Narinaa

Mikä meihin ihmisiin on oikein tullut. Onko meillä itsellä asiat niin hyvin, että huomaamme kanssaeläjissä kaikki virheet ja haluamme vielä niistä kirjoitella lehtien palstoissa nimimerkillä. Ei löydy kanttia kertoa omaa nimeä kun ollaan niin hyviä.

Itse kun asustelen Hyvinkään Paavolassa niin satuin paikallislehdessä huomaamaan erään kirjoituksen joka koski juuri Paavolalaisia linja-auto matkustajia. Laitan sen kirjoituksen alle luettavaksi. Mutta sitä ennen haluan kertoa vielä lisää näistä lehtien palstoilla olevista kirjoituksista.

Aamupostissa on eräs palsta johonka voivat lukijat kirjoittaan kännykällä tekstiviestejä. Etupäässä sieltä löytyy kaiken näköistä rutinaa. Mutta löytyy niistä kiitospyyntöjäkin. Monet ihmiset kiittävät kanssakävelijöitä jotka ovat auttaneen ihmisiä esim. liukkaalla tiellä kaatumisesta ja toimittaneet kaatuneen ihmisen jopa sairaalaan asti. Nämä autetut ihmiset tietenkin kiittävät näitä auttajia yleisesti koska ei tälläisissä tapauksissa kerkiä kyselemään kenenkään nimiä ja osoitteita. Mutta näitä kiitos- ilmoituksia tulee kuitenkin aika vähän. Ollaanko me ihmiset niin sisäänpäin lempeneviä, ettemme halua ketään ihmistä kiittää. Kuitenkin jokainen ihminen tarvitsee joskus apua. Olishan se hienoa kun joku mummo ei löydä suuresta kauppahallista vaikka nyt sinappia. Tietenkin hän kainosti käy kyselemässä hyllyä täyttävältä ihmiseltä, "anteeksi, mistähän minä löytäisin sinappia". Hyllyä täyttävä ihminen lähteen tätä mummua auttamaan ja lopulta sinappituubi sitten löytyykin. Tietenkin mummo kiittää tätä työnsä keskeyttänyttä ihmistä. Mutta miten hienolta se tuntuisi kun tämä mummo laittaisi vielä ilmaisen viestin lehden palstalle. "Haluan lämpimät kiitokseni antaa sille nuorelle tytölle joka jätti omat työnsä kesken ja tuli minua auttamaan sinappituubin etsimisessä". Jos olisin itse kaupassa töissä ja saisin seuraavana päivänä itse lukea lehdestä tälläisen kiitoksen, kyllä se vaan lämmittäisi sydäntä. Jopa leikkaisin tämän pienen ilmoituksen lehdestä pois ja laittaisin sen kehyksiin seinälle roikkumaan.

Mutta tämän tapaisia kirjoituksia ei tekstipalstalta useinkaan löydy. Sieltä löytyy vain kirjoituksia koirankakoista kun ei niitä kerätä pois teiltä tai puistoista. Politiikot saavat haukkumisia kirjoituksistaan. Naapurit haukkuvat toisiaan kun yksi puunoksa on heidän tontin puolella ja pudottavat lehdet heidän tontilleen. Tälläistä kaikkea rutinaa lehdestä löytyy. Mutta onko näiden ihmisten perheelämä sitten niin hienoa ja ylevää. Uskallan väittää, että ei varmasti ole. Kyllä jokaisen perheessä olisi valittamista jos nyt joku haluaisi siitä vain kertoa lehden palstalla. Ja onko se sitten kenenkään asia niistä kertoa.

Mutta sitten tähän ilmoitukseen jonka sain lehdestä lukea. Hyvinkään rautatieasemalta lähtee paikkuribussit kuudesta eri laiturista. Itsekkin joskus kuljen paikkurilla keskustaan ja sieltä pois. Paavolaan lähtevältä pysäkiltä on yleensä kaikkein eniten lehteviä ihmisiä. Toiset laiturit ovat pitkiä ja kapeita kun taas Paavolan 6 laituri on lyhyt ja leveä katujen takia. En ole koskaan ajatellut kuinka monta oli pysäkillä kun itse sinne saavuin ja kuinka monta meni minun edellä bussiin ensin. Ei ole tullut mieleenikään kritisoida kanssamatkustajia siitä. Hyvä kun vain autoon mahdun.

 Tälläisestä asiasta oli tällä kertaa tämän ihmisen huoli. Välillä tosiaan tällä pysäkillä odottaa linja-autoa parikymmentäkin ihmistä. Jonoon jos he kaikki menisivät niin silloin sulkeutuisi katu. Siksi tästä pysäkistä onkin tehty leveämpi kuin toisista pysäkeistä. Ja kun tämä ihminen oli tullut toisena matkustajana tälle pysäkille ja linja-auton tullessa hän pääsi vasta neljäntenä autoon, niin onhan se varsin kammottava juttu.

Tässä sitten kaksi vastausta tuolle "Pääkirjoitukselle" samassa lehdessä.

Onhan se hyvä, että asioista otetaan kantaa. Mutta minusta kuitenkin pitäisi pysyä asialinjalla ja näyttää oman kantansa asiallisella tavalla. Ehkä kuitenkin itse haluaisin, että ihmiset muistaisivat antaa myös kiitosta. Pieni kiitos nyt vaikka lehden tekstari-palstalle, antaa varmasti kiitoksen saanneelle hyvän mielen. Nykyisessä kiireellisessä elämässä niitä kiitos-sanoja ei varmasti tule koskaan tarpeeksi. Ja kuinka lämpöisen olon ne antavat kohteen sydämmeen. Ja tunteen siitä, että on tehnyt jotain oikein ja saannut myös autettavalle hyvän olon.

piki

Miehestä tulee alhoholisti

ENSIN ALKUUN PIENI TIEDOITUS
Pyytelin edellisen kirjoituksen päätteeksi, että joku kirjoittaisi minullekkin vaikka näistä kirjoitetuista teksteistä tai ihan vaan muistakin asioista. Itse luen kaikkien tekstit jotka minulle kirjoittavat ja vastailenkin heidän teksteihin. Ehkä kaikki eivät tiedä kuinka mulle pääsee kirjoittamaan niin kerron kuinka se onnistuu. Kun kirjoitat osoitteen, keijovaantaa.omablogi.fi. Ja kun sivu aukeaa niin vasemmassa reunassa on punainen sydän, niin sitä klikkaamalla pääsee mulle kirjoittamaan.

Vai olisiko helpompaa kirjoittaa mun sähköpostiin, niin silloin ei ainakaan niitä pääse kukaan muu lukemaan. Sähköpostin osoite on, keijo.valske@gmail.com.

Sivuillani käy keskimäärin kaksisataa kävijää päivässä. Parhaimpina päivinä yli kahdeksansataa kävijää. Niistä on tietenkin ulkolaisia melkoinen määrä. Se että monet pitävät muo varmaan jo vanhana raakkina koska olen eläkkeellä. Vanha tietenkin olen mutta kyllä multa löytyy juttuja aivan nuorista vanhempaankin ihmiseen. Nuorien kanssa on myöskin kiva jutella, he ovat niin tärkeitä monissa asioissa ja ennen kaikkea he sanovat asiat kuinka he sen tajuavat. Yhteydenottoja kaipaava ?

Ja sitten seuraavaan juttuun.

Miten me miehet. Onko meissä jotain vialla vai mikä meissä oikein on.
Jos ensin paneudutaan naisiin. Ensiksi tietenkin täytyy todeta, että naisten mieli kulkeen paljon iloisimmissa merkeissä kun miesten. Miehillä on keinot ja konstin aika vähissä. Mutta jos aloitetaan, niin ei tarvitse lukijoiden miettiä ja arvailla, että onkohan tuon papparaisen ajatuksenluku pysähtynyt.

Jos lähdetään ensin vaikka lapsista liikkeelle. Sieltä se ero jo löytyy tyttöjen ja poikien suhteen. Tytöthän ovat paljon iloisempia kuin pojat. Tietenkin erojakin löytyy. Tytöt vanhetessaan hoitavat omia vauvojaa, siis nukkeja. Sieltä lähteen jo äidillisyys liikkeelle, tai hoivavietti, ihan kuinka vaan. Muutenkin tyttöjen leikit ovat monesti sellaista pienten asioiden tarkkaa tekemistä.

Pojilla vuorostaan riehuminen ja kaikkien muidenkin asioiden tekeminen tahtoo jäädä kesken kun hypätään jo seuraavaan aiheeseen tai leikkiin. Heillä monella on tarkeää kilpailla eri lajeissa ja näyttää toisille missä hän on hyvä. Toiset taas astuvat pelien mailmaan sähköisillä koneilla.

