Eläkeläinen hulluttelija

Translate

Sivun näyttöjä yhteensä

11.1.2014

Antti ja Irene Luku 7



  Niin oli yksi lähentyminen jälleen taas tapahtunut. Tämä pontikkaporukka yrittää aina tulla johonkin taloon pitäämään ryyppäjäisiä. Mutta yleensä se sakki ajetaan heti pois tontilta. Antti ja Irma eivät tienneet tälläisestä lähestymisestä. Mutta ehkä se olikin oikein sillä nyt pääsivät poliisit näkemään aivan suoraan kuinka lapsista he pitävät huolta.
  Nyt olivat lapset päässeet toiseen kotiin kun koulun voimestelu-opettaja sai heille uuden kodin järjestymään.
Vanhemmat saavat nyt ryypätä rauhassa, eikä tarvitse pelätä astua heidän päällensä.



   Poliisi oli kiinnostunut nyt oikein tosissaan tämän pontikka-porukan laitteista, ja missä "keittiössä" sitä valmistetaan. Oikein naapurikunnistakin oli komennettu poliiseja tämän kylän metsiä penkomaan.
  Päiviä siinä kului kun metsät olivat täälläpäin laajat. Tietenkään ei pannu nyt kovin kaukana ollut heidän asunnostaan. Se olisi ollut järjen vastaista, kun jokainen koitti omalle kohdalleen sitä keitosmasinaa miettiä.



  Ja poliisit etsivät pitkin metsiä. Mitään ei jätetty sattuman vataan, vaan kaikki kuusen näreet käännettiin ja tutkittiin niiden juuristot. Tämä oli iso projekti, eli nyt tehtiin tarkkaa työtä. Pontikkapannu pitää saada metsästä pois.
  Tämän tapaiset kulkijat pitää saada pois teiltä ja yleensä katukuvasta. Ei ole oikein tämän tapainen suuria määriä käyttävät holistit. Nyt kun vain löytyisi pannu jostain, niin varmasti raittius tekisi rynnäkön tänne kylälle ja kirkonkylään.
  Joku tiesi kertoa, että linnutkin voivat pahoin. Onko linnut löytäneet pontikkapannun jostain ja nyt lentelevät päin talojen seiniä. Muutama oli nähnyt marjametsällä kun linnut olivat kävelleet maassa hoiperrellen ja eivät lähteneet lentoon vaikka ihminen tuli niiden vierelle. Tapauksesta syntyi sellainen uutispommi, että kaikki valveutuneet lehtitoimitukset lähettivät toimittajia paikalle kuvaamaan lintuja. Maan rajojen ulkopuoleltakin tuli muutamasta maasta toimittajia, ja tytöt kirkuivat maitolaitureilla. Kaikki oli uutta ja outoa kun vielä ulkolaisiakin näkee. Englantia puhuivat toimittajat ja kyläläiset olivat tuppisuina ja juoksivat karkuun. Ei kukaan tälläistä kieltä osanut ja se alkoi peloittamaan.
  Myymälä-auto otettiin kiertelemään metsäteitä ja yleensä alueita jossa etsinnät olivat käynnissä. Autossa sai helposti keitettyä kahvia joka kuumalla ilmalla oli hyvinkin piristävä kohde.

  Pannua vain haettiin ja haettiin. Kohta oli tämän juoppoperheen kodin ympäriltä kaikki metsät katsottu viiden kilometrin säteellä. Ei vain näkynyt kuin maassa taapertavia kännisiä lintuja. Jossain se täytyi olla ja nimismies kehoitti, että jokaisella pitää olla keppi, jolla voi samalla tökkiä maahan. Samoin kaikki kuuset on käännettävä, sillä sitä ei tiedä kuinka piiloon se pytty oikein on.

  Lopulta se pannu löytyi. Se löytyi puron varresta, jossa pieni puro virtaa peltojen läpi ja kun se suuntaa kulkunsa metsään. Pannu oli piilloitettu erittäin hyvin. Siitä läpi kerkisi jo yksi mies kävelemään, mutta jälka sattumalta osui erään kuusenoksaan ja mies oli kaatunut. Eräs kuusi kaatui samalla miehen päälle.


  Nyt lähetettiin viestiä nimismiehelle. Kaikki etsijät olivat innoissaan, että pannu löytyi. Jopa eräs traktorikin nosti innoissaan nokkaansa. Oliko tämä traktori saannut tunteet. Ehkä näin se pelkäsi myöskin kännisiä kuskeja. Nyt oli hyvä olo kaikilla. Pannusta löytyi vielä jotain litkua jota ei uskallettu kaataa pois ennenkuin nimismies tulee. Monet kävivät siinä aineessa sormeensa heiluttamassa ja sitten suuhun sormi tiensä löysi. Vikkelämmät jo useammankin kerran sormeaan siinä litkussa viruttelivat. Mutta kun suuri poliisi saapui paikalle, kaadettiin pannu nurin ja miehet nostivat kätensä kauhunilmein suunsa eteen.

  Nytkö se kylän känniset häviävät kylältä se jää nähtäväksi. Eihän niitä liikaa ollut kun kaikilla ihmisillä oli melkein työt, joita piti hoitaa. Mutta kun selviä ihmisiä oli niin paljon, niin sellaisesta joukosta helposti osasi bongata kännisen kaatuilevan yksilön.

  Antti oli myöskin etsinnöissä mukana Irenen kanssa. Iltaisin aina lämmitettiin sauna jossa oli helppo pestä hikiset ihot puhtaiksi. Illalla sitten vähän ennen sänkyyn menoa laittoi Antti korvansa vaimon vatsaa vasten ja kuunteli ilman lorinoita suolistossa. Omat puuhommat jäivät nyt tekemättä kun piti etsintöihin osallistua. Mutta eihän nyt vielä ole lumestakaan tietoa. että päästäisiin isoja puita kaatamaan.

Jatkuu

Keijo












































9.1.2014

Antti ja Irene Luku 6






  Joutilaat puut on metsästä kerätty, Antti pitää pientä lomaa. On se kuitenkin kiva olla tuoreen vaimonkin kanssa vielä kun ei lasta ole viemässä omaa osaa.

  Aina aamuisin kun Antti herää hän laittaa vaimonsa vatsan päälle korvansa ja kuuntelee. Siitä vain on tullut tapa, että hänkin on kiinnostunut vauvan tulemisesta. Nyt vatsasta ei kuulu kuin ilman lorahtelu Irenen suolistossa. Kuitenkin nekin ovat aivan kivaa kuunneltavaa, siellä se ilma vain lorahtelee mennä.

