Ei se ollut oikea paikka kuitenkaan.

Niin mietti poika Ville, että mitähän sitä oikein tekis koulun jälkeen. Mihin pääsisin töihin, että rahaa saisin.

Koti oli pieni ja jonkinverran oli maata noin kahden hehtaarin verran peltoa. Oli maata ollut noin neljän hehtaarin verran mutta vanhemmat olivat myynneet siitä puolet pois eräälle isännälle. Hän rakennutti omille lapsilleen sinne omat kodit.

Ville oli jo suunnitellut jotain kasvattavan näillä pelloilla. Mutta ajan saatossa tuli kaikennäköisiä esteitä hänen suunnitelmiensa eteen. Vesi tilanne oli heikko, ei sitä kaivovedellä paljon kastella. Ja olihan siinä esteitä vielä muidenkin sisarusten suhteen. Halusivatko he, että yksi veli jää maita viljelemään. Aivan ainuuksi tulonhankinta muodoksi ei voinut tätä laskea, sillä maata oli liian vähän. Jossain muualla olisi pitänyt olla töissä ja olisiko sitä sitten enään jaksanut kotitiluksia iltaisin enään hoitaa.

Paikkakunnalla olevalla koetilalla hän oli kaikki kesät ollut puutarhapuolella töissä ja piti siitä tehtävästä kovin. Puutarhurin silmissä hän oli erittäin oppivainen ja sen tähden hän etenikin tehtävässään lopuksi erittäin hyvin, että lopuksi hän hoiti kastelut ja kaikki keräilyt ja oli jonkinmoinen pomokin silloin kun puutaruri oli käymässä jossain. Oli poikaa kehoitettu menemään puutarhurikouluunkin mutta kun sitä rahaa hän ensin tarvitsi. Ei siinä isän pienellä palkalla ihan kaikkia saannut kun veljeksiä oli kuitenkin viisi. Ja ei se joulupukkikaan kaikkein kalliimpia lahjoja jostain syystä tuonnut.

Kun uudesta työpaikasta hän monesta paikasta kyseli moneltakin ihmiseltä, niin tulihan sitä yksi ehdotus melkein heti hänelle tiedoksi. Yhteyttä otti eräs herra jolla oli pieni ruokakauppa Helsingissä. Hän kertoi jo eräänä vuonna hankkineen töitä kahdelle veljekselle jotka samassa kylässä asuivat. He olivat töissä eräässä liha-alan yrityksessä Vallilassa. Jos Ville on kiinnostunut niin hän kysyy hänellekkin paikkaa samasta paikasta. Kiinnostunuthan Ville oli kun tiesi saavansa rahaa. Ja niin lupasi tämä herra kysellä Villeä töihin.

Aika oli Villellä pitkää kun hän odotteli tietoa. Vaikka ei hänen kauaa tarvinnut odotella sillä jo seuraavana iltana tämä kauppias herra soitteli ja kertoi hänen päässeen töihin. Hommat alkavat kun pojat viikonlopun jälkeen lähtevät työpaikalle ajelemaan. Ville otti poikiin yhteyttä ja kuljetuksesta sovittiin.

Maanantai aamuna klo 7.00 kurvasi vieras auto Villen kotitalon pihaan. Austin van 40, joka oli jo parhaat päivänsä nähnyt ainakin ulkokuoren perusteella. Siihen hyppäsi Ville kyytiin ja ensimmäinen oikea työ alkoi. Nyt ei ainakaan mennä välillä kouluun vaan paiskitaan hommia oikein kunnolla. Haikeana Ville katsoi omaa pihamaata jossa hän oli kaikki nämä vuodet varttunut. Olispa isällä ja äidillä ollut parempi palkka. Onko se niin, että kun on äärettömän hyvät vanhemmat, niin silloin pitää rahallisesti tyytyä pienempään. Tänne olisin niin mieluusti jotain kasvi hommaa kehitellyt. Mutta nyt mennään toiselle paikkakunnalle töihin ja kahteen vuoroon. Matkalla alkoi satamaan. Lasinpyyhkijät eivät toimineet vaan piti kuulemma vauhtia nostaa niin pisarat poistuvat paremmin lasista. Hu huu päivitteli Ville itsekseen, toivottavasti ei muita vikoja heti kohta tule. Tämä Leo jonka auto oli, sanoi jarrujen välillä häviävän mutta kyllä ne aika useasti toimivat. Ja talvella ei lämmityslaite toimi. "Ollaan pidetty kahta kynttilää palamassa tuulilasin edessä". Ei voinut oikein rauhallisesti istua penkissä kun ei tiennyt pitääkö jarrut vai ei.