Siinä kun sitten vartutaan ja tullaan siihen ikään kun päästään koulusta pois. Tytöt jo alkavat keräämään pikkuhiljaa vauvan vaatteita kapioarkkuun kun pojat taas ostelevat mopoja ja autoja. Vieläkin kuljetaan aika tavanomaisissa asioissa. Mutta näin se suunnilleen menee.

Sitten kun astutaan siihen mailmaan, että mennään avioliittoon. Jokainen tähän liittoon pyrkivä on ehkä omista vanhemmistaan tai tutuista perheistä saannut jo tietää eroista ja erinäisistä tappeluista. Mutta eihän nämä nuoret tietenkään sellaisista asioista välitä. Ehkä he luulevat ettei heille niin voi tapahtua kun me rakastetaan toisiamme niin suunnattomasti. Syitä on monia mistä riidat syntyvät. Ja kun riitoja ei saada kokonaan selvitettyä voi uusi riita leimahtaa välillä jo aika pienestäkin asiasta.

Kun mennään sitten jo muutaman vuoden kestäneeseen avioliittoon. Sieltä niitä eroja naisten ja miesten erilaisuudesta syntyykin jo sitten pelkästä elämisestä. Tietenkin se eläminen on suuri asia mutta jos nyt kuitenkin paneudutaan vaan siihen kuinka perheessä menee.

Otetaan tässä nyt muutamia vertauksia. Vaikka nyt pukeutumisesta. Naiset kulkevat kirppareilla ja hakevat sieltä "uusia" vaatteita. Kätevimmät naiset tekevät muutoksi juuri kirpparilta ostamiin vaatteisiin ja ne näyttävätkin kuin uudelta. Värejä voi löytyä puvusta useita.

Miehet kulkevat vanhoissa verkkareissaan tai virastoissa istuvat puvuissaan. Sama musta väri leimaa heidän verkkareitaan kuin pukujakin. Ei muuta väriä voi laittaa päälle. Ehkä suurin muutos väreissä tapahtuu kun mies vetää yöpuvun päälleen. Mutta sen nyt kuitenkin kestää kun yöllä on pimeää ja pidetäänhän peittoa kuitenkin päällä.

Pukeutumisestä vielä senverran, että naisethan ennen kulkivat hameissaan. Sitten alettiin vetämään jo pitkiä housuja jalkaa. Ja nyt kuljetaan jo ns. miesten puku päällä. Eipäs miehet kuitenkaan laita hametta päälle. Vaikka joku kiukuissaan lupaakin hankkia miehelle hamekankaan, mutta se on taas toinen juttu. Miehet vain kulkevat tummissa verkkareissaan tai tummissa puvuissaan ja ovat alakuloisia. Heillä ei ole minkäänlaista muutoksen haluakaan pukeutumisen suhteen. Ei he halua erottua muista miehistä. Naiset kuitenkin haluavat, he haluavat olla erilaisia kuin muut naiset.

Miehet elävät kovinkin yksitotista elämää. Muuttumisen mahdollisuudet ovat pieniä. Voihan tietenkin joskus vaihtaa erivärisen kravatin, mutta nyt niistäkin ollaan jo luovuttu. Vaihtamiset jäävät ainoastaan kengän, paidan tai nenäliinan väriin. Rintataskun liinaa ei tietenkään voi laittaa näkyviin, ehkä vasta jossain juhlissa senkin voisi laittaa.

Näin sitä eletään päivästä toiseen. Samoissa tai saman tapaisissa vaatteissa. Miehet alkavat nuutumaan, tulevat entistäkin hiljaisemmiksi. Heitä sisimmässään kiukuttaa naisten jatkuva pukujen vaihtaminen, heillä kun ei ole mitään kiinnostavaa elämässään enää. Ja kun vielä naiset koittavat saada miestään piristymään ja ostamaan uusi verkkari tai puku, niin ei sekään enään kiinnosta miehiä. Vaatteiden vaihtaminen uusiin jää aina vain kalsareiden ostamiseen.

Miehet koittavat päästä ahdingostaan hiukan esille kun he alkoivat juoruamaan. Juoruamistahan pidettiin ennen naisten asiana. Mutta nyt miehet alistuivat tähän, toista ihmistä "selän"takana puhumiseen. Tietenkin jos vielä tämä juoruaminen koski jotain naista, jonka hän sitten kuuli jotain kautta, oli tämä juoruksi joutunut nainen suuttumuksessaan valmis ostamaan tälle juorun kertoneelle hamekankaan. Siksi ei miehet voi edes hametta päälle laittaa. Siinähän joutuisi he leimatuksi. Kaikkihan sen heti tajuaisi, että tuolle miehelle ei voi mitään salaisuuksia kertoa kun hän on juorukello.


Mikä tulee siis miehille eteen tästä kaikesta. Sitä kun mies oikein kunnolla masentuu vaimonsa vaatteiden ostamisesta ja jos sattuu vielä mies masennuksissaan saamaan töissä nuhteita töiden tekemisestä, syvennys miehen täydelliseen lamaan on valmis. Hän huomaa jo itse, että tässä ei ole mitään ulospääsyä enää. Ei ole kuin yksi asia jossa hän luulee olevansa vielä hyvä. Mäyräpaketin juominen tai minkä hyvänsä viinapullon kumoaminen on ainut asia joka tähän sopii. Masennus aina samanlaisten vaatteiden pitämiseen on valmis. Naiset kun voivat pitää ns. naistenvaatteita ja jopa miesten pukuja. Näitä hameita tai vastaavia ei mies voi pitää. Miehestä tulee alkoholisti hänellä ei ole enään muuta ulospääsyä. Niin on saannut lähiö taas uuden alkolistin.


piki

Reppu täyteen

Ihmiset kulkevat nykypäivänä selkäreppu selässään. Eivät he tietenkään kaikki ole enään koululaisia, sillä he ovat nuoria ihmisiä. Mutta nyt puhutaankin vanhemmasta väestä. Onhan tietenkin reppu hyvä keksintö. Se vapauttaa kädet toisiin tehtäviin. Esimerkiksi nenän kaivamiseen tai puhuessaan voi käyttä helpommin käsiään kun ei tarvitse painavia käsiään nostella jos niissä roikkuu vaikka painava ruokakassi. Reppu on siis erittäin
hieno keksintö.




Naiset ja nuoret tytöt kulkevat pieni reppu selässään. Repussa on niitä pieniä asioita joita he eivät voi ilman edes hetkeäkään olla. Repussa kulkevat asiat ovat heille tärkeitä, ehkä vieläkin tärkeämpiä kuin toinen ihminen joka ei tietenkään reppuun mahtuisikaan. Monesti reppu on niin pieni, että sinne ei tahdo mahtua kuin puhelin ja ehkä side kun ei tiedä koska sitäkin tarvii. Tietenkin repusta löytyy vielä kasvoillekkin oma värit. Kaikki niin ihanasti repussa ovat sekaisin. Kun sieltä pitäisi jotain ottaa niin tietenkin se tavara löytyy repun pohjalta kun on aikansa ensin reppua myllännyt.

Ehkä naisten reppu kannattaisi pitää selässä täytenä kun taas varsan kohdalla olevaa reppua kannattaa harkiten täyttää.

Näin fiinisti tytöt ja naiset kävelevät pienten reppujensa kanssa. Ja jos sattuu mieli mennä kauppaan, pitää ottaa muovikassi ostamilleen tavaroille. Kun ei sinne reppuun mitään mahdu. Ja jos vielä enemmän kaupasta ostaa tavaraa, niin molempiin käsiin pitää saada kassi. Nyt sitten ei pystykkään enään nenää kaivelemaan kävellessään.

Sitten löytyy oikein isojakin reppuja. Rinkaksi niitä sanovat vaeltajat jotka kulkevat pitkiäkin matkoja luonnon helmassa.



Tuossa repussa onkin jo sitten tavaraa. Sieltä löytyy pieniä kattiloita ja jopa kahvipannu. Kuivia vaatteita ja ruokaa. Rinkan ulkopuolella roikkuu makuualusta ja jopa pieni telttakin. He muuttavat asuinsijaansa aina silloin kun ei kerrostaloasuminen oikein kiinnosta. Matkaa tehdään useasti pienissä ryhmissä tuttujen ihmisten kanssa. Nautitaan luonnossaolemisesta ja palaamisesta oikein vanhaan aikaan jossa puun takana pitää käydä suorittamassa ne asiat joita yleensä veskissä suoritetaan. Mutta nämä ihmiset nauttivat tälläisestä olotilasta. Ehkä he haluavat tälläistä olotilaa. Ehkä se monella tapaa on perempi vaikka nyt perheriitojenkin kannalta. Kun on montasataa kilometriä vaimon ja miehen väimatka niin ei sitä silloin oikein viitsi enään tapella. Paremminkin sitä vaimo voi haikaillen isäntäänsä odotella, että saisi tappelun taas pystyyn kotona.

