Ei voinut Matti tietää, miten sen asian tuolle naiselle oikein kertoisi. Hän oli oikeesti rakastunut erääseen naiseen jonka nimi oli Lissu.
Mutta jos mennään hiukan taaksepäin, aikaan kun Matti asusteli vielä kotonaan. Hänen vanhempansa olivat jo iäkkäitä eikä kotona puhuttu mitään tälläisistä rakkausasioista. Ja kun vielä Matti oli ns. iltätähti, joka oli tekaistu silloin kun Matin isällä alkoi jäsenet temppuilemaan. Matin äiti tietenkin pani vastaan kun nyt tapana on vanhemmilla naisilla. Naisen vartalo kun pitää olla suojattuna kun nainen täyttää keski-iän. Ei silloin voinut enään naista silitellä saatika pusua antaa edes illan hämärtyessä. Nehän olivat jo siinä iässä kauheita asioita. Matin isä oli lopuksi tehnyt lakon. Hän ei sitten vaimoon koske edes saunassa kun pitäisi äidin selkä pestä.
Molemmat Matin vanhemmista elivät aivan omaa elämää. Ei heillä ollut enään mitään rakkauden ajatuksia toisilleen. Mutta kun naapuri oli pyynnöstä tuonnut isälle kirkkaan pullon kirkonkylän viinakaupasta. Isä oli sitä kirkasta pulloaan hyväillyt illan tunteinaan ja heistä tuntui tulevan oikein kavereita. Tulevan Matin isän ajatukset alkoivat juoksemaan oikein villiin tahtiin. Mattiahan ei tietenkään silloin ollut vielä olemassa. Ja pari vanhempaa poikaa olivat jo muuttaneet kotoolta pois ja luonneet itselleen omat perheet. Isällä oli ajatukset alkaneet lentelemään. Hän lämmitti oikein saunan kertoen siitä vaimollekin. Isän olemus tuntui nuorentuvan ja hänestä tuntui tulevan oikein nuori poika. Hän sanoi vaimolle, "Että otas tuosta itsellesi pieni kupponen", ojentaen kirkasta pulloaan vaimolle. "Enhän minä ole koskaan viinaa juonnut" tuhahti vaimo miehelleen. Ukko vaan tarjosi pulloaan, että kaada nyt lasiisi pieni loraus. Lopulta vaimo pienen lorauksen lasiinsa laittoi ja vettä lorotettiin lasi täyteen.
Saunaa lämmitettiin yhteisvoimin ja tuli aika mennä kipuamaan parveen. Ukko oli huomannut, että vaimosta oli tullut hymyilevä ja joskus saunan lattialla piti oikein sivuaskeleitakin ottaa. Jopa ukko pesi harjalla vaimonsa selän ja olisi pessyt hiukan isommankin alueen mutta vaimon käsi tarttui nopeasti miehensä käteen. Samoin vaimo kuurasi miehensä parkkiintuneen selän. Sillä viimeisestä selänpesusta oli kaiketi kulunut jo kymmenisenvuotta. Ilta tuntui olevan vanhojen asioiden muistelemisia hymyssäsuin. Ja tuli viimein aika mennä sänkyyn kun kirkas putelikin oli antanut jo kaiken ilonaiheen sisältään.
