Ho hoijaa, konsertissa on käyty, "Sinut tulen aina muistamaan", oli Kari Tapion tunnetuksi tekemiä iskelmiä, jotka olivat Kari Tapiolle merkittävi ja läheisiä.
Tunnuskuva Jani Jalkanen ja hänenorkesterinsa jatkavat (matka jatkuu)
sitä työtä mitä isän koko elämä oli.
Kari Tapion kuolemasta tulee marraskuun lopulla kolme vuotta täyteen. Lukuisista yhteydenotoista päätettiin, että muistokiertue pitää järjestää.
Asian tiimoilta pidettiin tapaamisia Jani Jalkanen ja Ilkka (Ile) Vainion kanssa ja lopuksi lyötiin ohjelma lukkoon niin ohjelman kuin esiintyjienkin suhteen.
Niin oli ohjelma valmis ja ensimmäiseksi paikaksi valittiin Hyvinkääsali. Nyt olemme täällä ja on ilo katsoa kun kaikilla tuoleilla istuu Kari Tapion rakastamia kuulijoita. Kari Tapiohan rakasti kuulijoitaan ja halusi väli-ajoilla myöskin heidän kanssaan jutella. Hän meni ja lyöttäytyi vain ihmisten luo ja tarinaa iskettiin.
Näin kertoi Ile Vainio. Tästä konsertista yritämme tehdä lämminhenkisen rakastetun tapahtuman.
Ilkka (Ile) Vainio. Hänellä on erittäin läheinen suhde musiikkiin, sillä hän on AXR Music Oy Tuotantopäällikkö ja Omistaja
Olimme Kari Tapion kanssa parhaimmat ystävät, näin hän jatkoi. Hän puhui paljon siitä ystävyydestä, mitä eri vaiheita siinä oli.
Niin lähti konsertti käyntiin, jossa esintymiskaartti oli varsin mittava.
Lauluyhtye Suora Lähetys
Matti Esko
Kulkuriveli Jami
Kalle Jussila
Amadeus Lundberg
Ilpo Kaikkonen
Jani Wickholm
Näin mentiin ja kuunneltiin kauniita lauluja. Ilkka Vainio kertoili aina laulujen välissä, miten tämä seuraava laulu on oikein suntynyt. Vainio osasi kertoa niin kauniisti Kari Tapiosta ja hänen esiintymisistä, että jokaisen kertomuksen aikana mulla oli vaikeaa pitää silmiäni kuivina. Ja kun heti perään alkoi orkesterin soitto, niin tunsin olemukseni tärisevän.
Jokaiseen lauluun oli suunniteltu myöskin siihen liittyvät kuvat, jotka käsittelivät laulun aiheita. Suuri kangas näyttämöllä kertoi kuvin esitettävästä laulusta jossa Kari Tapio oli taivaalla säteiden tai eri valosoihtujen ympäröimänä. Erittäin vaikuttavaa katsoa tätäkin kuvien näytelmää.
Sain mukaani tyttären pojan joka tietenkin oli nuorin koko katsojamäärästä. Ja ainakin mitä minä sain ongittua hänestä ulos, niin hän piti tapahtumasta. Yllättävä ele kaksikymppiseltä nuorelta mieheltä.
En pane pahakseni vaikka lippun olikin 30 €uroa, että tuli sellainen raha laitettu musiikin kuunteluun. Kyllä minä ainakin sain nauttia hyvinkin lämminhenkisestä illasta. Kauniit sanat Ilkka Vainiolta niin Kari Tapion lauluille ja tekijöille. Samoin tietenkin kaikille esiintyjille. Ja itselleni tuli hyvä olo kun sai vetistelyä salata kaikin konstein. Pidän ihmisistä jotka osaavat kauniisti hellyttävästi puhua. Minulla ei siihen ole mahdollisuutta kun sen puhuminen kääntyisi vetistelyyn.
Lisää Hyvinkäälle tälläisiä tapahtumia koska näille tuntuu olevan tarvetta täälläkin. Nykyaikaisen kiireen ja remuamisen keskellä ihmiset haluavat kuunnella kaunistakin sanomaa.
Lehtereillä tavataan
Keijo

.jpg)

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti