"Hiljainen on kylätie" toinen osa

Kauppias Kämäläisen ja vieraana olleen Helmin saunomiset oli saatu päätökseen. Tai jos ei oteta sitä aikaa mikä meni pukuhuoneessa. Pukuhuoneen peräseinällä oli vanha sänky, mitä kauppias ei ollut tohtinut heittää pois. Toisaalta se olikin hyvä  juttu. Nyt pääsi sänky antamaan sitä toista mahdollisuutta nukkumisen lisäksi, miksi koko sänky oli rakennettu. Puinen sänky jos olisi osannut puhua olisi huutanut tuskissaa, "jalat irtoaa, lopettakaa".

Sänky kuitenkin kesti tämän suuren hyökkäyksen, ja päätteeksi piti käydä vielä ottamassa pienet pesut päälle. Mutta nyt oli kaikki valmista ja pariskunta lähti saunasta pihalle. Vaan eipä olisi pitänyt tulla yhdessä pelkät pyyhkeet ympärillä ulos. Pihaa kierteli eräs Kuisin-kylän asukas. Ei ehkä ollut ihan soveliasta, että he tulevat tämän miehen eteen pelkät pyyhkeet ympärillä. Ei nämä kylän ihmiset olleet tottuneet sellaiseen elämään, että ilman avioliittoa nyt yhdessä saunassa käytäisiin. Lopulta Korhosen Aarnen silmät tapasivat nämä saunasta palaavan pariskunnan. Aarnen silmät seisahtuivat katsomaan pariskuntaa hetkeksi. Mutta ei hän kerennyt siihen paljonkaan aikaa antamaan. Hänellä oli tärkeämpääkin sanottavaa. "Onkos sulla sitä juomaa vielä jota kaupassa oli niissä koreissa". "Onhan sitä vielä, otatkos monta pulloa". "Anna nyt vaikka viisi pulloa vielä". Kämäläinen laittoi pullot kassiin ja Aarne lähti kävelemään kotiinsa. Niin oli mies saannut pullonsa. Kauppias hymyili, ei tainnut Aarnekaan tietää mitä oli juonnut.

Saunakahvit keitettiin ja puettiin hiukan vaatteita päälle. Kahvia juodessa kertoiltiin maailman menosta, mutta puhuttiin hiukan myöskin heidän suhteesta. Kämäläinen kertoi, että "Jos sinulla olisi aikaa joskus tulla minua auttamaan tänne kaupalle". "Harmittaa kun en ole aikaisemmin saannut suutani auki. Olisihan se ollut kivempaa nuorempana seurustella. Ja kun ei ole tuota perillistäkä joka kauppaa jatkais". Ensiksi, sanoi Helmi. "en minä ole mikään vanha. Vasta täytin neljäkymmentävuotta, vaikka ei sitä monikaan usko. Kun ei viitsi istua missään kauneussalongeissa josta helposti saisi naaman puolta nuoremmaksi. Toiseksi, eiköhän se perillinen saannut alkunsa juuri saunassa. Ja kolmanneksi, kyllähän minä sinua tulen auttamaan vaikka joka päivä. Kämäläisen silmät pullistuivat suuriksi, miten suuriksi ne nyt voivat tulla yli viisikymmentävuotiaan ja satakolmekymmen kiloisen silmät voivat tulla. "Perillinen, hienoa, vieläköhän me keritään se opettamaan tänne tiskin taakse". Varmasti keritään, ja jos ei keritä, niin sahataan tiskiä hiukan alemmaksi, huomautti Helmi leikillään.

Nyt tuli sellainen hetki, että kauppiaan ihmejuomaa piti maistella. Olihan tämä molempien ihmisten elämässä suuri hetki. Molemmat, niin Helmi ja Kämäläisen Urho olivat löytäneet toisensa vihdoin. Ja mikä parasta oli varmaankin pienikauppias saannut viimein alkunsa.

Jälleen näkyi pihalla liikkuvan vieras pää. Helmi oli vieraan ihmisen taas kävelevän kauppiaan takapihalla. Urhokin tuli ikkunasta katsomaan kuka siellä nyt sitten hiippailee. Sehän on Juurikkalan isäntä, pitää mennä katsomaan mitä hänellä on asiaa. Hetken päästä Urho palasi taas Helmin luo. Aikuisten limskaa siellä haettiin, ovat isot miehet huomanneet sen päähän menevän. Pitää joskus myydä takaoven kautta kun ei oikein tämä kaupanteko aina kannata. Mutta eiköhän se nyt helpota kun ei aukaista enään ovea.

Pariskunta siirtyi sohvalle istumaan. Otettiin mukava asento ja hiukan nojailtiin toisia. Kädet hiljaa silittelivät Helmin käsivarsia. Joku rakkaudenkin sana tai ainakin sinnepäin lennähti hämärää olohuoneeseen. Mutta pariskunnalla oli kuitenkin vakaa tarkoitus hakea niitä sanoja. Mutta kun kaikki tuntui niin oudolta. Ei tässä kylässä mistään rakkauudesta kukaan koskaan puhunut. Jos joku halusi naisen kumppanikseen, kysyttiin vain, että onnistuuko sulta sapuskan teko. Ja niin nuoret saivat toisensa. Urho kuitenkin yritti keksiä helliä sanoja. Kyllä hän jonkusen sanan tiesikin mutta niitä oli vaikea päästää suusta ulos.

Aikuisten limskat oli juotu ja haettiin toiset molemmille. Helmi lupasi vielä yhden juoda mutta sitten ei enää. Pitää kuulemma limskat jättää pois ettei pienikauppias opi aikuisten juomiin. Urholla alkoi taas tuntumaan erikoiselta. Hän ajatteli, että jos mä olin kannissä saunassa, sitten tuli krapula niin nyt taitaa tulla uusi känni. Ei näistä känneistä tiedä kun en koskaan ole juonut sellaisia aineita. Nyt tuntuivat posketkin kuivilta, ehkä pitää ottaa vain pienempiä hörppyjä, tuumaili Urho.

Nyt tuntui tulevan Urhon suusta ulos niitä rakkauuden sanoja. Rakas sanoja hän lykkäsi jokaiseen lauseeseen. Mutta ei Helmi ollut koskaan tälläistä kohtelua saannut sanojen muodossa. Hän pyysikin Urhon lopettamaan nuo erikoiset puheet. Ennemmin puhutaan siitä, että sinun pitää laihua. Ei kai se ole tarkoitus, että kaikki vanhenevat sapuskat pitää sinun syödä tiskistä. Nyt tehdään niin, että annetaan kyläläisille niitä halvemmalla hinnalla. Tulee enemmän myytävää kun saadaan vanhemmastakin tavarasta vielä jotain hintaa. Urhosta tämä kuulosti paremmalta asialta. Välillä hän oli iltaisin niin täyteen että oli oikein paha olla. Hän ajattelikin niin, että Helmi ottaisi kaupan omalle vastuulleen.

