Ei koskaan hyvin

Tämä mössöttäjäkone on saannut minussa ihmeitä aikaan. Kahdessa viikossa on painoni pudonnut kaksikiloa. Eihän sitä oikein vielä missään näy mutta itsellä on ollut jo helpompi olla. Erilaisia sekoituksia olen tehnyt ja aamusta olen juonnut yhden lasin ennen muita aamupaloja. Ne kaikki muut, kuten valkoiset leivät esimerkiksi ovat vain muisto entisestä elämästä. Kyllähän minä vaimon tekemiä pullia ainakin yhden maistan, en halua selkääni ottaa.
Mutta nyt ei pakota vatsassa niinkuin ennen. Olenhan minä annoksiakin pienentänyt huomattavasti tietenkin.

Kaikenvärisiä juomia olen siis juonut. Ennen meni vain kirkkaita juomia mutta kun ne ovat melkein nyt erilaisten syiden takia jäänneet melkein unoduksiin. Hyvä viinäpää, siitä on melkein  muisto vain.
Jotenkin nämä pirtelöt maistuvat paremmilta kuin söisi suoraan yhtä hedelmää. Onhan se tietenkin selvä asia, sillä pirtelöön menee useampaakin hedelmään kerralla.

Kummasti sitä höynähtää tälläinen vanha ukkokin vielä. Olenhan minä hedelmiä ja yleensä kaikkia maassa kasvaneita juttuja syönnyt aina. Mutta en tälläisessä mitassa. Välillä syöminen hiukan laantui ennenkuin tajusin valmistella niitä vihanneksia eri muodossa. Ja taas pirteys heräsi niiden valmistukseen. Ja tässä taloyhtiössä on niin pirteä puheenjohtaja, että pirteyttä pitää naamaan saada että pysyvät huulet iloisella mielellä.
Tässä päivänä muutamana oli ilmaislehdessä Hyvinkäällä erään naisen kirjoitus kuinka hän on alkanut syömään pelkkiä vihanneksia. Lehteen oli painettu myöskin osoite missä voi käydä katsomassa videoita. Tietenkin minäkin halusin käydä katsomassa kuinka joku toinen porkkanoita syö. Ne olivatkin Englanninkielellä varustettuja. Kirjoitin sinne alle, että voisinhan minäkin näitä katsella jos ymmärtäisin jotain.
Samana päivänä tuli viesti "Teen suomenkielisen version jos annat vähän kysymyksiä hänelle". Muutaman kysymyksen hänelle annoin ja kolmen päivän päästä tuli viesti, että video on katseltavissa. Voitte tietenkin käydä katsomassa kun kirjoitatte You Tubessa hakuun nimen Eeva Sivula. Ja sitten vasemmalta katsotte kuvien alta missä lukee Keijo. Ei hän nyt kaikkiin mun kysymyksiin vastaillut mutta kehui kuitenkin muo aivan tuntematonta ihmistä. Tämä Eeva Sivulakin asuu Hyvinkäällä.

Tämä meidän muutto on edennyt pikkuhiljaa. Aikaahan meillä on ollut kun on kahden kuukauden irtisanomisaika. Huomenna mennään katsomaan entisen asunnon tarkastajan kanssa, ollaanko eletty sopuisasti. Onko seiniin tullut nyrkin suuruisia reikiä, että korvaamaanko joudutaan. En ainakaan itse ole niin suuria reikiä huomannut ja taulujenkin naulojen hakkaamiset lopetin kun huomattiin asumisen olevan määräaikaista. No sen sitten näkee huomenna kuinka meidän käy. Mutta sen lupaan, että muuttosta en enään puhu.

Kyllähän sitä muuttoakin tekis jos saisi kavereita töihin. Kyllä se tietenkin on sellainen aika rääkki homma, että en ilmeisesti itsekkään kovinkaan mieliisti lähtisi moiseen hommaan mukaan jos pyydettäisiin.

Kyllä on Suomen kesä kovinkin vaihtelevainen. Aivan kuin DNA:n mainosta katselisi. Ensin oli kylmää alku kesä. Paleltiin ja hypittiin ulkona että tarkeni. Selville ihmisille se oli rankkaa. Suuret väristykset tuli kun näki mäyrälaatikkoa kantamassa jonkun rähjäisemmän ukkelin t-paita päällä. Kyllä siinä alkoi hieman jo ajattelemaan, menenkö viinakaupassa käymään. En vaan mennyt, ja palelin.

Sitten iski helle. Sanomattoman kuuma ilma levisi vartalolle ja iski hikipisarat yölläkin pintaan. Ei tuon nukkumisen pitäisi niin raskasta olla, mutta taitaa se sittenkin olla raskasta puuhaa. Siinä sitä helteen kanssa painittiin ja työtätekevä kansa hikoili pelkästä ajatuksesta jos piti työpaikalle kävellä. Hienoahan sitä olisi olla järvenrannalla ja pulahdella välillä levien joukkoon. Mutta siinä sitä oli nyt lämmintä ilmaa jota jokainen huusi alkukesällä. Ei sitä osata olla koskaan tyytyväisiä.

Ja nyt sitten tuntuu satavan päivästä toiseen. Ei sateet muo oikein haittaa mutta on niitäkin joita se tuntuu haittaavan. Tietenkin jos juurikkaat jäävät keräämättä pelloilta niin se kyllä harmittaa.

Välillä piti oikein laittaa lauluksi, että sai sisällä ajan kulumaan. Vaikka kerkihän eräs kaveri jo hoitamaan mulle erään haastattelijankin paikalle. Olin alkuunsa ymmälläni kun eräs nainen mulle soitteli. Paluumuuttajasta puhui ja lupasi ottaa valokuvaajankin mukaan. Kuvaaja nyt taitaa olla aivan turha juttu. Kukas tälläistä ylipainoista ukkelia nyt viitsii katsella lehden palstoilla. Katsotaan nyt sitten minkälaisen tekstin hän minusta kehittelee.

Kohta kun päästään normaaliin päivärytmiin niin eiköhän taas kirjoituksia ala pukkaamaan bogiini. Se on sellaista kun on pienet aivot niin ei sitä niin helposti pysty kahta hommaa kerralla tekemään. Kävihän niin eräälle tytöllekkin kun hän kävellessään jalkakäytävää heitti purkan suuhun niin käveli ojaan. Niin kävi samalla kävelyreissulla monesti. Vasta kun usean tieltäkävelyn jälkeen sattui purukumi putoamaan suusta niin taas pysyi tyttö tiellä.
Kyllä minä tosiaan uskon, että kirjoituksia alkaa tulemaan kun saan kaikki asiani siihen pisteeseen ettei tarvitse niistä enään huolta kantaa. Kaunis kiitos vaan lukijoille joita tuntuu olevan mun mittakaavan mukaan jo suuri joukko. Kyllä Teidän vuoksi kannattaa kirjoitella. Kommetteja toivoisin vai onko Teilläkin sama vika kun mulla. Itse kun luen myöskin kaikkien lukijoiden kirjoituksia ja koitin kahdelle kirjoittajalle lähettää viestiä niin ei se mennyt millään ilveellä perille. Lopulta otin Omaanblogiin yhteyttä niin johan illalla pääsin kirjoittelemaan viestejä.