Perille Helsingin Vallilaan päästiin vaikka jännitys oli saannut jalat tärisemään. Sitten lähdettiin esittäytymään työnjohdolle. Kaikki tuntui jännittävältä, jopa se kun matkasimme Kontulaan jossa tämän yhtiön asuntoja oli. Ville mahtui näiden poikien kanssa asumaan alivuokralaiseksi erääseen huoneistoon. Siinä asui nuoripari jotka olivat töissä samassa paikassa tehtaan puolella. Meidän kolmen tehtävä oli kasata lähettämössä kauppojen tilaamat tavarat laatikoihin. Iltapäivällä se oikea työ sitten alkaa.

Iltavuoro alkoi ja survouduimme Austinin kyytiin. Muistiin oli Villellä jäännyt jarrujen häviämiset. Tarkkaan piti takapenkiltä katsella liikenteen virtaa, ettei vain etummainen auto tee yllätystä ja polkaise jarrua.
Tehtaalla vetäistiin pitkien kalsareiden päälle valkoiset housut. Sitten valkoinen takki ja vielä valkoinen suikka. Ulkona oli kesä lämpöisimmillään mutta meillä lähettämössä oli kaikilla pitkät kalsarit. Ja olihan siellä kylmä. Oppia tuli mutta ensin täytettiin laatikoita lavalle, siitä sitä on alkuunsa lähdettävä. Seuraavaksi pääsi hihnan viereen jossa laatikko meni vaakalle ja siinä aina vuoronperään heitettiin joko makkaroita tai lihoja laatikkoon. Yhdeksältä tulivat lähi kauppiaat ja baarit hakemaan lihoja ja makkaroita. Kaikki lähettämössä joutuivat kauppiaita auttamaan ja lopuksi kannettiin heidän laatikkonsa autoon.

Näin ne päivät kuluivat ja illalla kymmeneltä päästiin kotiin. Tapa oli, että kaljaa piti juoda aina muutama pullollinen. Niin joutui Villekin juomaan vaikka ei ollut tälläiseen juomaan vielä tottunut. Ja sitten seuraavaksi puolenyön paikkeilla nukkumaan.

Aamulla herättiin ja laitettiin itsemme kuntoon. Päävuokralaiset olivat jo menneet töihin, että kolmikko pystyi aamupalansa syömään rauhassa. Ja mitäs sitten tehdään. Missä sitä kulutetaan aikaa. Joka toinen päivä käytiin Urheilutalolla pyörittämässä keilapalloa ja toinen pojista kävi opiskelemassa taulujen piirtämistä. Toinen veljeksistä nosti salilla painoja, oli siis jo aikamoinen painonnostaja. Mitä sitten Ville tekee, ei keksinyt hän mitään tähdellistä tekemistä. Makasi asunnolla ja odotteli työvuoronsa alkua. Ja kun se läheni, käveli hän bussipysäkille ja hyppäsi pitkän auton kyytiin mennäkseen töihin.

Viikko oli tehty töitä ja tuli viikonloppu. Nyt sitä ei voinut lähteä kotiin kun maanantaina piti aloittaa työt jo kuudelta aamulla. Piti jäädä Helsinkiin tappamaan aikaa. Alkuun tuli käveltyä ja katseltua maisemia. Mutta ajan saatossa alkoi siihenkin nuori poika jo kyllästymään. Pitikös munkin lähteä kaljapubeihin istumaan niinkuin nuo veljeksetkin. Ehkä se on mentävä katsomaan sekin puoli tässä elämässä. Se ryyppääminen tuntui Villellä jäävät ainuuksi harrastukseksi. Töissä tuli tutustuttua erääseeen nuoreen tyttöönkin mutta ihme ja kumma hänkin tykkäsi juhlia ravintoloissa. Ville päivitteli useasti, ettei tämä ole mun paikka. Jotain muutakin pitäisi olla, en mä haluu viinaa juoda.

