Eläkeläinen hulluttelija

Translate

Sivun näyttöjä yhteensä

7.12.2014

Hellyyttävä Joulu. 7 päivä Joulukuuta

Kun Irene oli katsellut edellisenä päivänä Presitentin linnanjuhlia oli hänelle tullut vielä eräs asia mieleen. Miten kivalta tuntuisi saada vielä Sykerön perheeseen televisio. Taavetille hän päätti tästä asiasta kertoa, ehkä varovaisesti kuitenkin. Omista rahoista se on kuitenkin ostettava kun ei ole keräykset olleet kun vasta yhden päivän ihmisten ulottavuudella. Ja kuinka ne keräykset sitten tuottavat, saako niistä omia rahoja pois. Taavetti tulikin juuri sopivasti sisälle ja Irene hiippaili miehensä luo. Taavetti oli jo oppinut tuntemaan vaimonsa "metkut" melko lailla tarkkaan. Irene siinä hiukan miehensä poskia silitteli ja pyysi Taavettia istumaan tuolille jos hän vaikka hiukan hieroaa sinun hartioitasi. Taavetti teki työtä käskettyä istumaan keittiön tuolille samalla kuunnellen mitä vaimolta nyt on tulossa.
taakka 3
Vaimo alkoi hieromaan miehensä olkapäitä samalla tietenkin puhumaan Sykeröllä sattuneista hellyyttävistä hetkistä. "On niin ihanaa katsella kuinka tyytyväisiä he ovat olleet saamistaan puhelimista, puista ja tuosta alkavasta pesuhuoneremontista. Jotenkin he ovat kuitenkin vielä yhtä kotiin kuuluvaa laitetta vailla. Muuten miltäs tämä hierominen sinusta tuntuu". "Oikein hyvältä tuntuu, jatka vaan juttuasia", kertoi mies puristavien kämmenien käsittelyssä. "Niin kun olet varmaan huomannut, niin kaikki mitä heille on viety, ovat he niistä olleet sangen vilpittömiä ja onnellisia. Jopa itkunkin myötä on heiltä tullut kiitokset. Ja ovatko he koskaan saanneet mitään. Ei edes oma poika ole heitä auttanut. Kaksistaan he asuvat omassa talossaan vaan vanha radio seuranaan vaikka ei siitä aina kuulukkaan mitään". Taavetti kuunteli ja kuunteli mutta mitään tietoa ei vielä ole tullut ostamisesta, alustaa on kyllä jo pitkään kerrottu. Niinpä Taavetti jatkoi kuuntelemista ja Irene jatkoi. "Jotenkin nämä vanhukset ovat jäänneet kaikista tapahtumista täysin sivuun kun ei ole mitään kunnollista laitetta josta voisi oman maan ja kaikkien muidenkin maiden asioita kuunnella. Siksi olisin sulta kysellyt vielä, tuntuuko hierominen hyvältä, niin että jos ostaisimme vielä television heille viihteen tuojaksi. Kuitenkin he osaavat arvostaa kaikkea auttamista suuresti". Taavetti aukaisi suunsa ja kiitteli hieromisesta, oikein pieniä palloja silmissäni lentelee. "Emme taida niistä keräyksistä saada kaikkia mitä esimerkiksi rakentaminen tulee maksamaan. Mutta emmehän voi tätä auttamista tähänkään jättää. Kuitenkin tätä auttamista on tehty jo niin pitkään, että eiköhän se yksi televisio siihen vielä mahdu". Irenen silmistäkin kyynelee pyysivät lupaa tulla ulos. Nyt hän oli niin onnellinen, että kapsahti miehensä kaulaan puristaen häntä kovaa ja päälle vielä suudelmankin antoi. Irenellä oli hyvä olla ja maanantaina lähdetään hakemaan televisiota heille.

Taavetti muisti kysellä vaimoltaan, että oletkos tehnyt sen pienen toimikunnan jo valmiiksi. "Olen minä sitä miettinyt mutta en oikein ihan tarkkaan tiedä. Jos minä itse olisin siinä ja tietenkin myös sinä. Mitenkä olisi sitten Irmeli Pahtonen. Tuleeko tästä toimikunnasta silloin liikaa poliittinen". "Ei minusta tule, ja hänhän on demarian edustaja ja oikeastaan mitä me ollaan aina autettu ovat työväen ihmisiä. Ja kuitenkin ensiksi hän on varteenotettava eduskuntaehdokas ja toiseksi hänellä on koulutusta ja tietoa mistä voisimme rahaa saada näihin kaikkiin tekemisiin. Minusta ilman muuta Irmeli Pahtonen toimikuntaan myöskin. Vieläkö siihen pitäisi saada yksi edustaja lisää". "Jos ajatellaan sitten Tuula Koistista. Hänhän on työpaikassaan sihteeri ja minusta hän on aika välkky. Meidän palaverissakin hän luontevasti heitteli ideoitaan esille".
taakka 4
Mutta nyt oli hyvä aika soitella maanantaiksi kaivinkone ja talkooväkeä Sykerön talkoisiin. Taavetti soitti kaivurin ja Irene alkoi soittelemaan miehiä ja naisia paikalle.

Sykeröllä oli hiukan jo päästy normaaliin päiväjärjestykseen. Jaska käveli ja piti puhelinta kädessään, vaan ei kukaan soitellut. Hän oli harmissaan moisesta vehkeestä kun ei kukaan hänelle soittanut. Almaakin alkoi jo tuskastuttamaan Jaskan käytös. "Laita jo se puhelin pöydälle ja mieti jotain kavereitasi ja pistä sitten nimet paperille. Irene kun tulee niin hän sitten selvittää heille numerot". Ehdotus olikin niin hyvä, että molemmat alkoivat laittelemaan nimiä paperille ylös. Vaikka täällä asuen ei olekkaan oltu oikein kenenkään kanssa missään puheyhteyksissä. Nimiä kuitenkin paperille molemmilta tuli ja paikkakuntia jossa tiedettiin heidän viimeksi asuvan. Tekniikka oli kuitenkin sen verran outoa, että ei kumpikaan uskaltanut alkaa kyselemään numeroa heille. Ikää kun kuitenkin oli Jaskalla jo 71 vuotta ja Alma oli kaksi vuotta vähemmän. Mutta kun ei ole vanhassa radiosta tarvinnut kuin yhtä nappulaan kääntää niin asema oli melkein kohdallaan. Radio tietenkin kaipasi välillä pehmeitä nyrkiniskujakin, että sieltä välillä sai äänen kuuluville.

