Varokaa Hyvinkään Paavola, nyt tulen sinne.

 Vielä kerran kuitenkin puutun meidän muuttoon. Ehkä se on parempi nyt kun olemme saanneet entisen asunnon siivottua ja asianomaisen yhtiön tarkastaja on sen hyväksynyt ilman mitään huomauttamista.


Viikolla 30 aloimme muuttamaan tavaroitamme entiseen asumalähiöön Hyvinkään Paavolaan takaisin. Ensin ajelin pienempiä tavaroita sekä astioita uuteen asuntoon. Perjantaina tulevat sitten apuvoimat ilmeisesti kahdella pakettiautolla muuttamaan huonekalut paikalle. Sitten se alkaakin ihmisten häiritsemin kun alan iskuporalla poramaan reikiä seinään.

Olisiko tämä nyt sitten viimeinen muutto. Tai ilmeisesti yksi muutto on vielä vaivaistaloon, jos ei sitä ennen kuulu viimeinen kutsu. Muuttoja onkin meidän elämässä ollut jo aika paljon. Hyvää niissä muutoissa tietenkin on se, ettei turhia tavaroita pääse pesiintymään nurkkiin. Ainahan muuton yhteydessä hyviä käyttöön kelpaavia vaatteita tai esineitä annetaan toisille jos ei niitä enään tarvi. Laskin, että muuttoja on mulla ollut kaikkiaan 13. Eihän se mikään ennätys tietenkään ole. Mutta kun on ihmisiä jotka asuvat siinä ensimmäisessä asunnossa jonka ovat nuorena hankkineet, koko ikänsä.

Ei meistä ollut vielä asumaan tälläiseen yhteisöön. Ehkä ei meidän pärstä oikein kiinnostanut tätä lähiötä. Ensimmäisestä päivästä alkaen kuulin jo pihalla keskustelua kahden ihmisen kesken. Mies kertoi seuraavaa.
"Millä me saisimme häädettyä seinänaapurit pois". Rouva kysyi, "Mikähän olisi oikein aihe" ja vetäisi sauhut tupakistaan. "Tupakka on aihe, en pysty asumaan kun naapuri sauhuttaa tupakkiaan pihalla". Ei haitannut tätä miestä naisen sauhuttelut, mutta meidän sauhuttelut kyllä haittasi. Ja löytyy muitakin tapauksia jossa tämä "meidän häätäjä" jutteli aivan kiinni toisessa ihmisessä asioitaan. Tämä toinen ihminen poltti tupakkaa. Ja kun vielä oma poikakin poltti, ainakin silloin kun vanhemmat olivat jossain lomareissulla. Itse hämmästelin moista näkyä kun tämä sama poika oli juuri pihallaan kertonut kun hänenkin huoneessa haisee tupakka. Pojan isä siihen vastasi, "Saatanan tupakan pöllyttäjät, olispa vanha aika niin niistä pääsis äkkiä eroon".
Pelottava naapuri. Kun lastenlapsille avattiin ulko-ovea kuului heti komento heidän perheelleen "Ikkunat ja ovet kiinni, naapuri tulee pöllyttelemään syöpäsolujaan taas meidän ikkunoista sisään".

Lapset eivät tahtoneet uskaltaa mennä ulos. Viimeistään silloin kun tämän miehen ääni kuului omalla pihallaan, juoksivat meidän lapset kiireesti sisään.
Jos tällä miehellä on oma kiinteistofirma, niin luulisi hänen tietävän vielä nykyiset lain Suomessa. Tupakanpolttoa ei ole kielletty omalla pihalla vielä ainakaan toistaiseksi. Luulisi tälläisten lakipykälien olevan hänellä tiedossa. Mutta ei vaan ollutkaan. Monesti hän soitteli rivarin takapihalla jollekkin tutulleen tästä tupkki-aiheesta. Kyseli neuvoa ressukka. Olispa joskus kysellyt multa niin olisin asiallisesti kertonut. Mutta kun halusi vain huutaa aidan ja laudoitetun seinän takaalta.

Postia kun hain laatikosta niin huomasin hänen putsaavan autoaan. Kyyristyi mies autonsa taakse piiloon. Samoin kun tulin autolla pihaan ja hän oli lähtemässä autostaan, kääntyi hän takaisin autoonsa ja istui siellä niin kauan kun olin poistunut sisälle.

Koskaan en vastannut tälle miehelle hänen tupakki huutojensa aikana. Näin kerroin myöskin kaikille meidän vieraillekkin jotka kävivät tupakalla ulkona. En halunut antaa hänelle minkäänlaista aihetta. Näin siis meille kävi tuon asunnon suhteen, että lähteä oli pakko. Eikä tästä asiasta oltu ainuita. Saimme kuulla eräältä ihmiseltä, että taidatte olla kolmansia lähtiöitä mitä hän tietää tupakin takia. Nämä ovat Avain asumisoikeus asuntoja. Mutta kun tämä yksi huoneisto ei ole mennyt kaupaksi, niin sitä vuokrataan aina kaksi vuotta kerrallaan eteenpäin. Me kerittiin asumaan yksi vuosi tässä asunnossa.

Näin siis meille kävi. Itse kun koitan asua asunnoissa hiljaa ja lastenlapsillekkin koitan nämä samat ohjeet kertoa, niin tämän tapaiset huomautukset tuntuvat eläkepapalle riipivän sydämmen irti kuorestaan. Tulee vain niin paha olla kun häiritsee seinänaapuria. Oli tässä kiinteistössä kolme perhettä joiden kanssa meillä meni erittäin hienosti. Mutta yhdessä vaimon kanssa teimme tämän päätöksen. Uskon kyllä, että ei vaimoa tämä päätös lohduttanut kun hänellä on aika paha astma. Vaikka ei hänkään tässä paikassa halunut asua.

Soitin edelliseen kaupungin vuokra-asuntoja hoitavaan yhtiöön. Kysyin Kiinteistöpäälliköltä, että oonko polttanut sillat takanani. ??? Kysymysmerkit kaiketi pomppivat hänen päässään kun piti lopulta kysyä "miten niin". Että vaan sellaista, jos tulisin taas Teitä häiritsemään, olisko asuntoa tarjolla. TOTTA KAI hän sanoi kuin poliisi Reinikainen. Laita ihmeessä anomus sisään niin tytöt sitten ilmoittelevat. Itse asiassa susta on täällä jo puhuttukin. Mitähän se sitten oli, en pystynyt vilkkaasta mielestänikään sitä oikein käsittämään.

Paperit laitettiin sisään ja viikon päästä meille ilmoitettiin tästä asunnosta. Olihan pienempiäkin asuntoja mutta kun meillä asuu myös kaksi nuorta miestä jotka tytär on synnyttänyt. Neljää huonetta kaivattiin ja sellainen myös saatiin.
Näin tuntuu jäävän tämä asunto pahaksi muistoksi meidän kaikkien mieleen. Ei edes isännöitsijä ja taloja vuokraava nainen ottanut asiaan mitään kommenttia. Eivät he edes vaivautuneet asiasta edes kyselemään millään muotoa. Kai hallituksen puheenjohtajalla on niin vahva imago siinä yhtiössä. Mun olis vielä pitänyt näyttää asuntoa jos joku sinne olisi halunut muuttaa. En tiedä olisinko ollut heille niin onnellinen muutosta. Kysynyt olisin kuitenkin, että polttaako Teidän perheestä kukaan ja polttaako joku vieraista. Minusta kuitenkin pitää saada uusien vuokraajien tietoa tästä tupakkipannasta joka puheenjohtajalla on. Ei nämä muutot kuitenkaan ole mitään herkkuhommia, että niitä pitäisi tehdä kerran vuodessa.