Yöllä kämpille tullessa näkyi monesti kaksi kuuta. Yksi kai niitä täällä Helsingissäkin on mutta kahdella silmällä katsottuna niitä on kaksi. Ei tahtonut Ville jaksaa lähteä iltavuoroon kun aamuyöstä oli täydessä kännissä tullut kämpille. Ville koitti saada tyttöystävänkin päätä käännettyä, että mentäs johonkin muuhun paikkaan kun ravintolaan. Mutta ei se tytölle kelvannut vaikka hänkin oli maalta muuttanut tanne kaupungin vilinään.

Ei tuntunut olevan Villen paikka koko pääkaupunki. Kyllä hän nyt jaksoi töissä käydä kun oli vielä nuori. Mutta näin mentiin mikä oli opittu vaikkei se niin oikealta tuntunutkaan. Seuraavana viikonloppuna mennäänkin sitten jo kotiin.
Mutta keksi päävuokralainen esittää Villelle, että haluaiskos hän ostaa häneltä Honda moottoripyörän. Villen silmissa pieni loiste lemahti. Ei hänen tarvitse maksaa pyörää kerralla vaan sellaisella sopivalla summalla mikä hänestä tuntui sopivalta. Näin sovittiin ja kaupat lyötiin heti lukkoon. Ville ehdotteli tyttöystävällekkin, että nyt voitas lähteä ajelemaan jonnekkin muualle, niin ei tarvitse istua kapakissa kaikkia vapaa-aikoja. Mutta ei se sopinut tytölle. Niin siinä kävi, että Ville vaihtoi pehmeän lämpöisen tytön kovaan moottoripyörään. Mutta nyt oli Ville vapaa, ei tarvinnut lähteä kapakeihin istumaan vaan pystyi ajelemaan pitkin teitä ja katselemaan hienoja paikkoja.

Viikonloppuna Ville kurvasi kotipaikkansa pihaan. Äiti ja isä ihmeissään katseli ikkunasta, kuka kumma se prätkällä heille tulee. Ville lampsi sisälle ja toi äidille hienon paistin sekä makkaraa muutamia sortteja.

Kivalta oli tulla kotiin, ja nyt hän pääsee muutenkin käymään vaikka joka viikonloppu. Onnellinen oli Villen olotila. Hän halusi lähteä pihalle kävelemään koska siellä oli kaikki Villen muistot, jota hän halusi muistella.

Ville käveli pihalla ja muisteli kaikkia tapahtumia joita olivat lapsina siellä tehneet. Vielä hän jaksoi ajatella kotitalonsa peltojen viljelemistä. Jotenkin se vaan tuntui raskaalta ajatukselta. Voiko sellaista työmäärää jaksaa tehdä. Ensin jossain vieraalla ja sitten sieltä kotiin tullessa jatkaa omien kasvien hoitamista. Taitaa kuitenkin olla liian kova homma.
Äiti huuteli Villeä syömään. Kotoinen tuttu tuoksu tuli äidin keittiöstä. Vaikka kaikkeen hyvältä tuoksuvaan oli Villekin nuoruudessa tottunut. Esimerkiksi kotiin tullessa koulusta, oli äiti leiponut, niin se oli taivaallinen tuoksu pienen pojan nenään. Ja aina oli äiti kotona, ei tarvinnut tulla tyhjään taloon koskaan.

 Päivä kului ja uudesta työstä juteltiin vanhempien kanssa. Ei se kuulemma ollut oikein hänen unelma ammatti.
Ei kai se kaupungissa asuminen oikein sovellu tälläiselle hepulle joka on saannut pihallaan tehdä vaikka mitä. Aina pitää olla paremmat vaatteet päällä kun menee ulos. Jos ei jotain harrastusta ole niin sitä pitää vain kävellä kaupungilla tai mennä kapakkaan istumaan. Ei sitä jaksa jatkuvasti kämpilläkään makailla. Ei sitä kovin äkkiä maalaispoika totu kaupungissa asumiseen. Mutta tätä pitää nyt vaan jaksaa tehdä ainakin jonkin aikaa.

Ilta tuli ja Ville lähti ajelemaan kaupunkia kohden. Sisimmässään hän ei tuntenut minkäänlaista voimaa tai vetoa mennä taas kaupunkiin. Mutta kun se oli pakko sillä uuttakaan työtä ei ole. Vanhemmat lupasivat kuulostella jos kotikulmilta löytyisi jotain puuhaa.