Jokisen Taavetin ja Irenen puhelin oli ollut kovassa käytössä. Mutta oli talkooväkeäkin tullut jo toistakymmentä ihmistä. Ainoana kieltäytyjänä oli Tohmosen Karri jolla oli työeste, mutta seuraavana päivänä hänkin lupasi tulla lennosta taas paikalle. Hän ei halunut jättää väliin Alman herkullista kahvipöytää joka työn ohella oli se päivän paras paikka.

Kaikki asiat oli nyt selvitetty. Oli rautakauppaan soitettu jo aiemmin ja kodinkoneliikkeeseen soitetaan maanantaina. Irene päättikin lähteä katsomaan mitä vanhuksille kuuluu. Taavettikin lupasi lähteä mukaan kuuntelemaan vanhuksia. Pihaan tullessa Jaska jo köpötteli ovea aukaisemaan puhelin kädessä. "Onkos jo sun puhelin pirissyt", kyseli Irene. "Ei pirise yhtään, onkohan tässä jokin vika", kertoi Jaska totisena." Katsotaan nyt sitä puhelinta mikä siinä sitten on". Irene tutki puhelinta ja totesi Jaskalle, että kukaan ei vielä tiedä sun numeroa. Olisiko sulla jotain nimiä niin laitetaan ne tänne". "On minulla nimiä jos nämä ihmiset vaan löytyvät". Irene näytti kuinka numerotiedustelusta saadaan nimet selville . Molemmat vanhukset katselivat tarkkaan kuinka numerot saadaan selville, ja kuinka ne lisätään puhelimeen. Nyt oli kaikki nimet tallennettu puhelimeen ja Jaska päättikin soittaa erääseen numeroon. Han sai puhelimen jo hälyyttämään ja hetken päästä jo Jaska vastasi "Tääll on Sykerön Jaska mitäs sinne teille oikein kuuluu". Puhetta alkoikin tulla jatkuvalla syötöllä kun ei Jaskakaan ole ollut kavereihin yhteydessä moniin vuosiin.

Alma pyyteli vieraitaan kahvipöytään. "Huomenna sitten alkaa Teille se remontti". "Niin alkaa, että oikein jännittää meitäkin, kuinkahan tässä oikein käy". "Hyvinhän siinä käy. Mekin tullaan heti navetan jälkeen tänne. Sitten tulee kaivinkone ja Suikkasen Niilo sekä tietenkin rautakaupan auto. Se tuo sellaisia tavaroita jotka ensin menevät käyttöön. Hyvin se kaikki alkaa. Ensimmäinen päivä menee tietenkin tavaroiden siirtämiseen ja purkaamiseen".

Kahvit oli juotu ja Jaska pääsi soittelemaan kavereilleen. Nyt hän oli pollea poika puhelimensa kanssa. Huominen päivä onkin sitten kiireellinen. Irenellä tuli vielä mieleen Alman kauppareissu. "Mielellänihän minä kauppaan lähden jos se vain sopii". Asia oli päätetty

Jatkuu huomenna.
piki

6.12.2014

Hellyyttävä Joulu. 6 päivä Joulukuuta

Oli Itsenäisyyspäivä. Irene kokkasi itselleen ja Taavetille ruokaa. Nyt odoteltiin Suikkasen Niilon soittoa, että päästään katsomaan miten Sykerön Alman ja Jaskan pesuhuoneen rakentaminen tehdään.

Sykeröllä Jaska oli tänään innoissaan. Hän odotteli Ireneä käymään että pääsisi ottamaan puhelimen laatikosta pois. Alma oli siihen laittanut kiellon ettei vain Jaska painele vääristä nappuloista. Näin oli vältetty siltä ettei vain puhelin menisi rikki. Jaska käveli toimettomana pirtin lattiaa pitkin odotellen Irmelin tuloa. "Voi, voi sentään koskahan se tyttö oikein tulee". "Älä sinä siinä tytöttele, minä odottelen sitä timpuria käymään. Kai sinullakin on kiva istua kovilla pakkasilla lämpöisen istuimen päälle". Ja taas Jaska käveli jo hiukan hermostuksissaan pitkin lattiaa. Viimein Jaska oli kuulevinaan auton äänen ja juoksi ikkunaan. Innoissaan hän huuteli Almalle, "Nyt sieltä Irmeli tulee, taitaa olla Taavettikin mukana". Jaska muuttui sangen iloiseksi, aivan kuin pieni poika olisi saannut karamellin.
enkeli soittaa
Irmeli ja Taavetti astuivat sisään ja jo Jaska kanniskeli puhelinlaatikkoa Irmelin käteen. "Jaaha, täällä on sitten odotettu puhelimen avaamista". "Niin on, tuo Jaska on kuin pikkupoika. Laitoin kiellon ettei puhelinta saa ottaa laatikosta pois. Pitihän hänen kuitenkin se kansi aukaista kuitenkin".

Samaan aikaan saapui Suikkasen Niilokin autollaan Sykerön pihaan. Sisään tullessaan Alma johdatti ensin vieraat kahvipöydän viereen ja kaatoi kahvit kuppiin. Tarjottavaa oli taas tuota ihanan makuista pullapitkoa ja tietenkin rahkapiirakkaa. Kahvia nautittiin iloisia asioita kertoen, vaan Jaska ei oikein saannut jutuista kiinni, hän kun odotteli puhelinta pahvilaatikosta.

Kahvin jälkeen siirryttiin katselemaan mihinkä sen pesuhuoneen saisi kaikkein helpommin tehtyä. Suikkasen Ville ehdotti paikkaa joka olisi kaikkein lähempänä kaivoa, silloin ei tarvitsisi rikkoa muista huoneista lattiaa. Tietenkin putket voi laittaa kulkemaan seinällekkin mutta silloin kun maalailee sisällä niin putket ovat aina edessä. Paikaksi katsottiin pientä makuuhuonetta joka on ollut aivan käyttämätön. "Jos meille nyt joku sattuisi tulemaan yöksi niin on tuossa hiukan isompikin makuuhuone ollut käyttämättömänä". Näin oli päätetty paikka valmiiksi. Miehet jäivät vielä keskustelemaan mitä ensimmäiseksi tehdään. Irene taas siirtyi keittiöön ja Jaska kulki perässä kuin häntä eläimellä. Irene otti puhelimet pois laatikoista ja hämmästys oli suuri kun siinä ei ollut lainkaan johtoa seinään. "Miten ihmiset oikein kuulevat jos minä vaikka soitan jollekkin". "Ilmojen halki asiat lentelevät, sen paremmin en osaa minäkään sitä kertoa". Punainen puhelin tuli Almalle ja sininen Jaskalle, näin ei ota väärää puhelinta mukaan kun muistaa vain värin. Irene laittoi kaikki Pin-koodit kuntoon ja näin olivat puhelimet valmiina.
kynttilä
"Jaska löysi kuitenkin pienen johdonpätkän laatikosta, "Onhan täällä johto seinään". "Se on latausjohto, sitten kun akusta vähenee virta niin se on liitettävä seinään". Irene kuiskasi Almalle, että soitetaanko pojallesi niin samalla sitten opit puhelinta käyttämään. "En tiedä onko hänellä puhelinta ja mikä sen numero on". "Me voisimme ottaa sen tiedon numerotiedoituksesta". Pojan nimi oli Jaakko Sykerö. Sovittiin, että Irene soittaa numeron. Irene paineli Alman puhelimen numeroita ja hetken päästä joku ilmeisesti siihen vastasi kun Irene alkoi puhumaan. "Haluaisin tietää Jaakko Sykerön nimen, paikka on Kellojenniemi". Ja aivan hetken päästä Irene kirjoitti numeroita paperille.

