Eläkeläinen hulluttelija

Translate

Sivun näyttöjä yhteensä

19.11.2013

Olisipa minusta tullut kynämies

  Viimeviikon vaihteen Lottoarvonnassa arvottiin seuraavat numerot.

6, 10, 16, 17, 18, 26, 35. Varanumerot 20 ja 23. Minä rakentelin seuraavat numerot.
7, 10, 16, 17, 19, 26, 35  Eipä osunut, olin lähellä mutta kuitenkin niin kaukana. Kaksi numeroa olisi pitänyt olla yhtä pienempiä, että olis tärpännyt. Nyt voittotilille tuli hiukan alle 50 euroa. Olen maahan lyöty mies.

Se veto, kun olin vielä Hyvan puheenjohtaja on siis edelleenkin voimassa. Silloinhan ilmoitin, että jos Lottovoitto tulee mulle, niin kutsun kaikki puheenjohtajat, ystävät ja sukulaiset Hyvinkään saliin katsomaan jotain esiintyjää tai esiintyjiä. Tietenkin tämä kaikki olisi ilmaista katselijoille.

Näin lähelle sitä jo oltiin, tai kuitenkin äärettömän kaukana.



Onko silmiini laitettu ajastin.

Näin eilispäivänä kun sain silmäni huuhdeltua röhnästä. Mutta kun taas seuraava ilta tuli, alkoivat silmät taas nipistelemään ja luomet putosivat pikkuhiljaa kiinni. Illalla kello 11 olivat luomet jo melkein kiinni, että elokuvan katselusta ei tullut mitään. Onkohan minulle työnnetty ihon alle jokin ajastin, että kun ilta tulee niin jokin laite pudottaa mun luomet kiinni. Eli nyt on papparaisen jo aika mennä nukkumaan..
Ja minkä väriset mun silmäni ovat iltaisin. Ne ovat aivan punaiset, silmän ympäristöt ja koko silmämunat. Olen siis aika erikoisen näköinen olio. Olenko jokin ufo, joka tekee ihmisten keskuudessa jotain urkintaa emäalukseen.

Kaikkea kivaa toivottaen,  Keijo Välske

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti