Jouluaatto läheni kovaa vauhti. Viikko oli
vielä aikaa aattoon, jolloin pukin varsinainen työ alkoi. Tietenkin pukilla oli
työtä aina. Hän vastaili lasten kirjeisiin, kun ensin tonttujen tiedoitus ryhmä
oli kirjeet aukaissut ja latoneet ne pinoihin. Monesti tiedoitus-tonttu oli
pukin apurina, kun kirjeisiin vastattiin. Samoin pukki tarkasteli tonttujen
työpajassa, kuinka kaikki työvaiheet sujuivat. Niinpä kaikki työvaiheet oli
saatava sujumaan mahdollisimman sujuvasti.
Viikko oli siis vielä aattoon,
jolloin
lahjoja pukki alkoi jakamaan. Nyt elettiin pukin pajassa erittäin kiireellistä
aikaa. Mikään kone tai apuväline ei saanut rikkoutua. Valmiiden lahjojen
varasto täyttyi jälleen aivan ääriään myöten täyteen. Lisätilaa piti ottaa
tonttujen huoneista ja kaikista mahdollisista paikoista, sillä lahjoja ei
voinut laittaa kosteisiin tiloihin tai ulos. Lahjat ja saatika joulupaperit
eivät saaneet kastua. Mutta kaikki sujui kuin ennenkin, olihan monesti jouduttu
ottamaa lisätiloja tonttujen huoneista käyttöön.
Pukki kävi tarkastamassa porot, että niillä
oli tarpeeksi ruokaa. Myöskin, että porot oli harjattu aivan priima kuntoon.
Porojen turkkien piti olla kauniissa kunnossa. Niin sai pukki taas totea, että
kyllä tontut olivat tehneet hyvää työtä. Porot olivat kuin taiteilija olisi ne
piirtänyt talliin. Turkit kiilsivät tallin valossa upeasti. Pukin poistuessa
porojen tallista ulos, hän kuuli pientä vikinää. Pukki ei kuitenkaan saanut
selvää, mistä vikinä kuului. Pukki kiirehti työpajaan ja kävi hakemassa kaksi
tonttua, jotka toimivat soittimien virittäjinä. Heillä oli tarkat korvat
kuunnella mistä vikinä kuului. Niinpä juostiin ulos ja virittäjätontut alkoivat
kuuntelemaan vikinää. He lähtivät suunnistamaan metsän laitaa, jonne molempien
korvat heidät ohjasi tarkasti. Kohta tontut saapuivat, tuoden mukanaan pientä
koiraa. Raukka oli jäätynyt tai ainakin kylmissään. Nokkaa se koitti työntää
tontun puseron sisään. Koira vietiin nopeasti sisälle lämpimään. Toinen
virittäjä tontuista haki muorilta lämmintä maitoa, jota tarjoiltiin pienelle
koiralle. Muorikin tahtoi tulla katsomaan, minkä vintiön tontut olivat nyt
löytäneet. Muori toi vielä pienen vanhan patjan ja pienen peiton, että koira
lämpisi nopeasti. Ja niin se lämpisikin, sillä lämmin maito ja peitto koiran
päällä, auttoi sitä virkoamaan nopeasti. Koira nousi jo pystyyn jaloilleen ja
heilutti häntäänsä. Se oli aika pieni vielä. Se oli vielä pentu. Vilkas se oli,
jokaisen perään se lähti juoksemaan. Pukki päättikin, että koira siirrettäisiin
muorin keittiöön, koska tontuille pitää saada rauha valmistella viimeisiä
lahjoja.
Päivät kuluivat tonttulassa. Ei ollut kuin
kaksi päivää aattoon. Hyörinä oli vielä sangen kovaa. Koiraa saivat jokainen
tonttu vuoron perään käyttää ulkona tarpeillaan. Muori tietenkin piti koirasta
huolta keittiössä, vaikka se välillä tuntuikin kovin raskaalta. Koira hyöri ja
pyöri muorin jaloissa ja aina sai varoa, ettei astu koiran tassujen päälle.
Aina kun tontut tulivat syömään keittiöön, villiintyi koira erittäin villiksi.
Silloin se villiintyi oikein kunnolla. Koira sai välillä oikein hepuleita. Se
välillä lähti juoksemaan ympäri pöytiä. Välillä yhtä äkkiä kääntyi ja jatkoi
juoksemista. Tontuista tämä oli kivaa katselemista. Muori joutuikin välillä
tonttuja huomauttelemaan, koska syödä piti, että taas päästäisi jatkamaan
lahjojen tekoa.
Joulu-aatto koitti ja tontutkin heräsivät
aikaisin viideltä. Aamu tietenkin alkoi aamutoimilla ja sen jälkeen piti mennä
syömään muorin laittamaa riisipuuroa. Mutta muori oli kauhuissaan, kun suuri puurokauha
oli kadonnut. Hän haki ja haki keittiöstä. Välillä polvillaan alemmista
kaapeista ja välillä tikkaille nousten ylemmiltä kaapin hyllyiltä, kauhaa vain
ei löytynyt. Nyt oli muori kauhuissaan. Mitä minä oikein teen, kun pukki vaatii
kaksi kauhallista ja tontuille tulee yksi kauhallinen herkullista riisipuuroa.