  Syksy on jo heittänyt viileät kelit tälle tienoolle. Mutta vasta metsätöihin lähdetään kun on lunta tullut jonkin verran maahan. Silloin eivät tukit enään pääse likaantumaan ja näin ei saha heti tylsy. Mutta nyt huilataa loman merkeissä yksi viikko ja kuunnellaan vaimon vatsaa.



Sitten alkaakin rankojen sahaaminen sirkkelillä, jos ei nyt sitten lunta ala tulla.



  Samoin klapuja hakataan myöskin aina siihen asti kun lumi tulee.




  Samoin siistitään metsää kaikista sinne jäävistä puista jotka olivat liian pieniä isännän polttopuiksi. Samoin kun tukkipuiden kaataminen alkaa, on isäntä luvannut kaikki latvukset ja isommat oksat Antille. Näihin puiden keräämisiin lähdetää yhdessä vaimon kanssa, mutta huilataan nyt vielä ensiksi.

  Mutta ei tunnu oikein loma lähtevän parhaalla mahdollisellä tavalla käyntiin. Sillä nuorenparin ovelle jyskytettiin nyrkillä, juuri kun nuoripari oli aloittamassa sitä yhteistä rakastelun puuhaa. Vaatteet nopeasti päälle ja juoksujalkaa ulko-ovelle ovea aukaisemaan. Yllätys oli suuri kun oven takana seisoi ne "kutsumattomat vieraat", jotka boolitonkaan olivat pontikkaa kaataneet häissä.
  Ei ollut heillä enään oikein selvästä mailmasta tietoa. Vanhemmilla silmät jo aika lailla harittavat. Ja lapset, kaikki kolme olivat aika likaisia. Varsinkin kaksi nuorinta joilla räkä pulppusi sierainten reijistä henkitellessä.

  Antti jäi vieraiden kanssa ulos, koska olisi ollut aikalailla tuhoontuomittua jos nämä vieraat olisivat sisälle tulleet. Pulloa alkoi isäntä kaivelemaan povitaskustaan ja pyytelemään jotain lasia sekä vettä hiukan juoksupojaksi.
  Irene pyörähti ulos ja Antti antoi hänelle siitä sitten tehtävän, jonka Irene heti toimitti. Hän toi vesikannun ja kaksi lasia. Pullon kantaja mies örisi, että pitää saada jokaiselle lasit. Nuoret katsoivat toisiaan, koska viina ei ollut kuulunut heidän päivittäisiin askareisiin. No päätettiin, että jos Antti ottaa vaikka lasin ja maistelee yhden nyt ainakin.
  Lasit täytettiin ja keskusteltiin häistä. Olivat tämä juoppoporukkakin vain tullut häihin, luullen juhlien olevat vapaat kaikille kyläläisille. Ja kun mitään lahjaa ei paremmin ollut, niin ajattelivat omaa tuotostaan lorauttaa boolitonkaan. Heidän mielestään juhlat olivat menneet hyvin kun kännisiä oli koko pihanurmikot täyteen.

  Ensimmäistä ryyppyä sitten lasista otettiin ja varsinkin Antti joutui oikein hampaitaan näyttelemään. Lasti jonka hän suuhunsa lorautti oli kyllä niin pirun väkevää. Kuuma tunne levisi rinnassa kun viinä luikerteli kohti vatsaan. Ryyppy alkoi heti lämmittämään, että teki mieli jo toista ryypyllistä ottaa. Irma kuitenkin katsoi miestään sellaisella silmällä, että pidetäänkö hiukan taukoa. Sen tähdenhän ne vaimot ovat, että hillitsevät miehiään näissäkin asioissa.

  Pienin konttaava lapsi pisteli hiekkaa suuhunsa ja Irma juoksi apuun kun oman äidin peppu oli liimautunut tuoliin kiinni. Samalla hän siivosi lapsen kasvoja ja sai nenästäkin vedettyä pitkän venyvät räkänarut pois. Lapsi näytti jo oikein kun olisi pesulta tullut, jos ei ajatella vaatteitä. Irma saikin näistä kahdesta pienemmästä lapsesta itselleen oivat esimerkkilapset. Heillä kun oli niin pieni suku, että hän ei ollut koskaan pitänyt pientä lasta sylissään. Isompi poika kyttäsi pöydän vieressä, että saisi salaa otettua pienen ryypyn jonkun lasista.

  Kolmannet lasit olivat jo menossa näillä suurkuluttajilla. Antti maisteli vielä ensimmäisen lasin pohjia. Ukkeli huomasi nuoren isännän lasin olevan tyhjä ja hän kaatoi lasiin toisen iloliemen. Suurkuluttaja nainen alkoi ummistelemaan silmiään.
  Hetken päästä hän tupsahtikin pölkyn päältä maahan ja jatkoi uniaan. Niin oli lasten äiti tiedottomassa tilassa. Miehet vielä jäivät ottamaan ilolientä. Antistakin tuntui jo tuntua, että tuleeko hän känniin. Kovin hän muuttui iloiseksi ja puhetta alkoi tulla niin, että suurkuluttaja ei oikein saannut ääntään esille enään. Vaikka ei hänen puheestaan enään mitään selvää saannut, täysin se oli yhtä mörinää.

  Irenen äiti oli kuunnellut pihallaan jotain puheensorinaa vaikka ketään ei näkynyt.  Kuitenkin hän ajatteli lähteä katsomaan jos vaikka nuoret jotain pihallaan suunnittelisivat. Järkytys oli suuri kun hän näki nuo suurkuluttajat täydessä kännissä heidän pihallaan. Hän veti Irenen sivuun ja kuiskutteli hänelle, että hän lähtee kotiin ja soittaa poliisit apuun. Ja niin tapahtuikin, Irene kuiskasi Antille tästä tapauksesta.

  Poliisia odoteltiin pihalla niin, että suurkuluttajat eivät tienneet asiasta mitään.
  Samalla kun vieras ukkokin putosi penkille vaakatasoon kurvasi moottoripyörä pihaan.
  Ne olivat kuulemma ns."Lentäviä". He olivat käymässä kirkonkylän poliisin  luona ja kun sinne oli tullut soitti, niin he lupasivat käydä ohi mennessään katsomassa.
  Poliisin alkoivat raapia päätään, että mitähän tässä nyt tähdään. Tällä pyörällä ei ainakaan tälläistä viiden hengen ryhmää saa liikuteltua mihinkään. Siksi yksi poliisesta lähti Irman kotiin soittamaan autoa paikalle.

