Ei se ollut oikea paikka kuitenkaan.

Niin mietti poika Ville, että mitähän sitä oikein tekis koulun jälkeen. Mihin pääsisin töihin, että rahaa saisin.

Koti oli pieni ja jonkinverran oli maata noin kahden hehtaarin verran peltoa. Oli maata ollut noin neljän hehtaarin verran mutta vanhemmat olivat myynneet siitä puolet pois eräälle isännälle. Hän rakennutti omille lapsilleen sinne omat kodit.

Ville oli jo suunnitellut jotain kasvattavan näillä pelloilla. Mutta ajan saatossa tuli kaikennäköisiä esteitä hänen suunnitelmiensa eteen. Vesi tilanne oli heikko, ei sitä kaivovedellä paljon kastella. Ja olihan siinä esteitä vielä muidenkin sisarusten suhteen. Halusivatko he, että yksi veli jää maita viljelemään. Aivan ainuuksi tulonhankinta muodoksi ei voinut tätä laskea, sillä maata oli liian vähän. Jossain muualla olisi pitänyt olla töissä ja olisiko sitä sitten enään jaksanut kotitiluksia iltaisin enään hoitaa.

Paikkakunnalla olevalla koetilalla hän oli kaikki kesät ollut puutarhapuolella töissä ja piti siitä tehtävästä kovin. Puutarhurin silmissä hän oli erittäin oppivainen ja sen tähden hän etenikin tehtävässään lopuksi erittäin hyvin, että lopuksi hän hoiti kastelut ja kaikki keräilyt ja oli jonkinmoinen pomokin silloin kun puutaruri oli käymässä jossain. Oli poikaa kehoitettu menemään puutarhurikouluunkin mutta kun sitä rahaa hän ensin tarvitsi. Ei siinä isän pienellä palkalla ihan kaikkia saannut kun veljeksiä oli kuitenkin viisi. Ja ei se joulupukkikaan kaikkein kalliimpia lahjoja jostain syystä tuonnut.

Kun uudesta työpaikasta hän monesta paikasta kyseli moneltakin ihmiseltä, niin tulihan sitä yksi ehdotus melkein heti hänelle tiedoksi. Yhteyttä otti eräs herra jolla oli pieni ruokakauppa Helsingissä. Hän kertoi jo eräänä vuonna hankkineen töitä kahdelle veljekselle jotka samassa kylässä asuivat. He olivat töissä eräässä liha-alan yrityksessä Vallilassa. Jos Ville on kiinnostunut niin hän kysyy hänellekkin paikkaa samasta paikasta. Kiinnostunuthan Ville oli kun tiesi saavansa rahaa. Ja niin lupasi tämä herra kysellä Villeä töihin.

Aika oli Villellä pitkää kun hän odotteli tietoa. Vaikka ei hänen kauaa tarvinnut odotella sillä jo seuraavana iltana tämä kauppias herra soitteli ja kertoi hänen päässeen töihin. Hommat alkavat kun pojat viikonlopun jälkeen lähtevät työpaikalle ajelemaan. Ville otti poikiin yhteyttä ja kuljetuksesta sovittiin.

Maanantai aamuna klo 7.00 kurvasi vieras auto Villen kotitalon pihaan. Austin van 40, joka oli jo parhaat päivänsä nähnyt ainakin ulkokuoren perusteella. Siihen hyppäsi Ville kyytiin ja ensimmäinen oikea työ alkoi. Nyt ei ainakaan mennä välillä kouluun vaan paiskitaan hommia oikein kunnolla. Haikeana Ville katsoi omaa pihamaata jossa hän oli kaikki nämä vuodet varttunut. Olispa isällä ja äidillä ollut parempi palkka. Onko se niin, että kun on äärettömän hyvät vanhemmat, niin silloin pitää rahallisesti tyytyä pienempään. Tänne olisin niin mieluusti jotain kasvi hommaa kehitellyt. Mutta nyt mennään toiselle paikkakunnalle töihin ja kahteen vuoroon. Matkalla alkoi satamaan. Lasinpyyhkijät eivät toimineet vaan piti kuulemma vauhtia nostaa niin pisarat poistuvat paremmin lasista. Hu huu päivitteli Ville itsekseen, toivottavasti ei muita vikoja heti kohta tule. Tämä Leo jonka auto oli, sanoi jarrujen välillä häviävän mutta kyllä ne aika useasti toimivat. Ja talvella ei lämmityslaite toimi. "Ollaan pidetty kahta kynttilää palamassa tuulilasin edessä". Ei voinut oikein rauhallisesti istua penkissä kun ei tiennyt pitääkö jarrut vai ei.

Perille Helsingin Vallilaan päästiin vaikka jännitys oli saannut jalat tärisemään. Sitten lähdettiin esittäytymään työnjohdolle. Kaikki tuntui jännittävältä, jopa se kun matkasimme Kontulaan jossa tämän yhtiön asuntoja oli. Ville mahtui näiden poikien kanssa asumaan alivuokralaiseksi erääseen huoneistoon. Siinä asui nuoripari jotka olivat töissä samassa paikassa tehtaan puolella. Meidän kolmen tehtävä oli kasata lähettämössä kauppojen tilaamat tavarat laatikoihin. Iltapäivällä se oikea työ sitten alkaa.

Iltavuoro alkoi ja survouduimme Austinin kyytiin. Muistiin oli Villellä jäännyt jarrujen häviämiset. Tarkkaan piti takapenkiltä katsella liikenteen virtaa, ettei vain etummainen auto tee yllätystä ja polkaise jarrua.
Tehtaalla vetäistiin pitkien kalsareiden päälle valkoiset housut. Sitten valkoinen takki ja vielä valkoinen suikka. Ulkona oli kesä lämpöisimmillään mutta meillä lähettämössä oli kaikilla pitkät kalsarit. Ja olihan siellä kylmä. Oppia tuli mutta ensin täytettiin laatikoita lavalle, siitä sitä on alkuunsa lähdettävä. Seuraavaksi pääsi hihnan viereen jossa laatikko meni vaakalle ja siinä aina vuoronperään heitettiin joko makkaroita tai lihoja laatikkoon. Yhdeksältä tulivat lähi kauppiaat ja baarit hakemaan lihoja ja makkaroita. Kaikki lähettämössä joutuivat kauppiaita auttamaan ja lopuksi kannettiin heidän laatikkonsa autoon.

Näin ne päivät kuluivat ja illalla kymmeneltä päästiin kotiin. Tapa oli, että kaljaa piti juoda aina muutama pullollinen. Niin joutui Villekin juomaan vaikka ei ollut tälläiseen juomaan vielä tottunut. Ja sitten seuraavaksi puolenyön paikkeilla nukkumaan.

Aamulla herättiin ja laitettiin itsemme kuntoon. Päävuokralaiset olivat jo menneet töihin, että kolmikko pystyi aamupalansa syömään rauhassa. Ja mitäs sitten tehdään. Missä sitä kulutetaan aikaa. Joka toinen päivä käytiin Urheilutalolla pyörittämässä keilapalloa ja toinen pojista kävi opiskelemassa taulujen piirtämistä. Toinen veljeksistä nosti salilla painoja, oli siis jo aikamoinen painonnostaja. Mitä sitten Ville tekee, ei keksinyt hän mitään tähdellistä tekemistä. Makasi asunnolla ja odotteli työvuoronsa alkua. Ja kun se läheni, käveli hän bussipysäkille ja hyppäsi pitkän auton kyytiin mennäkseen töihin.

Viikko oli tehty töitä ja tuli viikonloppu. Nyt sitä ei voinut lähteä kotiin kun maanantaina piti aloittaa työt jo kuudelta aamulla. Piti jäädä Helsinkiin tappamaan aikaa. Alkuun tuli käveltyä ja katseltua maisemia. Mutta ajan saatossa alkoi siihenkin nuori poika jo kyllästymään. Pitikös munkin lähteä kaljapubeihin istumaan niinkuin nuo veljeksetkin. Ehkä se on mentävä katsomaan sekin puoli tässä elämässä. Se ryyppääminen tuntui Villellä jäävät ainuuksi harrastukseksi. Töissä tuli tutustuttua erääseeen nuoreen tyttöönkin mutta ihme ja kumma hänkin tykkäsi juhlia ravintoloissa. Ville päivitteli useasti, ettei tämä ole mun paikka. Jotain muutakin pitäisi olla, en mä haluu viinaa juoda.

Yöllä kämpille tullessa näkyi monesti kaksi kuuta. Yksi kai niitä täällä Helsingissäkin on mutta kahdella silmällä katsottuna niitä on kaksi. Ei tahtonut Ville jaksaa lähteä iltavuoroon kun aamuyöstä oli täydessä kännissä tullut kämpille. Ville koitti saada tyttöystävänkin päätä käännettyä, että mentäs johonkin muuhun paikkaan kun ravintolaan. Mutta ei se tytölle kelvannut vaikka hänkin oli maalta muuttanut tanne kaupungin vilinään.