"Tuossako  on Jaakon numero, pitää laittaa se johonkin ylös". "Ei tarvitse vaan löydät sen numeron tästä puhelimesta kun näppäilet se näin esiin ja painat vain tuosta niin se alkaa Jaakon puhelimesta hälyyttämään. Ja kun olette lopettaneet puhelun niin painat tuosta punaisesta nappulasta. Nyt voit koska tahansa hänelle soittaa". "Minä soitan nyt heti kun olet vielä täälle, jos tulee vaikka ongelmia". Alma arkailen otti puhelimen käteensä ja paineli näppäimiä, "Menikö oikein". Irma nyökytteli ja Alma nosti puhelimen korvalleen. Hetken päästä joku vastasi puhelimeen, "Täällä on sun äitis. Kyyneleet pulpahtivat Alman silmiin. "Minulla on tälläinen puhelin, että voit joskus soitella meille. Mikset ole yhtään käynnyt meillä". Alma jutteli poikansa kanssa. Kyyneleen vuolaasti valuivat Alman silmistä. Äänikin hiukan vapisi kun kuitenkin tämä oli aivan uusi asia tälle vanhusparille, kun olkkarin nurkassa oli vain ikuisuuden vanha radio ennestään.

Alma jutteli poikansa kanssa pitkään ja myöskin hänen vaimonsa kanssa. Lopulta kun puhelu lopetettiin kävi Alma taas istumaan keinutuoliinsa. Hän vinkkasi kädellään Irenen luokseen ja halasi häntä. Nyt Alma itki jo oikein äänekkäästä, "Olen vaan niin suunnattoman onnellinen tästä hetkestä. Sain puhua poikani kanssa". Kun tilanne hiukan rauhoittui, kertoi Alma syyn mikseivät ole täällä käyneet. Syynä oli lasten syntymiset. Meillä kun on niin huonot pesumahdollisuudet, ei saunaakaan viitsi kahta kertaa päivässä lämmittää. Mutta nyt varmaan tulevat jouluna kun pesuhuone on valmis, vai onko se.
pukki sgeittaa
Suikkasen Niilo oli laittanut paperille ylös mitä tavaroita ensiksi tarvitaan. Ja viikolla voisi tulla joku kaivamaan kaivolta rakennuksen seinään asti ojan. Putki tuodaan kellarin kautta sisälle. Samoin likakaivo upotetaan maahan hiukan alemmaksi.

Kaikki asiat olivat nyt kirjattu ylös. Ja talkooväkeä alkuun sitten aika paljon, sillä pitää sokkeliin hakkaa isohko reikä tulevalle ja poistuvalle vedelle. Sekä pesutuvasta otetaan levyt pois seinältä ja katsotaan samalla mikä siellä on tilanne.

Alma ja Jaska olivat onnellisia kun saivat poikaansa yhteyden. Kaikki tuntui pitkästä aikaan olevan niin ihanaa, uutta tapahtuu joka päivä. Sitä on niin onnellinen olo, että kuinka tässä osaa oikein olla.

Rakennus puolelta olivat kaikki asiat kunnossa. Irene ja Taavettikin lähtivät kotiin soittelemaan tilausta 
rautakauppaan. Irenellä tulee puoli kolme muutama nainen kylään. Siinä pohditaan rahatilannetta kuinka



taakka 1

tämän remontin oikein maksamme.Irenelle saapui puoli kolme iltapäivällä kuusi naista. Kaikki nämä naiset olivat töissä käyviä naisia. Irma aloitti Sykerön Alman ja Jaskan auttamisesta. Eli miten me saamme kerättyä rahaa tähän remonttiin. Oli puhetta, että monet ottaisivat listan työpaikoilleen. Oli vielä puhetta, että jos joku ei tiedä näistä asioista mitä ollaan tekemässä, niin olisi hyvä kertoa tehtaissa ja kaikissa näissä muissa työpaikoissa tästä tilanteesta tarkemmin. Heillähän ei ole pesutiloja lainkaan sisällä. Radio on ainut vanha mööpeli joka sieltä löytyy. Puhelimet on jo ostettu Irenen rahoista heille ja nyt rakennetaan pesuhuonetta sisälle. Työt alkavat parin päivän päästä. Ja ei edes poikakaan ole kuulemma käynnyt kahden pienen lapsen kanssa kun ei ole pesupaikkaa sisällä.

Paikalle oli kutsuttu myöskin kansanedustaja ehdokas Irmeli Pahtonen. Hän piti asiaa erittäin hienona ja hän pyysikin, että voisiko tästä asiasta tehdä lehtijutun. Tietenkin Irmeli Pahtonen osasi asian kääntää samalla myöskin itsensä parhaaksi. Siksi hän halusi tulla myöskin mukaan silloin kun lehti tulisi paikalle. Hän muutenkin ylisti naisia siitä uuttaruudesta mitä he tekevät yhteisön parhaaksi, ketään ei jätetä. Irene oli ollut jo politiikassa sen verran kauan, että kaikista naruista oli pidettävä kiinni tiukasti. Hänkin lupasi tuoda tätä asiaa esille niin kunnan kuin yksityisten ihmisten kanssa kun puhutaan.
taakka 2
Nyt tuntui kaikki olevat erittäin hienosti esillä. Vielä yhteisesti sovittiin, että Irenen lisäksi tarvitsee saada pieni ryhmä, jotka vievät asioita eteenpäin. Irene nimeää ryhmän itselleen.

