Laitan lukon

"MÄ EN ISTU TUOSSA TUOLISSA MISSÄ SINÄ OLET ISTUNUT". Näin huusi yhdeksänvuotias Satu veljelleen. Ei voinut tyttö istua siinä tuolissa jossa kaksitoistavuotias Tapio oli juuri istunut.

Jotenkin tästä tytöstä oli tullut aika lailla riidanhaluinen. Ja vanhemmat tälläisestä huudosta yleensä kurittivat poikaa. Eihän tyttö voinut muuten huutaa mutta hänelle oli taas Tapio jotain tehnyt. Näin kuluivat päivät, Satu huusi aina veljelleen ja yleensä se veli sai siitä jonkinlaista kurinpalautusta. Jos äiti sattui olemaan yksin kotona, tuli joko risusta tai pieni hiuksiin käynti samalla. Mutta jos isä tälläisen tytön huudon kuuli, irtosi vyö housuista kovinkin äkkiä.

Jälleen oli tullut vyöstä Tapion takapuolelle. Poika itkien oli juossut kyhäämäänsä majaan itkemään. Maja sijaitsi puussa jonne piti köysitikkailla nousta. Tikkaat Tapio veti aina perässään ylös ettei vain sisko sinne tule silloin kun hän manailee itkiessään siskoaan. Nytkin hän itki oikein antaumuksella. Remmin iskut tuntuivat kipeältä hänen takapuolessaan. Tapio oli katkera, hän ei voinut sietää siskoaan. Joskus oli siskoakin toruttu jos vanhemmat vain sattuivat tilanteen näkemään. Mutta ei hän koskaa siitä saannut mitään ruumiillista kuritusta. Pienen huomautuksen vain vaikka oli kerrankin kaatanut maitolasinsa veljen vihkon päälle. Veli oli keittiön pöydän vieressä tehnyt ainekirjoitusta. Sisko tuli viereen katsomaan ja tönäisi lasinsa nurin veljen vihon päälle. Äiti ei tätä nähnyt kun laitteli juuri iltapalaa perheelleen tiskipöydän luona. Mutta ei Satu tästäkään saannut mitään kuritusta. Äiti tuli vain nopeasti kuivaamaan vihon ja jatkoi töitään uudelleen. Tapio juoksi omaan huoneeseen ja laittoi oven lukkoon. Nyt hän sai olla rauhassa ja tehdä läksyt loppuun ennenkuin koulukirjojen päälle kaadetaan mitään muuta ruokaa.

Näin kuluivat päivät ja Tapiokin vanheni. Vaikka hän oli päättänyt, ettei koskaan ala seurustelemaan tyttöjen kanssa. Hän oli saannut siskostaan liian huonoa esimerkkiä, jos sitten kaikki tytöt ovat samanlaisia. Mutta ei tainneet kaikki tytöt olla samanlaisia kiusanhenkiä kuin hänen siskonsa. Sillä eräänä päivänä Tapio käveli koulusta kotiin erään tytön kanssa. Satu tietenkin ajeli pyörällään ohi ja meni kertomaan kotiin, että veikalla on tyttöystävä. Tapion kotiin tullessa ei kukaan siitä mitään puhunut kuin vain hänen siskonsa. Satu kylvi puheissaan ivaa veljeään kohden. Ei Tapio niistä välittänyt vaan siirtyi huoneeseensa katsomaan pientä koulukuvaa tytöstään jonka tämä Terhi oli hänelle antanut. Tapio loikoili vuoteella ja hymyili onnellisesti katsellessaan valokuvaa. Tapio tunsi onnellisuuden virtaukset ihollan sekä sisällään. Ja ajatuksissaan hän mietti miten kiva ihminen voi tyttökin olla.



Jälleen kului aikaa eteenpäin. Koulu oli päättynyt ja Tapio suunnitteli, mihinkä hän pääsisi töihin. Terhi koitti häntä auttaa, josko isä veljelle pääsisit töihin. Veljellä on putkiliike ja tarvii hän aina joskus apua. Kun ei oikein mitään muutakaan löytynyt niin Tapio rohkaisi mielensä ja lähti kävelemään Terhin isän veljelle työtä hakemaan. Ja tulihan sieltä töitä. Tapio oli onnellinen tullessaan kotiin. Ensin hän kuitenkin päätti mennä Terhille ilmoittamaan tästä uudesta työstä.

Tapio oli onnessaan alkavasta työstä. Nyt hän voi tarjota Terhille jätskiä tai limua, se tuntui mahtavalta. Terhi oli vuoden Tapiota nuorempi, eli yksi vuosi vielä oli hänellä koulua. Tapion sisko Satu jäi nyt yksin, ei ollut ketään jota hän pääsisi kiusaamaan. Tapio oli illat Terhin kanssa ja ei Satulla oikein ollut tyttökavereitakaan koska hän käytti samanlaista systeemiä tytöille kuin veljelleenkin. Ei kukaan halunut olla sellaisen tytön kanssa kuin Satu.

Aika kulki kovaa vauhtia ja työnantaja koulutti Tapiota työn saloihin tarkasti. Hitsaamiset ja kaikki muukin työhön kuuluvat opittiin työn aikana. Kyllä työnantaja käytti Tapiota myöskin pienillä oppijaksoilla kursseilla, koska hänestä tuntui, että poika pitää tästä työstä. Eikä kovinkaan paljon vapaita töitä täällä ollut tarjolla.

Kun armeija oli käyty ja palkkakin oli noussut jo aivan eri lukemille missä se oli ollut silloin kun Tapio oli harjoittelemaan mennyt. Nyt suunniteltiin jo häitä. Häät pidettäisiin paikkakunnan Työväentalossa jossa oli mahdollisuus käyttää myöskin keittiötä. Tapion äiti suunnitteli häät melko pitkälle. Hän halusi ensimmäiselle lapselleen saavan ikimuistoiset ja kauniit häät. Juhlakansaa oli kutsuttu suuret määrät paikalle todistamaan kahden nuoren onnellisuutta.

Toisaalta Tapiota ihmetytti äidin ja isän touhuaminen häiden onnistumisen parissa. Kun kuitenkin hän esikoisena lapsena ei aivan saannut kaikkea rakkautta. Ainakaan siskon syntymän jälkeen. Omasta mielestään tuntui siltä, että ei hän ollut oikein toivottu lapsi. Kaikki siskon huudot kaadettiin hänen päälleen, hän oli aina syyllinen. Tai sitten ovat vanhemmat huomanneet, että ei sisko ollutkaan aina oikeassa. Hän vain huudollaan sai asiat siltä näyttämään. Osasi vetää oikeasta narusta, oli sillä tavalla pirullinen.

Häät oli pidetty ja nuoripari oli asettunut asumaan pieneen valoisaan huoneistoon aivan Tapion työpaikan lähelle. Huoneisto oli valoisa ja siisti, yhdessä sitä oli kiva laittaa kuntoon. Ja kun Tapio sai tilin oli taas jotain pientä ostettavaa. Terhilläkin alkoi jo näkymään pientä turvotusta vatsan seudulla. Niinpä sitä illalla lähdettiin oikein katsomaan sängyn reunalle. Vatsaa silitettiin hiljaa ja kertoiltiin rakastavaisten juttuja lempeästi. Tapio kertoili hänen ja siskonsa väleistä lapsena ollessa. "Silloin joskus koulun jälkeen kun sinut tapasin, muutin käsitykseni tytöistä. Eivät ne tytöt olekkaan kaikki sellaisia kuin mun siskoni on. Löytyy tytöistä myös lempeitä iloisia ihmisiä joilla ei ole tarkoituskaan kiusata muita ihmisiä. Mutta silloin päätin, että jos meille syntyy lapsi ja varsinkin tyttö. Häneen tulen asentamaan sellaisen hipaisu näppäimen, että pillit ja punaiset valot alkavat vilkkumaan jos joku poika häneen koskee sormellakin. Meidän tyttöä eivät ketkään laitapuolen kulkijat edes ajatuksissaan koske, etten minä siitä tiedä.

Aikaa taas kului ja lapsi syntyi. Kaunis tyttöhän sieltä tuli ensimmäisenä meidän hellittäväksi. Niin sitä yhdessä syötettiin ja vaihdettiin vaatteita. Ja kun lapsi pystyi jo itse liikkumaan lattialla antoi myös Tapio kaiken aikansa hänelle. Lattialla istuen ja loikoillen hän leikki pienen tytön kanssa. Tyttö oli iloinen ja aina naurussa suu. Kaikkia asioita tehtiin yhdessä, jopa leivottiinkin kolmistaan. Vaikkakin keittiössä oli aika paljon siivottavaa pienen tytön leipomisen jälkeen. Mutta siitä hän kaikki oppi. Hän oppi myöskin kodin merkityksen. Siinä oli turvallinen paikka johonka hän pystyi tulemaan ilman mitään pelkoa suojaan.

