Hullu mies

   Kuulin kertomuksen eräästä hullusta-miehestä. Kertomus tuntui niin paksulta, että en tahtonut sitä uskoa.  Siinä oli monta asiaa, jotka eivät oikein minun tajuntaani menneet.  Kyllä minulle vakuutettiin, että asiat ovat tosia. Ja jos en usko niin mene itse katsomaan.

   Talven aikana tämä asia tuli taas mieleeni, ja aloin sitä pohdiskelemaan tarkemmin. Ja kun viimein kevät koitti, niin ajatukseni olivat vahvistuneet, ja päätin lähteä tätä hullua-miestä tapaamaan.  Sen tiesin, että matkasta ei tule helppo. Olihan kaikista lähin kaupunki noin kolmen tunnin ajomatkan päässä. Sinne ajattelin lähteä junalla ja ottaa sieltä sitten hotellihuoneen. Hotellilta oli hullun-miehen luo ensin linja-autolla n. tunnin matka. Sitten vaihtaa toiseen linja-autoon, joka kiemurteli vanhoja kärryteitä paikoissa, jossa ei kukaan uskonut kenenkään asuvat. Mansikkakylä sijaitsi vielä jonkun lisä kierroksen takana, eli kuljettajalle piti sanoa siitä Mansikkakylästä, että hän tiesi sille entistä kapeammalle tielle siirtyä.

  Talven olin tehnyt vapaana kirjailijana töitä oikein urakalla, että pystyisin tämän kahden viikon matkani tekemään. Tarkoitukseni ei ollut, että olisin siellä hullun-miehen luona ollut kaksi viikkoa, vaan pitäisin samalla vähän lomaa. Voihan olla, että en uskalla koko miehen luokse edes mennä,  kun en tiedä, kuinka hullu se mies oikein on. Kertomuksesta päätellen, ei hän kuitenkaan väkivaltainen ole, mutta silti. Uskaltaako hänen luonaan edes silmiä ummistaa hetkeksikään.

   Kaikki tavarat oli kerätty sohvan päälle ja sohvapöydälle. Puhelimeen oli hankittu varavirtakone, jos sattuisi apua tarvitsemaan. Pakkasin tavarat salkkuun ja menin aikaisin nukkumaan, kun lähtö oli aamulla aikaisin. 

   Ja niin aamulla nousin junaan ja istuin vaunun penkille. Vielä voisin nousta ylös ja juosta pihalle. Mutta ehkä kiinnostuksen kohde oli kuitenkin niin vahva, että päätin kuitenkin pitää pyrstöni tiukasti penkissä. Ja ehkä tästä saisi mukavan jutun-aiheen kuitenkin lehteen tai vaikka kirjaan asti.

   Matka taittui kirjaa lukiessa. Välillä nukahdin ja taas herättyäni jatkoin kirjan lukemista. Päivä oli erittäin hieno, aurinkoinen, elettiinhän jo kesäkuun alkua. Välillä silmät jäivät tutkimaan, kiireesti ohi menevää luontoa. Siellä maanviljelijät touhusivat pelloillaan, laittaen viljaa maahan. Tuntui kun kaikki olisivat töissä, minä vaan istuin lomalaisena junassa. Ei tässä vaunussa tuntunut olevan kuin muutama matkustaja, ehkä sitä vielä ollaan töissä.  Loma huipennus tietenkin sattuu vasta juhannukseksi.

   Junan kuulutuslaitteista kuului ilmoitus, ”Saavumme Joensuuhun kello 12.45. Samalla junan vauhti hiljeni ja katsahdin ulos, kyllä se taitaa olla nyt Joensuu, tämä paikka. Juna pysähtyi, ja lähdin kulkemaan pitkin käytävää ovelle ja ulos. 

 

   Ajattelin, että taitaa olla viisainta käydä heti kysymässä, monelta linja-auto lähtee huomenna. Ja vielä sen toisenkin linja-auton, jolla pääsen Mansikkakylälle. Matkahuolto löytyikin aika nopeasti ja sain asiat hoidettua. Nyt minulla on aamulla lähtevän aika ja vaihtopaikalla odottavan seuraavan auton lähtöaika. Sain auttavalta neidiltä vielä Mansikkakylän ohi ajavan iltapäivä vuoron ajankin. Nyt tuntui olevan kaikki selvää, että jos en pysty siellä hullun-miehen luona olemaan, niin pääsen ainakin iltapäivällä pois. Tietenkin kuskille oli tämäkin kerrottava jo etukäteen.

   Kävin ilmoittautumassa hotelliin ja toimitin tavarani huoneeseen. Nyt olisi vapaata ja olisi keksittävä, lähdenkö tutustumaan kaupunkiin vai kävisinkö ottamassa muutamat vilvoittavat juomat. Jälkimmäinen ehdotus tuntui voittavan.

   Kävelin läheiseen kuppilaan, otin oluen mukaan ja siirryin ulos sitä juomaan. Istuin pöytään, sitä sen paremmin valikoiden. Otin pitkän kulauksen, koska nyt olin sen ansainnut. Koko kevät meni ilman yhtäkään olutta, vaikka en siitä oluesta oikein pitänytkään. Paremmin pidän kirkkaista ja yleensäkin terävistä.

