Hellyyttävä Joulu. 6 päivä Joulukuuta

Oli Itsenäisyyspäivä. Irene kokkasi itselleen ja Taavetille ruokaa. Nyt odoteltiin Suikkasen Niilon soittoa, että päästään katsomaan miten Sykerön Alman ja Jaskan pesuhuoneen rakentaminen tehdään.

Sykeröllä Jaska oli tänään innoissaan. Hän odotteli Ireneä käymään että pääsisi ottamaan puhelimen laatikosta pois. Alma oli siihen laittanut kiellon ettei vain Jaska painele vääristä nappuloista. Näin oli vältetty siltä ettei vain puhelin menisi rikki. Jaska käveli toimettomana pirtin lattiaa pitkin odotellen Irmelin tuloa. "Voi, voi sentään koskahan se tyttö oikein tulee". "Älä sinä siinä tytöttele, minä odottelen sitä timpuria käymään. Kai sinullakin on kiva istua kovilla pakkasilla lämpöisen istuimen päälle". Ja taas Jaska käveli jo hiukan hermostuksissaan pitkin lattiaa. Viimein Jaska oli kuulevinaan auton äänen ja juoksi ikkunaan. Innoissaan hän huuteli Almalle, "Nyt sieltä Irmeli tulee, taitaa olla Taavettikin mukana". Jaska muuttui sangen iloiseksi, aivan kuin pieni poika olisi saannut karamellin.

Irmeli ja Taavetti astuivat sisään ja jo Jaska kanniskeli puhelinlaatikkoa Irmelin käteen. "Jaaha, täällä on sitten odotettu puhelimen avaamista". "Niin on, tuo Jaska on kuin pikkupoika. Laitoin kiellon ettei puhelinta saa ottaa laatikosta pois. Pitihän hänen kuitenkin se kansi aukaista kuitenkin".

Samaan aikaan saapui Suikkasen Niilokin autollaan Sykerön pihaan. Sisään tullessaan Alma johdatti ensin vieraat kahvipöydän viereen ja kaatoi kahvit kuppiin. Tarjottavaa oli taas tuota ihanan makuista pullapitkoa ja tietenkin rahkapiirakkaa. Kahvia nautittiin iloisia asioita kertoen, vaan Jaska ei oikein saannut jutuista kiinni, hän kun odotteli puhelinta pahvilaatikosta.

Kahvin jälkeen siirryttiin katselemaan mihinkä sen pesuhuoneen saisi kaikkein helpommin tehtyä. Suikkasen Ville ehdotti paikkaa joka olisi kaikkein lähempänä kaivoa, silloin ei tarvitsisi rikkoa muista huoneista lattiaa. Tietenkin putket voi laittaa kulkemaan seinällekkin mutta silloin kun maalailee sisällä niin putket ovat aina edessä. Paikaksi katsottiin pientä makuuhuonetta joka on ollut aivan käyttämätön. "Jos meille nyt joku sattuisi tulemaan yöksi niin on tuossa hiukan isompikin makuuhuone ollut käyttämättömänä". Näin oli päätetty paikka valmiiksi. Miehet jäivät vielä keskustelemaan mitä ensimmäiseksi tehdään. Irene taas siirtyi keittiöön ja Jaska kulki perässä kuin häntä eläimellä. Irene otti puhelimet pois laatikoista ja hämmästys oli suuri kun siinä ei ollut lainkaan johtoa seinään. "Miten ihmiset oikein kuulevat jos minä vaikka soitan jollekkin". "Ilmojen halki asiat lentelevät, sen paremmin en osaa minäkään sitä kertoa". Punainen puhelin tuli Almalle ja sininen Jaskalle, näin ei ota väärää puhelinta mukaan kun muistaa vain värin. Irene laittoi kaikki Pin-koodit kuntoon ja näin olivat puhelimet valmiina.

"Jaska löysi kuitenkin pienen johdonpätkän laatikosta, "Onhan täällä johto seinään". "Se on latausjohto, sitten kun akusta vähenee virta niin se on liitettävä seinään". Irene kuiskasi Almalle, että soitetaanko pojallesi niin samalla sitten opit puhelinta käyttämään. "En tiedä onko hänellä puhelinta ja mikä sen numero on". "Me voisimme ottaa sen tiedon numerotiedoituksesta". Pojan nimi oli Jaakko Sykerö. Sovittiin, että Irene soittaa numeron. Irene paineli Alman puhelimen numeroita ja hetken päästä joku ilmeisesti siihen vastasi kun Irene alkoi puhumaan. "Haluaisin tietää Jaakko Sykerön nimen, paikka on Kellojenniemi". Ja aivan hetken päästä Irene kirjoitti numeroita paperille.

"Tuossako  on Jaakon numero, pitää laittaa se johonkin ylös". "Ei tarvitse vaan löydät sen numeron tästä puhelimesta kun näppäilet se näin esiin ja painat vain tuosta niin se alkaa Jaakon puhelimesta hälyyttämään. Ja kun olette lopettaneet puhelun niin painat tuosta punaisesta nappulasta. Nyt voit koska tahansa hänelle soittaa". "Minä soitan nyt heti kun olet vielä täälle, jos tulee vaikka ongelmia". Alma arkailen otti puhelimen käteensä ja paineli näppäimiä, "Menikö oikein". Irma nyökytteli ja Alma nosti puhelimen korvalleen. Hetken päästä joku vastasi puhelimeen, "Täällä on sun äitis. Kyyneleet pulpahtivat Alman silmiin. "Minulla on tälläinen puhelin, että voit joskus soitella meille. Mikset ole yhtään käynnyt meillä". Alma jutteli poikansa kanssa. Kyyneleen vuolaasti valuivat Alman silmistä. Äänikin hiukan vapisi kun kuitenkin tämä oli aivan uusi asia tälle vanhusparille, kun olkkarin nurkassa oli vain ikuisuuden vanha radio ennestään.

Alma jutteli poikansa kanssa pitkään ja myöskin hänen vaimonsa kanssa. Lopulta kun puhelu lopetettiin kävi Alma taas istumaan keinutuoliinsa. Hän vinkkasi kädellään Irenen luokseen ja halasi häntä. Nyt Alma itki jo oikein äänekkäästä, "Olen vaan niin suunnattoman onnellinen tästä hetkestä. Sain puhua poikani kanssa". Kun tilanne hiukan rauhoittui, kertoi Alma syyn mikseivät ole täällä käyneet. Syynä oli lasten syntymiset. Meillä kun on niin huonot pesumahdollisuudet, ei saunaakaan viitsi kahta kertaa päivässä lämmittää. Mutta nyt varmaan tulevat jouluna kun pesuhuone on valmis, vai onko se.

Suikkasen Niilo oli laittanut paperille ylös mitä tavaroita ensiksi tarvitaan. Ja viikolla voisi tulla joku kaivamaan kaivolta rakennuksen seinään asti ojan. Putki tuodaan kellarin kautta sisälle. Samoin likakaivo upotetaan maahan hiukan alemmaksi.

Kaikki asiat olivat nyt kirjattu ylös. Ja talkooväkeä alkuun sitten aika paljon, sillä pitää sokkeliin hakkaa isohko reikä tulevalle ja poistuvalle vedelle. Sekä pesutuvasta otetaan levyt pois seinältä ja katsotaan samalla mikä siellä on tilanne.