Aika kului ja lihaa laitettiin laatikkoon. Kaverit istuivat kapakassa ja Ville tutustui Helsingin koko alueeseen vapaa-ajoillaan. Moottoripyörä oli oiva värkki niin ei tarvinnut istua savuisissa kapakoissa aikaa tappamassa. Kotona käytiin aina kun siihen vain aikaa oli. Ja silloin kuulosteltiin, onko mitää kunnollista puuhaa löytynyt.

Ja kerran olikin eräs paikka löytynyt. Paikallinen pieni tehdas oli kysellyt muutamaa työntekijää kun tuotteita alkoi menemään paremmin kaupaksi.. Se oli puualan työpaikka. Villeä kiinnosti heti tämä paikka ja hän soittikin uuden työpaikan työnjohdolle. Tuttu mies siellä vastaili puhelimeen ja kertoili työstä pääpiirteissään ja sopimukset tehtiin heti puhelimessa. Samalla hän soitti vanhaan työpaikkaan ja oli kahden viikon jälkeen vapaa lähtemään. Villellä alkoi taas hymy palaamaan kasvoilleen. Hän pääsee pois kaupungista omille tutuille raiteille töihin. Melkein vuosi oli kulunut kaupungissa. Jarrut olivat pitäneet ainakin silloin kun Ville oli kyydissä ollut. Mutta katsastuksessa Hernesaaressa oli inssi ajanut kovaa vauhtia katsastuskopin seinää kohden Leksan istuessa vierellä. Silloin oli Leksa pelännyt enemmän kun koskaan. Pitääkö jarrut vai ei. Ne silloin sattuivat pitämään mutta tämän katsastuksen jälkeen Leksa vaihtoi autoa. Uusi autokaan ei ollut mikään ruusu sekään jos ei oteta niitä ruosteruusuja helmoissa ja lokareiden kulmissa huomioon. Mutta ei onneksi mun tarvinnut siihen autoon enään nousta.

Uuteen tehtaaseen mentiin töihin. Kaikki tuntui helpolta kun työ ja koti olivat samalla kylällä. Ja vielä kun kun kyläkin oli ennestään tuttu. Vanhemmat, veljet ja kaikki ystävät olivat lähellä.

Loppu

piki

Nyt alkaa meidän muutto. Ehkä pieni katkos tulee kirjoittamiseen ja aiheetkin voivat sitten muuttua uudessa paikassa.

Raaka häväistys.

"PIENI kiire on tullut meidän elämään. Asunnon muutto on edessä ja yksi päivä meni sängyssä makailuun kun kova päänsärky iski. Mutta eiköhän se tästä jotenkin lähde elämä kulkemaan".
------------------------------------------------------------------------------------------------------------


Kirjoitan taas pienestä kylästä koska niistä löytyy helposti kaikentapaisia ihmisiä helpommin kuin suuresta kaupungista.

Kylän nimi oli Tuhma, ilmeisesti kartanosta saannut nimensä. Se oli pieni kylä jossa oli ainut työnantaja Tuhman kartano. Asuihan tietenkin kylällä muitakin ihmisiä mutta he olivat naapurikunnan puolella töissä niinkuin kaikki palvelutkin. Oikein lääkäriinkin oli tehty sopimus, että Tuhmankylän asukkaat pääsivät Rivoon sairaskäynnille. Aivan vaan sen tähden kun Tuhmankylän oikeaan kuntaan oli matkaa 17 kilomertiä.
Näin tämä kylä uinui tasaista turvallista elämää jossa ei suurempia asioita tapahtunut kuin, joku sattui joskus ottamaan tytön kädestä kiinni josta syntyi monesti hyvinkin pitkä liitto.

Olihan kylällä yhdessä asunnossa eräskin vanha pari. He olivat jo yhdeksänkymmenen viiden ja toinen yhdeksänkymmenen kuuden ikäisiä. Mutta eivät he vieläkään olleet aviossa. Molemmat henkilöt olivat kartanossa töissä. Ja kun eläkkeelle pääsivät, siirtyivät he saman katon alle asumaan. He olivat molemmat kovinkin herttaisia ihmisiä ennen. Mutta kun muuttivat yhteen niin heistä alkoi tulemaan ilkeitä ihmisiä. Kukaan ei tajunnut mitä heille oikein tapahtui kun eläkeelle päästessään yhteen siirtyivät.
Nämä ihmiset olivat kanssaeläjille erittäin ilkeitä. Jokaiselle joka vastaa tuli huudettiin esimerkiksi seuraavanlaisia kommentteja. "Kuinkas Teillä ne na**a hommat oikein menee", tai kuinkas on pa***tanut". Tälläisiä kommentteja nyt esimerkiksi. Kuka sattui huomaamaan tämän vanhan pariskunnan esimerkiksi tulevan vastaa niin nopeasti siirryttiin jollekkin toiselle tielle. Vaikka vanhusten ääni kyllä peräänkin kaikui "Ai pusikkoon menette na**aan" ja naurua perään.