Koitti päivä, että uuteen asuntoon alkoi muutto. Ensin aloimme muuttamaan pientä tavaraa. Meidän uuteen autoon ei paljon mahtunut kuin kilon voipakkaus takakonttiin. Vanhaan paikkaan kun muutimme niin farmariautoon mahtui jopa sängytkin sisään. Nyt eivät tosiaankaan tuohon autoon mahtunut. Mutta muutimme kuitenkin villasukat ja hansat, eri kuormassa kuitenkin. Paikallisen kierrätyskeskuksen kanssa sovimme, että he muuttavat isommat tavarat pakettiautolla.
Veimme pikkutavaraa, lusikkaa ja haarukkaa tietenkin. Meillä oli mielessä uusi koti, palaamme omiemme joukkoon. Siellä olimme jo melkein kaksitoista vuotta mutta kun naapuritalon meteli sai meidän hermot palamaan oikein kunnolla. Emme muuttaneet samaan taloon vaan melkein lähelle kuitenkin. Vielä kun siinä talossa on rempsakka puheenjohtaja-täti niin ei mun tarvi kun päivät makoilla soffalla.

Sardiinikaukalolla muutimme viikon ja saimme haarukat ja veitset jo muutettua. Isot ja pienet lusikat muutetaan seuraavalla viikolla. Mutta nyt tuli aamulla kierrätyskeskuksen kaksi pekettiautoa pihaan. Sinne reippaat nuoret miehet kantoivat ensin kaksi pekettiautoa täyteen ja sitten tuli vielä yksi auto hakemaan viimeisen kuorman. Meille kuitenkin jäi vielä paljon muutettavaan tuolla sardiinipurkilla. Oli kuitenkin liinavaatteet, yleensä kaikki vaatteet, lasten lelut, salaattikulhot, kun olen antautunut niitä syömään. Meillä oli vielä paljon työtä.

Mutta kun isot huonekalut oli viety pakettiautolla, lähdimme mekin uuteen kotiin ja yövyimme siellä uudessa kodissa ensimmäisen kerran. Tietenkin oli huonekalut siirrettävä oikeille paikoille ensin.
Mutta siellä me nukuttiin ensimmäinen yö. Tien läheisyys, jossa Riihimäkeläiset suuntaavat kotiinsa, oli tietenkin yöllä pieni melun kohde kun kaikki parvekkeen ovet ja tuuletusikkunat olivat auki. Mutta ensimmäiseksi kun ensimmäisenä päivänä saavuimme pihalle tervehtivät pienet lapset meitä. Moi kuului monesta suusta, se sai tälläisen vanhan sydämmen sykkimään kovinkin iloisesti. En tiennyt kenen lapsia he olivat mutta sen jälkeen kun pihalle menin muistin myöskin lapsia moikata, nuo tulevat eläkkeen maksajat. Vaikka eivät taida kerkiä töihin ennenkun minä huutelen morjens. Hauskalta se tietenkin tuntui moikkaaminen.

Ensimmäinen yö oli nukuttu ja seuraavana päivänä törmäsin huoltomieheen pihalla. Vähän oli kerrottavaa ja pientä huoltotöitäkin piti tehdä. Sainkin kaiki huollot ammattitaitoiselta huoltomieheltä nopeasti tehtyä. Laitettavaa tietenkin vielä itsellekkin löytyi. Yksi seinä piti paikata suuret reijät umpeen ja tietenkin maalata se. Samoin yhden makkarin seinissä oli aika paljon reikiä jotka päätimme myöskin tapeeteilla korjata. Mutta vielä oli tuomista vanhasta paikasta. Vaatetta ja astiaa sekä poikien tavaroita. Niitä sitten pikkuhiljaa tuomme kun aikaa kuitenkin on.

En vaan tiedä mistä tätä romua oikein kertyy. Jokaisessa muutossa heitämme turhat tavarat pois mutta jostain niitä vaan aina lisää tulee. Kai siinä on yhtenä syynä se, että meitä on kuitenkin neljä henkeä jotka kaikki suorittavat omia hankintoja.
Taas tietenkin heitettiin pois kaikkea tarpeetonta. Mutta kyllä sitä tavaraa vaan vieläkin tuntui jäävän. Pienellä autolla ajeltiin kuormia toisensa jälkeen vanhasta paikasta uuteen. Illalla niitä järjesteltiin kaappeihin ja laiteltiin pienempia asioita seinille.
Nyt lopulta alamme olla siinä tilanteessa, että asunto on melkein tyhjä ja odottaa siivousta. Varastossa on vielä mun työkoneita ja ennenkun ne saa pois on uuteen varastoon saatava hyllyjä.

Alkaa jo tuntua, että pitiskö kaiken näköinen harrastustoiminta lopettaa. Pikku sormille annettaisiin rauha, että saavat joskus lepää. Käden työt kun miehillä vaativat aina niin paljon koneita. Ja ennen kaikkea pitää olla jokin oma tila. Ei sitä enään nykyään kirveenvartta rakennella asuintilassa. Naisilla tekeminen on vielä kuitenkin helpompaa. Lankarullia ja erilaisia puikkoja jos ajatellaan naisten perinteisiä askareita. Naisten vikkelät sormethan kutoivat lapsille niin villapuserot, sukat kuin käsineetkin ennen ja tekevät vieläkin. Mutta kun mies vääntää esimerkiksi puusta jotain esinettä, pitää melkein olla ainakin jokin kone. Pelkällä puukolla ei oikein saa tehtyä kuin pajupillin. Tälläistä se on ja tähän pitää tyytyä, jos nyt sitten ei ala kutomaan villapuseroa. Luulen vaan, että taitaa siinä monet talvet vierähtää ohi ennenkuin pusero on valmis varsinkin tälläisillä jäykillä ja kankeilla tumpeloilla tehden.

Ehkä se koittaa vielä sellainenkin päivä jolloin kaikki tavarat on muutettu pois uuteen kotiin. Ja niille vielä oma paikkakin löytynyt. Mitähän sitten pitäisi tehdä.
Ensin tietenkin lähtisin kävelemään ja katselemaan entisen asunnon sijoja. Kasvavatko siellä kesäkukat pihalla. Ja muutenkin lähtisin kävelemään metsäisiä kuntoteitä jossa aikaa ennen jonkin verran vietin. En kovinkaan tiuhaan siellä kuntolenkeillä kävellyt. Syynä oli mun kohdalla se, että annoin naisille rauhan harrastaa. Minua näet kiusasi naisten käyttäytyminen kun vastaan käveltiin leveällä kuntoreitillä. Itse kun en voinut pitää kovaa vauhtia siis juosten, niin kävelin, ja sitäkin monesti rauhallisesti. Tietenkin vastaan käveli tulla naisia sauvat käsissään. Oli nuoria kuin vanhempaakin naista. Kaikilla kuitenkin oli aivan sama tapa. Kun he kävelivät muo kohden oli heidän katse suoraan minun silmiini. Monellakin näkyi selvä pelon tunne silmissä. Kun sitten kohtasimme nyökäytin hiukan päätäni tervehtiäkseni vastaantulijaa. Kun ohitus oli tapahtunut kunniakkaasti alkoi sauvojen kilahdukset maahan tihentymään kun ennen kohtaamista oli eteneminen ollut varsin arkailevaa. Kohtaamisen jälkeen monesti naiset vielä katsoivat taakseen, että seuraako se mies muo.