Alma ja Jaska olivat onnellisia kun saivat poikaansa yhteyden. Kaikki tuntui pitkästä aikaan olevan niin ihanaa, uutta tapahtuu joka päivä. Sitä on niin onnellinen olo, että kuinka tässä osaa oikein olla.

Rakennus puolelta olivat kaikki asiat kunnossa. Irene ja Taavettikin lähtivät kotiin soittelemaan tilausta 
rautakauppaan. Irenellä tulee puoli kolme muutama nainen kylään. Siinä pohditaan rahatilannetta kuinka

tämän remontin oikein maksamme.Irenelle saapui puoli kolme iltapäivällä kuusi naista. Kaikki nämä naiset olivat töissä käyviä naisia. Irma aloitti Sykerön Alman ja Jaskan auttamisesta. Eli miten me saamme kerättyä rahaa tähän remonttiin. Oli puhetta, että monet ottaisivat listan työpaikoilleen. Oli vielä puhetta, että jos joku ei tiedä näistä asioista mitä ollaan tekemässä, niin olisi hyvä kertoa tehtaissa ja kaikissa näissä muissa työpaikoissa tästä tilanteesta tarkemmin. Heillähän ei ole pesutiloja lainkaan sisällä. Radio on ainut vanha mööpeli joka sieltä löytyy. Puhelimet on jo ostettu Irenen rahoista heille ja nyt rakennetaan pesuhuonetta sisälle. Työt alkavat parin päivän päästä. Ja ei edes poikakaan ole kuulemma käynnyt kahden pienen lapsen kanssa kun ei ole pesupaikkaa sisällä.

Paikalle oli kutsuttu myöskin kansanedustaja ehdokas Irmeli Pahtonen. Hän piti asiaa erittäin hienona ja hän pyysikin, että voisiko tästä asiasta tehdä lehtijutun. Tietenkin Irmeli Pahtonen osasi asian kääntää samalla myöskin itsensä parhaaksi. Siksi hän halusi tulla myöskin mukaan silloin kun lehti tulisi paikalle. Hän muutenkin ylisti naisia siitä uuttaruudesta mitä he tekevät yhteisön parhaaksi, ketään ei jätetä. Irene oli ollut jo politiikassa sen verran kauan, että kaikista naruista oli pidettävä kiinni tiukasti. Hänkin lupasi tuoda tätä asiaa esille niin kunnan kuin yksityisten ihmisten kanssa kun puhutaan.

Nyt tuntui kaikki olevat erittäin hienosti esillä. Vielä yhteisesti sovittiin, että Irenen lisäksi tarvitsee saada pieni ryhmä, jotka vievät asioita eteenpäin. Irene nimeää ryhmän itselleen.

Päivä oli tullut jo siihen pisteeseen, että lehmät taas odottelivat lypsäjiä paikalle. Kun naiset olivat lähteneet kotiinsa, niin Irene tunsi jotain suurta sisällään, nyt tuntuu, että kaikki tulevat onnistumaa hienosti. Vaikka tämä onkin kaikkein suurin juttu mitä olemme koskaan tehneet. Navetan radiosta kuului kaunis Joululaulu "Varpunen". Sitä kuunnellessa Irene hyräili laulun soidessa ja muisteli kaikkia hienoja asioita mitä Sykeröllä hän on saannut kokea. Heille niin suuria asioita on nyt tapahtunut joita ei aina itse tule merkille laittaneeksikaan.

Jatkuu huomenna
piki

Hellyyttävä Joulu. 5 päivä Joulukuuta

Joulukuu oli saatu hyvälle alulle ja Alman sekä Jaskankin auttaminen oli saatu käyntiin. Almalla oli aamulla tullut paha mieli. Poika ei ole käynnyt kahteen vuoteen heillä kylässä. Yhden kortin vaan on lähettänyt. Siinä luki vähäisesti seuraavaa osoitteen lisäksi. "Meillä on kaksi lasta. Mira 2 v. ja Sami 7kk". Niin pahalta tuntuu kun ei saa katsella noita pieniä lapsia. Antaa heidän puristella sormiani ja hymyillä, saisin keinutella hiljalleen keinussa pienokaista hyräillä hänelle ja kun viimein vauvan nukahdettu syliini, tulisi minulle siitä lämmin ja hyvä olo. Mutta en ole sellaista päässyt vielä kokemaan, on vain niin yksinäinen olo vaikka Jaska onkin mun seuranani. Kyyneleet vuolaasti tippuivat Alman kosteista silmistä rinnalle. Jaska kuunteli Alman hiljaista puhetta ja tuli lohduttamaan vaimoaan.
Irene oli kauppareissulla kirkonkylässä. Tuiskulan kirkonkylä oli aika vilkas kauppapaikka. Liikkeet olivat isoja ja välillä löytyi hyviäkin tarjouksia. Näin kävi nytkin kun paikallinen kodinkoneliike tarjosi puhelimia 30 €uron hintaan kappale. Kaksi puhelinta ostettiin Sykerön perheelle. Nyt heillä oli yhteys mailmalle, vaikka soittaisivat presitentille.

Samalla reissulla käytiin katsomassa erästä pientä rakennusalan yrittäjää. Hän teki välillä isojakin töitä vaikka etupäässä hänen remontit olivatkin pieniä kun kerran yksin näitä töitä teki. Suikkasen Niilo olikin kotona mikä Irenen kannalta oli hyvä juttu. Irene kertoi heidän tehtävästään mitä olemme Sykerön vanhuksille tekemässä. Pieni mutta tässä tietenkin on, että voiko tälläisen tehtävän suorittaa näin talvella. "Hyvinkin voi jos on vain peitteitä vesiputken päälle". Asiat lyötiin lukkoon siltäosin, että Ville tulee katsomaan seuraavana päivänä mikä on tilanne. "Ja jouluksi pitäisi saada kuntoon. Onkos siellä talkooväkeä ja vähän sellaistakin väkeä joilla pysyy vasara kädessä".  "Kova auttamisen halu on kyläläisillä, eiköhän ne asiat ole järjestyksessä".

Hienolta tuntui kaikki asiat, tuumi Irene kun ajeli kirkonkylältä kotiinsa. Ensin hän päätti kuitenkin käydä Sykerön kautta ilmoittamassa, että tälläisiä miehiä tulee huomenna sinne töitä tekemään.

Hän astui omakotitalon rappusia ylös kun huomasi Alman hänelle vilkuttavan keittiön ikkunasta. "Voi miten ihanaa että tulit meitä katsomaan. Käyppä istumaan niin keitellään kahvit". Nyt on vähän kiire kun olen menossa vasta kotiin lypsämään lehmiä. Mutta nyt olisi vuorossa seuraavanlainen juttu. Miten olisi jos Teille tultaisiin rakentamaan kylpyhuone sisäveskin kanssa. Talkoilla tehdään eikä Teidän tarvitse laittaa siihen yhtään rahaa. Se on meidän kyläläisten joululahja Teille". Jaska istahti keittiön penkille ja Alma hakeutui keinuun istumaan. Alma laittoi kätensä suunsa eteen ja heikolla äänellä kuului, "Herranen aika sentään". "Miten te nyt sentään menette tuollaista tekemään, hyvähän meidän on ollut käydä ulkohuussissakin, mitä te nyt semmoista": Alma ja Jaska olivat aivan sanattomia. Ja kun vielä Irene otti kassista kaksi puhelinlaatikkoa ja sanoi, "Nyt pääsette soittamaan vaikka pojallenne, tässä on sellaiset värkit. Mutta katsotaanko huomenna niitä tarkemmin, kuinka ne palaavat".


