Oli
syksyinen ilta. Vettä oli satanut koko päivän. Ja lapsetkin olivat tulleet
koulusta kotiin. Kerttu äiti oli vaan tuskainen. Tuskainen siksi kun Elmeri oli
lähtenyt aamusta keräämään vanhalle tutulleen rankoja, eli polttopuita
metsästä. Kello kävi jo kahdeksaa illalla ja oli pimeää. Kerttu kuitenkin
tiesi, että ei siellä ole puita kerätty, vaan on taitanut tämä päivä mennä taas
viinan kanssa leikkimiseksi. Enemmän häntä säälitti heidän hevonen. Hevonen oli
jo vanha ja nytkin se joutuu seisomaan sateessa ulkona. Äijät kuitenkin istuvat
sisällä viinaa juoden.
Kerttu
ajatteli, että hän vielä odottelee yhdeksään asti, ja lähtee sitten hakemaan
hevosen kotiin. Aikaa kului ja Kerttu kävi ikkunoista katselemassa ulos, jos hevonen
tulisi pihaan. Ja sitten kuuluikin yskintää pihalla. Vaimo vetäisi takin
niskaan ja lähti ulos katsomaan, onko se Elmeri jo kotiin tulossa. Hän raotti
ulko-ovea ja kurkisti ulos. Vesipisarat hakkasivat seinään, ja siitä riitti
pisaroita myöskin Kertun kasvoille. Elmeri torkkui kärryllä, aivan
tiedottomassa tilassa. Hän ei tiennyt maailman menosta mitään. Ensin oli
saatava isäntä sisälle ja sitten seuraavaksi vietävä hevonen talliin. Kerttu
laittoi Elmerin käden kaulansa taakse ja alkoi viemään Elmeriä sisälle. Elmeri
oli melkein jalaton mutta pystyi kuitenkin jonkin verran itseään kannattamaan.
Vaikka sivuaskeleita he joutuivatkin ottamaan, päästin kuitenkin ovelle ja
siitä sisälle. Kerttu jätti isännän keittiön lattialle makaamaan ja lähti
ottamaan hevoselta valjaita pois.
Hevonen oli riisuttu valjaista ja laitettu
ruokaa eteen. Samalla Kerttu kuivasi hevosta vanhalla pyyheliinalla, ettei se
saa mitään tautia. Kerttu purskahti itkuun, kun hän jutteli vanhalle eläin
ystävälle asioita, joita ei koskaan pystynyt miehensä kanssa puhumaan. Hevonen
tuntui ymmärtävän paremmin asioita, kun talon isäntä. Ei isäntä koskaan
vaivautunut kuuntelemaan, jos vaimolla sattui asioita olemaan. Hän joko istui
tuvan tuolissa ja söi, tai luki lehteä tai meni ulos jotain tekemään, jos ilmat
sen sallivat. Ja jos jossain piti käydä, tuli hän aina kännissä kotiin. Siksi
monesti Kerttu jutteli asiansa hevoselle tai lapsille.
Hevonen oli kuivattu ja saanut ruokaa, Nyt
piti lähteä isäntää riisumaan. Lapsetkin olivat jo isänsä tavanneet ja istuivat
keittiön pöydän ympärillä katsellen hiljaa kännistä isäänsä. Vaimo napitti
takin napit auki. Sai vedettyä kädet pois hihoista, ja seuraavaksi saappaat ja
housut pois. Tyyny pään alle ja peitto päälle, nukkukoon siinä nyt niin kauan,
kun herää. Kuitenkin hän jätti pienen lampun palamaan keittiöön, ettei isäntä vaan
pelästy, kun herää.
Niin oli taas yksi päivä kulunut. Kerttu
ohjasi lapset nukkumaan samalla kuin itsekin meni levolle. Kuitenkin hän päätti
lukea vielä kirjaa pienen hetken, koska virkistyi hevosta talliin viedessä. Hän
kuulosti välillä, kuuluuko keittiöstä mitään ääntä. Mutta hiljaista tuntui
olevan ja hän sulki kirjan ja silmänsä ja alkoi myös nukkumaan.
