Virtasen Elmeri palaa kotiin.

    Oli syksyinen ilta. Vettä oli satanut koko päivän. Ja lapsetkin olivat tulleet koulusta kotiin. Kerttu äiti oli vaan tuskainen. Tuskainen siksi kun Elmeri oli lähtenyt aamusta keräämään vanhalle tutulleen rankoja, eli polttopuita metsästä. Kello kävi jo kahdeksaa illalla ja oli pimeää. Kerttu kuitenkin tiesi, että ei siellä ole puita kerätty, vaan on taitanut tämä päivä mennä taas viinan kanssa leikkimiseksi. Enemmän häntä säälitti heidän hevonen. Hevonen oli jo vanha ja nytkin se joutuu seisomaan sateessa ulkona. Äijät kuitenkin istuvat sisällä viinaa juoden.

   Kerttu ajatteli, että hän vielä odottelee yhdeksään asti, ja lähtee sitten hakemaan hevosen kotiin. Aikaa kului ja Kerttu kävi ikkunoista katselemassa ulos, jos hevonen tulisi pihaan. Ja sitten kuuluikin yskintää pihalla. Vaimo vetäisi takin niskaan ja lähti ulos katsomaan, onko se Elmeri jo kotiin tulossa. Hän raotti ulko-ovea ja kurkisti ulos. Vesipisarat hakkasivat seinään, ja siitä riitti pisaroita myöskin Kertun kasvoille. Elmeri torkkui kärryllä, aivan tiedottomassa tilassa. Hän ei tiennyt maailman menosta mitään. Ensin oli saatava isäntä sisälle ja sitten seuraavaksi vietävä hevonen talliin. Kerttu laittoi Elmerin käden kaulansa taakse ja alkoi viemään Elmeriä sisälle. Elmeri oli melkein jalaton mutta pystyi kuitenkin jonkin verran itseään kannattamaan. Vaikka sivuaskeleita he joutuivatkin ottamaan, päästin kuitenkin ovelle ja siitä sisälle. Kerttu jätti isännän keittiön lattialle makaamaan ja lähti ottamaan hevoselta valjaita pois.

    Hevonen oli riisuttu valjaista ja laitettu ruokaa eteen. Samalla Kerttu kuivasi hevosta vanhalla pyyheliinalla, ettei se saa mitään tautia. Kerttu purskahti itkuun, kun hän jutteli vanhalle eläin ystävälle asioita, joita ei koskaan pystynyt miehensä kanssa puhumaan. Hevonen tuntui ymmärtävän paremmin asioita, kun talon isäntä. Ei isäntä koskaan vaivautunut kuuntelemaan, jos vaimolla sattui asioita olemaan. Hän joko istui tuvan tuolissa ja söi, tai luki lehteä tai meni ulos jotain tekemään, jos ilmat sen sallivat. Ja jos jossain piti käydä, tuli hän aina kännissä kotiin. Siksi monesti Kerttu jutteli asiansa hevoselle tai lapsille.

    Hevonen oli kuivattu ja saanut ruokaa, Nyt piti lähteä isäntää riisumaan. Lapsetkin olivat jo isänsä tavanneet ja istuivat keittiön pöydän ympärillä katsellen hiljaa kännistä isäänsä. Vaimo napitti takin napit auki. Sai vedettyä kädet pois hihoista, ja seuraavaksi saappaat ja housut pois. Tyyny pään alle ja peitto päälle, nukkukoon siinä nyt niin kauan, kun herää. Kuitenkin hän jätti pienen lampun palamaan keittiöön, ettei isäntä vaan pelästy, kun herää.

 

    Niin oli taas yksi päivä kulunut. Kerttu ohjasi lapset nukkumaan samalla kuin itsekin meni levolle. Kuitenkin hän päätti lukea vielä kirjaa pienen hetken, koska virkistyi hevosta talliin viedessä. Hän kuulosti välillä, kuuluuko keittiöstä mitään ääntä. Mutta hiljaista tuntui olevan ja hän sulki kirjan ja silmänsä ja alkoi myös nukkumaan.

   Kerttu heräsi kuuluisan kukon kiekaisun aikaan. Vaatteet päälle saatuaan, hän lähti katsomaan, onko isäntä jo herännyt. Hän katsoi, että Elmeri oli ihan samassa asennossa, kun hän oli sen siihen illalla jättänyt. Arkaillen hän kokeili kaulalta valtimosta, sykkiikö sydän enää. Ei sykkinyt ja Elmeri oli jo aivan kylmä. Itku purskahti silmään Kertulla. Hänen itkustaan ei tahtonut tulla loppua kuin vasta sitten kun lapset tulivat yläkerrasta alas. Lapsilla silmät pyöristyivät, kun he näkivät isän makaamassa edelleen lattialla ja äitinsä itkevän. Lapset menivät äitinsä ympärille, ja halasivat häntä. Sitten alkoivat lapsetkin itkemään. Tiina ja Miia itkivät mutta Ilpo oli totinen, hän ei itkenyt, vaikka halasikin äitiään lujasti.

   Viimein Ilpo kysyi, että meidän on lähdettävä kouluun. Kului hetki, kun äiti ilmoitti, että tänään ei tarvitse mennä kouluun, hän soittaa opettajalle. Samoin on soitettava myöskin lääkärille.

  Opettajalle oli soitettu ja lääkäri kävi toteamassa, että Elmeri on kuollut. Seuraavaksi tuli hautajaisten järjestämiset. Onneksi Kertun sisko asui pienen matkan päässä, jonne hän myöskin soitti. Sisko tulikin Kertun luo juuri silloin kuin ruumisauto tuli hakemaan Elmeriä pois. Ja kun auto lähti, alkoi Kerttu taas itkemään. Sisko koitti lohdutella ja lupasi laittaa aamupalaa heille ja lapsille. Mutta vaikeaa oli mitään syödä, mutta yritettävä oli kuitenkin.

   Päivät kuluivat ja Elmerikin pääsi haudan lepoon. Ei hautajaisissa väkeä paljon ollut, kun tämä pariskunta ei oikein missään liikkunut. Ja ei Kerttu oikein uskaltanut isäntää mihinkään naapuriin pyytää, kun tiesi, että kännin hän taas ottaa. Kerttua hävetti aina isännän juominen. Jos olisi ottanut, vaikka yhden tai kaksi lasia, mutta aina piti vetää koko pullo tyhjäksi.