Nyt tuntui hyvältä kehitellä kauppaa eteenpäin. Kaupassa olisi tilaa laittaa se vaikka sellaiseksi liikkeeksi josta asiakkaat saisivat itse ottaa mitä tarvitsevat ja kaikki pois lähtiessään joutuisivat tulemaan kassan kautta. Eihän tällä kylällä asiakkaita ole paljonkaan mutta kannattaahan sitä yrittää. Nyt pitäisi vaan tehdä pieniä muutostöitä myymälässä. Tilaa jäisi varmasti vielä uusille tuotteillekkin. Ja kun kyläläiset innostuu aikuisten limskasta niin ostetaan sitä limskaa vähän enemmänkin.

Urhon silmissä alkoi palamaan valo. Helmi oli heittänyt nyt sellaisia asioita ilmoille, että nyt oli päästävä liikkeeseen nopeasti katsomaan kuinka kaikki asiat sinne järjestellään. Niinpä siirryttiinkin liikkeen puolelle ja lähdimme liikkeelle ovesta josta myymälään tullaan. Yhdessä suunniteltiin kaikille tuotteille omat paikat. Kaikki tuntui nyt niin selvältä. Ovi piti ensin saada kuntoon. Toisesta tullaan sisälle ja toisesta mennään ulos. Urholla oli jo vasara kädessä, että otetaan ovi pois seinältä. Älähän nyt vielä Urho. Pitäähän sulla olla toinen ovi vai pidetäänkö liike ovettomana. Ensin pitää ovi tilata ja kannattaako sun sitä tehdä itse. Urho pyyteli anteeksi kun oli jo niin onnessaan uudesta liikkeestä.

Kylän kolme poikaa suunnittelivat ja suunnittelivat, mistä oikein saisi rahaa. He halusivat päästä tältä kylältä pois kun täällä ei ole mitään tekemistä. Ei täällä ole edes tyttöjä. Kirkonkylästä saisi varmaan töitä mutta kun ei ole rahaa millä sinne päästäis. Autokin olis mutta kun ei ole bensaan rahaa. Pienellä kanisterilla sitä haetaan aina kaupalta. Joku pankki tai kauppa pitäisi ryöstää. Pankkiin ei näillä ruuvimeisseleillä taida päästä, mutta jonkun kaupan ovi varmasti kyllä aukeais. Kämäläisen kauppa tuli heille mieleen. Olisiko siellä kassassa mitään rahaa. Tupakkaa tietenkin joku aski hyllyllä olis, jotka voisi myydä.

Rahan tarve oli niin suuri, että päätettiin mennä katsomaan kauppaa tänäiltana hiukan tarkemmin. Pojat kurvasivat kaupan eteen mutta rappusilla istui tuo vanha keppiä käyttävä nainen. Piippu oli hänellä suussa ja hän tonki kassiaan. Pojat olivat jo varmoja, että tuo nainen on kaupan ryöstänyt. Mutta tähän he eivät voi jäädä kun tuo nainen siinä istuu. Niinpä lähdettiin ajelemaan takaisin kotiin. Päätettiin, että yritetään huomenna uudelleen.

Seuraavana iltana mentiin taas katsomaan kaupan pihaan. Nainen istui taas rappusilla imien piippuaan. Pojat käänsivät autonsa ympäri ja ajoivat kotiin. Muori oli kuitenkin pannut merkille poikien kiinnostuksen kauppaan. Hän ei viitsinyt nyt enään illalla mennä koputtelemaan kauppiaan oveen. Ehkä se asian voi hoitaa huomennakin. Poikia sapetti koko muori. Jos ei se olisi ollut siinä niin kauppa olisi jo ryöstetty. Millä helkutilla me saamme muorin taklattua johonkin ojaan. Poikia sapetti kun varma ryöstöpaikka oli kiinni tuosta muorista. Eräälle pojalle annettiin jo tehtäväksi mennä seuraamaan, että mistä se muori oikein tulee kaupan rappusille istumaan.

Poika ajeli pyörällään pitkin teitä ja polkuja mutta muoria ei näkynyt missään. Kuitenkin hän päätti käydä vielä kaupallakin rappusia katsomassa. Ja siellähän se muori taas istui. Poika kurvasi pyöränsä kohti kotia kertomaan toisille muorista. Pojat olivat jo kuumana muorin päälle. Muori oli kuitenkin jo kauppiaalle käynyt päivällä ilmoittamassa poikien kiinnostuksen kauppaa kohtaan. Kämäläinen oli Helmin kanssa suunnitellut asiaa, miten me poikien ryöstöretken oikein estämme. Kaupassahan ei ollut ikkunoita vaan pelkkä ovi jossa oli pieni paksu ikkuna. Oven sisäpuolelle oli laitettu peltiämpäreitä ja peltisiä vauvan ammeita pinoon ja osa niistä oli laitettu niin, että pienellä tönäisyllä ne putoavat lattilla. Kämäläinen oli nostanut keinutuolin liikkeen puolelle ja hänen oli tarkoitus nukkua siinä. Siitä olisi kiva seurata, tuleeko kukaan tänne kauppaan. Muoria oli pyydetty, ettei hän tulisi enään rappusille istumaan. Tästä ilmoituksesta hän oli saannut hyllystä hiukan vanhan pullapitkon palkkioksi. Maksua ei kauppias tästä ottanut.

Sitten odotettiin seuraavaa iltaa. Hämärän tullessa Kämäläinen hinasi itsensä keinutuoliin. Vielä hän kääriytyi peiton sisälle ettei kylmä tule unta häiritsemään. Sitten vain odotellaan poikia

Kämäläinen kerkisi jo viimein nukahtamaan kun poikien auto parkkeerasi kaupan eteen. Pojat hiipivät hiljaa ovelle ja kaivoivat isompia ruuvimeisseleitä työntäen niitä oven huullokseen. Ovi antoikin helposti hiukan periksi ja ovi avautui. Pojat törmäsivät peltiämpäri kasaan joka rymisten kaatui lattialle. Kämäläinen nousi keinutuolista levittäen peittoaan ja asteli poikien luo jotka mahalleen makasivat kaupan lattialle. Pojat alkoivat huutamaan raivon vallassa kun kävelevä hahmo käveli puhuen  heitä kohti. Sekasortoisesti yrittivät pojat päästä ovesta pihalle mutta kaatuneet ja jaloissa pyörineet ämpärit estivät pakenemisen. Itkien pojat tuupertuivat tuulikaappiin ja odottivat suuresti peläten, kuka meidät oikein vie. Helmikin oli kuullut hirveän rytinän ja tuli vintti-asunnostaan alas ja laittaen valot kauppaan. Nyt koko totuus valkeni. Kaupan lattia oli täyteen kumollaan olevia peltisiä vauvan kylpyammeita ja peltiämpäreitä. Kauppias seisoi käärittynä peittoonsa oven luona. Kolme itkevää poikaa oli kääriytyneinä yhteen kaupan tuulikaapissa itkien pelokkaina.