Taitaa olla nuoren tytön vatsa, mutta tähän itsekkin pyrin. Sitä en vielä tiedä mihinkä tyhjä riippuva iho oikein laitetaan kun olen laihtunut. Ei kai se enään vanhemmalla ihmiselle mihinkään kutistu vaikka jumppaakin tietenkin täytyy. Siitähän taas yksi murheenryyni löytyi. Kovin tuntuu ällöltä kantaa tyhjää vatsanahkaa aarteen peittona. Vaikka ei sillä enää oikein muuta hyötyä ole mutta siitä on hyvä pissaa. Täytyisköhän sitä vaan laihdutta pikkuhiljaa eikä vetäis vatsaa aivan montulle kuitenkaan. Jos sen vatsanahkan kanssa sattuu vielä tulemaan ongelmia.

Mistähän nämä kivet aina tulevat mieleen ja niitä tällekkin palstalla useasti sirottelen. Onkohan siinä nyt jokin tarkemman selvittelyn aika edessä. Tai pitäiskö mennä vaan suoraan lääkäriltä apua pyytämään.
Itse en kivistä suuremmin välitä. Kivi kengässä on tuskallinen olotila. Onhan kivissä tietenkin hienoja muotoja. Tarkemmin kun kiviä katselee, löytyy niistä esimerkiksi kasvojen malleja ja muitakin kuvioita.
Monethan siroittelevat kiviä pihoilleen polkujen varsille. Eikä sekään vielä riitä, että löytäisi kivia omastatakaa omasta pihasta. Niitä pitää mennä oikein ostamaan. Rakentamisen alkuvaiheessa tulee monestikkin kivistä huolta. Juuri siihen mihinkä pitäisi monttu kaivaa tuleekin kivi vastaan. Tietenkin sitä ajattelee, että kaivetaan kivi pois, että saadaan monttu kaivettua. Tietenkin se kivi menosti osottautuu vallankin suureksi. Kaivaa joutuu yötä/päivää, että kivi jotenkin saataisiin työnnettyä sivuun. Monesti kaivauksesta tulee suuri ja voi joutua hankkimään räjäyttäjän paikalle. Ja minä se vaan kiviä keräilen tälle blogille. Kyllä lääkärissä käynti tulee vahvasti esille.

Vaalitkin ovat jälleen tulossa. Itsekkin päätin lähteä "tukemaan" erästä hienoa politiikkoa Hyvinkäältä. Hyvinkää on ollut pitkään ilman eduskuntavaltuutettua. Mutta nyt on Hyvinkäältä löytynyt hieno, lukenut ihminen joka on ollut jo kauan politiikassa mukana.
Irma Pahlman, oikeustieteen tohtori, varatuomari, MBA yliopettaja. Häntä minäkin kannatan omilla voimavaroillani. Paikkakunnan ilmaislehdessä oli valtuutettuehdokkaan vieressä nimilista. Minunkin nimi sieltä löytyi. Ammatiksi oli laitettu "vapaa kirjoittaja", sellaisella nimityksellä nyt sitten mennään ja nautitaan uudesta vapaan kirjoittajan ammatista.

Sirkus tuli kaupunkiin. Pitkä autojono sirkuksen autoja suuntasi aivan meidän ikkunan alle jäähallin parkkipaikalle. Mutta ei juossut lapsia perässä kun joskus aiemmin. Nyt pääsevät sirkukset ja tivollit melkein salaa esityspaikoille. Tuleehan sentään mainokset jo aiemmin teiden varsille.
Nyt täyttyvät kadunreunat katselijoiden autoista. Hilpeät ja iloiset perheet suuntautuvat sirkusta katselemaan. Ja takaisin tullessa tulee kiukkuisia katselijoita takaisin autoon. Lapset ovat vihaisia kun ei jokaiseen laitteeseen päästy tai ei voitu mennä niihin toista kertaa. Vanhemmat tietenkin ovat totisia palatessa autoilleen. Niin on laiha taas pussi, että millä sitä tullaan toimeen seuraavaan tiliin saakka. Näin se elämä menee, toisista tulee kiukkuisia ja toisista hymyileviä ihmisiä.

Tämä oli aivan pieni kertomus, mitä minulle on oikein tapahtumassa. Katsotaan nyt sitten miten hommat etenee mun kohdalla.
Ehkä ensiviikolla pääsen kirjoittelemaan oikein kunnolla kun olen kaikki juoksevat asiat saannut järjestykseen.



LOPPU
piki

Metsätiet

Muistatko nuoruuttasi kun ensimmäisillä menopeleillä piti päästä tytön kanssa viettämään kahdenkeskistä aikaa.

Minunkin kotikulmilla oli paljon kapeita metsäteitä. Mäntynummia kierteli kapeat tiet jotka valoisalla ilmalla antoi kuntoilijoille hyvät lenkkimaastot. Illat taas täyttivät nuorten rakastelijoiden autot nämä tiet.

Selväähän se oli, pitihän nuortenkin kokeilla sitä rakkauuden lähdettä, miltä se rakkaus siltäkin kulmalta näytti ja tuntui. Eihän sitä voinut nuoret kodeissaan paljonkaan rakkauuden toimia harrastaa. Kolmekymmentä vuotta taaksepäin oli kuitenkin asunnot pieniä. Ei tätä tointa päässyt kuin maalla heinäladoissa harrastamaan. Ja tietäähän sen, ettei sekään mitenkään ihanalta tuntunut. Heinän tupsuja ja timotein pätkiä sai housuista vielä monta päivää nyppiä pois. Ja talvella heinälato oli kylmä paikka rakkauden tointa harrastaa.

Mutta kun nuorilla miehillä tuli ikää tarpeeksi että pystyi autokoulun suorittamaan. Ja isältä sai sen verran lainaa, että pystyi jonkinnäköisen autonrämän saamaan. Löytyikin rakkauuden viettoon oiva väline. Ja kun vielä metsätiet antoivat sijainnille oivan paikan.

Autoja oli siihen aikaan Simca 1000, Volkkareita, Pösöjä ja oli joskus joku Mossekin löytänyt apumiehen paikalle jonkun kauniin tytön. Metsäteille ei voinut mennä päivisin. Silloin lenkkeilijät, marjastajat tai vain jokin metsäteitä asteleva satunnainen kulkija pääsi hauskat ilot lopettamaan. Ikkunathat menivät kyllä nopeasti huuruun mutta ei se kivalta tuntunut jos auton ympärillä olisi joku ihminen kävellyt. Illalla piti nämä ilon hetket paremminkin tehdä. Eihän metsäteillä nyt tietenkään autoja aivan vierekkäin ollut. Kyllä jokainen rakkautta kaipaava halusi löytää ilonhetkille rauhaisen paikan.