Monia kymmeniä kilometrejä luonnossa kävellään. Joskus alkavat kengät hiertämään ja kävelystä voi tulla tuskaisaa. Mutta yleensä kokenut vaeltaja ei laita uusia kenkiä vaellusmatkalle jalkaansa. Kengät pitää "ajaa ensin sisään". Silloin kun kenkiä pidetään pienen aikaa kerralla jalassa niin ne mukautuvat paremmin niihin "uusiin" jalkoihin, ja silloin ei hiertymiä tule. Mutta jos kuitenkin hiertymä sattuu tulemaan väsyneisiin jalkoihin, niin siihenkin löytyy kyllä apu. Yleensä rinkan pienessä taskussa on laastari tähän tarkoitukseen.



Ruokana syödään tietenkin Poronkäristystä kun kerran Lapissa ollaan. Ja ollaan niin Lappalaisia kuin vain voidaan olla kun ensimmäistä kertaa Lapissa ollaan.

Kamera tietenkin kuuluu myöskin rinkan tarpeisiin. Monesti vaeltajat tutkivat matkoillaan kasveja. Niistä pitää tietenkin ottaa myöskin kuva todistusaineeksi vaimolle. Ettei käy niinkuin minulle. Olimme lähtemässä katsomaan stadionille Ruotsi - Suomi yleisurheilikilpailuja työkaverin kanssa. Autoa kun siinä odottelimme, niin päätimme mennä juomaan yhden oluen kohdalla olevaan pieneen pubiin. Viihtyvää seuraa siellä tuntui olevan kun kerkisi auto jo lähtemään Helsinkiä kohden. Kävimme pyytämässä, että aukaiskaa televisio, että tiedämme kuka voittaa minkäkin matkan. On sitten helpompi vaimolle kertoa jos sattuisi kyselemään. No onneksi ei vaimo sellaisia kysellyt ja olisinko kaikkia voittajia tiennytkään kun tuli sitä kaljaa kiskottua aika tavalla.



Seuraavaksi on isojakin reppuja mulla mielessä. Kesäisin näitä näkee enemmän. On sellaisia ihmisiä, yleensä miehiä, jotka näitä enimmäkseen kantavat. Tämä onkin sitten hupaisempaa kerrottavaa. On näet niin, että kun siitä kaljan juonnista tulee kaikkein tärkein asia maailmassa niin silloin tahtoo mennä samalla asuntokin alta. On se sitten oma pieni sviitti tai vuokra-asunto. Vuokrat ovat aika kalliita ja sillä rahalla saisi olutpulloja jo suuren määrän juotavaksi. Niinpä näillä suuria reppuja kantavilla ei olekkaan asuntoa. Illaksi hakeudutaan sellaisten naisten tai miesten luo jolla asunto vielä on. On niin helppoa kaivaa repusta tikainen tyyny ja peitto itsensä suojaksi vaikka lattialle, missä nyt pieni tila löytyy.

Tuollainen reppu on aika arvaamaton kapistus. Sisältä vielä löytyy ainoastaan tarpeellista tavaraa. Kirves on hyvä väline jos kesällä haluaa laittaa nuotion palamaan kuivaan metsään. Mikäs siinä on joutilaan miehen istua kannon nokassa ja paistella vaikka makkaraa, ihanasti surisevien hyttysten ympäröimänä. Vaikka joku on kyllä sanonut, että ei hyttyset pistä jos olet oikein likainen ja haiset paskalle. Kirves on muutenkin hyvä kapistus päälle karkaavia hyökkääjiä vastaan. Joku olut pullokin voi repusta löytyä. Ja tietenkin tyhjiä pulloja joita on helppo reppuun kerätä. Tarpeeksi monta kun niitä on, saa jo yhden täyden pullon tilalle. Joitain vaatteitakin repusta löytyy, ei ehkä niin puhtaita mutta sen verran puhtaita että voi suihkun jälkeen laittaa ne vaikka jalkaaan. Joskus hakeudutaan naisen luo jolla on talo ja pesukone. Sinne voi likaiset housut pudottaa naisen hentoisten alusvaatteiden sekaan. Kuivuttuaan on taas hyvä ja raikas olo kun madot ovat lähteneet punteista pois.

Reppuja on eri kokoja ja kaikilla on oma tarkoitus. On sellaisiakin ihmisiä jotka eivät reppua laita selkäänsä. En tiedä ovatko he saanneet kouluajoista niin tarpeekseen. Mutta kädessä kyllä viitsitään kantaa viinakaupan kassia. Siellä yksi olematon pullo täyttää koko kassin pohjan. Kassissa on selvät merkin, mistä se on matkaan otettu. Senpä tähden paikkakunnan alkoholistit seuraavatkin tälläistä miestä hyvinkin tarkaan. Toivoen, että liukastuisi nyt tuo kassin kantaja niin napataan sulta kassi. Olispa näilläkin kantajilla reppu. Silloin jäisi kaikki perässä kävelijät pois, ainakin ne jotka tietoisesti kassin sisältöä haluavat omakseen. Perässäkävelijöitä tietenkin aina on. Yksi kun lähtee kävelemään johonkin suuntaan niin hetken päästä häntä seurataan jostain syystä. Se on tietenkin kaupungissa asuvien harmi.

piki
Olen kovasti odotellut jotan kannanottoja lukijoiltani. Vaikka se ei olisikaan näitä kirjoituksia koskevaa.

Koskas naiset oikein rupsahtaa

Sallisen Tyyne oli kaunis tyttö nuorena. Mutta ei hänkään voinut olla käyttämättä kaikennäköisiä rasvoja ja värejä kasvoissaan. Ja ei ne aineet jääneet pelkästään vain kasvoihin levittämiseen. Niitä käytettiin koko vartalolla aina varpaihin asti. Tyttö oli kaunis kuin enkeli mutta väriä kuitenkin piti saada, että tuo kauneus hiukan hävisikin runsaalla maalaamisella.



Tyyne oli jo 16 vuotias ja mopopojat yrittivät saada häntä nousemaan mopon tarakalle. Mutta ei kukaan siinä yrityksessä onnistunut. Tyyne katseli autoja koska siellä ei tukka menisi sekaisin ja olisi kivempi istua pehmeällä tuolilla kuin mopon rautaputkien päällä.



Tyynen vanhemmat Ritu ja Kauno miettivät myöskin tyttärensä kasvojen maalausta. Tytöllä oli enemmän purkkeja kuin isällään joka oli ammatiltaan maalari. Kun on vielä tyttö kaunis, miksi sitä pitää noita myrkkyjä oikein itseensä laittaa. Tyyne oli heidän ainut lapsi. Lasta he yrittivät saada monta vuotta ennenkuin viimein onnistui. Toista lasta he yrittivät myöskin saada aluilleen mutta ei näkynyt onnistuvan enään. Lääkärissä olivat molemmat käyneet ja lopulta oli tullut tieto jossa oli todettu, että Kaunon siemennesteessä ei löytynyt kovinkaan paljon sellaisia liikkuvia osia. Ei tuollaisella siemennesteellä lapsia saada, oli lääkärin kommentti. Mutta yksi lapsi kuitenkin tuli ja siihen se sitten tuntuikin jäävän.

Tyyne päivät ja illat odotteli paikallisen nakkikioskin rappusilla, että tulisi joku poika häntä pyytämään autonsa kyytiin. Siinä olisi sitten kiva moikkailla mopopojille. Mutta lopulta kurvasi eräs Arto Opelinsa nakkarin pihaan ja alkoi kyselemään tytöltä, että mihinkäs sinä olet menossa. En mä tiedä, kunhan vaan tässä odottelen ja istuskelen. No mitäs sinä sitten odottelet? Oikeastaan odottelen, että tulis joku poika ja ottaisi minut kyytiin. Voisin siellä autossa olla pitemmänkin aikaa ja vaikka useastikkin. Hyppää sit kyytiin niin käydään vähän ajelemassa. Arto oli kaksi vuotta vanhempi Tyyneä ja oli juuri saannut tämän auton ostettua itselleen. Tai iskä oli siihen antanut rahat kun sain käytyä autokoulun.

Tyyne oli onnensa kukkuloilla kun sai istua autossa poikakaverin vieressä. Pieni hämäryys jo laski kirkkaan päivän jälkeen ulkona. Auto ajettiin metsäiselle tielle erään korkean mäen päälle. Sieltä avautui näköala pitkälle jossa piipuista tuleva savu antoi merkit missä ihmisiä asui. Arto laittoi kätensä Tyynen kaulalle ja Tyyneä alkoi jännittämään. Se oli ensimmäinen kerta kun poika on häntä näin lähellä. Arto kertoi itsestään ja oli jo jonkin aikaa katsellut tyttöjä mutta ei ollut uskaltanut keneltäkään kysellä. Nytkin hän oli Tyynen nähnyt jo eilen istuvat nakkarin penkillä mutta ei uskaltanut tulla hänelle mitään kyselemään. Mutta vasta tänään hän uskalsi tulla, oliko syynä tämä auto, ehkä se antoi kuitenkin hänelle hiukan enemmän rohkeutta. Arto painautui jo lähelle Tyyneä ja huulet ottavaisina hän kumartui tyttöä kohden. Tyyne ei kääntänyt päätään vaan antoi Arton painaa huulensa hänen huuliaan vasten. Näin saivat molemmat ensimmäiset suutelot toisiltaan. Ja päätteeksi vielä halattiin ja puristeltiin toisiaan kunnolla.