Sykerön vanhukset jäivät katsomaan Irenen perään kun hän vilkuttaen lähti kotiinsa. Alma ja Jaska istuivat hiljaa tuoleissaan. Irene oli saannut heidät hiljaiseksi. Jopa Alma oli hiljainen, hän ei yksinkertaisesti osanut lähteä kiikusta mihinkään. Siinä hän vain istui ja välillä katsoi miestään, joka myöskin oli aivan pois pelistä. Vasta kun Jaska sanoi, että katsotaanko millaisilla vehkeillä sitä nykyään ihmisille soitellaan. "Älä, älä koske niihin kun et tiedä mistä pitää painaa". "Enhän minä mistään painakkaan katson vain kun nostan laatikosta kannen ylös".  "Oleppa sitten varovainen ettei tarvi heti Irenelle antaa toista, että se menikin rikki".

Iltapäivä oli ollut ihmeellinen, ihmeellisiä asioita oli tullut heidän eteensä paljon. Siinä sitä onkin miettimistä kerrakseen. Mistähän kyläläiset meitä haluavat auttaa. Onko täällä sellainen tapa vai mitä tämä oikein on.

Taavetti oli jo mennyt navetalle ja sinne Irenekin touhukkaasti asteli. Taavetti huuteli Irenen nähdessään, "Kuinka kirkonkylällä oikein meni". "Ootappa kun tulen lähemmäksi sinua". Ja kun Irene pääsi Taavetin lähelle kertoi hän, että kaksi puhelinta on ostettu ja viety Sykerölle. Opastaa en kerennyt mutta katsellaan niitä sitten huomenna. Ja Suikkasen Niilo tulee aamupäivällä katsomaan Sykerölle. Meidänkin tietenkin pitään myöskin sinne mennä. "Tälläinen kertomus oli mulla, olinko minä hyvä".  "Ainahan sinä hyvä olet, enhän minä suo muuten täällä pitäiskään".

Irene mietti itsekseen, miten saisi helpommin kyläläisille sanaa auttamisesta tai jonkinlaisesta avustamisesta. Pitäisi ehkä olla lähinaapureihin yhteydessä. Ehkä keksisin vaikka huomiseksi, jos meillä pidettäisiin pieni palaveri. Itse laitoin jo kylällä käydessäni pari riviä Lottoa vetämään. Jos vaikka sattuisi onnistumaan niin kaikki sijoitan Sykerölle. Tai jos sattuu päävoitto tulemaan, niin eivät kai he kaikki tarvitse sentään.

Paljon oli tänä päivänäkin saatu aikaan kun pariskunta käveli navetasta sisälle. "Niin jotenkin mua säälittä varsinkin Alma. Sen poika ei ole kahteen vuoteen käynny lainkaan vanhempiensa luona ja kuulemma heillä on kaksi pientä lastakin. Eivät isovanhemmat ole heitä vielä nähneet, ei edes valokuvaakaan ole lähetetty. Mutta ehkä me löydetään pojan numero niin voidaan antaa Alman soittaa pojalleen niillä uusillä puhelimilla": Taas tuntui tulevan Irenelle hyvä olo sydämmeen. Ei sitä paljonkaan tarvitse tehdä tai auttaa kun hyvä mieli tulee molemmille osapuolille.

Jokisen Taavetilla ja Irenellä oli ollut ylimääräistä puuhaa tänään. Mutta hyvä mieli kuitenkin molemmilla oli. Kyllä auttaminen vain on jaloin taito mitä ihminen voi tarjota.

Sykeröllä alettiin jo pikku hiljaa puhumaan. Mutta eivät olleet vanhukset aivan omia itsejään vielä. "Kuinkahan meidän nukkuminen oikein onnistuu, taitaa olla liian paljon ajateltavaa. Mutta Hyvää yötä
kuitenkin Jaska.

Jatkuu huomenna
piki

Hellyyttävä Joulu. 4 päivä Joulukuuta

Alman ja Jaskan auttaminen saatiin käyntiin. Tänään odotetaan soittoa sairaalasta jos Jaska sieltä kotiutetaan kotiin Alman luo. Pitkään oli saannut Alma jutella seinille kun Jaska siellä sairaalassa odotteli jalkansa paranemista. Alma jutteli seinille kun oli Karjalais ihmisenä niin kova puhumaan. Jos hän ei olisi tehnyt näin, olisi hänen mielensä patoutunut. "Höyryt" piti päästää itsestään ulos, silloin oli hyvempi mieli itsellä.

Irene ja Taavetti olivat päivän askareissa. Lehmät oli jo lypsetty ja nyt laitettiin syötävää pöydälle ja pahnoja lehmien pediksi. Irenen mielessä pyörivät asiat autettavien asiat. Onko meillä jäännyt jotain tärkeää huomioimatta. Polttopuita on tuotu, puhelimen ostoa suunniteltiin ja kohta sieltä varmaan Jaska soittelee kyytiä kotiin. Mutta onko jotain vielä sellaista tärkeää josta vanhukset voisivat nauttia vielä tulevista päivistä. Se, että pitäisimmekö jonkinlaiset joulujuhlat yhdessä ala-koulun kanssa olisi tietenkin yksi merkittävä asia. Silloin saisimme Alman tekemään tarjottavia syötäviä ja jos Jaskan jalka sen verran jaskaa, olisi hän pukki. Mutta ei tullut Irenen mieleen tässä touhutessa mitään asiaa josta vanhukset olisivat vielä mielissään.

Navettatyöt oli tehty ja pariskunta siirtyi sisälle aamukahvien juontiin. Tai yhdet kahvithan on jo tietenkin juotu mutta silloin varhain ei oikein maistu mikään. Nyt laitetaan syötävääkin pöytään. Irenen laittaessa kahvit tulemaan, silmäili Taavetti Irenen vihkoa. "Onkos täällä mitään uutta mainintaa": "Ei ole mutta muo vaivaa jokin asia. Ihan kuin jokin asia olisi jäännyt huomaamatta. Mitä he vielä tarvitsevat". Samalla puhelin pirahti. Taavetti vastasi puhelimeen. Haloota huudellessa lopulta vastasi Jaska puhelimeen. "Minä pääsen nyt heti pois täältä, voisiko Teitä vaivata vielä": "Tottakai, pääsemme lähtemään aivan kohta, olkaa vain ihan rauhassa, tulemme sinne tuota pikaa": Kahvit juotiin vinhaa vauhtia ja samalla hätäseen syötiin leivätkin.

Hypättiin autoon ja päätettiin ajaa Alman kautta. Alma otettiin kyytiin ja Irene jäi keittämään kahvia. Samalla Irene kulki huoneissa ja katseli paikkoja ja koneita. Mitä kummaa me vielä keksittäisiin näille mukaville vanhuksille.