Päivä oli tullut jo siihen pisteeseen, että lehmät taas odottelivat lypsäjiä paikalle. Kun naiset olivat lähteneet kotiinsa, niin Irene tunsi jotain suurta sisällään, nyt tuntuu, että kaikki tulevat onnistumaa hienosti. Vaikka tämä onkin kaikkein suurin juttu mitä olemme koskaan tehneet. Navetan radiosta kuului kaunis Joululaulu "Varpunen". Sitä kuunnellessa Irene hyräili laulun soidessa ja muisteli kaikkia hienoja asioita mitä Sykeröllä hän on saannut kokea. Heille niin suuria asioita on nyt tapahtunut joita ei aina itse tule merkille laittaneeksikaan.

Jatkuu huomenna
piki


5.12.2014

Hellyyttävä Joulu. 5 päivä Joulukuuta

Joulukuu oli saatu hyvälle alulle ja Alman sekä Jaskankin auttaminen oli saatu käyntiin. Almalla oli aamulla tullut paha mieli. Poika ei ole käynnyt kahteen vuoteen heillä kylässä. Yhden kortin vaan on lähettänyt. Siinä luki vähäisesti seuraavaa osoitteen lisäksi. "Meillä on kaksi lasta. Mira 2 v. ja Sami 7kk". Niin pahalta tuntuu kun ei saa katsella noita pieniä lapsia. Antaa heidän puristella sormiani ja hymyillä, saisin keinutella hiljalleen keinussa pienokaista hyräillä hänelle ja kun viimein vauvan nukahdettu syliini, tulisi minulle siitä lämmin ja hyvä olo. Mutta en ole sellaista päässyt vielä kokemaan, on vain niin yksinäinen olo vaikka Jaska onkin mun seuranani. Kyyneleet vuolaasti tippuivat Alman kosteista silmistä rinnalle. Jaska kuunteli Alman hiljaista puhetta ja tuli lohduttamaan vaimoaan.taakka 2
Irene oli kauppareissulla kirkonkylässä. Tuiskulan kirkonkylä oli aika vilkas kauppapaikka. Liikkeet olivat isoja ja välillä löytyi hyviäkin tarjouksia. Näin kävi nytkin kun paikallinen kodinkoneliike tarjosi puhelimia 30 €uron hintaan kappale. Kaksi puhelinta ostettiin Sykerön perheelle. Nyt heillä oli yhteys mailmalle, vaikka soittaisivat presitentille.

Samalla reissulla käytiin katsomassa erästä pientä rakennusalan yrittäjää. Hän teki välillä isojakin töitä vaikka etupäässä hänen remontit olivatkin pieniä kun kerran yksin näitä töitä teki. Suikkasen Niilo olikin kotona mikä Irenen kannalta oli hyvä juttu. Irene kertoi heidän tehtävästään mitä olemme Sykerön vanhuksille tekemässä. Pieni mutta tässä tietenkin on, että voiko tälläisen tehtävän suorittaa näin talvella. "Hyvinkin voi jos on vain peitteitä vesiputken päälle". Asiat lyötiin lukkoon siltäosin, että Ville tulee katsomaan seuraavana päivänä mikä on tilanne. "Ja jouluksi pitäisi saada kuntoon. Onkos siellä talkooväkeä ja vähän sellaistakin väkeä joilla pysyy vasara kädessä".  "Kova auttamisen halu on kyläläisillä, eiköhän ne asiat ole järjestyksessä".
lahjan anto
Hienolta tuntui kaikki asiat, tuumi Irene kun ajeli kirkonkylältä kotiinsa. Ensin hän päätti kuitenkin käydä Sykerön kautta ilmoittamassa, että tälläisiä miehiä tulee huomenna sinne töitä tekemään.

Hän astui omakotitalon rappusia ylös kun huomasi Alman hänelle vilkuttavan keittiön ikkunasta. "Voi miten ihanaa että tulit meitä katsomaan. Käyppä istumaan niin keitellään kahvit". Nyt on vähän kiire kun olen menossa vasta kotiin lypsämään lehmiä. Mutta nyt olisi vuorossa seuraavanlainen juttu. Miten olisi jos Teille tultaisiin rakentamaan kylpyhuone sisäveskin kanssa. Talkoilla tehdään eikä Teidän tarvitse laittaa siihen yhtään rahaa. Se on meidän kyläläisten joululahja Teille". Jaska istahti keittiön penkille ja Alma hakeutui keinuun istumaan. Alma laittoi kätensä suunsa eteen ja heikolla äänellä kuului, "Herranen aika sentään". "Miten te nyt sentään menette tuollaista tekemään, hyvähän meidän on ollut käydä ulkohuussissakin, mitä te nyt semmoista": Alma ja Jaska olivat aivan sanattomia. Ja kun vielä Irene otti kassista kaksi puhelinlaatikkoa ja sanoi, "Nyt pääsette soittamaan vaikka pojallenne, tässä on sellaiset värkit. Mutta katsotaanko huomenna niitä tarkemmin, kuinka ne palaavat".
hattu 2

Sykerön vanhukset jäivät katsomaan Irenen perään kun hän vilkuttaen lähti kotiinsa. Alma ja Jaska istuivat hiljaa tuoleissaan. Irene oli saannut heidät hiljaiseksi. Jopa Alma oli hiljainen, hän ei yksinkertaisesti osanut lähteä kiikusta mihinkään. Siinä hän vain istui ja välillä katsoi miestään, joka myöskin oli aivan pois pelistä. Vasta kun Jaska sanoi, että katsotaanko millaisilla vehkeillä sitä nykyään ihmisille soitellaan. "Älä, älä koske niihin kun et tiedä mistä pitää painaa". "Enhän minä mistään painakkaan katson vain kun nostan laatikosta kannen ylös".  "Oleppa sitten varovainen ettei tarvi heti Irenelle antaa toista, että se menikin rikki".

Iltapäivä oli ollut ihmeellinen, ihmeellisiä asioita oli tullut heidän eteensä paljon. Siinä sitä onkin miettimistä kerrakseen. Mistähän kyläläiset meitä haluavat auttaa. Onko täällä sellainen tapa vai mitä tämä oikein on.

hattuTaavetti oli jo mennyt navetalle ja sinne Irenekin touhukkaasti asteli. Taavetti huuteli Irenen nähdessään, "Kuinka kirkonkylällä oikein meni". "Ootappa kun tulen lähemmäksi sinua". Ja kun Irene pääsi Taavetin lähelle kertoi hän, että kaksi puhelinta on ostettu ja viety Sykerölle. Opastaa en kerennyt mutta katsellaan niitä sitten huomenna. Ja Suikkasen Niilo tulee aamupäivällä katsomaan Sykerölle. Meidänkin tietenkin pitään myöskin sinne mennä. "Tälläinen kertomus oli mulla, olinko minä hyvä".  "Ainahan sinä hyvä olet, enhän minä suo muuten täällä pitäiskään".

