Uskon, että tänään menemme viimeistä kertaa Villen kanssa Alman luo, koska nyt alamme elämään jo nykyaikaa. Konkurssin jälkeiset ajat on kohta saatu päätökseen. Hyvin on Alma jaksottanut ajan, että on ollut helppo edetä aina ajassa eteenpäin. Ville on vielä mukana ja tuntuu, että Almalla ja Villellä ovat asiat alkaneet edetä hyvää mallia eteenpäin. Pieniä katkoksia oli jo edellisellä kerralla kun Alman suu tukittiin miehisella suudelmalla. Eihän siinä auttanut kuin odotella, että he olivat saanneet suudelman loppumaan, ja alkoi taas Alma puhumaan.
Viimeksi jäimme siihen, että Topi oli tehnyt päätöksen, jussien vaimot saavat olla rauhassa. Oma tytär Laila oli tiettävästi tullut raskaaksi. Toisena osapuolena oli ollut Väiskin poika. Nyt ehkä siitä lähdetään kun nuoret olivat sopineet miten asiassa edetään.
Näin aloitetaan tämä kovinkin seksiin viittaava kirjoitus mitä se on ollut melkein alusta asti. Laila ja Väiskin poika olivat pitäneet palaveria vintissä. Nyt tuntui siltä, että he ovat jonkin näköisen päätöksen saanneet aikaan. Kovin nöyränä nuoret astelivat keittiön pöydän viereen jossa Hilma ja Topi heitä odotteli. Hilma otti heti alkuunsa komennon, jossa hän ilmoitti seuraavaa. "Toivottavasti pystymme keskustelemaan asiasta rauhallisin mielin. Riitaa tai äänen nousua emme halua pidettävän meidän pöydän vieressä".
Laila sai ensimmäiseksi kertoa, mitä hän on asiaa käsitellyt ja onko heillä yhteinen päätös olemassa. Laila tuijotti keittiön pöytää pää alaspäin painettuna. "Haluaisin pitää lapsen. Tiedän, että olen alaikäinen mutta miten minä turvaisin elämän eteenpäin. Ja Raunolla (Väiskin poika) ei ole töitä ja hän menee armeijaan vajaan vuoden päästä, miten me pärjätään. Onko muuta vaihtoehtoa olemassa kuin keskeyttää raskaus. Me rakastetaan kuitenkin toisiamme".
Syntyi hiljaisuus, jossa Hilma ja Topi katsoivat toisiaan. Lailan ja Raunon katseet olivat suunnattu kohti pöydän pintaa. Hilma vapautti hiljaisuuden ja sanoi keittävänsä kahvit. Ja niin tämä hiljaisuus loppuikin. Jokaisella tuntui olevan asiaa. Asioita lennähteli ilmoille niin perheen perustamisesta kuin koulutuksestakin. Mutta asioita käsiteltiin ihmeen rauhallisesti. Ainoastaan Rauno oli liimannut silmänsä keittiön pöytään. Topi köhäisi ja sanoi "Rauno, kerros sinäkin mitä mieltä olet asiasta". Rauno nosti katseensa pöydän pinnasta yskäisemisellä hän aloitti oman kertomuksensa. "Olen aivan samaa mieltä Lailan kanssa ja kyllä hänestä pidän ihan sikana. Mutta miten me edetään kun ei ole rahaa". Hilma kaatoi kuppeihin kahvia ja istahti sitten taas pöydän viereen. Asioita setvittiin tuolta ja täältä ja aina tultiin samaan tilanteeseen. Kummallakaan ei ole töitä ja koulutuspaikat ovat 40-50 kilometrin päässä ja kun vielä Rauno lähtee armeijaan vajaan vuoden päästä. Ryhmä ajautui loppujen lopuksi pattitilanteeseen. Ei ollut oikein mitään tietä edetä. Siksi Hilma tekikin pisteen hetkelliseksi tähän asiaan. Nuoret voisivat mennä vaikka yläkertaan siksi aikaan kun he Topin kanssa selvittelevät asiaa.
Kun nuoret olivat menneet Lailan huoneeseen yläkertaan teki Hilma Topille seuraavanlaisen ehdotuksen.
"Oliko sulla niin paljon töitä, että voisit ottaa vaikka Raunon timpurin- oppiin. Ja jos he vaikka kokeilisivat yhdessäoloa niin eikö nuoret voisi asua alkuun vaikka Lailan huoneessa. Katsotaan miten asiat sitten edistyvät. Ja eihän me oikein voida tytön vauvakuumetta pyyhkäistä pois kun tyttö niin lapsen haluaa". Topille tuli tiettävästi hetkessä liiankin paljon asiaa kun hän jäi toljottelemaan vaimoaan kasvoihin. Hetken päästä hän kuitenkin nytkähti tuolissaan ja alkoi puhumisen. "Olen kyllä kanssasi aivan samaa mieltä, näin me tehdään".
