Eläkeläinen hulluttelija

Translate

Sivun näyttöjä yhteensä

15.12.2014

Hellyyttävä Joulu. 15 päivä Joulukuuta

Aamulla kun Muljakan kylän asukkaat heräsivät oli lunta tullut runsaat kymmenen senttiä. Olihan lunta tänä syksynä tullet kaiketi kolmekertaa mutta ei näin paljon kerralla. Mutta entiset lumet olivat aina lähteneet vesisateen takia pois. Olisiko nyt talvi viimein alkamassa. Nyt ainakin tuntui maisema valoisalta ja kaikki puut olivat saanneet valkoisen vaipan. Kestäisikö tämä hieno talvimaisema edes Jouluun saakka. Jos niin kävisi, olisi tämä suuri siunaus kaikelle auttamistyölle.

Lunta satoi edelleenkin ja ehkä sen pitäisi loppua iltapäivällä. Taavetti kävi navetan jälkeen aukaisemassa Sykerölle menevän tien ja samalla pihan. On ainakin työihin tulevilla sitten helppo tulla töihin. Omaakin pihaa hän kerkisi hiukan aurailla että maitoauto pääsee hakemaan maidot.

Suikkasen Niilo tuli Sykerölle tarkoituksenaan saumata pesuhuoneen laatat. Samoin sähkömies, joka laittoi valasimet paikoilleen. Pesuhuone oli enään pyttyä, allasta, ja suihkua vailla. Kaappi tietenkin asennettiin vielä peilin päälle. Eli tänään on kaikki melkein jo valmista. Ainoastaan vesiputket liitetään tänään tai viimeistään huomenna.

koristeita

Urakka oli kohta valmis. Sitä olivat tehneet kyläläiset innolla ja suurella mielenkiinnolla. Muutamat kyläläiset olivat ottaneet Ireneen yhteyttä, että voisimme tehdä sellaisen pienen tutkimisen, onko jollain asumisen kanssa vaikeutta. Ja onko heillä jotain missä kyläläiset voisivat auttaa. Se oli mielenkiintoinen asia kaiken kaikkiaan. Ensiksi se todisti sen, että kaikilta löytyi auttamisen halua toisia kohtaan. Sellaista tutkimusta tietenkin jokainen voi tehdä kun käyvät esimerkiksi kylässä tutuillaan. Ja siellä voi ottaa asian vaikka suoraan puheeksi. Kaikista näistä asioista pitää tietenkin ottaa Ireneen yhteyttä.

Alma ja Jaska jo kovasti odottelivat pääsyä päästä laskemaan lämpöiseen pyttyyn niin isoa kun pientäkin tarvetta. Ja tietenkin pesupaikkaa odotettiin, sillä nyt voi hanaa aukaisemalla saada puhtaat kädet tai sitten aivan koko vartalon. Kumpa vielä päivän tai pari jaksaisi. Nyt kun pitää lähteä ulos kylmään istumaan niin sitä lämpöisen huoneen tarvetta odottaa vielä kovemminkin kun tietää, että se on kohta valmis.

Hokkasen Vilho oli onnellinen mies. Ei tarvinnut aamuisin laittaa puita uuniin, että huoneeseen tulisi lämmintä. Himmelin Liisalla oli oikein keskuslämmitys niin mikäs siinä oli Vilhon vaikka paljain varpain kävellä. Ja lämmittihän Liisakin yhteistä oloa. Kun se rakkaus vaan on sellaista lämmön tuojaa kuitenkin.

lahja

Mutta heillä oli myöskin juhlat tulossa. Liisa oli syntynyt Jouluaattona ja siinä samalla he olivat päättäneet mennä kihloihin. Heillä oli niin kova tarve kutsua ystäviään käymään mutta kuinka se nyt oikein jouluna onnistuu. Kaikkihan viettävät joulua kotonaan. Kuka sitä nyt silloin lähtisi kyläilemään. Mutta Vilholla välähti, että jos aloitettaisiin juhlat heti aamulla. Tulee sitten kukakin vaikka mihinkä aikaan hyvänsä. Tämä tuntui aika hienolta ajatukselta. Liisa hyppäsi Vilhon kanssa autoon ja he lähtivät hakemaan kutsukortteja kirjakaupasta. Kortit kuitenkin kerkiämme jakamaan vielä tänään suoraan postilaatikkoihin. Tarjoilut kerkiämme päättämään sitten koko viikon aikana. Ja eihän Joulu vielä sentään tällä viikolla ole.

Ajaessaan kirjakauppaan Liisa kertoi Vilholle, että lapsena ei mun synttäreitä koskaan vietetty. Kun on joulu niin ne menevät siinä samalla. Nuorena tyttönä juhlat pidettiin joskus edellisenä viikonloppuna ennen Joulua ja joskus ensimmäisenä viikonloppuna Joulun jälkeen. Mutta nyt saan ensimmäisen kerran viettää synttäreitä niiden oikealla paikalla.

talo

Kutsukortit saatiin ja niihin kirjekuoret. Liisa kauniilla käsialalla kirjoitti synttäreistään ja lopuksi vielä pienen maininnan. "Juhlien yhteydessä järjestetään myös pieni perheasia". Sitten takaisin autoon ja jakamaan kirjeet postilaatikoihin. Nyt se on tehty niin päästään suunnittelemaan listaa tarjoilusta.

Puolitoista viikkoa vielä Jouluun.

Jatkuu huomenna
piki

14.12.2014

Hellyyttävä Joulu. 14 päivä Joulukuuta

Aamulla kun Muljakan väki heräsi, oli äänettömän monella kaunis hymy kasvoillaan. Muljakan kylän oli pyyhkäissyt rakkauuden henkäys. Rakkauuden henkeyteen ja ihan vain siihen, että Muljakan kylän yhteisten asioiden ja auttamisen siivellä oli herännyt uudelleen tuo sanomaton tunne jota jopa vanhemmatkin vielä harrastavat. Vauhti ei ole enään sellaista kun nuoremmilla mutta aikaa vanhemmat käyttävät tähän ilon tunteeseen paljon kauemmin kuin nuoret. Nuorilla kun on aina kiire niin tähänkin tekemiseen se kiire sekoitetaan. Ensin sitä yhteistä yhdessäoloa odotetaan ja odotetaan, monet sitä vonkaamiseksi lausuvat. Ja sitten kun paikka luvalle tulee ja avautuu se pieni paikka ihmisessä jolla tämä ihanuus hoidetaan, hupsis se onkin sitten jo ohi.

Mutta kun Irene ja Taavetti heräsivät, tuli molemmilta hymyä kuin Kelloggs- mainoksessa. Vaikka ei silloin aikaisin aamulla kerittykkään paljon sängyssä loikoilemaan ja pienia suukkoja antamaan kun suurisuiset rouvat jo navetassa odottelivat utareiden tyhjentäjiä. Mutta muistivat nämä ihmiset kuitenkin mitä edellisenä iltana olivat saunan jälkeen tehneet. Irene varsinkin odotti kiinnostuneena merkkejä jos vaikka olisi onnellinen perhetapahtuma tulossa. Mutta sitä tietenkin piti vielä jonkin aikaa odotella ennen kuin se selviää. Kuitenkin he olivat olleet jo kymmenen vuotta naimisissa ja yrittäneet saada lasta. Kokeissa oli käyty ja anomukset adoptio lapsen saamiseksi oli sisällä. Lasta ei vaan tuntunut löytyvän.

soittava enkeli

Tänään oli vapaapäivä rakentamisessa. Tämä aika vankistettiin omaa perheelämää. Tehtiin yhdessä niitä kaikkia asioita jotka ennen olivat jäänneet vain toisen tehtäväksi. Molemmat olivat tekemässä yhteisesti ruokaa. Ja taas välillä käytiin siivoamassa kellaria ja kaikkia muitakin yhteisiä asioita laitettiin kuntoon. Yhdessä mentiin siihen tyhjään huoneeseen johon oli tarkoitus syntyä uusi pieni lapsi kun he olivat avioon menneet, Irene halusi niin kovasti tyttöä, että huoneen väritkin tapailivat vaaleanpunaista. Tänne huoneeseen oli aina yhtä vaikeaa tulla. Jotenkin se vain aina riipaisi rinnasta kun ovenkahvaan tarttui. Tähän apua ei hän itse mistään kyläläisten auttamishalustakaan saannut. Sitä oli vain käsiteltävä itse miehensä kanssa.