Taavetti Alman kanssa ajelivat sairaalaa kohden. Vieläkin Alma halusi kiitellä Taavettia noista puiden tuonnista sekä näistä automatkoista. "Tottakai me haluamme Teitä auttaa kun on vielä Jaskakin poissa pelistä". "Ei hän ole poissa pelistä, hän on minulle hyvä kumppani kun on asioita. Jaskan kanssa me juttelemme illat ja päivät kun ei ole oikein muutakaan tekemistä". Taavetilla välähti hiukan eteenpäin, "ei ole muuta tekemistä". Eikö siellä ole televisiota, sehän pitää tarkistaa heti kun olemme päässeet kotiin.

Irene kierteli Alman ja Jaskan kotia ympäriinsä. Mitään kummempaa ei vain silmien eteen tullut. Sitten Irma tajusi, täällä ei ole sisäveskiä lainkaan. Ulkosauna lämmitetään aina kun mennään pesulle. Vesi ei tule sisälle kuin ämpärissä kantaen ja sama juttu likaveden kanssa. Irene katseli sopivaa paikkaa mihinkä veski ja suihku sopisivat. Talo oli aika iso, että varmasti tyhjää tilaa löytyy.

Sillävälin olivat Alma ja Taavetti päässeet jo sairaalan pihaan. Siirryttiin autosta sairaalan tiloihin ja asteltiin kohden Jaskan huonetta. Ovi avattiin ja Jaska hymyilevänä istui sängyn reunalla. Alma kapsahti, ottaen Jaskan syleilyynsä. "Taasko sinä rutistelet minut ryttyyn". Sitten siirryttiinkin takaisin autoon. Alma ja Jaska olivat kuin vastanaineet. Käsikkäin ja toisiaan halaten he kulkivat Taavetin perässä ulko-ovea kohden. Istahdettiin autoon ja lähdettiin ajelemaan vanhusten kotia kohden. Alma piti huolen puhumisesta koko kotimatkan ajan. "Ai miten hyvä palvelu meillä täällä on. Ei tarvinnut sinunkaan kävellä kotiin. Nyt isutaan oikein auton kyydissä ja kotona odottaa valmiit kahvit. Ei tarvitse alkaa  kotiin tullessa itse keittämään".

Irene painiskeli pesuhuoneen sijainnin kanssa. Mitään muuta hän ei teitenkään kerennyt katsellakkaan. Hän oli sitä mieltä että tekijöitä löytyy näin talvella. Vesijohdot tietenkin pitäisi vetää kuinkahan se onnistuu näin talvella. Ei Irene voinnut muuta oikein tehdä kuin näyttää ajatukset jollekkin joka niistä ymmärtää. Maksaahan tämä projekti tietenkin jotain mutta jos vaikka saisimme kunnan tulemaan mukaan. Onhan kuitenkin parempi, että vanhukset saavat asua omassa kodissaan niin kauan kuin jaksavat. Samalla auto hurahti pihaan ja Alman puheensorina kuului oikein sisälle asti.
Alma, Jaska ja Taavetti astuivat sisään ja suoraan kahvipöytään. "Ompas täällä hyvä palvelu, mitä hyvää me oikein ollaan tehty, että näin meitä palvellaan, ai että meidän on nyt hyvä olla. Ihanaa että sain mieheni taas kotiin". Irene kaatoi kahvit kuppiin ja asetuttiin laittamaan sokeria kuppiin sekä maitoa. Sitten keskityttiin syömisiin joita oli jäännyt eilen kun oli ne puutalkoot. Irene ei vielä kertonut pesuhuoneen rakentamisesta koska ajatus oli niin keskeneräinen. Piti ensin kysellä, onko tälläinen rakentaminen oikein mahdollista talvella. Televisiota ei Irene ollut lainkaan huomannut. Mutta kahvin jälkeen halusi Taavetti käydä hiukan kiertelemässä huoneita, voisi siinä samalla katsoa on tv olohuoneen nurkassa. Ja eipä sitä laitetta sieltä tosiaan löytynyt. Ehkä tälläiseen laitteeseen saadaan rahat järjestymään.

Mutta nyt haluttiin lähteä kotiin ja jättää Alman ja Jaskan keskustelemaan kaikista mahdollisista asioista.

JATKUU HUOMENNA
piki

Hellyyttävä Joulu. 3 päivä Joulukuuta

Jokisen Irene oli saannut soitettua kaikkiaan neljä miestä puiden pinoamis-talkoisiin. Taavetti oli klapikuorman käynnyt hakemassa Klapi-Pojilta ja nyt sitten seuraavaksi traktoriruorma oli kannettava Sykerön Alman ja Jaskan liiteriin. Niirasen Ville, Rahikaisen Topi, Salosen Taneli ja jopa Karri Tohmonen joka oli Anestesialääkärinä läheisessä sairaalassa. Mutta hänen asuinpaikkansa oli tämä sama kylä jossa nämä Irene ja Taavettikin asuivat.

Työt alkoivat ja Almakin tuli ulos katsomaan töiden sujumista. Hän oli niin onnellinen että piti aina välillä Ireneä halata. Eikä ilman halausta jäänneet miehetkään, heitä Alma puristikin oikein kovaa. Sykerön Alma ja Jaska olivat kotoisin Itärajalta. He olivat erittäin lämminhenkisiä ihmisiä, siksi varmasti kaikki heistä pitivätkin.

Traktorinkärryn peräpää oli jo kannettu sisään ja pinottu. Taavetti nosti hiukan kippiä pystyyn jolloin puut valuivat kohti perälautaa. Homma kävi joutuisasti ja Alma pyyteli jo miehiä astumaan sisälle kahvia juomaan. Mutta miehet halusivat tehdä ensin työn valmiiksi ettei pimeä turhaan yllätä heitä. Näin tehtiinkin ja Alma lähti Irenen kanssa laittamaan kahvikuppeja pöytään. Alma sisään mennessä kertoi Irenelle, että tein oikein kaksi rahkapiirakkaakin kun pakko oli jotain leipoa. "Jos eivät miehet siitä pidä niin syörään se sitten Jaskan kanssa kahestaan". "Pitäväthän nyt miehet piirakasta ja varsin rahkapiirakasta editoten", kertoili Irene takaisin.


Alma olikin leiponut lettipullaa, pipareita ja sitä rahkapiirakkaakin. Niin paljon oli tarjottavaa, että osa piti laittaa tiskipöydälle. Kahvipannu porisi hellan päällä ja odotteli kahvin laittamista pannuun. Naiset olivat sisällä saanneet kaikki valmiiksi, nyt sitten odoteltiin miehiä sisälle. Alma leikkisästi Irenelle kertoikin, että ompas meillä naisilla nyt lystiä kun on noin monta miestä heidän kanssa juttelemassa. "Sitä tunsi kyllä itsensä aika orvoksi kun Jaska sinne sairaalaan joutui. Ja kun ei ollut puhelin, että olis voinnut edes jonkun kanssa jutella. Kun se poikakin asuu niin pitkällä, ettei kerkiä kun pari kertaa vuodessa heitä katsomaan. "Huolia sitä tuntuu monella ihmisellä olevan niinkuin meilläkin. Eipä taida löytyä tilalle jatkajaa. Itse ei saada sellaista ihmettä tapahtuvaksi omin voimin. Ja ei taida löytyä ottolastakaan meille. Ulkomaillahan niitä olis mutta ei oikein löydy täältä läheltä": Alma puristi Irenen kädestä lujaa ja katsoi sellaisella ilmeellä Ireneä, ette jos se katse voisi auttaa niin varmasti se auttaisi. Se kun on vain niin, että jos vanhoilla ihmisillä olisi valta niin kyllä mailma olisi paljon inhimillisempi. "Eihän sitä tiedä vielä vaikka se heillekkin lapsi syntyisi, jotain pillereitä mun täytyy syödä, lääkäri antoi pientä toivoakin asiaan.