  Auto viimein tulikin paikalle. Mutta kun poliisi aukaisi takakontin ovet olivat lapset heti sinne kiipeämässä. Nyt pitikin suunnitella, että jos poliisit vievät ensin vanhemmat putkaan toipumaan, niin voisivatko lapset olla täällä, että he voisivat kysyä, mihinkä lapset sitten viedään.

  Näin jäi lapset Irmalle hoitoon. Antti keräsi heti lasit ja viinapullon sisälle kun vanhin poika jo asettui pöydän viereen, ilmeisesti halu nauttia viinaksia.

  Näin oli kylällä käynnyt poliisikalustoa jo niin paljon kun yhteensä kymmenessä vuodessa. Kauaa ei tarvinnut poliisiautoa enää odotella kun se kurvasi jälleen nuoren parin tontille. Nyt lähtivät lapset kyytiin. Heidän mukaansa takakonttiin joutuivat myöskin Irma ja hänen äitinsä lapsia kiinni pitämään. Naiset tuodaan sitten kotiin.
  Lapset viedään kuulemma koulun voimisteluopettajan luokse ja hän katsoo lapsille jonkun kodin. Voimisteluopettaja hoitaa nykyistä sosialiihmisen tointa kirkonkylällä.

  Näin päättyi vaiherikas päivä pienessä kylässä. Naiset saapuivat poliisiautossa vielä kotiinsa ja Irman äiti lähti tekemään kotiinsa omia askareitaan.
  Nuorille jotenkin, tai paremminkin Antille tuli mieleen, jos juotaisiin yhdet lasit vielä. Niin siinä tehtiinkin ja uskon, että rakkaustapahtumasta tulikin aivan uusi kokemus.


Jatkuu

Keijo




























































7.1.2014

Antti ja Irene luku 5


  Niin on nuorenparin häät vietetty. Nuoret ovat vetäytyneet omaan kotiin tekemään lasta. Eli heillä on kaikki kiva vielä edessä.
 Ainakin uskon, kun ensin on saatu kaikki juhlatamineet pois kiristämästä päältä. Mitä ainakin Ireneen tulee, niin hän on ollut erittäinkin vapaa suhteeseen miehensä kanssa. Vai voiko tässä tulla sellainen väkisin puurtamisen meininkin kun oikein vartavasten lasta yritetään saada alulle.

  Annetaan nyt kuitenkin nuorten hoitaa tämä leikki yhdessä ja rauhassa. Turha minun on mennä sanomaan, että nyt teitte väärin ja ei tuota noin tehdä, kun en itsekkään ehkä osaa kaikkia oikein tehdä.

  Nyt on lapsentilaus laitettu alulle. Antti nukahti raukeena sänkyyn mutta Irene ei vaan saannut unta. Hän pukikin vaatteet päälleen ja lähti lämpöiseen kesäyöhön ulos. Häntä askarrutti, että lähtikö se vauva-asia etenemään, onnistuiko kaikki.
  Myös sekin, että onko hän jokin nymfomomaani kun haluaa Anttia aina saada. Vai onko hän vaan niin hellä, että haluaa olla miehensä kanssa aina niin hellästi. Liiankin hellästi, että mies alkaa jo karttamaan tätä liiallista patjan pompottelua.
  Ajatuksia siis pöyrii tytön päässä ehkä liikaakin kun hän katselee viimeisten vieraiden herättyä kävelevän kotiinsa juhlatalosta. Irene miettii vielä, miten heidän häissä oli noin paljon kännisiä ihmisiä. Oliko se vaan noiden kutsumattomien vieraiden syytä, että he kaatoivat pontikkaa boolitonkaan. Siitä sitten vieraat innostuivat kun huomasivat prosenttejien nousevat lakuaiseen.
  Lopulta Irene meni sisälle ja kapusi miehensä viereen nukkumaan.



  Aamukahvit juotua, suunnistivat nuoret katsomaan Irenen vanhempien kotiin. Väsyneet vanhemmat ottivat nuoret vastaan kuitenkin iloisesti.
  Siinä sitä kyseltiin kaikkea mitä mahdollista, eilisistä häistä. Tuli vielä käymään pari naapuriakin, aivan vain tiedustelemaan, että oliskos jäännyt yhtää vahvenpaa ainetta varastoon. Oli kuulemma tukanjuuret aika hellänä. Irman isä löysi vielä pari olutpulloa jotka hän antoi kipeäpäisille vieraille. Kova tuntui olevan kipu kun yhtäsoittoa miehet kiskoivat oluet suustaan alas. Pullot he jättivät rappusille ja lähtivät pois.

  Kaikki oli kuulemma hyvin menneet jos ei sitä pontikkaa olis tullut ulko tonkaan. Ehkä oli vähän liian monta kännistä pyörimässä pihalla.
  Irman äitikin huomasi nuorten kirkkaista silmistä, että lapsi on laitettu tilaukseen. Nyt sitten alkaa se toivottu odottelu.

    Mutta nyt tämä päivä huilataan ja huomenna sitten taas töihin metsään. Kovalta se taas tuntuun lähteä näiden juhlien jälkeen. Sitä tuntuu, että nyt ollaan maailman onnellisimpia ihmisiä. Se vaan on kurjaa kun tällä kylällä ei ole oikein saman ikäisiä nuoria kuin tämä onnellinen pari. Toiset ovat heitä vanhempia ja jo kiinni vanhempiensa kotitalossa. Sitten on niitä pieniä räkänokkia, joita joskus käy nuortapariakin katsomassa. Mutta kuitenkin he ovat niin nuoria ettei heidän kanssaan voi oikein vielä puhua näistä aikuisten asioista. He ovat vähän kuin yksin tällä kylällä. Eikä oikein kirkollakaan ole heidän tuttuja joita voisi sanoa kaveriksi.

  Sunnuntai-iltana ennen nukkumaan menoa nuoret vielä varmuudeksi  laittoivat uuden tilauksen sisään, jos ensimmäisessä olisi ollut jotain hämminkiä. Pitkään he halusivat rakastella ja olla yhdessä ja sitten taas tehtiin rauhallistakin punnertelua.
  Nyt olivat nuoret väsynneitä ja ollellisia, kumpa kaikki vain tietäisivät, kuinka onnellisia he olivat.
  Antti hiukan meinasi, että jos nämä rakastelut riittäisi nyt niin hän saisi olla ainakin maanantai-illan rauhassa. Kun sitä ei vaan tahdo jaksaa kun on koko päivän ruummiillista työtä tehnyt, enään heti rakastella.


  Maanantai sieltä sitten tuli näyttämään mutruista olemustaan ja käskemään töihin. Antilla olikin rankojen ajo jo loppusuoralla. Ison kasan hän oli jo tuonnut työnantajansa pihaan mutta päivä vielä pitäis rankoja ajella niin silloin kaikki olis metsästä pois. Ja päästäis leimaamaan tukkipuita mitä seuraavaksi aletaan kaatamaan.
Antin isä lupasi tulla ainakin yhdeksi päiväksi hiukan auttamaan, että työ saadaan alkuun. Tukkipuiden kaataminen onkin kuitenkin hiukan vaativampaa työtä. Onneksi kuitenkin tällä työnantajalla on moottorisaha. Tämä onkin jo hiukan isompi maapaikka ja isäntä on ollut aika halukas aina ostamaan koneita jos siihen suinkin on ollut vaan valmiuksia. Moottorisahalla on vain painoa kaiketi 12 kiloa, on sitä raskasta kanniskella.


  Antin kävellessä metsää tulivat naapurin lehmätkin oikein katselemaan Anti kävelyä. Tarkkaavaisesti lehmät Anttia seurasivat. Olisiko nekin huomanneet Antissa jotain outua. Joko, että hän on mennyt naimisiin tai on juuri rakastellut, jos vaikka hien tuoksu ja jokin rakastelun tuoksu saivat lehmätkin uteliaaksi. Pitihän Antin noita sarvettomia päitä hiukan silitellä ohi mennessään. Lehmät kyllä melkein kaikki halusivat ottaa tai haistella Antin kättä, mistähän sekin oikein johtuu.


   Rankoja Antti toi jo tottuneesti hevosella metsästä. Samoin hänen otteensakin ovat muuttuneet  jo ripeiksi. Ennen Antti oli sellainen rauhallinen liikkeissään mutta kun nyt työn makuun on pääsyt niin nyt kyllä tapahtuu. Tämän päivän kun Antti vielä puita ajelee niin silloin on metsä tyhjä näistä pienistä puista ja sitten odotellaan kun ilmat vähän jäähtyvät niin päästään tukin kaatoon käsiksi.
  Sitä ei Antti vielä varmaksi tiennyt, että mitä hän sen aikaa tekee. Olihan isäntä jo suunnitellut, että voishan hän vaikka sahailla rankapuita sirkkelillä pätkiksi jos kiinnostusta riittää. Isännällä kuitenkin jalka on vielä kipsissä ja ei sitä oikein heti kipsinkään jälkeen lähdetä tekemään raskaita töitä.

  Päivä oli ajettu puita metsästä ja hevonen viety isännän talliin. Sitten alkoikin kotimatka kävellen rakkaan vaimonsa luokse.

  Vaimo oli nähnyt Antin kävelevän kotiinsa ja kiirehti rappusille odottamaan. Antti huomasi tämän ja hänen mielessään jo vilahti, ettei kai taas aleta seksin kanssa leikkimään heti töistä tullessa. Mutta ei nyt sentään vaan Irene antoi miehelleen hennon suudelman ja toivotti hänet kotiinsa. Ehkä Irenelle riitti viikonlopun rakastelut, että tehdään sitä vaikka seuraavana viikonloppuna lisää.

  No näin nuoret kuitenkin elivät ja seksit siirrettiin viikonloppuihin. Antti alkoi jo ensimmäisestä päivästä alkaen kuuntelemaan Irenen vatsaa vaikka ei vielä mitään lisäpyöristystä ollutkaa tullut. Ehkä se oli vain miehen kiinnostusta lapsen syntymään ja muutenkin seuraamiseen.


Jatkuu

Keijo





Meni jo 1000 sivuilla käyntiä rikki. Suuri kiitos Teille kaikille










































































































5.1.2014

Antti ja Irene Luku 4



   Hääjuhlat ovat ovella.

  Kaikilla on suunnaton kiire, varsinkin Irenen vanhempien kodissa. Kaikki oli saatava oikealla hetkellä pöytään etteivät ala  kakut vaan valumaan. Juhlapukuja trimmailtiin ja kravatteihin yritettiin saada solmuja. Se kun on aika harvinaista, että täällä maalla joutuu juhlapukuja päälleen virittelemään. Kyllähän se on selvää, että kravatin solmun laittaminen teettää ylipääsemättömiä vaikeuksia.

  Mutta nyt on kaikki juhlien ainekset koossa ja kaikkia kenellä auto tällä kylällä on, joutuvat kuskaamaan juhlakansaa kirkonkylällä sijaitsevaan kirkkoon.






   Pieniähän autot silloin olivat, mutta ne saivat kelvata kun linja-autolla ei oikein viitsinyt häävieraat kirkkoon lähteä.
  Vieraat valuivat pikku hiljaa kirkon pihalle. Sieltä sitten lähdettiin isommissa ryhmissä sisälle kirkkoon. Monelle tämä kirkkoon meno oli aika jännä tapahtuma. Eihän sitä monetkaan kirkossa käynneet kuin hää-tapahtumissa ja vainajien siunaamisissa. Sitä kun vaan katsottiin, että kirkko on liian suurellinen laitos käsittelemään köyhempien ihmisten asioita. Herroille ne tälläiset laitokset ovat tehty. Mutta nyt tämä laitos oli tehty heille, sillä kirkonkylän pappi oli niin laiska ettei viitsinyt lähteä polkupyörällä ajelemaan kahtakymmentä kilometriä hääparin kotiin vihkimään morsiusparia.

