Antti ja Irene Luku 12

  Niin oli Antti kärsityt ensimmäisen krapulansa. Ei aivan kaikki vielä ollut hävinyt olosta, vaan krapulan jälkimasennukset vielä kiusasivat. Sekin oli tietenkin yksi haitta tässä elämässä kun piti juhlia ja vaimo kovan punnerruksen jälkeen synnytti tytön. Mutta tänään oli lähdettävä vaimoa ja vauvaa katsomaan sairaalaan. Hän oli päättänyt, että kaikki oli kerrottava, tuli sitten mitä tuli.

  Aamupäivällä Antti oli jo sairaalan käytävällä ja tärisevä käsi kävi ovenkahvaan kiinni joka aukaisi oven. Siellä Irene hymyilevänä katsoi miestään joka myöskin hymyili. Hymy vaan oli kovastikkin kireän tuntuista se ei tullut luonnostaan. Tuntui kuin posket olisi valettu kipsiin, niin vaikeaa se hymyileminen oli. Irene taas oli onnellinen ja hänellä oli luonnollinen kaunis hymy. Lääkäri oli tänään kertonut, että hän pääsee vauvansa kanssa kotiin huomenna. Siitä hän oli onnellinen ja iloinen.

  Antilla oli kuitenkin vaimolleen asiaa. Vaikealta se sanominen tuntui kun omasta mielestään hän oli tehnyt väärin. Vaikeroiden ne sanat lähtivät huulien välistä tulemaan. Katkonaisesti ja kaikki sanominen oli vaikeaa mutta jotain kyllä vaimokin ymmärsi kun Antti lopuksi kerkisi pyytämään anteeksi. Näin siinä kävi ja olen erittäin pahoillani.

  Antilla oli vielä toistakin asiaa jonka hän pystyi sujuvasti kertomaan. Hänelle oli tarjottu töitä mutta kun työ on aika pitkällä ja linja-autot eivät sinne kulje. Hän  oli jo käynyt osuuskaupassa katsomassa

  mopoa. Mopon hän saisi hankittua osamaksulla. Eihän vaimolla tietenkään ollut mitään vastaan jos Antti mopon ostaa. Olisihan siinä kuitenkin työtäkin tarjolla. Antin silmissä paloi onnellisuuden valo, kuinka hyvä vaimo hänellä onkaan.

  Vauva tuotiin äidin luo koska oli ruoka-aika. Antti taas lähti kotiin osuuskaupan kautta.

  Niin sai Antti kovaa kyytiä kotiin uudella mopollaan. Mopo tuli ostettua joka tiettävästi oli ainut versio tällä kylällä. Nyt piti alkaa suunnittelemaan mopon taakse jonkinmoista lavaa, että siihen mahtuisi sahat ja kirveet mukaan. Krapula oli Antista lähtenyt, nyt alkoi jo aivotkin toimimaan.

  Seuraavan päivän aamupäivällä suhautti taksi pihaan. Antti kiirehti aukaisimaan auton ovea. Sieltä astui vaimo ja pieni tyttö-vauva ulos. Antti ohjasi heidät sisälle joka oli jo eilen siivottu. Vastapalveluksia pitää tehdä kun on itse töppäillyt.

  Vauva laitettiin sänkyynsä ja pariskunta alkoi puristelemaan toisiaan. Antti olisi halunut jo mennä pidemmällekin mutta ei vaimo vielä halunut. Ei oikein vielä paikat kestä mutta kyllä ne siinä aika nopeasti paranevat.

  Niin oli onnellinen perhe elämä laskeutunut taas tämän perheen päälle. Niin tuntui kaikki olevan aivan hyvällä mallilla. Seuraavaksi alamme suunnittelemaan ristiäisten pitoa. Kummit on löydettävä ja katsottava ketä juhliin käsketään. Näin oli tämän perheen elämä jälleen loksahtanut tutuille uomilleen. Ainoa muutos tietenkin oli pienen kansalaisen tulo tämän perheen ruokavahvuuteen. Ristiäisiä siis suunniteltiin ja jopa kummitkin olivat löytyneet.

    Koitti ristiäispäivä nuorenparin huushollissa. Kummeiksi löytyi ihan sattumalta molempien tuntevat nuoret. He eivät mitenkään seurustelleet vaan olivat ihan hyviä kavereita keskenään. Tehtailijasta ei siis tullut kummia ja ei häntä oltu edes käsketty juhliin.

  Juhlat alkoivat ja kaikki olivat niin jännittyneitä, että hiki oli kaikilla herkässä. Eihän kummankaan isovanhemmilla ollut kuin yksi lapsi, siksi tälläisiä ristiäisiä ei sen tähden ollut. Ja aina se on oma jännitys kun pappi tulee kylään. Kaikki muutenkin olivat jännittyneitä, että mikä nimi annetaan tytölle.

  Lopulta tultiin siihen kohtaan kun pappi ilmoitti tytön nimeksi Helen Kaarina. "Nyt sen kaikki tietää", tuli kuin luonnostaan Irenen suusta. Pappikin oikein naurahti, mutta kun kaikki ihmiset sitä nimeä kyseli ja kyseli. Tämä Irenen lausahdus sai ilmapiirin muuttumaan jo lempeämmäksi, nyt jokainen uskalsi jo puhua.