Yleensä suosituimmat paikat löytyivät helposti. Jos päivisin sattui näillä teillä kävelemään huomasi paperien määrästä hyvän ja suositun paikan. Olihan niillä paikoilla niitä ohkaisia pakkauspussejakin, eri värejäkin löytyi. Myöskin paikallisen nakkikioskin syömäämättömiä lihapiirakoiden kantojakin paikalla oli. Se on se rakkauuden tapahtuna ja siihen ryhtyminen niin nopeata puuhaa, että kaikki muut toiminnat silloin pitää keskeyttää. Ja eihän se mukavalta tunnu jos joku siinä rakkauuden asennossa pistelee samalla lihapiirakkaa suuhun. Halut kanssarakastajalta kyllä äkkiä lopahtaa.

Voi sitä aikaa jota monetkin saivat elää. Joku siinä kertoi Volkkarin olevan talvella aika kylmä auto. Ja ei siinä tahtonut ikkunat aukea leikin päätteeksi kun piti tältä asemapaikalta lähteä liikkeelle. Kovaa piti ajella että autossa oli paljon kierroksi. Silloin alkoi tuulilasi hiukan aukeamaan jäästä.

Taas oli voitu suorittaa kauniit tyttö/poika lähentelyn seuraukset, ilman että vanhemmat asiasta eivät tienneet mitään. Salassahan kaikki tekeminen tuntui vieläkin paremmalta.
Volkkarin oli tämä poika jo ensimmäisen talven jälkeen vaihtanut vanhaan Pösöön. Nyt uutta talvea odotellessa kaikki tuntui erittäin mahtavalta. He saivat hoitaa lemmiskelyt lämpöisessä autossa. Mikä sen parempi onkaan kun vain odotella uutta talvea. Tietenkään ei kovin lumisena talvena metsäteille päässyt kun näitä teitä ei aurattu talvisin.

Eräs herkku tässä rakkauden metsäteillä vielä oli. Ei kai niistä kukaan puhunut ja ei siitä halunut rehvastella millään muotoa. Asia oli se, että onhan ne ensimmäiset alapään jutut tietenkin hiukan arkoja kokemuksia ensimmäisellä kerralla, toisella ja kolmannellakin. Mutta kun siihen otti jotain olutta tai viiniä, tuntui kaikki sujuvan kun vanhoilta tekijöiltä. Ja jotenkin tuntui sen kestokin tulevan pidemmäksi. Vapaantuneiksi tulivat kumpikin ja ei sitä hävetty lainkaan jos toinen pääsi katsomaan toisen rakkaudenlähettilästä hiukan lähempäänkin. Nyt kaikki oli paljon parempaa kuin ennen. Yksi pieni mutta tietenkin asialla oli. Auto piti siirtää täältä pois ja kännissähän ei saannut ajaa.
Kukapa nyt vieraan kuskin ottaa mukaansa värjöttelemään ulos siksi aikaan kun isäntäväki on rakkauden poluilla. Ei siinä auttanut kun itse ajaa auto kotiin. Ei näillä pikkukylillä ollut kuin yksi poliisi. Hän oli vanha mies eikä enään pienten juttujen takia lähtenyt mihinkään. Silloin kun ei ollut alkoholimittareita eikä pusseja vielä. Silloin jos jotain epäili känniseksi, piti lähteä verikokeeseen.

Niin sitä vain ajeltiin kotiin pienessä sievässä ja onneksi ei mitään koskaan sattunut. Ainakin jos uskoo sitä ihmistä joka mulle tästä ja näistä lemmenjutuista kertoi.

Joten kun sitä aikaa metsäteistä muistelee niin olisiko se ikäluokka noin kolmekymmentä vuotta sitten ollut parempia rakastelijoita kuin heihän vanhempansa. En tiedä miksi sellainen ajatus pöllähti mun mieleeni. Jotenkin kun sitä ajattelee meidän vanhempia. He olivat sodasta tulleita miehiä joilla oli kova hinku rakentaa omaa mökkiä. Mökeistä tuli tietenkin pieniä ensin ja lapsia oli jo valmiina kun miehet tietenkin sodan tuoksinnan aikanakin pääsivät välillä lomille. Luulisin, että silloin lomalla ollessa lapsetkin tehtiin nopeasti niin sodassakin piti kaikki yleensä nopeasti tehdä.

Ja kun sitten sota oli loppunut ja omaa mökkiä tehtiin josta tietenkin tuli pieni. Lapsia oli jo sen verran, että makuuhuoneeseen ei enempää mahtunut. Ja kun siellä ahtaudessa piti koittaa rakkauuden syvällisiä asioita harjoittaa, aina joku lapsista kääntyi että piti rakkauden toimi hetkeksi lopettaa ja seurata tilannetta. Hetekka oli sen aikainen sänky joka piti tietenkin nitinää ja natinaa. Sängyn ryske herätteli monesti nukkuvat lapset.

Tätä aikaa kun vertaa metsätien romantiikkaan niin olihan asia aivan toinen. Siellä ei kukaan häirinnyt jos ei sattunut käpy putoamaan auton katolle. Kaikkia eri asentoja pystyi autossa kokeilemaan. Ne loivat rakastelulle aivan omat käsittelymuodot. Ei tarvinnut rakkautta missään ulkosaunassa harjoittaa ja katsella ikkunasta kokoajan ulos ettei kukaan vaan hiippaile salaa sisään. Heillä oli koko rakastelunajan pelko mukana. Mitä se sellainen rakastelu on.

Tämän takia uskon, että tämä metsätieromantiikka loi parempia rakastelijoita suomeen. Siihen tuli jonkinlaista vapautta ja uskallisuuta kosolti lisää.

Tapasin kerran erään lintubongarin tuolta seudulta. Vanhat ajat tulivat mieleen ja tupsahti sieltä metsätierakkauskin taas kerran puheenaiheeksi.
Häntä alkoi kiinnostamaan lintujen pesiminen. Niinpä hän rappujen kanssa käveli metsässä ja kiipeili lintujen pesille. Eräs yllättävä havainto oli hänelle tullut eteen siihen aikaan kun vielä joku auto kävi rakkauden sanomaa levittämässä metsäteille. Joissain lintujen pesissä olivat linnut ottaneet rakennusaineeksi kortsun kumin. Niitä löytyi pari kolme kumia pesää kohden. Hienosti oli kumi levitettu pesän seinälle oksien väliin. Kumi tietenkin vei pesästä vedon pois, ei päässyt tuuli puhaltamaan läpi pesän. Kyllä ovat linnut kekseliäitä.

Mutta niin muuttui metsäteiden olemus. Maanomistajat sulkivat tiet raskailla sementti porsailla. Nyt ei päässyt metsiin enään kuin pyörillä ja mopoilla. Kukas sitä sellaista haluaa että hyttyset tuikkivat koko yhdynnän ajan. Niin kävi monelle ensikertalaisellekkin kun autoilla metsäteille menivät rakkautta herättelemään tyttönsä kanssa. Ei tarvinnut kun pikkuisen jäädä ikkuna auki niin kyllähän sieltä hyttynen tunki itsensä sisään ja alkoi tuikkimaan alastonta peppua. Eihän sitä hommaa voinnut tietenkään heti lopettaa kun oli vasta alkuun päässyt. Jälkeenpäin oli tuskaisaa raapia takapuolta. Kyllähän monet sen arvasivatkin mista takapuolen raapiminen johtui.
Mutta näin siis kävi, että rakkauden hauskat leikit piti lopettaa jonkun typerän päähänpiston takia. Nyt jälkeenpäin ei voi olla kun onnellinen niille nuorille joille tälläinen mahdollisuus annettiin.