   Olin jo pidemmän aikaa kuunnellut nuoren pariskunnan hiljaisesta riitelystä. Mutta en siihen sen paremmin kiinnittänyt mitään huomiota. Nyt kyllä tuntui, että mies teki lähtöä, kun hän toitotteli, että tämä oli sitten tässä. Niin mies keräsi tupakkansa pöydältä ja lähti pois. Tämän nuoren naisen ja minun katseet kohtasivat sen jälkeen useasti. Käänsin aina katseeni pois ja otin kaljastani kulauksen. Mutta uudelleen tuli taas käännettyä katse tyttöä kohden ja taas katseemme yhtyi. Pyysin tyttöä tulemaan minun pöytääni, kun tunsin, että ei hänellä tuntunut olevan nyt helppoa. Nousin ylös, kun tyttö saapui pöytääni. Esittelin itseni Jariksi ja hän sanoi nimekseen Anita. Kerroin hätiköiden, että hän olisi esitellyt minulle hiukan kaupunkia. Enhän kuitenkaan halunnut tytöltä alkaa heti kaivelemaan äskeistä riidan syytä. ”Sopiiko vaikka huomenna, kun tänään tekee mieli vain ryypätä”. Niin sovittiin, kun ei mullakaan ollut mitään erikoista. Istuimme ja joimme, ja meillä tuntui olevan varsin kivaa. Tytön silmät oikein loistivat, kun hän sai puhua kaikesta mistä tytöt oikeasti puhuvat. Itse kun en ole mikään viinan kanssa leikkivä ja kun ei ole oikein ketään kaveriakaan, niin juomiset jäävät siihen, kun kotona joskus yhden oluen ottaa. ”Poikakaverini oli oikein rasisti, en saanut puhua kenenkään kanssa. Saatikka, jos olisin puhunut jonkun pojan kanssa, vaikka kaverini kaverin kanssa, täysi riita taas päälle. Oikein hyvä kun hän nyt lähti. Tai ei se ihan varma vieläkään ole. Varmasti hän vielä soittaa ja pyytelee päästä takaisin”.

   Meillä oli kuitenkin upea ilta. En tiennytkään, kuinka kiva on joskus puhua jostain muusta kuin työstä. Ja se tytön iloisuus, kun hän hymyili kirkkailla silmillään ja nauroi. Puhuin jossain vaiheessa, että menisin tätä hullua-miestä tapaamaan. Tyttö innostui, kun hän kävi jotain sosiaalikoulua. Tämä olisi kuulemma hyvää harjoitusta. No kiva sitten, olihan se mukavaa, ettei minun tarvitse sinne yksin mennä. Ajattelin, että kyttäilisin ensin lähempänä taloa pusikoissa ja seuraisin tilannetta. Ja kun sitten siltä tuntuisi, niin kävelisin pihaan. Tytöllä, tuolla Anitalla oli selkeämmät ajatukset. ”Otetaan ämpäri mukaan ja kerrotaan, että kerätään puolukoita”. ”Eikös puolukoita kerätä syksymmällä”. No oli mitä oli, vaikka korvasieniä. Niitä kerätään alkukesällä. Se tuntui hyvältä ratkaisulta, sillä tytöllä oli valkoiset housut, niin ei oikein pusikoissa lymyily tuntunut hyvältä ratkaisulta.

   Jatkoimme hauskan pitämistä kaljalasien kanssa. Mutta ilta tuntui etenevän, vaikka hämäryydestä ei ollutkaan vielä tietoa. Mulla tuli mieleen, että kuinka me aamulla sitten jaksetaan. Sekään ei sitten tuossa kännin tiimellyksessä tuntunut olevan mikään ongelma. Tyttö sanoi tulevansa minun kanssa nukkumaan. Olin hiukan hämilläni, kun ajattelin kuitenkin tuota meidän ikäeroa. Tuntui kuin tyttö olisi minua kymmenen vuotta nuorempi. Ei kuulemma haitannut mitään, kun minä kerroin, että menen sohvalle nukkumaan.

   Hotelliin päästyämme kurkkasin vielä kassiini, ja löysin sieltä yhden Kossun, siitä teimme yhteisen lasin: Sen jälkeen alkoikin tuntua siltä, että Anitalla alkoi jo silmäluomet painumaan kiinni. Ohjasin hänet sänkyyn ja itse jäin sohvalle nukkumaan.

   Yöllä heräsin, kun joku otti minua kädestä kiinni. Avasin silmäni ja tyttö seisoi pienet pöksyt päällään minun sohvan vieressä. ”Tule tänne sänkyyn, se olisi paljon mukavampaa”. Nousin ylös ja suuntasimme kädet kaulalla sänkyä kohden. Tyttö pysähtyi ja suuteli minua suulle oikein tulisesti ja pitkään. Tunsin, että hän oli käynyt oksentamassa, kun hengityksessä tuntui sellainen tuoksu.