Kerttu heräsi kuuluisan kukon kiekaisun
aikaan. Vaatteet päälle saatuaan, hän lähti katsomaan, onko isäntä jo herännyt.
Hän katsoi, että Elmeri oli ihan samassa asennossa, kun hän oli sen siihen
illalla jättänyt. Arkaillen hän kokeili kaulalta valtimosta, sykkiikö sydän
enää. Ei sykkinyt ja Elmeri oli jo aivan kylmä. Itku purskahti silmään
Kertulla. Hänen itkustaan ei tahtonut tulla loppua kuin vasta sitten kun lapset
tulivat yläkerrasta alas. Lapsilla silmät pyöristyivät, kun he näkivät isän
makaamassa edelleen lattialla ja äitinsä itkevän. Lapset menivät äitinsä
ympärille, ja halasivat häntä. Sitten alkoivat lapsetkin itkemään. Tiina ja
Miia itkivät mutta Ilpo oli totinen, hän ei itkenyt, vaikka halasikin äitiään
lujasti.
Viimein Ilpo kysyi, että meidän on
lähdettävä kouluun. Kului hetki, kun äiti ilmoitti, että tänään ei tarvitse
mennä kouluun, hän soittaa opettajalle. Samoin on soitettava myöskin
lääkärille.
Opettajalle oli soitettu ja lääkäri kävi
toteamassa, että Elmeri on kuollut. Seuraavaksi tuli hautajaisten
järjestämiset. Onneksi Kertun sisko asui pienen matkan päässä, jonne hän
myöskin soitti. Sisko tulikin Kertun luo juuri silloin kuin ruumisauto tuli
hakemaan Elmeriä pois. Ja kun auto lähti, alkoi Kerttu taas itkemään. Sisko
koitti lohdutella ja lupasi laittaa aamupalaa heille ja lapsille. Mutta vaikeaa
oli mitään syödä, mutta yritettävä oli kuitenkin.
Päivät kuluivat ja Elmerikin pääsi haudan
lepoon. Ei hautajaisissa väkeä paljon ollut, kun tämä pariskunta ei oikein
missään liikkunut. Ja ei Kerttu oikein uskaltanut isäntää mihinkään naapuriin
pyytää, kun tiesi, että kännin hän taas ottaa. Kerttua hävetti aina isännän
juominen. Jos olisi ottanut, vaikka yhden tai kaksi lasia, mutta aina piti
vetää koko pullo tyhjäksi.
Päivät kuluivat hiljalleen. Lapset kävivät
koulua ja Kerttu syötteli hevosta ja muutenkin piti huolta tästä arvokkaasta
eläin ystävästä. Mutta ei ollut mitään tekemistä. Asunto oli syrjässä, josta
kirkonkylään oli kolmisen kilometriä. Maa pläntti oli pieni vajaan kahden
hehtaarin suuruinen, sillä paikalla ei elä. Jotain oli keksittävä tai sitten
lähdettävä hakemaan kunnalta avustusta. Kerttu istui pihalla olevan ison kiven
päällä ja mietti asioita. Kun samalla sattui sisko pyöräilemään pihaan. ”Mitäs
se sisko täällä kivellä istuu mietiskelemässä”. ” Kun ei tiedä mitä alkaisi
tekemään, että saatais rahaa jostain”. ”Niin töitähän täällä ei ole mutta
kuulin, että tuonne vanhalle nuorisoseurantalolle haetaan siivoojaa. Sinne
tulee jonkun viikon kestävät myyntitapahtuma. Kunta koittaa saada ihmisiä
asukkaiksi ja jos täällä on sellaisia ihmisiä jotka käsillään askartelevat
jotain, niin voivat tulla myymään omia tuotteitaan. Kunta koittaa auttaa
sellaisia ihmisiä eteenpäin, että jos vaikka jotain tuotteita löytyisi joita
voisi laittaa, vaikka sarjatuotantoon. Mitäs sanot, soita sinne äkkiä, tai
menee sekin ainut paikka sivu suun”. Lehdestä katsottiin ilmoitus ja Kerttu
soitti numeroon viipymättä ja sisko jäi juomaan kahvia ulos. Kerttu tuli hetken
päästä hymyilevänä ulos. Mä sain sen paikan. Oli kuulemma joku toinenkin
soittanut. Mä kerroin hänelle, että isäntä kuoli juuri ja, että on kolme
alaikäistä lasta. Niinpä se paikka on sitten minun. Kiva kun tulit ja kerroit
tästä hommasta. Huomenna pitäis sinne aamusta mennä. Siellä on joku mieskin,
joka hoitelee paikan päällä käytännön asioista.
