Ja vielä vähän juhannusta.

Monet olivat viettäneet juhannuksen kuka milläkin tavalla. Nyt vielä haluamme tutustua muutamaan poikaa jotka lapinkulmilla viettivät juhannuksen. Siellä oli oikein suuri Juhannus-show. Esiintyjinä oli melkein kaikki Suomen parhaat musiikintekijät.

Joukko, jota haluan vielä tarkastella oli Markku, Lauri, Kari ja pienikokoinen Olli. Juhannuspäivänä herättyä oli kaikkilla pahanmoinen kankkunen. Edellisiltana kyllä oltiin katsomassa showta mutta muisti oli siinä illan aikana jonnekkin hävinnyt. Pää tuntui olevat kipeänä niin ulkopuolelta kun myöskin sisäpuolelta. Sisäpuolinen jyskytys tietenkin oli kaikille täysin selvää. Viinaa kun kuitenkin piti juoda kun kylmääkin oli. Mutta kun silmäkulmissa ja leuassa tuntui myöskin kipeä tunne.

Silmiä raoteltiin teltassa ja koetettiin hakea silmiin parempaa näköä, sellaista näköä jolla näkisi muutkin teltassa olijat selvästi. Aikansa hierottua silmiä ja kun vielä teltan nurkasta löyty jokaiselle olutputeli niin alkoihan se näkö siinä harvakseen palaamaan.
Lauri siinä ensimmäisenä huomasi toisilla olevan punertavia läikkiä silmäkulmissa ja suun ympärillä. Voi pieru kun sattuu, kuka meitä on oikein hakannut, tämän tapaisia huomautuksi kuului jokaisen suusta vuoron perään. Jopa Markku joka oli kaikkein suurin ja rotevin näistä pojista. Mutta hänhän omaksi ilokseen nosteli painoja ja oli vieläpä rakennuksilla töissä. Kuka meitä on oikein hakannut kuului taas vuoron perään poikien suusta.

Laurilla tuli kovan pinnistelyn jälkeen mieleen alkuillan tapahtumia. "Mä muistan kun Olli taas hosus monen jätkän silmien alla nyrkkiensä kanssa". "En mä mitää oo tehnyt", kuului nopeaan Ollin suusta. Markku isona kaverina uskalsi sanoa Ollille vaikka hän harrastaakin nyrkkeilyä. "Sä oot sellainen saatanan sokkeron tekijä kun vähän otat kaljaa. Heti pitää päästä hyppelemään ihmisten eteen nyrkkien kanssa. Kukas helvetti sellaista sietää". Olli meni hiljaiseksi ja pieni kyynelkin salaa tirahti hänen poskelle katsomaan mikä on oikein pelokkuusaste.

Olli vetäytyi teltasta pihalle ja lähti penkomaan autosta jotain juotavaa. Sieltä löytyikin kirkas pullo jonka hän oli mukaansa ottanut. Pari pitkää ryyppy suuhun ja sitten pullo takaisin piiloon. Tupakiksi piti laittaa etteivät toiset huomaa niin herkästi hajua.
Toiset pojat pysyivät vielä teltassa niin Olli otti vielä toiset kahden huikan kulaukset putelistaan, ja taas pullo piiloon. Sitten vedettiin taas tupakkia. Ei hän muuten turmeltavaa tupakkia vetänytkään vaan vain silloin kun otti viinaksia.

Huvialueen telttakylässsä alkoi jo pientä liikehdintään tapahtumaan. Olli vielä otti pari huikkaa ja poltti vielä tupakin. Sitten hän konttasi telttaan.
Pojat siellä jo kerävivät tavaroitaan reppuihinsa. Ja selvitys kävi välillä jo aika kuumana. Ehkä me kuitenkin lähdetään vaan täältä pois häntä koipien välissä. Kun mitään emme oikein tiedä niin ei pystytä sitä selvittämäänkään.