 

   Kävimme vierekkäin vuoteeseen ja tytöllä tuntui siltä, että suudelmat olivat nyt hänellä sellainen tunne, jota ei voinut päästä karkuun. Hän tarrasi oikein kunnolla minuun kiinni ja hän antoi toisen kätensä valua minun kylkeä alemmaksi, painautuen minun herkimpään osaan kiinni. Mielessäni tuntui vain yksi ajatus tällä hetkellä, voi taivas. En ollut tätä ajatellut, vaikka tyttö tulikin vieraakseni. Mies kun olen, niin en voinut vastustella hänen aikomuksiaan, vaan yhdyin hänen leikkiin. Tietenkin nautin ja varmasti hänkin nautti, koska tuntui siltä. Hän oli kuitenkin turvallisessa paikassa, koska en ollut sen luonteinen, kun hänen entinen poikakaverinsa. Meillä oli kaunis yö, kun viimein käperryimme toistemme kainaloihin nukkumaan. 

   Aamulla herättyämme suuntasimme kiireisinä suihkuun, jonne Anita myöskin työntyi. Upea tunne, jota en koskaan ollut kokenut aikaisemmin. Sitten pukeuduimme niihin eilisiin vaatteisiin ja lähdimme kiireesti kohti linja-autoasemaa. Hyppäsimme linja-autoon ja istahdimme vierekkäin tietenkin samaan penkkiin. Matka tuntui lyhyeltä, vaikka sen piti kestää yhden tunnin. Kuljettaja katsoi minua peilistä, ja se ole selvä merkki, että tämä on se paikka, josta toinen linja-auto lähtee Mansikkakylää kohden. Nousimme pystyyn ja Anita taas hymyilevänä niin kuin aina. Miten tätä tyttöä voi joku vastustaa ja riidellä hänen kanssaan. Auton ovella kuljettaja kertoi, minkälainen auto tähän pysähtyy. Ja vielä senkin, jos olemme menossa Mansikkakylän kautta, niin mitä silloin pitää sopia.

   Jäimme suukottelemaan tien varteen, kun sattui ajatus tulemaan mieleen. Pitääkö meillä olla ämpäri. Ehkä pitäisi ja vielä saappaatkin. En minä ainakaan voi mennä metsään näiden kesäkenkien kanssa sanoi tyttö. Kyläkauppa oli siinä aivan vieressä, sinne juoksimme varusteita hakemaan. Ja sitten nopeasti seisomaan taas tien varteen. Ja niin auto sieltä saapuikin jo meitä kohden. Onnistuimme saamaan ämpärin ja tyttö sai uudet saappaat ja kauppias antoi minulle omat saappaat jotka tietenkin maksoin. Ei hän niistä rahaa halunnut, mutta pudotin kuitenkin rahan kassalle ja kiittelin syvästi ja poistuin kiireesti kaupasta.

   Pieni linja-auto pysähtyi meidän kohdalle, ja nousimme autoon. Katsoin äkkiä ja huomasin auton olevan aivan tyhjänä. Kysyinkin kuljettajalta, että ”aivanko meitä varten tulitte”. ”Emme tosiaan, vaan tämä alkumatka on hiljainen, vasta tuolla loppupäässä alkaa matkustajia tulemaan kyytiin. Niin sinnekö Mansikkamäkeen pitäisi päästä”. Nyökyttelin kuljettajalle. Me jäimme aivan etupenkille, kun oli tarkoitus kuljettajalta saada hiukan tietoa tästä hullusta-miehestä. ”Vai, että hullusta-miehestä. Meilläpäin puhutaan vain Virtasesta, sillä Virtanen hänen nimensä on. Siinä tapahtui sellainen kurja juttu noin kaksi vuotta sitten. Virtanen oli aivan mahdoton mies tekemään töitä. Hänellä oli vakinainen työ ja hän oli aina auttamassa mökkiläisiä, kuka nyt apua vain tarvitsi. Vaimo oli kotona aivan yksin, ennen kuin siellä alkoi kulkemaan erän Virtasen työ kaveri. Ja yks kaunis päivä lähti Virtasen vaimo sen työkaverin kanssa talosta. Pieni paperilappu oli vain jätetty keittiön pöydälle. Virtanen kun tuli illalla kotiin toisen kaverinsa mökkitalkoista. Hän luki vaimon jättämän lapun, lämmitti saunan, riisui ja ei mennytkään saunaan, vaan juoksi pitkin teitä ja huusi hirvittävän kovaa juostessaan. Virtasta ovat poliisit koittaneet saada kiinni mutta eivät he löytäneet. Sitten kerättiin kaikki kylän miehet ja naiset Virtasta etsimään. Virtanen saatiinkin kiinni, mutta kun juuri poliisi oli laittamassa käsirautoja Virtasen käsiin, pääsi hän taas irti. Nyt on tulossa kolmas etsintä, johonka tulee armeijan porukkaakin vielä, ehkä nyt saadaan mies pahanen lopulta kiinni. Yhden talven Virtanen asusteli jo tuolla metsässä. Ehkä hän on jostain jonkin verran saanut vaatetta, kun kuulemma on vielä hengissä.

   Kuljimme äärettömän kapeaa tietä linja-autolla. Jyrkkiä mäkiä ja kurveja oli tuhka tiheään. Ei tänne linja-autolla enää syksyllä pääse, kun tiet pehmenee. Eikä täällä kesälläkään kuljeta, mutta kun täältä pääsee kahdelle kesämökille, niin tätä linjaa on nyt pidetty yllä.

  Auto pysähtyi erään mäen päälle. Ilmeisesti tuolta puolelta se leiri löytyy, mutta varovainen pitää olla. Virtasella on tarkka kuulo, hän kyllä tietää koska metsässä kävellään ja kuka siellä kävelee. Kuski lupasi tulla klo 15 tähän samaan paikkaa.