Ilta kului ja auto seisoi vieläkin tämän mäen päällä. Ikkunat olivat menneet jo huuruun sisäpuolelta. Oli jo ehkä aika lähteä kotiin. Arto vielä kokeili toista pusua ja laittoi kätensä samalla tytön reisien päälle. Tyyne hätkähti ja löi polvensa nopeasti yhteen, samalla laittaen kätensä nopeasta haarustansa suojaksi. Suudellaan vaan mutta ei vielä tehdä mitään muuta. Kaksi kertaa olivat huulet kohdanneet toisensa. Tällä oli todistettu, että he ovat nyt pari. Auto käynnistettuun ja laitettiin hiukan lämpöä päälle, että ikkunat aukeisivat nopeammin. Ikkunoiden auettua lähdettiin ajelemaan Tyynen kotia kohden. Sinne päästyä tehtiin huomiseksi seuraavat treffit.

Nuoret tapasivat päivittäin ja heillä tuntui olevan kaksistaan hauskaa. Nyt kun kuukausi oli kulunut yritti Arto jo päästä tuttavallisempaa kanssakäymiseen. Aiemmin hän oli jo hakenut R-kioskista paketin kumisukkia aivan vain varoiksi jos sattuisi Tyyne päästämään jo oikein lähelle. Nyt oli seurustelua  kestänyt jo kuukauden päivät. Arto yritti jo iltamyöhäisellä jälleen kerran kysellä Tyyneltä lähempää tuttavuutta. Ensin suudeltiin ja hengitystä suurennettiin kun suutelu kesti jo pidempään. Samalla kättä siirrettiin hiljalleen Tyynen haarustaa kohden. Nyt ei tullut tytön käsi lainkaan eteen enään häiritsemään. Arto tiesi, että nyt oli tyttö suostuvainen ja ehdotteli heitä menemään auton takapenkille jossa olisi enemmän tilaa. Sinne siirryttiin ja jatkettiin suutelemista. Samalla revittiin vaatteita pois päältä, huulet tiukasti huulia vasten. Sitten oltiin jo melkein alasti ja Arto muisti kumisukat jotka olivat piilossa auton takakontissa. Alasti Arto juoksi niitä hakemaan ja hyttysiä oli hetkessä inisemässä hänen ihollaan. Hän huiski kädellää itseään ja palasi auton hyttiin salamavauhtia. Nyt alkoikin se oudompi vaihe kun piti kumisukkaa saada pikkukaverin päälle. Joku hyttynenkin pääsi livahtamaan sisälle ja niitä piti pyydystellä pimeässä autossa. Lopulta onnistui kumisukan pikkukaverin päälle laitto ja päästiin harrastamaan ensimmäistä kertaa yhdyntää.

Kaikki oli uutta ja ihmeellistä. Kauankaa ei ensimmäinen kerta kestänyt kun tuntui, että Arto oli päässyt huippuunsa. Tyyne vain tuntui jäävän hiukan vaille rakkauden hienoa tuntua. Kumisukka vedettiin päältä pois ja Arto viskasi sen kiireellä ikkunasta ulos. Siihen jäi tehtävänsä tehnyt kuminen vetelä putkilo oksalle roikkumaan kaiken kansan nähtäväksi. Vaatteen puettiin päälle ja oltiin onnellisia kumpikin. Mukavalta tämä tuntui ja sitä päätettiin jatkaa heti seuraavalla kerralla.



Näin kuluivat päivät. Iltaisin Opelin takapenkki oli villiä rakkautta valloillaan. Asentoja vaihdettiin ja lopuksi heitettiin työnsä tehnyt kuminen vetelä kumi ikkunasta ulos koristamaan taas pientä kuusen alkua.

Ja kun aikaa oli kulunut, oli menty naimisiin. Lapsiakin oli syntynyt jo kaksi. Iltaista rakasteluakin kokeiltiin nelikymppisinä aina vain harvemmin. Joskus olisi Arto halunut pienessä viihdetilassaan mutta silloin se ei taas käynnyt Tyynelle. Joskun taas Tyyne hiukan liehitteli Arton vieressä mutta silloin ei taas hänelle käynyt. Aina vain harvemmaksi tuntuivat nämä kerrat jäävän.

Ja kun Tyyne täytti 50 vuotta samalla sairastuen astmaan. Silloin loppui seksielämä Tyynen ja Arton elämästä. Vaikka Arto ehdotteli aivan hiljaista vauhti mikä nyt melkein eläkeläiselle sopisi hyvin, ei sekään kelvannut. Heidän elämäänsä iski kylmyys. Arton oli vaikea käsittää yhteisiä hauskoja rakkaus-tapahtumia, jota he yhdessä olivat tehneet. Vaikka pelkästään olisivat olleet lähekkäin yhdessä sängyssä ja halanneet. Ei käynnyt sekään. Arto tunsi, että Tyyne on hänet hylännyt. Ei pusua, ei kättä voinnut laittaa edes vaimonsa olkapäälle eikä edes ottaa kädestä kiinni. Arto oli tuskastunut, kysyen jo vaimoltaan, pitääkö meidän erota. Vaimon silmiin tuli kyynel josta Arto ajatteli, että tämä oli ilmeisesti jo loukkaus vaimoaan kohtaan. Ero sai jäädä, oli vain oltava ilman seksiä.

 

Arto jäi eläkkeelle ja he asuivat vielä yhdessä. Monta kertaa tuli Arton mieleen seksi. Mikä olisi ollut hienompaa kun elämän vaikeina kohtina olisi voinut ottaa vaimonsa syleilyyn. Puristella vaimoaan tuntien, että heidän rakkaus olisi vielä vahvana ja voimissaan. Nyt piti lähteä kävelemään metsään, ja puristaa sinne säälin kyynel ja välillä piteämpikin itku. Vastoinkäymisiä kun sattui heidän ja lasten elämässä aika usein. Olisi ollut vain helpompi päästä niistä yli kun olisi saannut edes vaimoaan puristaen halata.

Joskus tuli mieleen, että häpeääkö vaimo omaa vartaloaan. Vanhuus tietenkin tuo ryppyjä ja nuoren tytön linjakkuus häviää. Arto vanhana miehenä ei tuollaista huomannut kun hän edelleenkin rakasti vaimoaan. Ikä tuo niin vaimoille kuin miehillekkin omat ryppynsä mutta se on vain kestettävä ja elettävä niiden kanssa. Onneksi kuitenkin tuntemukset rakkauden muodossa jatkuvat vaikka se jäikin suhteellisen varhaisessa vaiheessa häneltä kokematta.

piki

Laitan lukon

"MÄ EN ISTU TUOSSA TUOLISSA MISSÄ SINÄ OLET ISTUNUT". Näin huusi yhdeksänvuotias Satu veljelleen. Ei voinut tyttö istua siinä tuolissa jossa kaksitoistavuotias Tapio oli juuri istunut.

Jotenkin tästä tytöstä oli tullut aika lailla riidanhaluinen. Ja vanhemmat tälläisestä huudosta yleensä kurittivat poikaa. Eihän tyttö voinut muuten huutaa mutta hänelle oli taas Tapio jotain tehnyt. Näin kuluivat päivät, Satu huusi aina veljelleen ja yleensä se veli sai siitä jonkinlaista kurinpalautusta. Jos äiti sattui olemaan yksin kotona, tuli joko risusta tai pieni hiuksiin käynti samalla. Mutta jos isä tälläisen tytön huudon kuuli, irtosi vyö housuista kovinkin äkkiä.

Jälleen oli tullut vyöstä Tapion takapuolelle. Poika itkien oli juossut kyhäämäänsä majaan itkemään. Maja sijaitsi puussa jonne piti köysitikkailla nousta. Tikkaat Tapio veti aina perässään ylös ettei vain sisko sinne tule silloin kun hän manailee itkiessään siskoaan. Nytkin hän itki oikein antaumuksella. Remmin iskut tuntuivat kipeältä hänen takapuolessaan. Tapio oli katkera, hän ei voinut sietää siskoaan. Joskus oli siskoakin toruttu jos vanhemmat vain sattuivat tilanteen näkemään. Mutta ei hän koskaa siitä saannut mitään ruumiillista kuritusta. Pienen huomautuksen vain vaikka oli kerrankin kaatanut maitolasinsa veljen vihkon päälle. Veli oli keittiön pöydän vieressä tehnyt ainekirjoitusta. Sisko tuli viereen katsomaan ja tönäisi lasinsa nurin veljen vihon päälle. Äiti ei tätä nähnyt kun laitteli juuri iltapalaa perheelleen tiskipöydän luona. Mutta ei Satu tästäkään saannut mitään kuritusta. Äiti tuli vain nopeasti kuivaamaan vihon ja jatkoi töitään uudelleen. Tapio juoksi omaan huoneeseen ja laittoi oven lukkoon. Nyt hän sai olla rauhassa ja tehdä läksyt loppuun ennenkuin koulukirjojen päälle kaadetaan mitään muuta ruokaa.