Tyttö kasvoi ja hänen kasvoillaan oli aina valoisa ilme. Hymyään hän ei koskaan poistanut kasvoiltaan. Se hymy tuli aivan luonnostaan ja helposti. Vanhemmat palvoivat häntä eivätkä päästäneet häntä kovinkaan helposti yksin ulos kävelemään. He kantoivat hänestä vastuuta, ehkä liiankin raskaasti. Mutta kuitenkin kaikki meni hyvin aina siihen asti kun hän tapasi pojan. Pojan piti tulla Tapion luokse kylään, että vanhemmat voivat kunnolla hyväksyä tämän pojan.

Kaikki olivatkin tyytyväisiä tähän poikaan. Hän tuntui olevan oikein kunnollinen poika joka ei halunut loukata tyttöään. Kun Terhin ja Tapion tyttö oli jo koulussa, taaksepäin ajatellen. Oli ihme tapahtunut kun Tapion sisko Satu tuli päivällä käymään kylään. Se oli ensimmäinen kerta kun Satu astui heidän kynnyksen yli. Jotenkin Satu oli vähän outo. Niinpä Tapio lähti kyselemäänkin siskon kuulumisia. Satu oikein hätääntyi ja otti Tapion kädestä kiinni, "Annatko minulle anteeksi". Mistähän minun pitäisi antaa oikein anteeksi kyseli Tapio siskoltaan. "Kun minä huomasin, että pienellä huudolla vanhemmat antoivat sulle selkään vaikka et ollu tehnyt mitään. Mutta kun itse huomasin tämän asian niin aloin jokaisesta asiasta huutaa kun olit vain lähellä. Sitten tämä homma kasvoi ja kasvoi. Aloin käyttää samaa asiaa koulussakin. Mutta kun aikaa kului, huomasin, että mulla ei olekkaan yhtään kavereita koulussa eikä missään. Mun oli muutettava elämisen laatua, vaikka se olikin vaikeaa. En mä halua elää ilman kavereita ja ystäviä, siksi sinulta pyydänkin anteeksi". Anteeksi annettiin ja kuulemma heidän vanhemmatkin tietävät tästä hänen jutustaan. Koulukavereita lähti vielä Satu tapaamaan ja pyytelemään anteeksi.

Ehkä Tapion sinnikkyys, vaikka se välillä tuntuikin vaikealta, oli ollut siskolle kantava voima.

piki

Nakkimakkara

"Miksei se enään maistu minulle tuo nakkimakkara". Niin huusi paljon viinaa käyttävä mies. "Perkele se kun oli niin hyvää ennen, sitä oikein odoteltiin ja odoteltiin ennen, nyt ei enään se maistu". Sohkasen Nipa oli murtunut mies.


Sohkasen Nipa oli eräänlainen väliinputooja. Oliko hän liian hyvä ihminen. Ehkä oli, tai sitten ei. Mutta kun vaimo lähti niin hän jäi aivan yksin. Ei ollut kavereita aivan lähellä. Seuraavaan asuntoon oli matkaa ainakin 20 kilometriä. Ei silloin kaverit olleet kovinkaan lähellä. Eihän kukaan olisi näin kauas halunnut muuttaa ja vielä sellaisen taipaleen päähän, että ketään ei missään näkynyt. Joku moottorikelkkailija joskus huristeli Nipan mökin läheltä jatkaen taas matkaa tunturiin.



Jos mennään taaksepäin ajassa kun vielä vaimokin siinä samassa asunnossa palveli miestään. Jostain heille tuli sellainen hirveä halu päästä pois siitä tutusta ympäristöstään missä olivat ikänsä asuneet. Kaksi lastakin olivat tehneet ja jotenkin rakkaus kuitenkin piti lämpöisessä otteessaan tätä perhettä. Mutta kun tuli se lama. Markkaa killutettiin jos minkälaisissa killuttimessa mutta se lama vaan iski liiankin kovasti tähän perheeseen. Ensin saivat lopputilit lapset. Olivat kuitenkin eri työnantajilla mutta kun olivat viimeksi tulleita saivat lähteä. "Kyllä me Teistä huolta kannamme, tulkaa asumaan tänne". Sitten alkoivat tunteetkin kiristymään kun asunnossa oli liian monta ihmistä asumassa. Vanhemmat kinastelivat jatkuvasti toisilleen. Nipalla teki mieli välillä käydä vaimonsa Riitan vällyjen alla tutkimusmatkalla, mutta eipä Riitta antanutkaan vällyjä nostella. Oli kuulemma lapset viereisessä huoneessa, kuulevat kaiken rytinän. Rakkaus kun on joskus rytinääkin kun oikein kivaa on.



Sitten tuli sellainen aika, että alkoivat hermot reistailemaan. Vaimosta tuli kylmä miestään kohtaan. Lapset söivät ja söivät ja aina piti olla rahaa antamassa heille. Työt loppuivat myöskin vanhemmilta. Nyt tuli eteen sellainen vaihe, että isäntä Nipa ehdotti muuttoa pois täältä vanhasta paikasta. Vaikka pohjoiseen, vaikka Lappiin saakka. Vaimo hiukan empien oli samoilla ajatuksilla liikkeellä. Mutta lapsethan ajatukseen tietenkin laittoivat haisevan vastalauseen. "Mehän ei mihinkään autiotupaan muuteta poroja katselemaan". Mutta kun vanhemmat olivat sen päätöksen kerran tehneet niin he myöskin pysyivät päätöksessään.



Lapset kun täysi-ikäisiä olivat jäivät vanhempien asuntoon asumaan. Nyt saivat sitten tulla toimeen keskenään. Vanhemmat löivät pientä tarpeellista mukaansa ja nousivat junaan. Matka pohjoiseen alkoi. Ehkä he eivät olisi niin pitkälle haluneet mutta kun hermot tyystin paloivat. Toisena syynä oli molempien vanhempien kädentaidot. Sitä taitoa he eivät pystyneet edellisessä asunnossa mitenkään käyttämään. Vaimo osasi ja halusi tehdä kaikkea sitä mitä vain voi kankaista tai langoista tehdä. Nipa osasi puusta tehdä koristeesineitä vaikka pelkällä puukolla.Riitta ja Nipa päätyivät loppujen lopuksi Lappiin. Asuntoa ei tietenkään heti löytynyt, että piti asustaa yksi yö ensin matkustajakodissa. Sieltä he saivat tarvitsemaansa tieto, keneltä voisi asuntoa kysellä. Soitettiin sieltä matkustakodista asianomaiselle miehelle ja hän  lupasi oikein tulla heidät sieltä hakemaankin.



Lopulta päädyttiin mökin pihaan. Ei asunto missään erikoisessa kunnossa ollut mutta sitä sai itse korjailla aivan mielensä mukaiseksi. Siihen sitä sitten pari matkalaukkua kannettiin sisään. Oli hiljaista ja mökissä oli kylmä. Joku huonekalukin löytyi. Kovinkin rempallaan oleva sänky. Keittiön pöytä, josta puuttui yksi jalka ja kaksi huojuvaa tuolia. Sähköä ei tullut tähän kämppään lainkaan. Puhelin piti käydä lataamassa kaupalla kahdenkymmenen kilometrin päässä. Nyt saivat ainakin olla Riitta ja Nipa aivan rauhassa.

Ensimmäiseksi piti viedä kaikki tavarat ulos ja siivota kämppä perin pohjin. Nipa löysi vanhan luudanvarren jolla hän antoi patjalle tuntuvia iskuja. Vahva pöpypilvi nousi patjan sisuksista jokaisella lyönnillä. Ja kun se oli tehty, päätti hän kurkistaa ulkorakennukseen, olisiko siellä puita. Ja olihan siellä muutama puu, että saatiin ainakin kämppään hiukan lämpöä.

Kovin vaikeasti tuntui kaikki lähtevän liikkeelle. Kun sähkö puuttui, olivat nämä ihmiset yksinään tässä maailmassa. Ei päässyt soittelemaan edes lapsilleen. Ensiksi pitäisi päästä sinne kaupalle, jos sieltä saisi jonkinlaista apua. Se oli selvää, että Nipa sinne joutuisi yksin lähtemään. Ei Riitta ollut sellainen ihminen, että hän noin pitkää matkaa jaksaisi kävellä. Ja niin Nipa sonnustautui matkaa varten heti aamusta. Hän otti matkakaveriksi sen vanhan luudanvarren johonka oli tutustunut edellispäivänä kun piti saada patjasta sankat pölyt pois. Ja olihan se jotenkin turvana jos sattuisi sudet hänen päälleen hyppimään matkalla.