 

    Päivät kuluivat hiljalleen. Lapset kävivät koulua ja Kerttu syötteli hevosta ja muutenkin piti huolta tästä arvokkaasta eläin ystävästä. Mutta ei ollut mitään tekemistä. Asunto oli syrjässä, josta kirkonkylään oli kolmisen kilometriä. Maa pläntti oli pieni vajaan kahden hehtaarin suuruinen, sillä paikalla ei elä. Jotain oli keksittävä tai sitten lähdettävä hakemaan kunnalta avustusta. Kerttu istui pihalla olevan ison kiven päällä ja mietti asioita. Kun samalla sattui sisko pyöräilemään pihaan. ”Mitäs se sisko täällä kivellä istuu mietiskelemässä”. ” Kun ei tiedä mitä alkaisi tekemään, että saatais rahaa jostain”. ”Niin töitähän täällä ei ole mutta kuulin, että tuonne vanhalle nuorisoseurantalolle haetaan siivoojaa. Sinne tulee jonkun viikon kestävät myyntitapahtuma. Kunta koittaa saada ihmisiä asukkaiksi ja jos täällä on sellaisia ihmisiä jotka käsillään askartelevat jotain, niin voivat tulla myymään omia tuotteitaan. Kunta koittaa auttaa sellaisia ihmisiä eteenpäin, että jos vaikka jotain tuotteita löytyisi joita voisi laittaa, vaikka sarjatuotantoon. Mitäs sanot, soita sinne äkkiä, tai menee sekin ainut paikka sivu suun”. Lehdestä katsottiin ilmoitus ja Kerttu soitti numeroon viipymättä ja sisko jäi juomaan kahvia ulos. Kerttu tuli hetken päästä hymyilevänä ulos. Mä sain sen paikan. Oli kuulemma joku toinenkin soittanut. Mä kerroin hänelle, että isäntä kuoli juuri ja, että on kolme alaikäistä lasta. Niinpä se paikka on sitten minun. Kiva kun tulit ja kerroit tästä hommasta. Huomenna pitäis sinne aamusta mennä. Siellä on joku mieskin, joka hoitelee paikan päällä käytännön asioista.

 

   Aamulla Kerttu lähti pyöräilemään nuorisoseurantalolle. Hänellä oli iloinen mutta kuitenkin jännittynyt olo. Hän ei ollut koskaan ollut töissä, jos ei lasketa sitä aikaa, kun lapsena oli ollut sokerijuurikkaita harventamassa. Mutta sitten tulikin Elmeri kuvioihin. Hänellä oli hevonen, ja valmis talo jonne melkeinpä heti muutin. Sitten tuli lapsia, että ei siitä oikein mihinkään päässyt töitä kyselemään. Elmeri teki pieniä auttamis- hommia josta sai pikkuisen rahaa. Mutta nyt minä poljen omaan työpaikkaan. 

   Kerttu saapui talon pihaan, jossa erän mies jo häntä odotteli. Mies tuli esittäytymään ja kertoi nimekseen Mattin. Ja sitten lähdettiin katsomaan taloa sisältä. Keittiö pitäisi luututa, kun täällä keitetään kahvia ja tehdään vähän leipiä, jos sattuu ihmisille tulemaan nälkä. Samoin tämä juhlasali, kun tänne tulee myyntipöytiä. Wc:t, ja eteiset sun muuta, että kyllä hommia löytyy. Sitten myyntityötä tehdään täällä näillä näkymin kuukauden ajan ja siivota täällä pitäisi joka päivä ja keitellä kahvia. ”Miltäs tää tuntuu” kyseli Matti. Kerttu oli onnellinen tästä työstä, kumpa saisi jotain muutakin työtä, kun tämä loppuu. ”Mennään nyt tää työ ensin loppuun. Kyllä kunnalla on muitakin suunnitelmia kuulemma tulossa”. Miltäs tuntuu, otatko tämän työn, niin tiedän kertoa pomolle asian”. ”Otan tietenkin, tää oli erittäin hyvä asia, että sain tämän työn”.” Huomen aamulla sitten tuut tänne ja tässä on sulle avain. Mä tulen tänne jossain vaiheessa ja tuon sulle kahvia, että voidaan sitä nautiskella työn välissä”.

   Kerttu lähti polkemaan pyörällään kotiin, mutta päätti käydä siskonsa kautta kertomassa työstä. Ja sitten kotiin, koska lapset tulevat kohta koulusta.

   Niin päivät kuluivat ja taloa siivottiin oikein juuriharjan kanssa. Mattikin huomasi, että talo oli saanut jo juhlavan olon. Kahvia keitettiin välillä ja syötiin eväitä. Talosta ei kukaan ollut pitänyt huolta aikoihin. Molemmat kertoivat omista kotioloistaan. Tuli selväksi, että Matin vaimo oli ottanut eron, Kerttu ihmettelikin asiaa, mutta ei kehdannut kysyä syytä. Tehtiin töitä ja joskus Mattikin jäi auttamaan, kun Kerttu pesi ikkunat. Ikkunat olivat tarttuneet kiinni, kun niitä ei oltu aukaistu pitkään aikaan.

   Pikkuhiljaa Kerttu ja Matti ystävystyivät ja enemmän, puhuttiin jo henkilökohtaisimmista asioista. Ja jo ensimmäisen tilin saatuaan, Matti pyysi Kerttua heille juomaan kahvit. Mutta ei Kerttu vielä tohtinut lähteä Matin kotiin. Vaan hän lähti kotiin, kun lapset olivat tulossa koulusta. Taas kului muutama päivä, kun sattui Kertun pyörän kumi puhkeamaan. Matti auliisti lupasi viedä Kertun kotiin ja paikkaa kumin samalla. Näin sovittiin ja Matti kyyditsi Kertun kotiin. Kerttu laittoi kahvit valumaan ja laittoi oikein pullaa pöytään. Matti korjasi pyörän kumin ja sitten odoteltiin lapsia koulusta. Näin pääsi Matti jo hiukan lähemmäksi Kertun maailmaa.

 

   Aamulla jo töissä yritti Matti saada Kertun huomiota osakseen. Hän jo kyseli, että olisiko mitenkään mahdollista, että voisin muuttaa Kertun luo. Kerttu hiukan hämmästeli moista asiaa, kun ei Elmerikään ole ollut haudassa, kun vajaa kolme kuukautta. ”Ehkä ei nyt kuitenkaan vielä”, kertoi Kerttu. ”Mutta kun omistaja vaatii taloa omaan käyttöön, niin mun pitäisi muuttaa sieltä pois”. Nyt tuntuivat asiat menevän solmuun. Matti koitti saada Kertun suostumista kaikenlaisilla verukkeilla. ”Ajatteleppa, että mulla olisi auto, niin pääsisit sinäkin liikkumaan lasten kanssa paremmin. Ja mä osaisin tehdä remonttiakin, kun Teillä näkyy olevat aika paljon laittamista sisällä ja ulkopuolella. Kyllä talo kaipaa aina miestäkin tekemään ne rouvimmat työt. Kerttu tuntui olevan vaikean päätöksen edessä.