Ei tuntunut olevan Villen paikka koko pääkaupunki. Kyllä hän nyt jaksoi töissä käydä kun oli vielä nuori. Mutta näin mentiin mikä oli opittu vaikkei se niin oikealta tuntunutkaan. Seuraavana viikonloppuna mennäänkin sitten jo kotiin.
Mutta keksi päävuokralainen esittää Villelle, että haluaiskos hän ostaa häneltä Honda moottoripyörän. Villen silmissa pieni loiste lemahti. Ei hänen tarvitse maksaa pyörää kerralla vaan sellaisella sopivalla summalla mikä hänestä tuntui sopivalta. Näin sovittiin ja kaupat lyötiin heti lukkoon. Ville ehdotteli tyttöystävällekkin, että nyt voitas lähteä ajelemaan jonnekkin muualle, niin ei tarvitse istua kapakissa kaikkia vapaa-aikoja. Mutta ei se sopinut tytölle. Niin siinä kävi, että Ville vaihtoi pehmeän lämpöisen tytön kovaan moottoripyörään. Mutta nyt oli Ville vapaa, ei tarvinnut lähteä kapakeihin istumaan vaan pystyi ajelemaan pitkin teitä ja katselemaan hienoja paikkoja.

Viikonloppuna Ville kurvasi kotipaikkansa pihaan. Äiti ja isä ihmeissään katseli ikkunasta, kuka kumma se prätkällä heille tulee. Ville lampsi sisälle ja toi äidille hienon paistin sekä makkaraa muutamia sortteja.

Kivalta oli tulla kotiin, ja nyt hän pääsee muutenkin käymään vaikka joka viikonloppu. Onnellinen oli Villen olotila. Hän halusi lähteä pihalle kävelemään koska siellä oli kaikki Villen muistot, jota hän halusi muistella.

Ville käveli pihalla ja muisteli kaikkia tapahtumia joita olivat lapsina siellä tehneet. Vielä hän jaksoi ajatella kotitalonsa peltojen viljelemistä. Jotenkin se vaan tuntui raskaalta ajatukselta. Voiko sellaista työmäärää jaksaa tehdä. Ensin jossain vieraalla ja sitten sieltä kotiin tullessa jatkaa omien kasvien hoitamista. Taitaa kuitenkin olla liian kova homma.
Äiti huuteli Villeä syömään. Kotoinen tuttu tuoksu tuli äidin keittiöstä. Vaikka kaikkeen hyvältä tuoksuvaan oli Villekin nuoruudessa tottunut. Esimerkiksi kotiin tullessa koulusta, oli äiti leiponut, niin se oli taivaallinen tuoksu pienen pojan nenään. Ja aina oli äiti kotona, ei tarvinnut tulla tyhjään taloon koskaan.

 Päivä kului ja uudesta työstä juteltiin vanhempien kanssa. Ei se kuulemma ollut oikein hänen unelma ammatti.
Ei kai se kaupungissa asuminen oikein sovellu tälläiselle hepulle joka on saannut pihallaan tehdä vaikka mitä. Aina pitää olla paremmat vaatteet päällä kun menee ulos. Jos ei jotain harrastusta ole niin sitä pitää vain kävellä kaupungilla tai mennä kapakkaan istumaan. Ei sitä jaksa jatkuvasti kämpilläkään makailla. Ei sitä kovin äkkiä maalaispoika totu kaupungissa asumiseen. Mutta tätä pitää nyt vaan jaksaa tehdä ainakin jonkin aikaa.

Ilta tuli ja Ville lähti ajelemaan kaupunkia kohden. Sisimmässään hän ei tuntenut minkäänlaista voimaa tai vetoa mennä taas kaupunkiin. Mutta kun se oli pakko sillä uuttakaan työtä ei ole. Vanhemmat lupasivat kuulostella jos kotikulmilta löytyisi jotain puuhaa.

Aika kului ja lihaa laitettiin laatikkoon. Kaverit istuivat kapakassa ja Ville tutustui Helsingin koko alueeseen vapaa-ajoillaan. Moottoripyörä oli oiva värkki niin ei tarvinnut istua savuisissa kapakoissa aikaa tappamassa. Kotona käytiin aina kun siihen vain aikaa oli. Ja silloin kuulosteltiin, onko mitää kunnollista puuhaa löytynyt.

Ja kerran olikin eräs paikka löytynyt. Paikallinen pieni tehdas oli kysellyt muutamaa työntekijää kun tuotteita alkoi menemään paremmin kaupaksi.. Se oli puualan työpaikka. Villeä kiinnosti heti tämä paikka ja hän soittikin uuden työpaikan työnjohdolle. Tuttu mies siellä vastaili puhelimeen ja kertoili työstä pääpiirteissään ja sopimukset tehtiin heti puhelimessa. Samalla hän soitti vanhaan työpaikkaan ja oli kahden viikon jälkeen vapaa lähtemään. Villellä alkoi taas hymy palaamaan kasvoilleen. Hän pääsee pois kaupungista omille tutuille raiteille töihin. Melkein vuosi oli kulunut kaupungissa. Jarrut olivat pitäneet ainakin silloin kun Ville oli kyydissä ollut. Mutta katsastuksessa Hernesaaressa oli inssi ajanut kovaa vauhtia katsastuskopin seinää kohden Leksan istuessa vierellä. Silloin oli Leksa pelännyt enemmän kun koskaan. Pitääkö jarrut vai ei. Ne silloin sattuivat pitämään mutta tämän katsastuksen jälkeen Leksa vaihtoi autoa. Uusi autokaan ei ollut mikään ruusu sekään jos ei oteta niitä ruosteruusuja helmoissa ja lokareiden kulmissa huomioon. Mutta ei onneksi mun tarvinnut siihen autoon enään nousta.

Uuteen tehtaaseen mentiin töihin. Kaikki tuntui helpolta kun työ ja koti olivat samalla kylällä. Ja vielä kun kun kyläkin oli ennestään tuttu. Vanhemmat, veljet ja kaikki ystävät olivat lähellä.

Loppu

piki

Nyt alkaa meidän muutto. Ehkä pieni katkos tulee kirjoittamiseen ja aiheetkin voivat sitten muuttua uudessa paikassa.

Raaka häväistys.

"PIENI kiire on tullut meidän elämään. Asunnon muutto on edessä ja yksi päivä meni sängyssä makailuun kun kova päänsärky iski. Mutta eiköhän se tästä jotenkin lähde elämä kulkemaan".
------------------------------------------------------------------------------------------------------------


Kirjoitan taas pienestä kylästä koska niistä löytyy helposti kaikentapaisia ihmisiä helpommin kuin suuresta kaupungista.

Kylän nimi oli Tuhma, ilmeisesti kartanosta saannut nimensä. Se oli pieni kylä jossa oli ainut työnantaja Tuhman kartano. Asuihan tietenkin kylällä muitakin ihmisiä mutta he olivat naapurikunnan puolella töissä niinkuin kaikki palvelutkin. Oikein lääkäriinkin oli tehty sopimus, että Tuhmankylän asukkaat pääsivät Rivoon sairaskäynnille. Aivan vaan sen tähden kun Tuhmankylän oikeaan kuntaan oli matkaa 17 kilomertiä.
Näin tämä kylä uinui tasaista turvallista elämää jossa ei suurempia asioita tapahtunut kuin, joku sattui joskus ottamaan tytön kädestä kiinni josta syntyi monesti hyvinkin pitkä liitto.

Olihan kylällä yhdessä asunnossa eräskin vanha pari. He olivat jo yhdeksänkymmenen viiden ja toinen yhdeksänkymmenen kuuden ikäisiä. Mutta eivät he vieläkään olleet aviossa. Molemmat henkilöt olivat kartanossa töissä. Ja kun eläkkeelle pääsivät, siirtyivät he saman katon alle asumaan. He olivat molemmat kovinkin herttaisia ihmisiä ennen. Mutta kun muuttivat yhteen niin heistä alkoi tulemaan ilkeitä ihmisiä. Kukaan ei tajunnut mitä heille oikein tapahtui kun eläkeelle päästessään yhteen siirtyivät.
Nämä ihmiset olivat kanssaeläjille erittäin ilkeitä. Jokaiselle joka vastaa tuli huudettiin esimerkiksi seuraavanlaisia kommentteja. "Kuinkas Teillä ne na**a hommat oikein menee", tai kuinkas on pa***tanut". Tälläisiä kommentteja nyt esimerkiksi. Kuka sattui huomaamaan tämän vanhan pariskunnan esimerkiksi tulevan vastaa niin nopeasti siirryttiin jollekkin toiselle tielle. Vaikka vanhusten ääni kyllä peräänkin kaikui "Ai pusikkoon menette na**aan" ja naurua perään.

