Eläkeläinen hulluttelija

Translate

Sivun näyttöjä yhteensä

5.12.2014

Hellyyttävä Joulu. 5 päivä Joulukuuta

Joulukuu oli saatu hyvälle alulle ja Alman sekä Jaskankin auttaminen oli saatu käyntiin. Almalla oli aamulla tullut paha mieli. Poika ei ole käynnyt kahteen vuoteen heillä kylässä. Yhden kortin vaan on lähettänyt. Siinä luki vähäisesti seuraavaa osoitteen lisäksi. "Meillä on kaksi lasta. Mira 2 v. ja Sami 7kk". Niin pahalta tuntuu kun ei saa katsella noita pieniä lapsia. Antaa heidän puristella sormiani ja hymyillä, saisin keinutella hiljalleen keinussa pienokaista hyräillä hänelle ja kun viimein vauvan nukahdettu syliini, tulisi minulle siitä lämmin ja hyvä olo. Mutta en ole sellaista päässyt vielä kokemaan, on vain niin yksinäinen olo vaikka Jaska onkin mun seuranani. Kyyneleet vuolaasti tippuivat Alman kosteista silmistä rinnalle. Jaska kuunteli Alman hiljaista puhetta ja tuli lohduttamaan vaimoaan.taakka 2
Irene oli kauppareissulla kirkonkylässä. Tuiskulan kirkonkylä oli aika vilkas kauppapaikka. Liikkeet olivat isoja ja välillä löytyi hyviäkin tarjouksia. Näin kävi nytkin kun paikallinen kodinkoneliike tarjosi puhelimia 30 €uron hintaan kappale. Kaksi puhelinta ostettiin Sykerön perheelle. Nyt heillä oli yhteys mailmalle, vaikka soittaisivat presitentille.

Samalla reissulla käytiin katsomassa erästä pientä rakennusalan yrittäjää. Hän teki välillä isojakin töitä vaikka etupäässä hänen remontit olivatkin pieniä kun kerran yksin näitä töitä teki. Suikkasen Niilo olikin kotona mikä Irenen kannalta oli hyvä juttu. Irene kertoi heidän tehtävästään mitä olemme Sykerön vanhuksille tekemässä. Pieni mutta tässä tietenkin on, että voiko tälläisen tehtävän suorittaa näin talvella. "Hyvinkin voi jos on vain peitteitä vesiputken päälle". Asiat lyötiin lukkoon siltäosin, että Ville tulee katsomaan seuraavana päivänä mikä on tilanne. "Ja jouluksi pitäisi saada kuntoon. Onkos siellä talkooväkeä ja vähän sellaistakin väkeä joilla pysyy vasara kädessä".  "Kova auttamisen halu on kyläläisillä, eiköhän ne asiat ole järjestyksessä".
lahjan anto
Hienolta tuntui kaikki asiat, tuumi Irene kun ajeli kirkonkylältä kotiinsa. Ensin hän päätti kuitenkin käydä Sykerön kautta ilmoittamassa, että tälläisiä miehiä tulee huomenna sinne töitä tekemään.

Hän astui omakotitalon rappusia ylös kun huomasi Alman hänelle vilkuttavan keittiön ikkunasta. "Voi miten ihanaa että tulit meitä katsomaan. Käyppä istumaan niin keitellään kahvit". Nyt on vähän kiire kun olen menossa vasta kotiin lypsämään lehmiä. Mutta nyt olisi vuorossa seuraavanlainen juttu. Miten olisi jos Teille tultaisiin rakentamaan kylpyhuone sisäveskin kanssa. Talkoilla tehdään eikä Teidän tarvitse laittaa siihen yhtään rahaa. Se on meidän kyläläisten joululahja Teille". Jaska istahti keittiön penkille ja Alma hakeutui keinuun istumaan. Alma laittoi kätensä suunsa eteen ja heikolla äänellä kuului, "Herranen aika sentään". "Miten te nyt sentään menette tuollaista tekemään, hyvähän meidän on ollut käydä ulkohuussissakin, mitä te nyt semmoista": Alma ja Jaska olivat aivan sanattomia. Ja kun vielä Irene otti kassista kaksi puhelinlaatikkoa ja sanoi, "Nyt pääsette soittamaan vaikka pojallenne, tässä on sellaiset värkit. Mutta katsotaanko huomenna niitä tarkemmin, kuinka ne palaavat".
hattu 2

Sykerön vanhukset jäivät katsomaan Irenen perään kun hän vilkuttaen lähti kotiinsa. Alma ja Jaska istuivat hiljaa tuoleissaan. Irene oli saannut heidät hiljaiseksi. Jopa Alma oli hiljainen, hän ei yksinkertaisesti osanut lähteä kiikusta mihinkään. Siinä hän vain istui ja välillä katsoi miestään, joka myöskin oli aivan pois pelistä. Vasta kun Jaska sanoi, että katsotaanko millaisilla vehkeillä sitä nykyään ihmisille soitellaan. "Älä, älä koske niihin kun et tiedä mistä pitää painaa". "Enhän minä mistään painakkaan katson vain kun nostan laatikosta kannen ylös".  "Oleppa sitten varovainen ettei tarvi heti Irenelle antaa toista, että se menikin rikki".

Iltapäivä oli ollut ihmeellinen, ihmeellisiä asioita oli tullut heidän eteensä paljon. Siinä sitä onkin miettimistä kerrakseen. Mistähän kyläläiset meitä haluavat auttaa. Onko täällä sellainen tapa vai mitä tämä oikein on.

hattuTaavetti oli jo mennyt navetalle ja sinne Irenekin touhukkaasti asteli. Taavetti huuteli Irenen nähdessään, "Kuinka kirkonkylällä oikein meni". "Ootappa kun tulen lähemmäksi sinua". Ja kun Irene pääsi Taavetin lähelle kertoi hän, että kaksi puhelinta on ostettu ja viety Sykerölle. Opastaa en kerennyt mutta katsellaan niitä sitten huomenna. Ja Suikkasen Niilo tulee aamupäivällä katsomaan Sykerölle. Meidänkin tietenkin pitään myöskin sinne mennä. "Tälläinen kertomus oli mulla, olinko minä hyvä".  "Ainahan sinä hyvä olet, enhän minä suo muuten täällä pitäiskään".

Irene mietti itsekseen, miten saisi helpommin kyläläisille sanaa auttamisesta tai jonkinlaisesta avustamisesta. Pitäisi ehkä olla lähinaapureihin yhteydessä. Ehkä keksisin vaikka huomiseksi, jos meillä pidettäisiin pieni palaveri. Itse laitoin jo kylällä käydessäni pari riviä Lottoa vetämään. Jos vaikka sattuisi onnistumaan niin kaikki sijoitan Sykerölle. Tai jos sattuu päävoitto tulemaan, niin eivät kai he kaikki tarvitse sentään.

Paljon oli tänä päivänäkin saatu aikaan kun pariskunta käveli navetasta sisälle. "Niin jotenkin mua säälittä varsinkin Alma. Sen poika ei ole kahteen vuoteen käynny lainkaan vanhempiensa luona ja kuulemma heillä on kaksi pientä lastakin. Eivät isovanhemmat ole heitä vielä nähneet, ei edes valokuvaakaan ole lähetetty. Mutta ehkä me löydetään pojan numero niin voidaan antaa Alman soittaa pojalleen niillä uusillä puhelimilla": Taas tuntui tulevan Irenelle hyvä olo sydämmeen. Ei sitä paljonkaan tarvitse tehdä tai auttaa kun hyvä mieli tulee molemmille osapuolille.

imagesenkeli 1Jokisen Taavetilla ja Irenellä oli ollut ylimääräistä puuhaa tänään. Mutta hyvä mieli kuitenkin molemmilla oli. Kyllä auttaminen vain on jaloin taito mitä ihminen voi tarjota.