Mutta vielä on yksi asia mikä kuitenkin pitää vielä selvittää. Kuinkahan on se ajolupa, kuka ajaa, vai ajaako kukaan. Järjestäjät olivat tämänkin ottaneet huomioon. Poliisi ja joku yksityinen järjestö puhallutti ihmisiä niin näin ihmiset tiesivät koska oli sopiva hetki lähteä liikenteeseen. Pojat olivat sitä mieltä, että kaikki käyvät puhaltamassa niin päästään lähtemään täältä pois mahdollisimman nopeasti. Eihän sitä tiedä vaikka eiliset hakkaajat tulevat vielä uudestaan meitä kurmottamaan.

Reput oli pakattu ja pojat lähtivät kävelemään kohti puhalluspaikkaa. Olo oli jokaisella hiukan kiusaantunut. Eihän sitä tiedä vaikka olisi eiliset hakkaajat kävelleet vastaan. Jokaisen tulijan kasvoja katseltiin alta kulmien päät painoksissa. Kukaan ei muistanut hakkaajien kasvoja, miltä he oikein näyttivät.
Saavuttiin poliisiauton luo ja puhallukset alkoivat. Markulla oli 0,3, Karilla saman verran kuin myös Laurilla. Mutta Ollilla oli vielä 0,5. Kyllä Olli tiesi mistä se oikein johtui mutta hän koitti olla siitä asiasta vain hiljaa. Tarkoitushan oli ajaa vuorotellen autoa kohti Uuttamaata. Ollia jännitti ja hän koitti kävellä hiukan erillään muista pojista ettei tuore viinan haju vaan tuoksahda.

Pojat pääsivät takaisin teltalle ja kävivät vielä loikoilemaan. Olli kuitenkin jäi vielä ulos, on kuulemma parempi olla raittiissa ulkoilmassa. Olli kuitenkin hiipi autolle ja vetäisi kunnon siivut vielä pullosta. Sitten taas huilailtiin ja poltettiin sätkä. Mutta sitä viinaa vaan teki taaskin mieli. Pullo kaivettiin esiin ja pitkää siivua kiskastiin taas pullosta.

Pojat olivat tunnin jo huilanneet teltassa. Päätettiin taas lähteä puhaltamaan. Matkalla vielä syötiin yhdet paistetut makkarat kun sitä järjestäjät heille iloisesti tarjosi pientä maksua vastaan. Matkaa jatkettiin poliisien luo. Pelkässä makuupussissa nukkui vielä joku. Onneksi ei ole kukaan ajanut jalkojen päälle kun jalat olivat autotien puolella. Ehkä ei vaan ollut hänellä telttaa mukana.

Poliisi avasi auton ikkunan ja Markku työnsi päänsä lähemmäksi ikkunaa. Pitkä puhallut toi lukemat 0,1. Samoi Karilla ja Laurillakin. Mutta Olli ei halunut tulla puhaltamaan. "Sama lukema mullakin on tietenkin". Markku meni lukemaan Ollille "lakia". "Puhe oli, että vuoronperään ajetaan takasin tullessa, eli puhaltamaan siitä". Olli vastahankaisesti siirtyi auton viereen ja puhalsi. Poliisi katsoi mittaria ja ilmoitti seuraavaa. "Kolme on valmista auton puikkoihin mutta tämä viimeinen kaveri, laittakaa se takakonttiin sillä nyt lukema oli 0,9".

Olli oli lyöty mies. Hän lähti kävelemään metsän reunaan ja istui siellä kiven päälle. Olihan hän luvannut ajaa myöskin kotiin päin autoa. Mutta kun se vaan tuntui oikealta ottaa, kun heti aamusta hän olikin se kaiken syy tappeluun. Tuntui kun kaikki nauraisivat hänelle. Jopa eräs puukin näytti nauravan iloisesti.

Mitä mä nyt teen, ja millä mä uskallan mennä poikien luo. Koko pää kuhisi villejä ajatuksia. Enhän mä voi kuitenkaan tänne jäädä, keskelle korpea. Jospa mä meen kuitenkin tonne ja juon sen pullon tyhjäksi.