Pukki astui keittiöön, toivottaen kaikille
oikein hyvää jouluaattoa. Muori kiirehti kertomaan pukille, että puurokauha on
kadonnut. Pukki mietti, että mitenkä me nyt tämän asian ratkaisemme. Hän
ehdotti, että äkkiähän tontut tekevät koivusta uuden kauhan. Mutta se ei
kuulemma onnistunut, kun kaikki kuiva koivulankku oli käytetty. Jonkun pienen
kauhan sieltä me äkkiä saisimme valmiiksi. Mutta muori ei halunnut mitään
pientä kauhaa. Nyt piti jotain muuta keksiä. Muori mietti ja kertoi pukillekin,
että ei häneltä ole koskaan puurokauha hävinnyt. Mutta nyt kun koira tuli
meille iloa antamaan, niin olisiko tämä pieni villi nelijalkainen saanut tämän
aikaan. Ehkä niin, nyökytteli pukki, nyt kaikki puurokauhaa hakemaan. Tontut
lähtivät juoksemaan kohti työsalia. Pukki huusi perään, että ei se ehkä siellä
ole, kun koirakaan ei ole siellä ollut. Mutta ulkona, siellähän se on ollut. Ja
niin tontut juoksivat pihalle tonkimaan lunta. Koiraa ei päästetty ulos ilman
hihnaa. Muori laittoi hihnan koiralle, jolla ei vielä nimeä ollut. Nimi
annetaan kuulemma joulupäivänä. Hänellä tuli mieleen, että jos koiran antaa
haistaa riisipuuroa, niin ehkä se kauhan löytää helpommin. Muori otti lusikalla
pienen määrän lusikkaan. Antoi koiran haistella puuroa, mutta ei antanut sitä
yhtään koiran suuhun. Koira alkoi vetämään muoria ulko-ovea kohden, ettei hän
tahtonut ehtiä laittaa takkia päälle.
Koira juoksi tonttujen perään pihalle. Se
innostui tonttujen lumessa penkomisesta niin, että alkoi hyppimään tonttujen
niskaan ja jalkojen päälle. Ei ollut puhettakaan mistään etsimisestä, vaan se
leikki toisten mukana. Vaikka eiväthän tontut leikkineet, sillä he hakivat
kiireellä kauhaa, muuten ei puuroa tullut. Muori ajatteli, että hän vie koiran
vähän pidemmälle, vaikka talon toiselle puolelle. Siellä se ehkä rauhoittuu ja
alkaa haistella, mistä kauha löytyy. Ja niin se alkoikin haistella lunta. Nokka
oli lumen sisällä, kun se puuskutti haistellessaan, ilmeisesti kauhaa. Tuntui,
että koira tunsi hukanneensa jonkun tärkeän, ehkä kauhan. Koira meni hetken
tuonnepäin, kun se äkkiä kääntyi ja tuli tännepäin. Muori laajensi aluetta, ja
mentiin lähemmäksi mökin seinää. Silloin koira ilmeisesti muisti kauhan, kun se
hyökkäsi kohti seinää. Se painoi kuononsa syvälle lumeen ja alkoi
etukäpälillään kaivamaan lunta. Hetken päästä koira nosti päänsä ylös ja sillä
oli kauha suussa. Muori iloistui ja otti koiran syliinsä ja antoi sille pusun.
Nyt nopeasti sisälle pesemään kauhaa
kuumalla vedellä. Tontut huudettiin matkalla sisälle. Muori pesi kauhan oikein
kuumalla vedellä ja pesuaineella. Tontut odottelivat jo pöydän ympärillä
puuroonsa. Pukki oli jo ennättänyt suuren puurokattilan viereen. Siinä hän odotteli
lautanen kädessään omaa kahden kauhan annostaan. Ja niin saapui muori puhtaan
kauhan kanssa pukin viereen. Muori työnsi kauhan syvälle puurokattilaan ja
antoi pukille kaksi kauhallista hyvää riisipuuroa. Tontutkin oli muodostaneet
jonon kohti kattilaa. Ja niin alkoi muori pistelemään jokaiseen lautaseen yhden
kauhallisen puuroa. Ja viimeisenä sai pieneen kuppiinsa myöskin puuronsa koira.
Siinä kuppinsa vieressä se oli rauhallisena odotellut, ja nyt oli sen vuoro. Ja
niin jokainen ruokaili hiljaa oman puuronsa. Ainoastaan koira, kun sen kuppi
piti hiukkasen ääntä. Kuppi ei niin tahtonut pysyä paikallaan lattialla, vaan
se liikkui lattialla aina eteenpäin, kun koira kielellään lipaisi puuroansa.
Niin oli kaikki syöneet kanelilla maustetut
puuronsa. Lautaset laitettiin tiskipöydälle pinoon. Samoin lusikat niille
varattuun astiaan. Tontut halasivat muoria ja muori tietenkin takaisin. Tämän
jälkeen kokoonnuttiin isoon eteiseen. Pukki kiitti taas tonttuja mahtavasta
työstä, mitä olivat tehneet. Hän kertoi, että jokainen tonttu on nämä lahjat
tehneet rakkaudella, sillä tontut tietävät, mitä lapset haluavat. Ja kun lahjat
ovat tehty vielä rakkauden voimalla, uskon, että jokainen saa näistä lahjoista
oman rakkaan lelunsa ja voimansa, ja pystyy sitä myös käyttämään ja
levittämään. Pukki nosti vielä, molemmat kätensä pystyy, ja huusi kovalla
äänellä. ” MINÄ RAKASTAN MUORI JA KOIRAA, SEKÄ KAIKKI TONTTUJA, OLKAA ILOISIA
JA RAKASTAKAA TOISIANNE”.
Pukki nousi rekeen, jonne oli pakattu suuri
säkki lahjoja. Niitä lahjoja jotka oli tehty rakkauden voimalla.
Toivon, että jokainen saa viettää kauniin
herkän ja läheisen joulun.
Toivon, että jokainen saa tuntea taas
tänäkin jouluna rakkauden. Antamisen ilo pitäisi jokaisella olla kaikkein
suurin ilo.
Mitä pihit
kuin luit, kommentoi.
piki
.jpg)










Ei kommentteja:
Lähetä kommentti