Sykeröllä alettiin jo pikku hiljaa puhumaan. Mutta eivät olleet vanhukset aivan omia itsejään vielä. "Kuinkahan meidän nukkuminen oikein onnistuu, taitaa olla liian paljon ajateltavaa. Mutta Hyvää yötä
kuitenkin Jaska.

Jatkuu huomenna
piki

4.12.2014

Hellyyttävä Joulu. 4 päivä Joulukuuta

Alman ja Jaskan auttaminen saatiin käyntiin. Tänään odotetaan soittoa sairaalasta jos Jaska sieltä kotiutetaan kotiin Alman luo. Pitkään oli saannut Alma jutella seinille kun Jaska siellä sairaalassa odotteli jalkansa paranemista. Alma jutteli seinille kun oli Karjalais ihmisenä niin kova puhumaan. Jos hän ei olisi tehnyt näin, olisi hänen mielensä patoutunut. "Höyryt" piti päästää itsestään ulos, silloin oli hyvempi mieli itsellä.
tonttu 4
Irene ja Taavetti olivat päivän askareissa. Lehmät oli jo lypsetty ja nyt laitettiin syötävää pöydälle ja pahnoja lehmien pediksi. Irenen mielessä pyörivät asiat autettavien asiat. Onko meillä jäännyt jotain tärkeää huomioimatta. Polttopuita on tuotu, puhelimen ostoa suunniteltiin ja kohta sieltä varmaan Jaska soittelee kyytiä kotiin. Mutta onko jotain vielä sellaista tärkeää josta vanhukset voisivat nauttia vielä tulevista päivistä. Se, että pitäisimmekö jonkinlaiset joulujuhlat yhdessä ala-koulun kanssa olisi tietenkin yksi merkittävä asia. Silloin saisimme Alman tekemään tarjottavia syötäviä ja jos Jaskan jalka sen verran jaskaa, olisi hän pukki. Mutta ei tullut Irenen mieleen tässä touhutessa mitään asiaa josta vanhukset olisivat vielä mielissään.

Navettatyöt oli tehty ja pariskunta siirtyi sisälle aamukahvien juontiin. Tai yhdet kahvithan on jo tietenkin juotu mutta silloin varhain ei oikein maistu mikään. Nyt laitetaan syötävääkin pöytään. Irenen laittaessa kahvit tulemaan, silmäili Taavetti Irenen vihkoa. "Onkos täällä mitään uutta mainintaa": "Ei ole mutta muo vaivaa jokin asia. Ihan kuin jokin asia olisi jäännyt huomaamatta. Mitä he vielä tarvitsevat". Samalla puhelin pirahti. Taavetti vastasi puhelimeen. Haloota huudellessa lopulta vastasi Jaska puhelimeen. "Minä pääsen nyt heti pois täältä, voisiko Teitä vaivata vielä": "Tottakai, pääsemme lähtemään aivan kohta, olkaa vain ihan rauhassa, tulemme sinne tuota pikaa": Kahvit juotiin vinhaa vauhtia ja samalla hätäseen syötiin leivätkin.
tonttu 6
Hypättiin autoon ja päätettiin ajaa Alman kautta. Alma otettiin kyytiin ja Irene jäi keittämään kahvia. Samalla Irene kulki huoneissa ja katseli paikkoja ja koneita. Mitä kummaa me vielä keksittäisiin näille mukaville vanhuksille.

Taavetti Alman kanssa ajelivat sairaalaa kohden. Vieläkin Alma halusi kiitellä Taavettia noista puiden tuonnista sekä näistä automatkoista. "Tottakai me haluamme Teitä auttaa kun on vielä Jaskakin poissa pelistä". "Ei hän ole poissa pelistä, hän on minulle hyvä kumppani kun on asioita. Jaskan kanssa me juttelemme illat ja päivät kun ei ole oikein muutakaan tekemistä". Taavetilla välähti hiukan eteenpäin, "ei ole muuta tekemistä". Eikö siellä ole televisiota, sehän pitää tarkistaa heti kun olemme päässeet kotiin.

Irene kierteli Alman ja Jaskan kotia ympäriinsä. Mitään kummempaa ei vain silmien eteen tullut. Sitten Irma tajusi, täällä ei ole sisäveskiä lainkaan. Ulkosauna lämmitetään aina kun mennään pesulle. Vesi ei tule sisälle kuin ämpärissä kantaen ja sama juttu likaveden kanssa. Irene katseli sopivaa paikkaa mihinkä veski ja suihku sopisivat. Talo oli aika iso, että varmasti tyhjää tilaa löytyy.
tonttu 7
Sillävälin olivat Alma ja Taavetti päässeet jo sairaalan pihaan. Siirryttiin autosta sairaalan tiloihin ja asteltiin kohden Jaskan huonetta. Ovi avattiin ja Jaska hymyilevänä istui sängyn reunalla. Alma kapsahti, ottaen Jaskan syleilyynsä. "Taasko sinä rutistelet minut ryttyyn". Sitten siirryttiinkin takaisin autoon. Alma ja Jaska olivat kuin vastanaineet. Käsikkäin ja toisiaan halaten he kulkivat Taavetin perässä ulko-ovea kohden. Istahdettiin autoon ja lähdettiin ajelemaan vanhusten kotia kohden. Alma piti huolen puhumisesta koko kotimatkan ajan. "Ai miten hyvä palvelu meillä täällä on. Ei tarvinnut sinunkaan kävellä kotiin. Nyt isutaan oikein auton kyydissä ja kotona odottaa valmiit kahvit. Ei tarvitse alkaa  kotiin tullessa itse keittämään".

Irene painiskeli pesuhuoneen sijainnin kanssa. Mitään muuta hän ei teitenkään kerennyt katsellakkaan. Hän oli sitä mieltä että tekijöitä löytyy näin talvella. Vesijohdot tietenkin pitäisi vetää kuinkahan se onnistuu näin talvella. Ei Irene voinnut muuta oikein tehdä kuin näyttää ajatukset jollekkin joka niistä ymmärtää. Maksaahan tämä projekti tietenkin jotain mutta jos vaikka saisimme kunnan tulemaan mukaan. Onhan kuitenkin parempi, että vanhukset saavat asua omassa kodissaan niin kauan kuin jaksavat. Samalla auto hurahti pihaan ja Alman puheensorina kuului oikein sisälle asti.
tonttu 8Alma, Jaska ja Taavetti astuivat sisään ja suoraan kahvipöytään. "Ompas täällä hyvä palvelu, mitä hyvää me oikein ollaan tehty, että näin meitä palvellaan, ai että meidän on nyt hyvä olla. Ihanaa että sain mieheni taas kotiin". Irene kaatoi kahvit kuppiin ja asetuttiin laittamaan sokeria kuppiin sekä maitoa. Sitten keskityttiin syömisiin joita oli jäännyt eilen kun oli ne puutalkoot. Irene ei vielä kertonut pesuhuoneen rakentamisesta koska ajatus oli niin keskeneräinen. Piti ensin kysellä, onko tälläinen rakentaminen oikein mahdollista talvella. Televisiota ei Irene ollut lainkaan huomannut. Mutta kahvin jälkeen halusi Taavetti käydä hiukan kiertelemässä huoneita, voisi siinä samalla katsoa on tv olohuoneen nurkassa. Ja eipä sitä laitetta sieltä tosiaan löytynyt. Ehkä tälläiseen laitteeseen saadaan rahat järjestymään.

Mutta nyt haluttiin lähteä kotiin ja jättää Alman ja Jaskan keskustelemaan kaikista mahdollisista asioista.

JATKUU HUOMENNA
piki

3.12.2014

Hellyyttävä Joulu. 3 päivä Joulukuuta

Jokisen Irene oli saannut soitettua kaikkiaan neljä miestä puiden pinoamis-talkoisiin. Taavetti oli klapikuorman käynnyt hakemassa Klapi-Pojilta ja nyt sitten seuraavaksi traktoriruorma oli kannettava Sykerön Alman ja Jaskan liiteriin. Niirasen Ville, Rahikaisen Topi, Salosen Taneli ja jopa Karri Tohmonen joka oli Anestesialääkärinä läheisessä sairaalassa. Mutta hänen asuinpaikkansa oli tämä sama kylä jossa nämä Irene ja Taavettikin asuivat.
laatikkopukki
Työt alkoivat ja Almakin tuli ulos katsomaan töiden sujumista. Hän oli niin onnellinen että piti aina välillä Ireneä halata. Eikä ilman halausta jäänneet miehetkään, heitä Alma puristikin oikein kovaa. Sykerön Alma ja Jaska olivat kotoisin Itärajalta. He olivat erittäin lämminhenkisiä ihmisiä, siksi varmasti kaikki heistä pitivätkin.

Traktorinkärryn peräpää oli jo kannettu sisään ja pinottu. Taavetti nosti hiukan kippiä pystyyn jolloin puut valuivat kohti perälautaa. Homma kävi joutuisasti ja Alma pyyteli jo miehiä astumaan sisälle kahvia juomaan. Mutta miehet halusivat tehdä ensin työn valmiiksi ettei pimeä turhaan yllätä heitä. Näin tehtiinkin ja Alma lähti Irenen kanssa laittamaan kahvikuppeja pöytään. Alma sisään mennessä kertoi Irenelle, että tein oikein kaksi rahkapiirakkaakin kun pakko oli jotain leipoa. "Jos eivät miehet siitä pidä niin syörään se sitten Jaskan kanssa kahestaan". "Pitäväthän nyt miehet piirakasta ja varsin rahkapiirakasta editoten", kertoili Irene takaisin.

pukki ja poro
Alma olikin leiponut lettipullaa, pipareita ja sitä rahkapiirakkaakin. Niin paljon oli tarjottavaa, että osa piti laittaa tiskipöydälle. Kahvipannu porisi hellan päällä ja odotteli kahvin laittamista pannuun. Naiset olivat sisällä saanneet kaikki valmiiksi, nyt sitten odoteltiin miehiä sisälle. Alma leikkisästi Irenelle kertoikin, että ompas meillä naisilla nyt lystiä kun on noin monta miestä heidän kanssa juttelemassa. "Sitä tunsi kyllä itsensä aika orvoksi kun Jaska sinne sairaalaan joutui. Ja kun ei ollut puhelin, että olis voinnut edes jonkun kanssa jutella. Kun se poikakin asuu niin pitkällä, ettei kerkiä kun pari kertaa vuodessa heitä katsomaan. "Huolia sitä tuntuu monella ihmisellä olevan niinkuin meilläkin. Eipä taida löytyä tilalle jatkajaa. Itse ei saada sellaista ihmettä tapahtuvaksi omin voimin. Ja ei taida löytyä ottolastakaan meille. Ulkomaillahan niitä olis mutta ei oikein löydy täältä läheltä": Alma puristi Irenen kädestä lujaa ja katsoi sellaisella ilmeellä Ireneä, ette jos se katse voisi auttaa niin varmasti se auttaisi. Se kun on vain niin, että jos vanhoilla ihmisillä olisi valta niin kyllä mailma olisi paljon inhimillisempi. "Eihän sitä tiedä vielä vaikka se heillekkin lapsi syntyisi, jotain pillereitä mun täytyy syödä, lääkäri antoi pientä toivoakin asiaan.
pukki 21
Nyt tuntui siltä, että työmiehet olivat saanneet työnsä tehtyä. Puut oli pinottu puuliiteriin ja nyt voisi vaikka talvi jo tullakkin pakkasineen. Miehet astelivat sisälle kun hyvä kahvintuoksu heitä sinne johdatti. Alma johdatti miehet istumaan pöydän viereen jos vaikka tuo Irene kaataisi kahvetta kupposiin. Tietenkin sen Irma teki niin sai Alma lepuutella kipeitä väsyneitä jalkojaan hetken. Tohmosen Karri huudahti, "Onko täällä oikein rahkapiirakkaakin, kylläpä osasin tulla oikeaan paikkaan talkoisiin". Alma puristeli rintaansa ja kovinkin hellällä äänellä ilmoitti, että tykkäätkö sinä rahkapiirakasta. "Nythän sitten kaikki menikin kohdalleen, jos kerran rahkapiirakasta sinä tykkäät niin minä tykkään siitä että kävitte auttamassa. Ja ei Teidän olisi tarvinnut mitään tehdä, olisitte vain tulleet juttelemaan mun kanssani, sitä minä olen hartaasti toivonut kun Jaskakin on vielä pois. Mutta kohta mun Jaskani tulee ja sit meillä onkin taas puhumista, oikein iloista puhumista".
joulukuusi
Miehet kehuivat leivonnaisia ja Alma oli siitä kovinkin iloinen. "Kyllä Te olette niin kohteliaita, että mullakin on oikein lämmin ja hyvä olo". Myös Irene oli huomannut vehnäsissä olevan hienot maut. Almaa pitäisi käyttää esimerkiksi juhlien leipojana kyllä nämä niin hyviä ovat. Irene kirjoitti taas paperille jotain. Puhelin siellä jo oli, tulikohan sinne nyt maininta leipomisesta. Se jää nähtäväksi mitä seuraavaksi on luvassa.

Mutta ilta oli jo tullut pimeäksi ja pakkanen tuntui nousevan. Taavetti kyseli, että onko Almalla puita sisällä että riittää uunin lämmitykseen. Eipäs taida kovinkaan paljon olla puita. Mutta miehet lupasivat tuoda puulaatikot täyteen josta on sitten hyvä ottaa puita uuniin ja hellaan.

Kaikki työt oli saatu tänään tehtyä ja miehet lähtivät kiitoksien saattelemana koteihin. Alma jäi vilkuttamaan heille vielä ulko-ovelle. Ja kun autojen ja traktorin valot olivat hävinneet pihatieltä veti Alma oven kiinni ja lukkoon. Hän istahti kiikkutuoliin. Nyt hänellä oli hyvä olla, ja samalla hän purskahti itkuun. Aikansa itkettyään hän alkoi kertoilemaan tyhjille seinille. Hän kertoili aina kaikki asiat mitä hän oli asioista mieltä, hän kertoili Jaskalle vaikka hänen miehensä olikin sairaalassa. Hänestä vain tuntui siltä, että Jaska kuulee sinne kaiken mitä hän puhuu."Ikävää että olet siellä mieheni. Olisin toivonut, että olisit ollut katsomassa hyviä ihmisiä. Minulla ainakin on niin hyvä olla. On puita liiteri täyteen ja vielä tykkäsivät vehnäsistäkin kovasti. Ei niitä hyviä asioita joka päivä sada taivaalta tämmöistä tahtia. Voi kun olisit jo viimein kotona nauttimassa minun kanssani yhdessä tästä onnesta.

Muljakan kylällä oli nyt erittäin onnellinen vanhus. Ei hän vanhus tainnut vielä olla koska oli Karjalasta kotoisin.