Mutta se olikin kaikki paha tällä kylällä. Ei sitten mitään erikoista tapahtunut. Töitä paiskittiin kartanossa jossa oli paljon kasvamassa myöskin puutarhatuotteita, eli ylitöitäkin piti tehdä kesäisin. Mutta kun kartanossa oli töissä nuorempien vanhemmatkin niin he olivat tottuneet tähän ylitöiden tekemiseen.

 Nuorisolla ei ollut tällä kylällä oikein minkäänlaista toimintaa. Iltaisin jollain tien kulmilla kun kaksi nuorta kokoontui niin tehtäväksi näkyi jäävän syljeskely tielle ja nenän kaivaminen. Tytöillä oli hiukan enemmän tehtävää kun oli kaikennäköiset leikit ja äidille kukkien viennit. Hiukan vanhemmat nuoret polkasivat toisen kunnan puolelle katsomaan ilmeisesti kännisiä äijiä. Niitä kun ei täältä löytynyt. Jotenkin näillä vähän kypsemmillä nuorilla kännisten katselemin sai löytymään myöskin heille tästä olosta jotain kiinnostavaa. En tiedä mikä se oli, sillä ei näistä kahdesta äijästä olis luullut saavan mitään kaunista irti. He olivat erittäin likaisissa vaatteissa ja kaatuilivat muun kansan jalkoihin. Ehkä siitä olotilasta joku halusi ammentaa kainoille sydämmille vähän rohkeutta. Kun se rakkauden sanominenkin tuntui heidän selvästä suusta sanottuna niin kovinkin vieraalta. Olihan sellaistakin nuoret kuulleet, että kun on kännissä niin saa helpommin tytöiltä sitä onnenpaikkaa jonne tuntuu kaikilla olevan satummainen kiire. Joku vanhempi mies oli sanonut tietäjän ominaisuudessa, että ootelkaa pojat, ei se miksikään kulu. Mutta kun rakkaus oli kai sitten vaan vain nuorten asia. Ehkä ne kokemattomat piti sitten käydä sitä harjoittelemassa.

Näin vanhemmat poikanuoret kävivät suuremmasta paikasta hakemassa rakkautta. Joku sitä löysi ehkä päiväksi, toisilla useammankin päivän rakkaus pysyi nuorten lähellä.  Jollain tuli nopeastikkin ero ja rakkaus näytti silloin kovin mustalta ja synkeältä koko tunne. Kovin se rakkaus heilutti nuorten tunteita.

Mutta sitä eivät nuoret tajunneet, että onhan niillä vanhoillakin ihmisillä rakkaus aina mukanaan. Eivät nuoret sellaista tajunneet, että heidän äiti ja isä rakastaa toisiaan. Heitä alkoi yököttämään koko rakkaus. Eivät ne saa enään rakastaa se on meidän nuorten asia. Kun tietämättömät jaakailivat tyttöjä ja koittivat päästä sormillaan pikkupöksyjen kuminauhan alle.
Mutta näin se aika kului ja kesät olivat rakkauden aikaa erittäin vahvasti. Ja kun joku onneton löysi itselleen tytön tai pojan niin sitä silloin käveltiin kovinkin kainosti ja kädet irroitettiin jos joku tuttu oli lähistöllä.

Kesän syyspuoli oli juhlan aikaa. Kartanon herra piti sadonkorjuujuhlan loppukesällä. Tämä oli joka vuotinen tapahtuma jossa palkittiin ilmeisesti Isää korkeudessa. Juhlissa sai myöskin ostaa erilaisia puutarhan tuotteita itselleen. Tämä tarkoitti, että muistakin kylistä tuli kansaa paikalle. Paikkakunnan musiikkimiehiä oli tullut paikalle soittelemaan kaunista musiikkia, että ostopuuhissa oleva kansa viihtyi paikalla. Kahvia ja pullaa olivat kartanon työtekijät valmistaneet myytäväksi. Voitoilla he pääsivät rakentamaan kartanon maille jotain kivaa puuhastelua itselleen. Sinne oli jo rakennettu pituus ja korkeushyppypaikat. Pieni jalkapallokenttä ja kaksi rekkitankoa jotka olivat eri korkeudella. Kartanonherra piti huolta omistaan ja antoi heidän itse suunnitella tekemiset. Tietenkin hän oli suuri herra jonka käskyt upposivat helposti myöskin pienen kunnan virkamiehiin.