Niin lähti Nipa matkaan. Mutta sitä ennen he halailivat toisiaan mökin rappusilla oikein lämpöisesti. Mielikuvat syöksähtivät Nipan mielee, jokohan sitä tänään pääsisi oikein sängyssä rakastelemaan. Mutta nyt oli Nipan lähdettävä kävelemään kohti kauppaa että kerkiää vielä tämän päivän aikana takaisin. Mielikuvat rakastelustakin hävisivät kokonaan jo tunnin kävelyn jälkeen. Pakko oli välillä istua ja huilattava. Mukana ei ollut kuin vettä jota Nipa käytti harkitusti.

Myöhään iltapäivällä Nipa pääsi kaupalle. Hän oli aivan puhki. Ei ollut tehnyt mitään koskaan kuntonsa eteen. Kaupassa oli pieni teranssi jossa Lapin vanhat äijät sätkät suussaan kittasivat kaljaa. Kyllä siinä oli äijillä katsomista kun tämä valkoinen etelänmies hoiperteli kaupan ovesta sisään. Lapin äijät kokoontuivat Nipan ympärille kyselemään miehen kuntoa ja mitä etelänmies oikein täällä tekee. Vaan ei jaksanut Nipa vastailla miehille. Ennenkuin eräs äijistä sanoi kauppiaalle, että annas sille kalja, nääntyneen näköinen on tämä mies. Nipa sai pullon käteensä ja veti siitä puolikkaan pullon kulauksen. Hetken päästä alkoivat Nipan luomet nousemaan jo ylös ja hänessä alkoi taas näkymään elämisen merkkejä.



Niin alkoi Nipa kertoilemaan koko asiaansa miksi hän on tänne oikein tullut. "Eihän siinä asunnossa voi elää jos sinulla ei ole mitään kulkupeliä. Vähällähän täällä ihminen pärjää mutta tuskaiseksi elämä muuttuu jos joutuu jatkuvasti tänne kaupalle kävelemään ja kantamaan painavia kasseja kotiinsa. Nyt tuntui, että jokaisella oli pientä auttamisenhalua. Kauppias lupasi antaa mönkijän lainaksi, että Nipa saa vietyä kauppatavarat kotiinsa. Eräältä äijältä löytyi pieni akrikaatti, että saa ainakin puhelimeen virtaa ja pienen sähkölevynkin se kuumentaa. Äijiltä löytyi paljon auttamisen tahtoa. Eräällä äijällä oli pieni mönkijä jonka hän lupasi lahjoittaa Nipalle. Siinä oli vain pieni vika jonka hän ensin korjaa.



Kauppiaan mönkijään laitettiin vielä peräkärry perään. Kauppias lahjoitteli pientä astiaa mukaan, että saa ainakin pienen keiton tehtyä ja syötyä. Bensakannu täyteen polttoainetta, ruokaa ja muuta pientä tavaraa. Elämä tuntui Nipalla olevan taas aika kohdillaan kun hän lähti ajelemaan kohti kämppäänsä. Matkalla hän jo taas ajatteli yhdessä Riitan kanssa yhteistä rakkaustehtävää joka taas Nipan mieleen tunkeutui. Matkakin tuntui oikein lentävän kun mieli oli iloinen.

Viimein Nipa saapui mökin pihaan. Mutta ei näkynyt Riitta tulevan edes ovelle vastaan. Nipa meni ensin Riitalle ilmoittamaan että tulisi kantamaan näitä tavaroita sisälle. Mutta ei näkynyt Riittaa sisällä, eikä missään talon lähettyvillä. Mönkijän jäljet näkyivät pihan hiekalla. Olisiko joku tullut mökille ja Riitta oli lähtenyt jotain hakemaan. No ehkä hän sieltä kohta tulee. Nipa kanteli tavaroita sisälle ja järjesteli paikkoja kuntoon, että sänky kestäisi iltaisen rakkaustapahtuman. Mutta ilta vaan pimeni eikä vaimoa kuulunut tulevan kotiin. Nipan mieltä painoi alakuloisuus kun kaikki asiat olivat nyt jotenkin kohdillaan mutta toinen puoli sängystä on tyhjä.



Ei tullut Riitta kotiin seuraavanakaan päivänä, eikä sitä seuraavana. Ei koko viikkoon, ei kuukauteen. Nyt oli Nipa jo menettänyt toivonsa, että Riitta sieltä vielä takaisin tulisi. Oli vain jatkettava omaa elämää ja työtä, että jostain saisi rahaa. Hän käveli luonnossa ja löysi sieltä aina pudonneita kelomännyn oksia. Niitä hän katseli tuvan lattialla eri asennoissa ja aina välillä välähti taas uusi tekele mieleen. Sitten alettiin sitä rakentelemaan kuntoon. Nipalla oli tiedossa eräs inminen joka osteli Nipan tekemät koristeet. Olivat kuulemma menneet hyvin kaupaksi kun ovat hiukan erilaisia kuin muiden koristeet. Töitä riitti Nipalla ja mökkiä hän aina paranteli sekä huonekalujakin rakenteli itse kotiinsa. Nipa oli saannut kylän piirissä vahvan ja hyvän kaverisuhteen. Hän oli maksanut akrikaatin ja pienen mönkijän, nyt nekin olivat omia. Samoin kauppiaalle astiat ja ne sapuskat joita hän antoi ensimmäisellä kerralla.

Nipa rakensi pihalle työtilaa. Lupa oli omistajalta saatu ja nyt hän voisi rakentaa vaikka huonekaluja. Niidenkin tekemistä olivat monet kyselleet mutta ennen ei oikein paikkaa ollut niitä tehdä. Vanhat eläkeäijät tulivat aina auttelemaan Nipaa kun tiesivät, että oluttakin oli aina tarjolla. Nipalta monesti kyseltiin eri asioista Nipan kantaa asiasta. Hän ulkopuolisena osasi antaa oman käsityksen asiasta, niin äijällä oli helpompi tehdä niiden pohjalta omat päätökset. Nipa oli nyt kylällä oikein pop. Nipasta puhuttiin melkeinpä aina, oltiinpa sitten kotona tai lorottelemassa pisualtaaseen paikkakunnan kaljapaikassa.


Aikaa kului ja talvea odoteltiin. Työtila oli saatu kuntoon ja Nipa rakenteli huonekaluja asiakkeiden tarpeista. Työtä oli aivan tarpeeksi ja Nipa sai toteuttaa niitä ajatuksia joita hänellä oli ollut jo monet vuodet. Hänen vaimonsa Riitta ei tullut mieleen kuin joskus yön tunteina kun ei unta tahtonut tulla. Hän oli päässyt niistä ajatuksistaa jo irti. Vaimon kohtalosta ei ollut kuin arvailuja. Kaikkein vahvin teoria oli se, että naapyrikylän varsinainen naistenmies Hugo Kilppi olisi Riitan viennyt tunturiin. Monien muidenkin miesten vaimot olivat Hugon mukaan lähteneet. Mutta olivat tulleet kyllä anovasti takaisin kun Hugo oli heihin kyllästynyt. Panopuuna Hugo heitä piti ja naiset olivat niin mielissään kun Hugo osasi puhua eritavalla kuin muut Lapinmiehet. Mutta kun Hugo kyllästyi naiseen niin hän heitti naisen takaisin ja haki taas toisen naisen viihdyttämään itseään.

Nipa heräsi eräänä yönä kun oveen koputettiin. Hän meni katsomaan kuka oven toisella puolella oli. Hämmästys oli suuri kun Riitta seisoi oven takana pyydellen heti anteeksi. Nipa ei jäännyt kuuntelemaan vaimonsa itkuntuherrusta vaan painui sänkyyn nukkumaan. Aamulla uudelleen Riitta koitti ottaa mieheensä yhteyttä, ja saikin jonkunverran pientä vastakaikua. "Eli panopuunako sinä sitten olit. Aika köykäinen ajatus sulla on avioliitosta. Jos olet huomannut niin osaan minä yksinkin laittaa kämpän kuntoon. Eikös ole hyvä tulla valmiiseen kotiin. Se on vaan työtä tehtävä jos jotain haluaa ja toivoisin sinunkin sitä tekevän". Sen jälkeen elettiinkin sitten aivan hiljaista elämää. Ei paljon puhuttu vaan tehtiin vaan työtä. Lopulta sai Riittakin itsestään sen verran irti, että pystyi hankkimaan itselleen poppanan kudontalaitteen.