Aamulla Kerttu lähti pyöräilemään
nuorisoseurantalolle. Hänellä oli iloinen mutta kuitenkin jännittynyt olo. Hän
ei ollut koskaan ollut töissä, jos ei lasketa sitä aikaa, kun lapsena oli ollut
sokerijuurikkaita harventamassa. Mutta sitten tulikin Elmeri kuvioihin. Hänellä
oli hevonen, ja valmis talo jonne melkeinpä heti muutin. Sitten tuli lapsia,
että ei siitä oikein mihinkään päässyt töitä kyselemään. Elmeri teki pieniä
auttamis- hommia josta sai pikkuisen rahaa. Mutta nyt minä poljen omaan
työpaikkaan.
Kerttu saapui talon pihaan, jossa erän mies
jo häntä odotteli. Mies tuli esittäytymään ja kertoi nimekseen Mattin. Ja
sitten lähdettiin katsomaan taloa sisältä. Keittiö pitäisi luututa, kun täällä
keitetään kahvia ja tehdään vähän leipiä, jos sattuu ihmisille tulemaan nälkä.
Samoin tämä juhlasali, kun tänne tulee myyntipöytiä. Wc:t, ja eteiset sun
muuta, että kyllä hommia löytyy. Sitten myyntityötä tehdään täällä näillä
näkymin kuukauden ajan ja siivota täällä pitäisi joka päivä ja keitellä kahvia.
”Miltäs tää tuntuu” kyseli Matti. Kerttu oli onnellinen tästä työstä, kumpa
saisi jotain muutakin työtä, kun tämä loppuu. ”Mennään nyt tää työ ensin
loppuun. Kyllä kunnalla on muitakin suunnitelmia kuulemma tulossa”. Miltäs
tuntuu, otatko tämän työn, niin tiedän kertoa pomolle asian”. ”Otan tietenkin,
tää oli erittäin hyvä asia, että sain tämän työn”.” Huomen aamulla sitten tuut
tänne ja tässä on sulle avain. Mä tulen tänne jossain vaiheessa ja tuon sulle
kahvia, että voidaan sitä nautiskella työn välissä”.
Kerttu lähti polkemaan pyörällään kotiin,
mutta päätti käydä siskonsa kautta kertomassa työstä. Ja sitten kotiin, koska
lapset tulevat kohta koulusta.
Niin päivät kuluivat ja taloa siivottiin
oikein juuriharjan kanssa. Mattikin huomasi, että talo oli saanut jo juhlavan
olon. Kahvia keitettiin välillä ja syötiin eväitä. Talosta ei kukaan ollut
pitänyt huolta aikoihin. Molemmat kertoivat omista kotioloistaan. Tuli selväksi,
että Matin vaimo oli ottanut eron, Kerttu ihmettelikin asiaa, mutta ei
kehdannut kysyä syytä. Tehtiin töitä ja joskus Mattikin jäi auttamaan, kun
Kerttu pesi ikkunat. Ikkunat olivat tarttuneet kiinni, kun niitä ei oltu
aukaistu pitkään aikaan.