Mutta se olikin kaikki paha tällä kylällä. Ei sitten mitään erikoista tapahtunut. Töitä paiskittiin kartanossa jossa oli paljon kasvamassa myöskin puutarhatuotteita, eli ylitöitäkin piti tehdä kesäisin. Mutta kun kartanossa oli töissä nuorempien vanhemmatkin niin he olivat tottuneet tähän ylitöiden tekemiseen.

 Nuorisolla ei ollut tällä kylällä oikein minkäänlaista toimintaa. Iltaisin jollain tien kulmilla kun kaksi nuorta kokoontui niin tehtäväksi näkyi jäävän syljeskely tielle ja nenän kaivaminen. Tytöillä oli hiukan enemmän tehtävää kun oli kaikennäköiset leikit ja äidille kukkien viennit. Hiukan vanhemmat nuoret polkasivat toisen kunnan puolelle katsomaan ilmeisesti kännisiä äijiä. Niitä kun ei täältä löytynyt. Jotenkin näillä vähän kypsemmillä nuorilla kännisten katselemin sai löytymään myöskin heille tästä olosta jotain kiinnostavaa. En tiedä mikä se oli, sillä ei näistä kahdesta äijästä olis luullut saavan mitään kaunista irti. He olivat erittäin likaisissa vaatteissa ja kaatuilivat muun kansan jalkoihin. Ehkä siitä olotilasta joku halusi ammentaa kainoille sydämmille vähän rohkeutta. Kun se rakkauden sanominenkin tuntui heidän selvästä suusta sanottuna niin kovinkin vieraalta. Olihan sellaistakin nuoret kuulleet, että kun on kännissä niin saa helpommin tytöiltä sitä onnenpaikkaa jonne tuntuu kaikilla olevan satummainen kiire. Joku vanhempi mies oli sanonut tietäjän ominaisuudessa, että ootelkaa pojat, ei se miksikään kulu. Mutta kun rakkaus oli kai sitten vaan vain nuorten asia. Ehkä ne kokemattomat piti sitten käydä sitä harjoittelemassa.

Näin vanhemmat poikanuoret kävivät suuremmasta paikasta hakemassa rakkautta. Joku sitä löysi ehkä päiväksi, toisilla useammankin päivän rakkaus pysyi nuorten lähellä.  Jollain tuli nopeastikkin ero ja rakkaus näytti silloin kovin mustalta ja synkeältä koko tunne. Kovin se rakkaus heilutti nuorten tunteita.

Mutta sitä eivät nuoret tajunneet, että onhan niillä vanhoillakin ihmisillä rakkaus aina mukanaan. Eivät nuoret sellaista tajunneet, että heidän äiti ja isä rakastaa toisiaan. Heitä alkoi yököttämään koko rakkaus. Eivät ne saa enään rakastaa se on meidän nuorten asia. Kun tietämättömät jaakailivat tyttöjä ja koittivat päästä sormillaan pikkupöksyjen kuminauhan alle.
Mutta näin se aika kului ja kesät olivat rakkauden aikaa erittäin vahvasti. Ja kun joku onneton löysi itselleen tytön tai pojan niin sitä silloin käveltiin kovinkin kainosti ja kädet irroitettiin jos joku tuttu oli lähistöllä.

Kesän syyspuoli oli juhlan aikaa. Kartanon herra piti sadonkorjuujuhlan loppukesällä. Tämä oli joka vuotinen tapahtuma jossa palkittiin ilmeisesti Isää korkeudessa. Juhlissa sai myöskin ostaa erilaisia puutarhan tuotteita itselleen. Tämä tarkoitti, että muistakin kylistä tuli kansaa paikalle. Paikkakunnan musiikkimiehiä oli tullut paikalle soittelemaan kaunista musiikkia, että ostopuuhissa oleva kansa viihtyi paikalla. Kahvia ja pullaa olivat kartanon työtekijät valmistaneet myytäväksi. Voitoilla he pääsivät rakentamaan kartanon maille jotain kivaa puuhastelua itselleen. Sinne oli jo rakennettu pituus ja korkeushyppypaikat. Pieni jalkapallokenttä ja kaksi rekkitankoa jotka olivat eri korkeudella. Kartanonherra piti huolta omistaan ja antoi heidän itse suunnitella tekemiset. Tietenkin hän oli suuri herra jonka käskyt upposivat helposti myöskin pienen kunnan virkamiehiin.

Kartanolla oli myöskin suuri grilli jossa iso sika oli ollut pyörimässä jo edellinenä iltana. Hommaa jatkettiin vielä juhlapäivänä jolloin sika sai jo kauniin ruskean pinnan. Naapurikunnan puolelta Rivonkunnalta otettiin vanha kauppias pyörittelemään possua vartaassa. Hän oli tuollaisia sikoja ennenkin pyöritellyt, että tuttua hommaa se oli vanhalle lihanleikkaajalle. Ja kansa osti sikaa pusseihin vietäväksi koteihinsa. Ei sitä lihaa niin monesti ollut kulkeutunut ostajien kasseihin. Sitä pidettiin kalliina ja herrojen ruokana. Mutta nyt koitti monessa kodissa juhla-ateria kun täältä elojuhlista kotiin päästään.

Juhlilla oli aivan ennätysmäärä kansaa. Rivonkunnan puolelta oli tullut myöskin hiukan hiprakassa olevia kansalaisia ostospuuhiin. Naurua ja kiljahduksia kuului ihmisten seasta välillä. Tuntui kun siellä olisivat känniset ukot hiukan tyttöjä pyllylle taputtaneet. Ja tytöt tietenkin kirkaisivat kun se vain oli outoa ja kummaa heidän pyllyille. Mutta kauppa kävi, että jouduttiin juurikkaita hakemaan vielä lisää kellarista. Oliko ihmiset löytäneet nämä monet uudet juurikkaat joissa oli mukana aivan uusiakin lajikkeita.

Tilanhoitaja oli koko myyntiin aivan haltioissaan. Monet pyrkivät hänen juttusilleen kyselemään eri kasvisten nimiä ja valmistusta. Hän oli iloinen ja auttavainen mies. Hän kertoi mielihyvin ostajille mihin näitä juurikkaita käytetään ja kuinka niiden valmistus suoritetaan. Niin oli koko kartanon väki onnellinen. Onnellinen oli myöskin vanha kauppias joka oli saannut possun irroitettua luista. Pöydällä ei ollut kuin kokonainen sika pelkissä luissa. Kauppias ajattelikin, että sahataan possusta luita irti niin saavat koiratkin nauttia makujen ja tuoksujen sinfoniasta. Ja niin käveli koiria kylkiluut poikittain suussa talutushihnojen päässä.

Sadonkorjuujuhlat olivat päättymässä. Arkena sitten taas lähdetään peltotöihin hevosilla. Oli tilanpitäjä ostanut jo kaksi traktoriakin jotka olivat kovassa käytössä. Niillä ajettiin kiireellimpinä aikoina kahta vuoroa. Kallis peli niin sitä piti käyttää tehokkaasti, että kaikki hyöty tulee koneesta.

Niin päättyi Elonkorjuujuhlat ja talkooväki tyhjensi pöydät ja siivosi kaiken lian piha-alueelta. Rankka työ oli saatu päätökseen mutta kaikilla oli hyvä mieli. Jopa kartanon työntekijöillä joilla oli kahvikassa tullut aivan täyteen. Nyt päästiin suunnittelemaan kentälle taas uutta suorituspaikkaa.

Jokainen käänsi kengät kohti kotia ja kävely alkoi. Oli yhden parin kenkiä ja oli monen parin kenkiä jotka eri tahtiin marssivat kotia kohden. Jollain oli minkäkinlaista nyssäköitä käsissä roikkumassa. Toisilla ei taas ollut mitään kantamusta. Mutta kaikki olivat kuitenkin käyneet Elojuhlilla ja sehän oli tärkeää.

Isoja ryhmiäkin kerääntyi yhteen vaikka ei kaikki edes toisiaan tuntenutkaan. Kai se oli vaan hauskempaa kävellä isommassa ryhmässä. Mutta halusi joku kävellä aivan yksinäänkin. Tietenkin kaikkiin porukoihin oli mahdollista päästä, jopa yksinkin kävellä.