    Juhlatoimitus oli ohi ja tyttö nostettiin sängylle nukkumaan hymyilevää unta. Kaikki muut asettuivat pöydän viereen nauttimaan kahvia kakkujen ja sekä pikkuleipien kanssa. Vielä papin ollessa pöydässä alkoivat ihmiset jo vapautumaan ja nauruakin alkoi kuulumaan. Yhteinen sävel siis löytyi ja näin saatiin iloisin mielin juhlat päätökseen.


Jatkuu

Keijo

Antti ja Irene Luku 11

  Antti palasi sairaalasta iloisena miehenä. Vähän ennen kotia hän huomasi entisen pontikkatehtailijan istuvan tien varressa kannon päässä. Tehtailija huusi Antin luokseen ja onnitteli miestä. Antti ylpeänä tarjosi tarjottavaan käteen omaa kättään ja kiitteli. Tehtailija kyseli, että kai sulle pienet hömpsyt kelpaisi ja veti kannon kolosta putelin esiin. Antin pää alkoi seurata jokaiseen ilman suuntaa ettei vain kukaan näe. Pullosta otettiin ensin arkaillen pieniä siivuja, mutta kun pullo tuli tutuksi niin suulliset suurenivat.
  Kun tunti oli kulunut pullon sisusta alkoi jo huutaa apua, tyhjyyttään. Mutta asiaa oli näillä kaveruksilla niin paljon että tuli vielä tyhjästä pullostakin otettua ryyppyjä useampaan kertaan.

  Lopulta nämä ryypiskelijät huomasivat pullon tyhjentyneen ja suunnistelivat tämän pontikkatehtailijan luokse hakemaan lisää ainetta.

   Matkalla selvitettiin, että poliisi käy vieläkin katsomassa puron varressa, että onko hänellä pannu toiminnassa. En ole sinne enään pannua viennut. Nyt olen keitellut täällä kotona. Kun lapset vietiin, niin vaimon kanssa tuli aina riitaa. Johtui varmaankin niistä lapsista kun niitä ei siinä tuvassa näkynyt. Lopulta riidat vaan ylestyivät ja emäntä sai lopulta tarpeekseen ja lähti pois johonkin. Niinpä siinä yksinään ollessani ajattelin, että nytkän tässä tuvassa on hyvä tehdä ponua. Ei tarvitse varoa, että joku sen masinan kaatais.

  Isännät saapuivat tehtailijan pihalle ja isäntä horjui sisälle. Hetken päästä hän saapui pullon kanssa pihalle. Jotenkin Antista tuntui, että kaikkihan menee ihan hyvin. Miksen minä ole koskaan oikein ajatellut ottaa viinaa.
  Miehet jatkoivat jutustelua kun asiaa tuntui olevan niin paljon.

  Kuumaa hommaa oli tämä juominen näin kuumana kevätpäivänä. Paita piti heittää pois päältä kun hiki valui aivan suoranaan. Antista tuntui, että hän ei taida enään pysyä pystyssä kun kävi veitikkaansa tuulettamassa talon nurkalla. Niinpä hän päätti lähteä kotiin nukkumaan. Hän puki paidan päälle ja lähti suunnistamaan metsän halki kotiinsa.

  Ei vaan Antti pysynyt pystyssä metsässä. Hän päätti istahtaa maahan ja nojata puuta vasten hetken aikaa. Ei vaan silmät pysyneet hänellä auki vaan hän nukahti raskaaseen uneen. Hyttynet löysivät Antin helposti ja alkoivat tökkimään piikkejään Antin naamaan. Verta imettiin oikein urakalla Antin nahan alta.

  Samalta kylältä oli kaksi pariskuntaa kävelemässä metsässä. He huomasivat Antin istumassa puuta vasten. He hätistelivät hyttysiä pois Antin kasvoilta jotka olivat jo aika lailla pampuloita täyteen. Eivät he olisi Anttia tunteneetkaan, mutta vaatteet olivat ne samat joita hän oli jo pidemmän aikaa pitänyt. Miehet ottivat Antin kantoon ja lähtivät viemään miestä kotiinsa. Onneksi koti oli lähellä vaikka sai siinä muutaman kerran huilatakkin.
  Ovi ei onneksi ollut lukossa ja he saivat miehen helposti sisälle ja sänkyyn. Vaatteita tietenkin riisuttiin vähän pois päältä ettei tarvi hikisenä nukkua. Siihen jäi Antti nukkumaan viatonta kännisen unta.

  Aamupäivällä hän nousi ylös ja koitti jotain saada syötyä. Vastaa laittoi suu kaikkea mitä hän koitti sinne työntää.

  Mitään ei vatsaan mennyt ja vanha tavarakin koitti sieltä vatsasta päästä pois hirveällä vayhdilla. Juuri hän pääsi pytylle ja kurlasi sinne erittäin pahanhajuista oksennusta. Tuntui että sieltä on kokoajan tulossa jotain ettei uskaltanut lähteä oksentajan polviasennosta mihinkään. Silmäluomet painautuivat kiinni ja hän nukahti leuka istuinlaudan päälle.

