Hullu mies

   Kuulin kertomuksen eräästä hullusta-miehestä. Kertomus tuntui niin paksulta, että en tahtonut sitä uskoa.  Siinä oli monta asiaa, jotka eivät oikein minun tajuntaani menneet.  Kyllä minulle vakuutettiin, että asiat ovat tosia. Ja jos en usko niin mene itse katsomaan.

   Talven aikana tämä asia tuli taas mieleeni, ja aloin sitä pohdiskelemaan tarkemmin. Ja kun viimein kevät koitti, niin ajatukseni olivat vahvistuneet, ja päätin lähteä tätä hullua-miestä tapaamaan.  Sen tiesin, että matkasta ei tule helppo. Olihan kaikista lähin kaupunki noin kolmen tunnin ajomatkan päässä. Sinne ajattelin lähteä junalla ja ottaa sieltä sitten hotellihuoneen. Hotellilta oli hullun-miehen luo ensin linja-autolla n. tunnin matka. Sitten vaihtaa toiseen linja-autoon, joka kiemurteli vanhoja kärryteitä paikoissa, jossa ei kukaan uskonut kenenkään asuvat. Mansikkakylä sijaitsi vielä jonkun lisä kierroksen takana, eli kuljettajalle piti sanoa siitä Mansikkakylästä, että hän tiesi sille entistä kapeammalle tielle siirtyä.

  Talven olin tehnyt vapaana kirjailijana töitä oikein urakalla, että pystyisin tämän kahden viikon matkani tekemään. Tarkoitukseni ei ollut, että olisin siellä hullun-miehen luona ollut kaksi viikkoa, vaan pitäisin samalla vähän lomaa. Voihan olla, että en uskalla koko miehen luokse edes mennä,  kun en tiedä, kuinka hullu se mies oikein on. Kertomuksesta päätellen, ei hän kuitenkaan väkivaltainen ole, mutta silti. Uskaltaako hänen luonaan edes silmiä ummistaa hetkeksikään.

   Kaikki tavarat oli kerätty sohvan päälle ja sohvapöydälle. Puhelimeen oli hankittu varavirtakone, jos sattuisi apua tarvitsemaan. Pakkasin tavarat salkkuun ja menin aikaisin nukkumaan, kun lähtö oli aamulla aikaisin. 

   Ja niin aamulla nousin junaan ja istuin vaunun penkille. Vielä voisin nousta ylös ja juosta pihalle. Mutta ehkä kiinnostuksen kohde oli kuitenkin niin vahva, että päätin kuitenkin pitää pyrstöni tiukasti penkissä. Ja ehkä tästä saisi mukavan jutun-aiheen kuitenkin lehteen tai vaikka kirjaan asti.

   Matka taittui kirjaa lukiessa. Välillä nukahdin ja taas herättyäni jatkoin kirjan lukemista. Päivä oli erittäin hieno, aurinkoinen, elettiinhän jo kesäkuun alkua. Välillä silmät jäivät tutkimaan, kiireesti ohi menevää luontoa. Siellä maanviljelijät touhusivat pelloillaan, laittaen viljaa maahan. Tuntui kun kaikki olisivat töissä, minä vaan istuin lomalaisena junassa. Ei tässä vaunussa tuntunut olevan kuin muutama matkustaja, ehkä sitä vielä ollaan töissä.  Loma huipennus tietenkin sattuu vasta juhannukseksi.

   Junan kuulutuslaitteista kuului ilmoitus, ”Saavumme Joensuuhun kello 12.45. Samalla junan vauhti hiljeni ja katsahdin ulos, kyllä se taitaa olla nyt Joensuu, tämä paikka. Juna pysähtyi, ja lähdin kulkemaan pitkin käytävää ovelle ja ulos. 

 

   Ajattelin, että taitaa olla viisainta käydä heti kysymässä, monelta linja-auto lähtee huomenna. Ja vielä sen toisenkin linja-auton, jolla pääsen Mansikkakylälle. Matkahuolto löytyikin aika nopeasti ja sain asiat hoidettua. Nyt minulla on aamulla lähtevän aika ja vaihtopaikalla odottavan seuraavan auton lähtöaika. Sain auttavalta neidiltä vielä Mansikkakylän ohi ajavan iltapäivä vuoron ajankin. Nyt tuntui olevan kaikki selvää, että jos en pysty siellä hullun-miehen luona olemaan, niin pääsen ainakin iltapäivällä pois. Tietenkin kuskille oli tämäkin kerrottava jo etukäteen.

   Kävin ilmoittautumassa hotelliin ja toimitin tavarani huoneeseen. Nyt olisi vapaata ja olisi keksittävä, lähdenkö tutustumaan kaupunkiin vai kävisinkö ottamassa muutamat vilvoittavat juomat. Jälkimmäinen ehdotus tuntui voittavan.

   Kävelin läheiseen kuppilaan, otin oluen mukaan ja siirryin ulos sitä juomaan. Istuin pöytään, sitä sen paremmin valikoiden. Otin pitkän kulauksen, koska nyt olin sen ansainnut. Koko kevät meni ilman yhtäkään olutta, vaikka en siitä oluesta oikein pitänytkään. Paremmin pidän kirkkaista ja yleensäkin terävistä.

   Olin jo pidemmän aikaa kuunnellut nuoren pariskunnan hiljaisesta riitelystä. Mutta en siihen sen paremmin kiinnittänyt mitään huomiota. Nyt kyllä tuntui, että mies teki lähtöä, kun hän toitotteli, että tämä oli sitten tässä. Niin mies keräsi tupakkansa pöydältä ja lähti pois. Tämän nuoren naisen ja minun katseet kohtasivat sen jälkeen useasti. Käänsin aina katseeni pois ja otin kaljastani kulauksen. Mutta uudelleen tuli taas käännettyä katse tyttöä kohden ja taas katseemme yhtyi. Pyysin tyttöä tulemaan minun pöytääni, kun tunsin, että ei hänellä tuntunut olevan nyt helppoa. Nousin ylös, kun tyttö saapui pöytääni. Esittelin itseni Jariksi ja hän sanoi nimekseen Anita. Kerroin hätiköiden, että hän olisi esitellyt minulle hiukan kaupunkia. Enhän kuitenkaan halunnut tytöltä alkaa heti kaivelemaan äskeistä riidan syytä. ”Sopiiko vaikka huomenna, kun tänään tekee mieli vain ryypätä”. Niin sovittiin, kun ei mullakaan ollut mitään erikoista. Istuimme ja joimme, ja meillä tuntui olevan varsin kivaa. Tytön silmät oikein loistivat, kun hän sai puhua kaikesta mistä tytöt oikeasti puhuvat. Itse kun en ole mikään viinan kanssa leikkivä ja kun ei ole oikein ketään kaveriakaan, niin juomiset jäävät siihen, kun kotona joskus yhden oluen ottaa. ”Poikakaverini oli oikein rasisti, en saanut puhua kenenkään kanssa. Saatikka, jos olisin puhunut jonkun pojan kanssa, vaikka kaverini kaverin kanssa, täysi riita taas päälle. Oikein hyvä kun hän nyt lähti. Tai ei se ihan varma vieläkään ole. Varmasti hän vielä soittaa ja pyytelee päästä takaisin”.

   Meillä oli kuitenkin upea ilta. En tiennytkään, kuinka kiva on joskus puhua jostain muusta kuin työstä. Ja se tytön iloisuus, kun hän hymyili kirkkailla silmillään ja nauroi. Puhuin jossain vaiheessa, että menisin tätä hullua-miestä tapaamaan. Tyttö innostui, kun hän kävi jotain sosiaalikoulua. Tämä olisi kuulemma hyvää harjoitusta. No kiva sitten, olihan se mukavaa, ettei minun tarvitse sinne yksin mennä. Ajattelin, että kyttäilisin ensin lähempänä taloa pusikoissa ja seuraisin tilannetta. Ja kun sitten siltä tuntuisi, niin kävelisin pihaan. Tytöllä, tuolla Anitalla oli selkeämmät ajatukset. ”Otetaan ämpäri mukaan ja kerrotaan, että kerätään puolukoita”. ”Eikös puolukoita kerätä syksymmällä”. No oli mitä oli, vaikka korvasieniä. Niitä kerätään alkukesällä. Se tuntui hyvältä ratkaisulta, sillä tytöllä oli valkoiset housut, niin ei oikein pusikoissa lymyily tuntunut hyvältä ratkaisulta.

   Jatkoimme hauskan pitämistä kaljalasien kanssa. Mutta ilta tuntui etenevän, vaikka hämäryydestä ei ollutkaan vielä tietoa. Mulla tuli mieleen, että kuinka me aamulla sitten jaksetaan. Sekään ei sitten tuossa kännin tiimellyksessä tuntunut olevan mikään ongelma. Tyttö sanoi tulevansa minun kanssa nukkumaan. Olin hiukan hämilläni, kun ajattelin kuitenkin tuota meidän ikäeroa. Tuntui kuin tyttö olisi minua kymmenen vuotta nuorempi. Ei kuulemma haitannut mitään, kun minä kerroin, että menen sohvalle nukkumaan.

   Hotelliin päästyämme kurkkasin vielä kassiini, ja löysin sieltä yhden Kossun, siitä teimme yhteisen lasin: Sen jälkeen alkoikin tuntua siltä, että Anitalla alkoi jo silmäluomet painumaan kiinni. Ohjasin hänet sänkyyn ja itse jäin sohvalle nukkumaan.