Himmelin Liisan luota heräsi Hokkasen Vilho. Heillä tuo rakkauuden kyyhkynen oli istunut sängyn reunalla pitkään. Heillä ei ollut kiirettä, heillä oli aikaa rakastella kauan ja hartaasti. Illallakin vielä kaiken hyvän jälkeen oli supatettu hiljaa rakastavaisten juttuja. Ja aamulla kun raukeasta unesta he heräsivät oli jumalattoman hieno olo. Sängyssä haluttiin vielä loikoilla ja viettää ensimmäistä yhteistä  aikaa. Mutta nyt sentään sieltä oli pois päästy ja istutiin kahvipöydän vieressä nauttien kahvista ja hiivaleivästä. Heillä tuntui tämä yhteinen taival alkaa hyvinkin mieluisasti.

Kaikilla Muljakan kylällä oli vapaapäivä. Tai ei aivan kaikilla kuitenkaan. Tohmosen Karri oli hälyytetty sairaalaan kun leikkaus oli alkamassa. Illalla nuorison kaahailut autolla ja koivunrunkoon törmäilyt olivat saanneet apumiehen paikalla istuneen ja ulos lentäneen pojan elämän menemään kriittiseen tilaan. Leikkaus piti suorittaa välittömästi ja Karrin piti tämä loukkaantunut poika nukuttaa. Kuljettajalle ei käynnyt oikein kuinkaan kun hän käytti turvavyötä. Mutta tällä toisella pojalla ei vyö ollut kiinni ja niinpä hän lensikin tuulilasista ulos. Pahtosen Irmeli tietenkin jäi kotiin suunnittelemaan seuraavaa tapaamista äänestäjien kanssa. Eri yhteisöt halusivat eduskuntaehdokkaalta kysellä tarkemmin asioista ja hänen mielipiteistä. Ensi viikko onkin aika kiireinen kun eri kauppujen pihoilla pitää käydä äänestäjiä tapaamassa.

lunta sataa

Alma ja Jaska olivat myöskin heränneet. Heillä ei rakkauden kyyhkysen siipi edes hipaissut kuin tietenkin Jaskaa. Mutta niin huonosti tämä kyyhkynen oli lentänyt, että sen siipi ei ollut koskettanut Almaan lainkaan. Näin sai Jaska pyytää ja olla ilman. Mutta ylös sängystä kuitenkin noustiin ja sitä kahvia juotiin täälläkin. Ei aivan yhtä iloisia kasvoja täällä tietenkään ollut kuin noissa edellisissa paikoissa mutta ei Jaskakaan mitään kaunaa kantanut vaikka ei saannutkaa rakkauden tunteissa pyöriä.

Almalla kun ovat ne jalat kipeänä. Säryt tekevät liikkumisen välillä kovinkin vaikeaksi. Hän oli jo käynyt lääkärissä linja-autolla ja oli kokeitakin tehty. Nyt hän odotti vain tietoa sairaalasta koska hän pääsisi leikkaukseen. Hän oikein toivoi, ettei sinne tarvitse lähteä ennen Joulua kun pojan perhe tulee useammaksi päiväksi kylään. Olisi sääli makailla sairaalassa kun pienetkin lapset ovat heillä.

Sankka lymipyry saapui Muljakan kylän päälle illalla. Lunta säätiedoitus oli luvannut kaksikymmentä senttiä. Alma oli mielissään, että miehet saivat jätekaivon kuntoon ja kannen päälle. Nyt ei tarvitse enään mennä tekemään pihatöitä. Lunta satoi koko ilta ja vasta seuraavan päivän iltapäivällä piti sateen loppua.

Monessa perheessä jo paistettiin jouluisia pikkuleipiä. Hyvät tuoksut levisivät huoneistoissa aina viimeisintä nurkkaa myöden. Äidit lastensa kanssa leipoivat ja tekivät joulun odotuksesta jännittävän. Nyt alkoi joulun odotus oikein kunnolla. Lapset kirjoittivat joulupukille kirjeitä lahjatoivomuksista. Kirjeet suljettiin ja laitettiin näkyvälle paikalle josta tontut sitten ne hakivat. Yleensä aina seuraavana aamuna oli lasten kirjeet kadonneet. Se oli sellainen mystinen tapahtuma johonka ei kukaan osannut oikein kunnollista vastausta antaa. Tontut kun vaan ovat sellaisia, että voivat päästä sisälle ja noutaa ne lasten kirjeet. Vai tulevatko tontut sisälle jo edellisenä päivänä kun ovet ovat vielä auki. Ja sitten ne ovat huoneissa piilossa odottaen lasten kirjeitä. Ja kun kirjeet on kirjoitettu nappaavat tontut kirjeet mukaansa ja poistuvat ovesta ulos.

Joulu siis lähenee joka päivä. Sitä odottavat tietenkin lapset jo kovinkin malttamattomina. Mutta löytyy niitä joulunodottajia aikuisistakin. Jouluhan on kuitenkin kaikkein suurin juhlapyhä. Ja aikuisista löytyy niitäkin jotka odottavat vain joulupukin tuloa, mutta se onkin taas ihan toinen juttu.

Jatkuu huomenna.
piki
 

13.12.2014

Hellyyttävä Joulu. 13 päivä Joulukuuta

Niin tuntui kaikki hyvältä, että Irenikin nauroi miehelleen aamulypsyllä navetassa. Iloisuus oikein pursui hänen kasvoiltaan ulos. Olihan se niin tietenkin kun Sykerön remontti oli melkeinpä maalisuoralla. Ja rahoituskin tuntui olevan melkein selvä. Lahjoituksiakin on tullut tasaiseen tahtiin ja muutamassa paikassa on jo lipas tuotu tyhjennettäväksi. Ja niistä on löytynyt isojakin rahoja. Ja kun vielä toinen autettavakin on löytänyt rakkaan itselleen niin hänkin pääsee varmasti kohta kiinteästi asumaan naisystävänsä luokse. Vaikka hyvähän se oli, että Hokkasen Vilholla onkin nyt puita liiterissä ja ilmeisesti tänään aukaistaan taas sähköt hänelle.