Nuoret huudettiin vintistä alas, ja Hilma kertoi heille tämän ehdotuksen. Kertomuksen päätteeksi oli Laila kovinkin iloinen, hän suorastaan hymyili ja nauroi. Samoin Rauno, hän varmasti lähtee Topin kaveriksi. Isä on vaihtamassa mopoaan niin käyn kysymässä, antaako se vanhan mopunsa hänelle. Nuorista tuli hetkessä perheellisiä. Häitä ei kuitenkaan pidetä vielä, vaan katsotaan kuinka heidän rakkaus oikein kantaa. Alma tiesi heti kuinka tässä tulisi käymään. Hilma ja Topi ovat suurisydämmisiä ihmisiä, niin ei mihinkään toiseen asetelmaan ollut mitään mahdollisuutta. Nuoret onnessaan lähtivät kertomaan tapausta Raunon kotiin. Hilma kuitenkin halusi soittaa Väiskin vaimolle asian ensin, ettei se tule heille vaan liian suurena yllätyksenä.
Tuntui, että tämä suuri päätös saatiin aika hienosti päätökseen. Siksi Hilma halusikin kapsahtaa miehensä kaulaan ja halata. Siinä samalla oli Hilman helppo kysellä mieheltään, että lämmitetäänkös me sauna ja oltais siellä kun ennenkin. Hänestä kun on tuntunut, että meillä on rakkaus kuollut. Mutta voisitko sä ostaa niitä kumeja, kun tuntuu että mä olen jo liian vanha saamaan lapsia. Ei ollut Topilla kumeja ostettuna mutta lupasi kyllä niitä ostaa.
Asiat selvisivät hienosti. Vaikka kyllä Hilman ja Topin kaksisissa keskusteluissa he pitivätkin nuoria vielä liian nuorina. Mutta hyvähän se on kokeilla mitä se rakkaus ja toisista pitäminen sitten oikein on. Vanhemmat siirtyivät nuorempien lasten luo pihalle, seuraamaan heidän touhujaan. He istahtivat keinuun ja lapsetkin tulivat keinumaan heidän kanssaan. Siinä oli hyvä lapille kertoa Raunon tulevan meille asumaan Lailan huoneeseen. Ei sitten tule heillekkään liian isona asiana kerralla. Sauna laitettiin lämpimään iltaa varten ja onhan se hyvä lähteä puhtoisina miehinä taas jussien tiloille töitä tekemään oikein kahdella mopolla.
Koitti maanantai aamu ja kaksi mopoa lähti Topin pihasta erään isännän latoa paikkaamaan. Topi oli onnellinen kun saunassa oli taas ollut entinen meininki. Hyvältä oli tuntea vaimon lämpöinen syli omaansa vastaan. Jussien vaimot saivat olla rauhassa, kyllä se oma vain on kaikkein paras. Samoin Hilma oli kotonaan hymyilevänä, iloisena vaimona. Mieheni on vielä hyvä kunnon mies ja hyräili jotain laulunsävelmään hiljaa yksinään.
Miesten ensimmäinen paikka oli Ryynäsen ladon korjaus. Katto on jo paikattu ja nyt korjataan ladon seiniä. Mutta nyt on hienoa, että meitä on kaksi niin ei tarvitse jatkuvasti kiivetä tellingille. Työt kulkivatkin joutuisasti ja Rauno pääsi timpurintyöhön nopeasti sisään. Isäntä oli kaupasta hakemassa lisää tarvikkeita ja emäntä tuli katsomaan timpuria. Hän hämmästyi kun näki kaksi miestä. Jussin vaimo kävi supattelemassa Topin korvaan, että koitais saada poika menemään johonkin. Topi ei ottanut mitään kantaa naisen puhumisiin. Meinasi vain, että inise mitä iniset nainen, mulla on rakastava vaimo kotona. Nainen huomasi ettei Topi ollut mitenkään kiinnostunut hänestä. Nainen suutahti Topille ja lähti vinhaa vauhti sisälle eikä näyttäytynyt enään koko päivänä työmaalla.
Isäntä tuli kaupasta tuoden nauloja Topille. Samalla hän lähti käymään sisälle pyytämään vaimonsa keittämään kahvit koska isäntä oli ostanut myös kauppareissulta pullaa. Hän esitti kahviasiansa vaimolleen mutta joutui kiireenvilkkaan juoksemaan ovesta ulos. Isäntä tuli kyselemään Topilta, että onkos täällä tapahtunut jotan mikä olis munkin hyvä tietää. Topilla oli alkanut puhekkin jo sujumaan koska oli ollut monia asioita mihinkä hänenkin piti vastata. Kyllä täällä jokin nainen kävi ja riisui hameensakin oikein päältään. Luulin että se on jokin esiintyjä tai mustalainen joka haluaa esittää jotain. Muo alkoi naurattamaan mutta heitin mä kuitenkin markan sille ladon lattialle. Nyt lähti isäntäkin sisälle askeleissa pontta ja vauhtia. Niin sitten asiat rauhoittuvat. Ei näkynyt isäntäväkeä sen päivän aikana työmaalla.