   Yöllä heräsin, kun joku otti minua kädestä kiinni. Avasin silmäni ja tyttö seisoi pienet pöksyt päällään minun sohvan vieressä. ”Tule tänne sänkyyn, se olisi paljon mukavampaa”. Nousin ylös ja suuntasimme kädet kaulalla sänkyä kohden. Tyttö pysähtyi ja suuteli minua suulle oikein tulisesti ja pitkään. Tunsin, että hän oli käynyt oksentamassa, kun hengityksessä tuntui sellainen tuoksu.

 

   Kävimme vierekkäin vuoteeseen ja tytöllä tuntui siltä, että suudelmat olivat nyt hänellä sellainen tunne, jota ei voinut päästä karkuun. Hän tarrasi oikein kunnolla minuun kiinni ja hän antoi toisen kätensä valua minun kylkeä alemmaksi, painautuen minun herkimpään osaan kiinni. Mielessäni tuntui vain yksi ajatus tällä hetkellä, voi taivas. En ollut tätä ajatellut, vaikka tyttö tulikin vieraakseni. Mies kun olen, niin en voinut vastustella hänen aikomuksiaan, vaan yhdyin hänen leikkiin. Tietenkin nautin ja varmasti hänkin nautti, koska tuntui siltä. Hän oli kuitenkin turvallisessa paikassa, koska en ollut sen luonteinen, kun hänen entinen poikakaverinsa. Meillä oli kaunis yö, kun viimein käperryimme toistemme kainaloihin nukkumaan. 

   Aamulla herättyämme suuntasimme kiireisinä suihkuun, jonne Anita myöskin työntyi. Upea tunne, jota en koskaan ollut kokenut aikaisemmin. Sitten pukeuduimme niihin eilisiin vaatteisiin ja lähdimme kiireesti kohti linja-autoasemaa. Hyppäsimme linja-autoon ja istahdimme vierekkäin tietenkin samaan penkkiin. Matka tuntui lyhyeltä, vaikka sen piti kestää yhden tunnin. Kuljettaja katsoi minua peilistä, ja se ole selvä merkki, että tämä on se paikka, josta toinen linja-auto lähtee Mansikkakylää kohden. Nousimme pystyyn ja Anita taas hymyilevänä niin kuin aina. Miten tätä tyttöä voi joku vastustaa ja riidellä hänen kanssaan. Auton ovella kuljettaja kertoi, minkälainen auto tähän pysähtyy. Ja vielä senkin, jos olemme menossa Mansikkakylän kautta, niin mitä silloin pitää sopia.

   Jäimme suukottelemaan tien varteen, kun sattui ajatus tulemaan mieleen. Pitääkö meillä olla ämpäri. Ehkä pitäisi ja vielä saappaatkin. En minä ainakaan voi mennä metsään näiden kesäkenkien kanssa sanoi tyttö. Kyläkauppa oli siinä aivan vieressä, sinne juoksimme varusteita hakemaan. Ja sitten nopeasti seisomaan taas tien varteen. Ja niin auto sieltä saapuikin jo meitä kohden. Onnistuimme saamaan ämpärin ja tyttö sai uudet saappaat ja kauppias antoi minulle omat saappaat jotka tietenkin maksoin. Ei hän niistä rahaa halunnut, mutta pudotin kuitenkin rahan kassalle ja kiittelin syvästi ja poistuin kiireesti kaupasta.

   Pieni linja-auto pysähtyi meidän kohdalle, ja nousimme autoon. Katsoin äkkiä ja huomasin auton olevan aivan tyhjänä. Kysyinkin kuljettajalta, että ”aivanko meitä varten tulitte”. ”Emme tosiaan, vaan tämä alkumatka on hiljainen, vasta tuolla loppupäässä alkaa matkustajia tulemaan kyytiin. Niin sinnekö Mansikkamäkeen pitäisi päästä”. Nyökyttelin kuljettajalle. Me jäimme aivan etupenkille, kun oli tarkoitus kuljettajalta saada hiukan tietoa tästä hullusta-miehestä. ”Vai, että hullusta-miehestä. Meilläpäin puhutaan vain Virtasesta, sillä Virtanen hänen nimensä on. Siinä tapahtui sellainen kurja juttu noin kaksi vuotta sitten. Virtanen oli aivan mahdoton mies tekemään töitä. Hänellä oli vakinainen työ ja hän oli aina auttamassa mökkiläisiä, kuka nyt apua vain tarvitsi. Vaimo oli kotona aivan yksin, ennen kuin siellä alkoi kulkemaan erän Virtasen työ kaveri. Ja yks kaunis päivä lähti Virtasen vaimo sen työkaverin kanssa talosta. Pieni paperilappu oli vain jätetty keittiön pöydälle. Virtanen kun tuli illalla kotiin toisen kaverinsa mökkitalkoista. Hän luki vaimon jättämän lapun, lämmitti saunan, riisui ja ei mennytkään saunaan, vaan juoksi pitkin teitä ja huusi hirvittävän kovaa juostessaan. Virtasta ovat poliisit koittaneet saada kiinni mutta eivät he löytäneet. Sitten kerättiin kaikki kylän miehet ja naiset Virtasta etsimään. Virtanen saatiinkin kiinni, mutta kun juuri poliisi oli laittamassa käsirautoja Virtasen käsiin, pääsi hän taas irti. Nyt on tulossa kolmas etsintä, johonka tulee armeijan porukkaakin vielä, ehkä nyt saadaan mies pahanen lopulta kiinni. Yhden talven Virtanen asusteli jo tuolla metsässä. Ehkä hän on jostain jonkin verran saanut vaatetta, kun kuulemma on vielä hengissä.

   Kuljimme äärettömän kapeaa tietä linja-autolla. Jyrkkiä mäkiä ja kurveja oli tuhka tiheään. Ei tänne linja-autolla enää syksyllä pääse, kun tiet pehmenee. Eikä täällä kesälläkään kuljeta, mutta kun täältä pääsee kahdelle kesämökille, niin tätä linjaa on nyt pidetty yllä.

  Auto pysähtyi erään mäen päälle. Ilmeisesti tuolta puolelta se leiri löytyy, mutta varovainen pitää olla. Virtasella on tarkka kuulo, hän kyllä tietää koska metsässä kävellään ja kuka siellä kävelee. Kuski lupasi tulla klo 15 tähän samaan paikkaa.

   Jäimme Anitan kanssa pois autosta. Katselimme ensin ympärillemme ja lähdimme hiljaa kävelemään kuljettajan näyttämään suuntaan.  Metsän piti olla suuri, että pitää olla tarkkana, ettei päästä eksymään.

   Siirtelimme jalkojamme harvakseen ja varoimme astumasta oksien päälle. Samalla katselimme maahan mutta samalla katselimme ympärillemme, jos vaikka Virtasta näkyisi. Huomasimme jonkun matkan päässä tasaisen nurmikko-alueen. Ruoho oli matalaa ja suuri sammal-alue teki alueesta erikoisen näköisen. Muualla oli tiheä metsä mutta tässä yhdessä kohtaan oli noin puolen hehtaarin kokoinen sammal matto. Kävimme katsomassa tätä aluetta ja huomasimme, että siitä oli kerätty sammalta. Meillä tuli heti Virtanen mieleen. Siksi menimmekin takaisin metsän siimekseen ja ajattelimme hetken tutkia, näkyisikö tätä hullua-miestä missään.

   Jäimme Anitan kanssa istumaan mättään päälle ja seurasimme katseillamme sammal-aluetta. Anita halusi tulla aivan minun viereeni istumaan. Arvasin, mikä tarkoitus hänellä oli. Ja niinhän siinä sitten kävikin. Tyttö työnsi päänsä aivan minun pääni viereen ja alkoi pussailemaan minun korvaan, poskeani ja kohta meidän huulet löysivät toisensa. Suutelimme intohimoisesti, että katseemme sammalkentälle unohtui täysin. Kaukainen yskäisy sai meidät lopettamaan. Katsoimme heti sammal-alueelle päin, ja näimme siellä jonkun ihmisen. Hän kaivoi jotain maasta ja piti erikoista ääntä. Se ei ollut puhetta, vaan ennemmin jotain örinää. Sitten se ihminen lähti, hän katosi nopeasti. Jäimme kuitenkin vielä istumaan, odottamaan jos se ihminen palaisi vielä takaisin. Jäimme hiljaa supattamaan, oliko tämä mies vai nainen. Itse huomasin tietenkin miehenä heti, ettei hän ainakaan ylävartalostaan ollut nainen, koska oli ilman paitaa. Samoin hänellä oli housunaan jotkin Tarzanin tapaiset housut. Ja ilmeisesti hänellä ei ollut kenkiä lainkaan. Odottelimme jännittyneenä tätä ihmistä takaisin, ja tulihan hän takaisin. Hiljaa seurasimme hänen toimiaan. Tuntui, kun hän ottaisi sammalta isoina paakkuina mukaansa. Ja taas hän hävisi johonkin. Hän tuli äkkiä ja lähti myöskin äkkiä. Sovimme Anitan kanssa, että tulemme pois piilosta, aivan tähän sammal-alueen reunaan ja kuljemme hiljaa häntä kohden