Tässä se auttamisen taika onkin. Vaikka lahjoitusta saadessa saakin lämpöiset halaukset ja kauniit sanat niin sitten kun se lahjoitus on käytössä niin voi hartaudella muistella kuinka hyvä voi toisilla olla. Näin kävi Irenellekkin joka eli täysin tunteiden vallassa. Ensimmäinen remonttipäivä sai hänet purkautumaan kun hänellä ei ollut kokemusta vielä näin suurista auttamiskohteista. Mutta kun remontti alkoi ja pyörtymisestä selvisi niin sen jälkeen onkin jo kaikki mennyt hyvin. Vaikkakin töitä on saannut tehdä niin nyt tuntuu kaikki jo helpommalta kun useampi on alkanut hoitelemaan asioita.


kynttilä 4







Himmelin Liisa oli soittanut Hokkasen Vilhon aamukahville. Lystiä oli heilläkin aamukahvia juodessa. He tuntuivat ystävystyen oikein viimeisen päälle. Jo Liisa lupasi, että voithan sinä tännekkin yöksi jäädä. Kun en tahtonut viimeyönä saada unta kun ajattelin sinua. Siellä pienessä mökissä minun rakaani on. Mutta kun kahvit oli juotu halusi Vilho lähteä Sykerölle katsomaan, jos vaikka tarvitsevat apua. Niin lähtivät kummatkin katsomaan onko pesuhuone jo missäkin vaiheessa ja jos vaikka olisi jotain töitäkin siellä. Liisahan voisi vaikka siivota ja auttaa Almaa.

Kovin oli suureksi paisunut jo auttajien määrä. Traktorimies Haapasen Ville kaivoi viemärikaivoa ja hänelläkin tuntui olevan jotain hyvää kerrottavaa. Mutta hän jätti kertomisen sitten aamupäivän kahville.

Irene ja Taavetti tulivat pihaan samaan aikaan kuin uudet rakastavaiset Liisa ja Vilhokin. Irene ja Taavetti huomasi heti toisen pariskunnan onnellisuuden loistavan kilvan heidän kasvoiltaan. Sisään mentiin ja päästiin heti kahvipöytään. Konekuski Villekin saapui heti heidän peräänsä. Kahvipöydässä olikin hilpeä tunnelma. Jokainen tiesi tekevänsä hyvää työtä ja Alma sekä Jaskakin antoivat vielä vauhti kehumalla kaikkia auttajia. Kukaan ei jäännyt varsinkaan Alman kiitoksia vailla. Alma kertoi, että "Tuo Suikkasen Niilo jo lupaili, että viikon päästä päästään varmaan tuntemaan suihkun ropinan iholla. Kyllä kaikki niin ihmeelliseltä tuntuu. Ja kun saadaan vielä oma poika tänne perheineen tulemaan. Sitten saan minäkin tuntea pienokaisten lämmön ihollani kun saan heitä sylissäni pitää ja hyräillä näille pienille lapsille. Minulla on niin hyvä olla, ihan kun joulupukkia odottaisin käymään".

"Traktorimies Ville ilmoitti muutaman päivän kun voisimme ohjelmalliset tanssit pitää. Orkesteri lupasi tulla aivan ilmaiseksi soittamaan. Ja kuulemma kirkonkylällä on joku sirkuskoulu mistä ehkä saisimme esiintyjiä. Tämä mun orkesterikaveri lupasi heitä kysellä. Samoin koulussa on myöskin aktiivinen musiikinopettaja. Hän on koonnut oppilaista pienen kuoron, että sieltäkin voisi saada kuoron laulamaan. Päivä vaan pitäisi lyödä lukkoon tässä ja nyt". Yksi almanakka löytyi Almalta. "Olisiko 19 päivä sellainen mikä kävisi, eli jo viikon päästä. Vai olisiko se pareempi pitää joulun jälkeen ennen Uuttavuotta tai aattona 31 päivä". "Molemmat päivät ovat ainakin orkesterilla vapaat". Asiasta keskusteltiin kovasti ja lopulta päädyttiin Uudenvuodenaattoon. Jouluun on niin vähän aikaa ettei taida kukaan kerkiä tanssimaan. Ja jos Ville ilmoittaa päivän esiintyjille ja kun saat esiintyjät selville niin tehdää muutama mainos tänne kylälle ja kirkonkylän ilmoitustauluille. "Missä nämä juhlat sitten pidetään", kyseli Irene".

kynttilä 1

"Käsittääkseni orkesteria oli pyydetty aatoksi Seurantalolle mutta se oli jostain syystä peruuntunut. Kysyn jos orkesterikaveri kyseleen sen paikankin valmiiksi". Niin oli taas yksi tehtävä saannut siunauksen. Pienillä pääsymaksuilla saamme taas rahaa avustusrahastoon ja jos vielä pystyisimme siellä jotain kahvia ja pullaa myymään niin niistäkin tulee tärkeitä rahoja yhteiseen rahastoon.

Suikkasen Ville jatkoi laattojen laittamista seiniin. Sähkömieskin tuli päivällä käymään ja asensi ensin pumppuun sähkön. Tiskipöydälle hän veti johdot valmiiksi sekä pesuhuoneeseen. Nekin oli nyt sitten valmiina. Kun laatat on vedetty ja ne päivän pari kuivaneet niin voidaan vetää saumalaasti laattojen rakoihin. Sitten kun vielä saadaan valaisimet paikoileen sekä pistorasiat niin suihku ja veski olisi valmis. Kaivo tulee varmaankin tänään tai viimeistään huomenna valmiiksi. Sitten vaan suihkuttelemaan.

Liisa tiskaili kupit ja Vilho oli halukas tulemaan kuivaamaan astiat. Olihan kuivauskaappikin mutta kun ei Vilho tohtinut olla Liisasta kovin pitkälläkään. "Ompa herttaisen näköistä tuo uusi rakkaus", totesi Alma joka hymyilevänä katseli keinutuolissa tätä kahta tiskaajaa.

Irene muisti, että huomennahan on viikonvaihde. Tuleekos tänne kukaan vai pidetäänkö vähän vapaata. Suikkasen Ville ainakin lupasi tulla, että saa laatoituksen tehtyä. On parempi kun saavat laatat sitten kuivaa kauemmin. Konemieskin tulee, että jos ei kaivoa saada tänään valmiiksi. Ja pari lapiomistäkin lupasi tulla. "Kyllähän minäkin tulen", sanoi Liisa. "Ja minä myöskin, voinhan laittaa vaikka saunan lämpiämään Almalle ja Jaskalle". "Tuohan on hieno juttu, jos vain jaksat tulla niin oikein hyvä". Alma oli mielissään lämpöisestä saunasta. Pesut ovatkin jäänneet aivan unohduksiin kun on ollut sellaista menoa ja meininkiä koko ajan.





poro

Kaikki hommat olivat järjestyksessä. Irmeli ja Taavetti lähtivät kotiin koska sielläkin tuntui olevan paljon hommia jotka ovat jäänneet tekemättä tämän kiireen takia. On siivoamista ja omien laskujen maksamista sun muuta. Ja jos vaikka navetan jälkeen pääsisi yhdessä saunaankin.

Ja kun kaikki askareet oli tehty oli aika vetäytyä saunan leppoisiin löylyihin. Irman hyvä olo tuntui vieläkin. Niinpä hän vetäytyikin aivan Taavetin viereen, hän halusi olla nyt lähellä, halusi, että Taavettikin tunteen hänen hyvän olontunteen. Olihan Taavetti jo aamusta vaimonsa iloisuuden huomannut ja kivaltahan se tuntui kun vaimo aivan viereen tuli.

Iltakahvien aikaankin Irene loisti hyväntuulisuutta oikein kunnolla. "Oliskos isännällä mitään ehdotuksia mitä illemmalla tehtäisiin". "Enpän ole vielä sellaisi kerennyt miettimään, vai onkos sulla jotain erityistä tiedossa". "Eiköhän jotain erityistä tänään tapahdu". Mutta vielä kuivateltiin hiuksia ja katseltiin televisiota. Irene oli vetäytynyt loikoilemaan sohvalle ja päänsä hän oli laittanut miehensä syliin. Kuivaihan ne hiukset lopulta ja Irene pyyteli miestään jo nukkumaan. Ja niin he sitten sukelsivat pehmoisten peittojen alle. Irene tahtoi vielä tuoda omaa iloisuuttaan ja hyvänolon tunnetta vieläkin miehensä peitonalla. Loppu illasta olikin sitten sitä toista asiaa jota monesti tehdää jos ei nukuta.

Liisan ikkunoista loisti vielä valo. Sitten tuli valo makuuhuoneeseen ja keittiön valo sammui. Täälläkin oli sama tehtävien laatu kuin Irenellä ja Taavetillakin. Täällä haettiin ensimmäistä kosketusta pimessä että löydätkö sinä minun käden, entäs sitten varpaat, no löytyvätkö huulet helposti, no vielä jalat. Siinä sitä sitten oltiin, rakkautta täälläkin harrastetaan.

Alman sänkykammarissa oli myöskin Jaskalla ajatuksia. Mutta Alma ilmoitti heti kun Jaska oli kätensä nostanut Alman vyötärölle, "Eikös nyt vaan nukuta, Joulu on vielä edessäpäin.

Jatkuu huomenna
piki


12.12.2014

Hellyyttävä Joulu. 12 päivä Joulukuuta

Yö oli nukuttu ja lehmät pusertaneet utareistaan viimeisenkin valkoisen maitopisaran pois. Oli taas lähtö Sykerölle katsomaan tilannetta. Ja tänään olisi lähtö lastentarhaan Alman ja Jaskan kanssa. Vilho Hokkanen istui takapenkillä, ainakin sellaisen nimen hän antoi Taavetille eilen saunassa. Lopulta päästiin Sykerön pihaan ja mentiin sisään. Vilho käveli viimeisenä ja kainona miehenä jolle tälläisen avun saaminen ei tietenkään tuntunut mukavalta. Keittiöstä löytyi myöskin uusi kahvinkeittäjä Liisa Himmeli. Hän oli jo eläkeiässä mutta pirteyttä tuntui löytyvän häneltä. Alma vielä näytteli hänelle kuinka kähvinkeittäminen sujuu tälläisellä isolla hellalla jossa lämmönantajana olisi puu.

kynttilä 5

Alma joka oli laittanut itsensä oikein hienoksi samoin kuin Jaskakin, olivat nyt lähdössä lastentarhaan. Irene heidät sinne kyyditsi ja lupasi tulla sieltä takaisin kun asiat saadaan siellä sujumaan. Vilho jäi istumaan keittiöön kun Liisa kahvinkeiton välissä aina jotain Vilholta kyseli. Siinä kyseltiin missä sinä oikein asut, ja oletko eläkkeellä, mitä sinä harrastat sun muuta. Toisaalta Vilho pitikin siitä kyselemistä ja kun sen vielä teki noin pirteä nainen. Liisaa oikein säälitti Vilhon tilanne. "Oletko sinä saamassa apua tilanteeseen, että sinun olisi taas lämmin asua". "Eiköhän Taavetti jostain hanki puita minulle, katsotaan nyt miten tässä käy. Heillä kun tuntuu olevan aika kiirettä muutenkin kun on oma maapaikka ja sitten vielä tämä remontti". "Voi kun minä voisin sinua auttaa jotenkin. Itse olen ollut ilman miestä jo viisi vuotta kun mieheni kuoli. Ja kyllä siellä meilläkin pitäisi aina välillä joku naula seinään lyödä. Mitä se aina hakkailen vasaralla peukalooni". "Enhän minä nyt voi heti luoksesi muuttaa, ehkä pitäisi ensin seurailla tilannetta, käymmekö me toisillemme". "Niinhän se tietenkin on". Ja naurua laitettiin päälle. Kyllä vanhemmat ihmiset sitten nopeasti tutustuvat toisiinsa ja hoitavat suhteensakin siinä samalla kuntoon.

Niilo oli saannut vesisulun vedettyä pesutilaan ja seuraavaksi olisi vuorossa keittiön kaapistojen laitto. Alma oli jo jonkin verran kerennyt kaappeja tyhjentämäänkin mutta vielä oli tyhdennettävää. Liisa ei ylettynyt ylähyllyltä enään ottamaan vaan pyysi Vilhoa nousemaan tuolille ja antamaan astioita hänelle. Työ tuntui heiltä käyvän oikein iloisesti ja mallikkaasti. Lopulta oli kaapit saatu tyhjennettyä ja Niilo pääsi purkaamaan vanhat kaapit seinustalta pois. Vilho tietenkin auttoi minkä pystyi vanhuudesta huolimatta. Myös Vilho auttoi Niiloa kantamaan vanhoja kaappeja ulos, että päästiin sitten asentamaan uusia paikoilleen.

Traktori kaivoi ojaa viemäriputkistolle ulkoja. Siellä oli kolme miestä asantamassa putkia samanaikaisesti maahan. Onni oli, että maa oli hiekkapohjainen niin jäi kuravellissä kävelyt pois ja työ joutui nopeaan tahtiin.

Tuli kahvinaika ja porukka myöskin ulkoolta tuli kahville. Kahvipöydässä alkoi keskustelu ihmisten auttamisesta. Jopa traktori mieskin lupasi nämä työt tehdä talkoilla vaikka ei oikein töitä ole tänätalvena ollutkaan. Muutkin paikalla olevat halusivat tulla oikein kunnolla mukaan Irenen auttamis-projektiin. Ja asiaa luvattiin viedä yhteisesti eteenpäin. Tarktorimies heitti ilmoille, että saisimmekohan jonkun illanvieton järjestettyä josta saataisiin rahaa tähän auttamiseen. Hän ainakin tuntee kirkonkylästä erään kaverin jolla on tanssiorkesteri. Varmasti saisimme hänet ilmaiseksi soittamaan. Paikka pitäisi vielä katsoa missä voisimme tanssia. Kerrassaan hieno esitys tuli traktorimieheltä Ville Haapaselta ja asiaa päätettiin esittää Irmalle kun hän sieltä lastentarhalta tänne tulee.













Lastentarhalla oli myöskin asiat edenneet siihen pisteeseen, että Alma oli tehnyt piparkakkutaikinan ja nyt alkoivat lapset kaulimaan taikinaa ohueksi. Lapsista oli hauskaa leipoa kun monessa paikassa ei äiti anna leipoa. Paikat kuulemma likaantuvat liiaksi. Jaska kertoili osalle lapsista kaikesta vanhasta ajasta kun kaikki eivät kerralla mahtuneet leipomaankaan. Jaska kertoili hevosista kuinka hän oli puita tuonnut metsästä isomman tien varteen. Jaskasta löytyi hieno kertomisen lahja. Hän sai kaikki lapset tarkasti seuraamaan kertomusta. Hän sai kertomuksesta jännittävän jota lapset hyvinkin tarkkaan seurasivat.

Samoin Almakin kertoili pieniä juttuja joita lapset aina kilvan kyselivät leipomisen yhteydessä. Alman kasvoilta näkyi, että hän piti tästä tilaisuudesta. Ja kun puolilta päivin kävivät lapset nukkumaan, meni Alma heidän sänkyjensä viereen ja hiljaa hyräili laulua joita eivät edes tarhan täditkään tunteneet. Ei kestänyt montaakaan minuuttia kun kaikki läpset olivat unten mailla.