Siinä sitä tuli ajateltua, että minkä näköinen ukkeli mä oikein naisten mielestä olen. Mikä minussa on niin pelottavaa. Kuitenkin kun ikää oli jo vähän yli kuusikymmentä vuotta. Ehkä ei enään siinä iässä naisten kimppuun hyökätä pahat mielessä. Mutta kun ei ole mitään kilpeä lyödä miehen rintaankaan, että , vaaraton mies. Eihän kukaan voi sitä tietää, että en ole koskaan naista väkisin kaatanut. Kyllä se on hoidettu puhumalla tai jollain eleellä. Mahdollisuus on annettu naiselle lähteä menemään ennenkuin kosketaan. Ja ei sitäkään voi mihinkään kilpeen rintaan kirjoittaa, että en mä mikään paha naisten mies ole ollut. Nykyisin yli neljäkymmentä vuotta olen ollut nykyisen vaimoni kanssa yhdessä. Ei siinä ole ollut aikaa toisissa naisissa juosta. Eli kyllä se vaan on pärstästä sitten kiinni mitä vastaan tuleva lenkkeilijä mussa näkee. Ehkä en kuitenkaan naista lähestyisi "sellaisessa asiassa" hikisenä ja lenkkiasussa.

Se naisten kohtaamisesta. Mutta nyt hoidetaan muutto loppuun ja sitten rauhoitutaan. Katsotaan sitten uskallanko enään mennä kuntopoluille naisten sydämmeniskuja liiaksi tihentämään. Vaarallistahan se on tuollaiset äkilliset mun tapaamiset lenkkipoluilla. Muutenkin sydän hakkaa jo lenkin takia kovaa ja kun vielä minut näkee voi sillä olla kohtalokkaat seuraukset. Äkillisesti kun sydän joutuu liian koville voi lenkki jäädä siihen. Sitähän minä en tietenkään halua. Ehkä se on vain oltava sisällä, että naiset saavat kulkea ulkona rauhassa.

Tästä uudesta paikasta vielä sen verran. Mun on täällä varmasti rauhallista elää. Meillä on hyvä puheenjohtaja tässä taloyhtiössä. Itse voin rauhallisesti loikoilla soffalla iltapäivisin ja ottaa vaikka pienet torkutkin välillä. Puheenjohtaja vankalla kokemuksella hoitelee puheenjohtajalle kuuluvat tehtävät kotini ulkopuolella. Näin vanha eläkeläinen voi nauttia viimeiset vuotensa rauhassa. Joskus kirjoitella jos siltä tuntuu ja ottaa vaikka kantaakin vielä asioista.

Nyt olemme asuneet uudessa asunnossa jo kuukauden ja vanha asunto on luovutettu pois. Eikä mennyt kovinkaan kauan kun jo alkoivat pyssyt paukkumaan viereisessä talossa. Kaverinikin sanoi, että et sitten kauaa ollut hiljaa. Heti kun muutit alkoi pyssyt paukkumaan. Naapuritalon ovenlasiin tuli kolme reikää ja talon päätyy kaivautui myöskin luoti kiviseinään. Ja lensi vielä toiseenkin taloon yksi luoti. Sieltä hajosi parvekkeenlasi.
Siitä ei nyt enempää, en tiedä mikä minuun meni. Jotenkin vaan piti saada ihmiset puhumaan. No en enempää tästä selkkauksesta kerro kun en siitä mitään tiedäkkään. Muuten on kaikki mennyt hyvin, nyt tunnen että olen tullut kotiin.


LOPPU

piki

Mitä se Tapio taas keksii.

Niin oli taas heinät laitettu seipäälle ja myöhemmin viljat puitu. Samalla töngittiin juurikkaat maasta ja vietiin kellariin odottamaan talvea.

 Yöt kylmenivät ja maahan laskeutui aamuisin jo valkoinen vaippa. Talvea odoteltiin kun pieni pakkanen jo päivisinkin piti ilman oudokseltaan kylmän kalseana.

  Kaikki oli taas tehty talven varalle. Lehmille oli syötävät valmiina talveksi. Saunapuut oli korjattu liiteriin. Puitahan tarvittiin myöskin hellan ja uunin lämmitykseen. Nyt saa talvi tulla.
Perheen isä oli hakenut jo potkukelkat, lasten mustat sukset ja muutkin kolat ja lapiot vintiltä alas. Lasten monoihin oltiin suutarissa teetetty puolipohjat ja isä oli niihin tehnyt kuumalla rautapuikolla reijät jotka kävivät hyvin siteisiin.

  Talvi joka saattoi jo olla pysyvä, tuli joulukuun alussa. Lunta satoi kaksi päivää joka ensin tuli pyrynä ja sitten se muuttui hiljalleen satavaksi lumeksi. Lapsilla oli hauskaan kun saivat lumen kanssa telmiä. Pakkaset taas nousivat kolmeenkymmeneen asteeseen. Kouluun käveltiin noin puolitoistakilometriä. Varpaat tahtoivat kengissä paleltua, että piti kenkien päälle laitttaa vielä paksut villasukat. Nyt oli lämmintä kävellä kun vain posket suojasi kaulaliinoilla.

Talvea vietettiin rauhallisesti. Lapset tietenkin laskivat mäkeä ja hiihtelivät kotona. Mutta sitten illalla huudettiin lapset sisään ja laitettiin vaatteet taas kuivumaan pellin varteen ja tuolien sarjoille. Isä lämmitti uunit ja äiti rakenteli lämpöisen hellan vieressä iltaruokaa. Lapset punaisissa poskissaan odottelivat vatsantäytettä.

Näin päivät kuluivat ja vanhaa radiota kuunneltiin. Radio oli jo vanha. Kanavat eivät tahtoneet pysyä kohdillaan. Särinää ja vinkumista alkoi heti kuulumaan kun jotain jännään lapsetkin radiosta kuuntelivat. Noita Nokinenä oli heidän suosikki. Äitiäkin peloitti koko lasten ohjelman kuunteleminen. Mutta radio oli kaiketi tullut jo elämänsä päähän. Ei siitä koskaan puhuttu ehkä se oli vanhempien asia ostaa uusi tai kuunnella tätä vanhaa sähisijää. Virrankin kun otti radiosta pois jutteli radio vielä minuutin verran. Sitten kuului poksahdus ja radiosta meni valot pois, ehkä se sitten sammui.

Viikonloppuisin käytiin lämmittämässä sauna. Kolmetuntia piti vähintään sitä kertalämmittäistä kiuasta lämmittään ennenkuin se häkälöylyjen jälkeen oli valmis ottamaan likaiset ihmiset parveen istumaan.
Ensimmäiseksi kävivät perheen kolme nuorempaa poikaa saunassa ja sitten viimeisenä kävivät vanhemmat. Ja niin kävi tänä lauantainakin. Lapset tulivat juuri saunasta ja vanhemmat olivat juuri menneet saunaan. Oveen kolkutettiin ja heidän vanhempi veli toi isoa pahvilaatikkoa sisälle.
Pienemmät velipojat kävivät seisomaan laatikon ympärille tietenkin. Vanhin veli, joka ei enään asunut kotona, aukoi laatikon. Lapset vuoron perään kyselivät, "mikä toi on". Veli nosti uuden radion laatikosta.

