Antti ja Irene luku 3

  Antista oli tullut työmies. Isän kanssa oli naapurin isännän metsän rajat tarkastettu. Ja nyt siis poika keräsi metsästä rankoja, laittaen rangat putsattuina kasoihin.

  Antti alkoi jo pienistä kivuista ja väsymyksestä toipumaan. Lihakset olivat kipeänä, ettei tahtonut kirves pysyä kädessä. Niin siinä käy kun jättää työnteon ja haluaa vain leikkiä tyttöjen kanssa. Mutta nyt kirves katkoilee rankapuita ja tahtikin tuntuu jo aika miehkkäältä.

 

     Pienet ja isommatkin lehtipuut kaatuvat. Antti putsailee lepät oksista ja laittaa kasaan. Mutta Irenellä tahtoo olla aika pitkää kun oma mies on aina vain työn touhussa. Niinpä hän käykin päivisin kotonaan juttelemassa äitinsä kanssa. Ja kun Antti tulee illalla kotiin väsyneenä on Irene heti häntä halailemassa. Isäntä ei oikein tahdo tätä jaksaa, vaan hän haluaisi hiukan suoristaa selkäänsä sängyllä. Mutta ei Irene tahdo häntä jättää rauhaan sängylläkään. Siinä sitten tahtoo tulla pieniä tuhahduksia ja joskus se perkelekkin lentelee. Niin tulee Irenelle paha mieli ja hän menee keittiön pöydän viereen vetistelemään.

  Antti kuuntelee tyttönsä itkua, niin onhan se tietenkin mentävä hänen luoksensa lohduttelemaan.

  Viimein Antille tulee mieleen eräs seikka. Olisikos siitä mitään apua, että Irene alkaisi odottamaan vauvaa. Eihän se vauva tietenkään heti huomenna siellä vauvansängyssä lepäile, mutta jos siitä tulisi hänelle jotain seurattavaa kuitenkin. Niinpä hän kauttarantain alkoikin kyselemään tytöltään tälläisestä ehdotuksesta. Tytön silmissä avautui katse joka suoraan pyysi Anttia hänen lähelleen. Tyttö itki onnessaan kun kaveri häntä halasi. Antti kyseli uudelleen, että mikä olisi Irenen kanta. Tyttö nyökytteli kun puheesta olisi tullut vain änkyttävää ääntä. Halaaminen vain jatkui ja tytöllä oli puhe vielä itkun sekaista.

  Antti ehdotti tytölleen, että jos hän voisi äidiltään kysyä tätä asiaa. Tyttö nyökytti ja irroitti jo otteensa kaveristaan. Antti lupasi käydä peseytymässä niin jutellaan asiasta lisää.

  Näin asiat alkoivat selviämään ja Irene pääsi miehensä viereen. Niin tuntui kaikki olevan taas onnellisessa tilassa. Kun se lähellä olo vaan saa nuoremmat ihmiset syttymään niin herkästi. Ei siinä kauaa mennyt kun jo sängyn patja sai rumbaa.

  Näin oli asiat lähteneet rullaamaan eteenpäin. Irene tiesi jo, että Antti oli väsynyt töistä tullessaan ja vaati ainakin jonkin aikaa huilaamista  töistä tullessaan. Ja ei sitä tietenkään ihan tahtonut pelkkä huilaaminenkaan joka ilta riittää. Ainakaan, että joka ilta pitäisi patjalle vielä antaa rumbaa.

  Mutta nyt päivät kuluvat jo hiukan paremmin. Miehen töistä tullessa ei ollut  tyttö enään kiinni ja vaatimassa patjalle. Tämä viihdepuoli jätettiin viikonloppuun siihen oli silloin aikaa paremmin. Halunut olisi Anttikin tyttöään halailla mutta kun se työ vei hänestäkin aika paljon mehuja pois arkena. 

  Irenen äitikin oli samalla kannalla kuin Irene lapsen suhteen. Mutta kun aika oli tämä, niin ensin pitää mennä alttarille. Eli nyt alkoivat uudet järjestelyt. Työt olivat kiihkeimmillään ja piti alkaa suunnittelemaan häitä. Pieniä häitä, kun sukulaisia ei ollut kovinkaan paljon. Oli järjestelyitä, missä ne häät pidetään. Ketä käsketään juhliin ja koska ne juhlat pidetään.

  Jotenkin vain se häiden järjestäminen jai Irman äidin tehtäväksi. Tietenkin apua annetaan aina kun vain pyydetään. Ja kun ei oikein tällä kylällä ollut paikkaa, niin juhlat päätettiin pitää Irenen vanhempien kotona kun se oli suurempi koti. Soittajaksi päätettiin ottaa eräs isäntä joka veteli soittoja hanurillaan korvakuulolla.
  Kirjonkylässä käydään kuitenkin kirkossa, sillä ei pappia saada tulemaan kotiin tälläisiä juhlia pitämään.

  Pääpiirteissään oli hääpäivä lyöty lukkoon, niin kuin kaikki muutkin asiat. Irene hyppi jo innoissaan kun nyt tuntui, että Antti on nyt minun.


Jatkuu

Keijo