Irene oli jo aikaisemmin lähtenyt tarhalta kohti Sykerön paikkaa. Häntä vaivasi Vilhon tilanne, mitä me hänelle oikein tehdään. Kun hän pääsi takaisin taas remontti paikkaan ja sisään tullessa hän huomasi Vilhon olevan täydessä työntouhussa Niilon kanssa. Kaappeja asennettiin paikoilleen ja Vilholta tuli aina joskus hyviäkin neuvoja. Asia selvisikin kun hän kertoi olevansa timpuri silloin joskus. Liisa vinkkasi Inenen sivummalle ja kyseli, minkälainen tuo mies on oikein sivilissä. Mutta ei Irenekään häntä tuntenut aikaisemmin. "Minä kun jo kerkisin häneen ihastumaan oikein kunnolla. Pyysinkin häntä asumaan meille mutta mies oli sitä mieltä, että katsellaan nyt jonkin aikaa onko meistä pariksi". "Tämähän olisi hieno asia. Kehitelkää nyt vielä asiaa ja ota itse asiat puheeksi. Minusta tuntuu, että Vilho on hiukan kaino puhumaan tälläisistä asioista".

Työt sujuivat hienoa tahtia ja keittiön kaapit saatiin kiinni seinään. Nyt sitten asentamaan astiat kaappiin kun kaapit on ensin pyyhitty. Irene lähti hakemaan Almaa ja Jaskaa tarhalta pois kun soitto tuli. Tarhalta kerrottiin, että Alman ja Jaskan täällä käynti osottautui erittäin onnistuneeksi tapahtumaksi. Lapset kyselivät koko ajan, että koska tulette taas tänne tarhalle käymään.

myrskylyhty

Kellon tullessa kuusitoista oli Alma ja Jaska taas kotona. Traktori peitteli viemäriojaa, josta vielä kaivo puuttuu. Se on huomisen päivän asia. Alma, Jaska ja Irene astuivat sisään. Alman iloisuus tarhalla käynnin jälkeen muuttui oikein suoranaiseksi onnellisuudeksi kun hän käsi suun edessä päästi kiljaisun. "Herttanen sentään kun Te luotte meille aina suuria onnellisuuden tunteita. Tänään jo meillä oli niin hauska matka kun saimme touhuta lasten kanssa. Ja kun tänne tulimme olimme saanneet uudet keittiön kaapit. Mitä me oikein ollaan tehty, että meitä näin palkitaan".

Vielä kokoonnuttiin kahvipöydän ympärille. Tuotiin esille Liisan ja Vilhon auttamisesta ja vähän muustakin pelistä. Sekä illanvieton pitämisestä. Rahat menisivät Irenen avustustilille. Ville voisi kysellä orkesterin pojilta missä olisi hyvä paikka tanssia vaikka sukkasiltaan. Ja saisimmeko sinne jotain muutakin ohjelmaa. Kaikkein hienointa olisi jos vielä ennen joulua saisimme juhlan pidettyä, se toisi määrätynlaista tunnetta lisää.

Niin lähtivät taas kaikki koteihinsa. Taavetti oli soittanut Klapi-Pojille, että puut olisivat jo varmaan pihalla. Sähköstäkin soitin ja maksoin laskun. Sitä en tiedä ovatko vielä sähkön yhdistäneet. Taavetti vei Himmelin Liisan ja Hokkasen Vilhon ensin villen kotiin. Molemmat jäivät sinne kantamaan puita liiteriin. Liisa lupasi kävellä kotiin kun tästä kuitenkin on niin lyhyt matka. Jos ei sitten toisin käy.

Illan mittaan saatiin puut liiteriin vaikka ei sähköt olleet vielä tulleetkaan, oli kuitenkin kynttilä valoa antamassa ja puut paloivat uunissa lämpöä tuoden. Ei kuitenkään Liisa jäännyt yöksi tänne kun oli niin kapea sänky. Eikä Vilhokaan lähtenyt Liisan kotiin vielä. Saattamaan kuitenkin Vilho lähti ja käänöpaikalla jossa Liisa oli käveltävä kotiin ja Vilho kääntyi kotiin annettiin halaukset ja pusunkin tarjosi vielä Liisa Vilhon huulille.

Jatkuu huomenna
piki

11.12.2014

Hellyyttävä Joulu. 11 päivä Joulukuuta

Aamu valkeni ja koko navettareissun aikana tuli viisi puhelu uusista remonttikohteista. Kaikki Irene kirjasi ylös mutta ei kenellekkään hän ei luvannut mitään. Kaikille tuli ilmoitettua, että tätä työtä tehdään vain täysin harrastepohjalta. Mihinkään kohteeseen ei ole rahaa vaan sitä koitetaan aina hankkia mistä milloinkin.

Puhelin vain pirisi ja siihen vastattiin samalla tavalla kuin muihinkin puheluihin. Vaikka kohteista ei tiedetty, tuntui auttamisen tarve aika suurelta. Siksi onkin paras kutsua toimikunta kokoon, että tulisi asiat heillekkin tiedoksi. Tänään on kuitenkin lähdettävä pankkiin Irmelin kanssa. Rahoituskuviot pitää saada kuntoon.

ukko ja pukki

Irmeli tulikin kymmeneltä hakemaan Ireneä. Matkalla keskusteltiin tietenkin pankkiin menosta ja uusista kohteista joita on tullut jo neljätoista. Kenellekkään ei ole luvattu mitään. Välillä tuntuu, että lehtikirjoitus oli syynä tähän soitteluun. Mutta onhan se tuonutkin rahaa. Olisiko joku avustusjärjestö mihinkä voisimme mennä mukaan vai onko keksittä aivan uusi juttu. Kuitenkaan en halua perustaa mitään firmaa tai järjestöä. Pitää kysyä, että voimmeko auttaa edelleenkin ihmisiä vaikka pienemmän mittapuun mukaan. Tilinumerohan tietenkin olisi hyvä että pysyisivät oman ja vieraat rahat erillään.

Pankin johtaja otti heidät heti aamusta vastaan. Hän oli jo kuullutkin Irenen tempauksista jolla lehden mukaan olisi suuri sydän. Johtajalle kerrottiin niistä ajoista kun tämä auttaminen lähti liikkeelle. Nyt vain tämä auttaminen nousi aika suureksi kun sattumoisin näimme Sykerön vanhusten elinolot. Kylmässä ulkosaunassa piti käydä pesulla. Ulkoveski ja ei mitään puhelinta tai televisiota. Ainoastaan sodanaikainen radio joka pätkittäin antoi ohjelmaa. Puhelimet ja television ostimme jo omalla rahalla että saavat vaikka soittaa sairasauton jos on tarvetta. Kuitenkin nämä vanhukset ovat suurisydämmisiä ihmisiä, mistään asioista he eivät valita. Heidän kanssaan on kiva tehdä yhteistyötä. Ja vielä tämän lehtikirjoituksen jälkeen soitti erä liikkeenharjoittaja ja lupasi lähettää huomattavan summan rahaa tilille. Firmaa tai mitään yhdistystä emme halua perustaa. Ehkä tämä remontti jää viimeiseksi tässä mittakaavassa. Jos teemmekin vielä tätä auttamistyötä niin keskitytään pienempiin hankkeisiin. Ja vielä eräs asia, kunnanjohta ilmeisesti maksaa tämän remontin se on vielä epävarmaa.

lumilyhty 2

Ehdottaisin tälläistä asiaa joka tietenkin pitää kysyä verottajalta tarkemmin. Avataan tili jonne tälläiset avustusrahat siirretään. Ja Te käytte kysymässä mitä mieltä verottaja on, pyytäkää oikein paperi päätöksestä. Jos toimitte ilman rahaa ja mitään palkkioita ei makseta, uskon että tälläinen menettely onnistuu. Ehkä kuitenkin joudutte pitämään kirjanpitoa avustuskohteista.