Vanhemmat tytöt olivat jo uskaltaneet laittaa hiukan kevyempää vaatetta päälle. Tälläinen pukeutuminen ei ollut vielä mitenkään yleistä. Monet vanhemmat naiset sanoivat sen olevan liian näyttävää, kyllä polvien piti olla piilossa. Pikku tytöt ja pojat saivat olla polvihousuissa ne olivat heille varsinainen kesävaate.

Kaikki kävelivät koteihinsa tai kuka mihinkä nyt sattui. Mutta kukaan ei voinnut tietää ennakkoon mitä karmaisevaa oli vielä tälle illalle tapahtumassa.

Ihmiset kuulivat piipaa auton äänen myöhään illalla. Ääni tuli niin myöhään, että ihmiset olivat jo sängyssä eikä sieltä kerinnut niin nopeasti ikkunasta katselemaan. Jokainen piti kuitenkin hälyytysajoneuvon ääntä karmaisevana. Sitä täällä niin harvoin kuulee. Vaikka sairasauto täällä joskus ajeleekin niin harvoin sillä on pillit päällä. Ihmiset miettivät kodeissaan, että mitä kummaa on elomarkkinoiden jälkeisenä yönä oikein tapahtunut. Monia vanhempia se vaivasi, että nukkumisen alkuun ei "unihiekasta" tuntunut olevan mitään apua.

Kansa heräsi seuraavaan aamuun. Pieniä huhuja alkoi tulemaan kun ihmiset pääsivät töihin. Oli kuulemma jokin tyttö erittäin karmaisevalla tavalla raiskattu. Ihmisillä tuli ensin kauhistus-ajatus ja kättä laitettiin suun eteen. Seuraavaksi, että kuka tämä tyttö on jolle on tälläinen rivo, saasteinen tapahtuma tehty. Kaiken näköiset puntaroinnit ja arvailut lähtivät nopeasti liikkeelle. Jokaisella kansalaisella oli jonkin näköinen uusi juoru aina valmiina. Ja asioita liioiteltiin tietenkin vielä paljon.
Näin mentiin koko koko seuraava päivä. Poliisiautot ajelivat tiellä kiireellisen näköisenä mutta kenellekkään ei annettu tietenkään mitään tietoa. Ehkä seuraavana päivänä tulee jotain selvyyttä kun lehti ilmestyy.

Aamulla ilmestyi lehti ja lehden kannessa komeili tämä kuva. Tämän polun varressa oli tuo karmaiseva tapahtuma sattunut. Uhri oli kuitenkin siirretty piiloon läheisen kallion monttuun joka olisi antanut suojaa varmasti moneksi päiväksi. Mutta ei kaikki kuitenkaan mennut tekijän kannalta aivan nappiin.
Oli käynyt nimittäin niin, että eräs isäntä ei ollut saannut unta. Niinpä hän lähti koiransa kanssa pienelle kävelylle ja aukaissut koiran hihnan tämän polun alussa. Koira oli juoksennellut metsässä lähellä isäntää. Hetken päästä alkoi koira haukkumaan vimmatusti. Isäntä huusi koiraansa luokseen mutta ei koira tullut. Niinpä hän päätti lähteä koiran luo katsomaan koiran raivokasta haukkumista. Karmaiseva näky sai isännän oksentamaan ja hän siirtyi koiransa kanssa nopeasti paikalta. Hän juoksi koiransa kanssa nopeasti kotiinsa ja soitti poliisit.

Poliisien tullessa paikalle oli isäntä näyttämässä tietä paikalle. Löytäjä oli kohdannut erittäin karmaisevan näyn. Uhrista ei saannut mitään tuntomerkkiä kun kasvot oli hakattu verille ja tyttö oli sellaisessa asennossa, ettei kasvoja oikein muutenkaan nähnyt.
Mitään sen selvempää ei poliisikaan vielä kertonut. Tekijää ei oltu vielä saatu kiinni.

Huhumylly lähti entistä vahvempana liikkeelle. Monet vanhemmat olivat nähneet Rivon kirkonkylällä kun nuoret pojat koittivat iskeä nuoria tyttöjä itselleen. Oliko heistä joku syyllinen.
Myöskin Rivon kirkonkylään oli tullut uusi kauppias. Hän oli uusi ihminen, minkälainen mies tämä oikein on. Ja kun hän vielä mainosti tämän suuren kauppaketjun mainoksessa sanoilla "KAUPPIAS HOITAA HOMMAN". Onko kauppias sellainen monitoiminen mies, että hän harrastaa myöskin tälläisiä julmuuksia. Asiakkaat alkoivat karttaa mainittua ruokakauppaa. Ruoka ei mennyt kaupaksi ja pilaantui altaisiin.


Jokaista ihmistä joka oli vähän vieraampi, katsottiin pitkään. Jopa vilkuiltiin heidän kynsien alustoja, näkyykö siellä verta. Piinaavalta tuntui eläminen ja ihmiset kiirehtivät hämärän tullessa nopeasti sisälle. Samoin ei yksin uskallettu lainkaan kävellä ulkona. Onneksi sairaalasta tuli tieto, että potilas voi olosuhteisiin nähden hyvin. Nimi tietenkin pysyi salaisena.

Näille käsiraudoille ei vaan löytynyt haltijaa. Jo viikko oli tapauksesta ja vangitsemista ei ollut tapahtunut. Kylä pyöri vahvojen huhujen kourissa. Monet alkoivat jo julkisesti syyttelemään ihmisiä jos tiesivät vain jonkun kävelevän metsäpolulla tuohon tapahtuma aikaan.

Poliisi tehosti toimintaansa ja välitti poliiseille kiikareita. Samoin koiria otettiin haistelemaan tapahtumapaikkaa ja sen lähi ympäristöä. Myös tutkittiin polun loppupäätä, koska siellä eivät poliisit olleet vielä käyneet.

Kahden päivän päästä löysivät poliisit koiriensa kanssa metsästä mustan pipon. Näin kertoi paikkakunnan lehti. Pipo oli viety tutkimuksiin ja nyt odoteltiin tuloksia. Koirapartiot kuiten haravoivat läheisen metsän kokonaan. Piposta löytyi jokin itsetehty merkki joka saattaa olla olla hyväkin asia. Samoin veripilkkuja katsotaan mustasta piposta.
Olisiko jo niin, että poliisit saisivat tämän hirveän tapauksen selvitettyä. Nyt asukkaat olivat varpaillaan kun ei tiedetty ketä toiset asukkaat aina kulloikin syyttivät.

Kaksi päivää oli kulunut pipon löydöstä ja kuulemma testit oli tehty. Pipo on ollut mukana tässä tapauksessa. Raiskaaja on saannut vedettyä pipon tytön päähän silmien eteen, ettei tyttö pääsisi tunnistamaan raiskaajaa. Tytön hiuksia ja verta löytyi piposta. Poliisi oli kutsunut nuorisoa tunnistamaan pipoa, jos joku nuorista tuntisi pipon.
Useampia poikia otettiin uudellee kuulusteluihin. Ja lopulta eräältä nuorelta oli tullut itku. Poika oli pelännyt poliisin luona oloa, että lopulta hermo petti.
Poika oli edellisenä iltana pyytänyt tätä uhria olemaan hänen kanssaan. Tyttö ei ollut suostunut kun poika oli niin kova kiroilemaan. Halusiko hän näyttää olevansa jokin kova jätkä, vai oliko hän vaan esittänyt kovaa. Tyttö oli kuitenkin riuhtaissut itsensä pojan otteesta irti ja oli lähtenyt kotiin. Seuraavana päivänä oli poika seurannut tyttöä kun hän käveli Elojuhlille. Hän jäi metsään odottelemaan tytön palaamista. Tyttö tulikin yksin kävellen metsäpolkua pitkin kotia kohden. Poika oli kaapannut tytön metsää sulkien hanskalla hänen suunsa. Pipon hän oli tytön päähän laittanut ettei tyttö katsele häntä raiskauksen aikana. Tyttö koitti huutaa niin raiskaaja  oli nyrkillä lyönyt tyttöä aina suulle ja vatsaan.
Verisen tytön löysi yöllinen lenkkeilijä koiransa kanssa.

Raiskaaja sai tuomionsa. Tyttö erittäin kovan kammon rakkauden leikeistä. Kansa jakoi tuomioita kauppiaalle ja kaikille asukkaille. Mutta nyt se oli kaikki ohi. Kylä palasi melkein normaaliin elämään. Ainoastaan tyttö kärsi vielä vuosia tästä väkisin tehdystä ryöstöstä.

LOPPU

piki


Kirjoittelussa on varmasti pientä taukoa koska asunnon muutto on kohta edessä.

Ja vielä vähän juhannusta.

Monet olivat viettäneet juhannuksen kuka milläkin tavalla. Nyt vielä haluamme tutustua muutamaan poikaa jotka lapinkulmilla viettivät juhannuksen. Siellä oli oikein suuri Juhannus-show. Esiintyjinä oli melkein kaikki Suomen parhaat musiikintekijät.