Vaatteet riisuttiin ja mentiin vanhojen olkipatjojen päälle hakemaan oikeaa nukkuma-asentoa. Äiti kuitenkin pyörähti vielä ympäri katsoen miestään, mutta ei sieltä suusta mitään juttua tullut. Mutta käsi kyllä lähti vaeltelemaan miehen olkapäältä pitkin miehistä aarretta kohti. Isäntä ei oikein heti ymmärtänyt, mitä tässä on oikein tapahtumassa. Mutta kun vaimo koski siihen miehen aarteeseen, tiesi isäntäkin mitä tässä oltiin hakemassa. Niinpä pariskunta kymmenen vuoden jälkeen puristautuivat yhteen ja vaimo tuntui olevan aloitteen tekijä koko ajan. Huulia lyötiin vastakkain, vaikka ei isäntä koskaan ollut oikein tykännyt pussaamisesta. Hänen mielestään kun naitiin niin naitiin. Ei hänen mielestään siihen kuulunut tuollaiset turhan päiväiset pussaamiset lainkaan. Mutta nyt hän kuitenkin vastasi vaimonsa pussaamisiin kun vaimo ei antanut ukolleen muuta mahdollisuutta. Ukkokin alkoi jo heräämään ja sen tunsi vaimokin. Loputkin vaatteet saivat lähteä päästä ja pariskunta lähti leijumaan rakkauden taivaalliselle retkelle.
Onneksi maalla oli asuntojen välit aika pitkät. Sillä nyt kyllä sänkykamarista kuului erikoisia ääniä. Ja välillä oli äänitaso noussut kovinkin korkealle, että jopa kissa oli hypännut kohti ovea ja oli siellä kyyryssä, pelkäävän näköisenä ulospääsyä odotellen. Pariskunta päästeli koko kymmenvuotisen "lakon" takaiset rakkaudentunteet yhtenä ilta kaikki pois. Ja niin oli pikku Matti saannut alun kehittyä äidin lämpoisessä huomassa siihen kuntoon, että oli tullut synnytyksen aika.
Kätilö oli jo muutaman kerran polkenut tämän pariskunnan asunnolle erilaisia mittauksia tekemään. Mutta nyt oli kätilö soitettu jo kiiruusti paikalle kun vaimosta oli tullut jalaton ja hän vain puhisi ja väänteli naamaansa sängyssä. Ja kätilöhän polkaisi taas seitsemän kilometrin matkan pyörällään paikalle. Ukon oli käsketty laittaa vedet lämpimään ja pyyhkeitä vielä laittaa valmiiksi.
Aikaa kului ja isäntä poltteli tupakkia tiuhaan tahtiin. Hän oli ihme kyllä aika hermostunut. Mutta kun lopulta kuului lapsen itku, olisi isäntä halunut ottaa kulauksen viinaa mutta kun sitä ei ollut, tyytyi hän vaan nieleskelemään. Lapsi oli syntynyt mutta ei vielä isäntä päässyt katsomaan lastaan. Mutta lopulta kävi kutsu tulla katsomaan niin vaimoaan kuin lastaankin.
Arkaillen isäntä saapui sänkykammariin. Siinä oli lapsi saannut alun ja siinä hän sitten oli syntynyt. "Kumpako sieltä oikein tuli". Poika tuli, siinä on nyt sinun Mattisi. Pariskunta kun oli nimeä suunnitellut koko odotusajan, ja Mattinimi oli päätetty antaa jos poika tulee.
Siinä sitä poikaa siliteltiin ja sai osansa myöskin äitikin. Kahvit juotiin kätilön kanssa ja seuraava käynti sovittiin.
Matti kasvoi ja äidillä tuli tarve alkaa penkomaan edellisten lasten vaatteita jotka olivat sängyn alla tallessa. Kaikki laatikot vedettiin lattialle ja lopulta kuului kolahdus. Vaimo kyyristyi vielä katsomaan sängyn alle, mistä se kolahdus tuli. Kirveenvarsi pilkoitti osuvasti ja vaimo veti kirveen pois sängyn alta. "Mitä helvettiä tämä täällä tekee, ja kuinka paljon sitä on haettu". Isäntä huudettiin pihalta myöskin paikalle. Vaimo näytti kirvestä isännälle, että tälläinen löytyi sängyn alta. "Perkele, mähän laitoin se sinne kun ensimmäinen lapsi syntyi". Sinne se sitten unohtui ja kuinka paljon sitä on haettu. Vaimo hiukan jo suuttuikin, että olis se tyttökin ollut kiva olemassa. Isäntä vähän nyppäsi vaimoaan, että vielähän me se tyttökin tehdään. "Tehdään, tehdään, jos sinä sen synnytät". Kirves oli ollut pitkät ajat sängyn alla piilossa. Vanhempi poika on jo hiukan yli kolmekymmentä vuotta vanha.