    Pidimme katsetta maassa mutta samalla tirkistelimme sinne päin, missä ehkä Virtanen oli hetki sitten. Ja niin hän tulikin. Hän ei ensin huomannut meitä, mutta sitten huomasi, kun kyyristyi polvilleen. Hän nousi pystyyn ja alkoi heiluttamaan meille aivan kuin meidän pitäisi lähteä sammaleen päältä pois. Lähdimme kuitenkin kulkemaan Virtasta kohden, hiljaa ja varmasti. Emme katselleet miestä kohden, vaan sitten kun hän alkoi huutamaan möreällä äänellä. Katsoimme häntä, ja huusimme takaisin, että ”mitä sulla on asiaa. Tulemme lähemmäksi, kun emme saa selvää”. Kuljimme hiljaa miestä kohden, mutta kuitenkin pidimme varamme, jos hän lähtee juoksemaan meitä kohden, niin sitten lähdemme karkuun. Pääsimme jo 20 metrin päähän, kun Virtanen juoksi johonkin metsään. Menimme katsomaan, mitä hän oikein kaivoi. Syy selvisikin pian, sammalmattoa hän oli kuorinut maasta. Tuntui, että sydämeni hakkasi kovalla jyskeellä. Anita otti kädestäni kiinni ja laittoi minun käteni oman sydämensä päälle. Kova pumputus hänenkin rinnassa tuntui. Mitä me nyt tehdään. Mennäänkö katsomaan tuonne mihinkä hän äsken juoksi, vaiko odotetaanko tässä. Se oli tietenkin varma, ettei hän tänne uskalla tulla. Mutta uskalsi hän kuitenkin. Kovaa huutaen hän juoksi metsästä ja hänellä oli puinen keihäs kädessä. Meidän oli pakko lähteä juoksemaan karkuun. Lopetimme juoksemisen, kun huomasimme hänenkin palaavan siihen kohtaan jossa kuori sammalta maasta. Jotenkin minulla tuli mieleen, että jos minä menisin yksin, jos hän vihaa naisia, ajatellen hänen omaa vaimoaan, kun karkasi. Näin teimme, ja lähdin hiljaa kävelemään Virtasen luo. Virtanen nousi pystyyn ja seisoi aivan paikallaan. Keihään hän ainakin otti käteensä, mutta seisoi kuitenkin odottaen. Pääsin jo noin kymmenen metrin päähän ja aloin puhumaan hänelle. Kyselin vain, että onko hän nähnyt Korvasieniä, niitä me vaimoni kanssa keräilemme. Virtanen näytti Anitaa, ravisti päätään ja heilutti kädellään ilmeisesti pois, pois.  Kerroin Virtaselle, että ei me tehdä sulle mitään pahaa. Me ollaan vaan keräämässä sieniä. Nyt jäi Virtanen katsomaan minua suoraan silmiin. Sitten näytti kädellään, ilmeisesti istumaan, ja istuinkin. Samoin Virtanen istui. Kyselin häneltä, että mitä hän on rakentamassa. Virtanen tuijotti minua ja sanoi jotain siansaksaa, josta en saanut mitään selvää. Tuntui, että hän on menettänyt puhekykynsä, tai ei vaan uskalla puhua enää. Pyysin Virtasta näyttämään käsimerkeillä, mihinkä hän sammalta kantaa. Hän näytti metsään päin ja nousi ylös, viittasi kädellään minua seuraamaan.

 

   Kuljin Virtasen perässä, kun hetken päästä tuli kallioseinä vastaan. Virtanen näytti kallioseinässä olevaa reikää. Sinne hän kiipesi ja viittasi minuakin kiipeämään. Sinne ei ollut näillä hiukan pienillä saappailla kovinkaan vaikea päästä. Otin salaa kuvia luolasta, joka oli kyllä tehty aika viihtyisän näköiseksi, jos ajatellaan luolaa. Seinille kallion rakoihin oli työnnetty sammalta, jotka roikkuivat kallion seinämää vasten. Samoin lattialla oli sammalta. Ovi-aukkoa hän näytti ja samalla lattialla olevaa, ilmeisesti mattoa. Mattoa oli punottu paksuilla ruohonipuilla, aivan kuin mattoa. Se ilmeisesti tulee suuaukkoon. Sain aika monta kuvaa. Näytin Virtasen ihoa, tarkoittaen, että onko hänellä vaatteita. Hän kyllä ymmärsi puhetta hyvin mutta ravisti tässä kohtaan päätään. Puhua hän ei uskaltanut, tai sitten häneltä oli mennyt puhe kyky. Kiittelin Virtasta ja tarjosin hänelle kättäni kiitokseksi ja lähdin kipuamaan luolasta alas.

   Kiiruhdin nopeasti Anitan luo ravistellen päätäni. Nyt tyttönen meidän on aika menne odottelemaan linja-autoa. Auto tuli ja me suuntasimme istumaan auton peräosaan. Olin hiljainen poika, vaikka Anita koitti saada minuun yhteyttä, niin en tahtonut huomioida mitään. Auto pudotti meidät tien varteen, johonka jäimme odottamaan toista autoa. Auto tuli ja nousimme siihen. Kysyin Anitalta, että missä on Alko, nyt minun tekee mieli vetää pääni täyteen.

    Alkossa oltiin käyty ja suuntasimme hotellille. Huoneeseen päästyämme tein molemmille lasit. Riisuin saappaat ja kaikki vaatteet pois, ainoastaan kalsarit jätin jalkaan. Näin teki myös Anita. Ja kun ensimmäiset lasit oli juotu, lähdin kävelemään suihkua kohden, niin teki myös Anita. Viruimme kauan suihkussa, kuivasimme toisemme ja lysähdimme vuoteelle selällemme. Aloin kertomaan Anitalle, miten minun kävi tätä Virtasta sääliksi. Uskon, että hän oli hyvä ja auttavainen mies niin kuin kuljettajakin kertoi. Jotain kovin kummaa hänelle tapahtui. Näytin Anitalle niitä kuvia, joita salaa pääsin hänen luolasta ottamaan. Mies siellä rakensi omaa kotiaan kallion sisään. Naista hän ei halunnut mukaan katsomaan luolaa, hän oli saanut naisista tarpeekseen. Ehkä vain yhdestä naisesta, mutta  rinnasti kaikki naiset samanlaisiksi, kun oma vaimo oli ollut.

   Nautimme tytön kanssa viinaa, ja lopulta multa pääsi itku. Käperryin tytön kainaloon ja itku tuntui olevan se ainut, joka tähän auttoi.

   Viina tuntui tekevän tehtävänsä. Puheeni alkoi jo sammaltamaan, vaan vielä oli tehtävää, tai ainakin ajateltavaa, mitä voisimme tehdä. Pitäisikö meidän käydä poliisin luona ja kertoa tästä meidän tapaamisesta. Toisaalta se on väärin, kun kaveri tekee omaa kotia itselleen. Mutta ei Suomessa voi talvea pärjätä pienillä kalsareilla ja ilman ruokaa. Pitäähän hänet saada toisten ihmisten joukkoon.

   Aamulla heräsin, tai heräsimme yhtä aikaa. Päätettiin käydä syömässä jotain ja sitten marssimme poliisin luo. Näin päätettiin, kun marssimme poliisikammaria kohden. Poliisi ei vielä tiennyt, koska armeijan väki tulee. Sinne on lähetetty avunanto pyyntö mutta päivämäärä ei vielä ole selvillä. Sovittiin vielä myös, että olen täällä Joensuussa vielä runsaan viikon, että voisin olla mukana tässä operaatiossa. Tai tulen päivän varotus-ajalla, jos satun jo olemaan etelässä.

   Nyt oli aikaa tutustua Joensuuhun Anitan kanssa. Kävellessä puhuimme, että mitä meidän suhteelle tapahtuu. Anitalla oli vielä koulua vuosi jäljellä. Ja ehkä paremmat mahdollisuudet, on etelästä saada töitä. Meidän pitää vaan soitella ja lähetellä sähköpostia. Ehkä voisin sieltä tulla käymäänkin jonkun kerran. Näin me tytön kanssa tehtiin kipeitä päätöksiä. Molemmat piti toisistaan äärettömän paljon.

   Kaupunkiin tutustuttiin ja välillä huilattiin hotellilla. Kävimme tutustumassa myös Anitan kotiin. Siellä minulle selvisi, että varsin hieno perhe löytyi Anitan takaa. Hekin kuulemma tuntuivat pitävän minusta.

   Kerkesin jo etelään, kun tuli poliisilta kutsu. Kahden päivän kuluttua heillä pitäisi olla kiinniotto tilanne. Minä lähdin sinne välittömästi. Ilmeisesti en pysty olemaan ainakaan niin lähellä, että Virtanen tuntisi minut. Ja ei se varmaan olisi niin hyväkään asia, silloin taas yksi ihminen hänet pettäisi.

   Tapaus oli sitten, kun Virtanen, hullu-mies otettiin suuresta metsästä kiinni. Nyt mies narutettiin niin tiukasti, ettei varmasti pääse karkuun. Virtanen kuljetettiin johonkin suljettujen ovien taakse, sairaalaan kuitenkin. Nyt sitten näkee, kuinka hän selviää tästä.

   Jälkeenpäin sain tietoa Virtasen paranemista. Suljettuun huoneeseen piti saada miehet hoitajiksi. Ensin monenkin eri naisen kanssa oli yritetty, mutta hän huusi suoraa huutoa ja käpertyi nurkkaan. Nyt kun hän on ollut jo viisi kuukautta, hän on jo avannut verhoja, että näkee sairaalan käytävillä myöskin naisia. Koulutusta hän on saanut aivan ABC- kirjasta lähtien. Nyt kuulemma hän osaa jo lukea muutaman lauseen mittaisia tekstejä erittäin sujuvasti.

   Näin päättyi asia Virtasesta. Kukaan ei tiennyt missä Virtasen entinen vaimo asui, uuden miehensä kanssa. Miten olivat asiat avioliitosta. Ilmeisesti Virtanen oli vielä liitossa vaimonsa kanssa.

Kiitos, kun olit kanssani, piditkö

piki

  

  

  

Korvatunturin tiedote.