  Nyt kaikki istuivat jännittyneinä kirkon penkissä. Kunnes urut pärähtivät ja juhlakansa pelästyi tätä mahtipontista soitantoa. Samalla hääpäri marssi alttarin luo. Ensimmäiset kyyneleet jo tippuivan vanhemman naisväen silmistä. Nenäliinat kaivettiin esiin ja pientä niiskutustakin saimme kuulla kun Irenen äiti otti tilaisuuden kovinkin jännittyneenä vastaan. Tietäähän sen kun tälle naiselle oli annettu juhlien järjestämisestä niin paljon vastuuta. Ja kun vielä oma tytär seisoi tuolla alttarilla sulhasen kanssa. Ja kun ajatukset lentelivät jo lapsen teossa, kuinkahan siinä nyt oikein käy, osaavatkohan he sitä tehdä. Opettamaan ei ole tyttöraukkaa kerennyt lainkaan. Se kun on aina niin kiirettä maatalossa kesällä.

  Niiskutusta ja niistämistä säestettynä yskimiselläkin kaikui kirkon käytävillä. Puhuihan se pappikin mutta vain niin hiljaa, etteivät ihmiset tahtoneet kuulla hänen puheitaan. Kirkko oli kaiketi yleensä niin tyhjä, ettei papin tarvinnut kuin pienllä hyminällä kertoilla asiansa. Eikä hän nyt sitten tajunnut nostaa ääntää kun sentään useammassa penkkirivissä oli kuulijoita eikä vain etupenkissä.




  Mutta ilmeisesti pappi oli saannut sanottua kaiken mitä hänellä oli asiaa, koska morsiuspari kääntyi ja lähti kävelemään kirkosta ulos. Ulkona lentelivätkin sitten riisit monenkin heittäjän voimin ja morsiuspari nousi hymyilevenä autoon. Nyt olivat nämä kaksi rakastavaista saanneet toisensa ja lapsenteko oli seuraavana vuorossa.


  Pieneen autoon oli vain tungettava sisään. Sitten valokuvaamoon ja sieltä seuraavaksi juhlataloon. Vieraat suuntasivat suoraan juhlataloon. Joku auton omistaja sai hakea vielä toisenkin kuorma kirkonkylästä kun autoja on vielä niin vähän ja nekin autot ovat pieniä. liian pieniä.

  Juhlakansa jäi odottamaa ulos hääparia. Ilmahan oli kaunis, vain pieni tuulenvire lempi ihmisten jännittyneitä ja hikisiä ihoja. Täällä ulkona oli hyvä olla.
  Sieltä se hääpari kurvasikin pihaan pienellä punaisella autolla. Hurraata huudettiin ja riennettiin kättelemään paria jonka jälkeen suunnattiin kävely sisälle varaamaan paikkoja.


  Tarjottavaa oli pöydällä paljon. Kahvin ja makeiden pullien lisäksi oli grillattu makkaraa pöydälle valmiiksi jos sattuisi häävieraille tulemaan nälkä. Tämä oli aivan uutta mihin oli kukaan varautunut. Yleensä juhlissa oli vain makeaa syötävää.


   Hanuristi kaivoi ruttunsa lattialta ja alkoi iloisesti soittelemaan tuttuja tangoja ja valsseja, niitä mitä hän osasi. Korvakuulolla kun soitteli niin ei sitä maatalon isännällä niin suuret varastot ole nuotteja päässään. Iloisesti soittaja naureskeli hanurinsa takaa ja hihkaisi sellaisen Ameriikkalaisen joikaisun aina kappaleiden soidessa. Häissä vallitsi oikein iloinen meininki niin sisällä pöytien vieressä kuin myöskin ulkona jossa oli boolitonka. Maitotonka oli otettu boolivarastoksi. Hyvää se tuntui olevan kun kymmenisen ukkoa viihtyi tonkan vieressä kovinkin uskollisesti.

  Aikaa kului ja tanssit alkoivat kun tarjolla olevat särpimet oli melkein kaikki syöty. Soittaja jatkoi aina vaan iloisella mielellä soittamista. Jopa ajan mittaan alkoi soittajakin pyörähtelemään soittaessaan. Joku tiesi kertoa, että soittaja kävi boolia maistelemassa aika useinkin.



  Nuoret tulivat kokeilemaan häävalssia. Kyllähän se aika hyvin meni, vaan soittajalla tahtoivat kädet jo takertua näppäimiin. Kuinkahan kauan soittaja vielä jaksaa kun vasta tanssit alkoivat.
  Ja eihän soittaja enään jaksanut vaan alkoi pyörimään soittaessaan ja törmäsi hanurinsa kanssa päin seinään, aivan talon köynnöskasvin viereen. Kasvi pysyi ruukussaan hyvin mutta soittaja lensi selälleen jääden hanurinsa alle. Apuvoimia tarvittiin että saatiin ensin haitari irroitettua soittajasta ja soittaja kannettua ulos nurmikolle huilaamaan.


  Niin oli hanuristi sammunut. Siinä he lepäsivät kummatkin juhlatalon nurmikolla ja poistivat höyryjä päästä.
Jotenkin oli kummasti juhlijat tulleet muutenkin känniin. Juhlien järjestäjät olivat kertoneet, että ei alkoholia ollut tonkassa kovinkaan paljon. Miten voi olla noin suuri määrä miehiä jo juovuksissa. Olihan siihen samaan kööriin eksynyt muutama nainenkin.
  Kun juhlien järjestäjät pääsivät lopulta ulos kun tarjoilut olivat loppuneet, niin he huomasivat pihalla olevan erään pariskunnan, joita ei oltu juhliin kutsuttu. Se oli sellainen perhe joka valmisteli pontikkaa salaa. Ehkä he ovat tuonneet juomaa myöskin tonkaan. Tämä perhe oli aivan täysin alkoholisoituneita. Isä ja äiti joivat. Kuusitoista vuotias poika ei enään tahtonut päästä ulos kun sammu yleensä jo aamupäivällä. Kymmenvuotias poika koitti salaa juoda viinaksi ja onnistuikin monesti. Neljävuotias poika irvisteli yleensä maton reunalla jokin puteli kädessä nuollen pullon suuta. Ja vielä oli nuorin tyttö jolla leikkikaluinaan oli lasipulloja ilman korkkia. Kaiketi niistä pulloista vielä tuli viinan tuoksuja kun lapsi konttaili lattialla.
Ei ollut perhe saannut minkäänlaista varoitusta tai saatika lapsia otettu heiltä pois. Mahtokohan tämä perhe olla sukua kunnan jollekkin virkamiehelle.