LOPPU
Piki

Ei se ollut oikea paikka kuitenkaan.

Niin mietti poika Ville, että mitähän sitä oikein tekis koulun jälkeen. Mihin pääsisin töihin, että rahaa saisin.

Koti oli pieni ja jonkinverran oli maata noin kahden hehtaarin verran peltoa. Oli maata ollut noin neljän hehtaarin verran mutta vanhemmat olivat myynneet siitä puolet pois eräälle isännälle. Hän rakennutti omille lapsilleen sinne omat kodit.

Ville oli jo suunnitellut jotain kasvattavan näillä pelloilla. Mutta ajan saatossa tuli kaikennäköisiä esteitä hänen suunnitelmiensa eteen. Vesi tilanne oli heikko, ei sitä kaivovedellä paljon kastella. Ja olihan siinä esteitä vielä muidenkin sisarusten suhteen. Halusivatko he, että yksi veli jää maita viljelemään. Aivan ainuuksi tulonhankinta muodoksi ei voinut tätä laskea, sillä maata oli liian vähän. Jossain muualla olisi pitänyt olla töissä ja olisiko sitä sitten enään jaksanut kotitiluksia iltaisin enään hoitaa.

Paikkakunnalla olevalla koetilalla hän oli kaikki kesät ollut puutarhapuolella töissä ja piti siitä tehtävästä kovin. Puutarhurin silmissä hän oli erittäin oppivainen ja sen tähden hän etenikin tehtävässään lopuksi erittäin hyvin, että lopuksi hän hoiti kastelut ja kaikki keräilyt ja oli jonkinmoinen pomokin silloin kun puutaruri oli käymässä jossain. Oli poikaa kehoitettu menemään puutarhurikouluunkin mutta kun sitä rahaa hän ensin tarvitsi. Ei siinä isän pienellä palkalla ihan kaikkia saannut kun veljeksiä oli kuitenkin viisi. Ja ei se joulupukkikaan kaikkein kalliimpia lahjoja jostain syystä tuonnut.

Kun uudesta työpaikasta hän monesta paikasta kyseli moneltakin ihmiseltä, niin tulihan sitä yksi ehdotus melkein heti hänelle tiedoksi. Yhteyttä otti eräs herra jolla oli pieni ruokakauppa Helsingissä. Hän kertoi jo eräänä vuonna hankkineen töitä kahdelle veljekselle jotka samassa kylässä asuivat. He olivat töissä eräässä liha-alan yrityksessä Vallilassa. Jos Ville on kiinnostunut niin hän kysyy hänellekkin paikkaa samasta paikasta. Kiinnostunuthan Ville oli kun tiesi saavansa rahaa. Ja niin lupasi tämä herra kysellä Villeä töihin.

Aika oli Villellä pitkää kun hän odotteli tietoa. Vaikka ei hänen kauaa tarvinnut odotella sillä jo seuraavana iltana tämä kauppias herra soitteli ja kertoi hänen päässeen töihin. Hommat alkavat kun pojat viikonlopun jälkeen lähtevät työpaikalle ajelemaan. Ville otti poikiin yhteyttä ja kuljetuksesta sovittiin.

Maanantai aamuna klo 7.00 kurvasi vieras auto Villen kotitalon pihaan. Austin van 40, joka oli jo parhaat päivänsä nähnyt ainakin ulkokuoren perusteella. Siihen hyppäsi Ville kyytiin ja ensimmäinen oikea työ alkoi. Nyt ei ainakaan mennä välillä kouluun vaan paiskitaan hommia oikein kunnolla. Haikeana Ville katsoi omaa pihamaata jossa hän oli kaikki nämä vuodet varttunut. Olispa isällä ja äidillä ollut parempi palkka. Onko se niin, että kun on äärettömän hyvät vanhemmat, niin silloin pitää rahallisesti tyytyä pienempään. Tänne olisin niin mieluusti jotain kasvi hommaa kehitellyt. Mutta nyt mennään toiselle paikkakunnalle töihin ja kahteen vuoroon. Matkalla alkoi satamaan. Lasinpyyhkijät eivät toimineet vaan piti kuulemma vauhtia nostaa niin pisarat poistuvat paremmin lasista. Hu huu päivitteli Ville itsekseen, toivottavasti ei muita vikoja heti kohta tule. Tämä Leo jonka auto oli, sanoi jarrujen välillä häviävän mutta kyllä ne aika useasti toimivat. Ja talvella ei lämmityslaite toimi. "Ollaan pidetty kahta kynttilää palamassa tuulilasin edessä". Ei voinut oikein rauhallisesti istua penkissä kun ei tiennyt pitääkö jarrut vai ei.

Perille Helsingin Vallilaan päästiin vaikka jännitys oli saannut jalat tärisemään. Sitten lähdettiin esittäytymään työnjohdolle. Kaikki tuntui jännittävältä, jopa se kun matkasimme Kontulaan jossa tämän yhtiön asuntoja oli. Ville mahtui näiden poikien kanssa asumaan alivuokralaiseksi erääseen huoneistoon. Siinä asui nuoripari jotka olivat töissä samassa paikassa tehtaan puolella. Meidän kolmen tehtävä oli kasata lähettämössä kauppojen tilaamat tavarat laatikoihin. Iltapäivällä se oikea työ sitten alkaa.

Iltavuoro alkoi ja survouduimme Austinin kyytiin. Muistiin oli Villellä jäännyt jarrujen häviämiset. Tarkkaan piti takapenkiltä katsella liikenteen virtaa, ettei vain etummainen auto tee yllätystä ja polkaise jarrua.
Tehtaalla vetäistiin pitkien kalsareiden päälle valkoiset housut. Sitten valkoinen takki ja vielä valkoinen suikka. Ulkona oli kesä lämpöisimmillään mutta meillä lähettämössä oli kaikilla pitkät kalsarit. Ja olihan siellä kylmä. Oppia tuli mutta ensin täytettiin laatikoita lavalle, siitä sitä on alkuunsa lähdettävä. Seuraavaksi pääsi hihnan viereen jossa laatikko meni vaakalle ja siinä aina vuoronperään heitettiin joko makkaroita tai lihoja laatikkoon. Yhdeksältä tulivat lähi kauppiaat ja baarit hakemaan lihoja ja makkaroita. Kaikki lähettämössä joutuivat kauppiaita auttamaan ja lopuksi kannettiin heidän laatikkonsa autoon.

Näin ne päivät kuluivat ja illalla kymmeneltä päästiin kotiin. Tapa oli, että kaljaa piti juoda aina muutama pullollinen. Niin joutui Villekin juomaan vaikka ei ollut tälläiseen juomaan vielä tottunut. Ja sitten seuraavaksi puolenyön paikkeilla nukkumaan.