JATKUU HUOMENNA:
piki

2.12.2014

Hellyyttävä Joulu. 2 päivä Joulukuuta

Jokisen Taavetti ja hänen vaimonsa Inkeri istuituivat keittiön penkille. Inkeri otti lehtiön ja kynän viereensä. Ja siitä alkoi Sykerön Alman ja sairaalassa olevan Jaskan auttaminen.
Suomen joukkue on saannut siivetPuitiin asiaa ja ensimmäiseksi Taavetti päätti mennä traktorilla auraamaan pihatien auki. Inkeri jäi siksi aikaa miettimään Sykerön asioita. Ehkä ensimmäiseksi kun Taavetti tulee kotiin, lähdetään hakemaan Alma auton kyytiin ja viedään hänet katsomaan miestään sairaalaan. Ja näin tehtiin kun Taavetti oli saannut traktorin parkkiin pihalle. Auto käynnistettiin ja pariskunta lähti hakemaan Almaa kyytiin.
Alma olikin ihmeissään ja kultainen kyynel putosi ja kostutti hänen silmänsä. Hänen oli noustava tuolistaan ja halattava Inkeriä ja Taavettia. Sitten noustiinkin autoon ja ajeltiin sairaalaan. Sairaalan pihaan tullessa päättivät he kaikki kolmistaan lähteä Jaskaa katsomaan. Henkilökunnalta piti kysyä Jaskan huonetta kun koskaan ei kukaan ollut heistä vielä täällä käynyt.

Joulun kellot 2Huone löytyikin helposti ja he astuivat sisään hyoneeseen. Alma aukaisi suunsa ensin ja alkoi puhumaan vaikka ei hän miestään vielä edes nähnyt. "Katsos kenen kanssa minä oikein täältä tulen. Kyllä oli heiltä niin kaunis asia tuoda minut sinun luo". Sängyn vierestä vedettiin verho sivuun ja Jaska hymyilevänä kurkisteli avatun verhon ravosta. Iloisuun molempien ihmisen kasvoilla oli niin hellyyttävä, että Inkerilläkin kastuivat silmät. Alma ja Jaska halasivat pitkään, "Älä nyt muo rutista poikki, mähän en pääse pois täältä sairaalasta koskaan muuten".
Inkeri ja Taavetti katselivat hiljaa kun Almalla ja Jaskalla tuntui olevan niin paljon asiaa toisilleen. Lopulta oli kaiketi kaikki omat asiat käsitelty kun Alma otti puheeksi tämän pariskunnan auttamishalusta. Tie jo aukaistiin lumesta ja minä pääsin sua katsomaan tänne sairaalaan. Inkeri lisäsi vielä, että "Kyllä on tarkoitus vielä muutakin tehdä. "Muutakin tehdä, mitä muuta nyt sitten vielä. Jos osaatte laittaan tuon Jaskan kuntoon niin silloin olisin mielissäni. Kotiin hänen on päästävä minun luo". Taavetti kyseli, että "Onko Teillä puuliiterissä puita, pystyitteko niitä enään tekemään". "Eihän siellä enään paljoakaan ole, ei oikein jaksa ja pysty niitä enään tekemään. Mutta kun ei tohdi ketään pyytää edes auttamaankaan".tonttu 3
"Mitäs muuta sitten vielä olis sydämmellä mitä voisimme tehdä" Kumpikaan ei puhunut mitään vaan katselivat hämmästyksissään toisiaan. "Ehkä me jotain keksitään kun yhdessä asioita puntaroidaan". Jaska ehkä pääsee jo parin päivän jälkeen kotiin, niin Taavetti antoi puhelinnumeronsa, että soittaa rohkeasti vaan, tulen sitten hakemaan autolla Teidät kotiin.
Alma ja Inkeri hyvästelivät toisensa samoin kuin Inkeri ja Taavettikin Jaskan. ja kotimatka alkoi. Alma oli niin onnellinen kun sai miehensä nähdä pitkästä aikaa. Kotimatkalla vielä Almalta kyseltiin, missä he voisivat heitä auttaa. "Eihän meitä tarvitse nyt enään missään auttaa tää oli niin kiva juttu, että näin Jaskan Teidän ansiostanne, nyt on niin hyvä mieli".
Alma saatiin kotiin ja samoin Inkeri ja Taavettikin ajelivat kotiinsa. Vielä illalla keskusteltiin vanhan pariskunnan auttamisesta. Kuivia puita me tietenkin saamme Klapi-Pojilta, ja heillä on kuitenkin aika edulliset klapit. "Mä voisin traktorikuorman sieltä hakea mutta olis kiva saada pari miestä pinomaan puut liiteriin". Irmeli otti puhelinluettelon ja alkoi soittelemaan tutuilleen.

JATKUU
piki

1.12.2014

Helllyyttävä Joulu. 1 päivä Joulukuuta

Joulukuun ensimmäisestä päivästä alkaen aina 24 päivään asti, jatkuva jouluinen kertomus.
Joulukalenteri 1Oli Joulukuun ensimmäinen päivä kun Taavetti Jokinen ja hänen vaimonsa Inkeri köröttelivät hevosen reessä pitkin kylätietä. Reki ei ollut mikään kirkkoreki vaan aivan tavallinen laudoista kyhätty reki. Mutta Taavetilla ja Inkerillä oli tapana varsinkin ennen joulua ajella kylän halki ja katsella ihmisiä. Ei niinkään ihmisiä katsellen, vaan katsella sillä silmällä jos joku tarvitsee apua jokapäiväisten töiden tekemiseen. Mutta kun ajeli kylän halki niin silloin muisti kaikki talot ja ketä siellä asuu. Hevosen reessä istuvat olivat koko ikänsä täällä asuneet ja olivat vielä naapurin lapsia. Ja kun ikää tuli tarpeeksi astuivat he arvokkaasti avioliiton pyhään satamaan.

Silloin kun he olivat naimisiin menneet ja jo hiukan aikaisemminkin, oli Inkeri puhunut Taavetille. "Jospa saisin sellaisen työn, että voisin auttaa ihmisiä".
Näin oli sitten tapahtunutkin. Työstä hän ja ei Taavettikaan saannut mitään palkkaa mutta kun he vain halusivat auttaa ja saada siitä sydämmeen hyvän mielen. Tietenkin autettavillekkin tuli hyvä mieli ja kun vielä joulukin oli lähellä.
joulunkellot
Reessä istuttiin, kun äkisti Inkeri otti Taavettia kädestä kiinni, Sykerön Alma. Taavetti katseli ympärilleen mutta ei ketään näkynyt. "Mitä sinä Inkeri oikein touhuat, ei täällä ketään näy". "Ei näykkään, mutta mulla tuli yksi juttu mieleen". "Eikös Sykerön Alma asu tuossa talossa". Taavetti nyökytteli vaimolleen. "Alman mieshän katkaisi jalkansa, ainakin olin kuulevani joltain sellaista". "Ja Almakaan ei ole ihan nuori tyttö enään, ajas sinne pihaan mennään katsomaan tilannetta".
Taavetti käski Hepo hevosta liikkeelle ja ohjasti Hepon Sykerön pihaan. Taavetti ja Inkeri katselivat pihatietä joka kuitenkin oli lähes puolen kilometrin mittainen, se oli vielä luomatta. Tietenkin kun mies oli sairaalassa niin ei Almakaan tälläistä osannut järjestää.

Inkeri koputti Sykerön ulko-ovea. Kesti jonkin aikaa ennen kuin Alma tuli ovea aukaisemaan. Siinä tervehdittiin ja Alma pyysi vieraita tulemaan sisään. Alman jalat olivat aika huonossa kunnossa mutta kahvit hän kuitenkin laittoi lämpimään. Hän heitti hellan luukusta muutaman puun vielä pesään ja könysi pöydän viereen.
"Mitäs Te nyt oikein touhuatte" sanoi Anma vierailleen. "Me tulimme vain katsomaan onko Teillä kaikki hyvin, eli tarviitteko missään apua". Siinä sitä keskusteltiin asioista jotka tietenkin voisivat olla toisin. Ei ollut puhelinta, että olis päässyt edes Jaskalle soittelemaan sairaalaan. Eikä kauppareissut oikein suju näillä jaloilla.