Kauhu valtasi Ollin aivan kokonaan. Välillä tuli suuri pelko ja taas kauhu-ajatus valtasi  mieleen. Jotain oli kuitenkin tehtävä. Viinan pois juonti tuntui Ollilla tulevan vahvasti mieleen. Siksi hän lähti kävelemään autoa kohti. Autosta löytyi vielä hänen viinapullonsa josta helposti sai vielä kaksi tukevaa hömpsyä. Nopeasti oli toimittava kun ei tiennyt koska pojat teltasta tulevat ulos. Karvaalta se tuntui raakaa viinaa juoda. Ensimmäinen nielaisu meni jo ja vielä yksi. Pullo oli tyhjä ja sen paikka löytyi läheisestä roskiksesta. Olli meni lähelle telttaa kävelemään. Pojat huomasivat jonkun kävelevän teltan vierellä. Pelokkaasti teltasta työnnettiin pää ulos kun ei koskaan tiennyt vaikka siellä olisi ollut joku eilisistä tappelijoista. Mutta ei sitten kuitenkaan ollutkaan. "Olli perkele" kuului Markun suusta. "Missä sä olet oikein ollut, ootko vielä viinaa juonnut". Olli ei vastannut tuohon typerään kommenttiin mitään. Vaan telttaa alettiin laittaa kasaan. Ja seuraavaksi lähdetään ajelemaan etelää kohden.

Telttaa kasattaessa kuului välillä poikien kiusottelevat maininnat tappelun aikaansaamisesta ja aamuisesta viinan juonnista. Olli tiesi ainakin tuon viinanjuonnin olevan hänelle nöyryyttävä kokemus. Pettikö hän pojat kun hänestä ei ole kuskiksi. Välillä ääni nousi aika kovaksikin mutta laantui nopeasti etteivät toiset telttakylässä sitä kuulisi. Niin saatiin teltta kasattua ja kaikki tavarat autoon. Jotenkin vaan poikia vielä kismitti Ollin aamuinen viinanjuonti. Jotain oli keksittävä, rangaistus hänen oli saatava tuosta töppäyksestä. Markulla välähti seuraavanlainen ehdotus. "Sovitaanko niin, että Olli saa ostaa meille parit kahvit lisukkeineen ja yhdet sapuskat kotimatkalla". Ollin sisuksissa kuohahti moinen rangaistus. Hän hyppäsi Markun eteen nyrkit pystyssä, aivankuin hän haluaisi alkaa tappelemaan. Markku ei tuosta lainkaan hätkähtänyt, ilmoitti vaan Ollille, "Ootko tietoinen, että sairaalassa on aika huonot sapuskat". Olli laski kätensä alas, mutta taas hetken päässä hän oli ottanut nyrkkeilyasennon Laurin ja Karin edessä. Markku karjaisi Ollille, että" kädet alas tai kävelet".

Pojat sulloutuivat autoon ja Markku oli ensimmäinen kuski. Parin kilometrin päässä oli poliisien puhallusratsia. Siitä selvittiin hienosti läpi nolla-lukemilla. Matkaa jatkettiin vaan hiljaisia olivat matkustajat. Markku koitti vielä palata siihen tappeluun joka aattona jossain kohtaan tapahtui. "Voisitko Olli jo uskoa, että näkyy sulla ne nyrkin kovin herkästi nousevan pystyyn. Jos nyt ajatellaan asiaa niin, että olisit niitä nyrkkejäs näytellyt jollekkin vieraille ihmisille. Kyllä siitä alkaa kuka vaan hermostumaan moisesta temppuilusta". Olli oli vaan hiljaa pää painuksissaan.

Matkalla pysähdyttiin välillä tupakille mutta ei vielä oikein kahvi ja sämpylä maisunut. Poikajoukko oli aika hiljainen. Varsinkin Olli, häntä kaiveli poikien huomautukset. Hiukan hän jo alkoi itsekkin tajuamaan nyrkkeilyasennossa olon. Mutta ei hän vielä sitä uskaltanut suustaan päästää.Viinan juonnin hän oli jo hyväksynyt niin, että se oli kyllä virheteko. Siitä asiasta oli kotonakin jo äidin kanssa puhuttu. Ehkä se viina ei vaan sitten mulle sovi.