   Seuraava yö meni miettiessä, kuinka hän saisi uskottavasti Matille sanottua asian, että hän uskoisi kerralla. Sitten kun Kerttu oli jo luovuttamassa ajattelut, syntyi jonkinlainen salaman isku hänen päässään. Meillähän on saunan yhteydessä aika suuri saunakammari. Sitä pitäisi tietenkin laittaa, kun sille ei ole mitään koskaan tehty. Se on ollut sellainen varasto, jossa on varmasti aivan turhaa tavaraa. Nyt oli Kerttu saanut jonkinlaisen päätöksen asiaan. Aamulla hän kertoo Matille ehdotuksensa.

   Aamulla nuorisoseurantalolla jälleen tavattiin. Aamupäivällä keitettiin kahvit ja Matti tietenkin otti  taas asian esille. Kerttu kuitenkin toppuutteli Mattia, että saako hän kertoa tämän asian ensin. Kerttu kertoi saunakammarista, että jos se laitetaan yhdessä kuntoon, niin pääsisit sinne asumaan ns. vuokralle. Jos näin tehtäisiin, niin eivätpä pääse ainakaan kyläläiset tämän asian kimppuun, jos asuisit täällä talossa. Kai mä kuitenkin saisin nukkua siellä sun vieressä. Et tosiaan, sen takiahan se saunakammarikin kuntoon laitetaan. Vielä se Matti koitti jurnutella vastaan, mutta Kerttu nosti sormensa pystyyn, ja sanoi, ”Tämä asia on nyt sitten näin päätetty”. Niin oli asia päätetty ja Matti lupas ottaa peräkärryn mukaan ja työkalut sinne.

   Niin alkoi saunakammarin rakentaminen kuntoon. Jopa Kerttukin oli iloisella mielellä, kun nyt hänelläkin oli jotain tekemistä. Oli mies, joka käsillään sai aikaan kaunista jälkeä. Kammari valmistui ja Kerttu oli saanut itseensä naurun takaisin. Jopa lapset olivat auttamassa rakennustöissä. Nyt oli saunakammari kunnossa, ja sitä piti juhlia. Sauna laitettiin lämpiämään ja Matti haki autostaan korillisen kaljaa. Kerttu hiukan ihmeissään katsoi sitä kaljakoria. Hän oli saanut kaiken näköisistä kaljoista ja viinoista tarpeekseen edellisen miehensä aikana. Oli hän katsellut aina iltaisin, kun Matti oli lähtenyt kotiinsa, useampia kaljapulloja saunan parven vieressä. Mutta ei silloin siihen vielä osannut puuttua.  Nyt kun Matti kantoi korillisen hänen silmiensä edestä saunaan, se tuntui hänestä niin vasten mieliseltä. Hänen oli pakko siitä sanoa Matille. ”Minä en sitten tykkään tuosta juomisesta. Niin paljon harmia viinakset on meidän talouteen tehneet, että en tykkään siitä yhtään. Hänen aikana et ainakaan sitä juo, ja pidä se mielessä”. Matti koitti vielä sanoa, että ”ei nyt yksi kalja mitään tee, ja voisithan sinäkin ottaa hänen seurakseen, vaikka yhden pullon”. ”Tästä nyt ei sitten enää puhuta”.

   Saunaan mentiin, Kerttu meni tyttöjen kanssa ja Ilpo meni yksin. Koitti Matti tulla Ilpon kanssa, mutta Ilpo ei aukaissut ovea. Matti odotteli ulkona niin kauan kuin Ilpo tuli saunasta. Sen jälkeen oli Matin vuoro mennä yksin saunaan. Ei Matti oikein tajunnut Kertun kiukkua. Oletteli vain, että mitä tuommoisesta kaljasta pitää alkaa ärhentelemään. 

 

   Seuraavana päivänä mentiin töihin. Se oli hiljainen automatka. Kerttu oli hiljaa, vaikka Matti koittikin jotain puhua, ei Kerttu vastannut.  

   Nuorisoseurantalolla alkoivat tänään myyjäiset. Kerttu huolehti keittiön antimista apulaisensa kanssa. Matin tehtävänä oli auttaa näytteille panijoiden tarpeista, mitä kaikkea sähköjohtoja kukakin tarvitsi. Väkeä tuntui tulevan, ei ainoastaan omasta kylästä, vaan myöskin naapurikylistä. Kunnan merkkihenkilöt katselivat myyjäistein tuotteita ja kävivät jokaista haastattelemassa. Kunnan puolesta se oli tärkeää, sillä jos jostain löytyisi sellainen itse tehty tuote jota pystyttäisiin hiukan koneellisesti auttamaan, olisi kunnalla tarjolla sellaisen tuotteen tekemiseen tiloja. Ja jos vielä saisimme työntekijöitä lisättyä näitä tuotteita tekemään.

   Kerttua lähestyi eräs mies, joka oli kunnalla töissä. Hän siinä alkoi kyselemään, että ”Onkos Matti saanut Teiltä vuokra-asunnon. Se on hyvä, kun joutuu lähtemään siitä entisestä asunnosta pois”. Kerttu hiukan höristeli korviaan, ja kyseli, että miksi joutuu lähtemään.” No mikä mä nyt sitä olen sen paremmin kertomaan, mutta ei kai pystynyt vuokria maksamaan. Kai se kaljoittelu kulutti rahat niin tarkkaan”. Vai kaljoittelu, tuumi Kerttu ja jatkoi keittiössä kiireellistä työntekoaan.