   Jäimme Anitan kanssa pois autosta. Katselimme ensin ympärillemme ja lähdimme hiljaa kävelemään kuljettajan näyttämään suuntaan.  Metsän piti olla suuri, että pitää olla tarkkana, ettei päästä eksymään.

   Siirtelimme jalkojamme harvakseen ja varoimme astumasta oksien päälle. Samalla katselimme maahan mutta samalla katselimme ympärillemme, jos vaikka Virtasta näkyisi. Huomasimme jonkun matkan päässä tasaisen nurmikko-alueen. Ruoho oli matalaa ja suuri sammal-alue teki alueesta erikoisen näköisen. Muualla oli tiheä metsä mutta tässä yhdessä kohtaan oli noin puolen hehtaarin kokoinen sammal matto. Kävimme katsomassa tätä aluetta ja huomasimme, että siitä oli kerätty sammalta. Meillä tuli heti Virtanen mieleen. Siksi menimmekin takaisin metsän siimekseen ja ajattelimme hetken tutkia, näkyisikö tätä hullua-miestä missään.

   Jäimme Anitan kanssa istumaan mättään päälle ja seurasimme katseillamme sammal-aluetta. Anita halusi tulla aivan minun viereeni istumaan. Arvasin, mikä tarkoitus hänellä oli. Ja niinhän siinä sitten kävikin. Tyttö työnsi päänsä aivan minun pääni viereen ja alkoi pussailemaan minun korvaan, poskeani ja kohta meidän huulet löysivät toisensa. Suutelimme intohimoisesti, että katseemme sammalkentälle unohtui täysin. Kaukainen yskäisy sai meidät lopettamaan. Katsoimme heti sammal-alueelle päin, ja näimme siellä jonkun ihmisen. Hän kaivoi jotain maasta ja piti erikoista ääntä. Se ei ollut puhetta, vaan ennemmin jotain örinää. Sitten se ihminen lähti, hän katosi nopeasti. Jäimme kuitenkin vielä istumaan, odottamaan jos se ihminen palaisi vielä takaisin. Jäimme hiljaa supattamaan, oliko tämä mies vai nainen. Itse huomasin tietenkin miehenä heti, ettei hän ainakaan ylävartalostaan ollut nainen, koska oli ilman paitaa. Samoin hänellä oli housunaan jotkin Tarzanin tapaiset housut. Ja ilmeisesti hänellä ei ollut kenkiä lainkaan. Odottelimme jännittyneenä tätä ihmistä takaisin, ja tulihan hän takaisin. Hiljaa seurasimme hänen toimiaan. Tuntui, kun hän ottaisi sammalta isoina paakkuina mukaansa. Ja taas hän hävisi johonkin. Hän tuli äkkiä ja lähti myöskin äkkiä. Sovimme Anitan kanssa, että tulemme pois piilosta, aivan tähän sammal-alueen reunaan ja kuljemme hiljaa häntä kohden

    Pidimme katsetta maassa mutta samalla tirkistelimme sinne päin, missä ehkä Virtanen oli hetki sitten. Ja niin hän tulikin. Hän ei ensin huomannut meitä, mutta sitten huomasi, kun kyyristyi polvilleen. Hän nousi pystyyn ja alkoi heiluttamaan meille aivan kuin meidän pitäisi lähteä sammaleen päältä pois. Lähdimme kuitenkin kulkemaan Virtasta kohden, hiljaa ja varmasti. Emme katselleet miestä kohden, vaan sitten kun hän alkoi huutamaan möreällä äänellä. Katsoimme häntä, ja huusimme takaisin, että ”mitä sulla on asiaa. Tulemme lähemmäksi, kun emme saa selvää”. Kuljimme hiljaa miestä kohden, mutta kuitenkin pidimme varamme, jos hän lähtee juoksemaan meitä kohden, niin sitten lähdemme karkuun. Pääsimme jo 20 metrin päähän, kun Virtanen juoksi johonkin metsään. Menimme katsomaan, mitä hän oikein kaivoi. Syy selvisikin pian, sammalmattoa hän oli kuorinut maasta. Tuntui, että sydämeni hakkasi kovalla jyskeellä. Anita otti kädestäni kiinni ja laittoi minun käteni oman sydämensä päälle. Kova pumputus hänenkin rinnassa tuntui. Mitä me nyt tehdään. Mennäänkö katsomaan tuonne mihinkä hän äsken juoksi, vaiko odotetaanko tässä. Se oli tietenkin varma, ettei hän tänne uskalla tulla. Mutta uskalsi hän kuitenkin. Kovaa huutaen hän juoksi metsästä ja hänellä oli puinen keihäs kädessä. Meidän oli pakko lähteä juoksemaan karkuun. Lopetimme juoksemisen, kun huomasimme hänenkin palaavan siihen kohtaan jossa kuori sammalta maasta. Jotenkin minulla tuli mieleen, että jos minä menisin yksin, jos hän vihaa naisia, ajatellen hänen omaa vaimoaan, kun karkasi. Näin teimme, ja lähdin hiljaa kävelemään Virtasen luo. Virtanen nousi pystyyn ja seisoi aivan paikallaan. Keihään hän ainakin otti käteensä, mutta seisoi kuitenkin odottaen. Pääsin jo noin kymmenen metrin päähän ja aloin puhumaan hänelle. Kyselin vain, että onko hän nähnyt Korvasieniä, niitä me vaimoni kanssa keräilemme. Virtanen näytti Anitaa, ravisti päätään ja heilutti kädellään ilmeisesti pois, pois.  Kerroin Virtaselle, että ei me tehdä sulle mitään pahaa. Me ollaan vaan keräämässä sieniä. Nyt jäi Virtanen katsomaan minua suoraan silmiin. Sitten näytti kädellään, ilmeisesti istumaan, ja istuinkin. Samoin Virtanen istui. Kyselin häneltä, että mitä hän on rakentamassa. Virtanen tuijotti minua ja sanoi jotain siansaksaa, josta en saanut mitään selvää. Tuntui, että hän on menettänyt puhekykynsä, tai ei vaan uskalla puhua enää. Pyysin Virtasta näyttämään käsimerkeillä, mihinkä hän sammalta kantaa. Hän näytti metsään päin ja nousi ylös, viittasi kädellään minua seuraamaan.