Näin kuluivat päivät ja Tapiokin vanheni. Vaikka hän oli päättänyt, ettei koskaan ala seurustelemaan tyttöjen kanssa. Hän oli saannut siskostaan liian huonoa esimerkkiä, jos sitten kaikki tytöt ovat samanlaisia. Mutta ei tainneet kaikki tytöt olla samanlaisia kiusanhenkiä kuin hänen siskonsa. Sillä eräänä päivänä Tapio käveli koulusta kotiin erään tytön kanssa. Satu tietenkin ajeli pyörällään ohi ja meni kertomaan kotiin, että veikalla on tyttöystävä. Tapion kotiin tullessa ei kukaan siitä mitään puhunut kuin vain hänen siskonsa. Satu kylvi puheissaan ivaa veljeään kohden. Ei Tapio niistä välittänyt vaan siirtyi huoneeseensa katsomaan pientä koulukuvaa tytöstään jonka tämä Terhi oli hänelle antanut. Tapio loikoili vuoteella ja hymyili onnellisesti katsellessaan valokuvaa. Tapio tunsi onnellisuuden virtaukset ihollan sekä sisällään. Ja ajatuksissaan hän mietti miten kiva ihminen voi tyttökin olla.



Jälleen kului aikaa eteenpäin. Koulu oli päättynyt ja Tapio suunnitteli, mihinkä hän pääsisi töihin. Terhi koitti häntä auttaa, josko isä veljelle pääsisit töihin. Veljellä on putkiliike ja tarvii hän aina joskus apua. Kun ei oikein mitään muutakaan löytynyt niin Tapio rohkaisi mielensä ja lähti kävelemään Terhin isän veljelle työtä hakemaan. Ja tulihan sieltä töitä. Tapio oli onnellinen tullessaan kotiin. Ensin hän kuitenkin päätti mennä Terhille ilmoittamaan tästä uudesta työstä.

Tapio oli onnessaan alkavasta työstä. Nyt hän voi tarjota Terhille jätskiä tai limua, se tuntui mahtavalta. Terhi oli vuoden Tapiota nuorempi, eli yksi vuosi vielä oli hänellä koulua. Tapion sisko Satu jäi nyt yksin, ei ollut ketään jota hän pääsisi kiusaamaan. Tapio oli illat Terhin kanssa ja ei Satulla oikein ollut tyttökavereitakaan koska hän käytti samanlaista systeemiä tytöille kuin veljelleenkin. Ei kukaan halunut olla sellaisen tytön kanssa kuin Satu.

Aika kulki kovaa vauhtia ja työnantaja koulutti Tapiota työn saloihin tarkasti. Hitsaamiset ja kaikki muukin työhön kuuluvat opittiin työn aikana. Kyllä työnantaja käytti Tapiota myöskin pienillä oppijaksoilla kursseilla, koska hänestä tuntui, että poika pitää tästä työstä. Eikä kovinkaan paljon vapaita töitä täällä ollut tarjolla.

Kun armeija oli käyty ja palkkakin oli noussut jo aivan eri lukemille missä se oli ollut silloin kun Tapio oli harjoittelemaan mennyt. Nyt suunniteltiin jo häitä. Häät pidettäisiin paikkakunnan Työväentalossa jossa oli mahdollisuus käyttää myöskin keittiötä. Tapion äiti suunnitteli häät melko pitkälle. Hän halusi ensimmäiselle lapselleen saavan ikimuistoiset ja kauniit häät. Juhlakansaa oli kutsuttu suuret määrät paikalle todistamaan kahden nuoren onnellisuutta.

Toisaalta Tapiota ihmetytti äidin ja isän touhuaminen häiden onnistumisen parissa. Kun kuitenkin hän esikoisena lapsena ei aivan saannut kaikkea rakkautta. Ainakaan siskon syntymän jälkeen. Omasta mielestään tuntui siltä, että ei hän ollut oikein toivottu lapsi. Kaikki siskon huudot kaadettiin hänen päälleen, hän oli aina syyllinen. Tai sitten ovat vanhemmat huomanneet, että ei sisko ollutkaan aina oikeassa. Hän vain huudollaan sai asiat siltä näyttämään. Osasi vetää oikeasta narusta, oli sillä tavalla pirullinen.

Häät oli pidetty ja nuoripari oli asettunut asumaan pieneen valoisaan huoneistoon aivan Tapion työpaikan lähelle. Huoneisto oli valoisa ja siisti, yhdessä sitä oli kiva laittaa kuntoon. Ja kun Tapio sai tilin oli taas jotain pientä ostettavaa. Terhilläkin alkoi jo näkymään pientä turvotusta vatsan seudulla. Niinpä sitä illalla lähdettiin oikein katsomaan sängyn reunalle. Vatsaa silitettiin hiljaa ja kertoiltiin rakastavaisten juttuja lempeästi. Tapio kertoili hänen ja siskonsa väleistä lapsena ollessa. "Silloin joskus koulun jälkeen kun sinut tapasin, muutin käsitykseni tytöistä. Eivät ne tytöt olekkaan kaikki sellaisia kuin mun siskoni on. Löytyy tytöistä myös lempeitä iloisia ihmisiä joilla ei ole tarkoituskaan kiusata muita ihmisiä. Mutta silloin päätin, että jos meille syntyy lapsi ja varsinkin tyttö. Häneen tulen asentamaan sellaisen hipaisu näppäimen, että pillit ja punaiset valot alkavat vilkkumaan jos joku poika häneen koskee sormellakin. Meidän tyttöä eivät ketkään laitapuolen kulkijat edes ajatuksissaan koske, etten minä siitä tiedä.

Aikaa taas kului ja lapsi syntyi. Kaunis tyttöhän sieltä tuli ensimmäisenä meidän hellittäväksi. Niin sitä yhdessä syötettiin ja vaihdettiin vaatteita. Ja kun lapsi pystyi jo itse liikkumaan lattialla antoi myös Tapio kaiken aikansa hänelle. Lattialla istuen ja loikoillen hän leikki pienen tytön kanssa. Tyttö oli iloinen ja aina naurussa suu. Kaikkia asioita tehtiin yhdessä, jopa leivottiinkin kolmistaan. Vaikkakin keittiössä oli aika paljon siivottavaa pienen tytön leipomisen jälkeen. Mutta siitä hän kaikki oppi. Hän oppi myöskin kodin merkityksen. Siinä oli turvallinen paikka johonka hän pystyi tulemaan ilman mitään pelkoa suojaan.

Tyttö kasvoi ja hänen kasvoillaan oli aina valoisa ilme. Hymyään hän ei koskaan poistanut kasvoiltaan. Se hymy tuli aivan luonnostaan ja helposti. Vanhemmat palvoivat häntä eivätkä päästäneet häntä kovinkaan helposti yksin ulos kävelemään. He kantoivat hänestä vastuuta, ehkä liiankin raskaasti. Mutta kuitenkin kaikki meni hyvin aina siihen asti kun hän tapasi pojan. Pojan piti tulla Tapion luokse kylään, että vanhemmat voivat kunnolla hyväksyä tämän pojan.

Kaikki olivatkin tyytyväisiä tähän poikaan. Hän tuntui olevan oikein kunnollinen poika joka ei halunut loukata tyttöään. Kun Terhin ja Tapion tyttö oli jo koulussa, taaksepäin ajatellen. Oli ihme tapahtunut kun Tapion sisko Satu tuli päivällä käymään kylään. Se oli ensimmäinen kerta kun Satu astui heidän kynnyksen yli. Jotenkin Satu oli vähän outo. Niinpä Tapio lähti kyselemäänkin siskon kuulumisia. Satu oikein hätääntyi ja otti Tapion kädestä kiinni, "Annatko minulle anteeksi". Mistähän minun pitäisi antaa oikein anteeksi kyseli Tapio siskoltaan. "Kun minä huomasin, että pienellä huudolla vanhemmat antoivat sulle selkään vaikka et ollu tehnyt mitään. Mutta kun itse huomasin tämän asian niin aloin jokaisesta asiasta huutaa kun olit vain lähellä. Sitten tämä homma kasvoi ja kasvoi. Aloin käyttää samaa asiaa koulussakin. Mutta kun aikaa kului, huomasin, että mulla ei olekkaan yhtään kavereita koulussa eikä missään. Mun oli muutettava elämisen laatua, vaikka se olikin vaikeaa. En mä halua elää ilman kavereita ja ystäviä, siksi sinulta pyydänkin anteeksi". Anteeksi annettiin ja kuulemma heidän vanhemmatkin tietävät tästä hänen jutustaan. Koulukavereita lähti vielä Satu tapaamaan ja pyytelemään anteeksi.