Pikkuhiljaa Kerttu ja Matti ystävystyivät ja
enemmän, puhuttiin jo henkilökohtaisimmista asioista. Ja jo ensimmäisen tilin
saatuaan, Matti pyysi Kerttua heille juomaan kahvit. Mutta ei Kerttu vielä
tohtinut lähteä Matin kotiin. Vaan hän lähti kotiin, kun lapset olivat tulossa
koulusta. Taas kului muutama päivä, kun sattui Kertun pyörän kumi puhkeamaan.
Matti auliisti lupasi viedä Kertun kotiin ja paikkaa kumin samalla. Näin
sovittiin ja Matti kyyditsi Kertun kotiin. Kerttu laittoi kahvit valumaan ja
laittoi oikein pullaa pöytään. Matti korjasi pyörän kumin ja sitten odoteltiin
lapsia koulusta. Näin pääsi Matti jo hiukan lähemmäksi Kertun maailmaa.
Aamulla jo töissä yritti Matti saada Kertun
huomiota osakseen. Hän jo kyseli, että olisiko mitenkään mahdollista, että
voisin muuttaa Kertun luo. Kerttu hiukan hämmästeli moista asiaa, kun ei
Elmerikään ole ollut haudassa, kun vajaa kolme kuukautta. ”Ehkä ei nyt
kuitenkaan vielä”, kertoi Kerttu. ”Mutta kun omistaja vaatii taloa omaan
käyttöön, niin mun pitäisi muuttaa sieltä pois”. Nyt tuntuivat asiat menevän
solmuun. Matti koitti saada Kertun suostumista kaikenlaisilla verukkeilla. ”Ajatteleppa,
että mulla olisi auto, niin pääsisit sinäkin liikkumaan lasten kanssa paremmin.
Ja mä osaisin tehdä remonttiakin, kun Teillä näkyy olevat aika paljon
laittamista sisällä ja ulkopuolella. Kyllä talo kaipaa aina miestäkin tekemään
ne rouvimmat työt. Kerttu tuntui olevan vaikean päätöksen edessä.
Seuraava yö meni miettiessä, kuinka hän
saisi uskottavasti Matille sanottua asian, että hän uskoisi kerralla. Sitten
kun Kerttu oli jo luovuttamassa ajattelut, syntyi jonkinlainen salaman isku
hänen päässään. Meillähän on saunan yhteydessä aika suuri saunakammari. Sitä
pitäisi tietenkin laittaa, kun sille ei ole mitään koskaan tehty. Se on ollut
sellainen varasto, jossa on varmasti aivan turhaa tavaraa. Nyt oli Kerttu
saanut jonkinlaisen päätöksen asiaan. Aamulla hän kertoo Matille ehdotuksensa.
Aamulla nuorisoseurantalolla jälleen
tavattiin. Aamupäivällä keitettiin kahvit ja Matti tietenkin otti taas asian esille. Kerttu kuitenkin
toppuutteli Mattia, että saako hän kertoa tämän asian ensin. Kerttu kertoi
saunakammarista, että jos se laitetaan yhdessä kuntoon, niin pääsisit sinne
asumaan ns. vuokralle. Jos näin tehtäisiin, niin eivätpä pääse ainakaan
kyläläiset tämän asian kimppuun, jos asuisit täällä talossa. Kai mä kuitenkin
saisin nukkua siellä sun vieressä. Et tosiaan, sen takiahan se saunakammarikin
kuntoon laitetaan. Vielä se Matti koitti jurnutella vastaan, mutta Kerttu nosti
sormensa pystyyn, ja sanoi, ”Tämä asia on nyt sitten näin päätetty”. Niin oli
asia päätetty ja Matti lupas ottaa peräkärryn mukaan ja työkalut sinne.