 

   Kuljin Virtasen perässä, kun hetken päästä tuli kallioseinä vastaan. Virtanen näytti kallioseinässä olevaa reikää. Sinne hän kiipesi ja viittasi minuakin kiipeämään. Sinne ei ollut näillä hiukan pienillä saappailla kovinkaan vaikea päästä. Otin salaa kuvia luolasta, joka oli kyllä tehty aika viihtyisän näköiseksi, jos ajatellaan luolaa. Seinille kallion rakoihin oli työnnetty sammalta, jotka roikkuivat kallion seinämää vasten. Samoin lattialla oli sammalta. Ovi-aukkoa hän näytti ja samalla lattialla olevaa, ilmeisesti mattoa. Mattoa oli punottu paksuilla ruohonipuilla, aivan kuin mattoa. Se ilmeisesti tulee suuaukkoon. Sain aika monta kuvaa. Näytin Virtasen ihoa, tarkoittaen, että onko hänellä vaatteita. Hän kyllä ymmärsi puhetta hyvin mutta ravisti tässä kohtaan päätään. Puhua hän ei uskaltanut, tai sitten häneltä oli mennyt puhe kyky. Kiittelin Virtasta ja tarjosin hänelle kättäni kiitokseksi ja lähdin kipuamaan luolasta alas.

   Kiiruhdin nopeasti Anitan luo ravistellen päätäni. Nyt tyttönen meidän on aika menne odottelemaan linja-autoa. Auto tuli ja me suuntasimme istumaan auton peräosaan. Olin hiljainen poika, vaikka Anita koitti saada minuun yhteyttä, niin en tahtonut huomioida mitään. Auto pudotti meidät tien varteen, johonka jäimme odottamaan toista autoa. Auto tuli ja nousimme siihen. Kysyin Anitalta, että missä on Alko, nyt minun tekee mieli vetää pääni täyteen.

    Alkossa oltiin käyty ja suuntasimme hotellille. Huoneeseen päästyämme tein molemmille lasit. Riisuin saappaat ja kaikki vaatteet pois, ainoastaan kalsarit jätin jalkaan. Näin teki myös Anita. Ja kun ensimmäiset lasit oli juotu, lähdin kävelemään suihkua kohden, niin teki myös Anita. Viruimme kauan suihkussa, kuivasimme toisemme ja lysähdimme vuoteelle selällemme. Aloin kertomaan Anitalle, miten minun kävi tätä Virtasta sääliksi. Uskon, että hän oli hyvä ja auttavainen mies niin kuin kuljettajakin kertoi. Jotain kovin kummaa hänelle tapahtui. Näytin Anitalle niitä kuvia, joita salaa pääsin hänen luolasta ottamaan. Mies siellä rakensi omaa kotiaan kallion sisään. Naista hän ei halunnut mukaan katsomaan luolaa, hän oli saanut naisista tarpeekseen. Ehkä vain yhdestä naisesta, mutta  rinnasti kaikki naiset samanlaisiksi, kun oma vaimo oli ollut.

   Nautimme tytön kanssa viinaa, ja lopulta multa pääsi itku. Käperryin tytön kainaloon ja itku tuntui olevan se ainut, joka tähän auttoi.

   Viina tuntui tekevän tehtävänsä. Puheeni alkoi jo sammaltamaan, vaan vielä oli tehtävää, tai ainakin ajateltavaa, mitä voisimme tehdä. Pitäisikö meidän käydä poliisin luona ja kertoa tästä meidän tapaamisesta. Toisaalta se on väärin, kun kaveri tekee omaa kotia itselleen. Mutta ei Suomessa voi talvea pärjätä pienillä kalsareilla ja ilman ruokaa. Pitäähän hänet saada toisten ihmisten joukkoon.

   Aamulla heräsin, tai heräsimme yhtä aikaa. Päätettiin käydä syömässä jotain ja sitten marssimme poliisin luo. Näin päätettiin, kun marssimme poliisikammaria kohden. Poliisi ei vielä tiennyt, koska armeijan väki tulee. Sinne on lähetetty avunanto pyyntö mutta päivämäärä ei vielä ole selvillä. Sovittiin vielä myös, että olen täällä Joensuussa vielä runsaan viikon, että voisin olla mukana tässä operaatiossa. Tai tulen päivän varotus-ajalla, jos satun jo olemaan etelässä.