 Se oli hieno kapistus. Veli otti vanhan radion pois kaapin päältä ja laittoi uuden radion samalle paikalle. Sitten hän laittoi kanavat paikoilleen ja vieläpä sille kanavalle josta tulevat Lauantain toivutut ohjelma. Lapsille hän näytti yhtä nappulaa josta radio sammuu.

Vanhemmat tulivat saunasta ja lapset kilvan ketomaan mitä oli oikein tapahtunut. Tapio oli keskimmäinen poika kotona olevista lapsista. Hän oli erittäin vilkas, ehkä liiankin vilkan lapsi. Vanhemmat koittivat kuunnella mitä lapset kertoivat. Tapion ääni kuitenkin kantautui korkeammalle niinpä toisten lasten ääni jäikin liian matalalle tasolle, että eivät vanhemmat niitä kuulleet.

Kun lapset olivat saanneet kaikki asiat kerrottua, rauhoittui perhe kuuntelemaan uutta hienoa radiota. Lauantain toivotut alkoivat ja sitä alkoivat vanhemmat kuuntelemaan. Tapio kuitenkin muisti vielä erään asian mikä oli pakko vielä kertoa. "Minä näytän mistä se radio sitten sammuu". Ennenkun kumpikaan vanhemmista kerkisi hätiin, painoi Tapio nappulanta ja radio sammui. Vanhemmat jäivät hölmistyneinä katsomaan toisiaan. Isä kyseli, "Mistähän se sitten aukeaa". Tapio nosteli olkapäitään. Niin oli radio mykkä ja kukaan ei uskaltanut koskea mihinkään nappulaan.

 Ja kun vielä vanha radiokin oli viety pois, eli perhe aikaa ilman mitään viihdekeskuksesta tulevaa ääntä. Nyt elettiin aikaa ilman radiota. Sellainen kapistus oli kaapin päällä mut kun ei sitä saannut mennä kukaan säätelemään. Odoteltiin jos vanhempi veli tulisi huomenna käymään ja opastamaan vanhempia hiukkasen enemmän.

Hänellä kun sattui olemaan niin kiire asentamaan erääseen paikaan vielä televisiota. Sellainen masina teki tuloaan kiihtyvällä vauhdilla. Ei siitä televisiosta kukaan oikein mitään ymmärtänyt. Ainoana tietona oli, että siinä liikkuu kuva. Tälläistä vempaina veli meni asentamaa isohkoon maatilaa. Sekin oli kovaa hommaa kun pakkasta oli ja lunta melkein metrin verran. Pitkä anteeniputki piti saada katolle pystyyn ja liittää johto siihen kovassa pakkasessa. Ei varmasti ollut kovinkaan herkullista työtä ja varsinkaan vielä pimeällä.

Tulihan veli seuraavana päivänä käymään ja antoi opastusta vanhemmille radion käytöstä. Tapiota vielä neuvottiin, että hän ei saa mennä painelemaan nappuloita ominpäin. Mutta Tapio oli sellainen lapsi, että aina hän keksi kaikenlaista ja oli melkeinpä aina äänessä.

Talvi vankisti otettaan ja Joulu läheni. Eivät lapset siitä joulun odottelusta oikein mitään huomanneet kotona. Koulussa kuitenkin askarreltiin jouluisia kortteja ja radiosta kuului välillä jouluisia ohjelmia.
Mutta kun äiti alkoi leipomaan joulupipareita ja laittoi joululaatikoita uuniin, silloin tuntui joulun olevan jo aika lähellä. Ja vielä se, että isä lähti lasten kanssa hakemaan kuusta metsästä. Siinä tapahtumassa oli jotain outoa ja kummallista joka sai lastenkin päässä ajatukset surraamaan. Joulu-Pukille piti kirjoittaa muistivat lapset. Kuusi kun oli saatu metsästä asettuivat lapset pöydän viereen kirjoittelemaan pukille. Listoista tuli pitkät. Ehkä lapset osasivat tajuta, että kannattaahan sitä pyytää kun ilmaiseksi saa.

Koitti aattoaamu ja isä toi kuusen sisälle. Lapset koristelivat kuusen pikavauhtia. Äiti viimeisteli tarjottavia ruokia vielä joulukuntoon.
Vaikka Tapio oli vilkas ja aina säheltämässä jotain luvatonta, niin Joulu-Pukista hän halusi olla kaukana. Niinpä hän valitsi sellaisen tuolin joka oli kaikkein kauempana olkkarin ovesta. Pukista hän ei pitänyt muuten kuin että se tuo lahjoja. Vai oliskos kahden vanhemman veljen pelottelut menneet perille, että sieltä voi tulla risupakettikin kun aina sähellät etkä aina ole kiltti.

Piinaava pukin odettelu jatkui heti aamusta alkaen. Varatuilla paikoilla piti istua ettei kukaan niitä paikkoja vain vie.
Tuli kutsu saunaan. Lapset eivät tahtoneet enään saunaan lähteä sillä pukki voi tulla juuri samaan aikaan. "Ei se tule" vakuutti äiti ja isä vuoronperään. Sillä hekin käyvät vielä lasten jälkeen saunassa.
Poikien kaksi vanhempaa veljeä tulivat myöskin kotiin. Näin se oli aina ollut, että lapset tulevat syömään jouluruuat kotiin, se oli äidin käsky.

Isommat veljet kävivät välillä ulkona koputtelemassa seinään ja nuoremmat lapset naamat valkeana pelkäsivät sisällä, että nyt se pukki tulee. Äitikin tuli jo saunasta mutta isää ei vaan kuulunut. Taas se isä on liian kauan saunassa eikä tietenkään näe pukkia taaskaan huusivat lapset. Heillä oli jo paniikin tuntuinen odottelu ottamassa hermoon.

Oveen kolkutettiin ja isää ei vain kuulunut saunasta. Pukki asteli sisään ja lapset jännittyneinä istuivat tuoleillaan pitäen käsillään kiinni tuolin istuimistaan. Pukki kyseli, että "Onko täällä kilttejä lapsia". Syvä hiljaisuus valtasi lasten suut. Vanhemmat veljet alkoivat lapsia hiukan auttamaan että pukille pitää vastata. Sitten kuuluikin hoiperteleva "on" sana tulevan lasten suusta.
Lahjoja pukki jakoi tasapuolisesti kaikille lapsille yhtä paljon. Pukin säkki tuli tyhjäksi ja pukki toivotteli kaikkille Hyvää Joulua.

Lahjoja ruvettiin kiireellä aukaisemaan paketeista. Isäkin lopulta pääsi saunasta pois. Mutta eivät kerkineet lapset paljon häntä huomaamaan kun lahjat piti saada äkkiä paketeista pois.

Illalla kun oli jouluruoka syöty kuului sellainen jytinä, kun seinään olisi nyrkillä hakattu. Isä kävi katsomassa kuka siellä oikein jytisteli. Hän tuli takaisin sisälle suuren säkin kanssa. Säkin päällä on lappu jossa luki seuraavaa. Pukilta unohtui yksi säkki. Olen pahoillani kun en enään kerinnyt sisälle. Ja taas avattiin lahjoja.