    Sain viikolla kauniin kirjekuoren. Ulkoasussa oli, poro rekineen, jossa pukki istui suuren lahjasäkin vieressä. Mielessäni pyörähtelivät asiat, ilmoittaako pukki, että en saakaan tänä vuonna lainkaan lahjaa. Avasin kirjettä peloissani ja jännittyneenä. Viimein sain kirjekuoren auki ja taitoin kirjeen suoraksi pöydälle ja ryhdyin lukemaan pukin lähettämää kirjettä.

   Hyvä lukija (minun nimeni)

   Haluan tiedottaa sinulle, kun olemme jo ennestään löytäneet yhdessä joulurauhan, että pukin elämä ehkä tulee muuttumaan. Naisten koskettelu,, tuijotus ja lasten nostaminen ehkä ”  väärästä”  kohtaan. Olen syvästi huolissani, jos nämä väitteet koskevat pukkia.

   Olet varmasti ymmälläsi tästä kirjeestä, siksi tahtoisinkin hiukan asiaa paremmin selvittää.

   Pukkihan nostelee lapsia syliin monia, monia kertoja. Lapset kun ovat sylissäni, niin kuuntelen lasten toivomuksia ja laulammekin yhdessä. Jos siinä nostovaiheessa, esimerkiksi pukin käsi hiukan luiskahtaa, vaikka kohti haarustaa, niin siitä voisi saada syytteen, vaikka pedofiilis- asiasta. Olin kovasti huolestunut, kun kuulin tämän väitteen. Kymmeniä lapsia kun nostelee päivän aikana syliin, niin siinä alkaa jo voimat ehtymään ,ja joskus sitä sattuu ote lipsahtamaan.

    Nyt kun joulu lähenee, ovat naiset nousseet ” takajaloilleen”.

Koskettelu; eli käsi on ollut vähän väärässä paikassa ja jopa tuijotuskin, olisi ei- toivottu asia. Näitä asioita monessakin paikassa, siis kodeissa tulee tehtyä. Tontut käyvät tutkimassa ikkunoiden takana, ollaanko sitä kilttejä. Ja tuijottamallahan siitä selvitään. Jo kohteliaisuus kysymys on, kun puhutaan, niin katsotaan suoraan silmiin, näin ainakin pukkia on opetettu puhuessaan tekemään. Se tuo sellaisen turvallisen tunnun, ja puhuja ainakin tietää, että häntä kuunnellaan. Näin pukki ainakin tämän asian kokee.

  Sitten vielä tämä pahin juttu, kun pukki tulee käymään aattona kodeissa.  Jokaisessa kodissa on hiukan erilainen käytäntö. On ihan normaaleja koteja, jossa lapset laulavat pukille ja pukki jakaa lahjat. Mutta on myöskin niitä villimpiä koteja, joissa ei lapsia ole. Naiset siellä haluavat pukin syliin ja heitä pitää kyllä hiukan pidellä kiinni, etteivät he putoa sylistä lattialle. Olisi se aika toivottaman hupaisan näköistä, jos pukki istuisi tuolilla kädet roikkuen kohti lattiaa. Jos ei näitä hilpeällä tuulella olevia naisia pitäisi yhtään kiinni, niin kyllä he putoisivat pukin sylistä kyllä lattialle. Ei siinä aina tiedä, mistä sitä milloinkin saa pitävän otteen. Naisen kehosta on tehty nyt niin arvokas ja koskematon, että kosketuksesta tulevat poliisit paikalle. Ja jälkeenpäin kysellään, missä pukki oikein on. Ymmärrän tietenkin naisia, jos miehet laittavat käden polvelle tai työntävät kättään housun kauluksesta sisään. Mutta osa näistäkin tapauksista varmasti koskevat myös pukkia. Ei olisi kivaa, jos pukki istuisi putkassa aattoillan, tai ehkä useammankin peräkkäin.

   Pukille jo sattui viime jouluna eräs tapaus, josta olen erittäin pahoillani. Aattohan on meille punahattuisilla erittäin kiireistä aikaa. Silloin mennään kovalla kiireellä eteenpäin ja aina sattuu pieniä kommelluksia joita ei pysty aina välttämään.

   Olimme Tohmajärvellä jakamassa lahjoja ja menimme Annin ja Matin pihaan. Kolkutin ovelle, mutta ei kukaan tullut ovea avaamaan. aukaisin ulko-oven ja astuin sisään. Huone oli pimeä ja tapailin valokatkaisijaa oven pielestä. Huoneen toisesta päästä juoksi joku tähän samaan pimeään huoneeseen ja läväytti tullessa oven kiinni.  Ilmoitin, että joulupukki täältä on tulossa, mutta mitään ei kuulunut. Lopulta löysin pari pientä nappulaa, katkaisijan tapaista, ja vieläpä molemmille käsille omansa. Pyörittelin niitä ja nostelin ylös ja alas, mutta ei niistä nappuloista mitään valoa tullut. Samalla aukesi ovi, ilmeisesti sieltä mistä olin itsekin tähän huoneeseen tullut. Taskulampulla suunnattiin valoa minua kohden, ja huomasin nojaavani Annia vasten, jolla posket loistivat punaisina, ja pukin kädet olivat Annin rinnuksilla. Mies lampun takana oli Matti, joka kertoi, että ei tässä huoneessa ole vielä valokatkaisijoita. Heillä oli remontti, jossa huoneitä oli suurennettu ja pimeä huone oli talon eteinen, eli entinen keittiö.

      Mutta häpeissäni sain lahjat jaettua. Nyt on Annilta tullut kirje Korvatunturille, jossa hän ilmoitti, ettei pukin tarvitse tänä vuonna tulla heille. Olen suuresti pahoillani. Nyt jäävät Anni ja Matti ilman villaisia käsineitä ja sukkia. Heillä nämä joulut ovat olleet hiukan yksitotisia. Molemmille tuli yksi lahja. Vuoron perään käsineet ja sukat. Muita toivomuksia ei ollut     kun heillä ei ollut lapsia.

  Minä toivoisin, että olisi joku kuka näihin asioihin voisi puuttua. Ei ole mukavaa, jos näiden esitettyjen tapausten jälkeen pukin kierrokset pienenevät.    

   Voi sitä pukkia. Harmillista luettavaa. Ei kaiketi sitä kukaan toivo, että joulupukki jäisi pois aattoiltaa hauskuttamasta. Mutta miten tuon asian eteen voisi tehdä?

   Tapasin tosiaan joulupukin täällä Hyvinkäällä eräissä pikkujouluissa Torikadulla eräänä vuonna. Kävimme pukin kanssa antoisan keskustelun. Ehkä pukki huomasi tämmöisen vanhan ukon silmissä olleen kiinnostuksen jouluun. Hän silloin sanoikin minulle, että ”kiva, että hän vieläkin näkee ihmisiä, joille joulu on tärkeä asia. Uskon, että sinunkin sydämessäsi on joulu aina. Jatka joulun vientiä eteenpäin ja jaa joulun sanomaa myöskin ihmisten sydämiin”.

   Sitä minä olen koittanut tehdä ja teenkin edelleen. Joskus se on raskasta, kun vanhat muistot tulevat mieleen. Mutta silloin, ainakin minua rauhoittaa se, kun katson taivaaseen, ja muistelen pois menneitä ihmisiä.

Oikein hyvää ja rauhallista joulua kaikille ihmisille.

piki

Voi kun se on joskus vaikeaa

Kumma kun sitä joutuu vanhoilla päivillään vielä kaiken kokemaan.
En tiedä kuinka vaikea tilanne on silloin kun nuori ihminen joutuu pois töistä, eli saamaan lopputilin. Perhe on perustettu ja ehkä lainaakin on vielä ihan riittävästi jäljellä.


Itse koin tälläisen tilanteen jo jokin aika sitten. Työt loppuivat, ja firma kaatui. Lainaakin jäi ihan riittävästi. Pienen helpotuksen sain itselleni kun juoksin metsään ilman narua ja huusin aivan silmittömästi ja pitkään. Asunto ei kuitenkaan mennyt kun asuin vuokralla. Kuitenkin ei se huutaminen asioita mitenkään järjestänyt mutta saihan hetkellisesti pahan olon pois.

Jotenkin tuntuu pahan seuraavan vain minua. Kävi näet niin, että olin jo eläkkeellä mutta tuntui vain se jokapäiväinen mattojen piiskaaminen jo kyllästyttämään. Otinkin puhelimen käteeni ja kävin soittelemaan erääseen huoltoyhtiöön. Oli tarkoitus, että jos siellä olisi jotain pientä tekemistä vaikka nyt nurmikon ajoa. Kuitenkin oli vielä halu tehdä töitä kun siihenkin olin saannut hyvän kokemuksen. Viimein sain kiinni asiasta tietävän henkilön ja pääsinkin töihin. Mistään kummemmasta ei sovittu kun vain nurmikonajosta ja jos kiinnostusta riittää niin talvella tulisin auttamaan lumitöiden teossa.

Työt alkoivat ja heti ensimmäisestä päivästä alkaen tuntui töitä olevan erittäinkin paljon. Ehdotettiin, että saat painaa ylitöitä jos sinusta siltä tuntuu. Ja olihan sitä työtä kun pääsin oikein sisälle siihen varsinaiseen työhön.
Soittelin kolmelle isännöitsijälle, koska halusin saada tietooni heidän tarpeet mitä pihoilla pitäisi tehdä. Täytyy selvittää vielä, että en ollut varsinainen huoltomies, vaan pihoilla tönkivä äijän retale. Isännöitsijöiltä tulikin kiitettävästi tietoja mihinkä he haluaisivat työtä kohdentaa kaiken nurmikonajojen ja siisteyden lisäksi. Yksin tehden tämä oli erittäin suuri piiri. Koitin unohtaa ruokailun, söin evääni ajaessa autoa tai ruohoa päältäajettavalta koneella. Eihän se paljonkaan auttanut mutta kun en ole tottunut istumaan hallillakaan. Töitä tehdään silloin kun sitä on.