   Nyt oli aikaa tutustua Joensuuhun Anitan kanssa. Kävellessä puhuimme, että mitä meidän suhteelle tapahtuu. Anitalla oli vielä koulua vuosi jäljellä. Ja ehkä paremmat mahdollisuudet, on etelästä saada töitä. Meidän pitää vaan soitella ja lähetellä sähköpostia. Ehkä voisin sieltä tulla käymäänkin jonkun kerran. Näin me tytön kanssa tehtiin kipeitä päätöksiä. Molemmat piti toisistaan äärettömän paljon.

   Kaupunkiin tutustuttiin ja välillä huilattiin hotellilla. Kävimme tutustumassa myös Anitan kotiin. Siellä minulle selvisi, että varsin hieno perhe löytyi Anitan takaa. Hekin kuulemma tuntuivat pitävän minusta.

   Kerkesin jo etelään, kun tuli poliisilta kutsu. Kahden päivän kuluttua heillä pitäisi olla kiinniotto tilanne. Minä lähdin sinne välittömästi. Ilmeisesti en pysty olemaan ainakaan niin lähellä, että Virtanen tuntisi minut. Ja ei se varmaan olisi niin hyväkään asia, silloin taas yksi ihminen hänet pettäisi.

   Tapaus oli sitten, kun Virtanen, hullu-mies otettiin suuresta metsästä kiinni. Nyt mies narutettiin niin tiukasti, ettei varmasti pääse karkuun. Virtanen kuljetettiin johonkin suljettujen ovien taakse, sairaalaan kuitenkin. Nyt sitten näkee, kuinka hän selviää tästä.

   Jälkeenpäin sain tietoa Virtasen paranemista. Suljettuun huoneeseen piti saada miehet hoitajiksi. Ensin monenkin eri naisen kanssa oli yritetty, mutta hän huusi suoraa huutoa ja käpertyi nurkkaan. Nyt kun hän on ollut jo viisi kuukautta, hän on jo avannut verhoja, että näkee sairaalan käytävillä myöskin naisia. Koulutusta hän on saanut aivan ABC- kirjasta lähtien. Nyt kuulemma hän osaa jo lukea muutaman lauseen mittaisia tekstejä erittäin sujuvasti.

   Näin päättyi asia Virtasesta. Kukaan ei tiennyt missä Virtasen entinen vaimo asui, uuden miehensä kanssa. Miten olivat asiat avioliitosta. Ilmeisesti Virtanen oli vielä liitossa vaimonsa kanssa.

Kiitos, kun olit kanssani, piditkö

piki

  

  

  

Korvatunturin tiedote.

    Sain viikolla kauniin kirjekuoren. Ulkoasussa oli, poro rekineen, jossa pukki istui suuren lahjasäkin vieressä. Mielessäni pyörähtelivät asiat, ilmoittaako pukki, että en saakaan tänä vuonna lainkaan lahjaa. Avasin kirjettä peloissani ja jännittyneenä. Viimein sain kirjekuoren auki ja taitoin kirjeen suoraksi pöydälle ja ryhdyin lukemaan pukin lähettämää kirjettä.

   Hyvä lukija (minun nimeni)

   Haluan tiedottaa sinulle, kun olemme jo ennestään löytäneet yhdessä joulurauhan, että pukin elämä ehkä tulee muuttumaan. Naisten koskettelu,, tuijotus ja lasten nostaminen ehkä ”  väärästä”  kohtaan. Olen syvästi huolissani, jos nämä väitteet koskevat pukkia.

   Olet varmasti ymmälläsi tästä kirjeestä, siksi tahtoisinkin hiukan asiaa paremmin selvittää.

   Pukkihan nostelee lapsia syliin monia, monia kertoja. Lapset kun ovat sylissäni, niin kuuntelen lasten toivomuksia ja laulammekin yhdessä. Jos siinä nostovaiheessa, esimerkiksi pukin käsi hiukan luiskahtaa, vaikka kohti haarustaa, niin siitä voisi saada syytteen, vaikka pedofiilis- asiasta. Olin kovasti huolestunut, kun kuulin tämän väitteen. Kymmeniä lapsia kun nostelee päivän aikana syliin, niin siinä alkaa jo voimat ehtymään ,ja joskus sitä sattuu ote lipsahtamaan.

    Nyt kun joulu lähenee, ovat naiset nousseet ” takajaloilleen”.

Koskettelu; eli käsi on ollut vähän väärässä paikassa ja jopa tuijotuskin, olisi ei- toivottu asia. Näitä asioita monessakin paikassa, siis kodeissa tulee tehtyä. Tontut käyvät tutkimassa ikkunoiden takana, ollaanko sitä kilttejä. Ja tuijottamallahan siitä selvitään. Jo kohteliaisuus kysymys on, kun puhutaan, niin katsotaan suoraan silmiin, näin ainakin pukkia on opetettu puhuessaan tekemään. Se tuo sellaisen turvallisen tunnun, ja puhuja ainakin tietää, että häntä kuunnellaan. Näin pukki ainakin tämän asian kokee.