   Päivä kääntyi iltaa ja myyjäiset päättyivät. Huomenna jatketaan ja periaatteessa koko viikon vielä. Kerttu ja Matti ajelivat autolla kotiin. Päivä oli ollut Kertulle raskas. Koko päivä jalkojensa päällä väsyttivät koko kehoa. Ja vielä erään miehen kertomuksen Matin juomisesta, eivät tehneet mieleenkään mitään kivaa oloa. Hiljainen oli auto, ei siellä kuulunut puheen sorinaa. Matti tietenkin yritti, koska eihän hän ollut tehnyt mitään. Kaljan juontihan on ihan normaalia miesten juontia. Mutta ei Kerttu vastaillut muuta, kuin aja vain kotiin, että pääsen huilailemaan. Ja niin päästiin perille omaan kotiin. Kerttu säntäsi nopeasti sisälle, sulkien ovet perässään. Matti aikaili pihassa, mutta rohkaisi mielensä ja meni myös perässä sisälle. ”Miksi olet noin vihainen”. ”En tiedä viitsinkö edes kertoa. Minä olisin toivonut, että kun tänne tulet asumaan, kertoisit edes totta. Valehtelusta en tykkää, sen tulet huomaamaan”. ”Mitä minä olen sulle valehdellut, nyt en tajuu”. ”Minkäs takia sinä jouduit siitä asunnosta luopumaan. Oliko se kalja tai jokin muu, kun et pystynyt vuokraa maksamaan”. ” No niin, sitä tuntuu ihmisillä olevan aikaa juoruta toisten asioita ympäri kylää”. Ja niin Matti vihapäissään lähti ulos. Häntä loukkasi asia, joka koski kaljan juontia. Vai en pystynyt vuokraa maksamaan, tuumaili mies, astellessaan pihalla.

   Viikko mentiin mykkäkoulua. Kumpikaan ei puhunut kuin aivan tarpeellisen asian, mikä välttämättä oli pakko sanoa. Mutta kun viikko oli kulunut, katseli Matti, ettivät lapset olleet aivan lähellä. Otti hän Kertun kädestä kiinni ja pyysi anteeksi. Kertun silmät puhkesivat kyyneliin. Kerttu ei voinut peitellä muulla kuin esiliinan helmalla silmiään. Antoihan hän Matille anteeksi. Matti jatkoi vielä, ”en ole kaljaa ostanut enää viikkoon ja koitan pitää siitä kiinni. Se vaan oli mulle niin vaikea paikka, kun emäntä otti eron ja muutti pois”. Niin muuttui elämä täysin. Myyjäisissä käytiin tekemässä työtä ja sekin tuntui olevan menestys. Jopa jälkeenpäin löytyi myyntilistoilta pari tuotetta, joita pienellä kehitystyöllä saatiin menestys tuote. Kunta luovutti kahdelle eri tuotteelle omat hallit, jossa tuotetta kehiteltiin ja uusia tuotteita keksittiin. Muutama henkilö sai vielä vakinaisen paikan, josta kunta oli mielissään. Ja jatkoakin seurasi. Kunta laittoi lehteen uusien tuotteiden kehittelyn ja valmistuksen. Ja asukkaat alkoivat oikein miettimään, mitä voisi alkaa tekemään.

 

   Aika kului ja tuli vuosi täyteen siitä, kun Elmeri oli haudattu. Matti pääsi tulemaan saunakammarista jo tuvan puolelle asumaan ja nukkumaan. Moni asia tuli muuttumaan. Kerttu pääsi siivoojaksi kunnantalolle ja Matti jatkoi ””yleismies Jantusena” myöskin kunnan palkkalistoilla. Kertun pienen tontin valtasivat nyt vihannekset ja juurikkaat. Niitä koko perheen voimilla hoideltiin. Kaikilla oli töitä ja sadosta nautittiin syksyllä, ja mikä tärkeää, koko talven.

Mitä pidit, anna kommenttia

piki

Hullu mies

   Kuulin kertomuksen eräästä hullusta-miehestä. Kertomus tuntui niin paksulta, että en tahtonut sitä uskoa.  Siinä oli monta asiaa, jotka eivät oikein minun tajuntaani menneet.  Kyllä minulle vakuutettiin, että asiat ovat tosia. Ja jos en usko niin mene itse katsomaan.

   Talven aikana tämä asia tuli taas mieleeni, ja aloin sitä pohdiskelemaan tarkemmin. Ja kun viimein kevät koitti, niin ajatukseni olivat vahvistuneet, ja päätin lähteä tätä hullua-miestä tapaamaan.  Sen tiesin, että matkasta ei tule helppo. Olihan kaikista lähin kaupunki noin kolmen tunnin ajomatkan päässä. Sinne ajattelin lähteä junalla ja ottaa sieltä sitten hotellihuoneen. Hotellilta oli hullun-miehen luo ensin linja-autolla n. tunnin matka. Sitten vaihtaa toiseen linja-autoon, joka kiemurteli vanhoja kärryteitä paikoissa, jossa ei kukaan uskonut kenenkään asuvat. Mansikkakylä sijaitsi vielä jonkun lisä kierroksen takana, eli kuljettajalle piti sanoa siitä Mansikkakylästä, että hän tiesi sille entistä kapeammalle tielle siirtyä.

  Talven olin tehnyt vapaana kirjailijana töitä oikein urakalla, että pystyisin tämän kahden viikon matkani tekemään. Tarkoitukseni ei ollut, että olisin siellä hullun-miehen luona ollut kaksi viikkoa, vaan pitäisin samalla vähän lomaa. Voihan olla, että en uskalla koko miehen luokse edes mennä,  kun en tiedä, kuinka hullu se mies oikein on. Kertomuksesta päätellen, ei hän kuitenkaan väkivaltainen ole, mutta silti. Uskaltaako hänen luonaan edes silmiä ummistaa hetkeksikään.

   Kaikki tavarat oli kerätty sohvan päälle ja sohvapöydälle. Puhelimeen oli hankittu varavirtakone, jos sattuisi apua tarvitsemaan. Pakkasin tavarat salkkuun ja menin aikaisin nukkumaan, kun lähtö oli aamulla aikaisin. 

   Ja niin aamulla nousin junaan ja istuin vaunun penkille. Vielä voisin nousta ylös ja juosta pihalle. Mutta ehkä kiinnostuksen kohde oli kuitenkin niin vahva, että päätin kuitenkin pitää pyrstöni tiukasti penkissä. Ja ehkä tästä saisi mukavan jutun-aiheen kuitenkin lehteen tai vaikka kirjaan asti.

   Matka taittui kirjaa lukiessa. Välillä nukahdin ja taas herättyäni jatkoin kirjan lukemista. Päivä oli erittäin hieno, aurinkoinen, elettiinhän jo kesäkuun alkua. Välillä silmät jäivät tutkimaan, kiireesti ohi menevää luontoa. Siellä maanviljelijät touhusivat pelloillaan, laittaen viljaa maahan. Tuntui kun kaikki olisivat töissä, minä vaan istuin lomalaisena junassa. Ei tässä vaunussa tuntunut olevan kuin muutama matkustaja, ehkä sitä vielä ollaan töissä.  Loma huipennus tietenkin sattuu vasta juhannukseksi.