Monet jo ajattelevat, mitä se eläkepapparainen vielä siellä töitä tekee, miksei anna nuorille jo tätäkin tehtävää. Kerkisin jo melkein kahden vuoden aikana tämän huomaamaan, ettei ole ehkä nuorten työ.                                                                                                                                        
 Kuusi poikaa tätä työtä oli tekemässä niin ei se vaan tahtonut onnistua. Ruohonleikkureista katkesi terät, ja puhelimien kanssa vietettiin aikaa enemmän kuin työn parissa. No oli miten oli, minun tehtäväni ei ollut puuttua näihin asioihin. Minä tein vain sitä työtä johonka olin lupautunut. Kiitosta tuli isännöitsijöiltä mutta ei sekään vaan auttanut.

Se vuokrataloja hoitava isännöitsijä firma päättikin kilpailuttaa huoltomiestyöt. Juuri kun kaikilla työntekijöillä meni hyvin ja isännöitsijät olivat tyytyväisiä meidän kaikkien työhon, he halusivat kilpailluttaa jälleen ja sanoivat meidät helmikuussa irti. Meidän viimeinen työpäivä olisi 31.5. Tietenkin jos hintakilpailussa sattuisimme lyömään halvimman tarjouksen, niin työt jatkuisivat tietenkin. Mutta näin ei sitten käynyt, eli hieman runsas kuukausi on vielä aikaa tehdä tässä firmassa töitä.                                                                                                                                                                                                                                                           Emme kukaan uskoneet, että näin voisi käydä, kaikista kehumisista huolimatta joita isännnäitsijät antoivat. Kävi vielä niin, että isännöitsijät olivat antaneet kaikkien meidän puhelinnumerot sille uudelle yrittäjälle joka tulee jatkamaan tätä samaan työtä. Kävi muuten eräs isännöitsijä vielä eräässä pihassa multa kysymässä, että oletko halukas siirtymään tämän toisen firman palvelukseen. Olivat ilmoittaneet vielä, että he vaativat, että minut pitää ottaa mukaan koska he vaativat niin. No eipä sieltä mitään soittoa tullut minulle, toisille kyllä soittoja tuli. Jää nyt nähtäväksi mitä tapahtuu. YT- neuvotteluja on ollut ja alunperin kahdeksan saa lopputilin Hyvinkäältä ja Klaukkalasta. Viimeinen tieto on että neljä saa lähteä.
Tuntuu vain vahvasti siltä, että olen ensimmäinen joka lähtee. Tätä työtä olisin ollut halukas tekemään vaikka se raskasta onkin. Varsinkin kun nyt keräämme hiekkoja pihasta jota onkin erittäin paljon tämän talven jäljiltä.
Haluaisin antaa kiitoksen niin isännöitsijöille kuin asukkaillekkin jotka kiittivät minua hyvästä työstä. Ehkä alan taas tamppaamaan mattoja kotonani.

piki

Eräs tarina

Kierteli outo ukko kylän teitä. Lapset eivät tämän miehen lähelle uskaltaneet tulla, koska he pelkäsivät tätä ukkoa. Ei ukko ollut mitenkään vaarallinen mutta hän oli muuten vaan pelottavan näköinen. Vaatteet hänellä olivat resuiset ja likaiset. Lierilakki jossa oli jo osa reunasta ratkennut. Kädessä hänellä oli keppi joka oli pitkä.

Tarina kertoi, että tämä mies oli kohdannut suuren onnettomuuden. Hänen perheensä olisi kuollut tulipalossa. Kukaan ei varmaksi asiaa tiennyt. Jostain vain oli tämä tieto tullut. Eikä kukaan tiennyt missä tämä ukko asui. Mikä oli tämän miehen tehtävä, miksi hän kiertelee kylien raitteja reppu selässään.

Nyt tämä mies asteli Kilonkylän hiekkatietä kyläkaupan ohi. Ihmiset kaupassa katselivat miehen hidasta kävelyä. Ja kun mies oli mennyt jo mutkan taa, alkoi kaupassa taas tavanomainen puheen sorina. Jokainen koitti kertoa uutta tietoa mitä olivat jostain kuulleet. Ja sitten niitä asioita päiviteltiin ja jopa joku oli sitä mieltä, että tuollainen ihminen pitää laittaa putkaan. Joku terävämpi ihminen kerkisi kertomaan, että mistä te sitten tätä ihmistä syyttäisitte. Joku huusi siihen, että kun se pelottaa meitä. Vai pelottaa, mieshän kävelee aivan rauhassa pitkin tietä. Ei hän ole ainakaan minun tietääkseni ketään ahdistellut.
Pikkuhiljaa kaupassa alkoivat taas ihmiset keräilemään koreihinsa ruokatavaroita. Tietenkin pieniä juttuhetkiä vielä käytiin ostosten lomassa, mutta melkein tämä asia jo unohdettiin kokonaan.

Mies kuitenkin jatkoi tiellä hiljaista kävelyään. Paikkakunnan pojatkin antoivat tämän miehen olla rauhassa, koska kotona oli heitä varoitettu. Varoitettu vain siksi, että kun kukaan ei tiennyt, onko hän vaarallinen muille ihmisille. Ehkä väsymys alkoi miestä painaa ja hän kipusikin pienen ojan yli metsän puolelle ja istui kannon päälle. Siinä mies istui ja katseli luontoa, laittoi vielä käyrän piipun palamaan. Tuprutteli piippuaan ja päästeli suuria savuja suustaan ulos. Kaikki oli rauhallista. Ihmiset kävellen ja pyörillään ajelivat ohi ja eivät edes uskaltaneet katsoa tätä miestä.

Paikkaa lähestyi pieni tyttö. Tyttö oli kuin prinsessa pienessä koltussaan. Hän keräili ojan varresta kukkia äidilleen. Tyttö huomasi miehen istumassa kannon päällä. Hän jäi katsomaan miestä. Hän katseli ja katseli ja viimein kysyi, “Oletko sinä joulupukki”. Mies otti piipun pois suustaan ja katsoi tyttöä. “En, en minä ole joulupukki”. “Ai, luulin kyllä kun sinulla on noin pitkä parta. Miksi sinä sitten siinä istut”. “Jaa ettäkö miksi istun tässä”. Tyttö nyökytteli päätään. “Minä olen niin väsynyt, että siksi huilaan tässä. Lepuuttelen hiukan jalkojani”. “Tule meille, meillä on yksi sänky vapaana, voit siinä nukkua”. “Voi sinua tyttö, en minä uskalla tulle teille. Sinun vanhempasi voivat suuttua”. “Eivät ne mitään suutu. Mulla ei ole ketään kaveria. Äiti ja isä vain piirtävät tauluja, ei ne keriä olla mun kanssa. Tule tänne, mennään meille”.

Mies nousi epäröiden pystyyn. Tyttö käsi suorana odotti miehen tuloa tielle. Ja kun mies pääsi tielle otti tyttö häntä kädestä kiinni ja he lähtivät kävelemään tytön kotia kohden. Heitä vastaan käveli ihmisiä jotka olivat aivan kauhuissaan. Ihmiset kun pääsivät kaupalle kokosivat he miehistä joukon joiden tarkoituksena oli mennä pelastamaan tyttö tämän miehen kynsistä.

Tyttö ja tämä mies olivat päässeet jo tytön kotiin. Tyttö, jonka nimi oli Aliisa, pyysi miehen istumaan keinuu ja hän itse kävi sanomassa vanhemmilleen, että hänellä on kaveri pihalla. Vanhemmat vain sanoivat, että “Leikkikää sitten siististi ettei tule mitään vahinkoa”.

Aliisa nousi miehen viereen keinuun ja he keinuivat siinä hetken. “Mitä me leikittäisi. Leikitäänkö piilosta." “Mitähän se sellainen leikki oikein on,” kyseli ukko. “Toinen menee piiloon ja toinen hakee ja sitten kun löytää, niin toinen menee piiloon”. “Taidan minä sitten sitä osata”: Ensin meni Alisa piiloon ja ukko piti kättään silmien edessä. Alisa huusi, “Saa hakea”. Mies nousi keinusta ja lähti hakemaan tyttöä. Alisan isä huomasi jonkun menevän ikkunan alta mutta hän luuli sen olevan Alisan kaverin, jonkun tytön tai pojan. Hän jatkoi taulun piirtämistä.
Viimein ukko löysi tytön ja sitten meni ukko piiloon ja tyttö haki. Ukko ei löytänyt niin hyvää piiloa, että tyttö löysi hänet heti.

Sitten taas keinuttiin. Ukko kysyi, että haluatko kuulla erään tarinan. “Joo mä tykkään kaikista jutuista. Isäkin kertoo mulle satuja, ne ovat kivoja.
Ukko otti paremman asennon ja alkoi kertomaan tarinaa. Alisa otti miehen kädestä kiinni ja nojasi miehen kättä vasten. Ja niin mies alkoi kertomaan tarinaansa.

“Tapahtui kauan, kauan sitten näin.
Oli syksyinen ilma ja lehtiin oli tullut jo kauniita värejä. Osa lehdistä oli vielä vihreitä, mutta suuremmaksi osaksi olivat lehdet keltaisia ja jossain oli jo hiukan punaistakin väriä. Luoja oli antanut taas meille ihastuksen kauniit syksyn värit. Pienessä mökissä asui kaksi nuorta aikuista ihmistä joilla oli pieniä lapsia kaksi. Vanhin tyttö oli sinun ikäinen ja poika oli vähän nuorempi. He asuivat onnellista elämää ja heillä oli suuri köyhyys aina vieraana. Kuitenkin he jaksoivat vaan hymyillä, vaikka koskaan ei tahtonut tietää, mistä seuraavan aterian perheelle laittaisi.
Mies sai aina joskus pieniä töitä. Usemmiten hän kaatoi puita, oli siis metsämies. Mutta aina vain he jaksoivat olla onnellisia. Iltaisin molemmat vanhemmat laittoivat kädet ristiin ja kiittivät aina tästä päivästä, että ovat saaneet elää yhdessä Kaikkivaltiaan Jumalan kanssa.