Nyt kun Riittakin alkoi tekemään poppanapuillaan kauniita poppanoita alkoi jo Nipakin puhumaan vaimolleen. Mutta ei vielä rakastelusta ollut puhetta, ei se vaan kovinkaan mielekkäästi tullut ensimmäiseksi mieleen. Toinen äijä oli sitä tehtävää innokkaasti hoitanut niin eläköön nyt sen äijän lumoissa sitten aikansa vielä. Kai sitä joskus mullakin voisi kiinnostus alkaa heräämään, mutta ei ihan vielä.

Niin Riitan poppanat kuin Nipan koriste-esineet ja huonekalut menivät kuin kuumille kiville. Töitä tehtiin ja oltiin jo yhdessä onnellisia. Rahaakin tuli enemmän kuin etelän palkkatyössä. Välillä pidettiin vapaata ja laitettiin asuntoa kuntoon sisältä. Kova pakkanen paukkui ulkona mutta mökissä oli lämmintä. Nipa oli tuonnut kyliltä vähän viinaksia ajatellen iltaa kun jo pesuhuonekkin oli kunnossa. Siellä sai otettua jo kunnolliset suihkut mikä rakastelua ennen oli tietenkin hieno asia. Nipa vain hieman pelkäsi kun viinaksia juodaan niin osaisiko hän olla hiljaa vaimon rakkaudenlennosta. Kai se oli vain kokeiltava miten tässä käy. Nipa meni keittiöön ja teki oikein hyvänmakuiset paukut laseihin. Sitten ojensi toisen lasin vaimolleen ja sanoi, "Tänään tai ei koskaan enään puhuta siitä missä sinä aikaasi vietit kun ei suo täällä näkynyt. Ole hyvä". Riitalle tuli kyynel silmään kun ajatteli kuinka hyvä mies hänellä oikein on. Nyt Riittaa harmitti vieläkin enemmän hänen lähtö panopuuksi. Hän otti pienen kulauksen lasistaan ja siirtyi miehensä viereen sohvalle. Hän otti miestään kaulasta kiinni ja kuiskasi korvaan, "Minä rakastan sinua". Niin se tapahtui, kaikki asiat oli unohdettu. Mutta Nipalla oli vielä toinenkin asia. "Soitetaanko lapsille jos he vaikka tulisivat käymään täällä tai sitten vaikka jäisivätkin tänne". Näin tehtiin ja Nipa otti puhelimen käteensä ja soitti pojalleen. Lapset olivat oikein innoissaan kun vanhemmat pyysivät heitä Lappiin. Mutta ensin siivootte asunnon kuntoon. Sovitaan tarkemmin sitten kuinka pääsette helposti tänne.

Nyt olivat vanhemmat onnessaan vieläkin enemmän. Ehkä he huomasivat lopulta syyn miksi me tänne lähdimme. Hienoa, että perhe on taas mukana kokonaisuudessaan. Toivotaan, että huomasivat erään asian. Kaikenlainen rahan ruikutus. Ostaa pitää aina vaikka ei kuitenkaan tarvitse. Täällä tulee vähemmälläkin toimeen. Ja kun ajattelee vielä poikaa joka on kiinnostunut kaikennäköisestä rakentelusta ja tyttö on kiinnostunut eläimistä. Ehkä he vielä jäisivät tänne meidän kanssamme asumaan.

Muutama lasi illan aikana juotiin ja käytiin yhdessä pesulla. Kumpikin tunsivat suurta halua päästä jo toistensa luo sänkyyn. Ja kun se tapahtui viimein, oli kaikki sellaista rauhallista etenemistä, ehkä toisen kiusaamistakin. Mutta eikö se kuulukkin välillä asiaan. Ainahan on kokeiltava uusia asioita.

Aamulla kun pariskunta heräsi niin pientä hyväilyä jatkettiin vielä ennenkuin noustiin sängystä pois. Nipa vielä nauraen totesi, että ei olisi se vanha sänky kestänyt.

Lapsetkin saapuivat vanhempien luokse. Jotenkin vain tuntui lapsista tämä talvikin lumoavalta kun vetraa etelän räntäsateisiin. Ja minkälainen se kesä sitten täällä on. "Jääkää tänne katsomaan, vaikeaa sitä on toisen kertoa".

Ja niinhän siinä kävi, että lapset jäivät vanhempien seuraksi odottamaan talven päättymistä. Vanha asunto käytiin tyhjentämässä ja muuttivat lapsetkin Lappiin pysyvästi. Tyttö oli kiinnostunut ulkona liikkuvista eläimistä. Poroille hän hankki syötävää ja tutki ihmeelistä maastoa. Hän jopa kirjoitti kaikki havainnot ylös sekä minkälainen oli ilma mikäkin päivä. Poika taas auttoi isäänsä puuverstaalla ja keksi pieniä asioita joista oli puunkäsittelyssä hyötyä. Niin kului aika toiden merkeissä Lapissa. Jopa tyttökin kiinnostui lopulta äidin tekemisiin. Varsinkin kun hän pääsi käymään kaupoilla katsomassa erilaisia Lapinvaatteita.

Näin sitä joskus käy. Yleensä ihmiset hakeituvat sinne missä on töitä ja kotitalon ikkunat laudoitetaan kiinni. Nyt kävi toisinpäin.

Kiitos
piki

Hellyyttävä Joulu. 24 päivä Joulukuuta

Muljakan kylää oli tullut joulu. Oli jouluaatto jota kaikki tietenkin olivat odottaneet suuresti. Lapset tietenkin kaikkein eniten mutta tietenkin myös naiset, sillä hehän suurimmaksi osaksi olivat kokanneet jouluateriat valmiiksi.



Mutta kaikkein suurin juhla pidettiin Himmelin Liisan ja Hokkasen Vilhon luona. Liisa, vaikka olikin jo aikuinen ihminen ollut jo monet vuodet, vietti ensimmäisiä oikeita synttäreitään. Ja vielä toinenkin juhla vietettiin samaan aikaan, nimittäin Liisan ja Vilhon kihlajaiset. Ja vielä illalla he viettivät joulua. Kolme juhlaa samana päivänä, siihen ei kukaan ainakaan tällä kylällä pystynyt.

Aamupäivä oli tullut jo siihen kohtaan, että Irene ja Taavetti olivat tulleet jo navetasta pois ja olivat jo suihkussakin käyneet. Nyt laitettiin juhlapukuja päälle kovalla kiireellä. Vaikeaa hommaahan tämä oli kun niin harvoin joutui tälläisiä vaatteita pitämään. Ja kun vaatteet olivat saatu päälle he kurvasivat vielä Sykerön kautta ja hakivat Alman ja Jaskan mukaansa. Alma ei voinut olla pois tälläisestä juhlasta. Alman poika perheineen jäivät pitämään taloa pystyssä sillä aikaa.



Tutut ihmiset saapuivat Himmelin pihaan. Autoille oli laajennettu parkkipaikkaa, että kaikki pääsisivät pihalle. Maljoja nostettiin heti sisään päästyä, ja asetuttiin istumaan mukavasti. Himmelin Liisa loisti kilvan koristellun kuusen kanssa. Hän oli nyt päivänsankari. Raine toimi tarjoilijana joka olikin hänelle aivan uusi tehtävä. Ennen olivat tarjoilijat palvelleet Rainea kun hän oli kapakoissa istuskellut. Mutta kävihän tämäkin tehtävä kun sai siinä samalla kertoilla juttuja ihmisten kanssa. Sen kyllä tiesi hyvin missä päin huonetta Raine oli. Siellä yleensä nauru raikui.

Erittäin lämminhenkinen juhla pidettiin Himmelin Liisa luona. Mutta ei ollut kovinkaan kauaa kun Rainen piti mennä pukeutumaan joulupukiksi. Ja tietenkin sitä ennen oli ainakin niiden vieraiden lähdettävä joilla oli lapsia. Muuthan saivat tietenkin jäädä pidemmmäksikin aikaan juhlimaan. Näin varmasti kävikin kun juhliin oli varattu prosenttijuomiakin. Eihän yleensä jouluna kukaan viinaa juonnut mutta kun tämä juhla oli synttärijuhla sekä vielä kihlajaisjuhlakin niin varmasti lasiin kaadettavaa ainettakin löytyi. Hiukan vain noloa kun Raine, joka tästä lasijuomasta olisi tietenkin välittänyt oli pukkina. Ja Vilhokin joka toimi pukin autonkuljettajana. Heille olisi kyllä lasista juominen ollut erittäin mieluisaa. Mutta pukkihommat ensin pois ja sitten alkaisi heillekkin vapaailta.