Asiat pankissa tulivat kuntoon ja samalla päätettiin käydä myöskin verotoimistossa. Sielläkin päästiin asioimaan heti asian tuntevan ihmisen luokse. Pankinjohtajan kertomus pankissa oli ollut aivan oikein. Joka vuosi joutuu tekemään verottajalle ilmoituksen. Nyt oltiinkin sitten paljon viisaampia ja lähdettiin katsomaan mitä remonttikohteelle kuului.

Sykeröllä oli täysi työ meneillään. Suikkasen Niilo kertoili, että ojan saa täyttää ja samalla kaivaa jätesäiliö maahan ja sinnekkin viemäriputkea varten oja. Säiliö pitää tietenkin hankkia vai menisikö tämä pelkällä kaivolla. Se pitäisi kysyä kunnalta tarkemmin, minkä ne vaativat. Irene sulkeutui makkariin soittamaan  puheluita.

Puhelut oli soitettu ja pelkälä kaivolla voi hoitaa jäteasian. Irene halusi ilmoittaa, että huomiseksi tarvitaan kahvinkeittäjää. Me lähdemme käymään tarhassa Alman ja Jaskan kanssa. Tai siellä voi mennä koko päiväkin.

Pesuhuone oli valmistumass kovaa vauhtia. Tänään saamme seinät ja katon tehtyä. Ja päivän päätteeksi vedämme vielä kosteussulun kuivumaan. Aamulla laitetaan toinen kosteussulku ja tuon matkassani kaapistot, niin saamme keittiön kaapit kuntoon. Putkimiestä ei tarvitse kysellä, voin tehdä nekin hommat. Ja vielä olisi sitten pesuhuoneen pinta. Laitetaanko laatat lattiaan ja seinille siitä pitäisi tehdä päätös. Ja hankkia sitten tarvikkeet tänne. Tässä pesuhuoneessa ei oikein enään tarvitse apua. Ainut apu olisi viemäriputkisto ja kaivon rakentaminen.

kynttilä 6

Irenen puhelin pirahti jälleen. Eräs mies kyseli apua kun hänen pienessä mökissä ei tahdo tarkentua. Kova kylmyys on joka päivä ja ei ole oikein puitakaan millä lämmittäisi. Ireneä kävi sääliksi ja hän lupasi tulla käymään miehensä kanssa siellä vielä tänään. Mennään nyt katsomaan mikä on tilanne. Onko hän laitapuolen kulkija vai mikä on saannut miehen tähän tilaan.

Jokiset ajoivat pienen mökin pihaan. Ikkunoista ei tullut valoa mutta he kuitenkin koputtivat ovelle. Ovea tuli aukaisemaan vanha mies. Hän käveli kovin vaikeasti kun johdatti vieraita asuntoonsa. Taavetti kyseli, että miksi on tultu tälläiseen tilaan. "Tämä niin hullulta tuntuukin kertoa, että oikein hävettää. Olin aikaisemin aviossa mutta me sitten erottiin. Se ero kismitti kovinkin paljon ja kävin istumassa kaljakuppilassa useasti. Sieltä sitten otin erään naisen kerran mukaan. Hän asustikin tässä koko kesän ja vielä pitkälle syksyäkin. Sitten se vaan lähti, eikä kuulunut takaisin. Lähdin käymään kaupassa ja silloin huomasin rahojeni lähteneen. Ilmeisesti tämä nainen oli ne vienyt. Pidin aina rahat kotona mulla kun ei ole tiliä lainkaan. Niillä rahoilla piti ostaa polttopuita liiteriin. Luulin, että pärjäisin seuraavaan eläkkeeseen kun laitan vaatetta vain paljon päälle. Mutta kylmä vaan tuli kun ei voinut ostaa ruokaakaan.

Irma ja Taavetti katsoivat toisiaan." Mitenkäs olisi jos Te lähtisitte meille ainakin yhdeksi yöksi. Söisitte siellä ja kävisitte pesulla. Katsotaan huomenna mitä voisimme asialle tehdä. Onko tämä asunto kylmä". "Kylmähän tämä tevytalo on. Ostin tämän silloin kun erosimme. Eipä paljon maksanutkaan. Vai että Teille minä tulisin häiriöksi. Ei tarvitse pelätä, en minä mikään juoppo ole enkä rosvo. Siksi olenkin sille naiselle vihainen. Hän kun siinä asui niin oppi huomaamaan missä minä rahojani säilytän.

Noustiin autoon ja lähdettiin ajamaan Jokisen taloa kohden. Miksei näistä ihmisistä kukaan puhu. Ehkä tämä talo on niin sivussa ettei siihen kukaan kiinnitä mitään huomiota.

Auto parkkeerattiin Jokisen pihaan ja astuttiin sisälle. Taavetti laittoi saunan lämpiämään ja Irene kahvin valumaan. Nyt vasta nähtiin kunnaolla tämä mies. "Teillä oli niin pimeää, että emme oikein kasvoja nähneet". "Katkaisivat sähkön kun ei pystynyt sitä maksamaan".

Irene ja Taavetti olivat käyneet navetassa ja tulivat sisälle. Vieras oli nukahtanut keittiön tuoliin ja oli melkein siitä putoamassa. Taavetti nosti miestä istumaan vähän paremmin kun hän kuitenkin heräsi. "Tässäkö minä nukuin, ei sitä tarvitse olla kovinkaan suuri sänky kun uni tulee". Mutta sauna oli lämmin ja miehet menivät kylpemään. Miehet rupattelivat pääasiassa vieraan asioista. Ja miten tälläiseen tilanteeseen oli oikein jouduttu. Vieras oli onnellinen kun tulitte häntä hakemaan, oli lehdestä huomannut se uutisen.

Miehet lähtivät pois saunasta syömään pientä iltapalaa. Ja Irene kävi kylpemässä miesten jälkeen. Kova nälkä oli vieraalla, syödessäänkin hän meinasi nukahtaa. "Ehkä olisi parempi mennä nukkumaan ja jatkaa syömistä taas aamulla". Näin oli tämäkin päivä saatu päätönseen ja oli aika sammuttaa valot.

Jatkuu huomenna
piki

10.12.2014

Hellyyttävä Joulu. 10 päivä Joulukuuta

Työmiehet kokoontuivat jälleen Sykerön pihaan. Irenelle oli tullut illalla eräs ajatus mieleen jonka hän päätti selvittää heti aamupäivällä lastentarhan kanssa. Mutta ensin keskusteltiin aamulla laatikoihin tulleesta lehdestä. Varsin mittava juttu oli saatu aikaiseksi. Koko aukeama on vain Sykerön Alman ja Jaskan remontista. Kuinka kaikki lähti oikein käyntiin ja miksi tähän ollaan tultu. Välittäminen ja toisten auttaminen on niin lähellä Irenen ja Taavetin sydäntä, että he saavat aikaan kaikkea kaunista ja hyvää. Alma luki lehteä kun työväki asteli sisään. Hän ei voinut pitää kyyneleitään sisällä vaan purskahti oikein kunnon itkuun. Ja kun ketään tutumpaa ei ollut aivan vierellä hän otti Anestesialääkärin halausotteeseen. Tilanne oli niin herkkä, että lääkäri Karri Tohmosenkin piti muutamat kyyneleet vuodattaa. Kukaan ei pystynyt heti alkamaan töihin vaan kaikki seisoivat paikallaan salaa silmiään pyyhkien.

