Vaarattomat äijät ottivat kesän vastaan.

Pitkään on jo suunniteltu yhteistä tapaamista. Jo viimesyksynäkin mutta silloin eräälle miehelle ei aika sopinut. Yksin vietin aikaani jo pimenevässä syksyssä. Pelotti ja jouduin turvautumaan kuningas alhoholiin. Tuntui että pelko ei vain lähde pois, siksi kaatelin laseihin aina vain lisää juomaa. Ei mennyt päähän ja palelin. Pakko oli kömpiä sänkyyn mutta palelin sielläkin. Lisäsin toisen paksun peiton päälleni ja kumma kyllä nukahdinkin nopeasti.
Aamulla heräsin ja taas palelin. Turvauduin siihen juomaan mikä pitäisi mut tehdä iloiseksi. Ei se mitään auttanut. Ajattelinkin, että oliskos vaimo tehnyt mulle jullikan ja antanut mulle vesipullon mukaan. Mutta kun ajattelin sitä pullon liikehdintää kaupasta meidän kaappiin niin ei se ollut mahdollista. Ja kun korkkia aukaistessa kuului sellainen hitonmoinen ritinä, että nukkuvatkin herää, niin oli se kyllä sitä itteään kuitenkin.

Mutta nyt alkaa sitten uusi kesän ottaminen vastaan. Sama heppuli, nimeltään Juhani pääsi nyt mukaan. Käytän toisia nimiä, ettei joku omainen pääse meitä laittamaan kovenpaan kuriin ton viinan kanssa leikkimisen takia. No niin, yhdessä tavattiin tämän asunnon pihalla joka oli vuokrattu meidän käyttöön yhdeksi viikonlopuksi. Minun kuin tämän kivan iloisen Juhanin poika toivat meidät autollaan paikalle. Kannoimme syötävät kuin juotavatkin sisälle. Ruoka laitettiin pidemmälle ruokapöydästä kun sitä ei nyt ihan ensimmäiseksi aleta vatsaan laittamaan. Juomat piti saada lähelle, että käsi hyvin ylettyy käymään putelin kaulasta kiinni. Niin se lähti iloisin mielin nautiskelu ja myöskin nautiskelu yhdessäolosta käyntiin.

Tämän Juhanin poika jäi meidän seuraksi joksikin aikaa. Hän meni ehdottamaan, että hänpä käy pulahtamassa järvessä. Rohkea mies mutta onhan hän koko talven käynyt avannossakin. Saunaan tietenkin laitettiin tulet, että päästiin puhtoisina poikina nauttimaan sitä toista asiaa, jonka takia tänne tultiin. Toinenhan oli tietenkin se, että olimme jotenkin kasvaneet yhteen kun olimme eräässä järjestössä puheenjohtajina. Silloin piti ajatella asukkaita, mutta nyt tänään ajatellaan itseämme.

Poika pulahti järveen ja oikein kuvakin otettiin, voi sitten näyttää jälkipolville kuinka rohkeita sitä on ennen oltu. Juhani ja minä pysyttiin koko mökillä olo aika kuivalla maalla. Turha sitä on mennä itseään hukuttamaan ainakaan nyt heti ensimmäisenä päivänä. Emme mekään vettä pelkää. Lukuisia kertoja olemme suihkussa olleet ja joskus on jopa sadekuurokin meidät kastellut. Isossa vedessä emme tahdo olla.



Ilta kului ja nauravia juttuja päästeltiin suistamme. Itsestään oli selvää, että jollekkin naiselle kyllä pitää soittaa. Ehdotettiin paria kuusitoista vuotiastakin mutta todettiin kyllä heti "mitän me nyt niille osataan tehdä". Mutta sitten löytyi puheenjohtaja porukasta eräs kunnioitettava rouva joka oli kaiketi meitä vieläkin vanhempi. Hänen nimensä oli Tuulikki jolle aloin sitten soittelemaan. Kuitenkin se on kiva kuunnella naistenkin kanta määrättyihin asioihin mistä me pojat keskusteltiin. Tuulikki oli kerennyt ottamaan jo kaksi viinilasia, elikä tänään hän ei tule. Hän oli joutunut kohtaamaan suuren surun jota ei kukaan vanhemmista haluaisi koskaan kohdata. Mutta me teimme kuitenkin lupauksen, että odotan häntä tienhaarassa, josta tänne mökille käännytään, heti seitsemältä aamusta.

Me vielä paistoimme makkaraa ja joimme nautinnollista juomaa. Juhanin poika lähti kotiin ja lupasi tulla isänsä hakemaan huomisen päivän puolella kotiin. Me jatkettiin jutustelua ja taas söimme. Tuntui meillä kyllä olevan onnistunut ilta. Poskissakin tuntui jo nauramisen jäykistykset.
Mutta koitti jo aika perjantai yönä, sängyn kutsuvan meitä. Emme sulloutuneet molemmat samaan sänkyyn vai kävimme maata molemmat eri huoneisiin.