Nyt tuntui siltä, että työmiehet olivat saanneet työnsä tehtyä. Puut oli pinottu puuliiteriin ja nyt voisi vaikka talvi jo tullakkin pakkasineen. Miehet astelivat sisälle kun hyvä kahvintuoksu heitä sinne johdatti. Alma johdatti miehet istumaan pöydän viereen jos vaikka tuo Irene kaataisi kahvetta kupposiin. Tietenkin sen Irma teki niin sai Alma lepuutella kipeitä väsyneitä jalkojaan hetken. Tohmosen Karri huudahti, "Onko täällä oikein rahkapiirakkaakin, kylläpä osasin tulla oikeaan paikkaan talkoisiin". Alma puristeli rintaansa ja kovinkin hellällä äänellä ilmoitti, että tykkäätkö sinä rahkapiirakasta. "Nythän sitten kaikki menikin kohdalleen, jos kerran rahkapiirakasta sinä tykkäät niin minä tykkään siitä että kävitte auttamassa. Ja ei Teidän olisi tarvinnut mitään tehdä, olisitte vain tulleet juttelemaan mun kanssani, sitä minä olen hartaasti toivonut kun Jaskakin on vielä pois. Mutta kohta mun Jaskani tulee ja sit meillä onkin taas puhumista, oikein iloista puhumista".

Miehet kehuivat leivonnaisia ja Alma oli siitä kovinkin iloinen. "Kyllä Te olette niin kohteliaita, että mullakin on oikein lämmin ja hyvä olo". Myös Irene oli huomannut vehnäsissä olevan hienot maut. Almaa pitäisi käyttää esimerkiksi juhlien leipojana kyllä nämä niin hyviä ovat. Irene kirjoitti taas paperille jotain. Puhelin siellä jo oli, tulikohan sinne nyt maininta leipomisesta. Se jää nähtäväksi mitä seuraavaksi on luvassa.

Mutta ilta oli jo tullut pimeäksi ja pakkanen tuntui nousevan. Taavetti kyseli, että onko Almalla puita sisällä että riittää uunin lämmitykseen. Eipäs taida kovinkaan paljon olla puita. Mutta miehet lupasivat tuoda puulaatikot täyteen josta on sitten hyvä ottaa puita uuniin ja hellaan.

Kaikki työt oli saatu tänään tehtyä ja miehet lähtivät kiitoksien saattelemana koteihin. Alma jäi vilkuttamaan heille vielä ulko-ovelle. Ja kun autojen ja traktorin valot olivat hävinneet pihatieltä veti Alma oven kiinni ja lukkoon. Hän istahti kiikkutuoliin. Nyt hänellä oli hyvä olla, ja samalla hän purskahti itkuun. Aikansa itkettyään hän alkoi kertoilemaan tyhjille seinille. Hän kertoili aina kaikki asiat mitä hän oli asioista mieltä, hän kertoili Jaskalle vaikka hänen miehensä olikin sairaalassa. Hänestä vain tuntui siltä, että Jaska kuulee sinne kaiken mitä hän puhuu."Ikävää että olet siellä mieheni. Olisin toivonut, että olisit ollut katsomassa hyviä ihmisiä. Minulla ainakin on niin hyvä olla. On puita liiteri täyteen ja vielä tykkäsivät vehnäsistäkin kovasti. Ei niitä hyviä asioita joka päivä sada taivaalta tämmöistä tahtia. Voi kun olisit jo viimein kotona nauttimassa minun kanssani yhdessä tästä onnesta.

Muljakan kylällä oli nyt erittäin onnellinen vanhus. Ei hän vanhus tainnut vielä olla koska oli Karjalasta kotoisin.

JATKUU HUOMENNA:
piki

Hellyyttävä Joulu. 2 päivä Joulukuuta

Jokisen Taavetti ja hänen vaimonsa Inkeri istuituivat keittiön penkille. Inkeri otti lehtiön ja kynän viereensä. Ja siitä alkoi Sykerön Alman ja sairaalassa olevan Jaskan auttaminen.
Puitiin asiaa ja ensimmäiseksi Taavetti päätti mennä traktorilla auraamaan pihatien auki. Inkeri jäi siksi aikaa miettimään Sykerön asioita. Ehkä ensimmäiseksi kun Taavetti tulee kotiin, lähdetään hakemaan Alma auton kyytiin ja viedään hänet katsomaan miestään sairaalaan. Ja näin tehtiin kun Taavetti oli saannut traktorin parkkiin pihalle. Auto käynnistettiin ja pariskunta lähti hakemaan Almaa kyytiin.
Alma olikin ihmeissään ja kultainen kyynel putosi ja kostutti hänen silmänsä. Hänen oli noustava tuolistaan ja halattava Inkeriä ja Taavettia. Sitten noustiinkin autoon ja ajeltiin sairaalaan. Sairaalan pihaan tullessa päättivät he kaikki kolmistaan lähteä Jaskaa katsomaan. Henkilökunnalta piti kysyä Jaskan huonetta kun koskaan ei kukaan ollut heistä vielä täällä käynyt.