"Mitäs täällä ollaan tekemässä", sanoi Helmi isolla äänellä. Kyllähän hän tietenkin tiesi, etta kauppias on kyttäilemässä keinutuolissa. Ja senkin, että ansoja oli laitettu oven eteen. Ehkä sillä jämptillä sanomisella vain oli tarkoitus pelästyttää poikia vielä lisää. Mutta nyt piti saada pojat istumaan saman pöydän viereen ja kyselemään syitä kaupan ryöstämiseen. Kauppias ohjaili itkevät pojat kaupan takahuoneeseen. Ja sitten alkoi kyselyt, että mistäs moinen ryöstöretki sai alkunsa. Auton omistava poika koitti sanoa jotain mutta ääni tuli piipittäen ulos kuin pieneltä linnulta. Koitetaans nyt rauhoittua ja kertokaa mikä oli oikein tämän ryöstöretken syy. Toinen pojista sai kerrottua jo selvemmin, että heidän piti ryöstää kauppa, että saataisiin rahaa. Ei täältä kylältä muuten pois pääse. "Vai että rahaa pitäisi saada", puhautti kauppias. Eikös sitä työnteolla sitten rahaa saisi. Ei täällä ole töitä vakuuttivat pojat. Kauppias mietti hetken ja antoi sitten oman ehdotuksensa. "Jos tulette minulle töihin kun kauppaa laitetaan uuteen uskoo. Olette auttamassa rakennustöissä. Jos tulette auttamaan tänne kaupalle, niin en tee poliisille tästä mitään ilmoitusta. Sopiiko tälläinen asia". Pojat katsoivat toisiaan ja nyökyttivät kauppiaalle. Huomenna tulette sitten yhdeksältä.

Kaupan rakentelut lähtivät käyntiin ja pojat olivat innokkaina auttamassa kauppiasta. Muutama kylän isäntä löysi aikuisten limskat. Ja lääkäri totesi Helmin olevan pieniinpäin. Urho alkoi laihtumaan kun asiakkaat huomasivat vanhemmissa tuotteissa olevan hinnan alennuksen. Mutta oli näillä kaikilla tapauksilla jotain positiivistakin asiaa. Vanha käppyräselkäinen nainen aivan vain yllättäen huomasi poikien ryöstöaikeen kun kerran oli vain pysähtynyt huilaamaan kaupan rappusille. Hän halusi käydä muinakin iltoina istumassa rappusille ja samalla esti poikien ryöstöaikeet. Aikuistenlimskat saivat niissä kahdessa, perheen suut auki. Miehet koittivat saada asioita luistamaan perheiden kanssa sen aikuistenlimskan takia. Se oli tietenkin hyvä asia, kun ei kuitenkaan niissä perheissä tapeltu. Näissä perheissä huomattiin jo pientä iloisuutta. Ja kaupassa tapahtuvat muutokset kaikkineen, saivat ihmiset ostamaan enemmän kun saivat itse tavarat koreihin laittaa. Ja puheen pälinä täytti kaupan. Sen sai aikaan iloinen Helmi, mikä nyt syy olikin. Ja pojat, he eivät muuttaneet pois. He kävivät auttamassa perheitä ja saivat aina siitä vähän rahaa. Hyvän avun antoi siihenkin kauppias joka uskoi poikien auttavan.

Kiitos kun jaksoitte lukea

piki

"Hiljainen on kylätie"

Hiljainen pieni Kuisin-kylä Pohjois-Karjalassa tavanmukaisesti nukkui jälleen työpäivän päätettyä. Eihän siellä päivälläkään mitään tapahtunut kun kyläläisiä oli vaivaiset 500 asukasta. Mutta kyllä päivisin tietenkin joku ihminen käveli hiekkatietä pitkin kauppaan. Tuo kauppa oli vielä itsepalvelukauppa, sinne eivät olleet isot valintaliikkeet vielä tietä löytäneet. Eikä tietenkään mikään ihme ollutkaan sillä ison valintaliikkeen rakentaminen maksoi kuitenkin miljoonia. Siinä olisi jo kauppa kerinnyt rapaantua ja kaatua pois maisemasta ennenkun edes puolet lainasta olisi maksettu. Nyt oli vain tyydyttävä pieneen itsepalvelukauppaan. Mikäs siinä, sillä kyllähän sieltä tietenkin kaikki tarpeellinen löytyi mitä nyt päivisissä askareissa tarvitsi.

Mitään muuta täällä ei sitten ollutkaan. Koulu oli naapurikylässä, niin kuin myös yksi pankki. Viinakauppa ja rautakauppa oli kirkonkyllässä jossa oli myös lähin poliisi ja pieni sairaala. Mutta eihän täällä Kuisin-kylällä mitään koskaan sattunut. Kuka nyt sattui kotonaan töitä tekemään niin sitä tehtiin rauhallisesti ja vain sellaisia töitä mitä kukakin osasi. Eihän sellaisissa töissä nyt kukaan loukkaannu kun rauhallisesti sitä tekee. Eihän täällä oikein muuta työtä tehty kuin maata vain viljeltiin. Ainoot olivat lehmät, jotka lääkäriä joskus tarvitsivat. Pieniä olivat tilat ja kivisiä. Aina kun lapset oppivat kävelemään, heidät ohjattiin pellolle kiviä kantamaan. Se oli ainut työ ja harrastus mitä lapsille löytyi. Olihan täällä kerran asumassa eräs putkimies. Hän innokkaana rakensi lähelle kauppaa tasaiselle maalle pienen rekkitangon. Yksin hän sen laittoi pystyyn, apua täältä oli turha odottaa. Hän kaivoi montut maahan joihin laitettiin patikat pystyyn. Yläpäähän hän porasi molempiin tolppiin reijät ja joutilas putkenpätkä työnnettiin reijistä läpi. Siinä se oli rekkitanko. Ei kukaan ollut siinä koskaan leukoja vetämässä. Mutta kaupassakävijät kyllä hetkeksi pysähtyivät tielle katsomaan tätä erikoista rakennelmaa. Mutta ei siitä kukaan sen paremmin koskaan puhunut. Siinä sen annettiin seistä kun ei tiedetty oikein kelle se on omistettu. Useampi vuosi oli kulunut kun eräs tyttö sattui käymään kaupassa hiivaa hakemassa äidilleen. Kaupasta tullessa meni tyttö rekin viereen ja halusi koskea toista tolppaa. Tolppa oli niin mätä, että se kaatui tytön kosketuksesta. Tyttö tietenkin pelästyi ja juoksi kovaa kotiinsa. Hän oli peloissaan eikä uskaltanut puhua asiasta mitään. Eikä puhunneet nekään ihmiset jotka kauppa-reissuillaan olivat asian todenneet. He pysähtyivät tielle ja katsoivat entistä rekkitankoa joka nyt oli kaatunut. Mutta ei se heitä kiinnostanut vaan kävelivät kauppaan tuolille istumaan ja odottamaan vuoroaan.