Kartanolla oli myöskin suuri grilli jossa iso sika oli ollut pyörimässä jo edellinenä iltana. Hommaa jatkettiin vielä juhlapäivänä jolloin sika sai jo kauniin ruskean pinnan. Naapurikunnan puolelta Rivonkunnalta otettiin vanha kauppias pyörittelemään possua vartaassa. Hän oli tuollaisia sikoja ennenkin pyöritellyt, että tuttua hommaa se oli vanhalle lihanleikkaajalle. Ja kansa osti sikaa pusseihin vietäväksi koteihinsa. Ei sitä lihaa niin monesti ollut kulkeutunut ostajien kasseihin. Sitä pidettiin kalliina ja herrojen ruokana. Mutta nyt koitti monessa kodissa juhla-ateria kun täältä elojuhlista kotiin päästään.

Juhlilla oli aivan ennätysmäärä kansaa. Rivonkunnan puolelta oli tullut myöskin hiukan hiprakassa olevia kansalaisia ostospuuhiin. Naurua ja kiljahduksia kuului ihmisten seasta välillä. Tuntui kun siellä olisivat känniset ukot hiukan tyttöjä pyllylle taputtaneet. Ja tytöt tietenkin kirkaisivat kun se vain oli outoa ja kummaa heidän pyllyille. Mutta kauppa kävi, että jouduttiin juurikkaita hakemaan vielä lisää kellarista. Oliko ihmiset löytäneet nämä monet uudet juurikkaat joissa oli mukana aivan uusiakin lajikkeita.

Tilanhoitaja oli koko myyntiin aivan haltioissaan. Monet pyrkivät hänen juttusilleen kyselemään eri kasvisten nimiä ja valmistusta. Hän oli iloinen ja auttavainen mies. Hän kertoi mielihyvin ostajille mihin näitä juurikkaita käytetään ja kuinka niiden valmistus suoritetaan. Niin oli koko kartanon väki onnellinen. Onnellinen oli myöskin vanha kauppias joka oli saannut possun irroitettua luista. Pöydällä ei ollut kuin kokonainen sika pelkissä luissa. Kauppias ajattelikin, että sahataan possusta luita irti niin saavat koiratkin nauttia makujen ja tuoksujen sinfoniasta. Ja niin käveli koiria kylkiluut poikittain suussa talutushihnojen päässä.

Sadonkorjuujuhlat olivat päättymässä. Arkena sitten taas lähdetään peltotöihin hevosilla. Oli tilanpitäjä ostanut jo kaksi traktoriakin jotka olivat kovassa käytössä. Niillä ajettiin kiireellimpinä aikoina kahta vuoroa. Kallis peli niin sitä piti käyttää tehokkaasti, että kaikki hyöty tulee koneesta.

Niin päättyi Elonkorjuujuhlat ja talkooväki tyhjensi pöydät ja siivosi kaiken lian piha-alueelta. Rankka työ oli saatu päätökseen mutta kaikilla oli hyvä mieli. Jopa kartanon työntekijöillä joilla oli kahvikassa tullut aivan täyteen. Nyt päästiin suunnittelemaan kentälle taas uutta suorituspaikkaa.

Jokainen käänsi kengät kohti kotia ja kävely alkoi. Oli yhden parin kenkiä ja oli monen parin kenkiä jotka eri tahtiin marssivat kotia kohden. Jollain oli minkäkinlaista nyssäköitä käsissä roikkumassa. Toisilla ei taas ollut mitään kantamusta. Mutta kaikki olivat kuitenkin käyneet Elojuhlilla ja sehän oli tärkeää.

Isoja ryhmiäkin kerääntyi yhteen vaikka ei kaikki edes toisiaan tuntenutkaan. Kai se oli vaan hauskempaa kävellä isommassa ryhmässä. Mutta halusi joku kävellä aivan yksinäänkin. Tietenkin kaikkiin porukoihin oli mahdollista päästä, jopa yksinkin kävellä.

