.jpg)
Jälleen kerran ovat suuret
kilpailutapahtumat päättyneet. Seitsemäntoista päivää ovat suomalaiset
laskeneet mitaleja, joita sisukkaat urheilijat ovat suomeen tuoneet. Vaan niin
päättyy hyvä aikanaan ja on palattava normaaliin elämään.
Mutta niin ovat varmaan urheilijammekin
väsyneet suuresta urakasta. Mikä sitten saa Suomaisen naisen ja miehet
kilvoittelemaan suurten maiden urheilijoiden paremmuudesta. Se on se Suomalainen
sisu, sitä pitää purkaa johonkin ja eikö se ole toinen urheilija. Urheilija on
kuin lauluntekijä, hän jättää jälkipolville kauniin laulun tai mahtavan
urheilusuorituksen, joista jälkipolvet voivat nauttia.
Mutta ennen sitä, kun urheilijasta tulee
hyvä, on hänen vietettävä kivuliasta, yksinäistä elämää. Hiottava suoritustaan
sellaiseksi, ettei siinä ole mitään turhaa. Vaan kaikki on valmennuksen kautta
suunnattu vain siihen yhteen suoritukseen, on se sitten yksi hyppy tai pitkän
matkan hiihto. Mutta ennen sitä urheilija juoksee pimeissä metsissä, tarpoo
suolla, hioo kuntoaan kaikella mahdollisella tavalla, että hänestä tulee
lajinsa vahvin suorittaja. Ja hän tekee sitä monet vuodet. Hän hoitaa kuntoaan,
kun me penkkiurheilijat hankimme perheelle ruokaa, ostamme laitteita, joilla
voimme pelata sisällä silloin kun on kylmä ja pimeää. Käymme juhlimassa, kuka
milläkin tavalla. Urheilija on yksin juoksemassa pimeillä teillä tai
hiihtämässä pimeässä metsässä. Hän hoitaa ja parantaa kuntoaan, että me
penkkiurheilijat voimme häntä kannustaa, ja silloin hänelläkin on hyvä olla,
kun me kannustamme häntä, silloin hän tietää, että hän on kunnossa.
Kunto ei tule yhtenä vuonna,
vaan sitä armotonta kunnon hankkimista pitää tehdä vähintään kolmevuotta ja ei
aina riitä sekään.
Ja sitten tulee mahdollisuus näyttää
Olympialaisissa, onko kunto sellainen, että palkintopallille on mahdollisuus
päästä, ja vielä sille korkeammalle kohdalle.
Kilpailu on kulkenut hyvin.
Mutta hiihdon loppuvaiheessa tulee kramppeja jalkoihin, mutta niiden kanssa on
vain jaksettava. Vauhti kovenee ja kanssa kilpailijoita putoaa kyydistä. On
enää kaksi kilpailijaa, jotka kamppailevat hiihdon kullasta. On vielä
löydettävä yksi puristus, kaikki voima mitä vielä kehosta löytyy, on laitettava
peliin. Ja niin tulee kulta Suomeen. Kilpailupaikalla kaikki ylistävät
voittajaa, Suomalaista voittajaa. Ihmiset huutavat seisaallaan. Penkkiurheilija
makaa sohvallaan ja pudottaa kyyneleen poskelleen, jonka äkkiä kuivaa pois.
Palkintopallilla seisoo Suomalainen urheilija ja on onnellinen. Maamme laulu
soi, ja penkkiurheilija makaa sohvallaan ja pudottaa toisen kyyneleen, kuivaa
senkin nopeasti pois. Ei noussut kotikatsoja ylös, kun kilpailija saapui
maaliin. Ei noussut ylös silloinkaan, kun Maammelaulu soitettiin.
Ei saanut Olympiavoittaja
kunniaa sohvalla. Mutta kilpailupaikalla hän sai kiitosta, ja siellä kaikki
seisoivat.
Joku onnistui huonosti siinä samassa
kilpailussa. He eivät onnistuneet tällä kertaa. Joku valmennuksessa ei mennyt
kohdalleen tai valmennuksessa tapahtui virhe. Ehkä oli voitelussa jotain
häikkää. Penkkiurheilija ei tätä kestä. Hänen on saatava moitteet, välillä
liiankin kovat moitteet. Tätä ei penkkiurheilija käsitä, eihän kaikki voi
voittaa. Tällä kertaa voitti se Suomalainen mies, joka oli kaikki tehnyt oikein.
Hän laittoi itseään kuntoon silloin kun me juhlimme. Hän halusi, että hänelle
hurrataan, kun hän voittaa.
Mikä meihin Suomalaisiin on oikein tullut.
Emme kunnioita toista ihmistä, saatika urheilijaa, joka ei ole hyvä. Itse
saamme itseltä kunnioitusta. Onhan mulla hieno auto pihassa, oma talo ja ei
meidän tarvitse hernesoppaa syödä, vaimokin on nuori ja kaunis. Pysyykö se
vaimo, jos et kunnioita häntä. Onko varma, että sinun työpaikkasi ei mene
konkurssiin, ja jäisit työttömäksi. Mitäs sitten talollesi tapahtuu, jos et saakaan
enää töitä. Tässä kohtaan kannattaa miettiä elämää uudelleen.
piki