Kuisin-kylän ihmiset olivat hiljaisia. Ei heitä kiinnostanut ainakaan mitkään pienet asiat. Näin he olivat aina eläneet. Mutta oli kyllä kylällä eräs vanha nainen joka osasi puhua pälpättää toistenkin erestä. Nainen oli vanha, ettei sitä edes kukaan tiennyt. Eikä sitäkään, että mistä tämä nainen on tänne kylälle tullut. Naisella oli keppi ja hän käveli kuin suorakulma. Liina päässään hän oli aina liikkeellä. Käyrä piippu välillä pöllähti hänen suupielessään. Kaikkien ihmisten kanssa hän halusi puhua mutta eivät kyläläiset jäänneet hänen juttujaan kuuntelemaan. Vaan pidensivät askeleitaan ja kiiruhtivat matkaan joko kaupalle tai kotiinsa. Kukaan ei tiennyt mitä tämä käppyränainen keräsi. Monesti hän pysähtyi tiellä ja otti jonkun käteensä ja sujautti sen kassiinsa. Metsässä hän oli useasti ja peläytti olemuksellaan lapset koteihinsa. Jo se olemus kun hän käveli aivan kuin olisi selkä katkennut. Liina päässään josta pitkä valkoinen tukka roikkui liinan alta. Eikä tietenkään hänen kasvonsakaan olleet enään kovinkaan kauniit. Vanhuus oli tietenkin rypyillään somistanut vanhuksen kasvot. Mutta kolme pitkää syylää teki tämän naisen kasvoista pelokkaat, sitä lapset pelkäsivät.
Niin eli tämä hiljainen kylä. Kenenkään asioihin ei puututtu. Lapset muuttivat heti pois kun jostain vain saivat sen verran rahaa, että linja-auto heidät mukaansa otti. Mutta oli yhdelle pojalle rahaa jostain tullut, sillä hän oli kirkonkylän romuttamosta ostanut auton. Mikään ruusu se ei enään ollut mutta kulki kuitenkin. Oli kuulemma ainut auto joka edes kävi. Ovia oli maalattu pensselillä kahdella eri värillä, että sen auton kyllä tunsi pitemmänkin matkan päästä. Tällä pojalla oli kaksi saman ikäistä kaveria jotka aina olivat kolmistaan. He alkoivat olemaan kohta siinä iässä, että heidänkin oli aika jättää tämän kylän pölyt taakseen. Mutta heitä harmitti ainainen rahan puute. Siitä asiasta he päivät ja illat puhuivat ja hakivat rahan puutteeseen jotain selvitystä.

Keskiolut tuli tänä kuumana kesäpäivänä ensimmäistä kertaa markkinoille. Kauppias Kämäläinenkin oli varannut kauppaan oikein viisi korillista tätä ihmejuomaa. Ei hän uskonut, että kukaan sitä ostaisi mutta olihan sitten hänellä jotain juotavaa. Kuitenkin kauppias asetti korit yhteen pinoon kaupan lattialle. Ottaa siitä sitten pullon jos joku ottaa.

Kaupassakin oli verkkainen tahti. Yhtä asiakasta palveltiin aina kerralla. Ei ollut Kämäläiselle tullut ketään naista asumaan. Ei hän ollut kyllä keneltäkään kysynytkään, ajatteli, että jos joku on hänestä kiinnostunut niin kai hän osaa sitä sitten kysyä. Mutta nyt oli Kämäläinen jo toivonsa menettänyt sillä ikää oli jo tullut liian paljon. Kukas sitä nyt enään vanhaa miestä haluaa. Ei ollut perillisiäkään joka olisi jatkanut isänsä kauppiasperinteitä.

Yhtä asiakasta palveltiin aina kerralla tiskin takaa ja kun kaikki tarvittavat oli asiakas ottanut niin sitten mentiin vanhan kassakoneen viereen ja näpyteltiin ostokset koneeseen. Kone viisaudessaan sylkäisi lapun uumenistaan ulos ja siinä luki sitten rahamäärä jonka asiakan joutui ostoksistaan maksamaan. Jos sattui niin, että asiakkaalla ei ollut rahaa niin summa laitettiin vihkoon lepäämään. Ja kun tämä asiakas taas kävi kirkonkylän pankissa hakemassa rahaa niin kauppiaskin sai siitä sitten osan ja summan päälle vedettiin viiva vihkoon.

Kaupassa oli välillä oikein jonoakin. Seinustalle oli istutettu muutama tuoli johon odottavat asiakkaat istuivat vuoroaan odotellen. Hiljaista oli kaupassa vaikka vierekkäin tuolilla istuttiin kuin kirkossa. Ehkä asiakkaat pitivät kauppaa pyhänä, etteivät viitsineet pulinaa liiemmin pitää. Vuoroa vain odoteltiin vain hiljaa ettei oma vuoro livahda vain ohi. Mutta tänä aamuna miehiä ihmetytti limonaadi korit. Otti siitä joku isäntä pullon tai parikin ja sujauttin putelit kassiinsa. Tietenkin Kämäläinen ynnäsi pullot paperilapulleen.

Asiakkaat olivat loppuneet kun kello näytti jo viittä iltapäivällä. Ja kun oli perjantai laittoi kauppias oven lukkoon ja meni sytyttämään saunaan tulet. Kuuma päivä oli syönyt kauppiaasta kaikki mehut. Hänkin otti kaupan lattialla kököttävästä koripinosta pari pulloa takapihalle. Hän istahti kuistille ja nykäisi ensimmäisestä pullosta korkin pois. Suuressa janossaan hän upotti puolet pullosta lotkotellen suuhunsa. Päästi taivaallisen röyhtäisyn ja silmistä juoksi kyyneleet poskille. Nopeasti hän pyyhkäisi posket kuiviksi ettei kukaan vain satu näkemään. Mutta suureen janoon oli tämä juoma kyllä hyvää. Siksi hän kulautti loputkin pullostaan suuren miehen suureen suuhun. Ja taas tuli suuri röyhtäisy ja pisarat silmistä putoivat poskille. Kämmen kuivasi nopeasti kosteat posket. Kämäläinen huomasi olemuksessaan jotain erikoista. Hänellä alkoivat ajatukset pulpahtelemaan pintaan. Ensimmäiseksi tuli eräs Helmi mieleen. Helmi oli yksin asuva, aika pimpsakan näköinen nainen. Kämäläinen aukaisi toisen pullon ja otti taas pitkän kulauksen. Hiilihapot saivat röyhtäisyn aikaan ja oikea käsi kuivasi posket. Sitten käytiin lisäämässä saunaan puita. Saunasta tullessa päätti Kämäläinen soittaa Helmille. Siksi hän siirtyikin kaupan puolelle jossa oli musta puhelin kytkettynä seinään. Jotenkin häneltä oli arkuus nyt johonkin hävinyt. Oli hän muulloinkin yrittänyt soittaa mutta ei ollut vaan kyennyt. Helmi vastasi ja Kämäläinen ei osannut aukaista suutaan. Lopulta kun Helmi korotti ääntään ja huusi "kukä siellä on". Uskalsi Kämäläinen jo pienestä pakosta aukaista suunsa, "Kauppias Kämäläinen täältä soittelee, ihan vain kävin soittelemaan ja kyselemään vointia". Aikansa kun siinä muista asioista juteltiin niin päätti Kämäläinen jo lopuksi pyytää Helmiä maistelemaan uutta juomaa jota tänään oli tullut kaupalle, ja olisi täällä saunakin kohta lämmin. Ja lupasi se Helmi tullakin käymään kun ensin siistii tukkansa kuntoon. Voi jessus kun Kämäläinen oli onnessaan. Tätä hän on mielessään jo vuosia odotellut ja nyt se tapahtuu. Hän aukaisi vielä kolmannen putelin ja kiskaisi polvet jännityksestä täristen pullosta taas puolet suuhunsa röyhtäisyn pudottaen silmistä kyynelvanat poskille jotka kämmen hetkessä kuivasi. Näitä puteleita pitäisi viedä kylmään voisivat olla vielä parempia juoda. Ja jos Helmikin pitäisi kylmemmästä juomasta.