Huone löytyikin helposti ja he astuivat sisään hyoneeseen. Alma aukaisi suunsa ensin ja alkoi puhumaan vaikka ei hän miestään vielä edes nähnyt. "Katsos kenen kanssa minä oikein täältä tulen. Kyllä oli heiltä niin kaunis asia tuoda minut sinun luo". Sängyn vierestä vedettiin verho sivuun ja Jaska hymyilevänä kurkisteli avatun verhon ravosta. Iloisuun molempien ihmisen kasvoilla oli niin hellyyttävä, että Inkerilläkin kastuivat silmät. Alma ja Jaska halasivat pitkään, "Älä nyt muo rutista poikki, mähän en pääse pois täältä sairaalasta koskaan muuten".
Inkeri ja Taavetti katselivat hiljaa kun Almalla ja Jaskalla tuntui olevan niin paljon asiaa toisilleen. Lopulta oli kaiketi kaikki omat asiat käsitelty kun Alma otti puheeksi tämän pariskunnan auttamishalusta. Tie jo aukaistiin lumesta ja minä pääsin sua katsomaan tänne sairaalaan. Inkeri lisäsi vielä, että "Kyllä on tarkoitus vielä muutakin tehdä. "Muutakin tehdä, mitä muuta nyt sitten vielä. Jos osaatte laittaan tuon Jaskan kuntoon niin silloin olisin mielissäni. Kotiin hänen on päästävä minun luo". Taavetti kyseli, että "Onko Teillä puuliiterissä puita, pystyitteko niitä enään tekemään". "Eihän siellä enään paljoakaan ole, ei oikein jaksa ja pysty niitä enään tekemään. Mutta kun ei tohdi ketään pyytää edes auttamaankaan".
"Mitäs muuta sitten vielä olis sydämmellä mitä voisimme tehdä" Kumpikaan ei puhunut mitään vaan katselivat hämmästyksissään toisiaan. "Ehkä me jotain keksitään kun yhdessä asioita puntaroidaan". Jaska ehkä pääsee jo parin päivän jälkeen kotiin, niin Taavetti antoi puhelinnumeronsa, että soittaa rohkeasti vaan, tulen sitten hakemaan autolla Teidät kotiin.
Alma ja Inkeri hyvästelivät toisensa samoin kuin Inkeri ja Taavettikin Jaskan. ja kotimatka alkoi. Alma oli niin onnellinen kun sai miehensä nähdä pitkästä aikaa. Kotimatkalla vielä Almalta kyseltiin, missä he voisivat heitä auttaa. "Eihän meitä tarvitse nyt enään missään auttaa tää oli niin kiva juttu, että näin Jaskan Teidän ansiostanne, nyt on niin hyvä mieli".
Alma saatiin kotiin ja samoin Inkeri ja Taavettikin ajelivat kotiinsa. Vielä illalla keskusteltiin vanhan pariskunnan auttamisesta. Kuivia puita me tietenkin saamme Klapi-Pojilta, ja heillä on kuitenkin aika edulliset klapit. "Mä voisin traktorikuorman sieltä hakea mutta olis kiva saada pari miestä pinomaan puut liiteriin". Irmeli otti puhelinluettelon ja alkoi soittelemaan tutuilleen.

JATKUU
piki

Helllyyttävä Joulu. 1 päivä Joulukuuta

Joulukuun ensimmäisestä päivästä alkaen aina 24 päivään asti, jatkuva jouluinen kertomus.
Oli Joulukuun ensimmäinen päivä kun Taavetti Jokinen ja hänen vaimonsa Inkeri köröttelivät hevosen reessä pitkin kylätietä. Reki ei ollut mikään kirkkoreki vaan aivan tavallinen laudoista kyhätty reki. Mutta Taavetilla ja Inkerillä oli tapana varsinkin ennen joulua ajella kylän halki ja katsella ihmisiä. Ei niinkään ihmisiä katsellen, vaan katsella sillä silmällä jos joku tarvitsee apua jokapäiväisten töiden tekemiseen. Mutta kun ajeli kylän halki niin silloin muisti kaikki talot ja ketä siellä asuu. Hevosen reessä istuvat olivat koko ikänsä täällä asuneet ja olivat vielä naapurin lapsia. Ja kun ikää tuli tarpeeksi astuivat he arvokkaasti avioliiton pyhään satamaan.

Silloin kun he olivat naimisiin menneet ja jo hiukan aikaisemminkin, oli Inkeri puhunut Taavetille. "Jospa saisin sellaisen työn, että voisin auttaa ihmisiä".
Näin oli sitten tapahtunutkin. Työstä hän ja ei Taavettikaan saannut mitään palkkaa mutta kun he vain halusivat auttaa ja saada siitä sydämmeen hyvän mielen. Tietenkin autettavillekkin tuli hyvä mieli ja kun vielä joulukin oli lähellä.

Reessä istuttiin, kun äkisti Inkeri otti Taavettia kädestä kiinni, Sykerön Alma. Taavetti katseli ympärilleen mutta ei ketään näkynyt. "Mitä sinä Inkeri oikein touhuat, ei täällä ketään näy". "Ei näykkään, mutta mulla tuli yksi juttu mieleen". "Eikös Sykerön Alma asu tuossa talossa". Taavetti nyökytteli vaimolleen. "Alman mieshän katkaisi jalkansa, ainakin olin kuulevani joltain sellaista". "Ja Almakaan ei ole ihan nuori tyttö enään, ajas sinne pihaan mennään katsomaan tilannetta".
Taavetti käski Hepo hevosta liikkeelle ja ohjasti Hepon Sykerön pihaan. Taavetti ja Inkeri katselivat pihatietä joka kuitenkin oli lähes puolen kilometrin mittainen, se oli vielä luomatta. Tietenkin kun mies oli sairaalassa niin ei Almakaan tälläistä osannut järjestää.

Inkeri koputti Sykerön ulko-ovea. Kesti jonkin aikaa ennen kuin Alma tuli ovea aukaisemaan. Siinä tervehdittiin ja Alma pyysi vieraita tulemaan sisään. Alman jalat olivat aika huonossa kunnossa mutta kahvit hän kuitenkin laittoi lämpimään. Hän heitti hellan luukusta muutaman puun vielä pesään ja könysi pöydän viereen.
"Mitäs Te nyt oikein touhuatte" sanoi Anma vierailleen. "Me tulimme vain katsomaan onko Teillä kaikki hyvin, eli tarviitteko missään apua". Siinä sitä keskusteltiin asioista jotka tietenkin voisivat olla toisin. Ei ollut puhelinta, että olis päässyt edes Jaskalle soittelemaan sairaalaan. Eikä kauppareissut oikein suju näillä jaloilla.

Kahvivesi kiehui ja Inkeri pyysi, että jos hän käy laittamassa kahvit pannuun. Ei tuntunut Sykerön perheellä olevan kaikki ihan kohdallaan. Auttaa heitä pitää ja panostaa ennen joulua kaikin tavoin.


Kahvit juotiin ja keskusteltiin Alman ja Jaskan tilanteesta. Inkeri oli jo usean vuoden ajan pyyteettömästi tehnyt tätä työtä. Rahallista korvausta hän ei ollut saannut keneltäkään. Kaikki mitä hän oli saannut, niin ne kaikki oli annettu autettaville.
Kun kahvit oli juotu, lähtivät Taavetti ja Inkeri kotiinsa miettimään mitä tehdään. Inkerin mieleen jäi Alman sanonta, "Elämä on lahja, ja se voidaan ottaa pois koska tahansa".


JATKUU
piki

Roskisdyykkäri

Niemen Ville, ainakin sillä nimellä joku hänet tunsi. Keräili roskia jokaisena päivänä, arkisin ja sunnuntaisin aina kun vaan kerkisi. Kukaan häntä ei tuntenut sen paremmin. Ja sitäkään ei kukaan tiennyt, että oliko Ville Niemi hänen oikea nimi. Oli sitä nimeä monet häneltä kysyneet mutta vastaukseksi tuli vain valkoisten silmämunien pyörähdys kysyjää kohden hänen mustilta kasvoiltaan. Puhetta ei kukaan saannut hänen suustaan tulemaan. Eikä hän kuurokaan ollut kun kerran reakoi kysyjien kysymyksiin silmien pyörähtämisellä.

Kuitenkin tämä Niemen Ville keräsi kylän raiteilta kaikki roskat pois. Niin puista pudonneet oksat, kaiken paperisilpun, pullot ja mitä nyt kiireiset ihmiset pudottivat käsistään teille ja niityille. Hän teki siis korvaamatonta työtä muiden kuntalaisten parhaaksi.