  Sitten vielä tämä pahin juttu, kun pukki tulee käymään aattona kodeissa.  Jokaisessa kodissa on hiukan erilainen käytäntö. On ihan normaaleja koteja, jossa lapset laulavat pukille ja pukki jakaa lahjat. Mutta on myöskin niitä villimpiä koteja, joissa ei lapsia ole. Naiset siellä haluavat pukin syliin ja heitä pitää kyllä hiukan pidellä kiinni, etteivät he putoa sylistä lattialle. Olisi se aika toivottaman hupaisan näköistä, jos pukki istuisi tuolilla kädet roikkuen kohti lattiaa. Jos ei näitä hilpeällä tuulella olevia naisia pitäisi yhtään kiinni, niin kyllä he putoisivat pukin sylistä kyllä lattialle. Ei siinä aina tiedä, mistä sitä milloinkin saa pitävän otteen. Naisen kehosta on tehty nyt niin arvokas ja koskematon, että kosketuksesta tulevat poliisit paikalle. Ja jälkeenpäin kysellään, missä pukki oikein on. Ymmärrän tietenkin naisia, jos miehet laittavat käden polvelle tai työntävät kättään housun kauluksesta sisään. Mutta osa näistäkin tapauksista varmasti koskevat myös pukkia. Ei olisi kivaa, jos pukki istuisi putkassa aattoillan, tai ehkä useammankin peräkkäin.

   Pukille jo sattui viime jouluna eräs tapaus, josta olen erittäin pahoillani. Aattohan on meille punahattuisilla erittäin kiireistä aikaa. Silloin mennään kovalla kiireellä eteenpäin ja aina sattuu pieniä kommelluksia joita ei pysty aina välttämään.

   Olimme Tohmajärvellä jakamassa lahjoja ja menimme Annin ja Matin pihaan. Kolkutin ovelle, mutta ei kukaan tullut ovea avaamaan. aukaisin ulko-oven ja astuin sisään. Huone oli pimeä ja tapailin valokatkaisijaa oven pielestä. Huoneen toisesta päästä juoksi joku tähän samaan pimeään huoneeseen ja läväytti tullessa oven kiinni.  Ilmoitin, että joulupukki täältä on tulossa, mutta mitään ei kuulunut. Lopulta löysin pari pientä nappulaa, katkaisijan tapaista, ja vieläpä molemmille käsille omansa. Pyörittelin niitä ja nostelin ylös ja alas, mutta ei niistä nappuloista mitään valoa tullut. Samalla aukesi ovi, ilmeisesti sieltä mistä olin itsekin tähän huoneeseen tullut. Taskulampulla suunnattiin valoa minua kohden, ja huomasin nojaavani Annia vasten, jolla posket loistivat punaisina, ja pukin kädet olivat Annin rinnuksilla. Mies lampun takana oli Matti, joka kertoi, että ei tässä huoneessa ole vielä valokatkaisijoita. Heillä oli remontti, jossa huoneitä oli suurennettu ja pimeä huone oli talon eteinen, eli entinen keittiö.

      Mutta häpeissäni sain lahjat jaettua. Nyt on Annilta tullut kirje Korvatunturille, jossa hän ilmoitti, ettei pukin tarvitse tänä vuonna tulla heille. Olen suuresti pahoillani. Nyt jäävät Anni ja Matti ilman villaisia käsineitä ja sukkia. Heillä nämä joulut ovat olleet hiukan yksitotisia. Molemmille tuli yksi lahja. Vuoron perään käsineet ja sukat. Muita toivomuksia ei ollut     kun heillä ei ollut lapsia.

  Minä toivoisin, että olisi joku kuka näihin asioihin voisi puuttua. Ei ole mukavaa, jos näiden esitettyjen tapausten jälkeen pukin kierrokset pienenevät.    

   Voi sitä pukkia. Harmillista luettavaa. Ei kaiketi sitä kukaan toivo, että joulupukki jäisi pois aattoiltaa hauskuttamasta. Mutta miten tuon asian eteen voisi tehdä?

   Tapasin tosiaan joulupukin täällä Hyvinkäällä eräissä pikkujouluissa Torikadulla eräänä vuonna. Kävimme pukin kanssa antoisan keskustelun. Ehkä pukki huomasi tämmöisen vanhan ukon silmissä olleen kiinnostuksen jouluun. Hän silloin sanoikin minulle, että ”kiva, että hän vieläkin näkee ihmisiä, joille joulu on tärkeä asia. Uskon, että sinunkin sydämessäsi on joulu aina. Jatka joulun vientiä eteenpäin ja jaa joulun sanomaa myöskin ihmisten sydämiin”.

   Sitä minä olen koittanut tehdä ja teenkin edelleen. Joskus se on raskasta, kun vanhat muistot tulevat mieleen. Mutta silloin, ainakin minua rauhoittaa se, kun katson taivaaseen, ja muistelen pois menneitä ihmisiä.

Oikein hyvää ja rauhallista joulua kaikille ihmisille.

piki

Voi kun se on joskus vaikeaa

Kumma kun sitä joutuu vanhoilla päivillään vielä kaiken kokemaan.
En tiedä kuinka vaikea tilanne on silloin kun nuori ihminen joutuu pois töistä, eli saamaan lopputilin. Perhe on perustettu ja ehkä lainaakin on vielä ihan riittävästi jäljellä.