Kämäläinen lämmitteli saunaa ja välillä vetäisi tätä uutta juomaa suuhunsa että silmän valkuaiset pyörähtelivät. Kosteat posket taas kuivattiin suurella kämmenellä. Jotenkin alkoi kauppiaan kävelyt saamaan suuremmat tilat. Pieni polku ei tahtonut riittää saunalle mennessä, vaan oli otettava nurmikosta lisää tilaa. Kämäläisen heittäessä puita saunan pesään, hän ajatteli huonoa kuntoaan. Onko kuuma päivä tehnyt hänelle tepposensa. Ei kai auringonpistos ole häneen vain iskenyt. Ei kai nyt sentään kun olen sisällä ollut. Jälleen Kämäläinen siirtyi teranssille Helmiään odottelemaan. Nurmikon puolelta haettiin lisää tilaa kun polusta on näemmä tehty liian kapea.

Kauppiaan istuessa teranssin tuolilla alkoi pää keinahdella olkapäältä toiselle. Ja aina kun pää putosi olkapään päälle hätkähti kauppias. Häntä on alkanut nukuttamaan. Nyt pitää ottaa iloisempi ilme ettei Helmi karkaa heti kotiinsa. Nyt jätetään uusi juoma rauhaan ja juodaan vaan vettä. Kämäläisen ollessa sisällä juomassa raikasta vettä pitkästä lasista, alkoi pihalta kuulumaan naisen ääni. Siellä Helmi huuteli Kämäläistä. Kämäläinen hoiperteli ulos törmäillen huonekaluihin matkalla. "Hei Helmi, kiva kun tulit". Kauppias istua rytkähti tuolille, Helmin häntä pitkään katsoen."Siellä olisi se sauna lämpimänä, menetkös sinä ensin". Helmin katsoessa Kämälaistä, totesi hän, että "enköhän me mennä yhdessä saunaan, ehkä tarviit saunomisessa apua".

Niin siirryttiin yhdessä saunaan pyyhkeet olkapäillä. Saunan lauteilla oli Helmi ilmoittanut kauppiaalle, "olet kännissä kauppias". "Minäkö kännissä, limonaadia minä olen vain juonnut. Niin sanoi kuskikin, että tämä on aikuisten limpsaa". Helmi viskoi löylyä kiukaalle ja hakkasi vihdalla aikuisen limpsaa pois kauppiaan kehosta. Mutta sai kauppias sanottua muutaman tärkeän asian ennenkuin limsat oli kokonaan kehosta lähteneet. "Voi kauppias sinua. Olenhan minä pitkään tätä jo odottanut. Tottahan minä sinusta pidän, oikein kovasti pidän". Helmi levitti kätensä Kämäläisen ympärille ja halasi kovaa puristaen miestä. Kämäläisellä oli hyvä olla kun hän harjalla veteli saippuaa Helmin selkään. Kun Helmin selkä oli saannut puhtoisen pinnan tarttui hän harjan varteen ja alkoin miehen selkää harjaamaan ensin hennosti. Mutta kun mies vaati harjaan kovenpaa kosketusta alkoi Helmi painamaan harjaa miehen ihoa vasten oikein reippaalla otteella. Niin peseytyivät onnellinen mies ja nainen saunan lämpöisessä katveessa, ilman että kukaan muu ei olisi sitä nähnyt.

JATKUU

piki

Äiti, auton kyljessä on huippunopeus.

Nyt kun ensimmäisiä eduskuntavaaliehdokkaiden kuvia alkaa näkymään jo katukuvassa. Kävelin itsekkin kaupungin vilinää seuraamaan. Ei minulla ollut mitään syytä kävelyyni, ei edes kaupassa tarvinnut käydä. Hain varmaankin vain mielen virkeyttä lisää itseeni ja jos vaikka löytyisi jonkinlaista jutuntynkää josta voisin kirjoitella.

Jutuntynkää löysinkin kun menin suuren kauppakeskuksen sisälle pieneen kahvilaan. Olin saannut jo kahvikupin eteeni kun viereiseen pöytään asteli nuorehko äiti pienen pojan kanssa. Pojan ikä oli arviolta noin neljä vuotta. Äiti meni ostamaan tiskiltä itselleen kahvia ja lapselle tuli pieni jäätelö. Kiire oli lapsen saada jäätelötötterö käteensä että pääsi sitä kielellään hiukan lipaisemaan. Jäätelö oli kylmää joka sai pojan kehossa väristyksiä aikaan. Äiti pyysi, että pidä jäätelöä hiukan aikaa kädessäsi niin se lämpiää.

Poika istui jäätelö kädessään tuolilla ja katsoi äitiään. Sitten hän aukaisi suunsa ja keroi äidilleen ihastuttavalla käheällä äänellä. Aivan kuin hänellä olisi äänenmurros. Äiti, autoissa lukee jo huippunopeus. Vai niin, vastasi äiti. Siinä autossa oli huippunopeus maalattu sen auton kylkeen. Äiti katsoi poikaansa ja vastasi, että ei autojen kylkiin laiteta mitään huippunopeuksia. Laitetaanpas, isikin kertoi, että kaikissa autoissa on huippunopeus. On tietysti mutta ei niitä huippunopeuksia auton kylkiin laiteta. Miksei laiteta, kyllä isi nyt tietää. Nuolaiseppa nyt jäätelöä välillä ettei se ala valumaan.

Sitten äidillä välähti. He olivat kulkeneet erään auton ohi  jossa oli numero 268. Äiti halusi pojalleen kertoa mitä se numero tarkoitti. Kuules Ari, se numero 268 oli erään Irma Pahlmanin numero kun hän on eduskuntaehdokkaana. Ai, mitä se oikein tarkoittaa kysyi poika kivan käheällä äänellä. Äiti koitti vastata tuohon kysymykseen nopeasti koska ei politiikka ollut hänen vahvempia aiheita. Tämä täti Irma haluaa päästä eduskuntaan siksi jokaisella ehdokkaalla on oma numero ja Irmalla oli tuo 268. Mitä ne siellä eduskunnassa tekevät. No ne nyt vain päättävät meidän asioista. Poika nuolaisi jäätelöään. Ettekös te päätäkkään meidän asioista. Jos mä haluan karkkia niin keltä mä pyydän siihen rahaa, siltä tätiltäkö. No ei nyt sentään, kyllä sinä minulta tai isiltä sitä pyydät. Poika meni hiljaiseksi ja nuolaisi jäätelöään.