Kahvivesi kiehui ja Inkeri pyysi, että jos hän käy laittamassa kahvit pannuun. Ei tuntunut Sykerön perheellä olevan kaikki ihan kohdallaan. Auttaa heitä pitää ja panostaa ennen joulua kaikin tavoin.

joulupukki
Kahvit juotiin ja keskusteltiin Alman ja Jaskan tilanteesta. Inkeri oli jo usean vuoden ajan pyyteettömästi tehnyt tätä työtä. Rahallista korvausta hän ei ollut saannut keneltäkään. Kaikki mitä hän oli saannut, niin ne kaikki oli annettu autettaville.
Kun kahvit oli juotu, lähtivät Taavetti ja Inkeri kotiinsa miettimään mitä tehdään. Inkerin mieleen jäi Alman sanonta, "Elämä on lahja, ja se voidaan ottaa pois koska tahansa".


JATKUU
piki

19.11.2014

Roskisdyykkäri



Niemen Ville, ainakin sillä nimellä joku hänet tunsi. Keräili roskia jokaisena päivänä, arkisin ja sunnuntaisin aina kun vaan kerkisi. Kukaan häntä ei tuntenut sen paremmin. Ja sitäkään ei kukaan tiennyt, että oliko Ville Niemi hänen oikea nimi. Oli sitä nimeä monet häneltä kysyneet mutta vastaukseksi tuli vain valkoisten silmämunien pyörähdys kysyjää kohden hänen mustilta kasvoiltaan. Puhetta ei kukaan saannut hänen suustaan tulemaan. Eikä hän kuurokaan ollut kun kerran reakoi kysyjien kysymyksiin silmien pyörähtämisellä.

Kuitenkin tämä Niemen Ville keräsi kylän raiteilta kaikki roskat pois. Niin puista pudonneet oksat, kaiken paperisilpun, pullot ja mitä nyt kiireiset ihmiset pudottivat käsistään teille ja niityille. Hän teki siis korvaamatonta työtä muiden kuntalaisten parhaaksi.



Mutta ihmiset kuitenkin olivat julmia. Aina oli joku kysymässä hänen nimeään ja mitä hän näillä roskilla oikein tekee. Eikä kaiketi tämä Villekään siitä tykännyt. Niinpä hän alkokin keräilemään roskia tutummilta seuduilta öisin. Kyläläiset luulivat jo hänen kuolleen kun miestä ei missään näkynyt. Pojan vintiöt lähtivät vakoilemaan Villen asunnolle joka sijaitsi sankan metsän siimeksessä. Kyllä Ville pojat huomasi kun päitä näkyi välillä ikkunan takaa vilkuilevan Villen asuntoon. Kukas tuollaisesta oikein tykkää. Niinpä Ville otti vanhan haulikon ja meni aina välillä kiertelemään taloa ja läheistä metsää. Oli tähtävinäänkin pojan vintiöitä ja siitä saikin pojat kiireen lähteä kotiinsa.

Nyt sai taas Ville olla rauhassa ainakin hetken ja suorittaan hänelle niin rakasta tehtävää. Jopa alkoivat kyläläiset häntä pelkäämään kun Ville tuli täyteen ahdatulla pyörällään heitä vastaan. Metsään juoksevat miehet ja naiset, saatika sitten pojan vintiöt jotka häntä kävivät härnäämässä. Katumusta tunsivat kylän miehetkin. He olivat soittaneet poliisinkin katsomaan Villen asunnolle kun pyssyllä oli heidän poikiaan peloitellut. Kävihän poliisi Villen pihassa ja oli Ville heille pyssyn näyttänytkin. Poliisi oli pyssyä tarkkaan tutkinut ja oli todennut se aivan asialliseksi pyssyksi joka oli museopyssyksi rakennettu. Toisin sanoen, pyssyn piiput oli valettu umpeen niin sillä ei voinut ampua. Isältään oli Ville aikoinaan tämän pyssyn saannut. Mutta kun Ville oli vain hermostunut lasten kiusaamisesta niin ajatteli, että peloitellaan poikia vähän.

Polisiit olivat Villen kanssa tehneet sopimuksen, että piippujen umpeen juottamisesta ei puhuta kenellekkään. Kun kuitenkin tässä oli Villekin oikeassa, asiattomasta hänen pihallaan kiusan tekemisestä. Ja näin olivat poliisit eräälle kansalaiselle kertoneet, että parempi on pysyä Villen pihasta pois jos ei osata tulla asiallisesti tietä pitkin. Ja koputtaa ovelle jos kerran on jotain asiaa. Oli tämä kansalainen vielä koittanut Villestä ja hänen tekemisestään kysellä mutta poliisit eivät siihen mitään kertoneet. Jokainen vain saa tehdä sitä mistä itse tykkää ja eikös täällä ole siistin näköistä kun edes yksi ihminen koittaa pitää kylää puhtaana toisten roskaamisen takia. Niin oli kansalaisen suu mennyt kiinni. Eipäs hän päässytkään tässä asiassa niskan päälle.
Asia laukesi tältä osin ja lopulta poliisit pääsivät lähtemään muihin tehtäviin.



Asia oli käsitelty vaikkakin kyläläiset siitä puhuivatkin. Aina kun kaksi ihmistä tapasi toisiaan, puhuttiin Villestä. Mutta Ville ainakin sai olla rauhassa ja siivota oman kylän teiden varsia jonne toiset kansalaiset olivat omat roskansa heittäneet.

Asiat sujuivat nyt kuitenkin rauhallisesti. Eikä tarvinnut Villen enään yöllä siivoiskeikkojaan tehdä. Eikä häntä mitenkään harmittanut vaikka ihmiset Villen nähdessään metsään juoksivatkin. He kuulemma luulivat, että Villellä on pyssy mukanaan sidottuna pyöräänsä kiinni. Arvaamattomaksi häntä luultiin kuitenkin. Välillä Villeä oikein hymyillyttikin kansalaisten metsään juokseminen. Mutta eihän sitä hymyilemistä kukaan pitkän parran takaa nähnyt. Mutta paikat pysyivät siistinä, jopa vanhemmat oikein lapsiaan neuvoivatkin siisteyteen. Ehkä he samalla lapsiaan opettaen joutuisivat harvemmin itsekkin metsään juoksemaan.

Kevät asteli kesää kohden ja ilmat alkoivat lämpiämään. Oli ennustettu, että tästä kesästä tulee erittäin lämmin. Lapset heittivät talvivaatteet äidille pesuun ja laittoivat lyhkäiset koltut tai polvihousut jalkaansa. Lähellä Villen asuntoa kulki matala joki. Vesi oli siinä kirkasta kun olisi lähteestä nostettu. Kyläläiset olivat joskus kauan sitten lapiolla kaivaneet jokeen levennyksen jossa lapset saattoivat hyvin uida ja vilvoitella. Ja oli sinne joskus aikuinenkin kansalainen pulahtanut. Joen ranta oli tässä kohtaan aivan valkoista pehmeää hiekkaa. Kansalaiset olivat oikein roskalaatikonkin hiekka-alueen reunaan laittaneet. Koskaan ei ollut hiekalla tai saatika roskalaatikossa roskia. Ville oli tämän asian hoitanut jokaisena päivänä. Siihen oli kylältä oikein kansalainenkin valittu. Ja kävihän tämä kansalainen kesäisin rannalla keräämässä roskat pois mutta koskaan hän ei ollut siellä roskia nähnyt. Hän pyysikin kylätoimikunnalta vapautusta tästä tehtävästä.