  Antti heräsi välillä ja aina lensi yrjöä suusta. Hän oli nyt oikeesti kipeä. Ei edes vesi pysynyt sisällä vaan suun kautta se lensi heti  pihalle. Mistä sitä oksennusta oikein riittää.

  Irenen isä tuli käymään Antin luona kun hänestä ei oltu kuultu mitään. Hän huomasi heti tilanteen missä kunnossa Antti oli. Hän meni laittamaan kiukaan alle tulet, uskoen että sauna auttaa varmasti, niin se häntä ainakin auttoi nuorempana.
  Saunan lämmettyä he menivät molemmat saunaan. Irman isä hakkasi Anttia oikein vihdalla, että pahat henget lähtisivät pojasta pois. Saunassa he viihtyivät tunnin ja  Antin poskipielissä alkoi tulla jo pieniä hymyn pilkahduksia. Niinköhän krapula jo jättää nuoren miehen.

  Saunasta poistuttiin ja mentiin keittiöön jossä Irenen isä valmisti laihaa velliä jota kokeiltiin. Lusikallisen Antti sitä laihaa velliä otti suuhunsa ja ainakin vielä se pysyi sisällä. Hiukan aina maistettiin lautaselta velliä ja siellä sisuksissa se tuntui pysyvän. Olo oli kuitenkin kovin rauhaton, paikallaan hän ei tahtonut pysyä. Rauhattomasti Antti käveli huoneesta toiseen, välillä hän istui ja harmitteli tehtailijan luona käyntiä. Irenen isä oli nyt tehnyt kaikkensa ja hän lähti kotiin. Antti jäi näiden tuntemuksiensa kanssa painimaan. Jotenki hän vaan tahtoi lähteä vaimoansa katsomaan sairaalaan. Kyllähän vaimo tietenkin hänestä näkee heti, että juotu on ja rankasti. Mutta se vaan tuntui siltä, että tämä tekonen pitää jakaa vaimonsa kanssa.
Niin lähti Antti sairaajaan katsomaan vaimoaan ja pientä tyttöään.

Jatkuu

Keijo

Antti ja Irene Luku 10

  Niin aika etenee nuorenparin kodin leikkimisessä. Tumma lääkäri on jo tullut tutuksi Irenelle kun hän on joutunut jo useamman kerran hänen luonaan käymään. Iloinen naurava lääkäri hän on ja kovin auttavainen. Sen on Irene joutunut huomaamaan kun on joutunut raskauden takia hänen luonaan käymään.

  Mutta nyt on jo kevät ja luonto alkaa herämään ja näyttää taas ihmisille kasvun voiman. Niin se Irenen vatsakin on alkanut jo päästelemään toisenlaisia ääniä kuin pelkkiä ilman lorinoita.

  Vatsa on jo pyöristynyt melkoisiin mittoihin ja Irene on alkanut kävelemään kuin ankka. Kaikki häly- toimenpiteet on tehty. Irenen äiti käy monta kertaa päivässä katsomassa tyttärensä kuntoa. Kun vielä ei ollut minkäänlaista tietoa kännyköiden tulosta niin oli tehty suunnitelma, ettei äidin tarvinnut lähteä kotiin juoksemaan puhelimeen.
  Irenen äiti oli sopinut, että jos hän heiluttaan Irenen rappusilta miehelleen, niin hän soittaa ambulanssin välittömästi. Kerran jo ambulanssi kurvasikin aivan turhaan Ireneä hakemaan. Irenen äiti oli näet kertonut tyttärelleen siinä pihalla seisten, että kun heilauttaa kädellään miehelleen niin hän kipaisee rappusilta soittamaan auton. Pitihän äidin oikein vaistomaisesti heilauttaa kättään ja niin isäntä oli huomannut rappusilla seisten, että nyt sitten on hätä. Niinpä hän kipaisi sisälle heti puhelimen varteen ja soitti auton pihaan. Mutta nyt ei enään kättä heilauteta vaikka kuinka tekisi mieli isännälle vilkuttaa.

  Synnytys on jo aika lähellä. Toivottavasti se nyt jo otetaan pois. Niin monta kertaa vauva on ollut jo tulossa mutta jollain ihmeen konstilla se on saatu vielä siellä pysymään. Syytä en itse tiedä kun en ole niin läheltä sitä toimenpidettä päässyt seuraamaan.

   No Antti taas oli saannut ajettua tukit pois metsästä. Urakka oli kova paksun lumihangen takia. Lumipyryt haittasivat työntekoa oikeastaan koko talven. Mutta nyt ovat tukit kasassa ja isäntä jo kasailee

kenttäsirkkeliä. Tukit pitäisi saada nyt aikaisin keväällä laudoiksi ja lankuiksi, sillä keväällä ne kuivuvat paremmin.
  Näin olivat asiat edenneet talven aikana. Antilla se työ oli uutta ja raskasta mutta hyvin hän oli kuulemma selvinnyt. Irenellä myöskin kaikki oli uutta ja ihmeellistä, sillä hän odotti omaa ja miehensä lasta. Hiukan häntä peloitti kun oli kuullut, että laihalla ihmisellä se synnyttäminen on vaikeaa. Eihän hän nyt tietenkää mikään laiha ollut paremminkin liiankin lihava. Mutta ennen kun hän oli vielä kihlattuna eikä lapsen tekemisestä oltu edes puhuttu. Kylän vanhat naiset olivat antaneet jokainen oman arvauksensa kumpi sieltä oikein tulee. Tyttö ja poika, kun vatsa on tuon mallinen. Oli siinä heiluteltu sormustakin langan päässä vatsan edessä ja niin oli sormus vastanut, että tyttö kun taas toisille, että poika. Koko kylä eli jännityksen partaalla. Tiettävästi ei kuitenkaan vetoja lähdetty tekemään. Nyt sitten vain odoteltiin kun se ambulanssa vain saisi keikan nuorten luo.