Irene mietti itsekseen, miten saisi helpommin kyläläisille sanaa auttamisesta tai jonkinlaisesta avustamisesta. Pitäisi ehkä olla lähinaapureihin yhteydessä. Ehkä keksisin vaikka huomiseksi, jos meillä pidettäisiin pieni palaveri. Itse laitoin jo kylällä käydessäni pari riviä Lottoa vetämään. Jos vaikka sattuisi onnistumaan niin kaikki sijoitan Sykerölle. Tai jos sattuu päävoitto tulemaan, niin eivät kai he kaikki tarvitse sentään.

Paljon oli tänä päivänäkin saatu aikaan kun pariskunta käveli navetasta sisälle. "Niin jotenkin mua säälittä varsinkin Alma. Sen poika ei ole kahteen vuoteen käynny lainkaan vanhempiensa luona ja kuulemma heillä on kaksi pientä lastakin. Eivät isovanhemmat ole heitä vielä nähneet, ei edes valokuvaakaan ole lähetetty. Mutta ehkä me löydetään pojan numero niin voidaan antaa Alman soittaa pojalleen niillä uusillä puhelimilla": Taas tuntui tulevan Irenelle hyvä olo sydämmeen. Ei sitä paljonkaan tarvitse tehdä tai auttaa kun hyvä mieli tulee molemmille osapuolille.

imagesenkeli 1Jokisen Taavetilla ja Irenellä oli ollut ylimääräistä puuhaa tänään. Mutta hyvä mieli kuitenkin molemmilla oli. Kyllä auttaminen vain on jaloin taito mitä ihminen voi tarjota.

Sykeröllä alettiin jo pikku hiljaa puhumaan. Mutta eivät olleet vanhukset aivan omia itsejään vielä. "Kuinkahan meidän nukkuminen oikein onnistuu, taitaa olla liian paljon ajateltavaa. Mutta Hyvää yötä
kuitenkin Jaska.

Jatkuu huomenna
piki

4.12.2014

Hellyyttävä Joulu. 4 päivä Joulukuuta

Alman ja Jaskan auttaminen saatiin käyntiin. Tänään odotetaan soittoa sairaalasta jos Jaska sieltä kotiutetaan kotiin Alman luo. Pitkään oli saannut Alma jutella seinille kun Jaska siellä sairaalassa odotteli jalkansa paranemista. Alma jutteli seinille kun oli Karjalais ihmisenä niin kova puhumaan. Jos hän ei olisi tehnyt näin, olisi hänen mielensä patoutunut. "Höyryt" piti päästää itsestään ulos, silloin oli hyvempi mieli itsellä.
tonttu 4
Irene ja Taavetti olivat päivän askareissa. Lehmät oli jo lypsetty ja nyt laitettiin syötävää pöydälle ja pahnoja lehmien pediksi. Irenen mielessä pyörivät asiat autettavien asiat. Onko meillä jäännyt jotain tärkeää huomioimatta. Polttopuita on tuotu, puhelimen ostoa suunniteltiin ja kohta sieltä varmaan Jaska soittelee kyytiä kotiin. Mutta onko jotain vielä sellaista tärkeää josta vanhukset voisivat nauttia vielä tulevista päivistä. Se, että pitäisimmekö jonkinlaiset joulujuhlat yhdessä ala-koulun kanssa olisi tietenkin yksi merkittävä asia. Silloin saisimme Alman tekemään tarjottavia syötäviä ja jos Jaskan jalka sen verran jaskaa, olisi hän pukki. Mutta ei tullut Irenen mieleen tässä touhutessa mitään asiaa josta vanhukset olisivat vielä mielissään.

Navettatyöt oli tehty ja pariskunta siirtyi sisälle aamukahvien juontiin. Tai yhdet kahvithan on jo tietenkin juotu mutta silloin varhain ei oikein maistu mikään. Nyt laitetaan syötävääkin pöytään. Irenen laittaessa kahvit tulemaan, silmäili Taavetti Irenen vihkoa. "Onkos täällä mitään uutta mainintaa": "Ei ole mutta muo vaivaa jokin asia. Ihan kuin jokin asia olisi jäännyt huomaamatta. Mitä he vielä tarvitsevat". Samalla puhelin pirahti. Taavetti vastasi puhelimeen. Haloota huudellessa lopulta vastasi Jaska puhelimeen. "Minä pääsen nyt heti pois täältä, voisiko Teitä vaivata vielä": "Tottakai, pääsemme lähtemään aivan kohta, olkaa vain ihan rauhassa, tulemme sinne tuota pikaa": Kahvit juotiin vinhaa vauhtia ja samalla hätäseen syötiin leivätkin.
tonttu 6
Hypättiin autoon ja päätettiin ajaa Alman kautta. Alma otettiin kyytiin ja Irene jäi keittämään kahvia. Samalla Irene kulki huoneissa ja katseli paikkoja ja koneita. Mitä kummaa me vielä keksittäisiin näille mukaville vanhuksille.

Taavetti Alman kanssa ajelivat sairaalaa kohden. Vieläkin Alma halusi kiitellä Taavettia noista puiden tuonnista sekä näistä automatkoista. "Tottakai me haluamme Teitä auttaa kun on vielä Jaskakin poissa pelistä". "Ei hän ole poissa pelistä, hän on minulle hyvä kumppani kun on asioita. Jaskan kanssa me juttelemme illat ja päivät kun ei ole oikein muutakaan tekemistä". Taavetilla välähti hiukan eteenpäin, "ei ole muuta tekemistä". Eikö siellä ole televisiota, sehän pitää tarkistaa heti kun olemme päässeet kotiin.