   Junan kuulutuslaitteista kuului ilmoitus, ”Saavumme Joensuuhun kello 12.45. Samalla junan vauhti hiljeni ja katsahdin ulos, kyllä se taitaa olla nyt Joensuu, tämä paikka. Juna pysähtyi, ja lähdin kulkemaan pitkin käytävää ovelle ja ulos. 

 

   Ajattelin, että taitaa olla viisainta käydä heti kysymässä, monelta linja-auto lähtee huomenna. Ja vielä sen toisenkin linja-auton, jolla pääsen Mansikkakylälle. Matkahuolto löytyikin aika nopeasti ja sain asiat hoidettua. Nyt minulla on aamulla lähtevän aika ja vaihtopaikalla odottavan seuraavan auton lähtöaika. Sain auttavalta neidiltä vielä Mansikkakylän ohi ajavan iltapäivä vuoron ajankin. Nyt tuntui olevan kaikki selvää, että jos en pysty siellä hullun-miehen luona olemaan, niin pääsen ainakin iltapäivällä pois. Tietenkin kuskille oli tämäkin kerrottava jo etukäteen.

   Kävin ilmoittautumassa hotelliin ja toimitin tavarani huoneeseen. Nyt olisi vapaata ja olisi keksittävä, lähdenkö tutustumaan kaupunkiin vai kävisinkö ottamassa muutamat vilvoittavat juomat. Jälkimmäinen ehdotus tuntui voittavan.

   Kävelin läheiseen kuppilaan, otin oluen mukaan ja siirryin ulos sitä juomaan. Istuin pöytään, sitä sen paremmin valikoiden. Otin pitkän kulauksen, koska nyt olin sen ansainnut. Koko kevät meni ilman yhtäkään olutta, vaikka en siitä oluesta oikein pitänytkään. Paremmin pidän kirkkaista ja yleensäkin terävistä.

   Olin jo pidemmän aikaa kuunnellut nuoren pariskunnan hiljaisesta riitelystä. Mutta en siihen sen paremmin kiinnittänyt mitään huomiota. Nyt kyllä tuntui, että mies teki lähtöä, kun hän toitotteli, että tämä oli sitten tässä. Niin mies keräsi tupakkansa pöydältä ja lähti pois. Tämän nuoren naisen ja minun katseet kohtasivat sen jälkeen useasti. Käänsin aina katseeni pois ja otin kaljastani kulauksen. Mutta uudelleen tuli taas käännettyä katse tyttöä kohden ja taas katseemme yhtyi. Pyysin tyttöä tulemaan minun pöytääni, kun tunsin, että ei hänellä tuntunut olevan nyt helppoa. Nousin ylös, kun tyttö saapui pöytääni. Esittelin itseni Jariksi ja hän sanoi nimekseen Anita. Kerroin hätiköiden, että hän olisi esitellyt minulle hiukan kaupunkia. Enhän kuitenkaan halunnut tytöltä alkaa heti kaivelemaan äskeistä riidan syytä. ”Sopiiko vaikka huomenna, kun tänään tekee mieli vain ryypätä”. Niin sovittiin, kun ei mullakaan ollut mitään erikoista. Istuimme ja joimme, ja meillä tuntui olevan varsin kivaa. Tytön silmät oikein loistivat, kun hän sai puhua kaikesta mistä tytöt oikeasti puhuvat. Itse kun en ole mikään viinan kanssa leikkivä ja kun ei ole oikein ketään kaveriakaan, niin juomiset jäävät siihen, kun kotona joskus yhden oluen ottaa. ”Poikakaverini oli oikein rasisti, en saanut puhua kenenkään kanssa. Saatikka, jos olisin puhunut jonkun pojan kanssa, vaikka kaverini kaverin kanssa, täysi riita taas päälle. Oikein hyvä kun hän nyt lähti. Tai ei se ihan varma vieläkään ole. Varmasti hän vielä soittaa ja pyytelee päästä takaisin”.

   Meillä oli kuitenkin upea ilta. En tiennytkään, kuinka kiva on joskus puhua jostain muusta kuin työstä. Ja se tytön iloisuus, kun hän hymyili kirkkailla silmillään ja nauroi. Puhuin jossain vaiheessa, että menisin tätä hullua-miestä tapaamaan. Tyttö innostui, kun hän kävi jotain sosiaalikoulua. Tämä olisi kuulemma hyvää harjoitusta. No kiva sitten, olihan se mukavaa, ettei minun tarvitse sinne yksin mennä. Ajattelin, että kyttäilisin ensin lähempänä taloa pusikoissa ja seuraisin tilannetta. Ja kun sitten siltä tuntuisi, niin kävelisin pihaan. Tytöllä, tuolla Anitalla oli selkeämmät ajatukset. ”Otetaan ämpäri mukaan ja kerrotaan, että kerätään puolukoita”. ”Eikös puolukoita kerätä syksymmällä”. No oli mitä oli, vaikka korvasieniä. Niitä kerätään alkukesällä. Se tuntui hyvältä ratkaisulta, sillä tytöllä oli valkoiset housut, niin ei oikein pusikoissa lymyily tuntunut hyvältä ratkaisulta.

   Jatkoimme hauskan pitämistä kaljalasien kanssa. Mutta ilta tuntui etenevän, vaikka hämäryydestä ei ollutkaan vielä tietoa. Mulla tuli mieleen, että kuinka me aamulla sitten jaksetaan. Sekään ei sitten tuossa kännin tiimellyksessä tuntunut olevan mikään ongelma. Tyttö sanoi tulevansa minun kanssa nukkumaan. Olin hiukan hämilläni, kun ajattelin kuitenkin tuota meidän ikäeroa. Tuntui kuin tyttö olisi minua kymmenen vuotta nuorempi. Ei kuulemma haitannut mitään, kun minä kerroin, että menen sohvalle nukkumaan.

   Hotelliin päästyämme kurkkasin vielä kassiini, ja löysin sieltä yhden Kossun, siitä teimme yhteisen lasin: Sen jälkeen alkoikin tuntua siltä, että Anitalla alkoi jo silmäluomet painumaan kiinni. Ohjasin hänet sänkyyn ja itse jäin sohvalle nukkumaan.