Aamulla herättiin ja laitettiin itsemme kuntoon. Päävuokralaiset olivat jo menneet töihin, että kolmikko pystyi aamupalansa syömään rauhassa. Ja mitäs sitten tehdään. Missä sitä kulutetaan aikaa. Joka toinen päivä käytiin Urheilutalolla pyörittämässä keilapalloa ja toinen pojista kävi opiskelemassa taulujen piirtämistä. Toinen veljeksistä nosti salilla painoja, oli siis jo aikamoinen painonnostaja. Mitä sitten Ville tekee, ei keksinyt hän mitään tähdellistä tekemistä. Makasi asunnolla ja odotteli työvuoronsa alkua. Ja kun se läheni, käveli hän bussipysäkille ja hyppäsi pitkän auton kyytiin mennäkseen töihin.

Viikko oli tehty töitä ja tuli viikonloppu. Nyt sitä ei voinut lähteä kotiin kun maanantaina piti aloittaa työt jo kuudelta aamulla. Piti jäädä Helsinkiin tappamaan aikaa. Alkuun tuli käveltyä ja katseltua maisemia. Mutta ajan saatossa alkoi siihenkin nuori poika jo kyllästymään. Pitikös munkin lähteä kaljapubeihin istumaan niinkuin nuo veljeksetkin. Ehkä se on mentävä katsomaan sekin puoli tässä elämässä. Se ryyppääminen tuntui Villellä jäävät ainuuksi harrastukseksi. Töissä tuli tutustuttua erääseeen nuoreen tyttöönkin mutta ihme ja kumma hänkin tykkäsi juhlia ravintoloissa. Ville päivitteli useasti, ettei tämä ole mun paikka. Jotain muutakin pitäisi olla, en mä haluu viinaa juoda.

Yöllä kämpille tullessa näkyi monesti kaksi kuuta. Yksi kai niitä täällä Helsingissäkin on mutta kahdella silmällä katsottuna niitä on kaksi. Ei tahtonut Ville jaksaa lähteä iltavuoroon kun aamuyöstä oli täydessä kännissä tullut kämpille. Ville koitti saada tyttöystävänkin päätä käännettyä, että mentäs johonkin muuhun paikkaan kun ravintolaan. Mutta ei se tytölle kelvannut vaikka hänkin oli maalta muuttanut tanne kaupungin vilinään.

Ei tuntunut olevan Villen paikka koko pääkaupunki. Kyllä hän nyt jaksoi töissä käydä kun oli vielä nuori. Mutta näin mentiin mikä oli opittu vaikkei se niin oikealta tuntunutkaan. Seuraavana viikonloppuna mennäänkin sitten jo kotiin.
Mutta keksi päävuokralainen esittää Villelle, että haluaiskos hän ostaa häneltä Honda moottoripyörän. Villen silmissa pieni loiste lemahti. Ei hänen tarvitse maksaa pyörää kerralla vaan sellaisella sopivalla summalla mikä hänestä tuntui sopivalta. Näin sovittiin ja kaupat lyötiin heti lukkoon. Ville ehdotteli tyttöystävällekkin, että nyt voitas lähteä ajelemaan jonnekkin muualle, niin ei tarvitse istua kapakissa kaikkia vapaa-aikoja. Mutta ei se sopinut tytölle. Niin siinä kävi, että Ville vaihtoi pehmeän lämpöisen tytön kovaan moottoripyörään. Mutta nyt oli Ville vapaa, ei tarvinnut lähteä kapakeihin istumaan vaan pystyi ajelemaan pitkin teitä ja katselemaan hienoja paikkoja.

Viikonloppuna Ville kurvasi kotipaikkansa pihaan. Äiti ja isä ihmeissään katseli ikkunasta, kuka kumma se prätkällä heille tulee. Ville lampsi sisälle ja toi äidille hienon paistin sekä makkaraa muutamia sortteja.

Kivalta oli tulla kotiin, ja nyt hän pääsee muutenkin käymään vaikka joka viikonloppu. Onnellinen oli Villen olotila. Hän halusi lähteä pihalle kävelemään koska siellä oli kaikki Villen muistot, jota hän halusi muistella.

Ville käveli pihalla ja muisteli kaikkia tapahtumia joita olivat lapsina siellä tehneet. Vielä hän jaksoi ajatella kotitalonsa peltojen viljelemistä. Jotenkin se vaan tuntui raskaalta ajatukselta. Voiko sellaista työmäärää jaksaa tehdä. Ensin jossain vieraalla ja sitten sieltä kotiin tullessa jatkaa omien kasvien hoitamista. Taitaa kuitenkin olla liian kova homma.
Äiti huuteli Villeä syömään. Kotoinen tuttu tuoksu tuli äidin keittiöstä. Vaikka kaikkeen hyvältä tuoksuvaan oli Villekin nuoruudessa tottunut. Esimerkiksi kotiin tullessa koulusta, oli äiti leiponut, niin se oli taivaallinen tuoksu pienen pojan nenään. Ja aina oli äiti kotona, ei tarvinnut tulla tyhjään taloon koskaan.

 Päivä kului ja uudesta työstä juteltiin vanhempien kanssa. Ei se kuulemma ollut oikein hänen unelma ammatti.
Ei kai se kaupungissa asuminen oikein sovellu tälläiselle hepulle joka on saannut pihallaan tehdä vaikka mitä. Aina pitää olla paremmat vaatteet päällä kun menee ulos. Jos ei jotain harrastusta ole niin sitä pitää vain kävellä kaupungilla tai mennä kapakkaan istumaan. Ei sitä jaksa jatkuvasti kämpilläkään makailla. Ei sitä kovin äkkiä maalaispoika totu kaupungissa asumiseen. Mutta tätä pitää nyt vaan jaksaa tehdä ainakin jonkin aikaa.

Ilta tuli ja Ville lähti ajelemaan kaupunkia kohden. Sisimmässään hän ei tuntenut minkäänlaista voimaa tai vetoa mennä taas kaupunkiin. Mutta kun se oli pakko sillä uuttakaan työtä ei ole. Vanhemmat lupasivat kuulostella jos kotikulmilta löytyisi jotain puuhaa.

Aika kului ja lihaa laitettiin laatikkoon. Kaverit istuivat kapakassa ja Ville tutustui Helsingin koko alueeseen vapaa-ajoillaan. Moottoripyörä oli oiva värkki niin ei tarvinnut istua savuisissa kapakoissa aikaa tappamassa. Kotona käytiin aina kun siihen vain aikaa oli. Ja silloin kuulosteltiin, onko mitää kunnollista puuhaa löytynyt.