Ehkä Tapion sinnikkyys, vaikka se välillä tuntuikin vaikealta, oli ollut siskolle kantava voima.

piki

Nakkimakkara

"Miksei se enään maistu minulle tuo nakkimakkara". Niin huusi paljon viinaa käyttävä mies. "Perkele se kun oli niin hyvää ennen, sitä oikein odoteltiin ja odoteltiin ennen, nyt ei enään se maistu". Sohkasen Nipa oli murtunut mies.


Sohkasen Nipa oli eräänlainen väliinputooja. Oliko hän liian hyvä ihminen. Ehkä oli, tai sitten ei. Mutta kun vaimo lähti niin hän jäi aivan yksin. Ei ollut kavereita aivan lähellä. Seuraavaan asuntoon oli matkaa ainakin 20 kilometriä. Ei silloin kaverit olleet kovinkaan lähellä. Eihän kukaan olisi näin kauas halunnut muuttaa ja vielä sellaisen taipaleen päähän, että ketään ei missään näkynyt. Joku moottorikelkkailija joskus huristeli Nipan mökin läheltä jatkaen taas matkaa tunturiin.



Jos mennään taaksepäin ajassa kun vielä vaimokin siinä samassa asunnossa palveli miestään. Jostain heille tuli sellainen hirveä halu päästä pois siitä tutusta ympäristöstään missä olivat ikänsä asuneet. Kaksi lastakin olivat tehneet ja jotenkin rakkaus kuitenkin piti lämpöisessä otteessaan tätä perhettä. Mutta kun tuli se lama. Markkaa killutettiin jos minkälaisissa killuttimessa mutta se lama vaan iski liiankin kovasti tähän perheeseen. Ensin saivat lopputilit lapset. Olivat kuitenkin eri työnantajilla mutta kun olivat viimeksi tulleita saivat lähteä. "Kyllä me Teistä huolta kannamme, tulkaa asumaan tänne". Sitten alkoivat tunteetkin kiristymään kun asunnossa oli liian monta ihmistä asumassa. Vanhemmat kinastelivat jatkuvasti toisilleen. Nipalla teki mieli välillä käydä vaimonsa Riitan vällyjen alla tutkimusmatkalla, mutta eipä Riitta antanutkaan vällyjä nostella. Oli kuulemma lapset viereisessä huoneessa, kuulevat kaiken rytinän. Rakkaus kun on joskus rytinääkin kun oikein kivaa on.



Sitten tuli sellainen aika, että alkoivat hermot reistailemaan. Vaimosta tuli kylmä miestään kohtaan. Lapset söivät ja söivät ja aina piti olla rahaa antamassa heille. Työt loppuivat myöskin vanhemmilta. Nyt tuli eteen sellainen vaihe, että isäntä Nipa ehdotti muuttoa pois täältä vanhasta paikasta. Vaikka pohjoiseen, vaikka Lappiin saakka. Vaimo hiukan empien oli samoilla ajatuksilla liikkeellä. Mutta lapsethan ajatukseen tietenkin laittoivat haisevan vastalauseen. "Mehän ei mihinkään autiotupaan muuteta poroja katselemaan". Mutta kun vanhemmat olivat sen päätöksen kerran tehneet niin he myöskin pysyivät päätöksessään.



Lapset kun täysi-ikäisiä olivat jäivät vanhempien asuntoon asumaan. Nyt saivat sitten tulla toimeen keskenään. Vanhemmat löivät pientä tarpeellista mukaansa ja nousivat junaan. Matka pohjoiseen alkoi. Ehkä he eivät olisi niin pitkälle haluneet mutta kun hermot tyystin paloivat. Toisena syynä oli molempien vanhempien kädentaidot. Sitä taitoa he eivät pystyneet edellisessä asunnossa mitenkään käyttämään. Vaimo osasi ja halusi tehdä kaikkea sitä mitä vain voi kankaista tai langoista tehdä. Nipa osasi puusta tehdä koristeesineitä vaikka pelkällä puukolla.Riitta ja Nipa päätyivät loppujen lopuksi Lappiin. Asuntoa ei tietenkään heti löytynyt, että piti asustaa yksi yö ensin matkustajakodissa. Sieltä he saivat tarvitsemaansa tieto, keneltä voisi asuntoa kysellä. Soitettiin sieltä matkustakodista asianomaiselle miehelle ja hän  lupasi oikein tulla heidät sieltä hakemaankin.



Lopulta päädyttiin mökin pihaan. Ei asunto missään erikoisessa kunnossa ollut mutta sitä sai itse korjailla aivan mielensä mukaiseksi. Siihen sitä sitten pari matkalaukkua kannettiin sisään. Oli hiljaista ja mökissä oli kylmä. Joku huonekalukin löytyi. Kovinkin rempallaan oleva sänky. Keittiön pöytä, josta puuttui yksi jalka ja kaksi huojuvaa tuolia. Sähköä ei tullut tähän kämppään lainkaan. Puhelin piti käydä lataamassa kaupalla kahdenkymmenen kilometrin päässä. Nyt saivat ainakin olla Riitta ja Nipa aivan rauhassa.

Ensimmäiseksi piti viedä kaikki tavarat ulos ja siivota kämppä perin pohjin. Nipa löysi vanhan luudanvarren jolla hän antoi patjalle tuntuvia iskuja. Vahva pöpypilvi nousi patjan sisuksista jokaisella lyönnillä. Ja kun se oli tehty, päätti hän kurkistaa ulkorakennukseen, olisiko siellä puita. Ja olihan siellä muutama puu, että saatiin ainakin kämppään hiukan lämpöä.

Kovin vaikeasti tuntui kaikki lähtevän liikkeelle. Kun sähkö puuttui, olivat nämä ihmiset yksinään tässä maailmassa. Ei päässyt soittelemaan edes lapsilleen. Ensiksi pitäisi päästä sinne kaupalle, jos sieltä saisi jonkinlaista apua. Se oli selvää, että Nipa sinne joutuisi yksin lähtemään. Ei Riitta ollut sellainen ihminen, että hän noin pitkää matkaa jaksaisi kävellä. Ja niin Nipa sonnustautui matkaa varten heti aamusta. Hän otti matkakaveriksi sen vanhan luudanvarren johonka oli tutustunut edellispäivänä kun piti saada patjasta sankat pölyt pois. Ja olihan se jotenkin turvana jos sattuisi sudet hänen päälleen hyppimään matkalla.



Niin lähti Nipa matkaan. Mutta sitä ennen he halailivat toisiaan mökin rappusilla oikein lämpöisesti. Mielikuvat syöksähtivät Nipan mielee, jokohan sitä tänään pääsisi oikein sängyssä rakastelemaan. Mutta nyt oli Nipan lähdettävä kävelemään kohti kauppaa että kerkiää vielä tämän päivän aikana takaisin. Mielikuvat rakastelustakin hävisivät kokonaan jo tunnin kävelyn jälkeen. Pakko oli välillä istua ja huilattava. Mukana ei ollut kuin vettä jota Nipa käytti harkitusti.

Myöhään iltapäivällä Nipa pääsi kaupalle. Hän oli aivan puhki. Ei ollut tehnyt mitään koskaan kuntonsa eteen. Kaupassa oli pieni teranssi jossa Lapin vanhat äijät sätkät suussaan kittasivat kaljaa. Kyllä siinä oli äijillä katsomista kun tämä valkoinen etelänmies hoiperteli kaupan ovesta sisään. Lapin äijät kokoontuivat Nipan ympärille kyselemään miehen kuntoa ja mitä etelänmies oikein täällä tekee. Vaan ei jaksanut Nipa vastailla miehille. Ennenkuin eräs äijistä sanoi kauppiaalle, että annas sille kalja, nääntyneen näköinen on tämä mies. Nipa sai pullon käteensä ja veti siitä puolikkaan pullon kulauksen. Hetken päästä alkoivat Nipan luomet nousemaan jo ylös ja hänessä alkoi taas näkymään elämisen merkkejä.



Niin alkoi Nipa kertoilemaan koko asiaansa miksi hän on tänne oikein tullut. "Eihän siinä asunnossa voi elää jos sinulla ei ole mitään kulkupeliä. Vähällähän täällä ihminen pärjää mutta tuskaiseksi elämä muuttuu jos joutuu jatkuvasti tänne kaupalle kävelemään ja kantamaan painavia kasseja kotiinsa. Nyt tuntui, että jokaisella oli pientä auttamisenhalua. Kauppias lupasi antaa mönkijän lainaksi, että Nipa saa vietyä kauppatavarat kotiinsa. Eräältä äijältä löytyi pieni akrikaatti, että saa ainakin puhelimeen virtaa ja pienen sähkölevynkin se kuumentaa. Äijiltä löytyi paljon auttamisen tahtoa. Eräällä äijällä oli pieni mönkijä jonka hän lupasi lahjoittaa Nipalle. Siinä oli vain pieni vika jonka hän ensin korjaa.



