apua. Nyt tämän talon asukkaat auttoivat toisiaan ja samalla autettiin omistajaperhettä.

 Kaksi vuotta meni vain töitä tehden ja naureskellen. Ja mukavaa oli kun oli iloinen mieli kaikilla. Mutta rakennuttaja alkoi pyytelemään rahojaan jo kiivaammin ja uhkaili ulosotoilla.
  Nyt oli tullut Irene ja Antti vaikean tilanteen eteen. Ihmiset jotka talossa asuivat olisivat halunneet auttaa rahallisesti mutta eihän heidän rahat olisi lainojen maksuun riittäneet. Antti ruperi ryyppäämään. Hän aamuisin lähti kuulemma töihin mutta kurvasikin moponsa tämän juomatehtailijan kotiin ja siellä sitä viinaa juotiin oikein kunnolla. Yöksi tultiin kotiin ja asiasta ei puhutta mitään vaan aamulla lähdettiin taas "töihin".
  Tämä alkoi käymään kuukauden jälkeen jo Antin hermojen päälle.

  Hän alkoi jo näkemään näkyjä. Kuulemma kivillä oli kasvot ja ne juttelivat Antin kanssa. Antista tuli vainoharhainen. Hän säpsähteli ja pelästyi ja välillä lähti huutaen juoksemaan karkuun kun joku kuulemma ajoi häntä takaa.
  Irene otti yhteyttä topakka tätiin, joka tulikin Anttia katsomaan. Se olikin kovaa työtä kun Antin keho huusi viinaa ja mopo oli lukossa. Mutta kun kuukauden Antti oli tarkan valvonnan alla ja putelit pidettiin piilossa, niin alkoihan se Antti siitä selviämään. Seurannan alla häntä kuitenkin pidettiin vielä tarkasti.

  Rahoitus-asioita olivat toiset jo pitkään suunnitelleet. Silloin kun Antti näki harhoja, että kuulemma kivilläkin on kasvot ja ne ajavat häntä takaa. Olivat maatalossa asuvat vieraat asukkaat keränneet yhteiseen rahastoon rahaa. Rahaa oli kerättykin suuria summia kun Antti tiedettiin olevat erittäin auttavainen mies. Apua hän oli antanut aina sitä pyytäville. Siksipä kaikki halusivat antaa roposensa Antin rahastoon.Kun vielä kerrottiin, että tähän maataloon ollaan suunnittelemassa kyläläisille kuin koko kirkonkylän käyttöön erilaisia harrastustiloja.
Siellä kuulemma kudottaisiin mattoa ja naisille vielä käsityöpiirejä. Miehet voisivat tehdä puutöitä talon isommissa tiloissa.

  Topakka täti oli saannut Antin jo luopumaan viinasta. Pakkohoitoahan siinä piti käyttää. Mopo oli lukittu ja Anttia pidettiin aluksi lukkojen takana, ettei päässyt karkaamaan viinatehtailijan luokse. Mutta nyt hän tuntui olevan jo taas sama Antti.
  Maatalossa asuvat kokoontuivat Antin luokse kertomaan kuinka suuren summan he olivat keränneet lainojen maksuun. Antti huomasi kuinka sydämmellisiä ihmisiä hänen ympärillään on. Hänen sydämmessään tuntui kumma olo joka pani kyyneleet vuolaasti valumaan poskipäille. Eikä ne kyyneleet heti loppuneet kädellä pyhkäisten vaan niitä valui jatkuvasti vuolaasti. Antti huomasi, että hänellä on hienoja ystäviä. Hänen oli pakko istahtaa kun polvet alkoivat tutisemaan.

   Siunaus siivitti tämän perheen elämää. Raha-asiat oli saatu kuntoon kun kunnallekkin oli tehty anomus erilaisista harrastuspiireistä. Kunta heltyi rahallisesti kun sen tarkoitus olikin saada sivukylätkin elämään.
  Oli juhannus ja tilalla pidettiin juhlat. Lapsetkin olivat tehneet oman juhannuksen. Omia lapsi oli jo kahdeksan. Nyt omat lapsetkin olivat järjestelyissä mukana. Märkä vana kiilsi heidän nenänsä alla. Mutta ei kerennyt kukaan heidän nenän alustaa pyyhkimään kovan kiireen takia.

  Antista tuli tähän omaan pihapiiriinsä toiminnanjohtaja. Eipä heidän tarvinnut enään maatöitä tehdä kun maatalossa asui suuri määrä ihmisiä jotka erittäin pienellä rahalla kuittasivat asumisen.
  
  Näin saimme tämän perheen elämän kuntoon. Vaikeuksia oli mutta onneksi hyviä ihmisiä aina löytyy jotka auttavat.


Seuraavaksi on tarkoitus tehdä lapsille jatkokertomus. Tämä kertomus kuitenkin nyt on loppu.


LOPPU

Keijo