Niin päivät vain kuluivat, vaikka elämä ei antanutkaan sitä rahallista onnellisuutta niin paljon kuin he halusivat. Mies sai aina välillä jotain töitä. Ja äitiäkin avustettiin joskus pienillä kangaspaloilla, joita kyläläiset antoivat. Niistä äiti neuloi lapsille vaatteita. Mökki oli huonossa kunnossa. Se oli kylmä ja kun vielä mökki sijaitsi aivan metsän keskelle, ei auringon valokaan ylettynyt ikkunoista sisään lämmittämään. Mutta kaikista vanhemmat kiittivät aina Jumalaa. Kädet ristittiin joka ilta kun lapset olivat jo vuoteessa.

Näin elettiin ja lapsille tehtiin puusta pieniä leluja. Aina kuitenkin vanhemmat jaksoivat lähteä auttamaan toisia asukkaita jotka apua tarvitsivat. Ja myöskin heitä autettiin aina jokaisen mahdollisuuksien mukaan. Siihen aikaan ei ollut kenelläkään paljon rahaa. Maasta piti saada perunoita ja muita juurikkaita, että aina oli jotain ruokaa mitä suuhun pystyi laittamaan. Mutta ei heidän mökin ympäristöön voinnut edes kasvimaata laittaa. Puiden paksuja juuri kulki maassa niin tiuhaan, ettei niitä uskaltanut hakkaa poikki. Tälläinen kohtalo oli heille annettu. Mutta tästäkin he olivat onnellisia. He uskoivat, että joskus heillekin annetaan vielä parempi mahdollisuus.

Lasten nimet olivat Anniina ja Jeremias. Anniina oli tullut jo kouluikään, että vaatteita tarvittiin enemmän ja lämpöisiä vaatteita.
Isällä ja koko perheelle oli potkaissut onni. Isä oli saanut ison metsätyön hiukan pidemmältä kodista. Hän joutui nukkumaan eräässä metsämökissä aina viikon. Työstä sai rahaa, joka oli nyt heille suuri onni.

Isä oli ensimmäisen tilin saannut ja oli tulossa kotiin tilipussin kanssa. Kun hän oli jo lähellä kotia, huomasi hän sankan savun nousevan keskeltä metsää. Hän kiirehti kovaa vauhtia kohti kotia. Ja aivan jo kodin lähellä hän huomasi oman kodin olevat ilmiliekeissä. Hän huusi vaimoaan ja lapsiaan mutta ketään ei näkynyt missään.
Tuli oli vallannut heidän kotinsa, sinne ei voinut enää mennä kun tuli piiskasi taloa joka puolelta. Hän heittäytyi polvilleen ja laittoi kädet ristiin itkien ääneen. Välillä hän nosti katseensa ylös ja hän näki vaimonsa ja molemmat lapsensa nousevan ylös taivaaseen. Isä huomasi, että heillä olisi ollut siivet kun he nousivat ylös kohti taivasta. Hän oli menettänyt perheensä. Isän päässä pyöri vain yksi asia, miksi. Miksi meille kävi näin.

Kyläläisiä kokoontui isän ympärille. Jokainen suri tätä hirvittävää tapausta. Nyt ei asialle enää voinut mitään. Eräs mies otti tämän surevan isän kotiinsa kun miehellä ei ollut enää koti eikä perhettä. Seuraavana päivänä menivät kyläläiset katsomaan hiiltynyttä, palannutta miehen kotia. Raunioista löytyi palanneet ruumiit. Löytyi hänen vaimonsa ja molemmat hänen lapsensa.

Suuri suru lannisti miehen totaalisesti. Töihin hän ei pystynyt. Miehestä tuli kulkuri.
Kun hänen rakas perhe on siunattu haudanlepoon, lähti isä kävelemään pitkin teitä. Hän käveli ja käveli, nukkui missä milloinkin. Hän olisi halunnut puhua ihmisten kanssa, mutta ihmiset karttoivat häntä. Nyt hän oli aivan yksinäinen. Hän olisi halunnut puhua jonkun kanssa tästä suuresta surusta. Mutta kaikki ihmiset karttoivat häntä. Lapsista hän piti. Joskus hän pääsi lapsille jotain puhumaan mutta heti kun vanhemmat huomasivat tapahtuman, hakivat he heti lapsensa hänen luotaan pois. Nyt oli perheensä menettänyt isä vailla ketään ihmistä. Kenellekkään hän ei pystynyt puhumaan, sillä hän oli hylkiö toisten ihmisten silmissä.

Pieni Alisa tyttönen oli nukahtanut miehen vieressä. Pää nojaili miehen käsivartta. Ei ollut mies huomannut niitä miehiä jotka olivat tulleet keinun taakse tarkoituksena häätää tämä mies matkoihin. Mutta miehet jäivätkin kuuntelemaan miehen tarinaa. Useampi mies itki, ja jokainen pyyhki silmäkulmiaan kuivaksi salaa. Jopa tytön vanhemmat olivat tulleet kuuntelemaan tarinaa keinun taakse. Heilläkin oli tarkoitus ajaa mies pois pihasta, mutta olivat myöskin jäänneet kuuntelemaan miehen tarinaa.

Mies katsahti taakseen. Hän nosti tytön syliinsä ja lähti pientä tyttöä kantamaan hänen äitiään kohden. Tytön isä otti tytön syliinsä. Mies pyysi anteeksi ja lähti kävelemään pihasta pois kostunein silmin. Tytön äiti juoksi miehen perään ja otti miehen kädestä ja ohjasi miehen takaisin pihaan. Mies ohjattiin sisälle jonne tuli myöskin isä tyttöä kantaen. Tyttö heräsi sisään tullessa ja meni heti kulkurimiehen luo. “En jaksanut kuunnelle kertomusta aivan loppuun. Minua alkoi nukuttamaan. Kerro se vielä”. Aliisan äiti pyyteli, että jos nyt kulkuri juo ensin kahvia ja vähän leipää. Aliisa innostui ja pyysi kulkuria jäämään tänne. Haluaisin leikkiä sun kanssa. Vanhemmat katsoivat toisiaan ja Alisan isä kysyi, että “Mitenkäs olisi jos jäisit tänne meidän luokse asumaan. Ensiksi käytäisiin vaikka saunassa ja multa löytyisi hiukan puhtaampia ja ehjiä vaatteita.

Ehdotus tuntui hyvältä. Hän pyysi käydä ensin ulkona kun hänellä on vielä eräs asia kerrottavana. Mies meni ulos, polvistui talon seinustalle. Hän laittoi kätensä ristiin ja kiitti Jumalaa tästä onnenpotkustaan. Hän kiitti myöskin vaimoaan ja lapsiaan. Kulkuri painoi päänsä hetkeksi alas ja nosti sitten päänsä uudelleen ylös. Hän näki erään puun heiluttavan oksiaan oikein kun olisi ollut suurikin tuuli. Mikään muu puu ei heilunut. Kulkuri tiesi, että hänen perheensä on seurannut häntä koko matkan ajan. Kulkuri nousi ylös ja suuntasi kulkunsa takaisin sisälle. Hän halusi kiittää talon aikuisia ja tuota pientä tyttöä, jonka rohkeus sai hänen tulemaan tänne. Tähän ainoaan oikeaan paikkaan, jossa tuntui ihmisillä olevan suuri sydän.

Kulkuri jäi asumaan maalari perheeseen. Tytöllä oli hauskaa kun hän oli saanut leikkikaverin. Myös kulkurilla oli hauskaa tytön kanssa. Näin hän oli leikkinyt omien lastenkin kanssa ennen. Iltaisin hän kävi laittamassa kätensä ristiin ja loi kiitosta Jumalalle. Jokaisena iltana hän tunsi, että joku muukin oli huoneessa.

Muutaman viikon päästä oli Alisan isälle tullut ajatus. Hän kysyi lupaa saada kirjoittaa sen saman tarinan minkä kulkuri oli keinussa kertonut, kirjaksi. Suostumuksen hän oli saanut ja kirjaa kirjoitettiin kaksi vuotta. Sen tekemisessä oli koko perhe apuna. Ja viimein kun kirja oli valmis ja se oli saanut painosluvan. Nyt sen julkistamista odoteltiin innolla. Ja viimein oli kirja valmis. Kirjan levitys alkoi, ja siitä olivat kiinnostuneita myöskin ulkomaalaiset kirjakaupat. Kirjasta tuli menestys, ja sitä myytiin monessa maassa kotimaan lisäksi. Kaikki siitä saadut rahat talletettiin kulkurin tilille. Sillä hänen ne rahat piti saada. Jokainen kuitenkin tiesi, että kirjan kertomus koski juuri tämän kulkurin ja hänen perheensä elämää.

piki

Huoltoyhtiö levisi maahan

Päälisin puolin tämä kaupunki oli rauhallinen. Muutaman vuoden kaupunki oli vasta vanha, ollen aikaisemmin kauppala. Oliko kaupunki rauhallinen, vai elikö sen sisällä jotain ongelmia. Mutta oliko se rauhallinen, ilman mitään ongelmaa. Saivatko asukkaat kulkea rauhallisin ja iloisin mielin. Jos tästä halusi jotain selvyyttä, oli kaiketi mentävä paikkakunnan kapakkaan kuulostelemaan asioista tarkemmin. Ja lehtimiehenä minun tietysti piti hakea uusia aiheita.