Mutta ihmiset kuitenkin olivat julmia. Aina oli joku kysymässä hänen nimeään ja mitä hän näillä roskilla oikein tekee. Eikä kaiketi tämä Villekään siitä tykännyt. Niinpä hän alkokin keräilemään roskia tutummilta seuduilta öisin. Kyläläiset luulivat jo hänen kuolleen kun miestä ei missään näkynyt. Pojan vintiöt lähtivät vakoilemaan Villen asunnolle joka sijaitsi sankan metsän siimeksessä. Kyllä Ville pojat huomasi kun päitä näkyi välillä ikkunan takaa vilkuilevan Villen asuntoon. Kukas tuollaisesta oikein tykkää. Niinpä Ville otti vanhan haulikon ja meni aina välillä kiertelemään taloa ja läheistä metsää. Oli tähtävinäänkin pojan vintiöitä ja siitä saikin pojat kiireen lähteä kotiinsa.

Nyt sai taas Ville olla rauhassa ainakin hetken ja suorittaan hänelle niin rakasta tehtävää. Jopa alkoivat kyläläiset häntä pelkäämään kun Ville tuli täyteen ahdatulla pyörällään heitä vastaan. Metsään juoksevat miehet ja naiset, saatika sitten pojan vintiöt jotka häntä kävivät härnäämässä. Katumusta tunsivat kylän miehetkin. He olivat soittaneet poliisinkin katsomaan Villen asunnolle kun pyssyllä oli heidän poikiaan peloitellut. Kävihän poliisi Villen pihassa ja oli Ville heille pyssyn näyttänytkin. Poliisi oli pyssyä tarkkaan tutkinut ja oli todennut se aivan asialliseksi pyssyksi joka oli museopyssyksi rakennettu. Toisin sanoen, pyssyn piiput oli valettu umpeen niin sillä ei voinut ampua. Isältään oli Ville aikoinaan tämän pyssyn saannut. Mutta kun Ville oli vain hermostunut lasten kiusaamisesta niin ajatteli, että peloitellaan poikia vähän.

Polisiit olivat Villen kanssa tehneet sopimuksen, että piippujen umpeen juottamisesta ei puhuta kenellekkään. Kun kuitenkin tässä oli Villekin oikeassa, asiattomasta hänen pihallaan kiusan tekemisestä. Ja näin olivat poliisit eräälle kansalaiselle kertoneet, että parempi on pysyä Villen pihasta pois jos ei osata tulla asiallisesti tietä pitkin. Ja koputtaa ovelle jos kerran on jotain asiaa. Oli tämä kansalainen vielä koittanut Villestä ja hänen tekemisestään kysellä mutta poliisit eivät siihen mitään kertoneet. Jokainen vain saa tehdä sitä mistä itse tykkää ja eikös täällä ole siistin näköistä kun edes yksi ihminen koittaa pitää kylää puhtaana toisten roskaamisen takia. Niin oli kansalaisen suu mennyt kiinni. Eipäs hän päässytkään tässä asiassa niskan päälle.
Asia laukesi tältä osin ja lopulta poliisit pääsivät lähtemään muihin tehtäviin.

Asia oli käsitelty vaikkakin kyläläiset siitä puhuivatkin. Aina kun kaksi ihmistä tapasi toisiaan, puhuttiin Villestä. Mutta Ville ainakin sai olla rauhassa ja siivota oman kylän teiden varsia jonne toiset kansalaiset olivat omat roskansa heittäneet.

Asiat sujuivat nyt kuitenkin rauhallisesti. Eikä tarvinnut Villen enään yöllä siivoiskeikkojaan tehdä. Eikä häntä mitenkään harmittanut vaikka ihmiset Villen nähdessään metsään juoksivatkin. He kuulemma luulivat, että Villellä on pyssy mukanaan sidottuna pyöräänsä kiinni. Arvaamattomaksi häntä luultiin kuitenkin. Välillä Villeä oikein hymyillyttikin kansalaisten metsään juokseminen. Mutta eihän sitä hymyilemistä kukaan pitkän parran takaa nähnyt. Mutta paikat pysyivät siistinä, jopa vanhemmat oikein lapsiaan neuvoivatkin siisteyteen. Ehkä he samalla lapsiaan opettaen joutuisivat harvemmin itsekkin metsään juoksemaan.

Kevät asteli kesää kohden ja ilmat alkoivat lämpiämään. Oli ennustettu, että tästä kesästä tulee erittäin lämmin. Lapset heittivät talvivaatteet äidille pesuun ja laittoivat lyhkäiset koltut tai polvihousut jalkaansa. Lähellä Villen asuntoa kulki matala joki. Vesi oli siinä kirkasta kun olisi lähteestä nostettu. Kyläläiset olivat joskus kauan sitten lapiolla kaivaneet jokeen levennyksen jossa lapset saattoivat hyvin uida ja vilvoitella. Ja oli sinne joskus aikuinenkin kansalainen pulahtanut. Joen ranta oli tässä kohtaan aivan valkoista pehmeää hiekkaa. Kansalaiset olivat oikein roskalaatikonkin hiekka-alueen reunaan laittaneet. Koskaan ei ollut hiekalla tai saatika roskalaatikossa roskia. Ville oli tämän asian hoitanut jokaisena päivänä. Siihen oli kylältä oikein kansalainenkin valittu. Ja kävihän tämä kansalainen kesäisin rannalla keräämässä roskat pois mutta koskaan hän ei ollut siellä roskia nähnyt. Hän pyysikin kylätoimikunnalta vapautusta tästä tehtävästä.

Kuuma kesä porotti ja lämmintä oli. Läheiselle kioskille oli kerääntynyt lapsia juomaan limskaa. Ja oli siellä aikuisiakin tuulettumassa. Kioski oli lähellä suurta peltoaluetta jossa sattui joskus näinkin kuumalla pieni tuulen vire käymään vieraisilla. Linja-auto pysähtyi pysäkille aivan kioskin viereen. Sieltä astui vaalea kaunis nuori neito ulos lyhkäisissä housuissaan. Kioskilla miesten puheet loppuivat ja kaikki alkoivat seuraamaan tyttöä. Kuljettaja kävi vielä hakemassa takaluukusta matkalaukun jonka nuori tyttö otti käteensä. Vanhemmat miehet nostivat jo pyrstöjään penkiltä mutta vaimot nykäisivät miehet takaisin istumaan. Tyttö tuli aivan kioskin luukun eteen ja pyysi lomonaadia pullon. Kioskilla oli täysin hiljaista, kaikki katsoivat vaaleaa tyttöä aivan hiljaa. Lopulta tämä kaunis tyttö kysyi miehestä joka roskia keräilee täällä. Kansalaiset katsoivat toisiaa ymmällä, onkohan hän saannut auringonpistoksen. Miten sillä miehellä voisi olla noin kaunis tyttö.
Lopulta erän mies kansalainen uskalsi avata suunsa. "Tuolla kolmensadan metrin päässä sellainen mies asuu".
Laukkua kantamaankin oli tämä kansalainen valmis lähtemään, mutta vaimo potkaisi miehnsä nilkkaan, mies hiljentyi. Vaimon mielestä menköön tyttö vaan itse sen miehen luo. Kovasti kyselivät miehet vielä miehen nimeä mutta tyttö vaan hymyili kysilijöille.