Ei näkynyt tämän työmaan isäntäväkeä enään työmaalla. Ehkä siellä sisällä oli jonkinlainen selvityksen teko meneillään. Mutta hyvä niin, sillä lato tuli kuntoon tänään ja timpurit voivat siirtyä seuraavaan kohteeseen töihin. Asiat olivat muuttuneet kovasti aivan yhden päivän aikana. Topi tunsi itsensä vähän niinkuin pomoksi kun hänellä on töissä apulainen. Samoin häneltä on alkanut puhetta tulemaan vaikka asiana olisikin vaikeakin asia. Kotona jonne nämä kaksi timpuria nyt mopoilivat, oli talon emäntä muuttunyt entistäkin iloisemmaksi. Hän oikein pursui halua auttaa ihmisiä ja tietenkin omaakin väkeä. Hänellä elämänhalu oikein pursusi kehosta ulos. Niin paljon oli tapahtunut heidän elämässä ja vielä kun oma tytär odottaa lasta. Lailastakin, näin yhden päivän perusteella oli tullut koti ihminen. Rappusilla hän odotteli äitinsä kanssa kaveriaan töistä. Ei lähtenyt Laila enään poikia katsomaan kun hänellä itsellä oli oma poika, hän tunsi sydänalassaan suuren rakkauden.
Timpureiden tullessa töistä oli rappusilla odottamassa kaksi naista. He tulivat ottamaan miehensä vastaa kunnon rutistuksella, ensin kun pojat saavat moponsa laitettua nojalleen rappusten pieleen. Sitten siirryttiin sisälle jossa kahvit ja pullat tuoksuivat. Oli se hienoa istua samaan aikaan pöydän ympärillä jossa pystyttiin puhumaan päivän asioista.
Mutta kun energia jylläsi Hilman sisällä niin valtoimenaan, että hänen oli vähän päästettävä siitä jo ulos. Hän kun oli kuullut, että eräässä pienessä mökissä asuu vanha mies. Kunta ei ole hänelle antanut kuin motillisen halkoja lämmitykseen. Niin teki Hilman mieli lähteä kyselemään tältä mieheltä, että voisimmeko häntä jotenkin auttaa. Topikin ilmoitti, että vaimostani on tullut sellainen välittäjä, joka haluaa auttaa ihmisiä. Asiasta keskusteltiin illalla lisää ja naiset tekivät päätöksen, että huomenna lähdetään sinne pyöräilemään. Topi oli sanonut vielä, että katsokaa tarviiko hän miehistä apua. Me tulemme sitten Raunon kanssa auttamaan.
Aamu koitti ja timpureilla oli seuravaksi pitkäaikainen työ edessä. Nyt piti laajentaa erääseen taloon pesutilat. Talon rouva pakkasi jo tavaroita matkalaukkuun ja sanoi lähtevänsä siskoansa katsomaan. On kuulemma poissa muutaman päivän. Topi hymyili, että tässä talossa ei tarvitsekkaan maksaa tanssiesityksestä. Työt saatiin alulle aamusta kun kaivinkone kaivoi sokkelia auki. Sokkelin laudoitus oli ensimmäinen työvaihe.
Hilma ja Laila lähtivät aamupäivällä polkupyörillään polkemaan sen vanhan miehen luo joka ilmeisesti kaipaa apua. Matkaa ei ollut kun vaivainen kilometri kun he saapuivat talon pihaan. Hilma koputteli ovelle ja sisältä kuului hiljainen ääni "sisälle". Vanha mies makasi huoneen sängyssä. Hilma esitteli itsensä ja tyttärensä, sekä millä asioilla he liikkuivat. Kovin tuntui mies liikuttuneelta kun nousi sängystään istumaan vuoteensa reunalle.
Vanha mies oli puhelias kun ei hänen luonaan käynyt kuin kauppias joka toi autollaan ruokaa miehelle. Miehellä oli alusvaatteistaan asti vaatteet aivan likaiset. Kerran oli viime talvena joku isäntä käynyt sahaamassa halot. Mutta nyt ovat jalat menneet siihen kuntoon, että ei oikein pääse kun tukia käyttäen liikkumaan sisällä. Kaikkea työtä pitäisi tehdä mutta kun hän ei oikein pysty kun leivän voitelemaan. Hilma ja Laila keräsivät kaikki vaatteet mukaansa, että saadaan ne pestyä heidän kotonaan. Hilma kirjoitteli paperille ylös kaikkia asioita joita tuli esille miehen kertoessa.