Oli alkuilta vielä kun hinasin itseni hämärään kapakkaan. Siellä oli vielä vähän asiakkaita. Mutta en antanut sen häiritä, vaan kävin hakemassa tiskiltä itselleni ison oluen. Se tulikin tarpeeseen, sillä ilma oli tänä kesäkuun päivänä suorastaan kuuma. Ja se vielä, että minulla oli tuota liha, tai paremminkin läskimassaa keräytynyt mukaani jo hirmuinen määrä.

Kun olin oluen saanut pöytääni ja olin asettautunut aivan seinänviereiseen pöytään. Huomasin pöydällä olevan paikkakunnan sanomalehden jota katselin rauhassa ja samalla tirkistäen salissa istuvia asiakkaita. Nämä asiakkaat olivat ehkä niitä jotka olivat sammuneet edellisenä päivänä jo varhain, siksi heidän oli tultava hakemaan loivennusta ehkä pahaankin oloonsa. Seurue istui keskellä salia suuressa pyöreässä pöydässä. Neljä pörrötukkaista miestä ja jo viimeisen käyttöpäivänsä ohittaneita naisia oli kaksi. Nämä naiset koittivat saada kasvoilleen uutta terävyyttä maaleilla, joiden reunat olivat levinneet ehkä jo liian laajoiksi. Kyllähän se rasittaa kasvoja, jos on tuon puolet suuremman mieslauman kanssa joutunut iloa antamaan.

Oli perjantaipäivä ja työssä käyvät ihmiset olivat vielä töissä. Tämä seurue oli taas yhteiskunnan avustuksilla elävä porukka. Kaikille ei työnteko käy, tai sanoiskos, että helpomminkin sitä voisi pärjätä.

Ilta muuttui iltaan ja työssä käyvät ihmiset suuntasivat kulkunsa huvituksiin. Ja yksi paikka oli tämä kuppila. Lähelle pöytääni asettui kaksi miestä istumaan. Pöytä oli niin lähellä, että kuulin näiden miesten puheet tahtomattaankin selvästi. Miehet huomasivatkin, että olin kiinnostunut heidän puheista. He pyysivät minut istumaan heidän pöytäänsä. He eivät tienneet minun olevan lehtimies, koska en ollut tässä työpaikassa ollut kuin vasta viikon. Miehet tuntuivat olevan aikalailla kiihdyksissä. Heidän asiansa oli seuraavanlainen. Molemmat olivat talonmiehiä ja heillä oli useampi kerrostalo hoidettavanaan. Kaikkihan sen vielä muistaa mitä talonmiehet tekivät. Tietenkin huolsivat taloa, loivat lunta, hiekoittivat talvella pihaa. Korjailivat asukkaiden suihkuja ym. Mutta talonmiehet auttoivat asukkaita myöskin pienemmissäkin asioissa, esimerkiksi vaihtoivat vanhuksille lamppuja sun muuta pientä. Nämä tehtävät eivät tietenkään kuuluneet heidän tehtäviin, vaan se oli heidän puoleltaan auttamista ja niin oli kaikilla hyvä mieli. Talonmies oli aina turvallinen näky pihassa jonka kanssa oli kiva joskus jutella ja luoda yhtenäisyyttä ja henkeä.

Nyt kuitenkin tänne kaupunkiin tuntuu uudet tuulet puhaltavan, josta nämä Launosen Harri ja Piitulaisen Pertti eivät olleet samaa mieltä. Tänne tulee erillinen huoltoyhtiö, joka hoitaa kaikki talonmiehen tehtävät. Kari Aalto on kaupunginhallituksen jäsen ja on saanut siellä ajettua asiaansa eteenpäin aivan salassa. Nyt Harrilta ja Pertiltä loppuvat työt runsaan kuukauden kuluttua. Tässä huoltoyhtiössä on jo miehitys valmiina eli he ovat aivan tarpeettomia talonmiehiä. Uudessa huoltoyhtiössä tehdään työt liukuhihnalla ja kaikki asukkaiden kanssa puhumiset ja heidän auttamiset jätetään pois. Inhimillisyys pyyhkäistään romukoppaan ja asukkaista tulee vain ihmisiä, välttämättömiä pahoja, joiden kanssa ei tarvitse puhua, ehkä ei tervehtiäkään enää tarvitse.

Kumman hiljaa ovat kaikki olleet. Ainut asia on kun tuli kirje kotiin, jossa ilmoitettiin heidän viimeinen työpäivänsä. Töitä on siis lähdettävä kyselemään muualta. Tiesimme että tämä huoltoyhtiö toiminta on jo jossain isommissa kaupungeissa ollut mutta kuviteltiin, että ei se tänne vielä tule. Ja ei sitä oikein uskottu koskaan edes tulevaksi. “Ehkä se on nykypäivää”, sanoi Harri. “Kuitenkin harmittaan vanhempien asukkaiden kanssa pienet jutteluhetket. Kuitenkin se on heille tärkeää puhua jonkun kanssa joskus”, totesi puolestaan Pertti.

Täytimme lasit tiskillä ja palasimme takaisin pöytään. Ehdotin, että tästä voisi kirjoittaa lehtijutun. Miehet olivat mielissään kun kuitenkin Pertti oli tätä työtä tehnyt jo 11 vuotta ja Harri 15 vuotta. Vanhempien asukkaiden kanssa oli aivan hienot suhteet. Moni vanhempi asukas oikein odotteli heidän tulemista pihalle, että saisi ainakin hyvät huomenet toivottaa. Kuitenkin ei se koskaan tähän jäänyt, vaan pitihän sitä aina jostain muustakin asiasta jutella.

Olut maistui ja sitä haettiin tiskiltä aina lisää. Valomerkkikin jo yöllä vilahti ja Pertti pyysi meitä lähtemään heille jatkoille. Hänellä kun ei ketään muuta asunut siellä omakotitalossa. Taksi alle ja matkaan. Perillä lämmitettiin sauna ja kylvettiin. Koko yö oli hauskaa kännisten jorinaa. Pyyhkeet ympärillä oli vapauttavaa oloa. Kun sitten aamuyöstä kaikki nukahtivat kuka minnekin. Väsymys tuli kaikille ja huoltoyhtiö asiat jätettiin muhimaan.

Aamupäivällä noustiin ylös ja yhdessä tehtiin pientä aamupalaa. Pertti kantoi mulle lehtiön jos haluat laittaa jotain ylös näistä puuhista. Kynäilinkin sivulle tärkeitä asioita, etteivät vain pääse unohtumaan.

Kaikki tarpeellinen oli käsitelty ja jopa saatu ylös paperille. Sovittiin vielä ennen kuin erosimme, että ollaan yhteydessä kun kuulemme enemmän. Itse lähdin kirjoittamaan kotiin tätä juttua.

Oli kulunut kaksi kuukautta kun Pertti soitti minulle. “Oliskos tässä kohtaan hyvä pitää saunailta”. Saunailta olikin hyvä asia ja lähdin uudelleen karistamaa kuivuneet hikipisarat saunan lattialle.
Pojilla tuntui olevan paljon asiaa uuden huoltoyhtiön asioista. Kaikkein typerintä oli ollut se, että vanhusten luokse ei pysähdytty, hurautettiin vain koneella ohitse ja ei edes kättä heilautettu. Asukkaat olivat pahoillaan kun olivat tottuneet näiden kahden miehen aina pysähtyneet asukkaiden luokse ja jutelleet heille. Tuntui kuulemma pahalta kuunnella vanhoja asukkaita kun miehet olivat käyneet entisten työmaiden pihoilla. Puhelimella pitää tiedot ilmoittaa yhteen numeroon, jossa ne kirjataan ylös. Välillä menee viikkokin, ennen kuin joku tulee korjaamaan korjausta vaativan kohteen. Talonmiehet hoitivat asian heti, silloin ennen.

Pertti ja Harri olivat saaneet töitä rakennukselta, vieläpä samalta rakennukselta. Olihan tämäkin tietenkin työpaikka. Kauan kyllä kesti tähän hommaan tottuminen. Työt kuitenkin olivat niin erilaiset.

Itse kerroin siitä lehtikirjoituksesta jonka tein huoltoyhtiöstä. Jouduin sitä monesti muuttamaan, ettei vain mikään sana loukkaa valtuutettua Kari Aaltoa. Päätoimittaja antoi viimein luvan julkaista jutun. Kovin suojeltua on valtuutettujen elämä. Aivan kuin he saisivat tehdä mitä virheitä hyvänsä, niin niistä ei saa kirjoittaa. Jonkun muun lehden se pitää ensin tehdä ja silloinkin aivan korrektisesti pitää kirjoittaa.

Huoltoyhtiö toiminta levisi jokaiseen kaupunkiin ja kylään. Tuli suuria yhtiöitä jotka kattoivat koko maan. Mutta löytyi pienempiäkin firmoja, jotka kamppailivat laadulla.
Mutta se oli selvää, että talonmiehen ammatti oli haudattu nyt ja lopullisesti.
Suurilla firmoilla työn jälki oli huonoa. Ja korjausten aika piteni. Niin kävi myöskin pienillä firmoilla. Oliko syynä jatkuva kilpailuttaminen. Hinnoissa mentiin niin alas, että monet joutuivat keksimään toisia lisätöitä, ettei firmaa tarvinnut myydä.