Irene kierteli Alman ja Jaskan kotia ympäriinsä. Mitään kummempaa ei vain silmien eteen tullut. Sitten Irma tajusi, täällä ei ole sisäveskiä lainkaan. Ulkosauna lämmitetään aina kun mennään pesulle. Vesi ei tule sisälle kuin ämpärissä kantaen ja sama juttu likaveden kanssa. Irene katseli sopivaa paikkaa mihinkä veski ja suihku sopisivat. Talo oli aika iso, että varmasti tyhjää tilaa löytyy.
tonttu 7
Sillävälin olivat Alma ja Taavetti päässeet jo sairaalan pihaan. Siirryttiin autosta sairaalan tiloihin ja asteltiin kohden Jaskan huonetta. Ovi avattiin ja Jaska hymyilevänä istui sängyn reunalla. Alma kapsahti, ottaen Jaskan syleilyynsä. "Taasko sinä rutistelet minut ryttyyn". Sitten siirryttiinkin takaisin autoon. Alma ja Jaska olivat kuin vastanaineet. Käsikkäin ja toisiaan halaten he kulkivat Taavetin perässä ulko-ovea kohden. Istahdettiin autoon ja lähdettiin ajelemaan vanhusten kotia kohden. Alma piti huolen puhumisesta koko kotimatkan ajan. "Ai miten hyvä palvelu meillä täällä on. Ei tarvinnut sinunkaan kävellä kotiin. Nyt isutaan oikein auton kyydissä ja kotona odottaa valmiit kahvit. Ei tarvitse alkaa  kotiin tullessa itse keittämään".

Irene painiskeli pesuhuoneen sijainnin kanssa. Mitään muuta hän ei teitenkään kerennyt katsellakkaan. Hän oli sitä mieltä että tekijöitä löytyy näin talvella. Vesijohdot tietenkin pitäisi vetää kuinkahan se onnistuu näin talvella. Ei Irene voinnut muuta oikein tehdä kuin näyttää ajatukset jollekkin joka niistä ymmärtää. Maksaahan tämä projekti tietenkin jotain mutta jos vaikka saisimme kunnan tulemaan mukaan. Onhan kuitenkin parempi, että vanhukset saavat asua omassa kodissaan niin kauan kuin jaksavat. Samalla auto hurahti pihaan ja Alman puheensorina kuului oikein sisälle asti.
tonttu 8Alma, Jaska ja Taavetti astuivat sisään ja suoraan kahvipöytään. "Ompas täällä hyvä palvelu, mitä hyvää me oikein ollaan tehty, että näin meitä palvellaan, ai että meidän on nyt hyvä olla. Ihanaa että sain mieheni taas kotiin". Irene kaatoi kahvit kuppiin ja asetuttiin laittamaan sokeria kuppiin sekä maitoa. Sitten keskityttiin syömisiin joita oli jäännyt eilen kun oli ne puutalkoot. Irene ei vielä kertonut pesuhuoneen rakentamisesta koska ajatus oli niin keskeneräinen. Piti ensin kysellä, onko tälläinen rakentaminen oikein mahdollista talvella. Televisiota ei Irene ollut lainkaan huomannut. Mutta kahvin jälkeen halusi Taavetti käydä hiukan kiertelemässä huoneita, voisi siinä samalla katsoa on tv olohuoneen nurkassa. Ja eipä sitä laitetta sieltä tosiaan löytynyt. Ehkä tälläiseen laitteeseen saadaan rahat järjestymään.

Mutta nyt haluttiin lähteä kotiin ja jättää Alman ja Jaskan keskustelemaan kaikista mahdollisista asioista.

JATKUU HUOMENNA
piki

3.12.2014

Hellyyttävä Joulu. 3 päivä Joulukuuta

Jokisen Irene oli saannut soitettua kaikkiaan neljä miestä puiden pinoamis-talkoisiin. Taavetti oli klapikuorman käynnyt hakemassa Klapi-Pojilta ja nyt sitten seuraavaksi traktoriruorma oli kannettava Sykerön Alman ja Jaskan liiteriin. Niirasen Ville, Rahikaisen Topi, Salosen Taneli ja jopa Karri Tohmonen joka oli Anestesialääkärinä läheisessä sairaalassa. Mutta hänen asuinpaikkansa oli tämä sama kylä jossa nämä Irene ja Taavettikin asuivat.
laatikkopukki
Työt alkoivat ja Almakin tuli ulos katsomaan töiden sujumista. Hän oli niin onnellinen että piti aina välillä Ireneä halata. Eikä ilman halausta jäänneet miehetkään, heitä Alma puristikin oikein kovaa. Sykerön Alma ja Jaska olivat kotoisin Itärajalta. He olivat erittäin lämminhenkisiä ihmisiä, siksi varmasti kaikki heistä pitivätkin.

Traktorinkärryn peräpää oli jo kannettu sisään ja pinottu. Taavetti nosti hiukan kippiä pystyyn jolloin puut valuivat kohti perälautaa. Homma kävi joutuisasti ja Alma pyyteli jo miehiä astumaan sisälle kahvia juomaan. Mutta miehet halusivat tehdä ensin työn valmiiksi ettei pimeä turhaan yllätä heitä. Näin tehtiinkin ja Alma lähti Irenen kanssa laittamaan kahvikuppeja pöytään. Alma sisään mennessä kertoi Irenelle, että tein oikein kaksi rahkapiirakkaakin kun pakko oli jotain leipoa. "Jos eivät miehet siitä pidä niin syörään se sitten Jaskan kanssa kahestaan". "Pitäväthän nyt miehet piirakasta ja varsin rahkapiirakasta editoten", kertoili Irene takaisin.