Kauppiaan mönkijään laitettiin vielä peräkärry perään. Kauppias lahjoitteli pientä astiaa mukaan, että saa ainakin pienen keiton tehtyä ja syötyä. Bensakannu täyteen polttoainetta, ruokaa ja muuta pientä tavaraa. Elämä tuntui Nipalla olevan taas aika kohdillaan kun hän lähti ajelemaan kohti kämppäänsä. Matkalla hän jo taas ajatteli yhdessä Riitan kanssa yhteistä rakkaustehtävää joka taas Nipan mieleen tunkeutui. Matkakin tuntui oikein lentävän kun mieli oli iloinen.

Viimein Nipa saapui mökin pihaan. Mutta ei näkynyt Riitta tulevan edes ovelle vastaan. Nipa meni ensin Riitalle ilmoittamaan että tulisi kantamaan näitä tavaroita sisälle. Mutta ei näkynyt Riittaa sisällä, eikä missään talon lähettyvillä. Mönkijän jäljet näkyivät pihan hiekalla. Olisiko joku tullut mökille ja Riitta oli lähtenyt jotain hakemaan. No ehkä hän sieltä kohta tulee. Nipa kanteli tavaroita sisälle ja järjesteli paikkoja kuntoon, että sänky kestäisi iltaisen rakkaustapahtuman. Mutta ilta vaan pimeni eikä vaimoa kuulunut tulevan kotiin. Nipan mieltä painoi alakuloisuus kun kaikki asiat olivat nyt jotenkin kohdillaan mutta toinen puoli sängystä on tyhjä.



Ei tullut Riitta kotiin seuraavanakaan päivänä, eikä sitä seuraavana. Ei koko viikkoon, ei kuukauteen. Nyt oli Nipa jo menettänyt toivonsa, että Riitta sieltä vielä takaisin tulisi. Oli vain jatkettava omaa elämää ja työtä, että jostain saisi rahaa. Hän käveli luonnossa ja löysi sieltä aina pudonneita kelomännyn oksia. Niitä hän katseli tuvan lattialla eri asennoissa ja aina välillä välähti taas uusi tekele mieleen. Sitten alettiin sitä rakentelemaan kuntoon. Nipalla oli tiedossa eräs inminen joka osteli Nipan tekemät koristeet. Olivat kuulemma menneet hyvin kaupaksi kun ovat hiukan erilaisia kuin muiden koristeet. Töitä riitti Nipalla ja mökkiä hän aina paranteli sekä huonekalujakin rakenteli itse kotiinsa. Nipa oli saannut kylän piirissä vahvan ja hyvän kaverisuhteen. Hän oli maksanut akrikaatin ja pienen mönkijän, nyt nekin olivat omia. Samoin kauppiaalle astiat ja ne sapuskat joita hän antoi ensimmäisellä kerralla.

Nipa rakensi pihalle työtilaa. Lupa oli omistajalta saatu ja nyt hän voisi rakentaa vaikka huonekaluja. Niidenkin tekemistä olivat monet kyselleet mutta ennen ei oikein paikkaa ollut niitä tehdä. Vanhat eläkeäijät tulivat aina auttelemaan Nipaa kun tiesivät, että oluttakin oli aina tarjolla. Nipalta monesti kyseltiin eri asioista Nipan kantaa asiasta. Hän ulkopuolisena osasi antaa oman käsityksen asiasta, niin äijällä oli helpompi tehdä niiden pohjalta omat päätökset. Nipa oli nyt kylällä oikein pop. Nipasta puhuttiin melkeinpä aina, oltiinpa sitten kotona tai lorottelemassa pisualtaaseen paikkakunnan kaljapaikassa.


Aikaa kului ja talvea odoteltiin. Työtila oli saatu kuntoon ja Nipa rakenteli huonekaluja asiakkeiden tarpeista. Työtä oli aivan tarpeeksi ja Nipa sai toteuttaa niitä ajatuksia joita hänellä oli ollut jo monet vuodet. Hänen vaimonsa Riitta ei tullut mieleen kuin joskus yön tunteina kun ei unta tahtonut tulla. Hän oli päässyt niistä ajatuksistaa jo irti. Vaimon kohtalosta ei ollut kuin arvailuja. Kaikkein vahvin teoria oli se, että naapyrikylän varsinainen naistenmies Hugo Kilppi olisi Riitan viennyt tunturiin. Monien muidenkin miesten vaimot olivat Hugon mukaan lähteneet. Mutta olivat tulleet kyllä anovasti takaisin kun Hugo oli heihin kyllästynyt. Panopuuna Hugo heitä piti ja naiset olivat niin mielissään kun Hugo osasi puhua eritavalla kuin muut Lapinmiehet. Mutta kun Hugo kyllästyi naiseen niin hän heitti naisen takaisin ja haki taas toisen naisen viihdyttämään itseään.

Nipa heräsi eräänä yönä kun oveen koputettiin. Hän meni katsomaan kuka oven toisella puolella oli. Hämmästys oli suuri kun Riitta seisoi oven takana pyydellen heti anteeksi. Nipa ei jäännyt kuuntelemaan vaimonsa itkuntuherrusta vaan painui sänkyyn nukkumaan. Aamulla uudelleen Riitta koitti ottaa mieheensä yhteyttä, ja saikin jonkunverran pientä vastakaikua. "Eli panopuunako sinä sitten olit. Aika köykäinen ajatus sulla on avioliitosta. Jos olet huomannut niin osaan minä yksinkin laittaa kämpän kuntoon. Eikös ole hyvä tulla valmiiseen kotiin. Se on vaan työtä tehtävä jos jotain haluaa ja toivoisin sinunkin sitä tekevän". Sen jälkeen elettiinkin sitten aivan hiljaista elämää. Ei paljon puhuttu vaan tehtiin vaan työtä. Lopulta sai Riittakin itsestään sen verran irti, että pystyi hankkimaan itselleen poppanan kudontalaitteen.


Nyt kun Riittakin alkoi tekemään poppanapuillaan kauniita poppanoita alkoi jo Nipakin puhumaan vaimolleen. Mutta ei vielä rakastelusta ollut puhetta, ei se vaan kovinkaan mielekkäästi tullut ensimmäiseksi mieleen. Toinen äijä oli sitä tehtävää innokkaasti hoitanut niin eläköön nyt sen äijän lumoissa sitten aikansa vielä. Kai sitä joskus mullakin voisi kiinnostus alkaa heräämään, mutta ei ihan vielä.

Niin Riitan poppanat kuin Nipan koriste-esineet ja huonekalut menivät kuin kuumille kiville. Töitä tehtiin ja oltiin jo yhdessä onnellisia. Rahaakin tuli enemmän kuin etelän palkkatyössä. Välillä pidettiin vapaata ja laitettiin asuntoa kuntoon sisältä. Kova pakkanen paukkui ulkona mutta mökissä oli lämmintä. Nipa oli tuonnut kyliltä vähän viinaksia ajatellen iltaa kun jo pesuhuonekkin oli kunnossa. Siellä sai otettua jo kunnolliset suihkut mikä rakastelua ennen oli tietenkin hieno asia. Nipa vain hieman pelkäsi kun viinaksia juodaan niin osaisiko hän olla hiljaa vaimon rakkaudenlennosta. Kai se oli vain kokeiltava miten tässä käy. Nipa meni keittiöön ja teki oikein hyvänmakuiset paukut laseihin. Sitten ojensi toisen lasin vaimolleen ja sanoi, "Tänään tai ei koskaan enään puhuta siitä missä sinä aikaasi vietit kun ei suo täällä näkynyt. Ole hyvä". Riitalle tuli kyynel silmään kun ajatteli kuinka hyvä mies hänellä oikein on. Nyt Riittaa harmitti vieläkin enemmän hänen lähtö panopuuksi. Hän otti pienen kulauksen lasistaan ja siirtyi miehensä viereen sohvalle. Hän otti miestään kaulasta kiinni ja kuiskasi korvaan, "Minä rakastan sinua". Niin se tapahtui, kaikki asiat oli unohdettu. Mutta Nipalla oli vielä toinenkin asia. "Soitetaanko lapsille jos he vaikka tulisivat käymään täällä tai sitten vaikka jäisivätkin tänne". Näin tehtiin ja Nipa otti puhelimen käteensä ja soitti pojalleen. Lapset olivat oikein innoissaan kun vanhemmat pyysivät heitä Lappiin. Mutta ensin siivootte asunnon kuntoon. Sovitaan tarkemmin sitten kuinka pääsette helposti tänne.