Alma piti näistä juhlista. Hän ei ollut päässyt oikein kylän naisten kanssa rupattelemaan ennen, mutta nyt oli oiva tilaisuus tutustua kaikkiin naisiin ja tietenkin heidän miehiinkin. Alma piti iloisista juhlista ja iloa täältä löytyikin vaikka Raine oli jo lähtenyt joulupukin töihin. Mutta eiköhän se lasijuoma saannut äkkiä naisten puhesuonet avautumaan. Iloisuutta ainakin löytyi jo naisten keskuudesta. Naiset kokoontuivat omaan nurkkaansa ja miehetkin halusivat nyt paremminkin jutella miesten kanssa. Oli syntynyt kaksi ryhmää. Naiset kikattivat huoneen toisessa päässä ja miehet vielä totisina huoneen toisessa päässä. Mutta kun Liisa kantoi boolimaljan pöytää alkoivat miehetkin harrastamaan lasistajuontia. Ja muuttuihan se miestenkin puheen aika pikaisesti iloisimmiksi. Nyt oli juhlat täydessä toiminnassa.



Raine juoksenteli viemään lapsille iloa. Vilho ei ajanut autolla aivan pihaan, vaan jätti auton tielle, etteivät lapset huomaa millä kyydillä pukki on tullut. Siksi pukki joutuu juoksemaan autosta pihatietä pitkin talolle. Puolet taloista oli vielä käymättä. Mutta Raine oli iloinen tästä tehtävästä. Ei ollut koskaan käsittänyt kuinka lapset voivat olla jännittyneitä kun näkivät pukin astuvan huoneeseen. Mutta ei siinä kauaakaan mennyt kun lapset jo tahtoivat itse penkoa pussista lahjojaan.

Viimein koitti viimeinen paikka jossa sielläkin joutui pukki laulamaan. Jokaisessa paikassa oli hän kysellyt laulua mutta kun sitä ei heti kuulunut, alkoi hän itse laulamaan ja kaikki yhtyivät samaan lauluun. Mutta nyt pääsi Raine viimeisestä paikasta pois. Sitten ajeltiinkin taas Liisan luokse. Puku pois ja kauhalla kaatamaan juomaa omiin lasiin. Nyt oli aika juhlia heidänkin.

Irene ja Taavetti olivat lähdössä kotiinsa. Samaan kyytiin astuivat Alma ja Jaskakin sillä heitä odottivat pienet lapset heidän kotonaan. Oma koti oli heille nyt rakkain paikka maailmassa.

LOPPU

Päätän kertomukseni tähän. Halusin vain tuoda aiheeksi tämän hellyyttävän joulun. Ehkä meillä kaikilla olisi enemmänkin annettavaa toisille ihmisille varsinkin tässä ajassa jossa ei oikein edes naapuriaan kukaan tunne.

Viimevuotinen joulusarja löytyy osoitteesta elakepiki.blogspot.fi.

Oikein hyvää ja rauhallista joulua kaikille lukijoilleni.
T. piki

Hellyyttävä Joulu. 23 päivä Joulukuuta

Nyt oltiin jo niin lähellä joulua, että vain yksi yö oli nukuttava. Lapset odottiva tietenkin innolla joulua. Kysymyksiä tuli vanhemmille, että onkohan tontut vieneet ne meidän lahjatoivomus kirjeet jo pukille. Milloin oikein se pukki tulee ja millä se oikein tulee. Vanhemmat olivat välillä oikein helisemässä lasten kanssa.

Himmelin Liisallekkin oli tämä joulu monella tapaa erikoinen. Ensinnäkin hän sai nyt viettää ensimmäisiä oikeita synttäreitään. Aina ennen ne on hoidettu samalla kun on ollut joulu. Toiseksi hän menee aattona kihloihin toista kertaa. ja kolmanneksi, hänelle tulee vieraita omille synttäreille ja kihlajaisiin. Kun ei lapsia hän koskaan saannut entisen miesvainajansa kanssa niin joulutkin ovat olleet aika tyhjiä. Mieheni kanssa vaihdettiin aattona lahjoja ja istuttiin hiljaa kuunnellen joululauluja. Kuitenkin he olisivat toivoneet lasta mutta niitä ei heille suotu. Monesti Liisa on ajatellut asioita niin, että jos heillä olisi ollut lapsia, olisi jouluissakin ollut jotain erikoista ja ihmeellistä. Ja kun ne lapset olisivat kasvaneet aikuisiksi olisi heillä ollut pieniä lastenlapsia seuranaan. Haikeaa miettimistä mutta kun ne asiat vaan tulevat välillä mieleeni.

Auto saapui Sykerön pihaan aamupäivällä. Alma säntäsi oitis pihalle ottamaan poikansa perhettä vastaan. "Missäs lapset ovat, et kai jättänyt heitä kotiin". "Kyllä lapset ovat vaimoni kanssa takapenkillä. Taisivat vaan nukahtaa matkan väsymyksestä". "Antakaa mulle toinen lapsi niin vien hänet sänkyyn jatkamaan unia". Poika ojensi perheen pienemmän äitinsä syliin ja Alma lähti kantamaan pientä lasta hiljaa sisälle Jaskan tukien vaimoaan. Alma supatteli hiljaa lapselle jotain hennolla äänellä. Kukaan ei saannut mitään selvää tästä hiljaisesta supinasta. Lapsen Alma laski hiljaa sängyn päälle ja raotti puvun vetoketjua auki. Kädet hän otti hioista pois, samoin lapsen käsiä suojaavat tumput. "Voi miten pienet kädet sinulla lapsi oikein on". Enään ei hän voinut pidätellä onnenkyyneleitään sisällään vaan antoi niiden valua pitkin poskia rinnalleen. Nyt oli Alma taas onnellinen "Nyt minä sain heidät nähdä, miten minun on niin hyvä olla". Alma meni pyyhkimään silmiään pesuhuoneeseen. Siellä peilin edessä hän risti kädet ja kiitti Jumalaa tästä onnen päivästä.



 Irene ja Taavetti päättivät lähteä tänään viemään kukkia kaikille tutuille perheille jotka ovat näissä auttamisissa olleet mukana. Huomenna heidän piti vasta nämä asiat järjestää mutta kun silloin on Liisan ja Vilhon synttärit. Kaikkiaan näissä talkoissa oli mukana 27 auttajaa. Kukkasiakin oli koko auton takapenkki täyteen. Ehkä se on pieni lahja mutta pääasia että kaikkia muistetaan rakkaudella. Ja kuinka tämä auttaminen on yhdistänyt tämän kylän asukkaita. Heistä on tullut vahvoja ja toiset aina otetaan huomioon. On hienoa asua tässä kylässä jos vaikka itselle sattuisi jotain tapahtumaan. Ei varmaan tarvitsisi soittaa ketään apuun vaan joku kuitenkin kyselisi meidänkin vointia.

Irene ja Taavetti nousivat autoon ja lähtivät jakamaan kukkia. Hetken ajettuaan he huomasivat suuren ihmismäärän kävelevän vastaan. Lähemmäksi saavuttua ihmisiä huomasivat he heidän olevan varsin tuttua väkeä. Kävelijät heiluttivat autoa pysähtymään. Niinpä Taavetti pysähtyikin ja kyseli, "Mihinkäs Te oikein olette menossa". "Teillehän me olemme tulossa tuomaan joulukukkia". "Ja me olemme tulossa Teille tuomaan kukkia". Mitäs me nyt sitten oikein tehdään ajattelivat kaikki ihmiset tiellä seisoskellen. "No mennäänkö meille sitten. Käännetään auto ja mennään edeltä keittämään kahvia valmiiksi". Niin Taavetti ajoi ensimmäiseen tienhaaraan ja käänsi auton, lähtien sitten ajamaan kotiaan kohden. Kävelijät jatkoivat matkaa kävellen perässä.