Joukko, jota haluan vielä tarkastella oli Markku, Lauri, Kari ja pienikokoinen Olli. Juhannuspäivänä herättyä oli kaikkilla pahanmoinen kankkunen. Edellisiltana kyllä oltiin katsomassa showta mutta muisti oli siinä illan aikana jonnekkin hävinnyt. Pää tuntui olevat kipeänä niin ulkopuolelta kun myöskin sisäpuolelta. Sisäpuolinen jyskytys tietenkin oli kaikille täysin selvää. Viinaa kun kuitenkin piti juoda kun kylmääkin oli. Mutta kun silmäkulmissa ja leuassa tuntui myöskin kipeä tunne.

Silmiä raoteltiin teltassa ja koetettiin hakea silmiin parempaa näköä, sellaista näköä jolla näkisi muutkin teltassa olijat selvästi. Aikansa hierottua silmiä ja kun vielä teltan nurkasta löyty jokaiselle olutputeli niin alkoihan se näkö siinä harvakseen palaamaan.
Lauri siinä ensimmäisenä huomasi toisilla olevan punertavia läikkiä silmäkulmissa ja suun ympärillä. Voi pieru kun sattuu, kuka meitä on oikein hakannut, tämän tapaisia huomautuksi kuului jokaisen suusta vuoron perään. Jopa Markku joka oli kaikkein suurin ja rotevin näistä pojista. Mutta hänhän omaksi ilokseen nosteli painoja ja oli vieläpä rakennuksilla töissä. Kuka meitä on oikein hakannut kuului taas vuoron perään poikien suusta.

Laurilla tuli kovan pinnistelyn jälkeen mieleen alkuillan tapahtumia. "Mä muistan kun Olli taas hosus monen jätkän silmien alla nyrkkiensä kanssa". "En mä mitää oo tehnyt", kuului nopeaan Ollin suusta. Markku isona kaverina uskalsi sanoa Ollille vaikka hän harrastaakin nyrkkeilyä. "Sä oot sellainen saatanan sokkeron tekijä kun vähän otat kaljaa. Heti pitää päästä hyppelemään ihmisten eteen nyrkkien kanssa. Kukas helvetti sellaista sietää". Olli meni hiljaiseksi ja pieni kyynelkin salaa tirahti hänen poskelle katsomaan mikä on oikein pelokkuusaste.

Olli vetäytyi teltasta pihalle ja lähti penkomaan autosta jotain juotavaa. Sieltä löytyikin kirkas pullo jonka hän oli mukaansa ottanut. Pari pitkää ryyppy suuhun ja sitten pullo takaisin piiloon. Tupakiksi piti laittaa etteivät toiset huomaa niin herkästi hajua.
Toiset pojat pysyivät vielä teltassa niin Olli otti vielä toiset kahden huikan kulaukset putelistaan, ja taas pullo piiloon. Sitten vedettiin taas tupakkia. Ei hän muuten turmeltavaa tupakkia vetänytkään vaan vain silloin kun otti viinaksia.

Huvialueen telttakylässsä alkoi jo pientä liikehdintään tapahtumaan. Olli vielä otti pari huikkaa ja poltti vielä tupakin. Sitten hän konttasi telttaan.
Pojat siellä jo kerävivät tavaroitaan reppuihinsa. Ja selvitys kävi välillä jo aika kuumana. Ehkä me kuitenkin lähdetään vaan täältä pois häntä koipien välissä. Kun mitään emme oikein tiedä niin ei pystytä sitä selvittämäänkään.

Mutta vielä on yksi asia mikä kuitenkin pitää vielä selvittää. Kuinkahan on se ajolupa, kuka ajaa, vai ajaako kukaan. Järjestäjät olivat tämänkin ottaneet huomioon. Poliisi ja joku yksityinen järjestö puhallutti ihmisiä niin näin ihmiset tiesivät koska oli sopiva hetki lähteä liikenteeseen. Pojat olivat sitä mieltä, että kaikki käyvät puhaltamassa niin päästään lähtemään täältä pois mahdollisimman nopeasti. Eihän sitä tiedä vaikka eiliset hakkaajat tulevat vielä uudestaan meitä kurmottamaan.

Reput oli pakattu ja pojat lähtivät kävelemään kohti puhalluspaikkaa. Olo oli jokaisella hiukan kiusaantunut. Eihän sitä tiedä vaikka olisi eiliset hakkaajat kävelleet vastaan. Jokaisen tulijan kasvoja katseltiin alta kulmien päät painoksissa. Kukaan ei muistanut hakkaajien kasvoja, miltä he oikein näyttivät.
Saavuttiin poliisiauton luo ja puhallukset alkoivat. Markulla oli 0,3, Karilla saman verran kuin myös Laurilla. Mutta Ollilla oli vielä 0,5. Kyllä Olli tiesi mistä se oikein johtui mutta hän koitti olla siitä asiasta vain hiljaa. Tarkoitushan oli ajaa vuorotellen autoa kohti Uuttamaata. Ollia jännitti ja hän koitti kävellä hiukan erillään muista pojista ettei tuore viinan haju vaan tuoksahda.

Pojat pääsivät takaisin teltalle ja kävivät vielä loikoilemaan. Olli kuitenkin jäi vielä ulos, on kuulemma parempi olla raittiissa ulkoilmassa. Olli kuitenkin hiipi autolle ja vetäisi kunnon siivut vielä pullosta. Sitten taas huilailtiin ja poltettiin sätkä. Mutta sitä viinaa vaan teki taaskin mieli. Pullo kaivettiin esiin ja pitkää siivua kiskastiin taas pullosta.

Pojat olivat tunnin jo huilanneet teltassa. Päätettiin taas lähteä puhaltamaan. Matkalla vielä syötiin yhdet paistetut makkarat kun sitä järjestäjät heille iloisesti tarjosi pientä maksua vastaan. Matkaa jatkettiin poliisien luo. Pelkässä makuupussissa nukkui vielä joku. Onneksi ei ole kukaan ajanut jalkojen päälle kun jalat olivat autotien puolella. Ehkä ei vaan ollut hänellä telttaa mukana.

Poliisi avasi auton ikkunan ja Markku työnsi päänsä lähemmäksi ikkunaa. Pitkä puhallut toi lukemat 0,1. Samoi Karilla ja Laurillakin. Mutta Olli ei halunut tulla puhaltamaan. "Sama lukema mullakin on tietenkin". Markku meni lukemaan Ollille "lakia". "Puhe oli, että vuoronperään ajetaan takasin tullessa, eli puhaltamaan siitä". Olli vastahankaisesti siirtyi auton viereen ja puhalsi. Poliisi katsoi mittaria ja ilmoitti seuraavaa. "Kolme on valmista auton puikkoihin mutta tämä viimeinen kaveri, laittakaa se takakonttiin sillä nyt lukema oli 0,9".

Olli oli lyöty mies. Hän lähti kävelemään metsän reunaan ja istui siellä kiven päälle. Olihan hän luvannut ajaa myöskin kotiin päin autoa. Mutta kun se vaan tuntui oikealta ottaa, kun heti aamusta hän olikin se kaiken syy tappeluun. Tuntui kun kaikki nauraisivat hänelle. Jopa eräs puukin näytti nauravan iloisesti.

Mitä mä nyt teen, ja millä mä uskallan mennä poikien luo. Koko pää kuhisi villejä ajatuksia. Enhän mä voi kuitenkaan tänne jäädä, keskelle korpea. Jospa mä meen kuitenkin tonne ja juon sen pullon tyhjäksi.

Kauhu valtasi Ollin aivan kokonaan. Välillä tuli suuri pelko ja taas kauhu-ajatus valtasi  mieleen. Jotain oli kuitenkin tehtävä. Viinan pois juonti tuntui Ollilla tulevan vahvasti mieleen. Siksi hän lähti kävelemään autoa kohti. Autosta löytyi vielä hänen viinapullonsa josta helposti sai vielä kaksi tukevaa hömpsyä. Nopeasti oli toimittava kun ei tiennyt koska pojat teltasta tulevat ulos. Karvaalta se tuntui raakaa viinaa juoda. Ensimmäinen nielaisu meni jo ja vielä yksi. Pullo oli tyhjä ja sen paikka löytyi läheisestä roskiksesta. Olli meni lähelle telttaa kävelemään. Pojat huomasivat jonkun kävelevän teltan vierellä. Pelokkaasti teltasta työnnettiin pää ulos kun ei koskaan tiennyt vaikka siellä olisi ollut joku eilisistä tappelijoista. Mutta ei sitten kuitenkaan ollutkaan. "Olli perkele" kuului Markun suusta. "Missä sä olet oikein ollut, ootko vielä viinaa juonnut". Olli ei vastannut tuohon typerään kommenttiin mitään. Vaan telttaa alettiin laittaa kasaan. Ja seuraavaksi lähdetään ajelemaan etelää kohden.