Isäntä oli kirveen piiloittanut sängyn alle, että ensimmäinen lapsi olisi poika. Mutta sinne se kirves sitten unohtui. Kirvestä haettiin kun olisi pitänyt halkoa lämmityspuita. Vanha kirves kyllä oli mutta ei se vetänyt tälle kirveelle vertoja. Uuttakaan ei viitsitty ostaa, ajateltiin vain, että kyllä se jostain tulee vielä näkyviin, ja tulihan se lopulta.
Ja Matti kasvoi ja edellisten poikien vaatteita käytettiin vaikka ne eivät ihan uusi ollutkaan. Päätettiin, että uusia ostetaan sitten kun Matti menee kouluun. Ja kouluun sitä Mattikin asteli kun oli tullut siihen ikään. Innokas koulun kävijä Matti olikin. Kokeissakin tuli hyviä numeroita. Mutta kavereita ei pojalla ollut. Kaikki olivat vanhentuneet, että kellään ei ollut enään kiinnostusta tehdä uusi lapsia. Eikä isännän kirkkaasta pullostakaan ollut enään apua. Ei ottanut vaimo enään kulaustakaan ja siksi sänky oli vain nukkumista varten heillä. Oli syntynyt taas "lakko", eikä pesty toistensa selkiä saunassakaan. Päivät kuluivat vanhempien osalta murjottaen. Matille kyllä vastailtiin jos hän jotain keksi kysellä, muuten oltiin hiljaa. Joskus isäntä juoda kolautti kirkkaan pullon ja tarjosi vaimollekkin, vaikka ei hän sitä ottanutkaan. Ajatteli varmaan, että syvällistä kosketusta ukko kai kaipaa. Niin elettiin ja Mattikin pääsi koulusta pois. Töitäkin hän hiukan teki naapurin maatalossa silloin tällöin.
Matti oli katsellut aivan lähellä asuvaa erästä tyttöä. Tämä Lissu oli nätti tyttö joka useasti pyöräili Matin kodin ohi. Vastaan tullessa hiukan vain heilauteltiin päätä tervehdyksen merkiksi, mutta mitään ei puhuttu.
Matti päätti kysyä isältään, että "Mitä minun pitää tehdä, että saisin sanottua asiani Lissulle". Isä koitti Matille kertoa, että menet vain rohkeasti hänen viereensä ja pyydät häntä vaikka pyöräilemään kanssasi. Mattia tuntui sekin pelottavan. Mutta kokeili poika kyllä isänsä neuvoa ja ajoi pyörällään hiekkatien varteen. Eikä kauaakaan mennyt kun Lissu ajeli taas tietä pitkin. Matti meni lähemmäksi tietä ja odotteli tytön tulemista kohdalle, että voisi jotain huutaa hänelle. Lissu oli jo kohdalla kun Matti aukaisi suunsa, mykkä hän oli mutta nosti kuitenkin kätensä pystyyn, johonka Lissu vastasi käden heileutuksella. Tämä hiukan lämmitti Matin sydäntä. Mutta ei tullut puhetta suusta, hän oli ujo.