Irene oli saannut ensimmäisen pannullisen jo kahvia valmiiksi ja toinen pannullinen oli valuamassa. Vieraat saapuivat juuri pihalle ja Taavetti meni aukaisemaan ovea heille. "Tervetuloa vaan, kaikki sisälle, ehkä me mahdutaan kaikki tänne". Keittiö ja olkkari täyttyivät vieraista ja kaikille riitti juuri ja juuri istuin kun Taavetti oli vielä yläkerrasta hakenut kaikki mahdolliset tuolit ja jakkarat. Pullaa otettiin pakkasesta ja laitettiin microon lämpiämään. Mutta ennen kahvia halusivat kaikki ojentaa Irenelle ja Taavetille kukkasen. Samalla Irene ojensi myöskin kukkasen takaisin. Pieniä kiitospuheitakin pidettiin. Päällimmäiseksi jäi Irenen puheesta pieni pätkä. "Olemme Teistä kaikista ylpeitä. Meillä on hienoja naisia ja miehiä, auttajia silloin kun joku tarvitsee apua. Teidän kanssa oli erittäin hauskaa tehdä työtä. Ja miten tämä kaikki on vaikuttanut tähän kylään. Nyt jokainen haluaa pitää toisistaan huolta vieläkin papemmin kuin ennen. Olemme kiitollisia siitä, että olemme voineet työskennellä Teidän kanssa".

Vieraista jäi yksi pidemmän puheen pitäjästä mieleen eräs kohta puheesta. "Olemme onnekkaita, että meillä oli tälläiset tien näyttäjät. Ehkä kainous esti meitä menemästä ennen auttamaan esimerkiksi vanhusten ruohonleikkuuta. Mutta nyt on niin helppoa kävelle portista sisään ja kysyä tarvitteko apua, minä haluan auttaa Teitä. Oli meillä hienot pomot, kyllä haluan vastaisuudessakin tulla Teille töihin".



Sitten juotiin kahvia ja Linqvistin Rainekin aukaisi suunsa. Eihän sitten kenenkään tarvinnutkaan enään puhua. Raine hoiti puhumisen ja vieraiden naurattamisen.

Alma oli Jaskan kassa kotona. Hän ei voinut lähteä Irenelle kylään kun oli itsellä rakas poika käymässä perheensä kanssa. Kyllä Alma kerkisi kahvit keittää ja juodakkin mutta kyllä suurin aika meni lasten kanssa olemiseen. Ja lapsillakin oli hauskaa kun he huomasivat Alman ja Jaskan heidän kanssaan touhuavan.

Kyllä tuntui tällä Muljakan kylällä olevan nyt kaikki hyvin. Ihmiset puhalsivat iloisesti samaan hiileen. Kaikki tuntui olevan nyt hyvin. On mukava katsoa, huomioiko pukki lahjoja tuodessaan tämän kylän kiltit ihmiset.

Jatkuu huomenna sarjan viimeiseen osaan.
piki

Hellyyttävä Joulu. 22 päivä Joulukuuta

Maanantaiaamu valkeni ja taivaalta putoili hiljaa lunta. Koko yön sitä oli varmaan satanut kun maa oli valkoinen. Mutta puhuttiin vielä pienestä määrästä lunta. Sen verran oli, että jäi kengän kuvion jälki maahan.

Ihmisiä oli jo liikkeellä kuka minnekin meni. Ei ollut sentään koko kylä kuollut jos vertaa edelliseen päivään. Kuka sitten mitä tekikin. Tietenkin kaupassa käytiin hakemassa vielä niitä puuttuvia tavaroita säkkiin ja ruokaahan tietenkin piti vielä hakea.

Irenen työryhmäkin kokoontui vielä aamupäivällä ennen joulua. Kyläläiset olivat katsoneet tilannetta kuka tarvitsisi vielä jonkinlaista auttamista rakentamisen suhteen. Tietenkin muunkinlaista auttamista tarjottiin. Ryhmä kokoontui Irman luokse tekemään päätöstä näistä asioista. Ensin kuitenkin todettiin Sykerön rakentamiset ja kaikki ostot sinne sekä Vilho Hokkasen lämmityspuut.

Mutta uusi kohteita tietenkin löytyi. Eräässä paikassa oli myöskin pesutilan korjausta. Mies oli jäännyt työttömäksi ja veskin pöntön korjaus heillä olisi aika tähdellinen. Perheessä on kaksi pientä lasta ja lattiassa on yksi laatta rikki, että vettä ei uskalla laskea lattialle. Tämä vika päätettiin korjata heti, joulun jälkeen aloitetaan tässä kohteessa. Muut viat olivatkin pieniä joihin ei tarvitse sen suuremmin panostaa. Niitä oli välioven saranan irtoaminen, tiskikaapin saranan irtoaminen, ja muovimaton irtoaminen kulkureitiltä. Maton reunat nousivat pystyyn ja siihen tahtoi ihmiset kaatua. Kovin pieneltä kaikki remontit tuntuivat. Irene oli huomannut kerran kävelylenkillään erään talon jossa oli erittäin huono maali. Vanha maali suorastaan roikkui sellaisina nauhoina. Hän ei tiennyt kuka siinä talossa asui, vai asuiko siinä kukaan. Joku tiesi, että siitä on asukkaat tai omistajat muuttaneet pois muuta ei asiasta tiedetty. Päätettiin käydä kunnantalolta kyselemässä omistussuhdetta tarkemmin.



Sitten Irene vielä kyseli seuraavanlaista asiaa. Kun hänellä oli tullut mieleen eräs asia kun Raine muutti Hokkasen Vilhon mökkiin. Olisiko täällä muita ihmisiä jotka käyttävät viinaksia hiukan enemmän, ettei työt enään maita.  Kun mulla vain tuli sellainen asia mieleeni, että voisimmeko heille kunnostaa jonkun vanhan asunnon. Kuitenkin uskon, että nämäkin ihmiset kuitenkin tekisivät jotain jos olisi jotain tehtävää. Rainekin otti suurilla puhelahjoillaan meidän juhliin osaa. Hän esittää siellä omia juttuvaan. Ja vielä sellainenkin asia, että Raine lähtee pukiksi seuraamaan Häkkisen Topin jalanjälkiä. Kuitenkaa hän ei saa näistä auttamisista mitään rahallista korvausta. Mutta kun jotain näpertämistä näille ihmisille vaan löytyy niin se saa heidät pysymään siitä kaljasta erossa. Meidänkin tilalla olisi aina joskus jotain pientä hommaa, että voisin pyytää Rainea välillä sinne auttamaan. Tietenkin me maksamme siitä jotain pientä korvaustakin. Myöskin voisi olla jotain pientä metsän siivoamista ja sitä voisivat tehdä vaikka jotain pientä rankapuidenkin kaatamistakin välillä.

Ajatus toimikunnassa oli aika mielenkiintoinen. Ja voisivathan nämä henkilöt auttaa vaikka yksinäisiä naisia puiden pilkkomisissa ja ruohon leikkaamisessa. Asia jätettiin vielä hautumaan ja jos löytyisi jokin sopiva asunto jossa nämä henkilöt voisivat asua.



Liisa oli käynyt hakemassa Joulupukin asun naapurista. Rainen päälle sitä laitettiin ja hyvin tuntui sopivan. Olivathan nämä pukit saman kokoisia miehiä. Puku ei ollutkaan mikään halpa versio pahvisen naamarin kanssa. Vaan oikein viiksillä ja valkoisilla hiuksilla varustettu päähine. Kepinkin oli edesmennyt Topi rakennellut oikein koristeelliseksi. Hänhän oli taitava mies ennen tekemään puusta kaikennäköisiä koristeitakin. Nyt seisoi uusi pukki juhla-asussaan Liisan kammarin lattialla. Vilho haki vielä laulukirjan ja miehet alkoivat laulamaan niita neljää laulua jotka Rainen piti oppia ulkoa. Eipä Raine paljonkaan enään kirjaan katsonut vaan lauloi jo melkein ilman kirjan apua. Nyt oli pukkiasia kunnossa ja valmiina lähtemään perheisiin joissa oli lapsia.

Nyt oli joulu jo aika lähellä. Niinpä kaikki ihmiset jo keskittyivät jouluisiin askareihin. Liisa teki vielä joulusta suuremman kun hän aattona aamupäivällä vietti omia synttäreitään ja joulun vielä perään.

Sykerön Alma odotteli poikaansa ja hänen perhettään kylään. Kohta huomenna saan pidellä kahta pienokaista sylissäni. Hyräillä heille ja nukuttaa heidät. "Voi kun kaikki näyttää taas hyvältä. Mutta ei se näin hyvää olisi ollut jos ei Irenen joukot olisi meille pesuhuonetta tehneet". Ja niin kovaa hän puristi Jaskaa rintaansa vasten ja kyyneleitä samalla pyyhkien silmistään. "Nyt on niin hyvä olla ja huomenna vieläkin parempi".