 Sisälläkin oli boolimalja mutta siitä ei kukaan ollut ottanut mitään. Hääpari kuitenkin ajatteli ottaa yhdet  lasilliset kun heillä oli tarkoitus siirtyä jo omaan kotiin. Ja kun heillä oli vielä yhteisiä tulevaisuuden suunnitelmien järjestämisiä. Ensimmäinen lapsi piti saada alulle kun tytön äitikin oli siihen kerran luvan antanut.
  Kännisiä hoipperehti pihalla. Piirsin tämän kuvan, ettei kukaan pääse juhlijoista sanomaan, että miksi minusta on pitänyt ottaa valokuva, kaikkihan mut tuntee. Mutta kännisiä oli paljon. Iso nurmikkopiha täyttyi pienistä miesten ringeistä. Joillain oli vaan asiaa kun taas toisilla tuli eteen painit tai käden väännöt.
  On kummaa ettei juhlien järjestäjä huomanneet kännisten määrää kuin vasta sitten kun hanuristi törmäsi seinään. Ehkä niiden pöytien täyttämisessä meni jokaisella sen verran aikaa, että kukaan ei kerennyt oikein ulkona käydä.
  Juhlat alkoivat päättymään. Sisällä oli muutama selvä ihminen. Lautaset olivat tyhjentyneet, ja pihalla oli nutmikko täyttynyt kännisistä. Sulhaspari oli lähtenyt tekemään lasta kun kerran tytön äidin lupa siihen oli.
  Isäntäväki oli ihmeissään, että kuinka nuo vieraat saadaan lähtemään nurmikolta pois. Ei kai siinä auttanut kun käydä sanomassa, että juhlat ovat päättyneet ja ovet suljetaan. Eiköhän siitä ala asiat ludviutumaan.

  Näin oli kaksi nuorta ihmistä saannut toisensa, ja luvan tehdä lasta. Nyt he ovat jo melkein perhe, lapsi vielä puuttuu. Heille oli vielä epäselvää, että mistä sen oikein sitten näkee tuleeko se lapsi vai ei. Mutta eiköhän nämä tapaukset selviä sitten ajallaan.

  Kylä rauhoittui kun ihmiset alkoivat siirtymään omiin toimipaikkoihinsa. Juhlatalon ihmiset olivat väsyneitä. Jalat olivat turvoksissa monen tunnin seisomisesta. Nyt olikin jo aika heittää kengät pois jalasta ja istua hetken rauhoittuen.


Jatkuu

Keijo





















































































4.1.2014

Antti ja Irene luku 3



  Antista oli tullut työmies. Isän kanssa oli naapurin isännän metsän rajat tarkastettu. Ja nyt siis poika keräsi metsästä rankoja, laittaen rangat putsattuina kasoihin.


  Antti alkoi jo pienistä kivuista ja väsymyksestä toipumaan. Lihakset olivat kipeänä, ettei tahtonut kirves pysyä kädessä. Niin siinä käy kun jättää työnteon ja haluaa vain leikkiä tyttöjen kanssa. Mutta nyt kirves katkoilee rankapuita ja tahtikin tuntuu jo aika miehkkäältä.


 
     Pienet ja isommatkin lehtipuut kaatuvat. Antti putsailee lepät oksista ja laittaa kasaan. Mutta Irenellä tahtoo olla aika pitkää kun oma mies on aina vain työn touhussa. Niinpä hän käykin päivisin kotonaan juttelemassa äitinsä kanssa. Ja kun Antti tulee illalla kotiin väsyneenä on Irene heti häntä halailemassa. Isäntä ei oikein tahdo tätä jaksaa, vaan hän haluaisi hiukan suoristaa selkäänsä sängyllä. Mutta ei Irene tahdo häntä jättää rauhaan sängylläkään. Siinä sitten tahtoo tulla pieniä tuhahduksia ja joskus se perkelekkin lentelee. Niin tulee Irenelle paha mieli ja hän menee keittiön pöydän viereen vetistelemään.
  Antti kuuntelee tyttönsä itkua, niin onhan se tietenkin mentävä hänen luoksensa lohduttelemaan.




  Viimein Antille tulee mieleen eräs seikka. Olisikos siitä mitään apua, että Irene alkaisi odottamaan vauvaa. Eihän se vauva tietenkään heti huomenna siellä vauvansängyssä lepäile, mutta jos siitä tulisi hänelle jotain seurattavaa kuitenkin. Niinpä hän kauttarantain alkoikin kyselemään tytöltään tälläisestä ehdotuksesta. Tytön silmissä avautui katse joka suoraan pyysi Anttia hänen lähelleen. Tyttö itki onnessaan kun kaveri häntä halasi. Antti kyseli uudelleen, että mikä olisi Irenen kanta. Tyttö nyökytteli kun puheesta olisi tullut vain änkyttävää ääntä. Halaaminen vain jatkui ja tytöllä oli puhe vielä itkun sekaista.
  Antti ehdotti tytölleen, että jos hän voisi äidiltään kysyä tätä asiaa. Tyttö nyökytti ja irroitti jo otteensa kaveristaan. Antti lupasi käydä peseytymässä niin jutellaan asiasta lisää.
  Näin asiat alkoivat selviämään ja Irene pääsi miehensä viereen. Niin tuntui kaikki olevan taas onnellisessa tilassa. Kun se lähellä olo vaan saa nuoremmat ihmiset syttymään niin herkästi. Ei siinä kauaa mennyt kun jo sängyn patja sai rumbaa.

  Näin oli asiat lähteneet rullaamaan eteenpäin. Irene tiesi jo, että Antti oli väsynyt töistä tullessaan ja vaati ainakin jonkin aikaa huilaamista  töistä tullessaan. Ja ei sitä tietenkään ihan tahtonut pelkkä huilaaminenkaan joka ilta riittää. Ainakaan, että joka ilta pitäisi patjalle vielä antaa rumbaa.

  Mutta nyt päivät kuluvat jo hiukan paremmin. Miehen töistä tullessa ei ollut  tyttö enään kiinni ja vaatimassa patjalle. Tämä viihdepuoli jätettiin viikonloppuun siihen oli silloin aikaa paremmin. Halunut olisi Anttikin tyttöään halailla mutta kun se työ vei hänestäkin aika paljon mehuja pois arkena. 

  Irenen äitikin oli samalla kannalla kuin Irene lapsen suhteen. Mutta kun aika oli tämä, niin ensin pitää mennä alttarille. Eli nyt alkoivat uudet järjestelyt. Työt olivat kiihkeimmillään ja piti alkaa suunnittelemaan häitä. Pieniä häitä, kun sukulaisia ei ollut kovinkaan paljon. Oli järjestelyitä, missä ne häät pidetään. Ketä käsketään juhliin ja koska ne juhlat pidetään.