Äiti kehoitti pojan nuolemaan jäätelöään joka puolelta ettei se vain tiputa pasaroita vaatteille. Sitten tulikin pöytää kohden toinen nainen. Hei Lissu ja sinäkin olet kauppareissulla. Joo mä olen shoppailemassa ja kuluttamassa aikaani. No mitäs Hannu on oikein ostanut. En mä vielä ole ostanut mitään, pitää kuulemma kysyä lupa äidiltä. Äiti kertoi Lissulle, että kun me näimme pikkuauton jossa oli Irma Pahlmanin kuva ja numero niin Hannu luuli että se numero oli huippunopeus. Ai olette te nähneet Irman vaaliauton. Mä olen itse aivan haltioissani tuosta Irmasta. Häntä mä ainakin tulen äänestämään. Ai sulla on sitten jo ehdokas tiedossa. Mä en tiedä kuka olisi hyvä ehdokas, ja tulenko sitä äänestämäänkään ketään. Tottakai sinä äänestät, Hyvinkäältä pitäisi saada ainakin yksi edustaja eduskuntaan ja Irma on hyvä. Olen käynnyt kuuntelemassakin hänen puheitaan jotka paremminkin koskivat sairas-asioita. Hänelllä tuntui olevat asiat hallussa. Hannun nuollessa jäätelöä alkoi äitikin jo kiinnostumaan äänestämisestä. Niin onhan se tietenkin hyvä asia, että täältäkin olisi joku viemässä meidän asioita eteenpäin.

Kahvit oli juotu ja äiti Hannun kanssa sekä Lissu lähtivät kauppakeskuksesta ulos. Heti ovella he näkivät linja-auton huristelevan ohi. Kyljessä oli iso juliste jossa luki Jussi Kukkola ja takalasissa vielä Ari Mäkelän kuva. Äiti näytti Hannulle näitä kuvia. Omistaako nuo miehet ton linja-auton. Eivät he sitä omista, he ovat vaan saanneet luvan laittaa oman mainoksensa siihen autoon. Jaa, sanoi Hannu. Lissu jatkoi vielä äiti Leilalle kertomista. Mene nyt katsomaan Irman kotisivuja, sieltä löytyy asiaa ja hän pureutuu kyllä kaikkiin asioihin tarkasti ja ammattiosaamisella. Täytyypä sitten käydä lukemassa. Lissu kertoi vielä olleensa kaksi kertaa torilla jossa nämä Irman iloiset kannattajat tarjosivat pieniä muistoja. Jotenkin tuntui, että he tekevät tätä vaalityötä täysin sydämmin. Niin oli kiva pysähtyä hiukan pitemmäksi aikaa katselemaan ja kuuntelemaan heidän sanomaansa. No saitpas munkin nyt sitten käännytettyä, kertoi Hannun äiti.

Niin jatkoi Lissu matkaansa töihin ja Leila sekä Hannu jatkoivat kotiinsa. Niin oli mukavaa kuunnella korvat hiukan hörössä viereisen pöydän keskustelua. Kotiin tullessa kävin itsekkin katsomassa Irma Pahlmanin sivuja.

Niin on vaalityöt lähteneet käyntiin ehdokkaiden osalta varsin kovalla vauhdilla. Televisiossa puheenjohtajat taistelevat melko kiivaasti. Tuntuu välillä jo siltä, että he ovat keskenään suorastaan vihoissaan. Onhan syy tietenkin toimittajienkin, sille heidän kysymyksensa eivät välillä kovinkaan maireita ole. Ehkä heidän pitää saada puheenjohtajat kriittisiksi.

Nyt sitten jää nähtäväksi ketkä sinne eduskuntaan valitaan. Ja leikataanko vielä edelleenkin. Huhtikuussa sitten tiedämme enemmän kun vaalihuoneistojen ovet avataan.

piki

Puut pinoon

Aurinko lämmitti ja antoi viimeisille lumille siivet haihtua pois. Kevät teki vauhdilla tuloaan ja jo Aleksinkin oli hyvä aika päättää metsätyöt. Ja kun hän ei oikein ollut muutenkaan kiinnostunut olemaan metsässä kesällä. Niin paljon hän oli joutunut kärsimään metsän tuomista eläimistä. Metsässä hän kyllä viihtyi talvella kun sai vanhan hevosensa kanssa tehdä metsätöitä niin omassa metsässään kuin vielä vieraidenkin metsissä.



Jos palataan ajassa taaksepäin aikaan jolloin eläimet ottivat Aleksiin oikein kunnolla otteen. Eräänä vuonna keväällä kun Aleksi oli jälleen lopettelemassa hakkuutöitä. Päätti hän vielä kaataa erään puun niin sitten ei tarvitse enään tänne kulmille enään tulla. Paikka oli aivan hänen metsän rajalla jonne oli lyöty oikein iso tolppa merkiksi. Siihen tolppaan yhtyi myöskin kolmen muun metsäomistajan metsän rajat. Paikka oli aika synkkä ja pimeäkin vaikka jo aurinko lämmitteli lumen pintaa. Siellä kasvoi suuria kuusia naapuritalojen metsissä. Se kohta metsistä oli jäännyt naapurienkin hoitoa vaille.

Aleksi otti sahan ja meni sen viimeisen kuusen luokse kaataaksen sen vielä nurin ja sitten saisi olla taas metsätyöt siinä. Hän käynnisti sahan ja antoi sille kierroksia työntäen sahansa puun tyveen. Ääni oli niin kova, ettei hän kuullut mitä ympärillä oikein tapahtui. Lopulta kuusi ryminällä kaatui nurin. Mutta Aleksi sammutti kuitenkin vielä sahansa, ajaten pistävänsä tupakiksi ennenkuin karsii rungon. Hän kun sammutti koneensa alkoi kuulumaan erikoista mörinää hänen takaa. Hän kääntyi ja huomasi karhun olevan aivan viiden metrin päässä. Hevonen oli jo karhua pelästynyt ja rimpuillut itsensä leppien väliin jääden reestään kiinni. Aleksi jähmettyi paikalleen kun karhu nousi takajaloilleen ja päästi suustaan kovan huudon. Nyt tiesi metsämies loppunsa tulleen. Karhu ei kuitenkaan heti hyökännyt uhriaan kohden. Ehkä katseli tulevaa ruokaansa, mistä ensimmäisen palasen ottaisi näin ensimmäiseksi suupalakseen talviunensä jälkeen.