Vanhemmat tytöt olivat jo uskaltaneet laittaa hiukan kevyempää vaatetta päälle. Tälläinen pukeutuminen ei ollut vielä mitenkään yleistä. Monet vanhemmat naiset sanoivat sen olevan liian näyttävää, kyllä polvien piti olla piilossa. Pikku tytöt ja pojat saivat olla polvihousuissa ne olivat heille varsinainen kesävaate.

Kaikki kävelivät koteihinsa tai kuka mihinkä nyt sattui. Mutta kukaan ei voinnut tietää ennakkoon mitä karmaisevaa oli vielä tälle illalle tapahtumassa.

Ihmiset kuulivat piipaa auton äänen myöhään illalla. Ääni tuli niin myöhään, että ihmiset olivat jo sängyssä eikä sieltä kerinnut niin nopeasti ikkunasta katselemaan. Jokainen piti kuitenkin hälyytysajoneuvon ääntä karmaisevana. Sitä täällä niin harvoin kuulee. Vaikka sairasauto täällä joskus ajeleekin niin harvoin sillä on pillit päällä. Ihmiset miettivät kodeissaan, että mitä kummaa on elomarkkinoiden jälkeisenä yönä oikein tapahtunut. Monia vanhempia se vaivasi, että nukkumisen alkuun ei "unihiekasta" tuntunut olevan mitään apua.

Kansa heräsi seuraavaan aamuun. Pieniä huhuja alkoi tulemaan kun ihmiset pääsivät töihin. Oli kuulemma jokin tyttö erittäin karmaisevalla tavalla raiskattu. Ihmisillä tuli ensin kauhistus-ajatus ja kättä laitettiin suun eteen. Seuraavaksi, että kuka tämä tyttö on jolle on tälläinen rivo, saasteinen tapahtuma tehty. Kaiken näköiset puntaroinnit ja arvailut lähtivät nopeasti liikkeelle. Jokaisella kansalaisella oli jonkin näköinen uusi juoru aina valmiina. Ja asioita liioiteltiin tietenkin vielä paljon.
Näin mentiin koko koko seuraava päivä. Poliisiautot ajelivat tiellä kiireellisen näköisenä mutta kenellekkään ei annettu tietenkään mitään tietoa. Ehkä seuraavana päivänä tulee jotain selvyyttä kun lehti ilmestyy.

Aamulla ilmestyi lehti ja lehden kannessa komeili tämä kuva. Tämän polun varressa oli tuo karmaiseva tapahtuma sattunut. Uhri oli kuitenkin siirretty piiloon läheisen kallion monttuun joka olisi antanut suojaa varmasti moneksi päiväksi. Mutta ei kaikki kuitenkaan mennut tekijän kannalta aivan nappiin.
Oli käynyt nimittäin niin, että eräs isäntä ei ollut saannut unta. Niinpä hän lähti koiransa kanssa pienelle kävelylle ja aukaissut koiran hihnan tämän polun alussa. Koira oli juoksennellut metsässä lähellä isäntää. Hetken päästä alkoi koira haukkumaan vimmatusti. Isäntä huusi koiraansa luokseen mutta ei koira tullut. Niinpä hän päätti lähteä koiran luo katsomaan koiran raivokasta haukkumista. Karmaiseva näky sai isännän oksentamaan ja hän siirtyi koiransa kanssa nopeasti paikalta. Hän juoksi koiransa kanssa nopeasti kotiinsa ja soitti poliisit.

Poliisien tullessa paikalle oli isäntä näyttämässä tietä paikalle. Löytäjä oli kohdannut erittäin karmaisevan näyn. Uhrista ei saannut mitään tuntomerkkiä kun kasvot oli hakattu verille ja tyttö oli sellaisessa asennossa, ettei kasvoja oikein muutenkaan nähnyt.
Mitään sen selvempää ei poliisikaan vielä kertonut. Tekijää ei oltu vielä saatu kiinni.

Huhumylly lähti entistä vahvempana liikkeelle. Monet vanhemmat olivat nähneet Rivon kirkonkylällä kun nuoret pojat koittivat iskeä nuoria tyttöjä itselleen. Oliko heistä joku syyllinen.
Myöskin Rivon kirkonkylään oli tullut uusi kauppias. Hän oli uusi ihminen, minkälainen mies tämä oikein on. Ja kun hän vielä mainosti tämän suuren kauppaketjun mainoksessa sanoilla "KAUPPIAS HOITAA HOMMAN". Onko kauppias sellainen monitoiminen mies, että hän harrastaa myöskin tälläisiä julmuuksia. Asiakkaat alkoivat karttaa mainittua ruokakauppaa. Ruoka ei mennyt kaupaksi ja pilaantui altaisiin.