Ja taas lähdettiin matkaan kun oli tupakit poltettu ja ilmaa imetty keuhkoihin. Taas matkaa taitettiin hiljaisissa merkeissä. Radiota piti laittaa kovemmalle soimaan että kuski pysyi paremmin hereillä. Matkakavereista ei ollut paljon äänenantajia. Markku sitä koitti aina jotain heiltä kaivaakkin mutta ei vastaukseksi tullut kuin "joo", tai jotain aivan pientä sanottavaa. Mutta menihän se näinkin kun radio pauhasi iskelmää väsyneiden kuulijoiden korviin.
Kuitenkin kun puolitoistasataa kilometriä oli ajettu päätettiin pysähtyä seuraavalle huoltoasemalle. Ehkä se kuitenkin piristäisi mieltä kun näkee muitakin ihmisiä.
Iso huoltamo levittäytyi tien vieressä jonne matkaajat kurvasivat autonsa. Täällä sitä sitten kahvit ja sämpylät syödään ja katsellaan vaikka vähän paikkoja. Noustiin autosta ulos ja katseltiin mistä ovesta mennään sisälle. Tuntui muitakin juhannuksen viettäjiä olevan matkalla. Osa tuntui olevan vielä aika hutikassa. Eräästä ryhmästä huudeltiinkin heille jotain juttuja. Niistä ei selvää saanut oikein kukaan. Mutta Olli kaiketi sai kun juoksi ryhmän eteen pomppimaan taas nyrkit pystyssä. Markku lähti myös ottamaan Ollia kiinni. Porukka jo odotteli Ollia, että ensimmäinen nyrkinisku ei ollut kaukana. Markku tarrasi Ollia niskasta kiinni ja talutti hänen omaan porukkaan. "Jokos nyt uskot käppänä mistä nämä tappelut oikein johtuu". Ollilta saatiin nyrkit alas ja luettua vähän lakia. Lupasi poika olla nyt rauhallinen kun mennään kahville.

Pojat kävelivät sisälle ja nopeasti katsottiin missä tuo äskeinen kännijoukko istui. Porukassa haettiin kahvit ja sämpylät jotka Olli maksoi. Sitten istumaan mahdollisimman kauas noista äsköisistä kavereista. Sitten nautittiin kahvista ja suuresta sämpylästä. Samalla katsottiin sanomalehtiä ja hiukan seurattiin toisija istujia. Harvasessa pöydässä oli joku känninen mukana. Etupäässä perheen isit siinä söhersivät syötävien kanssa.
Kun kahvit oli juotu ja toinen känniporukkakin lähtenyt lähdimme ulos katselemaan erilaisia kiinnostavia kohteita. Välillä istuttiin penkille ja huilailtiin koska matkaa on vielä paljon jäljellä.

Ja matka taas jatkui Markun ohjatessa autoa. Olli alkoi jotenkin piristymään kahvin jälkeen. Hän pyysi oikein anteeksi käytöstään. Ja kertoi vielä senkin, että hän on miettinyt lopettavansa viinan juonnin kokonaan. "Jos totta puhutaan niin on mulle moni muukin sanonut tosta nyrkkeilemisestä. En tiedä miksi mun pitää mennä aivan vieraiden ihmisten eteen hyppimään nyrkit pystyssä. Kärsin siitä itsekkin niin pirusti". Tämä viinan juonnin lopettaminen tuli aika yllättäen toisille. Ei oikein kukaan osannut siihen vastata mitään. Markku tietenkin enemmän kokeneena onnitteli Ollia. "Oletko oikein tosissas" kyseli vielä Markku. "Olen tosissani, olen melkein päätöksen tehnyt jo vuosi sitten mutta näköjään mussa ei ole ainesta sitä toteuttaa". Toiset pojat halusivat tulla mukaan kannustamaan Ollia. Niin hiljainen Lauri halusi vielä vähän sörkkästä tätä aihetta. "Auttaisiko jos lyötäis vetoa sun puolesta". "En tiedä auttaako se, musta olisi tärkeetä, että Teistä joku aina muistuttaisi mua viinan otosta, ja samalla jotenkin kannustais jatkamaan". Hienot päätökset lyötiin lukkoon ja pysähdyttiin huilipaikalle vetämään asian päälle rauhanpuuput. "Se loppuu sit multa tämä tupakin polttokin" totesi Olli." Ehkä me kaikki voitas tehdä tupakkilakko, oltas siinä Ollin siivellä mukana jollan lakolla".

