Antti ja Irene Luku 8

  Niin on pontikkapannu löytynyt metsästä ja hajoitettu. Kylästä ja kirkonkylästä on tullut suoraa etenevien ihmisten kylä.

  Ei kaadu enään tämäkään pyöräilijä. Kaikki pysyvät pystyssä ja etenevät suoraan mihinkä sitten ovat menossakin.
  Kaikki menee hienosti, jopa pienen kirkonkylän sairaalankin käytäviä vahataan kun ei ole tapaturmaihmisiä siellä kävelemässä. Nopeasti kaikki muuttui tuon yhden pannun rikkomisen jälkeen. Linnutkin ovat taas nousseet taivaalle, ja pontikkapannun käyttäjä tuskailee tehnyttä. Heillä on tuskainen olo kun lapset ovat toisessa perheessä ja tuska riipii mieltä kun viinat on loppu. Uutta tehdasta ei uskalla laittaa pystyyn kun poliisit käyvät vieläkin tutkimassa metsiä, ettei vaan uusia tehtaita kukaan rakentele. Niin on raitis olo täällä, lintukin laulaa jo iloisesti puun oksalla.

 Syksy on ottanut jo vahvasti kiinni tämänkin kylän tekemisiin. Viljat on jo puitu ja perunat ovat kellarissa. Seuraavana jo odotellaan lunta saapuvaksi.

   Se tietää Antillekkin taas palkallista työtä kun pääsee kaatamaan tukkipuita. Rangat on jo kasassa ja nekin on kaikki pätkitty hellapuiksi. Samoin metsästä on Antti vaimonsa kanssa kerännyt kaikki poltettavaksi kelpaavat puut omaan kasaan, Niillä on sitten taas kiva pirttiä lämmittää kun ensin kuivaavat siihen kuntoon.

  Niin sieltä aukes kovakin lumipyry. Radiokin toitotti pyryn kestävän kaksipäivää. Tuulikin voimistui joka sai lunta tupruamaan määrättyihin paikkoihin oikeenkin paljon.
  Antin teki mieli lähteä jo metsään tukkipuiden kimppuun. Näin suuria puita hän ei ole koskaan kaatanut joka antoi tälle työlle hiukan jännittävämmät puitteet. Toki Antin isän piti lähteä mukaan yhdeksi päiväksi hiukan neuvomaan kaatamisasiaa, sun muita tukkien pituuksia. Eihän se ole kivaa jos tukit pätkitään liian lyhkäisiksi, niin silloin saa olla lautoja ja lankkuja aina jatkamassa.

  Lunta vai tuli kun Antti lähti aamusta isäänsä hakemaan. Näin lähtivät isä ja poika opiskelemaan uutta tehtävää.
  Niin alkoi jälleen uusi tehtävä jota isä hiukan auttoi. Antti oli saannut isännältä oikein moottorisahan. Siihenkin piti ottaa pieni opiskelu kun tälläistä peliä ei oltu vielä tällä kylällä nähty. Painava tuo laite oli, varmaan yli kymmenen kiloa siitä löytyi painoa. Mutta eihän puiden sahaamiseen tarvitse enään kahta miestä.

  Lunta vain tuprutti ja tuulen suuntakin piti ottaa huomioon näin kovalla myrskyllä. Ensimmäisen kuusen tyveen sitten kumarruttiin. Kaadettavaan suuntaan tehtiin sahalla kaatokolo. Sitten toiselta puolelta sahaamaan. Puuta ei saa vetää poikki, vaan puun tyveen jätetään pieni kiila. Kaatoraudan kanssa sitten kaadetaan puu jos se ei lähde itse kaatuamaan.

  Ensimmäinen puu kaatui ja samalla juoksi naapurin Moppe kaadettavan puun tyven viereen istumaan. Antti huusi koiraa pois mutta koira vaan päätti istua siinä mihinkä peppunsa oli asettanut. Hyppäsi koira lopulta puun viereltä pois kun puu rymähtäen kaatui maahan. Hyvä ettei koira jäännyt puun alle.
  Nyt tuntui tulevan lunta niin kovaa, että puut piti heti hevosen kanssa viedä pois etteivät huku lumen alle.

  Puita mätkähteli kumoon jo aika tottuneesti. Antin isä kävi hakemassa hevosen, että saadaan heti kerättyä puut pois metsästä. Nopeasti Antti tajusi kaatamisen salot. Homma oli hänen mielestä kivaa vaikka sahan kantaminen olikin raskasta puuhaa.

 Pollen kyytiin saimme jo melkoisen kuorman aikaan kun oli sentään kaksi miestä sitä täyttämässä. Onneksi naapurin Moppe koira lähti pois, ettei tarvinnut pelätä sen jäävän kaatuvan puun alle.

  Päivän päätteeksi oli puita tullut jo melkoinen kuorma. Mutta olivat miehetkin kyllä väsyneitä oudosta ja raskaasta työstä. Antti naureskeli isälleen, että pitääköhän pitää huomenna vapaapäivä, voi pikkuisen olla paikat kipeänä.

  Ilta alkoi jo pimeentymään ja menninkäiset laskeutuivat puusta alas. Näin ainakin puhuttiin lapsille, ehkä heidät sai paremmin ulkoolta sisälle kun illat pimentyivät.

  Viimeinen tukkikuorma vietiin kasaan ja hevonen jätettiin talliin. Miehet lähtivät kävelemään kotiin. Antti päätti oikaista metsätien kautta. Raskasta oli tarpominen kun lunta oli jo vesirajaan asti.

  Kotiin tullessa hän laittoi heti saunan lämpiämään ja siirtyi seuraavaksi sisälle. Siinä oli nyt sitten märkä väsynyt mies. Irene tuli auttamaan miestään märkien vaatteiden ja saappaiden poisotosta. Kaikki vaatteet olivat imeytyneet niin kovaa toisiinsa kiinni.
  Tälläistä on elämä kun töitä tekee. Ehkä sitä rahansa saisi helpommallakin mutta turha sitä on nyt itkeä. Vaatteet vain kuivamaan ja katselemaan vaimon vatsaa.

  Saunan jälkeen Antti halusi oikein kunnolla katsella vaimonssa pyöreää vatsaa. Ei kuulemma ollut aika vielä lähellä kun vasta keväällä mutta suuntaviivat ainakin näyttivät olevan kohdallaan. Vatsaa silitettiin ja korvaa pidettiin vatsan päällä. Ilma siellä vielä lorahteli, vauvan huudoista ei saannut vielä mitään selkoa. Mutta eiköhän nekin äänet vielä sieltä kuulu.
  Antti nukahti siihen vaimon silittelyyn ja niin Irenekin kaivautui peiton alle miehensä viereen. Tuuli vinkui nurkissa ja lunta tuntui tulevan pyryn voimalla.

Jatkuu

Keijo