Isäntä oli ikkunastaan katsellut nuorten lähentymisyritystä. Hän ravisteli päätään ja ihmetteli miten vaikeaa oli luoda ihmisssuhde. Hän kyllä tiesi, millä poika saisi suunsa auki, mutta onko hän liian nuori siihen. Mutta täytyypä sitäkin kokeilla. Hän käveli samalla naapurinsa luo ja pyysi hänen hakemaan kirkkaan pullon kyliltä sitten kun on itsellä sinnepäin asiaa. Juuri olen lähdössä kylille, että tuon sulle putelin kyllä samalla. Matin isä käveli naapurista kotiinsa kun Lissu ohitti hänet. Hän huusi tytön perään, että "Matilla olisi sulle asiaa kerkiätkö nyt käymään hänen luonaan". "Joo kerkiä käydä". Ja niin tyttö kurvasi pyöränsä Matin pihaan. Matti oli sisällä eikä huomannut lainkaan, että Lissu oli heidän pihalla. Mutta onneksi isä saapui myöskin pihalle ja pyysi tyttöä menemään Matin huoneeseen. Lissu kiipesi yläkertaan ja koputti ovelle. Matti huusi "Sisään" ja tyttö asteli Matin huoneeseen. Matti mulkoili silmät suurina tyttöä ja alkoi tärisemään. Lissu kyseli, että "Sulla on kuulemma asiaa, ainakin sun isäs niin sanoi". Poika katkonaisesti koitti puhua, että "Asiaa- mitähän asiaa ja isä sano". "En mä nyt kyllä ymmärrä, mitä isä tarkoitti". Lissu lähti pois kun ei Matilta irtonut mitään juttua. Mutta onneksi isä istui rappusilla ja kyseli tytöltä, että "Mitä asiaa sillä pojalla oli". "Ei se tiennyt mistään asiasta siksi mä lähden pois". "En mä muuta tiedä kun, että hänen piti sulta kysyä, että olisi kiva sun kanssa ajella pyörillä". "Ihanaa, sitä minäkin haluan".
Samalla tuli Mattikin omasta huoneestaan ulos, ja huomasi Lissun vielä juttelevan isänsä kanssa. "Lähdetäänkö tänään ajelemaan polkupyörillä", kyseli iloinen tyttö. Matti sai sanottua, että "Lähdetään vaan, vaikka heti". Isä oli huojentunut ettei tarvinnut kirkasta kaataa pojan kuppiin. Ehkä he nyt pystyvät puhumaan kun oli pää aukaistu.
Harri hyppäsi heti pyöränsä selkään ja he lähtivät ajelemaan kaksistaan hiekkatietä kohden. Matti oli saannut tytön rinnalleen ja hän oli iloinen. Mutta kaikki ei mennyt aivan niin kuin olisi pitänyt. Tyttö jutteli iloisesti paljonkin Matille. Mutta Matti ei tahtonut saada sanottua oikein mitään. Hän ilmeisesti jännitti tai olisiko syynä ollut vanhempien puhumattomuus, kun he pitivät lakkoa. Pyöräretken päätteeksi sovittiin kaksistaan vielä huomennakin pyöräillä. Mutta Lissu toivoi, että Matti puhuisi hiukan enemmän.
Isälleen Matti kertoi, että hauskaa oli ollut mutta hän ei osaa puhua tytön kanssa. Isä sanoi, että "Älä ole huolissas, tiedän kyllä mikä auttaa sinua. Ja niinpä sovittiin, että Matti tulee isänsä luo tuntia ennen kun he tytön kanssa tapaavat.
Tuli seuraava päivä ja isä jännittyneenä odotteli koska Matti tulee hänen luokseen apuja kyselemään. Isä oli laittanut kaiken valmiiksi puuliiteriin. Siellä oli juomalasi ja kirkas puteli odottelemassa pojan suuta. Homma tietenkin tehdään niin hienosti, että poika ei huomaa mitään. Siksi oli varattu myöskin mansikkamehua joka sekoitetaan kirkkaan juoman kanssa. Matkalle Matti sai vielä pastilliaskin josta ensin itse pitää ottaa nami suuhun ja tietenkin tarjota Lissullekkin karkkia.
Iskä odotteli ulkona iltapäivällä. Matti tuli kiireesti ulos isän luo. "Nyt on kohta se hetki kun pitää lähteä". Isä vinkkasi pojan puuliiteriin ja sanoi vielä, että "Sitten et puhu mitään äidille, etkä Lissulle mitä täällä tehdään".