   Yöllä heräsin, kun joku otti minua kädestä kiinni. Avasin silmäni ja tyttö seisoi pienet pöksyt päällään minun sohvan vieressä. ”Tule tänne sänkyyn, se olisi paljon mukavampaa”. Nousin ylös ja suuntasimme kädet kaulalla sänkyä kohden. Tyttö pysähtyi ja suuteli minua suulle oikein tulisesti ja pitkään. Tunsin, että hän oli käynyt oksentamassa, kun hengityksessä tuntui sellainen tuoksu.

 

   Kävimme vierekkäin vuoteeseen ja tytöllä tuntui siltä, että suudelmat olivat nyt hänellä sellainen tunne, jota ei voinut päästä karkuun. Hän tarrasi oikein kunnolla minuun kiinni ja hän antoi toisen kätensä valua minun kylkeä alemmaksi, painautuen minun herkimpään osaan kiinni. Mielessäni tuntui vain yksi ajatus tällä hetkellä, voi taivas. En ollut tätä ajatellut, vaikka tyttö tulikin vieraakseni. Mies kun olen, niin en voinut vastustella hänen aikomuksiaan, vaan yhdyin hänen leikkiin. Tietenkin nautin ja varmasti hänkin nautti, koska tuntui siltä. Hän oli kuitenkin turvallisessa paikassa, koska en ollut sen luonteinen, kun hänen entinen poikakaverinsa. Meillä oli kaunis yö, kun viimein käperryimme toistemme kainaloihin nukkumaan. 

   Aamulla herättyämme suuntasimme kiireisinä suihkuun, jonne Anita myöskin työntyi. Upea tunne, jota en koskaan ollut kokenut aikaisemmin. Sitten pukeuduimme niihin eilisiin vaatteisiin ja lähdimme kiireesti kohti linja-autoasemaa. Hyppäsimme linja-autoon ja istahdimme vierekkäin tietenkin samaan penkkiin. Matka tuntui lyhyeltä, vaikka sen piti kestää yhden tunnin. Kuljettaja katsoi minua peilistä, ja se ole selvä merkki, että tämä on se paikka, josta toinen linja-auto lähtee Mansikkakylää kohden. Nousimme pystyyn ja Anita taas hymyilevänä niin kuin aina. Miten tätä tyttöä voi joku vastustaa ja riidellä hänen kanssaan. Auton ovella kuljettaja kertoi, minkälainen auto tähän pysähtyy. Ja vielä senkin, jos olemme menossa Mansikkakylän kautta, niin mitä silloin pitää sopia.

   Jäimme suukottelemaan tien varteen, kun sattui ajatus tulemaan mieleen. Pitääkö meillä olla ämpäri. Ehkä pitäisi ja vielä saappaatkin. En minä ainakaan voi mennä metsään näiden kesäkenkien kanssa sanoi tyttö. Kyläkauppa oli siinä aivan vieressä, sinne juoksimme varusteita hakemaan. Ja sitten nopeasti seisomaan taas tien varteen. Ja niin auto sieltä saapuikin jo meitä kohden. Onnistuimme saamaan ämpärin ja tyttö sai uudet saappaat ja kauppias antoi minulle omat saappaat jotka tietenkin maksoin. Ei hän niistä rahaa halunnut, mutta pudotin kuitenkin rahan kassalle ja kiittelin syvästi ja poistuin kiireesti kaupasta.

   Pieni linja-auto pysähtyi meidän kohdalle, ja nousimme autoon. Katsoin äkkiä ja huomasin auton olevan aivan tyhjänä. Kysyinkin kuljettajalta, että ”aivanko meitä varten tulitte”. ”Emme tosiaan, vaan tämä alkumatka on hiljainen, vasta tuolla loppupäässä alkaa matkustajia tulemaan kyytiin. Niin sinnekö Mansikkamäkeen pitäisi päästä”. Nyökyttelin kuljettajalle. Me jäimme aivan etupenkille, kun oli tarkoitus kuljettajalta saada hiukan tietoa tästä hullusta-miehestä. ”Vai, että hullusta-miehestä. Meilläpäin puhutaan vain Virtasesta, sillä Virtanen hänen nimensä on. Siinä tapahtui sellainen kurja juttu noin kaksi vuotta sitten. Virtanen oli aivan mahdoton mies tekemään töitä. Hänellä oli vakinainen työ ja hän oli aina auttamassa mökkiläisiä, kuka nyt apua vain tarvitsi. Vaimo oli kotona aivan yksin, ennen kuin siellä alkoi kulkemaan erän Virtasen työ kaveri. Ja yks kaunis päivä lähti Virtasen vaimo sen työkaverin kanssa talosta. Pieni paperilappu oli vain jätetty keittiön pöydälle. Virtanen kun tuli illalla kotiin toisen kaverinsa mökkitalkoista. Hän luki vaimon jättämän lapun, lämmitti saunan, riisui ja ei mennytkään saunaan, vaan juoksi pitkin teitä ja huusi hirvittävän kovaa juostessaan. Virtasta ovat poliisit koittaneet saada kiinni mutta eivät he löytäneet. Sitten kerättiin kaikki kylän miehet ja naiset Virtasta etsimään. Virtanen saatiinkin kiinni, mutta kun juuri poliisi oli laittamassa käsirautoja Virtasen käsiin, pääsi hän taas irti. Nyt on tulossa kolmas etsintä, johonka tulee armeijan porukkaakin vielä, ehkä nyt saadaan mies pahanen lopulta kiinni. Yhden talven Virtanen asusteli jo tuolla metsässä. Ehkä hän on jostain jonkin verran saanut vaatetta, kun kuulemma on vielä hengissä.

   Kuljimme äärettömän kapeaa tietä linja-autolla. Jyrkkiä mäkiä ja kurveja oli tuhka tiheään. Ei tänne linja-autolla enää syksyllä pääse, kun tiet pehmenee. Eikä täällä kesälläkään kuljeta, mutta kun täältä pääsee kahdelle kesämökille, niin tätä linjaa on nyt pidetty yllä.

  Auto pysähtyi erään mäen päälle. Ilmeisesti tuolta puolelta se leiri löytyy, mutta varovainen pitää olla. Virtasella on tarkka kuulo, hän kyllä tietää koska metsässä kävellään ja kuka siellä kävelee. Kuski lupasi tulla klo 15 tähän samaan paikkaa.

   Jäimme Anitan kanssa pois autosta. Katselimme ensin ympärillemme ja lähdimme hiljaa kävelemään kuljettajan näyttämään suuntaan.  Metsän piti olla suuri, että pitää olla tarkkana, ettei päästä eksymään.