  Kevät aurinko paistoi jo lämpimästi ja keväällä piti Irenenkin synnyttää. Kylän mummut kuuntelivat korva tarkkana ambulanssin pillin ääntä. Se kuitenkin oli tärkeä tieto näin pienelle kylälle jossa kaikki tunsivat toisensa.

  Kuuluihan se ampulanssin pillin ääni seitsemästoista viidettä. Pieni sininen valo vilkkui tuulilasin päällä kun se vihreä auto kiisi nuoren parin mökille. Sankka pölypilvi jäi vain auton jälkeen ja pyöräilijät hieroivat silmiään ja yskivät. Nyt tuli Irmalle sitten lähtö ja perheissä naiset ja miehet kiistelivät taas, että kumpako sieltä oikein tulee.
  Niin lähti ambulanssi poispäin ja taas pieni pilli vilkutti sinistä valoa. Pyöräilijät hieroivat silmiään ja yskivät sankan hiekkapölyn keskellä.

  Kyläläiset olivat hermostuneita kun saivat olla tietämättömyyden vallassa. Joku sieltä jo kerkisi Irman äidille soittaanin, ihan vain tiedustellen, jokos se lapsi on syntynyt. Ei ollut lapsi syntynyt vielä kolmenkaan tunnin sisällä.
  Ei se lapsi vaan tahtonut tulla Irman pienestä peräpäästä vaikka kuinka raivokkaasti hän huusikin. Irma oli jo aivan kuitti ja märkä. Lääkäsi kertoi, että kerran vielä yritetään, jos ei tule niin sitten leikataan. Irma pelkäsi kaikkia leikkaamisia niin paljon, että hän pani nyt kaiken peliin. Hän päästi sellaisen rääkyvän huudon ja
ponnisti oikein kunnolla, että huudon loputtua kuului Irman huutoon verrattuna hentoinen itkun ääni. Hoitajat jo tyynnyttelivät Irmaa, että älä sie enään huuda, sinulla on jo lapsi.

  Nyt oli Irenen kainalossa lapsi. Kumpi se oli ei haluttu kenellekkään kertoa ennenkuin Antti tulee häntä katsomaan.

  Anttikin sai tiedon onnellisesta perhetapahtumasta ja kiiruhti sairaalaan. Nyt oli siis aika ilmoittaa pienen vauvan sukupuoli. Tietenkin se oli Irenen tehtävä kun hän lausui "se on tyttö". Jopa Antti muisti nimen jonka tyttö tulisi saamaan. Nimeä ei tietenkään vielä ilmoitettu vaan olkoon se salaisena vielä ristiäisiin saakka.

  Jo saivat kylän mummutkin jo tiedon, että lapsi on syntynyt. "Minähän tiesin, että tyttö sieltä tulee kun vatsa ole sen muotoinen". Väärin arvanneet nuolivat katkerina haavojaan.

  Niin tasoittui elämä taas joksikin aikaa kylällä. Tietenkin Irene pääsi pienokaisen kanssa kotiin ja kyläläiset kävivät ihmettelemässä vauvaa ja sitä, kuinka ihmeellinen on naisen keho kun se pystyy luomaa uutta elämää ympärille.

Jatkuu

Keijo

Olen hyvin, hyvin vihainen

TELEVISIO

  Siitä nyt on kysymys ja sen ohjelmista.
  Entisessä elämässä muista kun televisiota seurattiin aivan miltä kanavalta hyvänsä, niin sieltä tuli aina katsottavaa. Oli oikein runsauden pula kun sattui samaan aikaan tulemaan kahdelta, kolmeltakin kanavalta sellaista ohjelmaa mitä olisi halunut katsoa.
  Mutta nyt ohjelmat ovat siirtyneet melkeinpä ylen puolelle. Mainoksia esittävät kanavat syytävät eri tyyppisiä neljän tähden illallisia ja vieläpä eri maista. Mitenköhän muo voisi kiinnostaa vaikka Ruotsin illalliset. Jos pysytään vielä ruoka-aiheessa. Kuppiloita kuntoon monesta maasta, eri kilpailuja, pikkuleipä ja ruokaohjelmia ja sitten vielä Ranskan ja Ruotsin tädit tekevät ruokaa ja monet muutkin Suomea mukaan lukien. Minä alan olla täyteen näistä sapuska-ohjelmista.
    Nykyään Suomessa ei enään itse osata tehdä ohjelmia vaan jokainen "Suomalainen versio" on otettu muiden maiden ohjelmistosta.

  Elokuvat, joita pääsen myöhempään illalla katsomaan, noudattavat joka vuotista uusintaskaalaa. Jotenkin vain ei jaksa katsella niitä elokuvia jossa tapahtumat tietää etukäteen.

  Kesällä elokuvat ovat varmasti jo valittu edellisten vuosien mallin tapaan eli uusinta. Monen vuoden aikana ei ole tullut kesäisin yhtään minulle uutta elokuvaa. 007 lähtivät taas syksyllä pyörimään vanhemmasta päästä eteenpäin, kaikki kuulemma näytetään. Ja ei ne muutkaan elokuvat, jos jätetään kesä pois, ole mihinkään muuttuneet. Samat elokuvat olen nähnyt viimevuonna ja edellisenäkin vuonna. Jotenkin vain tuntuu, että mainoskanavien mainokset muuttuvat paljon paremmin kuin ohjelmien.

  Itse kun olen jo tätä ikää, että iltaisin laitamme vaimoni kanssa hampaat pöydälle huilaamaan niin ei oikein tosi-tv ohjelmat enään kiinnosta. Onko niin, että mainoksia syytävät kanavat tekevät ohjelmat nuorisolle. Meidät ehtoopuolen ihmiset unohdetaan, Emmekö mekin saisi joskus nauraa että unohtuisi edes hetkeksi kolotukset ja kivistykset.

  Otin kanavapaketin. Luulin, että sieltä saisin jotain kiinnostusta elämääni. Ja onnellisena ajattelin, että jos jostain ohjelmasta tulisi vielä hyvä olo, ja vaikka naurunkin saisin johonkin kohtaa säädellä. Mutta eivät nekään elokuvat mulle paljon antaneet. Ei sieltä kuitenkaan tullut näitä meidän mainostelevision elokuvia. Mutta kahden vuoden sopimuksen aikana sain elokuvat viideltä kanavalta katseltua kuukaudessa. Vaikka jokainen kanava lähetti aina vuorokaudet ympäri elokuvia ja niiden piti aina siirtyä ohjelma ajassa eteenpäin. Kovin nopeasti ne kuitenkin hyppäsivät toiselle kanavalle ja sain seuraavana päivänä katsoa saman elokuvan uudelleen. Olihan niitä viisi kanavaa mutta kun jokainen kanava teki samalla lailla.

  Sain hylättyä, eli poistettua nuo mokomat elokuva-kanavat. Nyt minulla on MIX- kanavat lisänä noiden alkuperäis toosan ohjelmiin. Tämän Mix-paketin ohjelmia voi vaihtaa itse aina kerran kuukaudessa. Tällä hetkellä olen ainakin vielä tyytyväinen. Ja muutenkin meidän katselut ovat melkeinpä keskittyneet ylen 1 ja 2.
Tosi-tv:n katselut saavat olla meidän kohdalta rauhassa. Samoin kun ruoka-ohjelmatkin. Tuppaa sitä lihoa vaikka ei niitä ruoka-ohjelmia katsokkaan.

  Onko minusta tullut liian vaativa ohjelmien suhteen. Nyt kolmosella pyörii Putous jo varmaan kolmatta vuotta. Alkuun kyllä sitä katsottiin yksi kausi, mutta nyt sekin on jäännyt. Juuri kuulin, että siinä ohjelmassa taitaa aiheet loppua kun aletaan jo ivaamaan liikuntarajoitteisia ihmisiä.
  En tiedä olivatko Jukka Virtaven,  Pertti Peposen ja Pirkka Pekka Peteliuksen ohjelmat parempia. Niitä kyllä katsottiin ja naurettiin. Mutta ne kestivätkin vain yhden talven ajan ja sitten seuraavana talvena tuli taas erilainen ohjelma. Putous on kestänyt kaiketi kolme vuotta ja formaatti on aivan sama. Olis niinkuin jäännyt kolme kertaa luokalle, eihän semmoinen enään jaksa kiinnostaa.

Keijo

Antti ja Irene Luku 9

  Saunomiset on saunottu ja Irenen pyöreää vatsaa kuunneltu. Hiljaista siellä sisällä vielä on, ainoastaan ilma siellä lorahtelee.

  Saunassa oli käyty ja nyt oltiin taas puhtoisia nuoria ihmisiä.  Luminyrsky tuiversi ulkona ja vielä huomennakin pitäisi sataa. Kauhu valtasi mielen, että millä siellä metsässä pääsee liikkeelle ja millä sinne metsään oikein pääsee.
  Olko-oven edestä piti käydä luomassa lunta pois, että aamulla päästään ulos. Mutta oli jo aika mennä nukkumaan ja odottamaan uutta päivää.

  Aamulla nuoret heräsivä kovempaan rytinään kuin aikaisemmin aamuisin. Maitoauto yritti päästä eteenpäin paksussa hangessa. Ennen kun oli maitoautojen eteen laitettu aura, että ne pääsivät aikaisin hakemaan maidot tienvarressa olevilta maitolaitureilta. Maidot laitettiin ennen maitotonkiin joita eli eri kokoisia.

  Tässä on maitotonka joita kerättiin kuorma-auton lavalle maitolavoilta.
  Maito-auto koitti mennä eteenpäin mutta ei vaan tahtonut. Auto joutui peruuttamaan taaksepäin ja ottamaan vauhtia ja taas mentiin eteenpäin muutama metri. Vaikeaa oli tuonkin auton eteneminen. Mitenkähän käy ylämäessä.
  Antti kuitenkin päätti ensin luoda pihaa kun ensin on jotain syöty.

  Molemmat tulivat ulos lumitöihin kun olivat ensin syönneet hiukan. Antti käveli pihalla ja yhtä äkkiä hän oli kaulaa myöten lumessa. Sieltä hän huuteli, "että täällä sitä sitten pitäisi kaadella puita ja karsia". Tuntuu olevan kyllä aika paljon lunta. Mutta ei ehkä kuitenkaan metsässä.
  Pihaan saatiin jonkinlainen ura että päästiin ainakin postilaatikolle. Sitten pitikin lähteä katsomaan metsään, mikä tilanne siellä oli.

  Metsässä ei kuitenkaan ollutkaan paljonkaan lunta. Tuuli oli viennyt onneksi lumet pois ettei se ollut kasaantunut metsään.
  Kuitenkin metsästä ulos tullessa oli aika paljon lunta. Siksi Antti päättikin ensin ajaa hevosella ilman eturekeä jälkiä, että lumet hiukan sotkeutuisivat.

  Niin oli taas kulkuväylät kunnossa, että hän pääsi ajamaan ensimmäistä puuta poikki.

  Kotona ei kuitenkaan ollut kaikki ihan kunnossa. Irenen äiti oli tullut kylään tyttärensä luokse ja nähnyt hänet voihkivan sängyssä. Polttoja oli ja joka puolelta kivisteli. Irenen naama oli aivan hikihelmiä täyteen.
Äiti lähti kovaa vauhtia tarpomaan lumista tietä kohti kotiaan soittamaan taksia. Kyyti saatiin ja auto oli tulossa Irenen luokse jonne äitikin lähti jälleen tarpomaan.
  Autoa odoteltiin vielä tovi kunnes se lopulta kurvasi heidän postilaatikolleen. Pihaan auto ei päässyt kun pihassa oli vain ihmisen mentävä railo luotu auki. Äiti ja taksikuski kävelyttivät Irenen autoon ja päästiin lähtemään sairaalaa kohden.

  Sisään sairaan mennessä Irene kauhistui kun päätään nostaessa huomasi tummaihoisen miehen. Koskaan hän ei ollut nähnyt noin tummaan miestä, oliko hän vielä tässä maailmassa vai olisiko jo loppu lähellä.

  Tämä mies oli tohtori oikein ammatiltaan ja oli ollut tässä sairaalassa jo jonkusen vuoden mutta eihän Irene sitä tiennyt. Irene kuitenkin vietiin käytävässä olevaan sänkyyn ja tehtiin kaikki ilmoittautumiset jotka kuuluu aina tehdä. Irene makasi sängyssä peitto korvissa. Jälleen hän näki tuon tumman miehen kävelevän hänen ohitse. Irenelle tuli paha olo ja hän alkoi äidilleen kertoilemaan, että Antti pitää sitten auttaa, ei hän yksin vielä osaa elää. Äiti tyynnytteli tytärtään, ettei tässä nyt mitääm kummaa ole, makaa vain rauhassa. Taas lääkäri käveli hänen sänkynsä ohi ja Irene löi silmänsä kiinni ja puristi äidin kättä entistä enemmän.

  Lopulta Irenen sänky työnnettiin lääkärin huoneeseen. Irene aukaisi silmänsä kun kuuli miehen äänen sanovan "Mitä nuorta tyttöä oikein vaivaa".

  Irene aukaisi silmänsä ja päästi suustaan kovan huudon.. Tumma mies seisoi sängyn vierellä ojentaen kättään tytölle. Ei tahtonut tyttö ottaa kädestä kiinni mutta lopulta arkaillen hän siihen tarttui. Ei siinä mitään tapahtunut kun hän tarttui lämpöiseen käteen kiinni. Lääkäri kysyi toisen kerran, että mikähän vaiva sinulla on. Irenen huulet vielä temppuilivat jännityksen kourissa eikä sanaa tahtonut tulla. Lääkäri pyysi käytävältä äidin sisälle myöskin tytön turvaksi. Niin pääsi äiti sitten selvittämään Irenen tilaa. Jopa tyttökin jo uskaltautui puhumaan kun oli äiti vierellä.

  Asiat alkoivat luistamaan lääkärin huoneessa. Ireneä tutkittiin ja kokeita otettiin. Viimein lääkäri pyysi tyttöä jäämään ainakin yön yli sairaalaan, että he pystyvät paremmin asiaan paneutumaan.

  Irene vietiin osastolle ja pakattiin uuteen sänkyyn. Nyt hänellä oli jo levollinen mieli kun oli hoito lähellä. Lopulta hän jo äidilleen nauroi lääkäri tapaysta, mistä hän pystyi tuommoisen asian käsittämään. Mulla kun oli niin kovat poltot, että luulin jo lähteväni taivaaseen.

  niin räjähtävä olo niin luulin jo lähteväni taivaaseen.