Nyt olivat vanhemmat onnessaan vieläkin enemmän. Ehkä he huomasivat lopulta syyn miksi me tänne lähdimme. Hienoa, että perhe on taas mukana kokonaisuudessaan. Toivotaan, että huomasivat erään asian. Kaikenlainen rahan ruikutus. Ostaa pitää aina vaikka ei kuitenkaan tarvitse. Täällä tulee vähemmälläkin toimeen. Ja kun ajattelee vielä poikaa joka on kiinnostunut kaikennäköisestä rakentelusta ja tyttö on kiinnostunut eläimistä. Ehkä he vielä jäisivät tänne meidän kanssamme asumaan.

Muutama lasi illan aikana juotiin ja käytiin yhdessä pesulla. Kumpikin tunsivat suurta halua päästä jo toistensa luo sänkyyn. Ja kun se tapahtui viimein, oli kaikki sellaista rauhallista etenemistä, ehkä toisen kiusaamistakin. Mutta eikö se kuulukkin välillä asiaan. Ainahan on kokeiltava uusia asioita.

Aamulla kun pariskunta heräsi niin pientä hyväilyä jatkettiin vielä ennenkuin noustiin sängystä pois. Nipa vielä nauraen totesi, että ei olisi se vanha sänky kestänyt.

Lapsetkin saapuivat vanhempien luokse. Jotenkin vain tuntui lapsista tämä talvikin lumoavalta kun vetraa etelän räntäsateisiin. Ja minkälainen se kesä sitten täällä on. "Jääkää tänne katsomaan, vaikeaa sitä on toisen kertoa".

Ja niinhän siinä kävi, että lapset jäivät vanhempien seuraksi odottamaan talven päättymistä. Vanha asunto käytiin tyhjentämässä ja muuttivat lapsetkin Lappiin pysyvästi. Tyttö oli kiinnostunut ulkona liikkuvista eläimistä. Poroille hän hankki syötävää ja tutki ihmeelistä maastoa. Hän jopa kirjoitti kaikki havainnot ylös sekä minkälainen oli ilma mikäkin päivä. Poika taas auttoi isäänsä puuverstaalla ja keksi pieniä asioita joista oli puunkäsittelyssä hyötyä. Niin kului aika toiden merkeissä Lapissa. Jopa tyttökin kiinnostui lopulta äidin tekemisiin. Varsinkin kun hän pääsi käymään kaupoilla katsomassa erilaisia Lapinvaatteita.

Näin sitä joskus käy. Yleensä ihmiset hakeituvat sinne missä on töitä ja kotitalon ikkunat laudoitetaan kiinni. Nyt kävi toisinpäin.

Kiitos
piki

Hellyyttävä Joulu. 24 päivä Joulukuuta

Muljakan kylää oli tullut joulu. Oli jouluaatto jota kaikki tietenkin olivat odottaneet suuresti. Lapset tietenkin kaikkein eniten mutta tietenkin myös naiset, sillä hehän suurimmaksi osaksi olivat kokanneet jouluateriat valmiiksi.



Mutta kaikkein suurin juhla pidettiin Himmelin Liisan ja Hokkasen Vilhon luona. Liisa, vaikka olikin jo aikuinen ihminen ollut jo monet vuodet, vietti ensimmäisiä oikeita synttäreitään. Ja vielä toinenkin juhla vietettiin samaan aikaan, nimittäin Liisan ja Vilhon kihlajaiset. Ja vielä illalla he viettivät joulua. Kolme juhlaa samana päivänä, siihen ei kukaan ainakaan tällä kylällä pystynyt.

Aamupäivä oli tullut jo siihen kohtaan, että Irene ja Taavetti olivat tulleet jo navetasta pois ja olivat jo suihkussakin käyneet. Nyt laitettiin juhlapukuja päälle kovalla kiireellä. Vaikeaa hommaahan tämä oli kun niin harvoin joutui tälläisiä vaatteita pitämään. Ja kun vaatteet olivat saatu päälle he kurvasivat vielä Sykerön kautta ja hakivat Alman ja Jaskan mukaansa. Alma ei voinut olla pois tälläisestä juhlasta. Alman poika perheineen jäivät pitämään taloa pystyssä sillä aikaa.



Tutut ihmiset saapuivat Himmelin pihaan. Autoille oli laajennettu parkkipaikkaa, että kaikki pääsisivät pihalle. Maljoja nostettiin heti sisään päästyä, ja asetuttiin istumaan mukavasti. Himmelin Liisa loisti kilvan koristellun kuusen kanssa. Hän oli nyt päivänsankari. Raine toimi tarjoilijana joka olikin hänelle aivan uusi tehtävä. Ennen olivat tarjoilijat palvelleet Rainea kun hän oli kapakoissa istuskellut. Mutta kävihän tämäkin tehtävä kun sai siinä samalla kertoilla juttuja ihmisten kanssa. Sen kyllä tiesi hyvin missä päin huonetta Raine oli. Siellä yleensä nauru raikui.

Erittäin lämminhenkinen juhla pidettiin Himmelin Liisa luona. Mutta ei ollut kovinkaan kauaa kun Rainen piti mennä pukeutumaan joulupukiksi. Ja tietenkin sitä ennen oli ainakin niiden vieraiden lähdettävä joilla oli lapsia. Muuthan saivat tietenkin jäädä pidemmmäksikin aikaan juhlimaan. Näin varmasti kävikin kun juhliin oli varattu prosenttijuomiakin. Eihän yleensä jouluna kukaan viinaa juonnut mutta kun tämä juhla oli synttärijuhla sekä vielä kihlajaisjuhlakin niin varmasti lasiin kaadettavaa ainettakin löytyi. Hiukan vain noloa kun Raine, joka tästä lasijuomasta olisi tietenkin välittänyt oli pukkina. Ja Vilhokin joka toimi pukin autonkuljettajana. Heille olisi kyllä lasista juominen ollut erittäin mieluisaa. Mutta pukkihommat ensin pois ja sitten alkaisi heillekkin vapaailta.



Alma piti näistä juhlista. Hän ei ollut päässyt oikein kylän naisten kanssa rupattelemaan ennen, mutta nyt oli oiva tilaisuus tutustua kaikkiin naisiin ja tietenkin heidän miehiinkin. Alma piti iloisista juhlista ja iloa täältä löytyikin vaikka Raine oli jo lähtenyt joulupukin töihin. Mutta eiköhän se lasijuoma saannut äkkiä naisten puhesuonet avautumaan. Iloisuutta ainakin löytyi jo naisten keskuudesta. Naiset kokoontuivat omaan nurkkaansa ja miehetkin halusivat nyt paremminkin jutella miesten kanssa. Oli syntynyt kaksi ryhmää. Naiset kikattivat huoneen toisessa päässä ja miehet vielä totisina huoneen toisessa päässä. Mutta kun Liisa kantoi boolimaljan pöytää alkoivat miehetkin harrastamaan lasistajuontia. Ja muuttuihan se miestenkin puheen aika pikaisesti iloisimmiksi. Nyt oli juhlat täydessä toiminnassa.



Raine juoksenteli viemään lapsille iloa. Vilho ei ajanut autolla aivan pihaan, vaan jätti auton tielle, etteivät lapset huomaa millä kyydillä pukki on tullut. Siksi pukki joutuu juoksemaan autosta pihatietä pitkin talolle. Puolet taloista oli vielä käymättä. Mutta Raine oli iloinen tästä tehtävästä. Ei ollut koskaan käsittänyt kuinka lapset voivat olla jännittyneitä kun näkivät pukin astuvan huoneeseen. Mutta ei siinä kauaakaan mennyt kun lapset jo tahtoivat itse penkoa pussista lahjojaan.

Viimein koitti viimeinen paikka jossa sielläkin joutui pukki laulamaan. Jokaisessa paikassa oli hän kysellyt laulua mutta kun sitä ei heti kuulunut, alkoi hän itse laulamaan ja kaikki yhtyivät samaan lauluun. Mutta nyt pääsi Raine viimeisestä paikasta pois. Sitten ajeltiinkin taas Liisan luokse. Puku pois ja kauhalla kaatamaan juomaa omiin lasiin. Nyt oli aika juhlia heidänkin.

Irene ja Taavetti olivat lähdössä kotiinsa. Samaan kyytiin astuivat Alma ja Jaskakin sillä heitä odottivat pienet lapset heidän kotonaan. Oma koti oli heille nyt rakkain paikka maailmassa.

LOPPU

Päätän kertomukseni tähän. Halusin vain tuoda aiheeksi tämän hellyyttävän joulun. Ehkä meillä kaikilla olisi enemmänkin annettavaa toisille ihmisille varsinkin tässä ajassa jossa ei oikein edes naapuriaan kukaan tunne.

Viimevuotinen joulusarja löytyy osoitteesta elakepiki.blogspot.fi.

Oikein hyvää ja rauhallista joulua kaikille lukijoilleni.
T. piki