Arttu Pimiä oli laittamassa parempia housuja
jalkaansa. Perkele kuului kantavasti huoneiston seinien sisällä. Artun vaimo
Kaarina, os. Piukka hätkähti, ja kiiruhti miehensä luo. ”Mitkään housut eivät
mahdu enää jalkaan. Tai mahtuu, mutta en saa pännin nappia kiinni. Nyt minun
täytyy laittaa urheiluhousut jalkaan”. Artun piti lähteä poikaporukassa
läheiseen baariin maistelemaan olutta. Ravintola oli pieni, että sen tähden
voisi urheiluhousuissakin sinne hyvin mennä. ”Nyt se alkoi sitten sapuskan
säätely”, tokaisi Arttu ja kiskoi paitaansa päälle. Napit ovat tässäkin vatsan
kohdalta aika piukeat. Taidan vetää vaan pusakan päälle, ja niin lähti Arttu
kohden pientä ravintolaa.
Matkalla kuitenkin hän vielä ajatteli
vatsansa suuruutta. Mistä hitosta se on kasvanut. Olenhan kyllä karkkia ja
suklaata napostellut iltaisin telkkaa katsellessa, mutta kun olen muutenkin
vähentänyt ruuan syöntiä. Jotain pitäin äkkiä tehdä, että vatsa pienentyisi.
Kuitenkaan ei viitsi lähteä uusia housuja ostamaan, kun käytän niitä niin
harvoin.
Arttu saapui kapakkaan, jossa jo kaverit
häntä odottelivat. Kaverit huomasivat heti Artusta, ettei kaikki asiat olleet
aivan kunnossa. Einari päätti kysellä, mikä kaveria oikein vaivaa. Vastaus
tulikin aika nopeasti. ”Huomasin, kun aloin laittaa vaatteita päälle, että
housut eivät mene yläosastaan kiinni. Mietin tänne tullessa, että onkohan minun
vatsassa jokin kasvi. Olen kyllä huomannut, että vatsa tuntuu ottavan kiinni
sukkia laittaessa tai varpaan kynsiä leikatessa. Mutta en ole siihen sen
paremmin kiinnittänyt huomiota. Luullut vain, että pitäisi alkaa hiukan
jumppaamaan. En tiedä, pitääkö sitä käydä lääkärillä”. Ville päätti ehdottaa
Artulle erästä seikkaa. ”Oletko kuullut sellaisesta ruokavaliosta, jossa
esimerkiksi jätetään kaikki sellaiset sapuskat pois, jossa on vehnää. Se on
vähän kuin hiilari-juttu, kun jätetään valkoinen leipä pois, mutta tämä
ruokavalio on vielä sitäkin laajempi. Vehnäjauhoista tehty ruoka kuulemma
jotenkin alkaa käymään suolistossa, että suolisto kärsii ja se saa vatsan
pyöristymään ja kovettumaan”.
Arttua tämä alkoi kiinnostamaan. Mutta mistä
löytäisin tästä vielä lisää tietoa. Kaverit eivät tienneet siitä muuta kuin,
että menee tietsikalta katsomaan. Esimerkiksi Googlettaa vaikka juttua, ”vatsa
kova ja suuri”, eiköhän sieltä jotain löydy. Tämä sai Artun hiukan
iloisemmaksi, ja hän unohti nopeasti kasvaimen vatsassaan. Hyvä kun asia
selvisi jotenkuten, ja se sai pyyhittyä pois mielestä ainakin tänä iltana. Nyt
pystyi keskustelemaan kavereiden kanssa taas yhteisistä asioista.
Arttu heräsi aamulla hiukan kohmeloisena.
Hän päätti heti mennä katsomaan koneelta, löytyisikö sitä ruokavaliota, jota
voisi alkaa kokeilemaan. Hän googletti ”pyöreä kova vatsa”. Arttu selaili, ja
melkein heti löytyikin ”Fodmap-ruokavalio”. Sitä hän alkoi lukemaan. ”Huonosti
imeytyvät fermentoituvat, eli ns. fodmap-hiilihydraatit aiheuttavat
paksusuolessa bakteerikäymisen välityksellä kaasun muodostusta. Osa niistä
lisää veden määrää ohutsuolen loppuosassa. Herkistynyt sisäelintunto voimistaa
suolen venytyksen aiheuttamaan vatsankivun ja turvotuksen tunnetta”. Ai
sellainen juttu. En mä nyt oikein siitä ymmärtänyt mitään, mutta onhan täällä
lisääkin juttua. Ja lista niistä ruoka-aineista, mitä ei saisi syödä. Arttu
kopioi listan ja näytti sitä vaimolleen. ”Aika kovaan testiin sinä lähdet.
Kannattaakohan nyt ihan kaikkia asioita kokeilla. Jo pelkästään vehnäjauhon
lopettaminen, lopettaa kastikkeet, leivät, pullat, makaronit ja yleensä kaikki
mitä on vehnäjauhosta tehty”. Asia jätettiin vähäksi aikaa mietintään. Ja Arttu
lähti aamupalan jälkeen pihalle hommiin.