  Tämä Irenen lääkäri-juttu oli nyt saatu melkein päätökseen ja äiti lähti kotiin. Lupasivat tulla illalla Antin kanssa kun hän pääsee töistä.

  Antti puolestaa taisteli tukkipuiden kanssa. Lunta oli kuitenkin metsässäkin sen verran, että lisäpunnerrusta se vaati enemmän.

  Ja kotona odotteli pihan auraus, toinen savotta. Talosta ei näkynyt oikeen kuin katto enään. Pihaan oli tuiskuttanut toista metriä lunta.


Jatkuu

Keijo



 

Nyt minä tiedän mitä rakkaus on

  On se mukavaa, että meillä täällä Suomessa on sellainen mies kuin Jukka Virtanen.

  Jouduin taas erään ongelman eteen kun aloin muistelemaan erästä rakkauslaulua. Tai voisiko sitä sanoa paremminkin seksilauluksi. Uritin saada laulun nimeä monesti itselleni tietoon mutta aina se vaan karkasi minulta. Ja kun olen jo näitä vanhankansan asukkeja, niin ei oikein ulkolaiset nimet jäännyt mulle mieleen. Ja varsinkin jos ei kynää sattunut olemaan siinä lähellä.

  Pakkohan mun oli kirjoittaa Jukka Virtaselle, kun en ole vielä häneltä saannut puhelin-numeroakaan. Tiesin, että hän mua auttaa varmasti, on ennenkin auttanut.
  On se muuten hienoa, että meillä on tuollainen mies apuna kun tuskaiset henkilöt koittavat jotain asiaa ratkaista, siinä onnistumatta. Avuksi astuu Jukka, jonka lonkeroiset kädet löytävät meidät tuskaiset kansalaiset. Ja muutenkin on hienoa "omistaa" tämä mies. Miten paljon hän on saannut aikaan meille naurua, niin laulujen sanoissa, näytelmissä, erilaisissa musiikki-iloitteluissa kuin sketseissäkin, näyttelemistä unohtamatta.
  Ja kaikki hänen kuin muidenkin tekemiset jäävät meille jälkipolville muistoksi, joita suurella sydämmellä voimme kuunnella ja rakastaa.

  Laitan Jukan kirjoituksen vielä tähän alle, jos se ei sattuisi blogista näkymään.

  Ai että semmoista kyselet Keke! Ilmeisesti olet ihastunut vuoden 1969 menestyshuohotukseen. Sen sävelsi ja huokailutti mailmalle Serge Gainsbourg Jane Birkinille. Oli todellinen megahitti. Kuuluisin tulkitsija lienee itse Brigitte Bardot. Frederik taisi olla menestynein sulohuokailija. Meikäläinenkin onnistui tekemään version tuosta huohottelusta. Seitsemän Seinähullua levytti tekstihuokailuni nimellä Shyteen tai Shaveen tai jotain sen sorttista.

  Siinä Jukan kirjoitus.

  Esimerkiksi You Tubesta löytyy Jane Birkin & Serge Gainsbourg  tai Brigitte Bardot & Serge Gainsbourg esittämänä tämä haettu kappale Tàime Moi Non Plus.

  Nauttikaa ystävät tästä esityksestä ja ottakaa kiinni sitä rakasta joka Teidän kanssa juuri sillä hetkellä on lähellä.

  Näin kauan piti elää, että sain tietää mitä rakkaus on.

Keijo Välske

Antti ja Irene Luku 8

  Niin on pontikkapannu löytynyt metsästä ja hajoitettu. Kylästä ja kirkonkylästä on tullut suoraa etenevien ihmisten kylä.

  Ei kaadu enään tämäkään pyöräilijä. Kaikki pysyvät pystyssä ja etenevät suoraan mihinkä sitten ovat menossakin.
  Kaikki menee hienosti, jopa pienen kirkonkylän sairaalankin käytäviä vahataan kun ei ole tapaturmaihmisiä siellä kävelemässä. Nopeasti kaikki muuttui tuon yhden pannun rikkomisen jälkeen. Linnutkin ovat taas nousseet taivaalle, ja pontikkapannun käyttäjä tuskailee tehnyttä. Heillä on tuskainen olo kun lapset ovat toisessa perheessä ja tuska riipii mieltä kun viinat on loppu. Uutta tehdasta ei uskalla laittaa pystyyn kun poliisit käyvät vieläkin tutkimassa metsiä, ettei vaan uusia tehtaita kukaan rakentele. Niin on raitis olo täällä, lintukin laulaa jo iloisesti puun oksalla.

 Syksy on ottanut jo vahvasti kiinni tämänkin kylän tekemisiin. Viljat on jo puitu ja perunat ovat kellarissa. Seuraavana jo odotellaan lunta saapuvaksi.

   Se tietää Antillekkin taas palkallista työtä kun pääsee kaatamaan tukkipuita. Rangat on jo kasassa ja nekin on kaikki pätkitty hellapuiksi. Samoin metsästä on Antti vaimonsa kanssa kerännyt kaikki poltettavaksi kelpaavat puut omaan kasaan, Niillä on sitten taas kiva pirttiä lämmittää kun ensin kuivaavat siihen kuntoon.