Kuuma kesä porotti ja lämmintä oli. Läheiselle kioskille oli kerääntynyt lapsia juomaan limskaa. Ja oli siellä aikuisiakin tuulettumassa. Kioski oli lähellä suurta peltoaluetta jossa sattui joskus näinkin kuumalla pieni tuulen vire käymään vieraisilla. Linja-auto pysähtyi pysäkille aivan kioskin viereen. Sieltä astui vaalea kaunis nuori neito ulos lyhkäisissä housuissaan. Kioskilla miesten puheet loppuivat ja kaikki alkoivat seuraamaan tyttöä. Kuljettaja kävi vielä hakemassa takaluukusta matkalaukun jonka nuori tyttö otti käteensä. Vanhemmat miehet nostivat jo pyrstöjään penkiltä mutta vaimot nykäisivät miehet takaisin istumaan. Tyttö tuli aivan kioskin luukun eteen ja pyysi lomonaadia pullon. Kioskilla oli täysin hiljaista, kaikki katsoivat vaaleaa tyttöä aivan hiljaa. Lopulta tämä kaunis tyttö kysyi miehestä joka roskia keräilee täällä. Kansalaiset katsoivat toisiaa ymmällä, onkohan hän saannut auringonpistoksen. Miten sillä miehellä voisi olla noin kaunis tyttö.
Lopulta erän mies kansalainen uskalsi avata suunsa. "Tuolla kolmensadan metrin päässä sellainen mies asuu".
Laukkua kantamaankin oli tämä kansalainen valmis lähtemään, mutta vaimo potkaisi miehnsä nilkkaan, mies hiljentyi. Vaimon mielestä menköön tyttö vaan itse sen miehen luo. Kovasti kyselivät miehet vielä miehen nimeä mutta tyttö vaan hymyili kysilijöille.



Tyttö oli linskapullon saannut tyhjäksi ja lähti kävelemään Villen asuntoa kohden. Tyttö kun oli päässyt sen verran pitkälle ettei enään puheensorina hänelle asti kantanut, alkoivat kylän kansalaiset puhumaan ja ihmettelemään tytön tulemista sellaisen likaisen miehen luo. Kuka nyt tuollaisesta miehestä välittää. Kyllä tuo tyttö sieltä äkkiä lähtee pois. Uudet jourut taas kiersivät kylää riuskin ottein. Mutta ei mitään kummempaa selvitystä kansalaisille tullut.

Tyttö oli päässyt matkallaan siihen kohtaa josta piti tämän roskaakeräävän miehelle kääntyä. Tyttö jatkoi pihatietä metsän siimekseen ja saapui ehkä hiukan rähjäisen talon pihalle. Hän koputti ovelle ja jäi odottelemaan, aukaisiko kukaan ovea. Lopulta ovi avautui ja mies tukka pörröllään astui esiin. Tyttö katseli miestä, viimein hän uskalsi sanoa "Isä". Ville oli vetämässä ovea kiinni mutta tuli kuitenkin esiin rappusille. "Mikäs isä mä sulle olen". Tyttö lähestyi miestä, otti likaisesta kädestä kiinni ja sanoi uudelleen "Isä, oletko sä mun isä". Ville alkoi katsomaan tyttöä tarkemmin, ja hän kysyi, "Oletko Aliisan tyttö". Tyttö nyökytteli iloisesti hymyissä suin isälleen.
Isä jörrikkä oli aivan ihmeissään. Hän istahti pihalle ja pyysi tytön kertomaan miksi hän on tänne tullut. Tyttö jonka nimi oli Liisa asettui isänsä viereen ja alkoi kertomaan omaa elämäänsä.

Asuin äidin kanssa. Kävin koulua ja äiti oli yksinäinen. Joskus hän kertoi sinusta, ettei olisi saannut sinua ajaa talosta pois. Äidillä oli paha olla, hän alkoi juomaan. Minua hän ei päästänyt mihinkään, etten vaan löydä pahaa miestä itselleni. Äiti vaan joi ja joi ja lopulta kuoli viinaan. Asuin vuoden vielä siinä talossa ja hain kaikkia tietoja sinusta. Mutta en löytänyt mitään merkintää, en edes valokuvaa. Jostain tiesin sinun asuvan täällä, ehkä äiti oli mulle joskus sen kertonut. Sitten päätin lähteä sinua hakemaan. Vaikeaa se oli kun kukaan ei sinua nimeltä tuntenut. Siksi aloinkin kyselemään miehestä joka kerää roskia niin melkein heti sinut tunnettiin. Ja tässä minä nyt sitten olen.

Ville katseli tyttöään ja oli aivan sanaton, hellyys antoi pientä tuntumaa silmiin jotka päästelivät kosteutta ulos. Ville koitti puhua mutta ääni ei vain tahtonut pyörähtää ulos asti. Viimein hän sai sanottua, "En mä ole kenellekkään nimeäni sanonut, siksi kyläläiset sitä jatkuvasti jahtaavatkit.
Siirryttiin sisälle ja laitettiin kahvivesi lämpiämään. Tyttö katseli isän keittiötä joka ei ollut aivan puhtauden kärkipäästä. Mutta joi kuitenkin kahvia vaikka pannu olikin musta, tai oikeastaan pikinen.
Sitten alkoi isä puhumaan kun tyttö sitä vaati.

Äiti oli miestään niin paljon häpenyt että ajoi miehensä pois kodistaan. Isä oli sielläkin kerännyt roskia ja puita, kaikkea sellaista joka ei teiden varsille kuulunut. Muuta työtä ei se paikkakunta hänelle tarjonnut. Pulloista ja metalleista sain jonkin verran rahaa. Junien härkävaunuissa tänne matkustin ja aloitin samat hommat. Tietenkin kävin tekemässä muutosilmoituksen ja siihen liittyvät muutkin asiat kuntoon. Nyt elelen näin ilman naista ja ilman mitään. Mutta onhan mulla nyt kaunis tyttö seuranani.

Tyttö oli ihastunut muuten paikkaan kunhan vain tupa ensin siivotaan. Uimapaikkakin oli lähellä. Isä sanoi tytölle, että jos nimeäni kysyvät niin sano vaikka Ville Niemeksi, sitä nimeä he käyttävät nytkin. Ja ole sinä vaikka mun vaimokokelas niin löytyyhän siinä kyläläisillä ihmettelemistä pitkäksi aikaa.



Tyttö olikin toimelias. Hän puuhasi ensin isänsä asunnossa ja laittoi paikat niin hienoon kuntoon, että ei edes isä uskaltanut tulla sisälle. Vaatteet hän vaihtoi aina eteisessä puhtaampiin ja oli silloin vasta valmis astumaan sisälle. Tyttö kyseli, "Onko tällä kylällä mitään toimintaa mihinkä hänkin voisi mennä". "Kylätoimikunta on mutta aika hiljaista niillä on ollut. Olen oikein toivonutkin jotain kesäjuhlia, että saisin parempaa tienistiä välillä".

Tyttö meni kioskilta kyselemään, onko mitään toimintaa tässä kylässä. Sieltä hän sai kuulla, että kylätoimikunta kokoontuu huomenna kioskilla. Häntäkin oli pyydetty mukaan toimintaan.
Niin alkoivat kaikki asiat etenemään. Syksyn alussa pidetään kyläjuhlat ja jotain ohjelmaakin sinne järjestetään. Tyttö oli laittanut asiat viriämään eteenpäin ja isä oli riemuissaan.


Tytöstä valittiin kylätoimikunnan puheenjohtaja. Juhlien aika tuli josta löytyi runonlausuntaa, oli eräällä miehellä haitarikin ja osasi jopa soittaakkin sillä, laulua ja tanssia nurmikolla. Monet osallistuivat järjestelyihin ja hauskaa tuntui heillä olevan. Jopa isällekkin tuli korviin sellainen tieto, että avoin kaatopaikka rakennetaan aika lähelle Villen kotia. "Nyt alkaa tosi hommat kun työpaikka on noin lähellä". Kyläläiset olivat tietenkin kaatopaikkaa vastaan. Hajuhaittaa ja vesien likaantumisesta he vain puhuivat. Mutta ville oli iloinen, eihän tarvitse enään  ajella pitkin teitä ja keräillä karkkipapereita.

Pieni kylä sai vipinää kun Liisa alkoi järjestelemään asioita. Myöskin Ville tuli Villenä myöskin puuhiin mukaan. Kyläläiset huomasivat hänen olevan viksu ja työtä pelkäämätön mies. Myöskin Villen kotia laitettiin välillä kuntoon. Kyläläisiltä löytyi kaikkea tarvikkeita, että Villen koti näytti aivan uudelta ulkoa päin. Kaikki tuntui muuttuvan hyväksi. Ville sai kaatopaikan ja oman tyttärensä lähelle. Tytär sai taas toimintaa oman kylän kehittämisessä mikä vahvisti häntä.

piki

12.11.2014

Helmisen Riku ja Aulin häämatka



Ennen kun aloitan tämän seuraavan jutun kertomuksen, josta en vielä tiedä mistä oikein kirjoittaisin. Niin jutussa on valokuvia. On jääkaappi magneetteja ja kaiken näköisiä roikkuvia tonttuja sekä sekä servettitelineitä joissa molemmin puolin on eri kuva. Niitä minä täällä rakentelen kun aikaa vain on. Jos jollain sattuisi kiinnostus heräämään, niin ottakaa rohkeasti minuun yhteyttä.
Sähköposti osoitteeni on; keijo.valske@gmail.com.

Tosiaan en tiedä mistä kirjoittaisin. Jos joku muistaa vielä sellaisen henkilön kuin Keijo Voudinmäki. Hän piti aikoinaan televisiossa nuorten ohjelmaa. Olin hänen kurssillaan kerran. Joku kurssilainen kyseli, että kun ei tule mieleen mistä hän kirjoittaisi. Voudinmäki kertoi, että pitäisi pystyä kirjoittamaan vaikka halkomotista 2-3 liuskaa. Silloin uskon, että kaverin päässä virtaa jotain.
Itse kauan jälkeenpäin kokeilin, pystynkö kirjoittamaan niin pitkää kertomusta halkomotista. Onnistuihan se kuitenkin, ja ei mennyt kuin vähän yli kaksi tuntia. Kymppi tuli, tai ei olisi aivan kymppiä tullut. Opettaja oli löytänyt tietenkin mun kirjoituksesta virheitä, mutta oli kuulemma virheet antanut olla huomioimatta kun halkomotti kirjoitus oli niin tarkkaan rakenneltu.

Nyt välähti ainakin nimi esiin vaikka en jutusta vielä tiedäkkään mitään
Jääkaappi magneetteja
Helmisen Riku ja hänen kaunis tyttöystävänsä Auli Ylinen olivat sopineen hääpäivänsä. Heillä oli rakkauden tunnen nyt kaikkein suurin asia koko mailmassa. Kaikki muut asiat olivat jonniin joutavia asioita. Nyt oli vain heidän rakkautensa se suurin asia.

Riku oli joskus kuullut, että ota nuori nainen itsellesi, pystyisit hänet kouluttamaan itsellesi sopivaksi. Ja näin oli Riku tehnytkin. Vaimokokelas oli yhdeksän vuotta nuorempi Rikua. Vielä ei ollut koulutukset menoillaan vaan piti ensin päästä naimisiin. Silloin koulutukset tulevat vähän niin kuin luonnostaan. Eikä liittoa kovin herkästi aleta purkaamaan.

Häät oli pidetty ja elämä hymyili nuorelle parille. Molemmat kävivät tietenkin töissä. Riku oli timpuri ja Auli oli paikallisessa sekatavarakaupassa myyjänä. Mutta häiden jälkeen kuitenkin pidettiin viikon loma. Kotimaassa vain kierrellään ja he yrittivät päästä Lappiin asti jos vain auto kestää. Heidän vanha Corolla oli kyllä pidetty hyvässä kunnossa vaikka tuon ikäisessä menopelissä tietenkin aina vikaakin on.

Nyt oli körötelty Itä-Suomesta jo Rovaniemen korkeudelle. Tarkoitus olisi päästellä Lappiin asti ja siellä vasta mentäisiin nukkumaan hotelliin.

Mutta koitti se päivä kun vanha Corolla kurvasi hotellin pihaan myöhään illalla. Laukut mukaan ja ilmoittautumaan hotelliin. Molemmat tunsivat itsessään pienen sädekehän leijuvan päiden päälle. Respassa toivoteltiin onnea hääpäivän johdosta. Riku oli onnessaan senkin kertonut kun varasi hotellia. Sädekehä tuntui vain suurentuvan heidän päänsä päällä.
Mutta lopulta oli saatu nimet paperille ja nuoripari suuntasi itsensä hissiin. Oma huone löytyi melkein heti hissin vierestä. Pariskunta avasi oven ja Riku kaappasi Aulin syliinsä kantaen hänet hotellihuoneeseen. Huone oli iso ja Camppanja pullo kahden lasin kanssa odotteli sohvapöydällä. Myös pullon vieressä oli korkea kortti ja siinä luki. "Parhaimmat onnittelut. Hotelli haluaa tarjota nuorelle parille oman osansa hääpäivän johdosta. Nauttikaa meidän palveluista". Riku irroitti korkin ja lorautti molempiin laseihin juotavaa. Sitten kilisteltiin, ja kilisteltiin samalla koko pullo tyhjäksi. Aulin posket alkoivat punottamaan, se oli ensimmäinen alkoholin tuppaus hänellä. Koskaan hän ei ollut mitään maitoa väkevempää juonnut. Riku vielä ehdotteli, että kun kylpyhuoneessa on iso amme niin mentäiskös sinne yhdessä hiukan peseytymään. Auli kainosteli mutta alkoi hänkin lopulta kiinnostumaan ajatuksesta.

Laskettiin ammeeseen vettä ja riisuttiin vaatteet pois. Auli oli vielä niin kaino, että hän kietoi pyyhkeen ympärille ja tuli itsensä verhoutuneena ammaaseen. Rikun piti laittaa silmät kiinni kun hän laskeutui ilman pyyhettä ammeen pohjalle. Ja sitten olikin pariskunnalla hauskaa. Yhteisesti alastomana ammeessa, se tuntui jotenkin aivan uudelta asialta. Riku jo kyselikin, että laitetaanko meidänkin kämppään amme. Kaino nyökytys tuli tytöltä, joka jatkoi vielä. "Keritäänkö me enään yhdessä ammeessa leikkimään, kohta tulee varmaan lapsi ja ennenkuin meillä oma asunto on valmis". "Ei siinä lapset silloin ole tiellä kun me ammeeseen menemme, lapset nukkuvat silloin".
Roikkuvia koristeita
Pesut oli suoritettu ja vaatteet oli laitettu päälle. Rikua kuitenkin hiukan nälätti. Hotellista ei varmasti saa enään mitään mutta jos joku nakkari olisi lähistöllä jota päätettiin mennä kyselemään. Nakkari olikin aivan vieressä jonne piti lähteä tekemään tilaus. Ruoka käärittiin paksusti paperiin ja mentiin syömään se huoneeseen.
Kun ruoka oli syöty alkoi kumpaakin väsyttämään. Riku koitti vielä peiton alla lähestyä tyttöään. Kädellään hän hyväili tytön käsivartta ja kylkeä, mutta Auli vetäytyi pois. Nukutaan nyt yö ja katsotaan aamulla.