Arttu huolsi ruohonleikkuria ja siinä
samalla mietti ja mietti. Siinä listassa oli aika paljon tuotteita, mitä ei
saisi syödä. Hän muisti tutummista hedelmistä Päärynä, vesimeloni, luumut
omena, jäätelöt, jugurtti, kerma, maito, pehmeät juustot, pähkinät, herneet,
vehnäjauho. Mitähän niitä muita vielä oli. Mitähän sitä sitten pystyy vielä
syömään. Kai sitä pitää emännältä kysellä vielä.
Ruohonleikkuri oli huollettu ja Arttu pääsi
kokeilemaan kuinka se pystyy uuteen ruohoon. Hän ajeli muutaman kierroksen
pihalla, mutta asia vaivasi häntä sen verran, että hän huuteli Kaarinan
pihalle, että jos juotaisiin kahvit vaikka täällä pihalla.
Sieltä Kaarina tulikin
kahvikuppien ja monistetun paperin kanssa. Yhdessä alettiin katsomaan, saisiko
niistä ruokatuotteista vielä jotain ruokaa aikaiseksi. Kyllähän täältä vielä
löytyy, kun on riisi, kaurahiutaleet ja peruna. Osa juureksista, lihat,
jauheliha. Ja jos jostain voisi hiukan antaa periksi, esimerkiksi
ruskeakastike, niin kyllähän täältä löytyy vielä kaiken näköistä. Ja kun kerää
näitä juureksia, mitä saisi syödä, niin pitää vain katsella ohjeita mitä niistä
pystyy tekemään, kertoili vaimo tietävän näköisenä. No voisihan sitä kokeilla,
kuinka sitä jaksaa, ja tuleeko sitä kiukkuiseksi kuin tupakkilakkolaiset. Ja
taas jatkettiin hommia. Arttu ajeli tontin nurmikot kuntoon ja haravoi me
paikat, jossa nurmikko oli ollut jo paksua.
Vaimo tutustui uusien ruokien listaan.
Aamuksi tehdään risottoa ja vaihtoehdoksi vaikka kaurapuuroa. Jotain leipää
kyllä pitäisi olla. Sitten hän huomasikin, että voihan sitä kauraleipääkin
tehdä. Kaurajauhojakin näkyy löytyvän ja se tehdään kaurajuomaan. Hän lähtikin
käymään kaupassa. Kaarina tutkaili jauhohyllyjä ja löysikin jauhoa. Kaurajauho
oli vain yhden kilon pusseissa. Ja kaurajuomaa löytyi jugurttien vierestä.
Olihan niillä hintaa, mutta olisi ainakin joskus leipää ruokapöydässä. Sipuli
oli paha asia, kun se oli kieltolistalla, mutta kai sitä nyt voisi käyttää
kuitenkin. Samalla Kaarina keräsi juurikkaita ja hedelmiä mukaansa, jos vaikka
tekisi jonkinlaisen juurenpannun uuniin.
Arttu touhusi pihalla, koska siellä tuntui
olevan aina jotain puuhaan. Olihan tontti kaikkiaan kolmen hehtaarin kokoinen.
Mutta kun ei viitsinyt paikallakaan olla. Nyt oli isännällä suunnitteilla
pienen suihkulähteen rakentaminen. Vettä kun oli omasta takaa, sillä pieni puro
kulki tontin poikki, josta oli tarkoitus juoksuttaa vettä puutarhaan.
Kaarina leipoi kaurajugurtista ja
kaurajauhoista leipään samalla kuin juurenvuoka kypsyi uunissa. Pian olikin
päivällisen aika ja emäntä kävi huutelemassa miehensä syömään.
Asetuttiin pöydän viereen ja Kaarina
kertoili mitä ruokaa tässä nyt on tarjolla. Esimerkiksi tätä nyt sitten syödään
yhtenä ruokana, muiden ruokien ohella. Ensin otettiin ruokaa vain vähäsen, ja
maisteltiin ja kun se hyvältä tuntui, otettiin lisää. ”Kuinka sinä nyt tämmöistä
osasit valmistaa. Leipäkin tuntuu aika hyvältä”. ”Leipä nyt on aika kallista ja
tuosta ohjeesta ei tullut kuin kaksi tämän kokoista pyöreää pientä leipää”.
Ruoka tuntui isännälle maistuvan. ”Ehkä mä voisin kokeilla tätä ruokaohjetta,
ainakin jonkin aikaa. Katsotaan sitten, auttaako se vatsaan mitenkään”.
Kaksi viikkoa oli kulunut uutta ruokalistaa
apuna käyttäen. Arttu kävi testaamassa painoa, ja huomasi jo painostakin
lähtevät puolitoista kiloa pois. Vatsakin oli pehmennyt ja oli jo paljon
parempi olla. Housuja piti myös kokeilla ja nythän ne mahtuivat jo taas
jalkaan. Uusi ruokalista tuntui auttavan. Sovittiin myös, että kiellettyjä
ruokatavaroita voisi ottaa aina jonkun mukaan, jos joku ruoka sitä vaatii. Ei
oltu enää niin ehdottoman tarkkoja kaikista, mutta kuitenkin pidettiin ruokalistaa
hyvänä, eikä siitä muuten poikettu.
Arttu oli hyvillään, ettei nyt ainakaan
vielä tarvinnut lähteä lääkäriin. Ja ajatuksen ”Kasvi vatsassa” sai ainakin
vielä unohtaa.
piki
.jpg)