pukki ja poro
Alma olikin leiponut lettipullaa, pipareita ja sitä rahkapiirakkaakin. Niin paljon oli tarjottavaa, että osa piti laittaa tiskipöydälle. Kahvipannu porisi hellan päällä ja odotteli kahvin laittamista pannuun. Naiset olivat sisällä saanneet kaikki valmiiksi, nyt sitten odoteltiin miehiä sisälle. Alma leikkisästi Irenelle kertoikin, että ompas meillä naisilla nyt lystiä kun on noin monta miestä heidän kanssa juttelemassa. "Sitä tunsi kyllä itsensä aika orvoksi kun Jaska sinne sairaalaan joutui. Ja kun ei ollut puhelin, että olis voinnut edes jonkun kanssa jutella. Kun se poikakin asuu niin pitkällä, ettei kerkiä kun pari kertaa vuodessa heitä katsomaan. "Huolia sitä tuntuu monella ihmisellä olevan niinkuin meilläkin. Eipä taida löytyä tilalle jatkajaa. Itse ei saada sellaista ihmettä tapahtuvaksi omin voimin. Ja ei taida löytyä ottolastakaan meille. Ulkomaillahan niitä olis mutta ei oikein löydy täältä läheltä": Alma puristi Irenen kädestä lujaa ja katsoi sellaisella ilmeellä Ireneä, ette jos se katse voisi auttaa niin varmasti se auttaisi. Se kun on vain niin, että jos vanhoilla ihmisillä olisi valta niin kyllä mailma olisi paljon inhimillisempi. "Eihän sitä tiedä vielä vaikka se heillekkin lapsi syntyisi, jotain pillereitä mun täytyy syödä, lääkäri antoi pientä toivoakin asiaan.
pukki 21
Nyt tuntui siltä, että työmiehet olivat saanneet työnsä tehtyä. Puut oli pinottu puuliiteriin ja nyt voisi vaikka talvi jo tullakkin pakkasineen. Miehet astelivat sisälle kun hyvä kahvintuoksu heitä sinne johdatti. Alma johdatti miehet istumaan pöydän viereen jos vaikka tuo Irene kaataisi kahvetta kupposiin. Tietenkin sen Irma teki niin sai Alma lepuutella kipeitä väsyneitä jalkojaan hetken. Tohmosen Karri huudahti, "Onko täällä oikein rahkapiirakkaakin, kylläpä osasin tulla oikeaan paikkaan talkoisiin". Alma puristeli rintaansa ja kovinkin hellällä äänellä ilmoitti, että tykkäätkö sinä rahkapiirakasta. "Nythän sitten kaikki menikin kohdalleen, jos kerran rahkapiirakasta sinä tykkäät niin minä tykkään siitä että kävitte auttamassa. Ja ei Teidän olisi tarvinnut mitään tehdä, olisitte vain tulleet juttelemaan mun kanssani, sitä minä olen hartaasti toivonut kun Jaskakin on vielä pois. Mutta kohta mun Jaskani tulee ja sit meillä onkin taas puhumista, oikein iloista puhumista".
joulukuusi
Miehet kehuivat leivonnaisia ja Alma oli siitä kovinkin iloinen. "Kyllä Te olette niin kohteliaita, että mullakin on oikein lämmin ja hyvä olo". Myös Irene oli huomannut vehnäsissä olevan hienot maut. Almaa pitäisi käyttää esimerkiksi juhlien leipojana kyllä nämä niin hyviä ovat. Irene kirjoitti taas paperille jotain. Puhelin siellä jo oli, tulikohan sinne nyt maininta leipomisesta. Se jää nähtäväksi mitä seuraavaksi on luvassa.

Mutta ilta oli jo tullut pimeäksi ja pakkanen tuntui nousevan. Taavetti kyseli, että onko Almalla puita sisällä että riittää uunin lämmitykseen. Eipäs taida kovinkaan paljon olla puita. Mutta miehet lupasivat tuoda puulaatikot täyteen josta on sitten hyvä ottaa puita uuniin ja hellaan.

Kaikki työt oli saatu tänään tehtyä ja miehet lähtivät kiitoksien saattelemana koteihin. Alma jäi vilkuttamaan heille vielä ulko-ovelle. Ja kun autojen ja traktorin valot olivat hävinneet pihatieltä veti Alma oven kiinni ja lukkoon. Hän istahti kiikkutuoliin. Nyt hänellä oli hyvä olla, ja samalla hän purskahti itkuun. Aikansa itkettyään hän alkoi kertoilemaan tyhjille seinille. Hän kertoili aina kaikki asiat mitä hän oli asioista mieltä, hän kertoili Jaskalle vaikka hänen miehensä olikin sairaalassa. Hänestä vain tuntui siltä, että Jaska kuulee sinne kaiken mitä hän puhuu."Ikävää että olet siellä mieheni. Olisin toivonut, että olisit ollut katsomassa hyviä ihmisiä. Minulla ainakin on niin hyvä olla. On puita liiteri täyteen ja vielä tykkäsivät vehnäsistäkin kovasti. Ei niitä hyviä asioita joka päivä sada taivaalta tämmöistä tahtia. Voi kun olisit jo viimein kotona nauttimassa minun kanssani yhdessä tästä onnesta.

Muljakan kylällä oli nyt erittäin onnellinen vanhus. Ei hän vanhus tainnut vielä olla koska oli Karjalasta kotoisin.

JATKUU HUOMENNA:
piki

2.12.2014

Hellyyttävä Joulu. 2 päivä Joulukuuta

Jokisen Taavetti ja hänen vaimonsa Inkeri istuituivat keittiön penkille. Inkeri otti lehtiön ja kynän viereensä. Ja siitä alkoi Sykerön Alman ja sairaalassa olevan Jaskan auttaminen.
Suomen joukkue on saannut siivetPuitiin asiaa ja ensimmäiseksi Taavetti päätti mennä traktorilla auraamaan pihatien auki. Inkeri jäi siksi aikaa miettimään Sykerön asioita. Ehkä ensimmäiseksi kun Taavetti tulee kotiin, lähdetään hakemaan Alma auton kyytiin ja viedään hänet katsomaan miestään sairaalaan. Ja näin tehtiin kun Taavetti oli saannut traktorin parkkiin pihalle. Auto käynnistettiin ja pariskunta lähti hakemaan Almaa kyytiin.
Alma olikin ihmeissään ja kultainen kyynel putosi ja kostutti hänen silmänsä. Hänen oli noustava tuolistaan ja halattava Inkeriä ja Taavettia. Sitten noustiinkin autoon ja ajeltiin sairaalaan. Sairaalan pihaan tullessa päättivät he kaikki kolmistaan lähteä Jaskaa katsomaan. Henkilökunnalta piti kysyä Jaskan huonetta kun koskaan ei kukaan ollut heistä vielä täällä käynyt.