Viime päivinä ovat jo monet huomanneet, että huoltoyhtiö ei ollutkaan se paras ratkaisu. Talonmiehiä on otettu töihin jo monessa taloyhtiössä. Siinä kun huoltoyhtiön työtä haukuttiin, nostettiin talonmies taas takaisin jalustalleen. Tämä tietenkin kestää vielä pitkään. Pitäisi olla sellainen ihminen jonka sanomisiin olisi helppo yhtyä, ja jonka ääntä kuunneltaisi. Tämä henkilö kun puhuisi muutamissa paikoissa ja toisi talonmies työtä esiin, niin eiköhän se tuttu talonmies sitten tulisi hymyilemään ja juttelemaan Teidänkin pihalle työn lomassa.

piki

Kesäloma alkaa

   Niin lauloivat Matti ja Teppo, ja näinhän se menee vieläkin. Työssä käyvät saavat palkkion työnantajalta. Mutta siinä ei ole vielä kaikki, mitä kesä ja se palkkioloman sivussa tapahtuu.

   Tuo uskomaton sana “loma”, miten se saakaan ihmisen mielen iloiseksi. Sitä on taas vuosi odotettu. Toiveita nostatetaan korkealle, mitä kaikkea tehtäisiin lomalla. Riippuen tietenkin jokaisesta eri kohteesta, miten sitä lomaa pitäisi, tai haluttaisiin viettää. Tietysti lasten kanssa ollaan ja pelaillaan yhteisiä pelejä. Grillataan, ja oikein miehet grillaavat, että voi äiti sitten huilailla ja ottaa aurinkoa. Näin on suomalainen mies sitten jalo ja ottaa huomioon toiset, ainakin samassa perheessä asuvat.
    Vaan miten sitten kävikään. Pari päivää siellä lomalla jaksoi mies grillailla ja olla palvelijana perheelleen. Kunnes vastuu ja pitkäjänteisyys katoaa. Jos vaikka yhden päivän hän maistelisi kaljaa. Nythän tämä loma tuntuu vasta lomalta. Kaljapullon korkkeja nyhdätään auki hampailla kun ei ole tullut avainta mukaan. Sinne putoavat korkit maahan ja hetkessä tämän isin ympäristö näyttää saasteiselta kaatopaikalta. Ja niin hyvää on tämä juominen, että tasoittavia otetaan aamulla, että olo paranee. Iltapäivällä on taas isi jo täydessä kännissä. Ja näin sitä mennään päivästä toiseen. Ei muista luomakunnan herra enää, onko hänellä perhettä vai ei.

   Lomasta on jo puolet mennyt ja isillä jatkuu loma. Äiti ei taas tälläistä menoa suvaitse. Tulee sanaharkkaa asioista, joka sitten äityy riidaksi. Riita vaan kasvaa ja asioista kuulemma puhutaan sitten kun ollaan lähdetty takaisin sinne oikeaan kotiin. Loppu aika ollaan mykkäkoulussa. Ei tietenkään isi, joka suuressa kännissä opettaa perhettään kuinka mikäkin asia tehdään.
    Viimeisinä lomapäivinä uskaltaa jo äiti tuoda omat kantansa esiin. Eihän se enää mitään auta, ehkä vain pahentaa asiaa. Äiti kuitenkin sanoo, koska on ollut jo liian kauan hiljaa. Ja niin asiat menevätkin jo ihan sekaisin. Ero, tuo viimeinen asia johonka äiti jo turvautuu, ja niin on “soppa” valmis.

   Äiti ajaa hiljaisen auton kotiin ja isi istuu hiljaa etupenkillä. Mitä nyt joskus heittää auton ajoon koskevan huomautuksen, koska hänhän on aina oikeassa. Kotona sitten odotellaan, että talon herra selviäisi. Lapset laitetaan kavereiden luokse siksi aikaa, kun äiti ja isi keskustelevat erosta.

   No luvattiin taas jatkaa seuraavaan lomaan saakka. Katsotaan mikä silloin on taas tilanne. Kesäloma on tiettävästi se suurin juhla, jossa eniten tehdään eroja. Toisena taitaa olla Joulu. Aijaijaa, onkohan meidän elämisessä vielä jotain korjattavaa.

   Ei tietenkään kaikissa perheissä näin asiat ole. Löytyy perheitä, jotka haluavat muistaa omia vanhempiakin. Mummo tai Pappa lyödään auton takapenkille lasten kanssa ja lähdetään mökille. Kyllä sitä nyt otetaan huomioon kaikkien viihtyvyys. Mummo istutetaan lepolasseen lähelle uimarantaa. Siinä sitä on mummon kiva katsella kun lapset uivat. Mummolla alkaa jo ikenet kuivumaan kuumassa auringon paisteessa. Liina käydään laittamassa hänen päähänsä, ettei hän saa vaan auringon pistosta. Äiti ja isä ovat onnellisia kun huomasivat liinan mummon päähän viedä. He kun osaavat huolehtia aivan kaikesta. Mutta mummon on raskasta olla ja hän nukahtaa kuuman auringon saattelemana. Mutta vanhemmat vain hykertelevät onnessaan. Illalla mennään mummolta kyselemään, että haluatko jo lähteä sisälle ja nukkumaan. Tulet sitten taas huomenna tänne istumaan, kun niin kerran tykkäät täällä olla. Mummo ei vain tahdo herätä, mutta viimein herää ja pyytää vettä käheällä äänellä. Mummo viedään sisälle ja laitetaan nukkumaan. Äiti ja isä ovat onnessaan kun huomasivat ottaa mummon mukaan tänne kun hän niin tykkää istua ulkona ja katsella lasten uimista. Näin jatketaan päivästä toiseen. Ja loman päätyttyä viedäänkin mummo sairaalaan kun hän oli kuivunut pahasti.

    Mummon omat lapset eivät tienneet, että hän ei ole pystynyt puhumaan enää pitkään aikaan. Pieni halvaus oli vienyt puhekyvyn melkein kokonaan. Mutta kun eivät lapset häntä koko vuotena olleet käyneet katsomassa, niin mistähän he olisivat tämän tienneet.

   Mummot, papat ja köyhät jotka eivät omista mökkiä järven rannalla. He joutuvat olemaan kotona. Ei heillä ole enää kesälomaa, kotona ollaan ja syödään pillereitä. Televisio tuo heidän näytettäväksi ohjelmia joita eivät varsinkaan enää vanhemmat ihmiset halua katsoa. “Tosi tv” on nyt ohjelmasarja jonka sisään saa tehdä vaikka mitä.
Laitetaan alaston nainen ja mies saarelle. Kun he ovat tutustuneet laitetaan toinen alaston nainen sekoittamaan heidän elämänsä.
    Tai pariskunnista toinen puolisko viedään johonkin hotelliin ja tietenkin siellä syttyy uusia romansseja. Siinä sitä selittämistä sitten on kun kotiin mennään. Ja ei pysty paljonkaan valehtelemaan kun kotiin jääneet puolisot ovat kaiken televisiosta nähneet.

   Mutta esittää se televisio muutakin ohjelmaa. Se esittää esimerkiksi Salkkarit aivan alusta alkaen, vuodesta toiseen. Elokuvat kaikki ne jotka joka kesä esitetään. Ja jos tekee tiukkaa niin laitetaan uusi kanava, siellä sitä mahtuu näitä vanhoja elokuvia sitten, kuin kaikkia muitakin ohjelmia näyttämään. Ilmeisesti tuo mahtava elokuvamaa on kuitenkin tehnyt joka vuosi monia elokuvia. Ja missä ovat länkkärit. Viimeaikoina on tullut pari elokuvaa, jotka ovat olleet 2000 luvun jälkeen tehtyjä. Ei niissä ole ollut kunnollista länkkäri henkeä kun pikkuautot ajelevat hevosten seassa.

   Onko niin, että mummot ja papat, eivät kiinnosta tiedon välittäjiä eli televisiota. Samaan kastiin tietenkin ne ihmiset joilla ei ole kesämökkiä. Ja eihän kaikki jatkuvasti ole kesämökillä.

   Minäkin kuulun tähän köyhempään luokkaan, en siis omista mökkiä. Enkä katso televisiotakaan kovinkaan paljon. Ei tarvitse ainakaan kiukutella, että taas uusintoja.

   Ehkä se tekemättömyys pyöristään minua. Lenkkeily on hiukan vaikeaa kun toinen jalka sitä vieroksuu. Kyselin töitä, soittelin ja laittelin firmojen listoille itseni. Puhelimessa kerrottiin, että älä kysele mihinkään, meillä on sinulle kyllä töitä. Soitan tänään tai huomenna. Kun soittoa ei kuulunut, soitin samalle henkilölle uudelleen. Hän pahoitteli, ettei ei ole kukaan ottanut minuun yhteyttä. Hän lupasi kiirehtiä asiaa. Kohta on kuukausi mennyt, ja hiljaista on ollut. Nykypäivänä olisi vehkeet millä tiedon kulku kävisi kyllä nopeaan. Ehkä se on kiireisyys ja sitten vain laiskuus, ettei viitsitä ilmoitella asiasta.

   Niin oli surkeita asioita, että en viitsinyt edes laittaa yhtään kuvaa piristykseksi. Nyt katselen taivaalle, että tuleeko sieltä sade. Viitsinkö lähteä metsään kävelemään jos vaikka keltaisia sieniä löytyisi.

   Ensi viikolla pitää käydä puuaidan kimppuun ja lisää siihen muutama lankku ja lauta. Olisi sekin sitten kunnossa ennen kuin se lopulta kaatuu. Samalla pääsee seuraamaan pikimiesten tehtäviä kun tulevat laittamaan parkkipaikalle uuden pinnan.

   Nauttikaa ihmiset nyt lomasta täysin palkein. Ja ottakaa toiset perheenjäsenet huomioon, sillä et ilmeisesti ole siellä yksin.

piki