Aleksin mailma oli pysähtynyt. Hän oli kauhusta kankeana paikallaan. Tuntui kun ei verikään enään hänen ropassaan virtaisi. Sitten teki karhu seuraavan siirtonsa. Se käänsi takapuolensa Aleksia kohden ja lähti kävelemään pois. Nyt uskalsi jo kylmä hikikin tulla Aleksin otsalle. Hän luuli, että nyt kaikki taisi kääntyä paremmaksi ja karhu jättää meidät rauhaan. Aleksi meni hevosen luo joka rimpuili lepikossa. Mutta karhupa kääntyikin takaisin. Nyt oli karhulla jo vauhtia. Kovaa juosten se juoksi hevosta kohden jonka takana oli Aleksi. Mylvien se pysähtyi ennen hevosta ja pysähtyi. Aleksi sai jostain voimia juosta moottorisahan luo. Hän tempaisi se käteensä, alkaen vetää sitä käyntiin. Toisella vedolla lähtikin saha käyntiin. Karhu alkoi perääntymään ja Aleksi lähti saha ojossa karhua kohden. Karhu ei tykännyt moottosahan äänestä vaan kääntyi ympäri ja lähti jolkotellen juoksemaan pois. Aleksi sammutti sahan ja jalat täristen hän istui hetkeksi huilaamaan.

Seuraavaksi hän irroitti hevosen lepikosta ja keräsi tavarat rekeen. Hän lähti pois ja jätti viimeisen tukin pätkimättä. Ajatteli tulla vaikka seuraavana päivänä sitten tekemään sen homman loppuun.

Mutta ei tehnyt isännällä mieli enään metsään mennä. Kyllä karhutapaus oli iskenyt Aleksin tajuntaan niin vahvasti. Hänen mielestään saa vaikka se viimeinen tukki mädäntyä metsässä. Aikaa kului taas seuraavaan talveen, niin Aleksi oli taas metsässään puita kaatamassa. Oli hänellä kyllä haulikko mukana, aivan vain varmuutta antamassa.

Se karhusta mutta sattui Aleksille muitakin tapauksia metsässä kesäiseen aikaan. Kerran kävi näet niin, että Aleksi oli mustikoita keräilemässä omassa metsässään. Hän olikin löytänyt hyvän mustikkapaikan ja veteli kömpölöin käsin mustikoita ämpäriinsä. Kyllähän se karhu oli tietenkin aina mielessä, että tuli aina välillä katseltua taakseen, ettei karhu vain pääse häntä enään yllättämään. Ja juuri kun hän oli katsonut taakseen ja kumartui taas poimimaan marjoja, lähti kyykäärme aivan hänen edestään luikertelemaan pois. Isäntä tietenkin hätkähti moista käärmettä. Nyt piti olla niidenkin takia tarkkana. Kesäinen aurinko lämmitti mäenrinnettä. Aleksin poimiessa hän näki jo kolme käärmettä aivan hänen lähellään edessä. Käärmeet nostivat sihiseviä päitään Aleksia kohden. Vanha mies hätkähti ja tuli araksi työntämään käsiään enään varpujen lähelle. Mutta kun mustikoita oli tällä alueella paljon niin ei oikein viitsinyt niitä sinne metsäänkään jättää. Hän koitti kepillä niitä häätää kauemmaksi mutta käärmeet olivat siitä asiasta toista mieltä. Ne alkoivat hyökkäilemään Aleksi kohden. "Mikä perkele noihin eläimiin on oikein tullut", hän sadatteli ihmeissään. "Kohta perkele haen kotoolta paperit niin tiedätte kenen metsä tämä on".

Vaan eivät käärmeet jättäneen isäntää rauhaan. Ne tulivat luikerlen aina Aleksin jalkojen lähelle ja sihisivät inhoittavasti. Lopulta oli marjastajan vain lähdettävä pois metsästä. Kyyt olivat vallaanneet hänen metsän. Aleksia harmitti kun marjoja jäi niin paljon metsään. Hän kuitenkin piti marjoista ja kokkasi itse piirakoita pitkin vuotta. Itse oli niitä vain tehtävä kun vaimo oli lähtenyt jo vuosia sitten toisen miehen matkaan. Yksinäinen oli mies, ei ollut tulleet mieleen enään kysellä ketään naista kumppaniksi. "Mitä sitä nyt harmia enään itselleen ottaa". Näin hän vastasi kyselijöille joita kuitenkin kiinnosti Aleksin elämä. Olishan siellä ollut tilaa naisenkin pyörähdellä. Mutta Aleksi oli päättänyt, ettei naisia enään hänen asuntoonsa tule.

Iltaisin hän kuitenkin ajatteli sitä entistä Aune vaimoaan. Jotenkin hän osasi rakastaa kyllä mukavasti. Ja hän oli lempeä ja rakastavainen. Aleksi viihtyi kyllä hänen kanssaan, ei tahtonut välillä lähteä edes ulkohommiin kun Aune niin kivasti hymyili isännälle. Mutta sitten tuli se meijerin mies ja vei Aunen mennessään. Katkeria oli Aleksille ne seuraavat päivät. Jopa hän muisteli niitä hirvikärpäsiäkin metsässä. Eivät tehneet niiden mönkimiset hiuksissa niin hyvää kuin Aunen kädet hänen hiuksissaan kun rakkauden pedillä oltiin. Hirvikärpäset ovat ajaneet Aleksin pois metsästä monesti. Ei ole kivaa kun kärpäset mönkivät päänahassa. Toista oli Aunen kädet hiuksissa. Sormet kuitenkin lähtivät hiuksista pois mutta kärpäriä piti kammalla haeskella.

Tuntui kun kaikki metsän eläimet vihasivat Aleksia hyttysiä myöden. Aune piti kyllä Aleksista mutta kun miehen jutut olivat sellaisia mistä eivät naiset oikein pitäneet. Aleksi alkoi kertomaan seksijuttujaan vaikka kylässä olisi ollut hiukan vieraampiakin ihmisiä. Vieraat naiset katsoivat Aleksia suurin silmin, kuitenkin hiukan kummissaankin, tarttuen miehiään salaa kädestä kiinni. Ehkä he pelkäsivät Aleksia noiden juttujen takia. Pelkäsivät jos vaikka Aleksi ottaisi vieraan naisen kädestä kiinni je veisi sänkykammariin, kauhuissaa siksi naiset olivat. Vaikka ei Aleksin jutut kovin härskejä olleet mutta ne olivat kuitenkin eräällä tavalla omaperäisiä. Ei sellaisista asioista täällä maalla puhuttu.

Eräskin juttu pulpahti Aleksi huulille kun vietettiin isännän 60 vuotisjuhlia hänen kodissaan. Juhlavieraita oli puvuissaan ja koreissa leningeissään tuolilla istuen päivänsankarin olohuoneessa. Aleksi avasi hiukan jännittynyttä ilmapiiriä omalla jutullaan. Ei hän viitsinyt alkaa säästä kertoilemaan kun kuitenkin kaikki ihmiset säätilanteen näkivät vaikka nyt ikkunasta jos siitä halusivat kertoa. Aleksi alkoi kertomaan juttua seuraavasti. "Onkos kukaan ajatellut, että tuleeko miehen siemenneste paremmaksi kun sitä päästelee tiuhempaan vaikka nyt useamman kerran päivässä. Mitenkän tämän asian näkee ruustinna". Ruustinna säpsähti ja laittoi suunsa ryöreäksi niinkuin kuminukella, puristaen miehensä kädestä kovaa kiinni. Muutama isäntä salaa hymyili peittäen kädellään suunsa ja päästäen yskäisyn samalla. Aleksi jatkoi, että "tottakai se neste parempaa on kun sitä tiuhempaa laskee pois. Jos vaikka tullaan jostain reissusta kotiin ja janottaa kovasti, niin ei sitä viitsi ensimmäisestä lasista heti vettä juoda. Kyllä minä ainakin lasken hiukan ensin vettä altaaseen ja otan sitten vasta lasiin raikasta vettä. Sama asia se pätee siinä nesteasiassakin". Hivenen aikaa kului ennenkuin ihmiset alkoivat vapaammin juttelemaan.