Todellisuudessa tämän säkin oli tuonut koulun opettaja. Hän ei tohtinut jäädä kylään koska oli joulu. Hänellä ei ollut enään vaimoa sillä hän oli palanut edellisessä paikassa kun heidän koti oli palanut.

Niin oli joulu mennyt ja vatsat olivat pyöristyneet äidin maittavista jouluruuista. Seuraavaksi tulikin Uudenvuoden viettäminen.

Lapsille oli luvattu, että he pääsevät katsomaan raketteja kun ensin alkuillasta nukkuvat. Se oli lapsille suunnaton elämys ja kun vielä isäkin oli ostanut muutaman raketin.

Näin vietettiin talvea eteenpäin. Välillä tuli suojaa niin pääsivät lapset rakentamaan lumilinnaa ja ukkoa pihalle.

Ja kun suojasään jälkeen keväällä tuli pakkasta pääsi hangille luistelemaan suksilla aivan lumen pinnalla.

Ja niin alkoi aurinko nousemaan aina vain ylemmäksi ja loi lämpöä. Lumi alkoi sulamaan ja kevät kiireellä alkoi tulemaan. Ei kestänyt kauankaan kun Valko ja sinivuokot värittivät maan.

Niin oli jo kevät pitkällä ja isä alkoi kylvämään peltoja. Eihän tämä paikka mikään iso ollut mutta pari
lehmää, sian ja lauman kanoja se piti hengissä.
Kesällä pääsivät lehmät ulos. Kyllä olivat vanhat lehmät iloisia kun hyppivät ja juoksivat niityllä. Sama ilme tuli nuorenpiin lapsiinkin. Vanhakottikärry otettiin käyttöön. Siinä oli rautapyörä. Tapio halusi olla aina kyydissä ja sitä poikaa sitten kärrättiin mäkeä ales monituisia kertoja. Niin taisi mennä pojan sisuskalut sekaisin kun hän alkoi päästelemään alleen öisin. Hän kärsi kuin myöskin äiti tästä jatkuvasta pyykinpesusta. Isä viimein otti kottikärrystä pyörän pois, etteivät lapset pääse enään rilluttelemaan.


Niin monen monta tapahtumaa kesällä tapahtui. Tapio kiusasi välillä isompaa veljeään kun hän puukolla veisteli kaarnavenettä. Lopulta Armas otti kirveen ja lähti ajamaan Tapiota takaa. Tapioa nauratti sillä hän uskoi, että ei veikka sillä kirveellä häntä selkään lyö. Tapion nauraessa, juostessa karkuun veljeään alkoi välimatka kaventua. Nyt oltiin jo niin lähellä, että kirveellä olisi ylettynyt Armas lyömään Tapioa selkään. Mutta samalla äiti huomasin poikien todenperäisen juoksun elämäs ja kuolemasta. Hän asettui rappusille ja kerran karjaisi "Pojat". Pojat pelastyivät ja lopettivat juoksemisen heti.

Jälleen tuli syksy. Isä lainasi naapurista hevosen ja kärryn ja silloin aloimme kuljettamaan ensin heinät sisälle. Ja kun aikaa kului kävi naapuri niittämässä viljat ja perhe laittoi viljat seipäille kuivumaan. Ja kun kauniit syysilmat olivat kuivatteneet viljat, ne kyydittiin samalla hevosella sisään.

Ja se puimakone josta alussa oli kuva oli sisällä ladossa. Naapuri tuli traktorilla sitä käyttämään ja sillä koneella puitiin sitten viljat. Koneen perässä oli olkilietso joka pöllytti pahnat ylisille jossa perheen pienemmät pojat olivat sotkemassa olkia, että mahtuivat sinne paremmin.
Kun viljat olivat puitu asteli ylisiltä kolme mustaa poikaa. Pölly oli tehtävänsä tehnyt. Niistäessä tuli mustaa räkää. Mutta onneksi sauna oli lämpimänä, jonne pojat ensimmäiseksi pääsivät. Harmi kun ei ollut kameraa lähettyvillä, olisi saatu mustista pojista kuva.

Jos vielä katsottaisiin yhtä poikien tempausta. Äiti ja isä menivät naapuriin kylään. Radion tuonut veli oli pyydetty vahtimaan poikia. Vahtijalle oli tarkkaan ilmoitettu, että poikia ei saa päästää puimakonetta käsin pyörittämään.
Pojathan tietenkin tiesivät kun isä oli aina valistanut, että puimakonetta ei saa pyörittää käsin. Eihän pojat sitä tietenkään halunneet muistaa vaan illalla piti hiipiä latoon puimakonetta pyörittämään. Iso veli oli kuunnellut ääniä ja lähti juoksemaan ladolle.

Veli urheilija tyyppinä juoksi ladolle mutta törmäsikin tietämättään hämärissä piikkilankaan. Piikkilankaa pidettii pihatien poikki pidettynä kun lehmät ajettiin pellolta navettaan lypsylle. Niin oli tänäänkin lehmät sisään ajettu ja Tapion piti laittaa piikkilanka sivuun. Eipäs vaan Tapio ollut taaskaan sitä muistanut ottaa edestä pois. Niinpä radion tuonut veikka juoksi hämärissä suoraan noin metrin korkeudella olevaan lankaan. Veikka oli juuri sisällä kokeillut uutta suunnistuspukuaan joka päällään hän sitten ladolle lähti.
Piikkilankaan törmäsi velimies. Katkerana hän irroitti itsensä langasta ja kipeää teki. Hän vetäytyi takaisin sisälle katsomaan haavojaan ihossa. Uusi suunnistuspuhu oli halkeillut monesta paikasta.

Pojat jatkoivat puimakoneen pyörittämistä kun eivät veljen piikkilankaan juoksemisesta tienneet mitään. Aikansa he vielä konetta pyörittivät mutta kun kukaan ei heitä tullut poiskaan hakemaan päättivät he mennä itse hoitajaa katsomaan.
Siellä isoveikka ompeli uuden puvun haljenneita kohtia yhteen. Mitää sapiskaa tästä ei tullut vaan Tapio kyllä se itsekkin tiesi, että minunhan se lanka piti siirtää sivulle.

Kaikkea aina tapahtui kun Tapio oli mukana. Eräänä kesänä ennen juhannusta Tapiolla jälleen välähti. Yleensä maalla tuotiin metsästä koivu seisomaan portaiden viereen. Koko Tapion oma perhe istui kahvipöydässä. Tapio sanoi vain kerran "Nyt välähti" ja lähti juoksemaan ulos. Hänellä oli tarkoitus postilaatikon vierestä ottaa koivu ja laittaa se vanhojen rappusten oksanreikään. Isä huomasi ensin, Että aikooko Tapio kaataa ton koivun. Isä aukaisi ikkunaa mutta äiti kerki juosta nopeammin ulos ja huutaa kovaa pojalle, "Jätä se koivu rauhaan". Siihen pysähtyi Tapion linkkuveitsellä tekemä yksi pieni viilto.

Isä oli tätä koivu säästänyt koska se oli joka puolelta yhtenäinen ja kaunis.