   Siirtelimme jalkojamme harvakseen ja varoimme astumasta oksien päälle. Samalla katselimme maahan mutta samalla katselimme ympärillemme, jos vaikka Virtasta näkyisi. Huomasimme jonkun matkan päässä tasaisen nurmikko-alueen. Ruoho oli matalaa ja suuri sammal-alue teki alueesta erikoisen näköisen. Muualla oli tiheä metsä mutta tässä yhdessä kohtaan oli noin puolen hehtaarin kokoinen sammal matto. Kävimme katsomassa tätä aluetta ja huomasimme, että siitä oli kerätty sammalta. Meillä tuli heti Virtanen mieleen. Siksi menimmekin takaisin metsän siimekseen ja ajattelimme hetken tutkia, näkyisikö tätä hullua-miestä missään.

   Jäimme Anitan kanssa istumaan mättään päälle ja seurasimme katseillamme sammal-aluetta. Anita halusi tulla aivan minun viereeni istumaan. Arvasin, mikä tarkoitus hänellä oli. Ja niinhän siinä sitten kävikin. Tyttö työnsi päänsä aivan minun pääni viereen ja alkoi pussailemaan minun korvaan, poskeani ja kohta meidän huulet löysivät toisensa. Suutelimme intohimoisesti, että katseemme sammalkentälle unohtui täysin. Kaukainen yskäisy sai meidät lopettamaan. Katsoimme heti sammal-alueelle päin, ja näimme siellä jonkun ihmisen. Hän kaivoi jotain maasta ja piti erikoista ääntä. Se ei ollut puhetta, vaan ennemmin jotain örinää. Sitten se ihminen lähti, hän katosi nopeasti. Jäimme kuitenkin vielä istumaan, odottamaan jos se ihminen palaisi vielä takaisin. Jäimme hiljaa supattamaan, oliko tämä mies vai nainen. Itse huomasin tietenkin miehenä heti, ettei hän ainakaan ylävartalostaan ollut nainen, koska oli ilman paitaa. Samoin hänellä oli housunaan jotkin Tarzanin tapaiset housut. Ja ilmeisesti hänellä ei ollut kenkiä lainkaan. Odottelimme jännittyneenä tätä ihmistä takaisin, ja tulihan hän takaisin. Hiljaa seurasimme hänen toimiaan. Tuntui, kun hän ottaisi sammalta isoina paakkuina mukaansa. Ja taas hän hävisi johonkin. Hän tuli äkkiä ja lähti myöskin äkkiä. Sovimme Anitan kanssa, että tulemme pois piilosta, aivan tähän sammal-alueen reunaan ja kuljemme hiljaa häntä kohden

    Pidimme katsetta maassa mutta samalla tirkistelimme sinne päin, missä ehkä Virtanen oli hetki sitten. Ja niin hän tulikin. Hän ei ensin huomannut meitä, mutta sitten huomasi, kun kyyristyi polvilleen. Hän nousi pystyyn ja alkoi heiluttamaan meille aivan kuin meidän pitäisi lähteä sammaleen päältä pois. Lähdimme kuitenkin kulkemaan Virtasta kohden, hiljaa ja varmasti. Emme katselleet miestä kohden, vaan sitten kun hän alkoi huutamaan möreällä äänellä. Katsoimme häntä, ja huusimme takaisin, että ”mitä sulla on asiaa. Tulemme lähemmäksi, kun emme saa selvää”. Kuljimme hiljaa miestä kohden, mutta kuitenkin pidimme varamme, jos hän lähtee juoksemaan meitä kohden, niin sitten lähdemme karkuun. Pääsimme jo 20 metrin päähän, kun Virtanen juoksi johonkin metsään. Menimme katsomaan, mitä hän oikein kaivoi. Syy selvisikin pian, sammalmattoa hän oli kuorinut maasta. Tuntui, että sydämeni hakkasi kovalla jyskeellä. Anita otti kädestäni kiinni ja laittoi minun käteni oman sydämensä päälle. Kova pumputus hänenkin rinnassa tuntui. Mitä me nyt tehdään. Mennäänkö katsomaan tuonne mihinkä hän äsken juoksi, vaiko odotetaanko tässä. Se oli tietenkin varma, ettei hän tänne uskalla tulla. Mutta uskalsi hän kuitenkin. Kovaa huutaen hän juoksi metsästä ja hänellä oli puinen keihäs kädessä. Meidän oli pakko lähteä juoksemaan karkuun. Lopetimme juoksemisen, kun huomasimme hänenkin palaavan siihen kohtaan jossa kuori sammalta maasta. Jotenkin minulla tuli mieleen, että jos minä menisin yksin, jos hän vihaa naisia, ajatellen hänen omaa vaimoaan, kun karkasi. Näin teimme, ja lähdin hiljaa kävelemään Virtasen luo. Virtanen nousi pystyyn ja seisoi aivan paikallaan. Keihään hän ainakin otti käteensä, mutta seisoi kuitenkin odottaen. Pääsin jo noin kymmenen metrin päähän ja aloin puhumaan hänelle. Kyselin vain, että onko hän nähnyt Korvasieniä, niitä me vaimoni kanssa keräilemme. Virtanen näytti Anitaa, ravisti päätään ja heilutti kädellään ilmeisesti pois, pois.  Kerroin Virtaselle, että ei me tehdä sulle mitään pahaa. Me ollaan vaan keräämässä sieniä. Nyt jäi Virtanen katsomaan minua suoraan silmiin. Sitten näytti kädellään, ilmeisesti istumaan, ja istuinkin. Samoin Virtanen istui. Kyselin häneltä, että mitä hän on rakentamassa. Virtanen tuijotti minua ja sanoi jotain siansaksaa, josta en saanut mitään selvää. Tuntui, että hän on menettänyt puhekykynsä, tai ei vaan uskalla puhua enää. Pyysin Virtasta näyttämään käsimerkeillä, mihinkä hän sammalta kantaa. Hän näytti metsään päin ja nousi ylös, viittasi kädellään minua seuraamaan.