  Jotenkin vain se häiden järjestäminen jai Irman äidin tehtäväksi. Tietenkin apua annetaan aina kun vain pyydetään. Ja kun ei oikein tällä kylällä ollut paikkaa, niin juhlat päätettiin pitää Irenen vanhempien kotona kun se oli suurempi koti. Soittajaksi päätettiin ottaa eräs isäntä joka veteli soittoja hanurillaan korvakuulolla.
  Kirjonkylässä käydään kuitenkin kirkossa, sillä ei pappia saada tulemaan kotiin tälläisiä juhlia pitämään.

  Pääpiirteissään oli hääpäivä lyöty lukkoon, niin kuin kaikki muutkin asiat. Irene hyppi jo innoissaan kun nyt tuntui, että Antti on nyt minun.


Jatkuu

Keijo
       




                                                                                                                                                                   
























































































 






31.12.2013

Antti ja Irene luku 2

  Niin viettivät Antti ja Irene hulvatonta elämää. Välillä putosi jäätelöä housuille ja koltulle. Mutta tämähän oli vain nuorten hillitöntä menoa, he haluivat olla villejä.
  Mökissä asuttiin ja leikittiin kotia, tätähän he olivat aina halunneet. Vaan ei ollut heillä vielä tiedossa mitä se kodin leikkiminen tuli vielä olemaan.



  Rahaakin pitäisi jostain saada kun ei aina viitsinyt kotiväeltäkään pyytää. Pitäähän sitä antaa vanhempienkin olla välillä rauhassa. Samoin kuin heinäladon ja sängynkin. Jotain pitäisi kyllä oikeasti tehdä mutta mitä.  Vanhemmat olivat aina kaiken tehneet, ettei koskaan tarvinnut mitään tehdä. Opettelu töihin, työn tekoon oli aivan kun eläisi ekaluokkalaisena. Mitä helkuttia sitä oikein tekis. Molempien kotipaikatkin olivat niin pieniä, että ei niistä voi mitään palkkaa maksaa. Antti kun kerran sitä asiaa kävi isältään kyselemässä. Kirkonkyläänkin oli matkaa ja linja-autot kulkivat niin harvoin tällä seudulla. Polkupyörä oli ainut kulkuneuvo jolla pitäisi sotkea runsaat kaksikymmentä kilometriä.



  Nuoret kävelivät pihalla, miettien, mitä työtä sitä olisi jossain tarjolla. Jotenkin sitä heidän kulkureittinsä suuntautui sen ladon pihaan missä niin hauskaa oli ollut ennenkin. Vaikkakin hauskaa, ei se ollut kuin sai haarustasta keräillä olkia ja kaiken näköistä muuta möhnää aina pois. Kuitenkin nuoret halusivat mennä ladon oviaukkoon. Siinä he katselivat heinäistä latoa. Suut kääntyivät raskaista ajatuksista iloisempiin ilmeisiin, ja niin Antti tönäisikin Irman heinäkasaan ja loikkasi itse perässä. Pienellä leikkisellä painilla ensin aloitettiin ja Irman naurunkikatukset muuttuivat vaan iloisimmiksi. Halattiin ja puristeltiin toisiaan ja lopulta alkoivat vaatteet lentelemään pois päältä.

  Samaan aikaan oli erän maatalon isäntä tullut Antin isän luokse. Hänellä oli sitä asian tynkää tullut oikein työn merkeissä. Itsellä tälle isännälle oli sattunut vahinko kun jalka oli katkennut nilkasta. Ennen sitä jalan katkeamista hän oli suunnitellut metsän siivoamista kaikesta turhasta lehtipuista ja sitten olis ne saannut katkottua ja korjattua pois niin ilmojen kylmetessä kaadettaisiin tukkipuita jonkinmoinen määrä. Pientä rakennustyötä oli hänellä suunnitelmissa, että lautaa ja lankkua pitäis saada sahattua. Ja kun hänellä tuli mieleen, että Anttihan olis siihen oikein hyvä mies. Antin isä oli isäntää jo hiukan toppuutellut kun ei hän ole koskaan mitään tukkipuuta kaatanut, niin onnistuukohan tuo homma pojalta. Se kun nyt vaan onnistuu kun hän ensin kaatelee rankapuut niin siitähän sitä oppia tulee. Ja pojan isän pitäisi mennä ensin hiukan näyttämään ja muutenkin katsoa ettei poika mene vain naapurin puolelle kaatelemaan.
  Anti ei vielä tiennyt tästä työstä vaan pöllytti ja tunki Ireneä heinäkasan sisään, ainakin se siltä vahvasti näytti.
  Lopulta Antti lopetti ja kääntyi Irman päältä pois raukeena ja naama heinien puruissa. Mutta olipa sitä raukea ja onnellinen olo, kun vielä Irenekin tuli aivan Antin viereen halailemaan. Sellaista se nuorten rakkaus on.
  Mutta sitä oli vain laitettava vaatteet päälle ja lähdettävä kotiin puhdistelemaan haarustoja heinistä. Antin isä sattui kuitenkin kävelemään nuorta paria kohden kun asiaa kerran sattui olemaan. Vähän siinä isä kyseli, että mistäs noin ruohoiseksi ovat tulleet.

  Antti kertoi vain olleet niityllä pelaamassa ruohosotaa. Kyllähän isä sen huomasi, että molempien kasvoilla oli aivan kuivan heinän lehtiä. Mutta kuitenkin hän kertoi Antin saavan töitä. Voi sitä riemua ja hulinaa, koska mä voin oikein aloittaa.

  Isä toppuutteli, että eihän sinne metsään lähdetä suinpäin puita kaatelemaan. Ensin käydään katsomassa hiukan rajoja, että pysytään oikean metsän puolella.

  Näin lähtivät asiat etenemään ja nuorille oli hiukan tienestiä tulossa. Sitähän he tarvitsevat kun kaikkea ostettavaa nuorilla oli.

  Niin alkoi tienaaminen kun ensin tutustutaan metsään ja mitä sieltä saa kaataa. Nuoripari oli onnessaan kun tälläinen onni potkaisi heitä. Eivät tainneet nuoret tietää, että kun pojalla ei ole minkäänlaista kokemusta mistään työnteosta niin voi olla vaikeaa päästä minkäälaisille osingoille. Se tietenkin on hyvä, että ensin hän saa totutella rankapuiden kaatamisen kanssa niin voimatkin hiukan kasvavat.