Isä kaateli kirkasta lasin pohjalle ja siihen makua viemään mansikkamehua sekä lopiksi vielä vettä lasi täyteen. Salaa piti tietenkin kaikki tehdä, ettei poika huomaa mitään. Kahdella ryypyllä piti pojat juoda lasi tyhjäksi. Isä vielä kyseli, että otatko vielä yhden lasin. Poika oli aavistuksen epävarma ja ei isäkään oikein uskaltanut, ettei pojalta mene vaan järki.
Ja niin lähti Matti ajelemaan mökkitietä hiekkatietä kohti jossa Lissu jo häntä odotteli. Ensin oli hiljaista, mitä nyt moikattiin. Mutta kun aikaa oli kulunut alkoi poika puhumaan. Lissukin riemastui ettei tarvitse yksin puhella.
Iskä otti pullosta myöskin kaksi ryyppyä ja lähti katsomaan vaimoaan. Hänelle oli tullut mieleen, että pitäiskö vaimoa ensin lämmitellä suukkojen kanssa. Jotenkin se kivalta taas tuntuisi kun on alkanut selkäkin kutisemaan.
Isäntä tuli asentoon jossa vaimo sotki pullataikinaa. Hän kietoi käsivartensa vaimon kaulalle ja suuteli häntä oikein pitkällä tavalla. Vaimo jäi holmistyneenä katsomaan isännän touhua. Hän otti asennon uudestaan ja antoi kunnollisen suudelman vaimon jauhoisia huulia vasten. Vaimo vain hölmistyi enemmän. Isäntä vielä läpsäisi kädellään emännän peppua hellästi jolloin vaimon taikinaa sotkeva käsikin pysähtyi.
Taikinakulhon päälle vaimo laittoin liinan ja nappasi isäntää kädestä kiinni ja suuntasi matkan sänkykamariin. Vaimo kuiskasi, että "On puolituntia aikaa ettei taikina tule kulhosta yli". Ja niin se taas alkoi. Pelästynyt kissakin juoksi valmiiksi ulko-ovelle karkuun sängystä. Sängystä kuului taivaallista huutoa ja raskasta hengitystä. Vaimo katseli välillä kelloa ettei taikina vaan pääse tulemaan yli kulhosta.
Rakkausaihe päättyi sängyssä ja vaimo hymyssä suin kertoili ukolleen, että laitatkos saunan lämpiämään. Isäntä oli juuri sytyttämässä kiukaan alla olevia sytykkeitä kun nuoripari kurvasi pihalle. Hauskaa heillä ainakin tuntui olevan Lissun naurusta päätellen. Isän luokse ei poika kerennyt vaan he juoksivat pojan huoneeseen vinttikamariin. Sisään tullessa huomasin pientä kolinaa vintistä. Se laittoi minut hymyilemään vaikka tietenkin halusin, että ilman viinaakin tälläiset asiat pitäisi hoitaa.
Lopulta nuoripari tuli vintistä alas posket punaisena. Lissu lähti kotiinsa kun hänellä oli joku meno. Mattin puhesuoni oli auennut ainakin siltä se vielä tuntui. Ja koko illan mitttaan tuntui hänellä olevan asiaa. Ei kai se viinakaan enään siihen ole syynä.
Vanhukset menivät saunaan ja selät pestiin. Kaikki tuntui menevän taas kohdalleen naismailmassa. Isäntä kun saunassakin antoi pieniä suukkoja oli vaimo halukas pesemään miestään muistakin paikoista. Se taisi olla suukko mitä naiset halusivat. Ehkä se naisten hellyys siihen vaikutti. Ei pitäisi mennä heti kimppuun vaan ensin hiukan lämmitellä
Oikein hyvää päivänjatkoa
piki
.jpg)


