Kaivinkoneen kuljettaja Haapasen Ville soitti vielä Irenelle. "Kaikki asiat ovat kunnossa lupia myöden". Irene vielä kertoi Rainen juttutuokiosta juhlissa jonka Ville kirjasi ylös. Kansanedustaja ehdokas Irmeli Pahtonen toimii kuuluttajana. Sirkuskoulusta tulee kaksi pientä esitysta. Yhteislauluna laulamme yhden joululaulun. Ja ennen tanssien ja kahvinjuontia esiintyy kaksi kitaraa soittavaa poikaa jotka myöskin laulavat. Kaikki esiintyjät jotka esiintyvät, eivät ota palkkiota. Samoin juhlapaikka on ilmainen. Kahvista ja pullasta tietenkin maksu ja juhliin sisäänpääsymaksu.



Nyt oli Irenenkin hyvä olla. Vielä juhlista on tulossa rahaa ja tällä hetkellä on rahaa tilillä jo vähän yli 10 tuhatta €uroa. Irenekin halusi pitää juhlissa pienen puheen koskien ihmisten auttamista. Nyt oli Irenellä rauhaisa mieli. Kaikki mitä oltiin tehty Joulukuussa oli onnistunut hyvin. Ja vielä kun ihmisetkin olivat itse havainneet kuinka hyvä mieli auttamisesta tulee, olivat he itsekkin kaikkea pientä tehneet toisten eteen.

Jatkuu Huomenna
piki
 

Hellyyttävä Joulu. 21 päivä Joulukuuta

Kuuset nojailivat talojen seinustoilla. Monet ihmiset nojailivat vielä sängyissään. Varsinkin Vilho ja Raine kun olivat eilen juhlineet. Olokin oli hiukan huono kun jäi illalla syömättä ruokaa. Nyt ei jaksanut nousta sängystä ylös eikä Raine sohvalta. Liisalta pyydettiin vettä, oikein kylmää vettä. Ja ihme kyllä Liisa jopa toikin sitä kylmää vettä molemmille. Ehkä sitten kun Raine lähtee voi Liisa ottaa puheeksi tuon eilisen ryyppäämisen. Ei nainen voi jättää miestään haukkumatta se ei vain kuulu naisen logiikkaan mitenkään. Ehkä sen jaksaa sitten paremmin kuunnella kun tässä ensin herää kuolleista.

Kylä oli muutenkin hiljainen. Ihmisiä ei näkynyt missään. Onko sitten niin, että kun monessa paikassa on tehty sääntö, että aattona ei juoda viinaa. Aivan vain sen tähden jos perheessä on lapsia. Silloin pitää olla perheen kanssa selvinpäin ja leikkiä lasten kanssa niillä leluilla joita pukki tuo. Ehkä sitten eilen oli muissakin taloissa juotu. Toisaalta se tuntuikin hyvältä, ettei ainoastaan Vilho ja Raine sortuneet tuohon kännittelyyn. Näin sen tietenkin täytyi olla. Monethan hakivat eilen illalla kuusen ja on aivan luonnollista, että kuusimetsään otetaan pullo mukaan. Ja kun miehet jotain tekevät, pitää silloin saada "palkkioksi" viinaa.



Nyt kun oli viikonloppu ja sunnuntai, niin hiukan rauhoituttiin muutenkin. Vanhemmat miettivät, että onko kaikille lapsille yhtä paljon lahjoja. Ja sitten mietittiin onko kinkku kaapissa jo sulanut ja onko sen paistamiseen kaikki tarvittavat. Ja tehdäänkö laatikot itse vai ostetaanko ne kaupasta. Siinä sitä on miettimistä kun kaupat vielä menevät kiinni päiväksi pariksi. Kyllä elämä on sitten joskus vaikeaa. Riittääkö maidot ja muut juotavat sekä ruoka.

Iltapäivällä Himmelin Liisan miehet nousivat vaikeroiden ylös. Liisa kokkaili lanttulaatikkoa ja muitakin laatikoita valmiiksi. Miehet kävelivät keittiöön katsomaan josko kahvia löytyisi pannusta. "Empäs ole kerennyt nyt sellaista ajattelemaan kuin kahvia. Osaiskos meidän miehet laittaa kahvit aivan itse valuamaan". Ei nyt Liisa passannut miehiä vaan rakenteli laatikoita kuntoon. Vilho lopulta nousi ja laittoi kahvin tulemaan. Ehkä siitä se päivä sitten aukeaa miehille. Vai jatkuukohan se rutina vielä.

Kaikkialla oli hiljaista. Vaimot kai laittoivat jouluruokia valmiiksi, siksi ei ketään näkynyt ulkona. Kun vanhemmat tuskailivat ruokiensa kanssa alkoivat perheiden pienemmät kyselemään koska se pukki tulee. Pukki, mistäs me nyt pukki tehdään. Vielä viime vuonna oli kylällä yhteinen pukki, mutta nyt tämä pukki on kuollut, Häkkisen Topi oli jokaisella käynnyt aina leikkimässä pukkia. Hän oli iso mies kuin pukki yleensäkin on ja hän osasi jutella lasten kanssa. Mutta nyt ei ole enään Topia. Vanhemmista tuntui kaamealta koko tilanne. Topi oli aina varma että hän tulee, ei tarvinnut kun soittaa. Ja rahaa hän ei ottanut koskaan, eihän pukki tietenkää rahaa ottanutkaa ei varsinkaan Topi. Nyt meni asiat mietinnän piikkiin. Liisa ei tälläistä ajatellutkaan kun ei omia lapsia ollut. Mutta hänkin heräsi tähän asiaan kun eräs naapuri soitteli pukki asiasta. Liisa oli näet tuttu Topin ja hänen vaimonsa kanssa. Naapuri kyseli sitä pukin pukua jos vaikka hän olisi
omille lapsilleen pukki.



Liisa sulki puhelimen ja oli vain ilmoittanut, että jos hän kyselee pukua niin voisi löytyä vielä pukkikin joka kävisi kaikissa niissä paikoissa jossa on lapsia. Liisa otti puhelimensa käteensä ja soitti Topin leskelle. Muita asioita siinä tietenkin ensin puhuttiin kun muutkin naiset. Mutta sitten asioiden päätteeksi hän kyseli pukua, olisiko Teillä vielä pukua jos minä löytäisin pukin sen puvun sisään. Puku oli vielä leskellä ja sen saa hakea täysin ilmaiseksi täältä pois, ei kuulemma tarvinnut sitä enään. Liisa kysyi Raine pukiksi. Tällä kylällä on hänen laskujen mukaan seitsemän lapsiperhettä jossa pitäisi käydä. Rahaa ei saa ottaa jos eivät suoranaisesti anna. Vilho saa olla kyytimiehenä, ja soittaa kaikkiin paikkoihin. Mutta meille tulevat vieraat pitää tulla sitten ajoissa että kerkiää pukki käydä kaikissa paikoissa. Raine lupasi alkaa pukiksi ja Vilho kyyditsee pukkia.

Liisa alkoi soittelemaan näihin kaikkiin lapsiperheisiin ja sovittiin kellonajat heidän kanssa. Vilho sitten neuvoi Rainea miten pitää pukin menetellä näissä paikoissa. Ja lopuksi ei saa pyytää rahaa, sitten voi ottaa jos joku vanhempi väkisin maksaa. Se on ollut sellainen käytäntö tällä kylällä. Topivainaa itse osti puvun ja kierteli perheissä viihdyttäen lapsia. Polvelle voit ottaa lapsia mutta ei väkisin ja sitten sun pitäisi laulattaa heitä myös. Laulukirja haettiin esille ja tuotiin Rainen eteen. Opettele sanat tästä, tästä ja tästä laulusta, osaatko sävelen. Sävelet eivät olleet tuttuja Rainelle. Vilho alkoi hyräilemään laulua ja Raine koitti laulaa. Jotenkin se ei vaan lähtenyt sillä tapaa oikein liikkeelle. Mutta kun Vilhokin alkoi laulamaan Rainen kanssa alkoivat sävelet tulla paremmin tutuksi. Kohta Liisan talossa kaikuivatkin joululaulut. Liisa kuunteli keittiössä kun soitteli lapsiperheille. Välillä hän purskahti nauramaankin kun kurkki oviaukosta totisina laulavia miehiä. Jouluntuntu astui Liisa kotiin vaikka ulkona satoi vettä. Kaikki tekemiset, soittelut ja hellan vahtiminen sujui nyt kepein tuntein. Joulun sanoma tunkeutui miesten kuin myöskin Liisan sydämmeen. Joulun sanoma tuli laulujen myötä selvemmin mieliin, ja nyt tuntui hyvältä. Liisa antoi miesten vain laulaa. Koskaan tässä talossa ei ollut laulanut kuin radio. Sitä oltiin kuunneltu tietenkin ja siellä soitettuja joululauluja. Mutta kun miehet niitä lauloi oikein livenä, niin vielä paremmin huomasi lauluista sanoman kun niitä kuunteli eri tavalla.