 

   Kuljin Virtasen perässä, kun hetken päästä tuli kallioseinä vastaan. Virtanen näytti kallioseinässä olevaa reikää. Sinne hän kiipesi ja viittasi minuakin kiipeämään. Sinne ei ollut näillä hiukan pienillä saappailla kovinkaan vaikea päästä. Otin salaa kuvia luolasta, joka oli kyllä tehty aika viihtyisän näköiseksi, jos ajatellaan luolaa. Seinille kallion rakoihin oli työnnetty sammalta, jotka roikkuivat kallion seinämää vasten. Samoin lattialla oli sammalta. Ovi-aukkoa hän näytti ja samalla lattialla olevaa, ilmeisesti mattoa. Mattoa oli punottu paksuilla ruohonipuilla, aivan kuin mattoa. Se ilmeisesti tulee suuaukkoon. Sain aika monta kuvaa. Näytin Virtasen ihoa, tarkoittaen, että onko hänellä vaatteita. Hän kyllä ymmärsi puhetta hyvin mutta ravisti tässä kohtaan päätään. Puhua hän ei uskaltanut, tai sitten häneltä oli mennyt puhe kyky. Kiittelin Virtasta ja tarjosin hänelle kättäni kiitokseksi ja lähdin kipuamaan luolasta alas.

   Kiiruhdin nopeasti Anitan luo ravistellen päätäni. Nyt tyttönen meidän on aika menne odottelemaan linja-autoa. Auto tuli ja me suuntasimme istumaan auton peräosaan. Olin hiljainen poika, vaikka Anita koitti saada minuun yhteyttä, niin en tahtonut huomioida mitään. Auto pudotti meidät tien varteen, johonka jäimme odottamaan toista autoa. Auto tuli ja nousimme siihen. Kysyin Anitalta, että missä on Alko, nyt minun tekee mieli vetää pääni täyteen.

    Alkossa oltiin käyty ja suuntasimme hotellille. Huoneeseen päästyämme tein molemmille lasit. Riisuin saappaat ja kaikki vaatteet pois, ainoastaan kalsarit jätin jalkaan. Näin teki myös Anita. Ja kun ensimmäiset lasit oli juotu, lähdin kävelemään suihkua kohden, niin teki myös Anita. Viruimme kauan suihkussa, kuivasimme toisemme ja lysähdimme vuoteelle selällemme. Aloin kertomaan Anitalle, miten minun kävi tätä Virtasta sääliksi. Uskon, että hän oli hyvä ja auttavainen mies niin kuin kuljettajakin kertoi. Jotain kovin kummaa hänelle tapahtui. Näytin Anitalle niitä kuvia, joita salaa pääsin hänen luolasta ottamaan. Mies siellä rakensi omaa kotiaan kallion sisään. Naista hän ei halunnut mukaan katsomaan luolaa, hän oli saanut naisista tarpeekseen. Ehkä vain yhdestä naisesta, mutta  rinnasti kaikki naiset samanlaisiksi, kun oma vaimo oli ollut.

   Nautimme tytön kanssa viinaa, ja lopulta multa pääsi itku. Käperryin tytön kainaloon ja itku tuntui olevan se ainut, joka tähän auttoi.

   Viina tuntui tekevän tehtävänsä. Puheeni alkoi jo sammaltamaan, vaan vielä oli tehtävää, tai ainakin ajateltavaa, mitä voisimme tehdä. Pitäisikö meidän käydä poliisin luona ja kertoa tästä meidän tapaamisesta. Toisaalta se on väärin, kun kaveri tekee omaa kotia itselleen. Mutta ei Suomessa voi talvea pärjätä pienillä kalsareilla ja ilman ruokaa. Pitäähän hänet saada toisten ihmisten joukkoon.

   Aamulla heräsin, tai heräsimme yhtä aikaa. Päätettiin käydä syömässä jotain ja sitten marssimme poliisin luo. Näin päätettiin, kun marssimme poliisikammaria kohden. Poliisi ei vielä tiennyt, koska armeijan väki tulee. Sinne on lähetetty avunanto pyyntö mutta päivämäärä ei vielä ole selvillä. Sovittiin vielä myös, että olen täällä Joensuussa vielä runsaan viikon, että voisin olla mukana tässä operaatiossa. Tai tulen päivän varotus-ajalla, jos satun jo olemaan etelässä.

   Nyt oli aikaa tutustua Joensuuhun Anitan kanssa. Kävellessä puhuimme, että mitä meidän suhteelle tapahtuu. Anitalla oli vielä koulua vuosi jäljellä. Ja ehkä paremmat mahdollisuudet, on etelästä saada töitä. Meidän pitää vaan soitella ja lähetellä sähköpostia. Ehkä voisin sieltä tulla käymäänkin jonkun kerran. Näin me tytön kanssa tehtiin kipeitä päätöksiä. Molemmat piti toisistaan äärettömän paljon.

   Kaupunkiin tutustuttiin ja välillä huilattiin hotellilla. Kävimme tutustumassa myös Anitan kotiin. Siellä minulle selvisi, että varsin hieno perhe löytyi Anitan takaa. Hekin kuulemma tuntuivat pitävän minusta.

   Kerkesin jo etelään, kun tuli poliisilta kutsu. Kahden päivän kuluttua heillä pitäisi olla kiinniotto tilanne. Minä lähdin sinne välittömästi. Ilmeisesti en pysty olemaan ainakaan niin lähellä, että Virtanen tuntisi minut. Ja ei se varmaan olisi niin hyväkään asia, silloin taas yksi ihminen hänet pettäisi.

   Tapaus oli sitten, kun Virtanen, hullu-mies otettiin suuresta metsästä kiinni. Nyt mies narutettiin niin tiukasti, ettei varmasti pääse karkuun. Virtanen kuljetettiin johonkin suljettujen ovien taakse, sairaalaan kuitenkin. Nyt sitten näkee, kuinka hän selviää tästä.

   Jälkeenpäin sain tietoa Virtasen paranemista. Suljettuun huoneeseen piti saada miehet hoitajiksi. Ensin monenkin eri naisen kanssa oli yritetty, mutta hän huusi suoraa huutoa ja käpertyi nurkkaan. Nyt kun hän on ollut jo viisi kuukautta, hän on jo avannut verhoja, että näkee sairaalan käytävillä myöskin naisia. Koulutusta hän on saanut aivan ABC- kirjasta lähtien. Nyt kuulemma hän osaa jo lukea muutaman lauseen mittaisia tekstejä erittäin sujuvasti.

   Näin päättyi asia Virtasesta. Kukaan ei tiennyt missä Virtasen entinen vaimo asui, uuden miehensä kanssa. Miten olivat asiat avioliitosta. Ilmeisesti Virtanen oli vielä liitossa vaimonsa kanssa.

Kiitos, kun olit kanssani, piditkö

piki