Lopulta Alma päästi Karri Tohmosen irti otteestaan että pääsi kuivaaman silmänsä. Anteeksi pyytäen hän meni Irenen luo ja halasi häntäkin oikein kovaa. Se oli kunnolla pitämisestä jonka Irene sai tuntea ropassaan. Mutta toinen asia vaisasi Ireneä ja hän lähti käymään lastenterhassa kylän keskustassa. Tarhan johtajan löytyikin nopeasti ja pyysi päästä kertomaan eräästä asiasta joka hänen mieltään alkoi vaivaamaan. Hän kertoi tuosta suuresta remontista jota ollaan tekemässä Sykerön vanhuksille. Ja kuinka häntä on ihmetyttänyt Alman ja Jaskan niin suuri hyvyys jota he päästävät kaikille työmiehillekkin. Kaikki miehet ovat kuin heidan rakkaita lapsiaan. Kysyisin vain, että voisiko Alma tulla tänne tarhalle kertomaan vaikka entisestä elämästään Ja voihan Jaskakin tietenkin tulla. Myös heistä tarha saisi Joulupukin ja Muorin sangen pienellä vaivalla. Johtaja tuli varsin kiinnostuneeksi tästä tapaamisesta. Me olemme koittaneet saada lasten vanhemmita, että jos heidän vanhemmista tulisi joku käymään tarhalle. Me voisimme leipoa vaikka pipareita tai sitten kertoilla vanhasta ajasta kun nämä vanhukset olivat nuoria. Ja joulupukki, Muori juttu olisi vallan hieno asia. Meillä ei ole ollut pukkia vielä koskaan. Pussit on vaan jaettu jokaiselle kun ohjelmat on suoritettu. Tarhan johtaja oli erittäin kiinnostunut näistä tapaamisista. Eikä leipomis- asiaa tarvitse yhtenä päivänä tehdä. Mummo voi tulla tänne useampana päivänä, aivan vaan kuinka hän jaksaa ja viitsii.

tonttu 2

Irene lähti viemään tietoa Sykerölle. Itsekseen hän mietti, että tämä voisi olla Almalle ainakin erittäin mieluinen asia. Hänessä on vielä puhtia vaikka kuinka paljon vielä ja juttuakin tulee ihan riittämiin.

Irma meni hiukan sivummalle kertomaan Almalle tätä uutta juttua. Alma oli niin otettu tästä tehtävästä, että ei tahtonut jaksaa pystyssä olla. Hän istahti sängylleen ja kädet ojossa hän pyysi Ireneä hänen kättensä väliin. Taas halattiin ja Alma koitti samalla vaikeroiden kertoa, kun ei omia lastenlapsiakakaan ole vielä nähnyt, niitä minä niin kaipaan. Haluaisin niin heitä pitää sylissäni ja kertoilla niille omia juttujani. Minä lähden vaikka joka päivä tarhalle, ja Jaska saa myöskin sinne lähteä. "Voi miten minä voisin Teitä oikein kiittää kaikesta näistä asioista jotka on Teidän kautta meitä koskeneet. Minulla on niin hyvä olla. Olen jo ajatellut, että eikö minulla ole enään mitään muuta tehtävää kun katsella tuota omaa miestäni. Onhan hänkin hyvä ja kaipasin kun hän sairaalassa oli mutta jotain kuitenkin on minunkin elämästäni jäännyt puuttumaan. Mutta nyt olen saannut kaiken takaisin ja vähän enemmänkin. Kyllä Te olette sitten hyviä ihmisiä. Teillä on valtavan suuri sydän. Minä kerron kun joskus lähden taivaaseen, että Teidän pitää tulla sitten samalle puolelle missä minäkin olen silloin kun se hetki tapahtuu.

Punasilmäiset naiset tulivat makuukammarista takaisin keittiöön. Suikkasen niilo tuli tapaamaan Ireneä. "Kuuleppas kun minulla on varastossa sellainen noin vuoden verran käytössä ollut keittiön alakaapit ja yläkaapit. Sain ne kerran työpalkkana mutta mulla ei ole niille oikein käyttöä. Saisitte ne 100 €urolla jos sopii. Ja jos tähän keittiöön tulee vielä kylmä ja lämmin vesi niin niissä olisi kaksi allastakin. Ei tarvitse enään pesuvadeissa tiskata astioita". Irene nyppäsi myöskin Taavetin kuuntelemaan ja he olivat samalla ostamassa kaapiston kun siihen kohtaan päästään

Nyt on lattia valettu ja putki on vedetty sisälle sekä viemäriputki ulos. Huomenna taas jatketaan kun valu kerkiää kuivaamaan.

Työmiehet lähtivät kotiin ja Irene jäi vielä Taavetin kanssa hetkeksi istumaan. Irenen puhelin alkoi soimaan. Hän vastasi siihen. Eräs mies sieltä kyseli remontin teosta. Irma otti kaikki ylös mutta ei oikein osannut vielä vastata tähän pyyntöön, vaikka hän kertoikin, että näitä hommia tehdään täysin avustusten voimalla. Puhelimen kun hän sai kiinni soitti kirkonkylältä erän LVI firma. He halusivat lahjoittaa tähän projektiin rahaa 1000 €uroa. Hän kyseli tilinumeroa johon voisi summan lähettää. Irenellä ei ollut pankkitilin numeroa mukana ja hän lupasi soittaa heti kun pääsee kotiin.

joulun odotusta

Irma ei tietenkään voinut tätä asiaa kertoa ja otti vaan Taavettia kädestä kiinni. Mutta lehmät varmaan alkoivat taas odottelemaan iltalypsyä. Ja niin Jokiset lähtivätkin taas kotiin. Matkalla he puhuivat lahjoituksesta. Mihinkä me voimme sen rahan laittaa, omalle tilille vai pitääkö olla jokin toinen tili. Meillähän ei ole mitään yritystä, kuinkahan  tässä oikein menetellään. Onko tässä lähdettävä pankkiin suunnittelemaan asioita vai tietäisikö meidän edunkuntaehdokas Irmeli Pahtonen tästä jotain. Mutta ensin hoidamme lehmät.

Illalla Irene soitti Irmelille, mitä tässä tiliasiassa pitäisi tehdä. Hänkään ei suoralta kädeltä osanut auttaa mutta lupasi lähteä Irenen kanssa pankkiin kyselemään.

Päivä oli ollut taas tapahtumarikas. Irene kertoili lastentarha asiat Taavetille ja miten Alma oli niihin reakoinnut. Kyllä he ovat niin sydämmellisiä ihmisiä, sellaisia kun kaikki olisi niin ei varmaan sotiakaan olisi. Mutta nyt jo väsytti, oli mentävä sänkyyn.

Jatkuu huomenna
piki

9.12.2014

Hellyyttävä Joulu. 9 päivä Joulukuuta

Erikoiselta tuntui Sykeröllä. Televisio oli ollut päällä iltamyöhään ja ei kai sitä oltais sittenkään sammutettu mutta kun Alma vihaisena tuli painamaan sammutusnappulaa. "Ei ne ohjelma sieltä mihinkään häviä, jatka katsomista huomenna". Niin sammui televisio eikä puhelintakaan saannut Jaska ottaa mukaansa sänkyyn. Ymmärtäähän sen tietenkin, kun vanhukset ovat olleet vain ikivanhan radion kanssa yhteyksissä ulkomaailmaa, niin nyt sieltä tulisi jatkuvasti sellaista ohjelmaa josta ei koskaan ollut kuullut mitään.

taakka 10
Mutta uusi päivä oli valjennut, oli 9 päivä Joulukuuta. Lehmät olivat saanneet utareet tyhjäksi ja nyt taas suunniteltiin Sykerölle lähtöä. Irenekin oli jo aivan normaali, liika jännitys oli poistunut kehosta. "Tänään pitäisi sen lehtimiehen tulla. Ja yksi juttu on jäännyt sanomatta", kertoili Irene miehelleen. "En saisi siitä puhua mutta tietenkin mä sulle sen kerron. Irmeli Pahtonen kun soitti eilen, niin hän oli kunnanjohtajalle kertonut tästä meidän auttamisesta. Kunnanjohtaja oli oikein otettuna moisesta auttamisesta ja hän oli sitä mieltä, että kunta voisi maksaa sen remontin. Siitä ei saannut vielä puhua kun hän kyselee vielä toisten mielipidettä asiaan". "Sehän olisi hieno juttu, eli meidän maksettavaksi ei jäisi kun puhelimet ja televisio jos ei nyt sitten keräyksistä tulisi niin paljon rahaa".