Telttaa kasattaessa kuului välillä poikien kiusottelevat maininnat tappelun aikaansaamisesta ja aamuisesta viinan juonnista. Olli tiesi ainakin tuon viinanjuonnin olevan hänelle nöyryyttävä kokemus. Pettikö hän pojat kun hänestä ei ole kuskiksi. Välillä ääni nousi aika kovaksikin mutta laantui nopeasti etteivät toiset telttakylässä sitä kuulisi. Niin saatiin teltta kasattua ja kaikki tavarat autoon. Jotenkin vaan poikia vielä kismitti Ollin aamuinen viinanjuonti. Jotain oli keksittävä, rangaistus hänen oli saatava tuosta töppäyksestä. Markulla välähti seuraavanlainen ehdotus. "Sovitaanko niin, että Olli saa ostaa meille parit kahvit lisukkeineen ja yhdet sapuskat kotimatkalla". Ollin sisuksissa kuohahti moinen rangaistus. Hän hyppäsi Markun eteen nyrkit pystyssä, aivankuin hän haluaisi alkaa tappelemaan. Markku ei tuosta lainkaan hätkähtänyt, ilmoitti vaan Ollille, "Ootko tietoinen, että sairaalassa on aika huonot sapuskat". Olli laski kätensä alas, mutta taas hetken päässä hän oli ottanut nyrkkeilyasennon Laurin ja Karin edessä. Markku karjaisi Ollille, että" kädet alas tai kävelet".

Pojat sulloutuivat autoon ja Markku oli ensimmäinen kuski. Parin kilometrin päässä oli poliisien puhallusratsia. Siitä selvittiin hienosti läpi nolla-lukemilla. Matkaa jatkettiin vaan hiljaisia olivat matkustajat. Markku koitti vielä palata siihen tappeluun joka aattona jossain kohtaan tapahtui. "Voisitko Olli jo uskoa, että näkyy sulla ne nyrkin kovin herkästi nousevan pystyyn. Jos nyt ajatellaan asiaa niin, että olisit niitä nyrkkejäs näytellyt jollekkin vieraille ihmisille. Kyllä siitä alkaa kuka vaan hermostumaan moisesta temppuilusta". Olli oli vaan hiljaa pää painuksissaan.

Matkalla pysähdyttiin välillä tupakille mutta ei vielä oikein kahvi ja sämpylä maisunut. Poikajoukko oli aika hiljainen. Varsinkin Olli, häntä kaiveli poikien huomautukset. Hiukan hän jo alkoi itsekkin tajuamaan nyrkkeilyasennossa olon. Mutta ei hän vielä sitä uskaltanut suustaan päästää.Viinan juonnin hän oli jo hyväksynyt niin, että se oli kyllä virheteko. Siitä asiasta oli kotonakin jo äidin kanssa puhuttu. Ehkä se viina ei vaan sitten mulle sovi.

Ja taas lähdettiin matkaan kun oli tupakit poltettu ja ilmaa imetty keuhkoihin. Taas matkaa taitettiin hiljaisissa merkeissä. Radiota piti laittaa kovemmalle soimaan että kuski pysyi paremmin hereillä. Matkakavereista ei ollut paljon äänenantajia. Markku sitä koitti aina jotain heiltä kaivaakkin mutta ei vastaukseksi tullut kuin "joo", tai jotain aivan pientä sanottavaa. Mutta menihän se näinkin kun radio pauhasi iskelmää väsyneiden kuulijoiden korviin.
Kuitenkin kun puolitoistasataa kilometriä oli ajettu päätettiin pysähtyä seuraavalle huoltoasemalle. Ehkä se kuitenkin piristäisi mieltä kun näkee muitakin ihmisiä.
Iso huoltamo levittäytyi tien vieressä jonne matkaajat kurvasivat autonsa. Täällä sitä sitten kahvit ja sämpylät syödään ja katsellaan vaikka vähän paikkoja. Noustiin autosta ulos ja katseltiin mistä ovesta mennään sisälle. Tuntui muitakin juhannuksen viettäjiä olevan matkalla. Osa tuntui olevan vielä aika hutikassa. Eräästä ryhmästä huudeltiinkin heille jotain juttuja. Niistä ei selvää saanut oikein kukaan. Mutta Olli kaiketi sai kun juoksi ryhmän eteen pomppimaan taas nyrkit pystyssä. Markku lähti myös ottamaan Ollia kiinni. Porukka jo odotteli Ollia, että ensimmäinen nyrkinisku ei ollut kaukana. Markku tarrasi Ollia niskasta kiinni ja talutti hänen omaan porukkaan. "Jokos nyt uskot käppänä mistä nämä tappelut oikein johtuu". Ollilta saatiin nyrkit alas ja luettua vähän lakia. Lupasi poika olla nyt rauhallinen kun mennään kahville.

Pojat kävelivät sisälle ja nopeasti katsottiin missä tuo äskeinen kännijoukko istui. Porukassa haettiin kahvit ja sämpylät jotka Olli maksoi. Sitten istumaan mahdollisimman kauas noista äsköisistä kavereista. Sitten nautittiin kahvista ja suuresta sämpylästä. Samalla katsottiin sanomalehtiä ja hiukan seurattiin toisija istujia. Harvasessa pöydässä oli joku känninen mukana. Etupäässä perheen isit siinä söhersivät syötävien kanssa.
Kun kahvit oli juotu ja toinen känniporukkakin lähtenyt lähdimme ulos katselemaan erilaisia kiinnostavia kohteita. Välillä istuttiin penkille ja huilailtiin koska matkaa on vielä paljon jäljellä.

Ja matka taas jatkui Markun ohjatessa autoa. Olli alkoi jotenkin piristymään kahvin jälkeen. Hän pyysi oikein anteeksi käytöstään. Ja kertoi vielä senkin, että hän on miettinyt lopettavansa viinan juonnin kokonaan. "Jos totta puhutaan niin on mulle moni muukin sanonut tosta nyrkkeilemisestä. En tiedä miksi mun pitää mennä aivan vieraiden ihmisten eteen hyppimään nyrkit pystyssä. Kärsin siitä itsekkin niin pirusti". Tämä viinan juonnin lopettaminen tuli aika yllättäen toisille. Ei oikein kukaan osannut siihen vastata mitään. Markku tietenkin enemmän kokeneena onnitteli Ollia. "Oletko oikein tosissas" kyseli vielä Markku. "Olen tosissani, olen melkein päätöksen tehnyt jo vuosi sitten mutta näköjään mussa ei ole ainesta sitä toteuttaa". Toiset pojat halusivat tulla mukaan kannustamaan Ollia. Niin hiljainen Lauri halusi vielä vähän sörkkästä tätä aihetta. "Auttaisiko jos lyötäis vetoa sun puolesta". "En tiedä auttaako se, musta olisi tärkeetä, että Teistä joku aina muistuttaisi mua viinan otosta, ja samalla jotenkin kannustais jatkamaan". Hienot päätökset lyötiin lukkoon ja pysähdyttiin huilipaikalle vetämään asian päälle rauhanpuuput. "Se loppuu sit multa tämä tupakin polttokin" totesi Olli." Ehkä me kaikki voitas tehdä tupakkilakko, oltas siinä Ollin siivellä mukana jollan lakolla".

Nuoret miehet tekivät hienoja päätöksiä ajaessaan kotiinpäin. Vielä hetki sitten oltiin niin hiljaista poikaa mutta nyt puhuttiin jo päällekkäin. Jotain voisi alkaa vaikka hattastamaankin yhdessä. Taas tuli uusi aihe mitä alettiin pohtia. Lopuksi Markku ehdotti seuraavaa, "mulla on aina tehnyt mieli tutkia luontoa ja sen eläimiä. Mutta kun se ei oikein ole ollut nuorten juttu. Nyt kai sitä jo kehtais tehdä". Muillakin alkoi kiinnostus heräämään. Oltiin ajettu jo useampi tunti ilman mitään syötävää. Nyt oli jo aika mennä täydentämään pötsiä.

Ruokapaikalla sovittiin, ettei Ollin tarvitse toisille ruokaa ostaa. Hän on toisaalta saannut meidät kaikki heräämään näihin asioihin. Ruuat tilattiin ja uuden harrastuksen selvittelyt jatkuivat samalla kun leikettä työnnettiin suuhun. Nyt tuntui pojilla olevan kova vauhti kehittää omaa harrastustoimintaa. Ruokaa syötiin ja harrastusta kehiteltiin. Loppujen lopuksi kaikki neljä nuorta halusivat lähteä luontoa tutkimaan niinkuin Markkukin. Ja kun annokset oli syöty jatkettiin taas matkaa. Kuski vaihdettiin samalla kun kerran tauko oli.