Mutta kun kahvia piti hakea pöydästä, ei kukaan uskaltanut yksin lähteä tarjottavia hakemaan jos vaikka Aleksi oli keittiössä. Pelkäsivät, että isäntä jotenkin naisia kopelois samalla kun heillä olisi kahvikuppi kädessä. Mitenkäs siitä nyt sitten estelis ettei vain kahvit kaatuisi. Ehkä tästä syystä se Aunekin hyppäsi meijerimiehen matkaan. Tietenkin häntä hävetti miehensä puheet. Kaksistaan ollessa ei hän noihin Aleksin puheisiin viitsinyt antaa mitään kommenttia. Hän oli niihin juttuihin jo kyllästynyt.

Mutta Aleksi vain toisti juttujaan. Vahvenpana kuin koskaan ennen. Ei hän kuitenkaan olisi halunut vaimoaan toiselle miehelle antaa. Mutta kun metsätöissä oli päivät niin ei oikein vahtiakkaan voinut. Ja minkäs sille mahtaa jos vaimo haluaa miestä vaihtaa. Aleksi oikein useamman viikon odottelikin Auneaan takaisin, mutta ei kuulunut Aunea toisen miehen kainalosta ovea koputtelemaan. Ja uskottavahan se oli kun tuli postista eropaperit valmiiksi täytettynä. Ei tarvinnut kun Aleksin laittaa nimi alle ja pistää postiin. Valmis kirjekuorikin oli mukana oikein merkin kanssa. Nyt hän oli yksin, täysin yksin.

Aleksin elämä kuitenkin muuttui hänen vanhetessaan. Eräs suuri muutos tapahtui kun hänen vanha kumppaninsa Riku-hevonen kuoli. Se oli suuri suru Aleksin sydämmessä. Vanha kaveri oli lähtenyt pilttuusta ansaitullu levolle. Ei ollut enään kaveria metsätöihin ja uutta hevostakaan ei hän enään halunnut. Oma kuntokin heikkeni vanhuuden myötä. Ei ollut enään sitä nuoren miehen riskuutta jolla tukkeja nostelisi rekeen. Niinpä hän päätti myydä metsän pois. Pellot olivat olleet naapurin isännällä vuokralla mutta nekin myytiin nyt samalla myöskin pois.

Kaupat kun oli tehty, oli Aleksilla nyt aikaa. Mihin tämän ajan nyt sitten tärväisi. Jotenkin tuntui loogiselta, että hänellä olisi joku nainen iltojen seurana. Mutta mistä sellaisen naisen sitten hankkisi. Ei niitä täällä maalla nyt ole tienvarsien koivuja nojailemassa, että ota minut. Kenenkään varattuja naisia ei tietenkään sovi mennä pyydystelemään, joku vapaa nainen sen olla piti. Kauppareissullaan kyläkaupassa hän omistajilta oikein kyselikin, että onko tällä kylällä yhtään vapaata naista. Eivät tienneet kaupan pitäjät sellaisia olevan. Kuulemma tuossa kaljakuppilassa niitä ehkä on. Vaikealta tuntui nyt yksinäisen miehen toiveet, hänen kävellessä kotiinsa kappakassinsa kanssa.

Kotiin tullessa pirahti puhelin. Puhelin taisikin olla kunnossa kun niin kauan on hiljaa ollut. Eräs kyläläinen sieltä soitteli ja arkaillen kyseli "naistako olet vailla". "Naista nyt haluaisin istumaan tänne mun kanssa". Soittajalla olikin nainen tiedossa. Mutta tämä näinen löytyy varmemmin kylän kuppilasta, siellä hän illat ainakin viettää. Aleksi kiitteli tiedosta ja lupasi mennä katsomaan sinne kuppilaan jos vaikka sen tummatukkaisen naisen löytäisi.

Jo illalla vedettiin hiukan paremman vaatteet päälle ja asteltiin siihen kaljakuppilaan. Koskaan ei isäntä ollut siellä käynyt eikä muutenkaan mitään vahvempaa juonnut. Mutta nyt ehkä pitää sitä kaljaa maistaa kun kaikki siitä pitävät. Aleksi vetäisi kuppilan olen auki ja asteli sisään hämärään luolaan. Parissa pöydässä istui ihmisiä ja toisessa pöydässä oli tummatukkainen nainen, Hän meni tiskille ja otti kaljatuopin. Sitten hän istahti pöytään niin, että näki tähän pöytään missä nainen istui. Kumman hyvältä se kalja tuntuikin, että piti hakea sitä lisää. Ja taas seurattiin sitä pöytää missä nainen istui. Mutta sitten Aleksille tuli äkkiä hirmuinen hätä. Hän nousi pöydästä ja lähti kävelemään veskiä kohden. Samaan aikaan se nainenkin lähti ja peräkkäin mentiin helpotuspaikkaa kohden. Tietenkin naisilla oli oma koppi, eivätkän he nyt voineet tulla samaan koppiin miesten kanssa. Muutaman sanan kerkisi Aleksi naiselle jo heittää tällä yhteisellä kävelymatkalla. Nainen tuntui kovin iloiselta ja ystävälliseltä ja lupasi tulla Aleksin kanssa istumaan samaan pöytään.

Ja niin tapahtuikin. Iloiseksi muuttui hetkessä näiden kahden kaljaa juovan olo. Ei uskonut Aleksi, että kun kaljaa juo häviää kaikki murheet. Naisetkin tulevat samaan pöytään istumaan ilman että heitä sinne oikein pyytääkään. Hiukan murheissaan oli isäntä. Olisi ollut tälläinen elämä paljon mukavempaa kuin karhun kanssa painiminen tai käärmeiden kanssa taisteliminen.

Illan päätteeksi Aleksi otti tämän uuden tyttöystävänsä käsikynkkään ja lähtivät kävelemään Aleksin kotiin. Siellä jatkui naisen käsien pyörittely Aleksin hiuksissa ja niin ihanalta taas kaikki tuntui. Sänky sai taas kaipaamaansa rytinää aikaan. Putkijalat taipuilivat uuden parin ryskyessä sängyllä. Sitä se nyt oli, uusi rakkaus oli puhjennut tähän hiljaiseen taloon. Hauskalta tuntui vanhan miehen viimeiset askeleet elon saralla.

piki