Niin alkoi saunakammarin rakentaminen
kuntoon. Jopa Kerttukin oli iloisella mielellä, kun nyt hänelläkin oli jotain
tekemistä. Oli mies, joka käsillään sai aikaan kaunista jälkeä. Kammari
valmistui ja Kerttu oli saanut itseensä naurun takaisin. Jopa lapset olivat auttamassa
rakennustöissä. Nyt oli saunakammari kunnossa, ja sitä piti juhlia. Sauna
laitettiin lämpiämään ja Matti haki autostaan korillisen kaljaa. Kerttu hiukan
ihmeissään katsoi sitä kaljakoria. Hän oli saanut kaiken näköisistä kaljoista
ja viinoista tarpeekseen edellisen miehensä aikana. Oli hän katsellut aina
iltaisin, kun Matti oli lähtenyt kotiinsa, useampia kaljapulloja saunan parven
vieressä. Mutta ei silloin siihen vielä osannut puuttua. Nyt kun Matti kantoi korillisen hänen
silmiensä edestä saunaan, se tuntui hänestä niin vasten mieliseltä. Hänen oli
pakko siitä sanoa Matille. ”Minä en sitten tykkään tuosta juomisesta. Niin
paljon harmia viinakset on meidän talouteen tehneet, että en tykkään siitä
yhtään. Hänen aikana et ainakaan sitä juo, ja pidä se mielessä”. Matti koitti
vielä sanoa, että ”ei nyt yksi kalja mitään tee, ja voisithan sinäkin ottaa
hänen seurakseen, vaikka yhden pullon”. ”Tästä nyt ei sitten enää puhuta”.
Saunaan mentiin, Kerttu meni tyttöjen kanssa
ja Ilpo meni yksin. Koitti Matti tulla Ilpon kanssa, mutta Ilpo ei aukaissut
ovea. Matti odotteli ulkona niin kauan kuin Ilpo tuli saunasta. Sen jälkeen oli
Matin vuoro mennä yksin saunaan. Ei Matti oikein tajunnut Kertun kiukkua.
Oletteli vain, että mitä tuommoisesta kaljasta pitää alkaa ärhentelemään.
Seuraavana päivänä mentiin töihin. Se oli
hiljainen automatka. Kerttu oli hiljaa, vaikka Matti koittikin jotain puhua, ei
Kerttu vastannut.
Nuorisoseurantalolla alkoivat tänään
myyjäiset. Kerttu huolehti keittiön antimista apulaisensa kanssa. Matin
tehtävänä oli auttaa näytteille panijoiden tarpeista, mitä kaikkea sähköjohtoja
kukakin tarvitsi. Väkeä tuntui tulevan, ei ainoastaan omasta kylästä, vaan
myöskin naapurikylistä. Kunnan merkkihenkilöt katselivat myyjäistein tuotteita
ja kävivät jokaista haastattelemassa. Kunnan puolesta se oli tärkeää, sillä jos
jostain löytyisi sellainen itse tehty tuote jota pystyttäisiin hiukan
koneellisesti auttamaan, olisi kunnalla tarjolla sellaisen tuotteen tekemiseen
tiloja. Ja jos vielä saisimme työntekijöitä lisättyä näitä tuotteita tekemään.
Kerttua lähestyi eräs mies, joka oli
kunnalla töissä. Hän siinä alkoi kyselemään, että ”Onkos Matti saanut Teiltä
vuokra-asunnon. Se on hyvä, kun joutuu lähtemään siitä entisestä asunnosta
pois”. Kerttu hiukan höristeli korviaan, ja kyseli, että miksi joutuu
lähtemään.” No mikä mä nyt sitä olen sen paremmin kertomaan, mutta ei kai
pystynyt vuokria maksamaan. Kai se kaljoittelu kulutti rahat niin tarkkaan”.
Vai kaljoittelu, tuumi Kerttu ja jatkoi keittiössä kiireellistä työntekoaan.
Päivä kääntyi iltaa ja myyjäiset päättyivät.