Jokaista ihmistä joka oli vähän vieraampi, katsottiin pitkään. Jopa vilkuiltiin heidän kynsien alustoja, näkyykö siellä verta. Piinaavalta tuntui eläminen ja ihmiset kiirehtivät hämärän tullessa nopeasti sisälle. Samoin ei yksin uskallettu lainkaan kävellä ulkona. Onneksi sairaalasta tuli tieto, että potilas voi olosuhteisiin nähden hyvin. Nimi tietenkin pysyi salaisena.

Näille käsiraudoille ei vaan löytynyt haltijaa. Jo viikko oli tapauksesta ja vangitsemista ei ollut tapahtunut. Kylä pyöri vahvojen huhujen kourissa. Monet alkoivat jo julkisesti syyttelemään ihmisiä jos tiesivät vain jonkun kävelevän metsäpolulla tuohon tapahtuma aikaan.

Poliisi tehosti toimintaansa ja välitti poliiseille kiikareita. Samoin koiria otettiin haistelemaan tapahtumapaikkaa ja sen lähi ympäristöä. Myös tutkittiin polun loppupäätä, koska siellä eivät poliisit olleet vielä käyneet.

Kahden päivän päästä löysivät poliisit koiriensa kanssa metsästä mustan pipon. Näin kertoi paikkakunnan lehti. Pipo oli viety tutkimuksiin ja nyt odoteltiin tuloksia. Koirapartiot kuiten haravoivat läheisen metsän kokonaan. Piposta löytyi jokin itsetehty merkki joka saattaa olla olla hyväkin asia. Samoin veripilkkuja katsotaan mustasta piposta.
Olisiko jo niin, että poliisit saisivat tämän hirveän tapauksen selvitettyä. Nyt asukkaat olivat varpaillaan kun ei tiedetty ketä toiset asukkaat aina kulloikin syyttivät.

Kaksi päivää oli kulunut pipon löydöstä ja kuulemma testit oli tehty. Pipo on ollut mukana tässä tapauksessa. Raiskaaja on saannut vedettyä pipon tytön päähän silmien eteen, ettei tyttö pääsisi tunnistamaan raiskaajaa. Tytön hiuksia ja verta löytyi piposta. Poliisi oli kutsunut nuorisoa tunnistamaan pipoa, jos joku nuorista tuntisi pipon.
Useampia poikia otettiin uudellee kuulusteluihin. Ja lopulta eräältä nuorelta oli tullut itku. Poika oli pelännyt poliisin luona oloa, että lopulta hermo petti.
Poika oli edellisenä iltana pyytänyt tätä uhria olemaan hänen kanssaan. Tyttö ei ollut suostunut kun poika oli niin kova kiroilemaan. Halusiko hän näyttää olevansa jokin kova jätkä, vai oliko hän vaan esittänyt kovaa. Tyttö oli kuitenkin riuhtaissut itsensä pojan otteesta irti ja oli lähtenyt kotiin. Seuraavana päivänä oli poika seurannut tyttöä kun hän käveli Elojuhlille. Hän jäi metsään odottelemaan tytön palaamista. Tyttö tulikin yksin kävellen metsäpolkua pitkin kotia kohden. Poika oli kaapannut tytön metsää sulkien hanskalla hänen suunsa. Pipon hän oli tytön päähän laittanut ettei tyttö katsele häntä raiskauksen aikana. Tyttö koitti huutaa niin raiskaaja  oli nyrkillä lyönyt tyttöä aina suulle ja vatsaan.
Verisen tytön löysi yöllinen lenkkeilijä koiransa kanssa.

Raiskaaja sai tuomionsa. Tyttö erittäin kovan kammon rakkauden leikeistä. Kansa jakoi tuomioita kauppiaalle ja kaikille asukkaille. Mutta nyt se oli kaikki ohi. Kylä palasi melkein normaaliin elämään. Ainoastaan tyttö kärsi vielä vuosia tästä väkisin tehdystä ryöstöstä.

LOPPU

piki


Kirjoittelussa on varmasti pientä taukoa koska asunnon muutto on kohta edessä.