Ja matkalla suunniteltiin edelleen luontoon perehtymistä. Oli jo suunnitelmissa vuokraa mökki jossa pääsisimme paremmin lähelle luontoa. Jokainen pitää omaa luontokirjaa linnuista kasveista ym. luonnon ilmiöistä. Sitten aina kokoonnutaan yhteen katsomaan toisten leikekirjoja. Mökille ei oteta tupakoita tai viinoja lainkaan mukaan.

Ollin töppäys ja hänen paluumatkalla pyytämä sana "anteeksi", sai kaikki muutkin pojat heräämään uuteen elämään. Jotenkin tuntui, että pojat haluavat näyttää muillekkin omat saavutuksensa. Ei voi olla kuin ylpeä nuorten suunnitelmista. Kyllä nuoret näköjään osaavat järkeä käyttää kun siihen annetaan heille mahdollisuus.

Illalla myöhään pojat pääsivät kotiin. Vielä ennenkuin erottiin otettiin kunnollinen ryhmähali. Se oli kai sitten se päätös, että näin tehdään. Mutta nyt jokainen painui sänkyihin ottamaan unen vastaan. Jos ei vain ala kenellekkään ajatukset pyörimään päässä liian vahvasti.

Sen tiedän, että pojat kävivät jossain itärajalla tutkimassa luontoa. Sieltä oli viikoksi vuokrattu mökki ja jokainen oli sinne tullut omien luontolehtiöiden kanssa. Ja innostus oli ollut valtava. Aamusta iltamyöhään kuljettiin metsässä. Välillä ajettiin toiseen metsään tai metsäaukioille. Karttoja seurattiin, että tiedettiin missä paikkakunnalla ollaan kulloinkin, ja missä havainnot tehtiin.
Ja senkin tiedän, että jo matkan jälkeen tuli lakko tupakille ja viinalle kaikilla.
Toivottavasti heidän harrastus jatkuu vielä pitkään.

LOPPU
Eläkepiki

Juhannus

Oli tultu taas kesän tärkeämpään kohtaan, Juhannus jo viikon päässä. Kesän tärkeä hetki sillä tästä hetkestä alkaa taas illat pimenemään ja juostaan kohti syksyä. Ei se kuitenkaan tarkoita että kesä olisi loppumassa. Kesää on vielä paljon jäljellä vaikka Juhannusta vietetäänkin.

Seuraan erään henkilön Juhannusta joka tietenkin kaikkien muiden kanssa suuntasivat kulkunsa omalle kesämökille tänä suurena päivänä.
Mökki oli nyt uusi, itse rakennettu vanhan rähjäisen mökin paikalle. Ahti Teräväinen oli vaimonsa Liisan kanssa onnellinen. Lapsilla oli tilaa leikkiä tasaisella pihalla jossa järven rantakin oli tasainen ja matala.

Mutta Juhannus oli siis tulossa ja ruokaa hankittiin mökki-reissua varten.

Makkarat oli aina tehty itse, Liisa ja Ahti eivät tykänneet kaupoista ostetuista makkaroista. Sinne oli työnnetty kaikki eläimen joutavaa tavaraa joita he eivät suuhunsa koskaan halunneet laittaa. Kaikki valmisruoka oli pyyhitty pois tämän perheen ruokalistalta. Ahti kun oli sitä mieltä että teollisuus voi haudata valmiisiin ruokiin kaikki eläimen syötäväksi kelmaamattomat osat. Kaikki ruoka siis tehtiin valmiiksi ennen mökille lähtöä.

Kaikki tarpeellinen oli tehty ennen mökille lähtöä. Juhannuksesta alkoi vielä heidän kesälomansakin. Peräkärryyn oli laitettu hiukan rakennustavaraa, että Juhannuksen jälkeen olisi pientä puuhaa ja tehtävää. Lapsille oli varattava kaikennäköisiä leikkikaluja myöskin mukaan, sillä mökillä oli tarkoitus olla vähintään kaksi viikkoa.
Mökki Sijaitsi kauniin Päijänteen rannalla Sysmässä. Mökki oli melkein jo kunnossa, ainoastaan sisällä oli vielä pienten listojen laittoa. Myös pihalla oli muutamia häiritseviä kiviä vielä poistettava.

 Koitti aatonaatto ja perhe lastattiin autoon. Isäntä oli viinakaupassa tietenkin käynyt. Yksi punkkupullo oli ostettu Juhannuksen kunniaksi. Punkullahan se taju lähtee. No kun tiedän tämän perheen niin voin kertoa, että he eivät alkoholipitoisia juomia juo lainkaan. Juhannus ja Joulu taitavat olla ainuita jossa punkkupullo ostetaan.
Mutta nyt oli Paula 4v. ja Kirsi 6v. laitettu takapenkille köysiin ja matka alkoi kesäisestä Uudemmaanläänistä kohti omaa mökkiä.

Matkaa taivallettiin rauhallisesti pikkuhiljaan pitkiin autojonoihin muodostuneissa ruuhkissa. Lepotauko pidettiin suunnilleen puolessavälissä matkaa. Ihmiset säntäilivät huoltoasemalla, kiire oli kaikilla kova. Mutta tämä esimerkkiperhe otti kaiken aivan rauhallisesti. Eihän heillä voinnut olla kiire kun kerran loma alkoi juuri.

Illansuussa klo 18.00 kurvasi auto peräkärryineen oman mökin pihaan. Oikoiltiin jäseniä automatkan jälkeen. Irroitettiin peräkärry joka työnnettiin hiukan sivummalle piha-alueesta samoin kuin auto.

Siinä oli nyt Teräväisen mökki. Itse pikku kätösillään oli isäntä sen tehnyt. Tietenkin talkooväkeä ja ammatti ihmisiäkin oli mukana ollut rakennuspuuhissa. Mutta nyt on oikeastaan mökin ensimmäinen tulikaste. Tässä mökissä ei ole vielä koko perhe kertaakaan asunut.

Liisa rouvalle tuli mieleen eräs kurja ajatus. Mutta hän ei kehdannut sitä edes miehelleen kertoa. Parempi näin, sillä se kuitenkin olisi lamaannuttanut vanhemmat täysin. Parempi kun on asiasta vaan ihan hiljaa. Kun yleensä on käynyt niin, kun jotain ihmistä ajattelee niin hän soittaakin hetken päästä.

Asetuttiin taloksi. Ruuat ja kaikki tavarat siirrettiin sisälle oikeisiin paikkoihin. Ja tehtiin pientä iltapalaa. Ahti kaivoi jääkaapista itse tehtyä makkaraa ja hiukan pihviä grillin kuumalle ritilälle. Oli aatonaatto, vielä ei punkkupulloa aukaistu. Lihat ja makkarat tirisivät uudella kaasugrillillä iloisesti. Lapset leikkivät pihalla ja kävivät jo varpaitaan kastamassa lämpöisessä vedessä. Sitten syötiin ja nautittiin loistava ateria teranssilla.
Vielä saunaan laitettiin tulet. Saunottiin koko perheen voimin ja käytiin pulahtamassa järvessä. Ilta hiukan hämärtyi niin siirryttiin sisään. Äiti Liisa oli sijannut vuoteet kuntoon ja lapset laitettiin nukahtamaan omien nellekarhujensa viereen.

Näin oli ensimmäinen koko perheen kanssa nautittu ensimmäinen ilta tullut päätökseen. Niinpä vanhemmatkin Liisa ja Ahti suunnistivat omaan makuukammariinsa peittojensa alle.

Aamulla herättiin ja nautittiin aamupalat. Sitten siirryttiinkin ulos kuuntelemaan ja katselemaan lintujen kovaa aherrusta pihan puissa. Auton ääntä alkoi kuulumaan. Ääni koveni koko ajan ja lopulta auto pysähtyi mökin päätyyn. Ahti odotteli teranssin tuolissa vieraiden saapumista. Ketään ei oltu mökille käsketty, että kukahan sieltä oikein tulee. Lopulta alkoi äänistä Ahti jo tuntemaan tulijat. Sukulaisia, veli tietenkin sieltä tulee koko remuavan perheensä kanssa. Niin olikin kun saapunut perhe asteli mökin eteen jossa Ahti istui. Tervehdittiin tietenkin tuttavallisesti. Ja aamukahvia pyydettiin tulemaan ja jotain syötävääkin olisi kuulemma pakko syödä.