Ja kerran olikin eräs paikka löytynyt. Paikallinen pieni tehdas oli kysellyt muutamaa työntekijää kun tuotteita alkoi menemään paremmin kaupaksi.. Se oli puualan työpaikka. Villeä kiinnosti heti tämä paikka ja hän soittikin uuden työpaikan työnjohdolle. Tuttu mies siellä vastaili puhelimeen ja kertoili työstä pääpiirteissään ja sopimukset tehtiin heti puhelimessa. Samalla hän soitti vanhaan työpaikkaan ja oli kahden viikon jälkeen vapaa lähtemään. Villellä alkoi taas hymy palaamaan kasvoilleen. Hän pääsee pois kaupungista omille tutuille raiteille töihin. Melkein vuosi oli kulunut kaupungissa. Jarrut olivat pitäneet ainakin silloin kun Ville oli kyydissä ollut. Mutta katsastuksessa Hernesaaressa oli inssi ajanut kovaa vauhtia katsastuskopin seinää kohden Leksan istuessa vierellä. Silloin oli Leksa pelännyt enemmän kun koskaan. Pitääkö jarrut vai ei. Ne silloin sattuivat pitämään mutta tämän katsastuksen jälkeen Leksa vaihtoi autoa. Uusi autokaan ei ollut mikään ruusu sekään jos ei oteta niitä ruosteruusuja helmoissa ja lokareiden kulmissa huomioon. Mutta ei onneksi mun tarvinnut siihen autoon enään nousta.

Uuteen tehtaaseen mentiin töihin. Kaikki tuntui helpolta kun työ ja koti olivat samalla kylällä. Ja vielä kun kun kyläkin oli ennestään tuttu. Vanhemmat, veljet ja kaikki ystävät olivat lähellä.

Loppu

piki

Nyt alkaa meidän muutto. Ehkä pieni katkos tulee kirjoittamiseen ja aiheetkin voivat sitten muuttua uudessa paikassa.

Raaka häväistys.

"PIENI kiire on tullut meidän elämään. Asunnon muutto on edessä ja yksi päivä meni sängyssä makailuun kun kova päänsärky iski. Mutta eiköhän se tästä jotenkin lähde elämä kulkemaan".
------------------------------------------------------------------------------------------------------------


Kirjoitan taas pienestä kylästä koska niistä löytyy helposti kaikentapaisia ihmisiä helpommin kuin suuresta kaupungista.

Kylän nimi oli Tuhma, ilmeisesti kartanosta saannut nimensä. Se oli pieni kylä jossa oli ainut työnantaja Tuhman kartano. Asuihan tietenkin kylällä muitakin ihmisiä mutta he olivat naapurikunnan puolella töissä niinkuin kaikki palvelutkin. Oikein lääkäriinkin oli tehty sopimus, että Tuhmankylän asukkaat pääsivät Rivoon sairaskäynnille. Aivan vaan sen tähden kun Tuhmankylän oikeaan kuntaan oli matkaa 17 kilomertiä.
Näin tämä kylä uinui tasaista turvallista elämää jossa ei suurempia asioita tapahtunut kuin, joku sattui joskus ottamaan tytön kädestä kiinni josta syntyi monesti hyvinkin pitkä liitto.

Olihan kylällä yhdessä asunnossa eräskin vanha pari. He olivat jo yhdeksänkymmenen viiden ja toinen yhdeksänkymmenen kuuden ikäisiä. Mutta eivät he vieläkään olleet aviossa. Molemmat henkilöt olivat kartanossa töissä. Ja kun eläkkeelle pääsivät, siirtyivät he saman katon alle asumaan. He olivat molemmat kovinkin herttaisia ihmisiä ennen. Mutta kun muuttivat yhteen niin heistä alkoi tulemaan ilkeitä ihmisiä. Kukaan ei tajunnut mitä heille oikein tapahtui kun eläkeelle päästessään yhteen siirtyivät.
Nämä ihmiset olivat kanssaeläjille erittäin ilkeitä. Jokaiselle joka vastaa tuli huudettiin esimerkiksi seuraavanlaisia kommentteja. "Kuinkas Teillä ne na**a hommat oikein menee", tai kuinkas on pa***tanut". Tälläisiä kommentteja nyt esimerkiksi. Kuka sattui huomaamaan tämän vanhan pariskunnan esimerkiksi tulevan vastaa niin nopeasti siirryttiin jollekkin toiselle tielle. Vaikka vanhusten ääni kyllä peräänkin kaikui "Ai pusikkoon menette na**aan" ja naurua perään.

Mutta se olikin kaikki paha tällä kylällä. Ei sitten mitään erikoista tapahtunut. Töitä paiskittiin kartanossa jossa oli paljon kasvamassa myöskin puutarhatuotteita, eli ylitöitäkin piti tehdä kesäisin. Mutta kun kartanossa oli töissä nuorempien vanhemmatkin niin he olivat tottuneet tähän ylitöiden tekemiseen.

 Nuorisolla ei ollut tällä kylällä oikein minkäänlaista toimintaa. Iltaisin jollain tien kulmilla kun kaksi nuorta kokoontui niin tehtäväksi näkyi jäävän syljeskely tielle ja nenän kaivaminen. Tytöillä oli hiukan enemmän tehtävää kun oli kaikennäköiset leikit ja äidille kukkien viennit. Hiukan vanhemmat nuoret polkasivat toisen kunnan puolelle katsomaan ilmeisesti kännisiä äijiä. Niitä kun ei täältä löytynyt. Jotenkin näillä vähän kypsemmillä nuorilla kännisten katselemin sai löytymään myöskin heille tästä olosta jotain kiinnostavaa. En tiedä mikä se oli, sillä ei näistä kahdesta äijästä olis luullut saavan mitään kaunista irti. He olivat erittäin likaisissa vaatteissa ja kaatuilivat muun kansan jalkoihin. Ehkä siitä olotilasta joku halusi ammentaa kainoille sydämmille vähän rohkeutta. Kun se rakkauden sanominenkin tuntui heidän selvästä suusta sanottuna niin kovinkin vieraalta. Olihan sellaistakin nuoret kuulleet, että kun on kännissä niin saa helpommin tytöiltä sitä onnenpaikkaa jonne tuntuu kaikilla olevan satummainen kiire. Joku vanhempi mies oli sanonut tietäjän ominaisuudessa, että ootelkaa pojat, ei se miksikään kulu. Mutta kun rakkaus oli kai sitten vaan vain nuorten asia. Ehkä ne kokemattomat piti sitten käydä sitä harjoittelemassa.

Näin vanhemmat poikanuoret kävivät suuremmasta paikasta hakemassa rakkautta. Joku sitä löysi ehkä päiväksi, toisilla useammankin päivän rakkaus pysyi nuorten lähellä.  Jollain tuli nopeastikkin ero ja rakkaus näytti silloin kovin mustalta ja synkeältä koko tunne. Kovin se rakkaus heilutti nuorten tunteita.

Mutta sitä eivät nuoret tajunneet, että onhan niillä vanhoillakin ihmisillä rakkaus aina mukanaan. Eivät nuoret sellaista tajunneet, että heidän äiti ja isä rakastaa toisiaan. Heitä alkoi yököttämään koko rakkaus. Eivät ne saa enään rakastaa se on meidän nuorten asia. Kun tietämättömät jaakailivat tyttöjä ja koittivat päästä sormillaan pikkupöksyjen kuminauhan alle.
Mutta näin se aika kului ja kesät olivat rakkauden aikaa erittäin vahvasti. Ja kun joku onneton löysi itselleen tytön tai pojan niin sitä silloin käveltiin kovinkin kainosti ja kädet irroitettiin jos joku tuttu oli lähistöllä.

Kesän syyspuoli oli juhlan aikaa. Kartanon herra piti sadonkorjuujuhlan loppukesällä. Tämä oli joka vuotinen tapahtuma jossa palkittiin ilmeisesti Isää korkeudessa. Juhlissa sai myöskin ostaa erilaisia puutarhan tuotteita itselleen. Tämä tarkoitti, että muistakin kylistä tuli kansaa paikalle. Paikkakunnan musiikkimiehiä oli tullut paikalle soittelemaan kaunista musiikkia, että ostopuuhissa oleva kansa viihtyi paikalla. Kahvia ja pullaa olivat kartanon työtekijät valmistaneet myytäväksi. Voitoilla he pääsivät rakentamaan kartanon maille jotain kivaa puuhastelua itselleen. Sinne oli jo rakennettu pituus ja korkeushyppypaikat. Pieni jalkapallokenttä ja kaksi rekkitankoa jotka olivat eri korkeudella. Kartanonherra piti huolta omistaan ja antoi heidän itse suunnitella tekemiset. Tietenkin hän oli suuri herra jonka käskyt upposivat helposti myöskin pienen kunnan virkamiehiin.

Kartanolla oli myöskin suuri grilli jossa iso sika oli ollut pyörimässä jo edellinenä iltana. Hommaa jatkettiin vielä juhlapäivänä jolloin sika sai jo kauniin ruskean pinnan. Naapurikunnan puolelta Rivonkunnalta otettiin vanha kauppias pyörittelemään possua vartaassa. Hän oli tuollaisia sikoja ennenkin pyöritellyt, että tuttua hommaa se oli vanhalle lihanleikkaajalle. Ja kansa osti sikaa pusseihin vietäväksi koteihinsa. Ei sitä lihaa niin monesti ollut kulkeutunut ostajien kasseihin. Sitä pidettiin kalliina ja herrojen ruokana. Mutta nyt koitti monessa kodissa juhla-ateria kun täältä elojuhlista kotiin päästään.

Juhlilla oli aivan ennätysmäärä kansaa. Rivonkunnan puolelta oli tullut myöskin hiukan hiprakassa olevia kansalaisia ostospuuhiin. Naurua ja kiljahduksia kuului ihmisten seasta välillä. Tuntui kun siellä olisivat känniset ukot hiukan tyttöjä pyllylle taputtaneet. Ja tytöt tietenkin kirkaisivat kun se vain oli outoa ja kummaa heidän pyllyille. Mutta kauppa kävi, että jouduttiin juurikkaita hakemaan vielä lisää kellarista. Oliko ihmiset löytäneet nämä monet uudet juurikkaat joissa oli mukana aivan uusiakin lajikkeita.

Tilanhoitaja oli koko myyntiin aivan haltioissaan. Monet pyrkivät hänen juttusilleen kyselemään eri kasvisten nimiä ja valmistusta. Hän oli iloinen ja auttavainen mies. Hän kertoi mielihyvin ostajille mihin näitä juurikkaita käytetään ja kuinka niiden valmistus suoritetaan. Niin oli koko kartanon väki onnellinen. Onnellinen oli myöskin vanha kauppias joka oli saannut possun irroitettua luista. Pöydällä ei ollut kuin kokonainen sika pelkissä luissa. Kauppias ajattelikin, että sahataan possusta luita irti niin saavat koiratkin nauttia makujen ja tuoksujen sinfoniasta. Ja niin käveli koiria kylkiluut poikittain suussa talutushihnojen päässä.

Sadonkorjuujuhlat olivat päättymässä. Arkena sitten taas lähdetään peltotöihin hevosilla. Oli tilanpitäjä ostanut jo kaksi traktoriakin jotka olivat kovassa käytössä. Niillä ajettiin kiireellimpinä aikoina kahta vuoroa. Kallis peli niin sitä piti käyttää tehokkaasti, että kaikki hyöty tulee koneesta.

Niin päättyi Elonkorjuujuhlat ja talkooväki tyhjensi pöydät ja siivosi kaiken lian piha-alueelta. Rankka työ oli saatu päätökseen mutta kaikilla oli hyvä mieli. Jopa kartanon työntekijöillä joilla oli kahvikassa tullut aivan täyteen. Nyt päästiin suunnittelemaan kentälle taas uutta suorituspaikkaa.

Jokainen käänsi kengät kohti kotia ja kävely alkoi. Oli yhden parin kenkiä ja oli monen parin kenkiä jotka eri tahtiin marssivat kotia kohden. Jollain oli minkäkinlaista nyssäköitä käsissä roikkumassa. Toisilla ei taas ollut mitään kantamusta. Mutta kaikki olivat kuitenkin käyneet Elojuhlilla ja sehän oli tärkeää.

Isoja ryhmiäkin kerääntyi yhteen vaikka ei kaikki edes toisiaan tuntenutkaan. Kai se oli vaan hauskempaa kävellä isommassa ryhmässä. Mutta halusi joku kävellä aivan yksinäänkin. Tietenkin kaikkiin porukoihin oli mahdollista päästä, jopa yksinkin kävellä.

Vanhemmat tytöt olivat jo uskaltaneet laittaa hiukan kevyempää vaatetta päälle. Tälläinen pukeutuminen ei ollut vielä mitenkään yleistä. Monet vanhemmat naiset sanoivat sen olevan liian näyttävää, kyllä polvien piti olla piilossa. Pikku tytöt ja pojat saivat olla polvihousuissa ne olivat heille varsinainen kesävaate.

Kaikki kävelivät koteihinsa tai kuka mihinkä nyt sattui. Mutta kukaan ei voinnut tietää ennakkoon mitä karmaisevaa oli vielä tälle illalle tapahtumassa.

Ihmiset kuulivat piipaa auton äänen myöhään illalla. Ääni tuli niin myöhään, että ihmiset olivat jo sängyssä eikä sieltä kerinnut niin nopeasti ikkunasta katselemaan. Jokainen piti kuitenkin hälyytysajoneuvon ääntä karmaisevana. Sitä täällä niin harvoin kuulee. Vaikka sairasauto täällä joskus ajeleekin niin harvoin sillä on pillit päällä. Ihmiset miettivät kodeissaan, että mitä kummaa on elomarkkinoiden jälkeisenä yönä oikein tapahtunut. Monia vanhempia se vaivasi, että nukkumisen alkuun ei "unihiekasta" tuntunut olevan mitään apua.