Jatkuu

Keijo














































28.12.2013

Antti ja Irene luku 1.






  Joulu on vietetty ja muutama kilokin tullut varmaan kannettavaksi. En kuitenkaan puntarin päälle ole vielä tohtinut astua.
  Seuraavana vietetään uutta vuotta mutta olkoon nyt sekin juhla ihan rauhassa. Tässä iässä ei nyt viitsi enään rahaa taivaalle ampua. Jotenkin rahalle löytyy varmasti paljon parempia kohteita. Ja niitä kännisiä sormia en viitsi keräillä ulkosalta, aivan turhaa hommaa kun ei tiedä kenenkä ne ovat. Tietenkin jos oman sormen löytäisi, niin sehän olisi hieno löytö. Kun ei vaan löytäisi keväisestä lumikasasta. Silloin vois harmittaa kun ei aikaisemmin osannut kävellä juuri siihen paikkaan ja nostaa sormea taskuun. Kuka sitä ryppyistä sormea viitsii enään käteensä liittää. Ja jos olis jo mato pesinyt, niin siitähän saisi hirveän kutinasormen.

  Mutta nyt olisi tarkoitus taas perehtyä yhteen perheeseen. Isäntä Antti ja vaimo Irene, eli yksi tavallinen perhe. Paremminkin vielä aika köyhäkin perhe kun lapsia on kahdeksannen avioliiton aikana kertynyt jo seitsemän.

  Jos ihan jokainen lapsi yksilöitäs niin tiedetään mitä kulloinkin tapahtuu. Yhtä vieraita nämä lapset ovat minullekin mutta keksitään nyt nimet ja iät heille.
  Helen tupsahti ensimmäisen avioliittovuoden jälkeen.  Mutta mennään vielä taaksepäin kun Antti ja Irene tapasivat.

   Vaikka sitä ollaan suhteellisen köyhiä niin kyllä sitä vaan tulee halu alkaa katsella toista sukupuolta. Naiset kaiketi hakevat turvaa ja halua saada lapsia kun naisilla siihen on kaikki varustus kerran olemassa. Onhan miehilläkin jollain samat syyt mutta löytyy sieltä sellainenkin ajatus, että kun nainen olisi omasta takaa, niin ei aina tarvitse tehdä niitä ristiretkiä, että saisi jostain naisen pyydystettyä.
  Antista ja Irenestä ei tietenkään ole varma oliko heillä tämäntapaiset ajatukset ja oliko heillä vain oikea kiinnostus rakentaa perhe.





  
Mutta sitä rakkautta heidän ympärillä oli varsin kiitettävästi. Sitä seurusteltiin ja välillä illan hämärtyessä poikettiin heinälatoon suorittamaan lähempää tuttavuutta. Mutta kivaa heillä kuitenkin oli, heidän ajatus maailmansa kulki samoja ratoja.




  Kun noin vuosi oli seurusteltu, niin ostettiin sormukset. Nyt oltiin jo tehty jonkinlainen päätös kurvailla oikeaan rakkauden satamaan. Mutta nyt seurusteltiin vielä ja käytiin näyttämässä tutuille kiiltäviä sormuksia. Niin hyvältä tuntui kun tutut tytöt kehuivat kiiltäviä sormuksia. Oli sellainen tuntu, että nyt olemme mailman keskipiste, mikään muu ei ole enään tärkeämpää.












  Seurustelu jatkui ja molemmat kävivät auttamassa kotiväen heinäpellolla ja poimimassa perunoita talven varalle. Molempien vanhemmat olivat antaneet tälle liitolle hyväksyntänsä. ja mikäs siinä sillä molemmat nuoret olivat työihmisiä ja iloisia luonteeltaan. Varsinkin Irene oli vallan iloinen ja naurava tyttö. Ei oikein mikään asia saanut häntä totiseksi vaan hän tahtoi surullisemmatkin asiat kääntää pikku hiljaa iloisiksi.


  Kihloissa oloa jatkui noin vuosi aivan siitä syystä kun paikkakunnalta aivan Irenen kodin läheltä kuoli eräs vanhus. Tästä syystä tämän miehen vanha vaimo siirrettiin palvelutaloon, koska kukaan ei pystynyt häntä kotonaan hoitamaan. Heiltä vapautui siis pieni mökki. Nuorilla tuli heti ajatus alkaa leikkimään kotia. Nopeasti kyselemään, että voitaisko he muuttaa siihen mökkiin. Eihän kummankaa vanhemmilla ollut sitä mitään vastaan. Mutta ensin pitää kysellä, että myydäänkö mökki vai tuleeko se vuokralle.

  Asiaa tiedusteltiin ja lopulta selvisi, että mökki myytäisiin pois. Taas neuvoteltiin, jos vaikka vanhemmat ostaisivat mökin puoliksi nuorille. Näinhän se asia sitten ratkesi ja kauppakirjat tehtiin. Nuoret sitten lyhentävät lainaa vanhemmilleen kun saavat ensin töitä. Se olikin hiukan hankalaa kun maaseudulla ei oikein niitä työpaikkoja ole.

  Mökkiin jäi huonekalut koska ei mummo niitä palvelutalossa tarvinnut. Ainoastaan pienemmät tavarat tutkittiin ja loput toimitettiin mummolle.
  Nyt tuli Antista ja Irenestä oikeat mökkiläiset. Asuntoa laitettiin kuntoon ensin sisältä ja seuraavana kesänä ulkoa.
  Sisäpuoli tuli aika helposti asuttavaan kuntoon. Molempien vanhemmilta löytyi tapettia ja maalia ja isät jotka auttoivat. Nuoripari katseli tiiviisti työntekoa, että voivat sitten itsekkin joskus nämä asiat hoita.



  Nyt oli nuorella parilla oma koti. Oli leveä sänky missä pääsi mukavammin tutustumaan toisiinsa. Nyt oli kaikki niin ihanaa kun ei tarvinnut haarustasta kerätä heinänvarpuja. Vielä piti huoneet siivota ja sitten pystyikin nuoret hakemaan omat tavaransa omaan kotiin.

Jatkuu

Keijo

P.S. Uusia kirjoituksia tulee ainakin kaksi kertaa viikossa blogiin.