Päätän tämän Tapion vilkkaasta mielikuvituksesta kirjoittamani kertomuksen tähän. Vilkkaita lapsia löytyy tietenkin muistakin perheistä. Mutta maalla sai aina tietenkin varoa kun oli kirveitä talikoita ja puukkoja aina saatavilla. Tapion käteen jos olisi sattunut vaikka nyt kirves, mitähän silloin olisi tapahtunut.



Loppu

piki

Ei koskaan hyvin

Tämä mössöttäjäkone on saannut minussa ihmeitä aikaan. Kahdessa viikossa on painoni pudonnut kaksikiloa. Eihän sitä oikein vielä missään näy mutta itsellä on ollut jo helpompi olla. Erilaisia sekoituksia olen tehnyt ja aamusta olen juonnut yhden lasin ennen muita aamupaloja. Ne kaikki muut, kuten valkoiset leivät esimerkiksi ovat vain muisto entisestä elämästä. Kyllähän minä vaimon tekemiä pullia ainakin yhden maistan, en halua selkääni ottaa.
Mutta nyt ei pakota vatsassa niinkuin ennen. Olenhan minä annoksiakin pienentänyt huomattavasti tietenkin.

Kaikenvärisiä juomia olen siis juonut. Ennen meni vain kirkkaita juomia mutta kun ne ovat melkein nyt erilaisten syiden takia jäänneet melkein unoduksiin. Hyvä viinäpää, siitä on melkein  muisto vain.
Jotenkin nämä pirtelöt maistuvat paremmilta kuin söisi suoraan yhtä hedelmää. Onhan se tietenkin selvä asia, sillä pirtelöön menee useampaakin hedelmään kerralla.

Kummasti sitä höynähtää tälläinen vanha ukkokin vielä. Olenhan minä hedelmiä ja yleensä kaikkia maassa kasvaneita juttuja syönnyt aina. Mutta en tälläisessä mitassa. Välillä syöminen hiukan laantui ennenkuin tajusin valmistella niitä vihanneksia eri muodossa. Ja taas pirteys heräsi niiden valmistukseen. Ja tässä taloyhtiössä on niin pirteä puheenjohtaja, että pirteyttä pitää naamaan saada että pysyvät huulet iloisella mielellä.
Tässä päivänä muutamana oli ilmaislehdessä Hyvinkäällä erään naisen kirjoitus kuinka hän on alkanut syömään pelkkiä vihanneksia. Lehteen oli painettu myöskin osoite missä voi käydä katsomassa videoita. Tietenkin minäkin halusin käydä katsomassa kuinka joku toinen porkkanoita syö. Ne olivatkin Englanninkielellä varustettuja. Kirjoitin sinne alle, että voisinhan minäkin näitä katsella jos ymmärtäisin jotain.
Samana päivänä tuli viesti "Teen suomenkielisen version jos annat vähän kysymyksiä hänelle". Muutaman kysymyksen hänelle annoin ja kolmen päivän päästä tuli viesti, että video on katseltavissa. Voitte tietenkin käydä katsomassa kun kirjoitatte You Tubessa hakuun nimen Eeva Sivula. Ja sitten vasemmalta katsotte kuvien alta missä lukee Keijo. Ei hän nyt kaikkiin mun kysymyksiin vastaillut mutta kehui kuitenkin muo aivan tuntematonta ihmistä. Tämä Eeva Sivulakin asuu Hyvinkäällä.

Tämä meidän muutto on edennyt pikkuhiljaa. Aikaahan meillä on ollut kun on kahden kuukauden irtisanomisaika. Huomenna mennään katsomaan entisen asunnon tarkastajan kanssa, ollaanko eletty sopuisasti. Onko seiniin tullut nyrkin suuruisia reikiä, että korvaamaanko joudutaan. En ainakaan itse ole niin suuria reikiä huomannut ja taulujenkin naulojen hakkaamiset lopetin kun huomattiin asumisen olevan määräaikaista. No sen sitten näkee huomenna kuinka meidän käy. Mutta sen lupaan, että muuttosta en enään puhu.

Kyllähän sitä muuttoakin tekis jos saisi kavereita töihin. Kyllä se tietenkin on sellainen aika rääkki homma, että en ilmeisesti itsekkään kovinkaan mieliisti lähtisi moiseen hommaan mukaan jos pyydettäisiin.

Kyllä on Suomen kesä kovinkin vaihtelevainen. Aivan kuin DNA:n mainosta katselisi. Ensin oli kylmää alku kesä. Paleltiin ja hypittiin ulkona että tarkeni. Selville ihmisille se oli rankkaa. Suuret väristykset tuli kun näki mäyrälaatikkoa kantamassa jonkun rähjäisemmän ukkelin t-paita päällä. Kyllä siinä alkoi hieman jo ajattelemaan, menenkö viinakaupassa käymään. En vaan mennyt, ja palelin.

Sitten iski helle. Sanomattoman kuuma ilma levisi vartalolle ja iski hikipisarat yölläkin pintaan. Ei tuon nukkumisen pitäisi niin raskasta olla, mutta taitaa se sittenkin olla raskasta puuhaa. Siinä sitä helteen kanssa painittiin ja työtätekevä kansa hikoili pelkästä ajatuksesta jos piti työpaikalle kävellä. Hienoahan sitä olisi olla järvenrannalla ja pulahdella välillä levien joukkoon. Mutta siinä sitä oli nyt lämmintä ilmaa jota jokainen huusi alkukesällä. Ei sitä osata olla koskaan tyytyväisiä.

Ja nyt sitten tuntuu satavan päivästä toiseen. Ei sateet muo oikein haittaa mutta on niitäkin joita se tuntuu haittaavan. Tietenkin jos juurikkaat jäävät keräämättä pelloilta niin se kyllä harmittaa.

Välillä piti oikein laittaa lauluksi, että sai sisällä ajan kulumaan. Vaikka kerkihän eräs kaveri jo hoitamaan mulle erään haastattelijankin paikalle. Olin alkuunsa ymmälläni kun eräs nainen mulle soitteli. Paluumuuttajasta puhui ja lupasi ottaa valokuvaajankin mukaan. Kuvaaja nyt taitaa olla aivan turha juttu. Kukas tälläistä ylipainoista ukkelia nyt viitsii katsella lehden palstoilla. Katsotaan nyt sitten minkälaisen tekstin hän minusta kehittelee.

Kohta kun päästään normaaliin päivärytmiin niin eiköhän taas kirjoituksia ala pukkaamaan bogiini. Se on sellaista kun on pienet aivot niin ei sitä niin helposti pysty kahta hommaa kerralla tekemään. Kävihän niin eräälle tytöllekkin kun hän kävellessään jalkakäytävää heitti purkan suuhun niin käveli ojaan. Niin kävi samalla kävelyreissulla monesti. Vasta kun usean tieltäkävelyn jälkeen sattui purukumi putoamaan suusta niin taas pysyi tyttö tiellä.
Kyllä minä tosiaan uskon, että kirjoituksia alkaa tulemaan kun saan kaikki asiani siihen pisteeseen ettei tarvitse niistä enään huolta kantaa. Kaunis kiitos vaan lukijoille joita tuntuu olevan mun mittakaavan mukaan jo suuri joukko. Kyllä Teidän vuoksi kannattaa kirjoitella. Kommetteja toivoisin vai onko Teilläkin sama vika kun mulla. Itse kun luen myöskin kaikkien lukijoiden kirjoituksia ja koitin kahdelle kirjoittajalle lähettää viestiä niin ei se mennyt millään ilveellä perille. Lopulta otin Omaanblogiin yhteyttä niin johan illalla pääsin kirjoittelemaan viestejä.