Kansa heräsi seuraavaan aamuun. Pieniä huhuja alkoi tulemaan kun ihmiset pääsivät töihin. Oli kuulemma jokin tyttö erittäin karmaisevalla tavalla raiskattu. Ihmisillä tuli ensin kauhistus-ajatus ja kättä laitettiin suun eteen. Seuraavaksi, että kuka tämä tyttö on jolle on tälläinen rivo, saasteinen tapahtuma tehty. Kaiken näköiset puntaroinnit ja arvailut lähtivät nopeasti liikkeelle. Jokaisella kansalaisella oli jonkin näköinen uusi juoru aina valmiina. Ja asioita liioiteltiin tietenkin vielä paljon.
Näin mentiin koko koko seuraava päivä. Poliisiautot ajelivat tiellä kiireellisen näköisenä mutta kenellekkään ei annettu tietenkään mitään tietoa. Ehkä seuraavana päivänä tulee jotain selvyyttä kun lehti ilmestyy.

Aamulla ilmestyi lehti ja lehden kannessa komeili tämä kuva. Tämän polun varressa oli tuo karmaiseva tapahtuma sattunut. Uhri oli kuitenkin siirretty piiloon läheisen kallion monttuun joka olisi antanut suojaa varmasti moneksi päiväksi. Mutta ei kaikki kuitenkaan mennut tekijän kannalta aivan nappiin.
Oli käynyt nimittäin niin, että eräs isäntä ei ollut saannut unta. Niinpä hän lähti koiransa kanssa pienelle kävelylle ja aukaissut koiran hihnan tämän polun alussa. Koira oli juoksennellut metsässä lähellä isäntää. Hetken päästä alkoi koira haukkumaan vimmatusti. Isäntä huusi koiraansa luokseen mutta ei koira tullut. Niinpä hän päätti lähteä koiran luo katsomaan koiran raivokasta haukkumista. Karmaiseva näky sai isännän oksentamaan ja hän siirtyi koiransa kanssa nopeasti paikalta. Hän juoksi koiransa kanssa nopeasti kotiinsa ja soitti poliisit.

Poliisien tullessa paikalle oli isäntä näyttämässä tietä paikalle. Löytäjä oli kohdannut erittäin karmaisevan näyn. Uhrista ei saannut mitään tuntomerkkiä kun kasvot oli hakattu verille ja tyttö oli sellaisessa asennossa, ettei kasvoja oikein muutenkaan nähnyt.
Mitään sen selvempää ei poliisikaan vielä kertonut. Tekijää ei oltu vielä saatu kiinni.

Huhumylly lähti entistä vahvempana liikkeelle. Monet vanhemmat olivat nähneet Rivon kirkonkylällä kun nuoret pojat koittivat iskeä nuoria tyttöjä itselleen. Oliko heistä joku syyllinen.
Myöskin Rivon kirkonkylään oli tullut uusi kauppias. Hän oli uusi ihminen, minkälainen mies tämä oikein on. Ja kun hän vielä mainosti tämän suuren kauppaketjun mainoksessa sanoilla "KAUPPIAS HOITAA HOMMAN". Onko kauppias sellainen monitoiminen mies, että hän harrastaa myöskin tälläisiä julmuuksia. Asiakkaat alkoivat karttaa mainittua ruokakauppaa. Ruoka ei mennyt kaupaksi ja pilaantui altaisiin.


Jokaista ihmistä joka oli vähän vieraampi, katsottiin pitkään. Jopa vilkuiltiin heidän kynsien alustoja, näkyykö siellä verta. Piinaavalta tuntui eläminen ja ihmiset kiirehtivät hämärän tullessa nopeasti sisälle. Samoin ei yksin uskallettu lainkaan kävellä ulkona. Onneksi sairaalasta tuli tieto, että potilas voi olosuhteisiin nähden hyvin. Nimi tietenkin pysyi salaisena.

Näille käsiraudoille ei vaan löytynyt haltijaa. Jo viikko oli tapauksesta ja vangitsemista ei ollut tapahtunut. Kylä pyöri vahvojen huhujen kourissa. Monet alkoivat jo julkisesti syyttelemään ihmisiä jos tiesivät vain jonkun kävelevän metsäpolulla tuohon tapahtuma aikaan.

Poliisi tehosti toimintaansa ja välitti poliiseille kiikareita. Samoin koiria otettiin haistelemaan tapahtumapaikkaa ja sen lähi ympäristöä. Myös tutkittiin polun loppupäätä, koska siellä eivät poliisit olleet vielä käyneet.

Kahden päivän päästä löysivät poliisit koiriensa kanssa metsästä mustan pipon. Näin kertoi paikkakunnan lehti. Pipo oli viety tutkimuksiin ja nyt odoteltiin tuloksia. Koirapartiot kuiten haravoivat läheisen metsän kokonaan. Piposta löytyi jokin itsetehty merkki joka saattaa olla olla hyväkin asia. Samoin veripilkkuja katsotaan mustasta piposta.
Olisiko jo niin, että poliisit saisivat tämän hirveän tapauksen selvitettyä. Nyt asukkaat olivat varpaillaan kun ei tiedetty ketä toiset asukkaat aina kulloikin syyttivät.

Kaksi päivää oli kulunut pipon löydöstä ja kuulemma testit oli tehty. Pipo on ollut mukana tässä tapauksessa. Raiskaaja on saannut vedettyä pipon tytön päähän silmien eteen, ettei tyttö pääsisi tunnistamaan raiskaajaa. Tytön hiuksia ja verta löytyi piposta. Poliisi oli kutsunut nuorisoa tunnistamaan pipoa, jos joku nuorista tuntisi pipon.
Useampia poikia otettiin uudellee kuulusteluihin. Ja lopulta eräältä nuorelta oli tullut itku. Poika oli pelännyt poliisin luona oloa, että lopulta hermo petti.
Poika oli edellisenä iltana pyytänyt tätä uhria olemaan hänen kanssaan. Tyttö ei ollut suostunut kun poika oli niin kova kiroilemaan. Halusiko hän näyttää olevansa jokin kova jätkä, vai oliko hän vaan esittänyt kovaa. Tyttö oli kuitenkin riuhtaissut itsensä pojan otteesta irti ja oli lähtenyt kotiin. Seuraavana päivänä oli poika seurannut tyttöä kun hän käveli Elojuhlille. Hän jäi metsään odottelemaan tytön palaamista. Tyttö tulikin yksin kävellen metsäpolkua pitkin kotia kohden. Poika oli kaapannut tytön metsää sulkien hanskalla hänen suunsa. Pipon hän oli tytön päähän laittanut ettei tyttö katsele häntä raiskauksen aikana. Tyttö koitti huutaa niin raiskaaja  oli nyrkillä lyönyt tyttöä aina suulle ja vatsaan.
Verisen tytön löysi yöllinen lenkkeilijä koiransa kanssa.

Raiskaaja sai tuomionsa. Tyttö erittäin kovan kammon rakkauden leikeistä. Kansa jakoi tuomioita kauppiaalle ja kaikille asukkaille. Mutta nyt se oli kaikki ohi. Kylä palasi melkein normaaliin elämään. Ainoastaan tyttö kärsi vielä vuosia tästä väkisin tehdystä ryöstöstä.

LOPPU

piki


Kirjoittelussa on varmasti pientä taukoa koska asunnon muutto on kohta edessä.