Nuoret miehet tekivät hienoja päätöksiä ajaessaan kotiinpäin. Vielä hetki sitten oltiin niin hiljaista poikaa mutta nyt puhuttiin jo päällekkäin. Jotain voisi alkaa vaikka hattastamaankin yhdessä. Taas tuli uusi aihe mitä alettiin pohtia. Lopuksi Markku ehdotti seuraavaa, "mulla on aina tehnyt mieli tutkia luontoa ja sen eläimiä. Mutta kun se ei oikein ole ollut nuorten juttu. Nyt kai sitä jo kehtais tehdä". Muillakin alkoi kiinnostus heräämään. Oltiin ajettu jo useampi tunti ilman mitään syötävää. Nyt oli jo aika mennä täydentämään pötsiä.

Ruokapaikalla sovittiin, ettei Ollin tarvitse toisille ruokaa ostaa. Hän on toisaalta saannut meidät kaikki heräämään näihin asioihin. Ruuat tilattiin ja uuden harrastuksen selvittelyt jatkuivat samalla kun leikettä työnnettiin suuhun. Nyt tuntui pojilla olevan kova vauhti kehittää omaa harrastustoimintaa. Ruokaa syötiin ja harrastusta kehiteltiin. Loppujen lopuksi kaikki neljä nuorta halusivat lähteä luontoa tutkimaan niinkuin Markkukin. Ja kun annokset oli syöty jatkettiin taas matkaa. Kuski vaihdettiin samalla kun kerran tauko oli.

Ja matkalla suunniteltiin edelleen luontoon perehtymistä. Oli jo suunnitelmissa vuokraa mökki jossa pääsisimme paremmin lähelle luontoa. Jokainen pitää omaa luontokirjaa linnuista kasveista ym. luonnon ilmiöistä. Sitten aina kokoonnutaan yhteen katsomaan toisten leikekirjoja. Mökille ei oteta tupakoita tai viinoja lainkaan mukaan.

Ollin töppäys ja hänen paluumatkalla pyytämä sana "anteeksi", sai kaikki muutkin pojat heräämään uuteen elämään. Jotenkin tuntui, että pojat haluavat näyttää muillekkin omat saavutuksensa. Ei voi olla kuin ylpeä nuorten suunnitelmista. Kyllä nuoret näköjään osaavat järkeä käyttää kun siihen annetaan heille mahdollisuus.

Illalla myöhään pojat pääsivät kotiin. Vielä ennenkuin erottiin otettiin kunnollinen ryhmähali. Se oli kai sitten se päätös, että näin tehdään. Mutta nyt jokainen painui sänkyihin ottamaan unen vastaan. Jos ei vain ala kenellekkään ajatukset pyörimään päässä liian vahvasti.

Sen tiedän, että pojat kävivät jossain itärajalla tutkimassa luontoa. Sieltä oli viikoksi vuokrattu mökki ja jokainen oli sinne tullut omien luontolehtiöiden kanssa. Ja innostus oli ollut valtava. Aamusta iltamyöhään kuljettiin metsässä. Välillä ajettiin toiseen metsään tai metsäaukioille. Karttoja seurattiin, että tiedettiin missä paikkakunnalla ollaan kulloinkin, ja missä havainnot tehtiin.
Ja senkin tiedän, että jo matkan jälkeen tuli lakko tupakille ja viinalle kaikilla.
Toivottavasti heidän harrastus jatkuu vielä pitkään.

LOPPU
Eläkepiki