Itse koin tälläisen tilanteen jo jokin aika sitten. Työt loppuivat, ja firma kaatui. Lainaakin jäi ihan riittävästi. Pienen helpotuksen sain itselleni kun juoksin metsään ilman narua ja huusin aivan silmittömästi ja pitkään. Asunto ei kuitenkaan mennyt kun asuin vuokralla. Kuitenkin ei se huutaminen asioita mitenkään järjestänyt mutta saihan hetkellisesti pahan olon pois.

Jotenkin tuntuu pahan seuraavan vain minua. Kävi näet niin, että olin jo eläkkeellä mutta tuntui vain se jokapäiväinen mattojen piiskaaminen jo kyllästyttämään. Otinkin puhelimen käteeni ja kävin soittelemaan erääseen huoltoyhtiöön. Oli tarkoitus, että jos siellä olisi jotain pientä tekemistä vaikka nyt nurmikon ajoa. Kuitenkin oli vielä halu tehdä töitä kun siihenkin olin saannut hyvän kokemuksen. Viimein sain kiinni asiasta tietävän henkilön ja pääsinkin töihin. Mistään kummemmasta ei sovittu kun vain nurmikonajosta ja jos kiinnostusta riittää niin talvella tulisin auttamaan lumitöiden teossa.

Työt alkoivat ja heti ensimmäisestä päivästä alkaen tuntui töitä olevan erittäinkin paljon. Ehdotettiin, että saat painaa ylitöitä jos sinusta siltä tuntuu. Ja olihan sitä työtä kun pääsin oikein sisälle siihen varsinaiseen työhön.
Soittelin kolmelle isännöitsijälle, koska halusin saada tietooni heidän tarpeet mitä pihoilla pitäisi tehdä. Täytyy selvittää vielä, että en ollut varsinainen huoltomies, vaan pihoilla tönkivä äijän retale. Isännöitsijöiltä tulikin kiitettävästi tietoja mihinkä he haluaisivat työtä kohdentaa kaiken nurmikonajojen ja siisteyden lisäksi. Yksin tehden tämä oli erittäin suuri piiri. Koitin unohtaa ruokailun, söin evääni ajaessa autoa tai ruohoa päältäajettavalta koneella. Eihän se paljonkaan auttanut mutta kun en ole tottunut istumaan hallillakaan. Töitä tehdään silloin kun sitä on.

Monet jo ajattelevat, mitä se eläkepapparainen vielä siellä töitä tekee, miksei anna nuorille jo tätäkin tehtävää. Kerkisin jo melkein kahden vuoden aikana tämän huomaamaan, ettei ole ehkä nuorten työ.                                                                                                                                        
 Kuusi poikaa tätä työtä oli tekemässä niin ei se vaan tahtonut onnistua. Ruohonleikkureista katkesi terät, ja puhelimien kanssa vietettiin aikaa enemmän kuin työn parissa. No oli miten oli, minun tehtäväni ei ollut puuttua näihin asioihin. Minä tein vain sitä työtä johonka olin lupautunut. Kiitosta tuli isännöitsijöiltä mutta ei sekään vaan auttanut.

Se vuokrataloja hoitava isännöitsijä firma päättikin kilpailuttaa huoltomiestyöt. Juuri kun kaikilla työntekijöillä meni hyvin ja isännöitsijät olivat tyytyväisiä meidän kaikkien työhon, he halusivat kilpailluttaa jälleen ja sanoivat meidät helmikuussa irti. Meidän viimeinen työpäivä olisi 31.5. Tietenkin jos hintakilpailussa sattuisimme lyömään halvimman tarjouksen, niin työt jatkuisivat tietenkin. Mutta näin ei sitten käynyt, eli hieman runsas kuukausi on vielä aikaa tehdä tässä firmassa töitä.                                                                                                                                                                                                                                                           Emme kukaan uskoneet, että näin voisi käydä, kaikista kehumisista huolimatta joita isännnäitsijät antoivat. Kävi vielä niin, että isännöitsijät olivat antaneet kaikkien meidän puhelinnumerot sille uudelle yrittäjälle joka tulee jatkamaan tätä samaan työtä. Kävi muuten eräs isännöitsijä vielä eräässä pihassa multa kysymässä, että oletko halukas siirtymään tämän toisen firman palvelukseen. Olivat ilmoittaneet vielä, että he vaativat, että minut pitää ottaa mukaan koska he vaativat niin. No eipä sieltä mitään soittoa tullut minulle, toisille kyllä soittoja tuli. Jää nyt nähtäväksi mitä tapahtuu. YT- neuvotteluja on ollut ja alunperin kahdeksan saa lopputilin Hyvinkäältä ja Klaukkalasta. Viimeinen tieto on että neljä saa lähteä.
Tuntuu vain vahvasti siltä, että olen ensimmäinen joka lähtee. Tätä työtä olisin ollut halukas tekemään vaikka se raskasta onkin. Varsinkin kun nyt keräämme hiekkoja pihasta jota onkin erittäin paljon tämän talven jäljiltä.
Haluaisin antaa kiitoksen niin isännöitsijöille kuin asukkaillekkin jotka kiittivät minua hyvästä työstä. Ehkä alan taas tamppaamaan mattoja kotonani.

piki