Auli heräsi jo viideltä. Hän heitti yöpuvun pois ja meni uudelleen peiton alle. Sitten hän alkoi herättelemään Rikua. Riku oli aivan unenpöppörässä eikä tahtonut tajuta oikein mitään. Lopulta Auli otti Rikun kädestä kiinni ja veti käden oman peittonsa alle. Hän laittoin Rikun käden hänen paljaan vatsansa päälle ja hymyili viehkeästi Rikulle. Lopulta Riku tajusi mitä Auli oli sanonut illalla.
Hitaasti kumpikin lähestyi toisiaan hyväillen samalla toistensa ihoa. Ensimmäinen yhteinen lähestyminen tapahtui oikeassa vuoteessa. Mutta tuon taivaallisen kokemuksen jälkeen olikin kiireesti käytävä suihkussa ja lähdettävä aamupalalle
Roikkuvia koristeita
Aamupalan jälkeen katseltiin hotellin ilmoitustaulua. Siellä oli maininta käymisestä Lapin noidan luona. Lähtö olisi aamulla patikoiden tunturin toiselle puolelle. Jotenkin asia tuntui peloittavalta mutta kiinnostavalta myöskin. Ulkoiluvarusteen piti käydä laittamassa päälle ja nopeasti tulla alas hotellin eteen.

Ohjattu patikointi alkoi jo kahdeksalta ja kesti noin tunnin verran. Matkalla oli kodassa makkaranpaistoa ja jotain juotavaakin. Ja niin matka alkoi kohti Lapin noidan kämppää. Matkaa tehtiin verkalleen kun mukana oli vanhempaakin väkeä. Ja oli mukana ulkolainen pariskuntakin.
Lopulta saavuttiin kauniin kodan luokse. Opas sytytteli tulet grilliin ja kertoili matkailijoille tarinoita. Tarinat olivat jännittäviä ja joskus Aulia oikein peloittikin. Niin luontevasti hän osasi jutut kertoa.

Ja kun eväät oli syöty lähdettiin jatkamaan matkaa. Matkalla opas kertoi ja näytti tunturin kupeesta nousevan savun olevan Lapin noidan kämpästä. Jotenkin alkoin matkaan tulemaan jännitystä, mikä siellä heitä oikein odottaa.
Pihaan saavuttua pyysi opas jättämään kaikki kantamukset kuin reput ja kassit tähän ulos. Kun näin oli tehty aukaisi opas koputuksen jälkeen oven. Pimeä kämppä odotti kävelijöitä. Ei tahtonut nähdä mihinkä jalkansa oikein laittaa. Sitten alkoi kämpän nurkassa joku liikkumaan. Auli säpsähti ja tarttui Rikun käsivarresta kiinni. Lapin noita oli pieni äijän käppänä. Likaisen näköinen ja resuiset vaatteen hänellä myöskin oli. Noita käveli jokaisen ihmisen luo ja heidän kohdalla hän puhui jotain, ilmeisesti hänen omaa kieltään. Jostain Lapinvalasta hän kaiketi puhui. Aulia peloitti niin kuin muitakin naisia jotka välillä kirkaisivat.


Roikkuvia koristeita
Nuotion loimussa näkyi jokin suuri pata. Noita käveli padan luo ja otti padasta mustaan mukiin jotain nestettä. Hän hämmensi mukia jollain tikulla ja loi kaiketi jotain loitsua yhteisesti meille kaikille. Sitten hän tuli jokaisen luo ja antoi mukin vierailijan käteen. Siitä samasta mukista piti jokaisen ottaan pieni kulaus. Hyi helvetti kuului niiden suusta jotka olivat jo kulauksen ottaneet. Viimein muki tuotiin Rikun eteen ja noita puhui jotain tuimalla ilmeellä. Samalla hänen kätensä hosuivat jokaiseen suuntaan. Ja Riku otti kulauksen, hänkin puisteli päätään mutta ei puhunut mitään. Sitten muki työnnettiin Aulin käteen. Auli päätti, että hän ei ota kulausta. Hän nosti mukin huulilleen ja samalla noita nosti mukia pohjasta jolloin Auli hätkähti ja nielaisi suuren kulauksen. Häntä alkoi yskittämään ja hän aukaisi oven ja juoksi ulos yskimään. Riku tuli myöskin perässä ja kaikki muutkin vetämään raitista ilmaa keuhkoihin.
Opas kertoi, että jokaisen uuden tulijan pitää käydä suorittamassa vala kun tulee Lappiin. Tämä nyt oli sellainen tapahtuma.
Servetti teline
Matkaan lähdettiin hotellille päin. Loppumatkalla nautittiin grillipaikalla vielä juomaa. Jokainen kertoili vielä jännityksestä ja kauhunkin hetkistä noidan luona. Jännittävä paikka se oli ainakin naisille. Matkaa jatkettiin hotellille. Siellä odotti jo lounas nyt saavat noidan maut lähteä suusta.

Ensimmäinen päivä kääntyi iltaan ja nuoripari meni ravintolan puolelle jatkamaan juhlintaa. Elävä musiikki sai heidät tanssimaan aina juomien välissä. Hauskaa heillä oli ja Aulin piti ottaa miehestään tukea  kun he palasivat huoneeseen. Kaikkihan sen tietävät mitä oli seuraavaksi luvassa. Auli puristi Rikua kovaa kun vielä Lapin noidan kasvot pyörivät hänen silmiensä edessä.
Rikun jo nukahtaessa kaivautui Auli Rikun peiton alle niin lähelle kuin vain saattoi mennä. Nyt tuntui hänestäkin turvalliselta ja niin hän nukahti miehensä kainaloon.

Servetti teline
Aamulla pakattiin auto ja lähdettiin ajelemaan Itä-Suomea kohden. Matka oli kaikin puolin onnistunut.
Mutta kotiin päästyä odotti kirje pöydällä. Omistaja haluaa rivari kaksion omaan käyttöönsä. Vasta onneksi syksyllä mutta nyt ei enään kerkiä alkaa rakentamaan omaa asuntoa. Ehkä meidän on ostettava valmis omakoti. Aivan tässä lähellä ei ollut myytäviä asuntoja. Päätettiin käydä kirkonkylän asuntomyynnissä katsomassa.

Servetti teline
Seuraavana päivänä molemmat suuntasivat asuntomyyjän luokse. Ja sieltä löytyikin sopivan kokoinen omakotitalo. Sitten se rahoitus, miten sen me oikein järjestämme. He lähtivät käymään pankissa yhdessä.
Pankki pyyteli erilaisia papereita tuloista ja menoista ja lainaa he lupasivat antaa. Mutta omaakin rahaa tietenkin pitäisi löytyä. Nuorella parilla ei niin paljoa löytynyt vaikka olisi yhteen laskettu. Se piti käydä sitten molempien vanhempien luona kysymässä pientä lainaa.

Kaikki laina asiat saatiin kuntoon ja päästiin maksamaan asuntoa. Ensin tietenkin tehdään pientä remonttia ja ostetaan amme pesuhuoneeseen.


Servetti teline

Riku ja Auli odottelivat uuden asunnon pihalla kylpyammeen tuloa. Riskejä miehiä oli kaikkiaan neljä odottamassa kantamista, että saadaan amme kylpyhuoneeseen. Sieltä se amme olikin tulossa kuorma-auton lavalla. Auli otti Rikun kädestä kiinni salaa ja hymyili hänelle. Auto nosti ammeen pihalle ja miehet sen puuskuttaen kantoivat sisälle. Siinä oli nyt meidän amme, nyt pitää saada vain putkimies liittämään siihen veden.

Niin kului aika Aulin, Rikun ja pienen tyttövauvan kanssa. Riku oli unohtanut koko koulutuksen. Se oli toisaalta harmi, sillä liiton vanhetessa toisaalta kyllä naiset komennon ottavat.

piki