Illalla kun taas timpurit tulivat kotiin ja rappusilla oli rutistukset sekä pienet pusut annettu siirryttiin kahvipöytään. Samalla tuli Vesasen Väiskikin Topille kylään. Siinä kahvia juodessa kertoili Hilma ja Laila vuoron perään mitä kaikkea pitäisi talossa tehdä. Huone oli toisaalta niin musta ja tapetitkin roikkuivat irtonaisina seinällä. Tehtiin jonkinlainen korjaus-suunnitelma mitä nyt pelkän puheen tiimoilta voisi tehdä. Väiski lupasi hommata työpaikaltaa tarvikkeita ja tulla itsekkin mukaan töihin. Mutta ensin olisi hyvä saada pappa lääkäriin.
Hilman auttamis-brojekti oli saannut kuulijoita muualtakin kylältä. Apua tarjosi jo yli kaksikymmentä ihmistä.
Asiaan paneuduttiin oikein huolella mutta ensin olisi hyvä saada mies lääkäriin. Ja hyvä olisi jos hän olisi vaikka muutaman päivän sairaalassa sisällä, että olisi sisäkorjausta helpompi tehdä. Näin meneteltiin ja aika varattiin lääkärille. Ja hänet kuljetettiin autolla lääkärin luokse. Hilma lähti miehen mukaan auttamaan häntä.
Mökkiä laitettiin kuntoon oikein suurella porukalla ja valmista tuli. Sisällä alkoi olla jo valoisa tunnelma. Vielä maalattiin huonekalujakin, että sisään tullessa olisi miehellä varmaan iloinen mieli. Yhteishenki oli vallannut tämän pienen kylän. Täällä välitettiin ihmisistä ja heistä kannettiin huolta. Eihän se ollut ihmisten syy jos kunto ei enään riitä pitämään paikkoja kunnossa.
Vanhan miehen asunto saatiin parahiksi kuntoon kun vanhus hurautti taksilla pihaan. Hän huomasi heti pihaan tullessa, että jotain kummaa on tapahtunut. Hilma sattui olemaan vanhusta vastassa ja mies ei voinnut kuin halata Hilmaa. Tunteet purskahtivat molempien silmiin. Tunne oli erittäin liikuttava sen sai kokea myöskin Laila sisällä kun vanhus keppien kanssa sinne eteni hiljakseen. Lailaa halattiin myöskin ja sitten taas vetisteltiin. Tunteen tuntuivat olevan nyt herkässä molemmin puolin. Naiset kertoivat kuinka paljon täällä on ollut auttajia. Mies samalta seisomiseltaan ilmoitti haluavansa tarjota kaikille kahvit. Ajaksi sovittiin seuraava viikonvaihde joilloin on palkkion maksupäivä.
Tunteet olivat valloillaan kun porukka tuli vanhan miehen mökille. Siinä ei rutistuksia säästelty eikä kiitoksen sanoja. Auttajilla ja autettavalla oli erittäin kiitollinen olo. Kotiin päästyä, kun kaikki pyörähtivät vielä Topin kautta, sovittiin seuraavaa. Hilmasta tehtiin auttajien päällikkö. Ja kuka tietää jonkun ihmisen tai perheen jota olisi pakko jostain syystä auttaa, niin ilmoittaa siitä Hilmalle. Yhteishenki oli kylällä noussyt aivan pohjalukemista suureen auttamisen tahtoon.
Alma oli saannut kertomuksen päätökseen. Almasta ja Villestä paistoi myöskin syvä kiintymys toisiinsa. Kyllä, mitä minä kerkisin heidän puheitaan kuunnella sekä heidän tekemisiään, niin kyllä tästäkin liitosta kehittyy myöskin oikein rakastava suhde.
On erikoista, että toisten onnettomuus saa niinkin äkkiä ne samat ihmiset auttamaan toisia. Ehkä se on sellainen herätyskello siellä päässä joka alkaa soimaan. Ennen ei osattu kuvitella, että joku apua kaipaa, mutta kun itselle sattuu jotain hirveää, huomaa silloin toistenkin avuntarpeen.
Kiitos taas kaikille lukijoille.
LOPPU
Keijo
HUOMIOIKAA
Tämä teksti menee vielä mun facebook sivuille, seuraava teksti ei enään mene.
Mutta on paikkoja joista tekstejä löytyy.
keijovaantaa.omablogi.fi
blogit.demari.fi/keijo
eläkepiki.blogspot.fi
twitter.com/KVlske
facebook.com/hyvinkaa.demokraatit.sdp
Laittakaa osoitteet ylös vaikka kirjainmerkkeihin.
.jpg)


























