Tulija oli Ahtia pari vuotta vanhempi Tuomo ja hänen suuri vaimonsa Tuire. Lasten syntymän jälkeen oli Tuire tälläiseksi tankiksi tullut. Makeeta piti vain syödä ja melkein paikallaan olleena kilot takertuivat Tuireen kiinni. Kaksi villiä 10 ja 12 vuotiasta poikaa heillä oli. Heitä ei kielletty mistään, että mitä vain he saivat tehdä.

Taas kuului auton ääntä. Tuomo kertoili pyytävänsä myöskin Anteron perheineen paikalle. Antero oli vanhin ja viina maistui kuin myös Tuomollekkin. Anteron vaimo Tuija oli laiha kuikelo. Häntä kiinnosti toisten tekemiset ja juorut. Aina oli aikakausi lehti leveillään pöydällä ja lapset kuin myöskin mies sai painella missä huvitti.

Ja nälkä oli kaikilla. Ahti laittoi grillin lämpiämään kahvien ja pullien lisälsi. Oli heillä sentään omat eväät laittaa grilliin.

Niin oli tullut koko veljessarja passattavaksi Ahdin ja Liisan mökille. Ei Ahti ja Liisa heille koskaan mitään sanonut vaikka heidän tekemiset jokaisessa muodossa olivat niin erilaista kun he itse tekivät. Jokaisena Juhannuksena he tänne tuppautuivat. Hypittiin kännissä veneestä, vedettiin housut ales ja näytettiin miehistä ahteria muille. Yrjöttiin ja heiteltiin tupakin tumpit ja muut roskat pitkin pihaa. Mutta ei isäntäväki koskaan heille mitään sanonut. Ehkä he sitten vain jaksoivat heitä kerran vuodessa katsoa. Muulloin ei heitä näkynyt ja ei edes yhteyttä pidetty. Mökkitalkoisiin oli Ahti heitä pyytänyt mutta eivät he kerenneet veljeä auttamaan.

Syöty oli ja telttoja laitettiin pystyyn pihalle. Päivä kului ja Liisa seurasi omia lapsiaan etteivät pojat vain pääse heitä kiusaamaan. Kaksi vanhempaa nautti kaljaa pitkin päivää ja jo alkuillasta piti päästä veneellä soutelemaan järvelle. Ja niinhän siinä kävi kuin kaikkina muinakin päivinä, että veneeseen noustiin seisomaan ja keikuttiin laidoilla. Välillä pudottiin veneestä ja taas noustiin veneen kyytiin. Lopulta vene tuotiin rantaan ja sitten piti näyttää takamusta koko mökki seurueelle.

Että tälläistä elämää taas kerran. Ilta kului ja grilli laitettiin taas lämpiämään. Raskasta oli katsoa aikuisten ihmisten sähläämistä. Tuija katseli tullessa ostamiaan lehtiä, hän pysyi sisällä koko päivän. Tuire sentään istui suuren ruhonsa kanssa teranssilla kahvia juoden. Itikoista hän ei välittänyt lainkaan. Jo yksi kahvikuppi oli hajonnut kun hyttynen kävi piikkinsä työntämässä hänen suureen rinta aukkoonsa. Ei siinä piikkiä saannut nainen kerennyt edes anteeksi pyytämään kahvikupin rikkoamisesta. Kahvikuppikalusto oli tänne ostettu. Ei se mikään kallis ollut mutta uusi kuitenkin. Tuntui kuin itikat olisivat tästä suurestä Tuire naisesta pitäneet. Kirkumista kuului jatkovasti ja pyyhettä heiluteltiin itikoiden häätämistä varten. Pois halusi taas Tuire täältä hyttysten seasta mutta milläs lähdet kun mies oli tolkuttomasti kännissä. Ruokailun jälkeen hän oksenteli kaikki makkarat pihalle. Lokit huomasivat hyvät makupalat ja tulivat rääkymään ja tappelemaan makkaranpaloista.

 Ilta kului ja järven rannoilla alkoivat kokot loistamaan. Ahdilla ja Liisalla ei ollut kokkoa kun kaikki jätepuut oli poltettu jo syksyllä kun pihaa siivottiin. Nyt nautittiin vain toisten kokoista.

Ilmavoimien lentolaivue tarkasti, että onko sattunut tuli riistäytymään metsiin. Olihan nyt erittäin kuivaa ollut jo pitkään. Ja ilman lupaahan ei olisi saannut edes kokkoja sytyttää.

Ilta lähenteli puoltayötä. Vieraat rupesivat väsymään ja alkoivat hiipimään kohti omia telttojaan. Ahti kävi pyytelemässä myöskin poikia siirtymään omiin telttoihin. Pojat tuntuivat uskovan aika helposti Ahdin pyyntöä. Ehkä he olivat hiukan yllättyneitä kun heitä joku pyysi jotain tekemään. Koska omista vanhemmista ei tähän ollut.
Niin oli jälleen yksi Juhannus takana. Oman perheen kanssa sitä ei pystytty taaskaan viettämään. Mutta ehkä tulee vielä aika jolloin saamme olla täällä aivan omassa rauhassa.

Aamu valkeni ja Ahti ja Liisa nauttivat aamukahvia hiljaa kuistilla. Oli niin hiljaista, että sen hiljaisuuden pystyi melkein koskettamaan. Hiljaa oli oltava ettei teltassa nukkuvat vielä heräisi. Niin kauan kun he pysyvät teltassa niin heillä on loma.

Tunti kului kun molemmista teltoista kömpi kaksi horjuvaa miestä ulos. Kasseja kaivettiin, sillä jotain kaljaa oli tietenkin nyt pakko saada. Vaimot tulivat miestensä perässä. Tuire työntyi suuren ruhonsa kanssa miehensä viereen. "Mitä sinä sieltä kassista oikein haet. Et kai kaljaa, sillä minä haluan lähteä täältä pois".
Tölkki löytyi ja se juotiin yhtä kyytiä pois. Tölkki tietenkin heitettiin pihalle, sitä ei enään tarvittu. Seuraavaksi mentiin tönkimään auton taka konttia. Ja sieltä löytyi lisää juotavaa. Mutta Ahti huomasi, että ei noista vieraista pääse eroon jos ei hän hiukan auta velimiehiä. Ei hän halunut viinaksia juoda vaan aina kun tilaisuus tuli, hän lorautti pullosta hiukan nurmikolle niin saatiin pullo nopeammin juotua. Ja näin oli viinat juotu ennen iltaa. Ainoa pullo joka oli tallella oli isäntäväen punkkupullo. Se pullo oli hyvässä piilossa joka avataan vasta sitten kun vieraat ovat lähteneet.

Välillä syötiin perinteistä perunaa ja silliä. Vierailta olivat jo sapuskat loppuneet ja ei oikein Ahti ollut sitä mieltä, ettemme ala omia ruokia heille tarjoamaan.
Ilta kului samoin yö, koitti seuraava aamu. Ahti ja Liisa toivoivat, että jokohan tänään päästäisiin vieraista eroon.
Alku tuntui lupaavalta kun vieraat taas mönkivät teltoistaan ulos. Äijät olivat kärttyisiä kun juotavat olivat loppuneet. Heihän vaimonsa olivat taas onnellisia kun juomat olivat loppuneet. Sillä he halusivat jo päästä kaupunkiin jossa ei itikoita ole. Iltapäivällä niin sitten tapahtuikin. Veljet totesivat olevan nyt jo ajokunnossa. Varmuudeksi he käyvät vielä Sysmässä puhaltamassa mittariin että voivat sittet huoletta ajaa Helsinkiin.

Niin pääsi isäntäperhe viettämään Juhannusta viimein. Omat itse tehdyt makkarat, pihvit perunat ym tykötarpeet nostettiin esille ja tehtiin itsellemme ruokaa. Oltiin ja leikittiin lapsien kanssa.

Pihaa siivottiin siinä samalla kun kuljettiin pihalla. Jokaisella tuntui olevan jotain puuhaa mutta tulihan se piha lopulta siivottua. Nyt oli kaikki aivan samanlaista kuin tullessamme tänne. Sitten olikin viinipullon korkkaus vuorossa. Kynttilä sytytettiin kuistin pöydälle. Ilta hämärtyi ja lapset laitettiin nukkumaan. Nyt oli aikuisten vuoro nauttia hiljaisesta illasta. Voisiko elämä olla aina näin rauhallista. Ei olisi koskaan ketään passattamassa itseään.
Kaksi viikkoa oltiin perheen kanssa mökillä. Kyllä oli mieli rauhallinen kun sieltä lähdettiin ajelemaan kotia kohden. Jotain vain pitäisi keksiä seuraavaksi Juhannukseksi.

LOPPU
piki


Oikein hyvää Juhannusta kaikille lukijoilleni.