Huomenna jatketaan ja periaatteessa koko viikon vielä. Kerttu ja Matti ajelivat
autolla kotiin. Päivä oli ollut Kertulle raskas. Koko päivä jalkojensa päällä
väsyttivät koko kehoa. Ja vielä erään miehen kertomuksen Matin juomisesta,
eivät tehneet mieleenkään mitään kivaa oloa. Hiljainen oli auto, ei siellä
kuulunut puheen sorinaa. Matti tietenkin yritti, koska eihän hän ollut tehnyt
mitään. Kaljan juontihan on ihan normaalia miesten juontia. Mutta ei Kerttu
vastaillut muuta, kuin aja vain kotiin, että pääsen huilailemaan. Ja niin
päästiin perille omaan kotiin. Kerttu säntäsi nopeasti sisälle, sulkien ovet
perässään. Matti aikaili pihassa, mutta rohkaisi mielensä ja meni myös perässä
sisälle. ”Miksi olet noin vihainen”. ”En tiedä viitsinkö edes kertoa. Minä
olisin toivonut, että kun tänne tulet asumaan, kertoisit edes totta.
Valehtelusta en tykkää, sen tulet huomaamaan”. ”Mitä minä olen sulle
valehdellut, nyt en tajuu”. ”Minkäs takia sinä jouduit siitä asunnosta
luopumaan. Oliko se kalja tai jokin muu, kun et pystynyt vuokraa maksamaan”. ”
No niin, sitä tuntuu ihmisillä olevan aikaa juoruta toisten asioita ympäri
kylää”. Ja niin Matti vihapäissään lähti ulos. Häntä loukkasi asia, joka koski
kaljan juontia. Vai en pystynyt vuokraa maksamaan, tuumaili mies, astellessaan
pihalla.
Viikko mentiin mykkäkoulua. Kumpikaan ei
puhunut kuin aivan tarpeellisen asian, mikä välttämättä oli pakko sanoa. Mutta
kun viikko oli kulunut, katseli Matti, ettivät lapset olleet aivan lähellä.
Otti hän Kertun kädestä kiinni ja pyysi anteeksi. Kertun silmät puhkesivat
kyyneliin. Kerttu ei voinut peitellä muulla kuin esiliinan helmalla silmiään.
Antoihan hän Matille anteeksi. Matti jatkoi vielä, ”en ole kaljaa ostanut enää
viikkoon ja koitan pitää siitä kiinni. Se vaan oli mulle niin vaikea paikka,
kun emäntä otti eron ja muutti pois”. Niin muuttui elämä täysin. Myyjäisissä
käytiin tekemässä työtä ja sekin tuntui olevan menestys. Jopa jälkeenpäin
löytyi myyntilistoilta pari tuotetta, joita pienellä kehitystyöllä saatiin
menestys tuote. Kunta luovutti kahdelle eri tuotteelle omat hallit, jossa
tuotetta kehiteltiin ja uusia tuotteita keksittiin. Muutama henkilö sai vielä
vakinaisen paikan, josta kunta oli mielissään. Ja jatkoakin seurasi. Kunta
laittoi lehteen uusien tuotteiden kehittelyn ja valmistuksen. Ja asukkaat
alkoivat oikein miettimään, mitä voisi alkaa tekemään.
Aika kului ja tuli vuosi täyteen siitä, kun
Elmeri oli haudattu. Matti pääsi tulemaan saunakammarista jo tuvan puolelle
asumaan ja nukkumaan. Moni asia tuli muuttumaan. Kerttu pääsi siivoojaksi
kunnantalolle ja Matti jatkoi ””yleismies Jantusena” myöskin kunnan
palkkalistoilla. Kertun pienen tontin valtasivat nyt vihannekset ja juurikkaat.
Niitä koko perheen voimilla hoideltiin. Kaikilla oli töitä ja sadosta
nautittiin syksyllä, ja mikä tärkeää, koko talven.
Mitä pidit,
anna kommenttia
piki
.jpg)