  Niin sieltä aukes kovakin lumipyry. Radiokin toitotti pyryn kestävän kaksipäivää. Tuulikin voimistui joka sai lunta tupruamaan määrättyihin paikkoihin oikeenkin paljon.
  Antin teki mieli lähteä jo metsään tukkipuiden kimppuun. Näin suuria puita hän ei ole koskaan kaatanut joka antoi tälle työlle hiukan jännittävämmät puitteet. Toki Antin isän piti lähteä mukaan yhdeksi päiväksi hiukan neuvomaan kaatamisasiaa, sun muita tukkien pituuksia. Eihän se ole kivaa jos tukit pätkitään liian lyhkäisiksi, niin silloin saa olla lautoja ja lankkuja aina jatkamassa.

  Lunta vai tuli kun Antti lähti aamusta isäänsä hakemaan. Näin lähtivät isä ja poika opiskelemaan uutta tehtävää.
  Niin alkoi jälleen uusi tehtävä jota isä hiukan auttoi. Antti oli saannut isännältä oikein moottorisahan. Siihenkin piti ottaa pieni opiskelu kun tälläistä peliä ei oltu vielä tällä kylällä nähty. Painava tuo laite oli, varmaan yli kymmenen kiloa siitä löytyi painoa. Mutta eihän puiden sahaamiseen tarvitse enään kahta miestä.

  Lunta vain tuprutti ja tuulen suuntakin piti ottaa huomioon näin kovalla myrskyllä. Ensimmäisen kuusen tyveen sitten kumarruttiin. Kaadettavaan suuntaan tehtiin sahalla kaatokolo. Sitten toiselta puolelta sahaamaan. Puuta ei saa vetää poikki, vaan puun tyveen jätetään pieni kiila. Kaatoraudan kanssa sitten kaadetaan puu jos se ei lähde itse kaatuamaan.

  Ensimmäinen puu kaatui ja samalla juoksi naapurin Moppe kaadettavan puun tyven viereen istumaan. Antti huusi koiraa pois mutta koira vaan päätti istua siinä mihinkä peppunsa oli asettanut. Hyppäsi koira lopulta puun viereltä pois kun puu rymähtäen kaatui maahan. Hyvä ettei koira jäännyt puun alle.
  Nyt tuntui tulevan lunta niin kovaa, että puut piti heti hevosen kanssa viedä pois etteivät huku lumen alle.

  Puita mätkähteli kumoon jo aika tottuneesti. Antin isä kävi hakemassa hevosen, että saadaan heti kerättyä puut pois metsästä. Nopeasti Antti tajusi kaatamisen salot. Homma oli hänen mielestä kivaa vaikka sahan kantaminen olikin raskasta puuhaa.

 Pollen kyytiin saimme jo melkoisen kuorman aikaan kun oli sentään kaksi miestä sitä täyttämässä. Onneksi naapurin Moppe koira lähti pois, ettei tarvinnut pelätä sen jäävän kaatuvan puun alle.

  Päivän päätteeksi oli puita tullut jo melkoinen kuorma. Mutta olivat miehetkin kyllä väsyneitä oudosta ja raskaasta työstä. Antti naureskeli isälleen, että pitääköhän pitää huomenna vapaapäivä, voi pikkuisen olla paikat kipeänä.

  Ilta alkoi jo pimeentymään ja menninkäiset laskeutuivat puusta alas. Näin ainakin puhuttiin lapsille, ehkä heidät sai paremmin ulkoolta sisälle kun illat pimentyivät.

  Viimeinen tukkikuorma vietiin kasaan ja hevonen jätettiin talliin. Miehet lähtivät kävelemään kotiin. Antti päätti oikaista metsätien kautta. Raskasta oli tarpominen kun lunta oli jo vesirajaan asti.

  Kotiin tullessa hän laittoi heti saunan lämpiämään ja siirtyi seuraavaksi sisälle. Siinä oli nyt sitten märkä väsynyt mies. Irene tuli auttamaan miestään märkien vaatteiden ja saappaiden poisotosta. Kaikki vaatteet olivat imeytyneet niin kovaa toisiinsa kiinni.
  Tälläistä on elämä kun töitä tekee. Ehkä sitä rahansa saisi helpommallakin mutta turha sitä on nyt itkeä. Vaatteet vain kuivamaan ja katselemaan vaimon vatsaa.

  Saunan jälkeen Antti halusi oikein kunnolla katsella vaimonssa pyöreää vatsaa. Ei kuulemma ollut aika vielä lähellä kun vasta keväällä mutta suuntaviivat ainakin näyttivät olevan kohdallaan. Vatsaa silitettiin ja korvaa pidettiin vatsan päällä. Ilma siellä vielä lorahteli, vauvan huudoista ei saannut vielä mitään selkoa. Mutta eiköhän nekin äänet vielä sieltä kuulu.
  Antti nukahti siihen vaimon silittelyyn ja niin Irenekin kaivautui peiton alle miehensä viereen. Tuuli vinkui nurkissa ja lunta tuntui tulevan pyryn voimalla.

Jatkuu

Keijo