Sitten lähdettiin katsomaan työpaikalle mitä sinne kuuluu. Aamulla oli vielä hämärää kun auttajat saapuivat Sykerön pihaan. Ketään ei ollut vielä tullut mutta kun valo paloi sisällä, astuivat Irene ja Taavetti koputtaen sisään. Iloinen tervehdys otti vieraat vastaan ja heidät pyydettiin istumaan pöydän viereen. "Juodaan ensin kahvit ennenkuin toiset tulevat niin saadaan haastella kaikessa rauhassa". Niin tehtiin, juotiin kahvia ja juteltiin taas hauskoja juttuja. Jaska ei vaan tahtonut lähteä television vierestä mihinkään. Alma kun kerran huusi napakalla äänellä niin tulihan Jaska sieltä takaperin keittiöön. Koitti vielä kurkistella keittiön kynnyksellä televisiota, mutta tulihan hän sentään istumaan keittiön pöydän viereen. Alma kävi veistelemään Jaskan television katselusta. "Mies on niin noiden ohjelmien vallassa ettei tekis enään mitään. Ensin kun tuli puhelimet niin piti kaiken maailman ihmisille soitella. Mutta nyt on tullut televisio kaikkein tärkeimmäksi asiaksi. Kanavia käännellään toisesta toiseen. Ja mitään ei Jaska enään tee. Itse saan kanniskella puut sisälle ja laskiämpärin ulos näillä kippeillä jaloillani. Ajattelin että lopetan ruuan tekemisen sille. Tehköön ite ruokansa, tai syököön sieltä ruokamainoksista silmillään":

Tohmosen Karri keskeytti juttutuokion kun hän astui sisään. "Olihan mulla hyvä tuuri kun satuin juuri kahvipöytään. Kerroin muuten sairaalassa työkavereille, että täällä on niin hyvän makuista kahvi, pullaa ja rahkapiirakkaa, että taidan jäädä tänne hommiin. Sieltä olis kuulemma muitakin tulossa tänne töihin jos vain kelpaa". "Otappas nyt mies sitä piirakkaa, sinähän sitä viimeksikin kehusit. Etkos sinä ollut se nukutuslääkäri". Karri nyökytti päätään. "Saisit ennen poislähtöä nukuttaa ton mun mieheni illalla, niin eihän pelehdi sitten enään television kanssa".

taakka 15
Nyt alkoikin tulla lisää autoja pihaan. Ihmisiä käveli jonossa sisälle ja tulihan sieltä Karrin vaimokin, Irmeli Pahtonen. Hän taas toi mukanaan lehtimiehet. Alma pisti uudet kahvit tulemaan ja osa porukasta lähti katsomaan, mitä työtä voisi tehdä. Lehtimiehet ja muutkin silmäätekevät jäivät istumaan pöydän viereen.

Sitten alkoi haastattelu. Ensin Ireneltä kyseltiin miksi tälläinen voimanponnistus piti tehdä. Ja Irene kertoi kuinka jo seurusteluaikana mieheni kanssa siitä sovittiin. Halusin auttaa paikkakuntalaisia ihmisiä missä vain pystyn. Näin isoja projekteja ei sentää ole vielä ollut kuin tämä. Mutta nämä ihmiset ovat olleet niin paljon sivussa kaikista asioista joita jokainen pitää aivan normaalisti jokaiselle kuuluvana. Ja kun sain tietää, että talon isäntä Jaska on sairaalassa kun jalka oli katkennut, päätimme tulla suoraan kysymään missä me voisimme auttaa. Muutenkin nämä ihmiset arvostavat jokaisen työtä. Ostimme ensin puhelimet molemmille ja kun vielä huomasimme, että heillä ei ollut kuin ikivanha radio niin ostimme television iltoja viihdyttämään. Ja kun he kuitenkin ovat jo vanhoja ihmisiä niin pitäähän heillä olla pesutilat sisällä eikä ulkosaunassa. Veski, suihku ja sen sellaiset tavarat tulevat tuohon tilaan. Vielä olisi tarkoitus vetää putket keittiöönkin, ettei tarvitse enään vesiä kanssellä kaivosta sisälle.

tonttu
Lehtimiehet ihmettelivät tapausta, että yksi perhe alkaa toista auttamaan näinkin suuressa mittakaavassa. Niin siitä meillä ei vielä ole tietoa millä tämän jutun maksamme. Onhan meillä keräyslistoja monessa paikassa mutta emme tiedä kuinka ne kantavat hedelmää.

Työntekijöitä oli suuri joukko nyt paikalla. Taavetti laski pelkät talkooihmiset ilman heitä, niin kaikkiaan oli paikalla yhdeksäntoista ihmistä. Suikkasen Niilokin huusi ettei edes valutalkoihin ihmiset saa näin suurta joukkoa töihin. Sitten kuului Karrin ääni, ettei näin hyvää kahvia saa mistään kun täällä on. Ja pullan sekä rahkapiirakan maku on aivan käsittämättömän hyvää. Ja miten hienoja ihmisiä nämä ovat, kertakaikkiaan upea perhe, kyllä tälläiseen paikkaan on aina tulijoita.

Vesijohdon keittiöön veto tuli aivan vahingossa Irenen suusta. Tälläistä ei oltu edes sovittu koskaan. Mutta olisihan se ollut typerä teko jos se olisi jätetty tekemäti.

Lehtimiehet viihtyivät kauan Sykeröllä. Melkeinpä jokaista haastateltiin ja kuvia otettiin kameralla. Irmeli Pahtonenkin oli aivan otettu. Kyllä hän oli mielissään tästä työstä jota Irene ja Taavetti olivat saanneet aikaan. Näin nämä vanhukset saavat asua omassa kodissaan vielä pitkään.

Lehtimiehet lopulta lähtivät ja työt pääsivät taas oikein kunnolla vauhtiin. Osa porukasta meni pätkimään purettuja lautoja saunapuiksi. Osa kävi hakkaamassa sokkeliin reikää kellarissa ja näin saatiin putki sisälle ja viemäriputki ulos.

Irmeli Pahtonen kyseli, että "Onko tällä kylällä muita kohteita jotka tarvitsevat apua. Kun vain uskon, että kun lehti ilmestyy alkaa soittoja tulemaan ja rahaa tarjotaan vähän suurempiakin määriä". "Ei meillä kyllä ole mitään muita kohteita tiedossa. Mutta varmaan niitä ilmestyy kun lehti jaetaan laatikoihin".
tonttu 1Pesuhuone saatiin sellaiseen vaiheeseen että huomenna valetaan lattia. Suikkasen Ville tuo myllyn ja muutaman säkin hiekkaa yhdessä sementtisäkkien kanssa tullessaan huomenna. Huomenna ei tarviikkaan näin montaa miestä paikalle. Meidän pitää ämpärillä nostaa kurat sisälle, mulla on ämpäreitä kyllä.

Niin oli toinen päivä hiljentynyt Sykeröllä.

Jatkuu huomenna.
piki