Taitaa olla nuoren tytön vatsa, mutta tähän itsekkin pyrin. Sitä en vielä tiedä mihinkä tyhjä riippuva iho oikein laitetaan kun olen laihtunut. Ei kai se enään vanhemmalla ihmiselle mihinkään kutistu vaikka jumppaakin tietenkin täytyy. Siitähän taas yksi murheenryyni löytyi. Kovin tuntuu ällöltä kantaa tyhjää vatsanahkaa aarteen peittona. Vaikka ei sillä enää oikein muuta hyötyä ole mutta siitä on hyvä pissaa. Täytyisköhän sitä vaan laihdutta pikkuhiljaa eikä vetäis vatsaa aivan montulle kuitenkaan. Jos sen vatsanahkan kanssa sattuu vielä tulemaan ongelmia.

Mistähän nämä kivet aina tulevat mieleen ja niitä tällekkin palstalla useasti sirottelen. Onkohan siinä nyt jokin tarkemman selvittelyn aika edessä. Tai pitäiskö mennä vaan suoraan lääkäriltä apua pyytämään.
Itse en kivistä suuremmin välitä. Kivi kengässä on tuskallinen olotila. Onhan kivissä tietenkin hienoja muotoja. Tarkemmin kun kiviä katselee, löytyy niistä esimerkiksi kasvojen malleja ja muitakin kuvioita.
Monethan siroittelevat kiviä pihoilleen polkujen varsille. Eikä sekään vielä riitä, että löytäisi kivia omastatakaa omasta pihasta. Niitä pitää mennä oikein ostamaan. Rakentamisen alkuvaiheessa tulee monestikkin kivistä huolta. Juuri siihen mihinkä pitäisi monttu kaivaa tuleekin kivi vastaan. Tietenkin sitä ajattelee, että kaivetaan kivi pois, että saadaan monttu kaivettua. Tietenkin se kivi menosti osottautuu vallankin suureksi. Kaivaa joutuu yötä/päivää, että kivi jotenkin saataisiin työnnettyä sivuun. Monesti kaivauksesta tulee suuri ja voi joutua hankkimään räjäyttäjän paikalle. Ja minä se vaan kiviä keräilen tälle blogille. Kyllä lääkärissä käynti tulee vahvasti esille.

Vaalitkin ovat jälleen tulossa. Itsekkin päätin lähteä "tukemaan" erästä hienoa politiikkoa Hyvinkäältä. Hyvinkää on ollut pitkään ilman eduskuntavaltuutettua. Mutta nyt on Hyvinkäältä löytynyt hieno, lukenut ihminen joka on ollut jo kauan politiikassa mukana.
Irma Pahlman, oikeustieteen tohtori, varatuomari, MBA yliopettaja. Häntä minäkin kannatan omilla voimavaroillani. Paikkakunnan ilmaislehdessä oli valtuutettuehdokkaan vieressä nimilista. Minunkin nimi sieltä löytyi. Ammatiksi oli laitettu "vapaa kirjoittaja", sellaisella nimityksellä nyt sitten mennään ja nautitaan uudesta vapaan kirjoittajan ammatista.

Sirkus tuli kaupunkiin. Pitkä autojono sirkuksen autoja suuntasi aivan meidän ikkunan alle jäähallin parkkipaikalle. Mutta ei juossut lapsia perässä kun joskus aiemmin. Nyt pääsevät sirkukset ja tivollit melkein salaa esityspaikoille. Tuleehan sentään mainokset jo aiemmin teiden varsille.
Nyt täyttyvät kadunreunat katselijoiden autoista. Hilpeät ja iloiset perheet suuntautuvat sirkusta katselemaan. Ja takaisin tullessa tulee kiukkuisia katselijoita takaisin autoon. Lapset ovat vihaisia kun ei jokaiseen laitteeseen päästy tai ei voitu mennä niihin toista kertaa. Vanhemmat tietenkin ovat totisia palatessa autoilleen. Niin on laiha taas pussi, että millä sitä tullaan toimeen seuraavaan tiliin saakka. Näin se elämä menee, toisista tulee kiukkuisia ja toisista hymyileviä ihmisiä.

Tämä oli aivan pieni kertomus, mitä minulle on oikein tapahtumassa. Katsotaan nyt sitten miten hommat etenee mun kohdalla.
Ehkä ensiviikolla pääsen kirjoittelemaan oikein kunnolla kun olen kaikki juoksevat asiat saannut järjestykseen.



LOPPU
piki

Metsätiet

Muistatko nuoruuttasi kun ensimmäisillä menopeleillä piti päästä tytön kanssa viettämään kahdenkeskistä aikaa.

Minunkin kotikulmilla oli paljon kapeita metsäteitä. Mäntynummia kierteli kapeat tiet jotka valoisalla ilmalla antoi kuntoilijoille hyvät lenkkimaastot. Illat taas täyttivät nuorten rakastelijoiden autot nämä tiet.

Selväähän se oli, pitihän nuortenkin kokeilla sitä rakkauuden lähdettä, miltä se rakkaus siltäkin kulmalta näytti ja tuntui. Eihän sitä voinut nuoret kodeissaan paljonkaan rakkauuden toimia harrastaa. Kolmekymmentä vuotta taaksepäin oli kuitenkin asunnot pieniä. Ei tätä tointa päässyt kuin maalla heinäladoissa harrastamaan. Ja tietäähän sen, ettei sekään mitenkään ihanalta tuntunut. Heinän tupsuja ja timotein pätkiä sai housuista vielä monta päivää nyppiä pois. Ja talvella heinälato oli kylmä paikka rakkauden tointa harrastaa.

Mutta kun nuorilla miehillä tuli ikää tarpeeksi että pystyi autokoulun suorittamaan. Ja isältä sai sen verran lainaa, että pystyi jonkinnäköisen autonrämän saamaan. Löytyikin rakkauuden viettoon oiva väline. Ja kun vielä metsätiet antoivat sijainnille oivan paikan.

Autoja oli siihen aikaan Simca 1000, Volkkareita, Pösöjä ja oli joskus joku Mossekin löytänyt apumiehen paikalle jonkun kauniin tytön. Metsäteille ei voinut mennä päivisin. Silloin lenkkeilijät, marjastajat tai vain jokin metsäteitä asteleva satunnainen kulkija pääsi hauskat ilot lopettamaan. Ikkunathat menivät kyllä nopeasti huuruun mutta ei se kivalta tuntunut jos auton ympärillä olisi joku ihminen kävellyt. Illalla piti nämä ilon hetket paremminkin tehdä. Eihän metsäteillä nyt tietenkään autoja aivan vierekkäin ollut. Kyllä jokainen rakkautta kaipaava halusi löytää ilonhetkille rauhaisen paikan.