Joulupukin aikataulu oli saatu valmiiksi, ja miehet lauloivat olkkarissa joululauluja. Liisa meni jo pyytämään miehiä syömään ja siinä samalla katsottiin mitä lauluja voisi pukki laulaa lasten kanssa. Päätettiinkin, että neljä laulua pukki opettelisi ettei tarvitse perheissä mykkänä seistä. Sykeröllekkin oli varattu yksi aika kun Alman poika tulee perheensä kanssa sinne kylään. Pukki juttu on nyt sitten järjestyksessä. Ruokailun jälkeen vetäytyivät miehet vielä olkkariin laulamaan niitä lauluja jotka Rainen piti sitten osata. Ja niin laulut raikuivat jälleen Liisan kodissa.

Jatkuu huomenna
piki

Hellyyttävä Joulu. 20 päivä Joulukuuta

Lauantai aamu valkeni taas tummana ja vettä satoi. Hätäsemmät jo luulivat, että nyt saamme valkean Joulun. Mutta ei, vettä satoi ja kaikki illalla satanut ohut lumikerros oli sulanut pois.

Nyt lauantai oli monella merkattu ja varattu kuusenhakuun. Niinpä isännät haeskelivat kirveitä ja sahojaan lähteäkseen metsään. Ei se kovinkaan paljon tietenkään innoittanut tuo vesisade. Mutta haettavahan se kuusi kuitenkin oli vaikka sataisi pieniä ämmiä taivaalta. Kuuseton Joulu on aika kolkko ja tyhjä. Isännät lähtivät siis päivällä omiin metsiinsä. Toiset taas hämärän tullessa toisten metsiin. Monet ottivat lapset mukaansa. Isäntien lapset saivat puhua kovallakin äänellä. Mutta ne jotka hämärän tullessa lähtivät toisten metsiin, piti kuiskia. Joku taika siinäkin oli, että näin piti toimia. Joku kertoi, että hämärissä ei saa pitää metsässä kovaa ääntä. Mutta ei hänkään tiennyt miksi näin piti menetellä.

Irene ja Taavetti lähtivät päivällä omaan metsäänsä. He halusivat tuoda myöskin Sykerölle kuusen. Olihan heille kuusi saatava ja ei Jaksa taida vielä uskaltaa itse metsään lähteä. Sitä voisi vaikka liukastua ja jalka voisi taas katketa.



Liisa ja Vilho lähtivät vasta hämärissä metsään. He eivät olleet ainuita jotka näin tekivät. Metsät vilisivät hiljaa puhuvia ihmisiä. Välillä kuului kuiskintaa aivan läheltä ja silloin oli mentävä puiden suojaan piiloon. Ei kukaan halunut kenenkään nähdä toisia kuusen kakijoita, parempi oli siis piiloutua. Monesti kuusenhakureissut kestivätkin pitkään jos metsässä oli paljon etsijöitä. Monet eivät uskaltaneet lähteä kuusta hakemaan ennenkuin olivat ottaneet pullosta muutaman rohkaisua tuovan kulauksen. Silloin pystyi metsään lähtemään paljon rohkeammin. Ja ei niin väliä ollut vaikka kuusen hakuun meni kauemminkin aikaa, kunhan vain kuusi löytyi. Metsissä liikkui nyt tänään paljon ihmisiä varsinkin illalla. Mutta jostain kumman syystä jokainen sieltä vaan kuusen löysi. Aamulla sitä tarkasteltiin, että minkähän näköinen se haettu kuusi oikein oli. Ihme kyllä ne monesti kelpasivat. Joskus tietenkin puuttui jostain kohtaan oksia mutta niitä pystyi helposti paikkaamaan. Poralla tehtiin kuuseen reikä ja laitettiin siihen reikään oksa. Tai sitten oksaton puoli laitettiin nurkkaa kohden, näin kuusen sai lähemmäksi seinää ja tilaa lattialle tuli enemmän.



Rouvat painelivat kaupoissa hakemassa vielä puuttuvia lahjoja ja joulupöytään jotain jouluista syötävää. Isännät veistelivät kirveenvartta, että ainakin yksi varma lahja on jos ei muuta satu tulemaan. Ja onhan varsi ainakin olemassa jos se sattuisi kirveestä katkeamaan.  Elettiin taas kummaa aikaa. Ruokaa kannettiin kaupasta tai sitten ne tehtiin itse. Mutta sitä ruokaa oli jokaisen kotona nyt suuria määriä. Vaikka muuten sitten pihisteltäisiinkin ruasta niin jouluna ei saa pihistellä. Jos jouluruokaa oli aattona syönnyt liian vähän niin yöllä sai syödä lisää, se oli aivan sallittua. Niinpä vanhemmat nousivat sängystä ruokapöydän viereen kun lapset olivat nukahtaneet. Laittoivat limpun päälle paksuja viipaleita kinkun lihaan ja maiskuttelivat hymyssä suin sinappia suupielessä.

Mutta nyt vielä on aikaa jouluun muutama päivä. Vilho oli lähtenyt yksin iltalenkille. Tietenkin Vilho tiesi mihinkä menisi. Siispä hänellä olikin povitaskussaan suuri puteli rusehtavaa ainetta. Jalkaterien suunta oli Rainen mökkiä kohden. Siellä hänet otettiin avosylin vastaan ja laitettiin oikein lasit vielä pöydälle. Miehet tiesivät aina mitä tekivät jos sattuisi olemaan vapaata aikaa. Mutta ei siinä tarvinnut olla kuin yksi nainen joukossa joka heti ilmoitti, "Vilho, ei sitten paljoo, kai yksi lasi riittää". Nyt ei tarvinnut sitä sanomista pelkää sillä pojat päättivät juoda koko pullon pois.



Pojat eivät välittäneet nyt naisista ja niiden sanomisista. He olivat kaksistaan ja nauttivat siitä mielin määrin. Pullo pöydällä näytti aina ilon määrän, paljonko sitä on vielä jäljellä. Ja eihän ilo tietenkään siihen päättynyt, se oli vain jonkinlainen mittari. Mutta kun pinta hävisi pullosta niin siitä ei sitten enään tarvinnut ottaa. Näin kävi tietenkin nytkin. Mitähän sitten tehdään, istutaanko vain ilman pullon tuomaa iloa. Ei tietenkään, me lähdetään katsomaan Sykerölle. Tietenkin Sykerölle, katsomaan vanhuksia vai. Puettiin takit ja kengät jalkaan ja sitten lähdettiin. Tielle päästyä alettiin tapailla joululauluja. Tip, tap tuli ensin mutta ei jatkoa tahtonut löytyä. Mutta kun jonkun matkaa oli kävelty löytyihän se kertosäe viimein. Mutta siitä ei tahtonut löytyä enempää. Tip, tap säettä vaan laulettiin ja kovaa. Ihmiset kokoontuivat ikkunoiden taakse katselemaan kuka tiellä oikein mekastaa. Viimein Liisakin kuuli Tippi, tappi laulun ja tuli oikein rappusille katsomaan. Kaksi miestä kädet kaulalla ohittivat Liisan talon. Yritti se Liisa huutaa jotain sekaan mutta antoi kuitenkin puheet olla, eivät ne olisi mitään kuulleet. Miehet vain jatkoivat matkaa Sykerön taloa kohti.

Viimein oli mölyävät miehet Sykerön pihalla. Alma raotti ovea ja kurkisteli oven raosta pihalle. "Iltaa pojat, olin hiukan hämmentynyt kun en osannut aavistaa ketä sieltä Joulun tervehdystä tuopi. Tulkaa vain sisään sieltä". Niin astuivat miehet sisään ja jonkin aikaa he vielä jaksoivat omia höpinöitään kertoilla. Mutta pitkähkö kävelymatka  alkoi poikia väsyttämään. Ei heistä tahtonut olla enään pystyssä olemaan. Niinpä Alma soitti Liisalle, että täällä olisi kaksi väsynyttä miestä jos hän vaikka tulisi miehet hakemaan kotiin.

Ja niin tuli Liisa pihalle. Miehet hän talutti vuoron perään autoon ja lähti kyyditsemään miehiä kotiinsa. Taas oli yksi piinaava päivä Joulun odotuksesta saatu päätökseen. Niin ne miehetkin Joulua odottivat.

Jatkuu huomenna

piki