Seuraava aamu koitti ja aloimme ryppystä naamaa huoltamaan. Vähän leipääkin piti laittaa suuhun. Sitten olikin mulla vuorossa mennä seisomaan tien varteen kun Tuulikin piti tulla heti aamusta keittämään meille kahvit. Mutta ei kuulunut tyttöä tulevan. Lopulta kymmeneltä kävi jo Juhani mut hakemassa pois sieltä seisomasta. Yritimme päivän aikana monesti soittaa Tuulikille ja laitoin vielä tekstariakin mutta mihinkään hän ei vastannut. Mulla tuli jo kurja asia mieltäni painamaan. Onko Tuulikille sattunut jotain. Jälleen taas soitettiin ja viestiteltiin mutta ei puhelimesta kuulunut mitään ääntä.

Siinä kun tappelin oman pääni kanssa kun mietin Tuulikkia tuli Juhanin poika jo käymään meitä katsomaan. Ja samalla polkupyörällä tuli Kauko Juhani Riihimäeltä asti pihalle. Asiahan oli kyllä sovittu kun hän ei aikaisemmin päässyt koska oli vaimon synttärit ensin perjantaina vietettävä. Järveen hyppäsi Kauko Juhanikin, rohkeita ovat toiset miehet. Minä ja Juhani pidimme kyllä varpaat kuivina koska se tuntui meistä paljon turvallisempana. Ja saunaan taas tulet ja juttua meillä piisasi.





Päivä kääntyi iltaan ja kaikki tuntui lähtevän kotiin. Minä jäin yksin viettämään aikaani. No Juhanilla oli kuoron esiintyminen sunnuntaina, että pitää päästä rauhoittumaan. Kauko Juhanilla tuntuu aina olevan kiirettä. Ehkä se vain on niin, kiirettä löytyy kun eläkkeelle pääsee. Hän kun oli meille ja muillekkin, melkein 50 puheenjohtajalle sellainen oppi-isä. Häneltä saimme aina tärkeää opastusta, kuinka asioita viedään eteenpäin.

Jäin yksin ja koitin keksiä mitä sitä osais pienessä sivumyötäisessä tehdä.
Menin vielä katsomaan kuistille hiljaista järveä. Siellä Telkkä ja Sinisorsa kelluivat järven pinnalla. Käki toivotti kukunnallaa mulle vuosia lisää melkoisesti. Pienet linnut ja orava touhusivat pihalla ja alueen puissa. Kaikilla tuntui olevan kovastikkin kiirettä.
Silmäni osui autoon joka pysähtyi maantielle. Se kääntyi ympäri ja ajoi mökin parkkipaikalle. Kyttäsin ikkunasta autosta ylös nousevaan ihmistä. Ilostui kun Tuulikki nousi autosta. Kiiruhdin ovelle ja toivottelin hänet tervetulleeksi. Halasimme lämpimästi toisiamme. Istahdimme pöydän viereen ja aloimme turista. Pienessä hetkessä käsittelimme monia asioita joita molemmat ovat joutuneet kokemaan elämänsä aikana. Hän oli harmissaa kun ei pystynyt soittamaan meille eikä muutenkaan pystynyt vastaamaan puhelimeen. Hänellä oli tullut sellainen masennus että itku purkautui ja viestiä ei pystynyt lähettämään kun sormet tärisivät ja valitsivat aivan vääriä kirjaimia. Vasta nyt hän sai mielensä sen verran tasaantumaan, että pystyi lähtemään meitä tai kun yksin olin, niin minua katsomaan. Meillä oli sellainen lämmin hetki vaikka se olikin lyhyt.
Kellon näyttäessä illalla yhtätoista kun Tuulikki lähti pois. Ensin kuitenkin halattiin pitkään.Taas olin yksin ja menin katsomaan sänkyä oikein läheltä.



Ja viimein koitti sunnuntaiaamu. Vatsassani tuntui jokin polttavan. Kävin suihkussa ja söin hiukan. Tuntui kun poltto vatsassa olisi vain voimistunut. Tuskissani tartuin sellaiseen koneeseen kuin imuri. Silmissäni pyöri pampuloita kun imuroin kaikki huoneet. Sitten tyhjensin vielä pesistä tuhkat pois niin pitäisi olla seuraaville taas puhdas ja siisti huoneisto. Söin vähän, tiskasin ja aloin laittaa tavaroita kasseihin.
Ilma lämpeni ja jotenkin oli kurjaakin lähteä pois kotiin. Kulutin aikaani teranssilla ja katselin luonnon eläimien liikkumista. Jopa sisiliskokin käveli pihalla. Tapoin aikaani ja kävin katsomassa laiturilla näkyisikö siellä kaloja. Ja näkyihän siellä aivan pieniä luikertelijoita liikkuvan.





Soitin pojan hakemaan vaikka täällä olisin saannut olla yhdeksään asti.
Niin tuli auto pihalle ja kannoin kassit autoon. Siitä kun lähdimme niin keskellä asfalttitietä luikerteli kyy. Nyt on sitten luonto täysin herännyt.

Toisaalta olen itsestäni ylpeä niinkuin kaikista muistakin vieraista. Meillä vaan tuntuu asiat olevan saman luontoisia. Tämän kaltaisen pienet juhlat ei niitä kannata lopettaa. Uutta juhlaa vaan sisään eri aiheella.

Kiitos kaikille
piki