Yleensä suosituimmat paikat löytyivät helposti. Jos päivisin sattui näillä teillä kävelemään huomasi paperien määrästä hyvän ja suositun paikan. Olihan niillä paikoilla niitä ohkaisia pakkauspussejakin, eri värejäkin löytyi. Myöskin paikallisen nakkikioskin syömäämättömiä lihapiirakoiden kantojakin paikalla oli. Se on se rakkauuden tapahtuna ja siihen ryhtyminen niin nopeata puuhaa, että kaikki muut toiminnat silloin pitää keskeyttää. Ja eihän se mukavalta tunnu jos joku siinä rakkauuden asennossa pistelee samalla lihapiirakkaa suuhun. Halut kanssarakastajalta kyllä äkkiä lopahtaa.

Voi sitä aikaa jota monetkin saivat elää. Joku siinä kertoi Volkkarin olevan talvella aika kylmä auto. Ja ei siinä tahtonut ikkunat aukea leikin päätteeksi kun piti tältä asemapaikalta lähteä liikkeelle. Kovaa piti ajella että autossa oli paljon kierroksi. Silloin alkoi tuulilasi hiukan aukeamaan jäästä.

Taas oli voitu suorittaa kauniit tyttö/poika lähentelyn seuraukset, ilman että vanhemmat asiasta eivät tienneet mitään. Salassahan kaikki tekeminen tuntui vieläkin paremmalta.
Volkkarin oli tämä poika jo ensimmäisen talven jälkeen vaihtanut vanhaan Pösöön. Nyt uutta talvea odotellessa kaikki tuntui erittäin mahtavalta. He saivat hoitaa lemmiskelyt lämpöisessä autossa. Mikä sen parempi onkaan kun vain odotella uutta talvea. Tietenkään ei kovin lumisena talvena metsäteille päässyt kun näitä teitä ei aurattu talvisin.

Eräs herkku tässä rakkauden metsäteillä vielä oli. Ei kai niistä kukaan puhunut ja ei siitä halunut rehvastella millään muotoa. Asia oli se, että onhan ne ensimmäiset alapään jutut tietenkin hiukan arkoja kokemuksia ensimmäisellä kerralla, toisella ja kolmannellakin. Mutta kun siihen otti jotain olutta tai viiniä, tuntui kaikki sujuvan kun vanhoilta tekijöiltä. Ja jotenkin tuntui sen kestokin tulevan pidemmäksi. Vapaantuneiksi tulivat kumpikin ja ei sitä hävetty lainkaan jos toinen pääsi katsomaan toisen rakkaudenlähettilästä hiukan lähempäänkin. Nyt kaikki oli paljon parempaa kuin ennen. Yksi pieni mutta tietenkin asialla oli. Auto piti siirtää täältä pois ja kännissähän ei saannut ajaa.
Kukapa nyt vieraan kuskin ottaa mukaansa värjöttelemään ulos siksi aikaan kun isäntäväki on rakkauden poluilla. Ei siinä auttanut kun itse ajaa auto kotiin. Ei näillä pikkukylillä ollut kuin yksi poliisi. Hän oli vanha mies eikä enään pienten juttujen takia lähtenyt mihinkään. Silloin kun ei ollut alkoholimittareita eikä pusseja vielä. Silloin jos jotain epäili känniseksi, piti lähteä verikokeeseen.

Niin sitä vain ajeltiin kotiin pienessä sievässä ja onneksi ei mitään koskaan sattunut. Ainakin jos uskoo sitä ihmistä joka mulle tästä ja näistä lemmenjutuista kertoi.

Joten kun sitä aikaa metsäteistä muistelee niin olisiko se ikäluokka noin kolmekymmentä vuotta sitten ollut parempia rakastelijoita kuin heihän vanhempansa. En tiedä miksi sellainen ajatus pöllähti mun mieleeni. Jotenkin kun sitä ajattelee meidän vanhempia. He olivat sodasta tulleita miehiä joilla oli kova hinku rakentaa omaa mökkiä. Mökeistä tuli tietenkin pieniä ensin ja lapsia oli jo valmiina kun miehet tietenkin sodan tuoksinnan aikanakin pääsivät välillä lomille. Luulisin, että silloin lomalla ollessa lapsetkin tehtiin nopeasti niin sodassakin piti kaikki yleensä nopeasti tehdä.

Ja kun sitten sota oli loppunut ja omaa mökkiä tehtiin josta tietenkin tuli pieni. Lapsia oli jo sen verran, että makuuhuoneeseen ei enempää mahtunut. Ja kun siellä ahtaudessa piti koittaa rakkauuden syvällisiä asioita harjoittaa, aina joku lapsista kääntyi että piti rakkauden toimi hetkeksi lopettaa ja seurata tilannetta. Hetekka oli sen aikainen sänky joka piti tietenkin nitinää ja natinaa. Sängyn ryske herätteli monesti nukkuvat lapset.

Tätä aikaa kun vertaa metsätien romantiikkaan niin olihan asia aivan toinen. Siellä ei kukaan häirinnyt jos ei sattunut käpy putoamaan auton katolle. Kaikkia eri asentoja pystyi autossa kokeilemaan. Ne loivat rakastelulle aivan omat käsittelymuodot. Ei tarvinnut rakkautta missään ulkosaunassa harjoittaa ja katsella ikkunasta kokoajan ulos ettei kukaan vaan hiippaile salaa sisään. Heillä oli koko rakastelunajan pelko mukana. Mitä se sellainen rakastelu on.

Tämän takia uskon, että tämä metsätieromantiikka loi parempia rakastelijoita suomeen. Siihen tuli jonkinlaista vapautta ja uskallisuuta kosolti lisää.

Tapasin kerran erään lintubongarin tuolta seudulta. Vanhat ajat tulivat mieleen ja tupsahti sieltä metsätierakkauskin taas kerran puheenaiheeksi.
Häntä alkoi kiinnostamaan lintujen pesiminen. Niinpä hän rappujen kanssa käveli metsässä ja kiipeili lintujen pesille. Eräs yllättävä havainto oli hänelle tullut eteen siihen aikaan kun vielä joku auto kävi rakkauden sanomaa levittämässä metsäteille. Joissain lintujen pesissä olivat linnut ottaneet rakennusaineeksi kortsun kumin. Niitä löytyi pari kolme kumia pesää kohden. Hienosti oli kumi levitettu pesän seinälle oksien väliin. Kumi tietenkin vei pesästä vedon pois, ei päässyt tuuli puhaltamaan läpi pesän. Kyllä ovat linnut kekseliäitä.

Mutta niin muuttui metsäteiden olemus. Maanomistajat sulkivat tiet raskailla sementti porsailla. Nyt ei päässyt metsiin enään kuin pyörillä ja mopoilla. Kukas sitä sellaista haluaa että hyttyset tuikkivat koko yhdynnän ajan. Niin kävi monelle ensikertalaisellekkin kun autoilla metsäteille menivät rakkautta herättelemään tyttönsä kanssa. Ei tarvinnut kun pikkuisen jäädä ikkuna auki niin kyllähän sieltä hyttynen tunki itsensä sisään ja alkoi tuikkimaan alastonta peppua. Eihän sitä hommaa voinnut tietenkään heti lopettaa kun oli vasta alkuun päässyt. Jälkeenpäin oli tuskaisaa raapia takapuolta. Kyllähän monet sen arvasivatkin mista takapuolen raapiminen johtui.
Mutta näin siis kävi, että rakkauden hauskat leikit piti lopettaa jonkun typerän päähänpiston takia. Nyt jälkeenpäin ei voi olla kun onnellinen niille nuorille joille tälläinen mahdollisuus annettiin.




LOPPU
Piki