Tyttö oli linskapullon saannut tyhjäksi ja lähti kävelemään Villen asuntoa kohden. Tyttö kun oli päässyt sen verran pitkälle ettei enään puheensorina hänelle asti kantanut, alkoivat kylän kansalaiset puhumaan ja ihmettelemään tytön tulemista sellaisen likaisen miehen luo. Kuka nyt tuollaisesta miehestä välittää. Kyllä tuo tyttö sieltä äkkiä lähtee pois. Uudet jourut taas kiersivät kylää riuskin ottein. Mutta ei mitään kummempaa selvitystä kansalaisille tullut.

Tyttö oli päässyt matkallaan siihen kohtaa josta piti tämän roskaakeräävän miehelle kääntyä. Tyttö jatkoi pihatietä metsän siimekseen ja saapui ehkä hiukan rähjäisen talon pihalle. Hän koputti ovelle ja jäi odottelemaan, aukaisiko kukaan ovea. Lopulta ovi avautui ja mies tukka pörröllään astui esiin. Tyttö katseli miestä, viimein hän uskalsi sanoa "Isä". Ville oli vetämässä ovea kiinni mutta tuli kuitenkin esiin rappusille. "Mikäs isä mä sulle olen". Tyttö lähestyi miestä, otti likaisesta kädestä kiinni ja sanoi uudelleen "Isä, oletko sä mun isä". Ville alkoi katsomaan tyttöä tarkemmin, ja hän kysyi, "Oletko Aliisan tyttö". Tyttö nyökytteli iloisesti hymyissä suin isälleen.
Isä jörrikkä oli aivan ihmeissään. Hän istahti pihalle ja pyysi tytön kertomaan miksi hän on tänne tullut. Tyttö jonka nimi oli Liisa asettui isänsä viereen ja alkoi kertomaan omaa elämäänsä.

Asuin äidin kanssa. Kävin koulua ja äiti oli yksinäinen. Joskus hän kertoi sinusta, ettei olisi saannut sinua ajaa talosta pois. Äidillä oli paha olla, hän alkoi juomaan. Minua hän ei päästänyt mihinkään, etten vaan löydä pahaa miestä itselleni. Äiti vaan joi ja joi ja lopulta kuoli viinaan. Asuin vuoden vielä siinä talossa ja hain kaikkia tietoja sinusta. Mutta en löytänyt mitään merkintää, en edes valokuvaa. Jostain tiesin sinun asuvan täällä, ehkä äiti oli mulle joskus sen kertonut. Sitten päätin lähteä sinua hakemaan. Vaikeaa se oli kun kukaan ei sinua nimeltä tuntenut. Siksi aloinkin kyselemään miehestä joka kerää roskia niin melkein heti sinut tunnettiin. Ja tässä minä nyt sitten olen.

Ville katseli tyttöään ja oli aivan sanaton, hellyys antoi pientä tuntumaa silmiin jotka päästelivät kosteutta ulos. Ville koitti puhua mutta ääni ei vain tahtonut pyörähtää ulos asti. Viimein hän sai sanottua, "En mä ole kenellekkään nimeäni sanonut, siksi kyläläiset sitä jatkuvasti jahtaavatkit.
Siirryttiin sisälle ja laitettiin kahvivesi lämpiämään. Tyttö katseli isän keittiötä joka ei ollut aivan puhtauden kärkipäästä. Mutta joi kuitenkin kahvia vaikka pannu olikin musta, tai oikeastaan pikinen.
Sitten alkoi isä puhumaan kun tyttö sitä vaati.

Äiti oli miestään niin paljon häpenyt että ajoi miehensä pois kodistaan. Isä oli sielläkin kerännyt roskia ja puita, kaikkea sellaista joka ei teiden varsille kuulunut. Muuta työtä ei se paikkakunta hänelle tarjonnut. Pulloista ja metalleista sain jonkin verran rahaa. Junien härkävaunuissa tänne matkustin ja aloitin samat hommat. Tietenkin kävin tekemässä muutosilmoituksen ja siihen liittyvät muutkin asiat kuntoon. Nyt elelen näin ilman naista ja ilman mitään. Mutta onhan mulla nyt kaunis tyttö seuranani.

Tyttö oli ihastunut muuten paikkaan kunhan vain tupa ensin siivotaan. Uimapaikkakin oli lähellä. Isä sanoi tytölle, että jos nimeäni kysyvät niin sano vaikka Ville Niemeksi, sitä nimeä he käyttävät nytkin. Ja ole sinä vaikka mun vaimokokelas niin löytyyhän siinä kyläläisillä ihmettelemistä pitkäksi aikaa.

Tyttö olikin toimelias. Hän puuhasi ensin isänsä asunnossa ja laittoi paikat niin hienoon kuntoon, että ei edes isä uskaltanut tulla sisälle. Vaatteet hän vaihtoi aina eteisessä puhtaampiin ja oli silloin vasta valmis astumaan sisälle. Tyttö kyseli, "Onko tällä kylällä mitään toimintaa mihinkä hänkin voisi mennä". "Kylätoimikunta on mutta aika hiljaista niillä on ollut. Olen oikein toivonutkin jotain kesäjuhlia, että saisin parempaa tienistiä välillä".

Tyttö meni kioskilta kyselemään, onko mitään toimintaa tässä kylässä. Sieltä hän sai kuulla, että kylätoimikunta kokoontuu huomenna kioskilla. Häntäkin oli pyydetty mukaan toimintaan.
Niin alkoivat kaikki asiat etenemään. Syksyn alussa pidetään kyläjuhlat ja jotain ohjelmaakin sinne järjestetään. Tyttö oli laittanut asiat viriämään eteenpäin ja isä oli riemuissaan.

Tytöstä valittiin kylätoimikunnan puheenjohtaja. Juhlien aika tuli josta löytyi runonlausuntaa, oli eräällä miehellä haitarikin ja osasi jopa soittaakkin sillä, laulua ja tanssia nurmikolla. Monet osallistuivat järjestelyihin ja hauskaa tuntui heillä olevan. Jopa isällekkin tuli korviin sellainen tieto, että avoin kaatopaikka rakennetaan aika lähelle Villen kotia. "Nyt alkaa tosi hommat kun työpaikka on noin lähellä". Kyläläiset olivat tietenkin kaatopaikkaa vastaan. Hajuhaittaa ja vesien likaantumisesta he vain puhuivat. Mutta ville oli iloinen, eihän tarvitse enään  ajella pitkin teitä ja keräillä karkkipapereita.

Pieni kylä sai vipinää kun Liisa alkoi järjestelemään asioita. Myöskin Ville tuli Villenä myöskin puuhiin mukaan. Kyläläiset huomasivat hänen olevan viksu ja työtä pelkäämätön mies. Myöskin Villen kotia laitettiin välillä kuntoon. Kyläläisiltä löytyi kaikkea tarvikkeita, että Villen koti näytti aivan uudelta ulkoa päin. Kaikki tuntui muuttuvan hyväksi. Ville sai kaatopaikan ja oman tyttärensä lähelle. Tytär sai taas toimintaa oman kylän kehittämisessä mikä vahvisti häntä.

piki