Joulun kellot 2Huone löytyikin helposti ja he astuivat sisään hyoneeseen. Alma aukaisi suunsa ensin ja alkoi puhumaan vaikka ei hän miestään vielä edes nähnyt. "Katsos kenen kanssa minä oikein täältä tulen. Kyllä oli heiltä niin kaunis asia tuoda minut sinun luo". Sängyn vierestä vedettiin verho sivuun ja Jaska hymyilevänä kurkisteli avatun verhon ravosta. Iloisuun molempien ihmisen kasvoilla oli niin hellyyttävä, että Inkerilläkin kastuivat silmät. Alma ja Jaska halasivat pitkään, "Älä nyt muo rutista poikki, mähän en pääse pois täältä sairaalasta koskaan muuten".
Inkeri ja Taavetti katselivat hiljaa kun Almalla ja Jaskalla tuntui olevan niin paljon asiaa toisilleen. Lopulta oli kaiketi kaikki omat asiat käsitelty kun Alma otti puheeksi tämän pariskunnan auttamishalusta. Tie jo aukaistiin lumesta ja minä pääsin sua katsomaan tänne sairaalaan. Inkeri lisäsi vielä, että "Kyllä on tarkoitus vielä muutakin tehdä. "Muutakin tehdä, mitä muuta nyt sitten vielä. Jos osaatte laittaan tuon Jaskan kuntoon niin silloin olisin mielissäni. Kotiin hänen on päästävä minun luo". Taavetti kyseli, että "Onko Teillä puuliiterissä puita, pystyitteko niitä enään tekemään". "Eihän siellä enään paljoakaan ole, ei oikein jaksa ja pysty niitä enään tekemään. Mutta kun ei tohdi ketään pyytää edes auttamaankaan".tonttu 3
"Mitäs muuta sitten vielä olis sydämmellä mitä voisimme tehdä" Kumpikaan ei puhunut mitään vaan katselivat hämmästyksissään toisiaan. "Ehkä me jotain keksitään kun yhdessä asioita puntaroidaan". Jaska ehkä pääsee jo parin päivän jälkeen kotiin, niin Taavetti antoi puhelinnumeronsa, että soittaa rohkeasti vaan, tulen sitten hakemaan autolla Teidät kotiin.
Alma ja Inkeri hyvästelivät toisensa samoin kuin Inkeri ja Taavettikin Jaskan. ja kotimatka alkoi. Alma oli niin onnellinen kun sai miehensä nähdä pitkästä aikaa. Kotimatkalla vielä Almalta kyseltiin, missä he voisivat heitä auttaa. "Eihän meitä tarvitse nyt enään missään auttaa tää oli niin kiva juttu, että näin Jaskan Teidän ansiostanne, nyt on niin hyvä mieli".
Alma saatiin kotiin ja samoin Inkeri ja Taavettikin ajelivat kotiinsa. Vielä illalla keskusteltiin vanhan pariskunnan auttamisesta. Kuivia puita me tietenkin saamme Klapi-Pojilta, ja heillä on kuitenkin aika edulliset klapit. "Mä voisin traktorikuorman sieltä hakea mutta olis kiva saada pari miestä pinomaan puut liiteriin". Irmeli otti puhelinluettelon ja alkoi soittelemaan tutuilleen.

JATKUU
piki

1.12.2014

Helllyyttävä Joulu. 1 päivä Joulukuuta

Joulukuun ensimmäisestä päivästä alkaen aina 24 päivään asti, jatkuva jouluinen kertomus.
Joulukalenteri 1Oli Joulukuun ensimmäinen päivä kun Taavetti Jokinen ja hänen vaimonsa Inkeri köröttelivät hevosen reessä pitkin kylätietä. Reki ei ollut mikään kirkkoreki vaan aivan tavallinen laudoista kyhätty reki. Mutta Taavetilla ja Inkerillä oli tapana varsinkin ennen joulua ajella kylän halki ja katsella ihmisiä. Ei niinkään ihmisiä katsellen, vaan katsella sillä silmällä jos joku tarvitsee apua jokapäiväisten töiden tekemiseen. Mutta kun ajeli kylän halki niin silloin muisti kaikki talot ja ketä siellä asuu. Hevosen reessä istuvat olivat koko ikänsä täällä asuneet ja olivat vielä naapurin lapsia. Ja kun ikää tuli tarpeeksi astuivat he arvokkaasti avioliiton pyhään satamaan.

Silloin kun he olivat naimisiin menneet ja jo hiukan aikaisemminkin, oli Inkeri puhunut Taavetille. "Jospa saisin sellaisen työn, että voisin auttaa ihmisiä".
Näin oli sitten tapahtunutkin. Työstä hän ja ei Taavettikaan saannut mitään palkkaa mutta kun he vain halusivat auttaa ja saada siitä sydämmeen hyvän mielen. Tietenkin autettavillekkin tuli hyvä mieli ja kun vielä joulukin oli lähellä.
joulunkellot
Reessä istuttiin, kun äkisti Inkeri otti Taavettia kädestä kiinni, Sykerön Alma. Taavetti katseli ympärilleen mutta ei ketään näkynyt. "Mitä sinä Inkeri oikein touhuat, ei täällä ketään näy". "Ei näykkään, mutta mulla tuli yksi juttu mieleen". "Eikös Sykerön Alma asu tuossa talossa". Taavetti nyökytteli vaimolleen. "Alman mieshän katkaisi jalkansa, ainakin olin kuulevani joltain sellaista". "Ja Almakaan ei ole ihan nuori tyttö enään, ajas sinne pihaan mennään katsomaan tilannetta".
Taavetti käski Hepo hevosta liikkeelle ja ohjasti Hepon Sykerön pihaan. Taavetti ja Inkeri katselivat pihatietä joka kuitenkin oli lähes puolen kilometrin mittainen, se oli vielä luomatta. Tietenkin kun mies oli sairaalassa niin ei Almakaan tälläistä osannut järjestää.

Inkeri koputti Sykerön ulko-ovea. Kesti jonkin aikaa ennen kuin Alma tuli ovea aukaisemaan. Siinä tervehdittiin ja Alma pyysi vieraita tulemaan sisään. Alman jalat olivat aika huonossa kunnossa mutta kahvit hän kuitenkin laittoi lämpimään. Hän heitti hellan luukusta muutaman puun vielä pesään ja könysi pöydän viereen.
"Mitäs Te nyt oikein touhuatte" sanoi Anma vierailleen. "Me tulimme vain katsomaan onko Teillä kaikki hyvin, eli tarviitteko missään apua". Siinä sitä keskusteltiin asioista jotka tietenkin voisivat olla toisin. Ei ollut puhelinta, että olis päässyt edes Jaskalle soittelemaan sairaalaan. Eikä kauppareissut oikein suju näillä jaloilla.

Kahvivesi kiehui ja Inkeri pyysi, että jos hän käy laittamassa kahvit pannuun. Ei tuntunut Sykerön perheellä olevan kaikki ihan kohdallaan. Auttaa heitä pitää ja panostaa ennen joulua kaikin tavoin.

joulupukki
Kahvit juotiin ja keskusteltiin Alman ja Jaskan tilanteesta. Inkeri oli jo usean vuoden ajan pyyteettömästi tehnyt tätä työtä. Rahallista korvausta hän ei ollut saannut keneltäkään. Kaikki mitä hän oli saannut, niin ne kaikki oli annettu autettaville.
Kun kahvit oli juotu, lähtivät Taavetti ja Inkeri kotiinsa miettimään mitä tehdään. Inkerin mieleen jäi Alman sanonta, "Elämä on lahja, ja se voidaan ottaa pois koska tahansa".


JATKUU
piki