Antti ja Irene luku 1.

  Joulu on vietetty ja muutama kilokin tullut varmaan kannettavaksi. En kuitenkaan puntarin päälle ole vielä tohtinut astua.

  Seuraavana vietetään uutta vuotta mutta olkoon nyt sekin juhla ihan rauhassa. Tässä iässä ei nyt viitsi enään rahaa taivaalle ampua. Jotenkin rahalle löytyy varmasti paljon parempia kohteita. Ja niitä kännisiä sormia en viitsi keräillä ulkosalta, aivan turhaa hommaa kun ei tiedä kenenkä ne ovat. Tietenkin jos oman sormen löytäisi, niin sehän olisi hieno löytö. Kun ei vaan löytäisi keväisestä lumikasasta. Silloin vois harmittaa kun ei aikaisemmin osannut kävellä juuri siihen paikkaan ja nostaa sormea taskuun. Kuka sitä ryppyistä sormea viitsii enään käteensä liittää. Ja jos olis jo mato pesinyt, niin siitähän saisi hirveän kutinasormen.

  Mutta nyt olisi tarkoitus taas perehtyä yhteen perheeseen. Isäntä Antti ja vaimo Irene, eli yksi tavallinen perhe. Paremminkin vielä aika köyhäkin perhe kun lapsia on kahdeksannen avioliiton aikana kertynyt jo seitsemän.

  Jos ihan jokainen lapsi yksilöitäs niin tiedetään mitä kulloinkin tapahtuu. Yhtä vieraita nämä lapset ovat minullekin mutta keksitään nyt nimet ja iät heille.
  Helen tupsahti ensimmäisen avioliittovuoden jälkeen.  Mutta mennään vielä taaksepäin kun Antti ja Irene tapasivat.

   Vaikka sitä ollaan suhteellisen köyhiä niin kyllä sitä vaan tulee halu alkaa katsella toista sukupuolta. Naiset kaiketi hakevat turvaa ja halua saada lapsia kun naisilla siihen on kaikki varustus kerran olemassa. Onhan miehilläkin jollain samat syyt mutta löytyy sieltä sellainenkin ajatus, että kun nainen olisi omasta takaa, niin ei aina tarvitse tehdä niitä ristiretkiä, että saisi jostain naisen pyydystettyä.
  Antista ja Irenestä ei tietenkään ole varma oliko heillä tämäntapaiset ajatukset ja oliko heillä vain oikea kiinnostus rakentaa perhe.

  
Mutta sitä rakkautta heidän ympärillä oli varsin kiitettävästi. Sitä seurusteltiin ja välillä illan hämärtyessä poikettiin heinälatoon suorittamaan lähempää tuttavuutta. Mutta kivaa heillä kuitenkin oli, heidän ajatus maailmansa kulki samoja ratoja.

  Kun noin vuosi oli seurusteltu, niin ostettiin sormukset. Nyt oltiin jo tehty jonkinlainen päätös kurvailla oikeaan rakkauden satamaan. Mutta nyt seurusteltiin vielä ja käytiin näyttämässä tutuille kiiltäviä sormuksia. Niin hyvältä tuntui kun tutut tytöt kehuivat kiiltäviä sormuksia. Oli sellainen tuntu, että nyt olemme mailman keskipiste, mikään muu ei ole enään tärkeämpää.












  Seurustelu jatkui ja molemmat kävivät auttamassa kotiväen heinäpellolla ja poimimassa perunoita talven varalle. Molempien vanhemmat olivat antaneet tälle liitolle hyväksyntänsä. ja mikäs siinä sillä molemmat nuoret olivat työihmisiä ja iloisia luonteeltaan. Varsinkin Irene oli vallan iloinen ja naurava tyttö. Ei oikein mikään asia saanut häntä totiseksi vaan hän tahtoi surullisemmatkin asiat kääntää pikku hiljaa iloisiksi.

  Kihloissa oloa jatkui noin vuosi aivan siitä syystä kun paikkakunnalta aivan Irenen kodin läheltä kuoli eräs vanhus. Tästä syystä tämän miehen vanha vaimo siirrettiin palvelutaloon, koska kukaan ei pystynyt häntä kotonaan hoitamaan. Heiltä vapautui siis pieni mökki. Nuorilla tuli heti ajatus alkaa leikkimään kotia. Nopeasti kyselemään, että voitaisko he muuttaa siihen mökkiin. Eihän kummankaa vanhemmilla ollut sitä mitään vastaan. Mutta ensin pitää kysellä, että myydäänkö mökki vai tuleeko se vuokralle.

  Asiaa tiedusteltiin ja lopulta selvisi, että mökki myytäisiin pois. Taas neuvoteltiin, jos vaikka vanhemmat ostaisivat mökin puoliksi nuorille. Näinhän se asia sitten ratkesi ja kauppakirjat tehtiin. Nuoret sitten lyhentävät lainaa vanhemmilleen kun saavat ensin töitä. Se olikin hiukan hankalaa kun maaseudulla ei oikein niitä työpaikkoja ole.

  Mökkiin jäi huonekalut koska ei mummo niitä palvelutalossa tarvinnut. Ainoastaan pienemmät tavarat tutkittiin ja loput toimitettiin mummolle.
  Nyt tuli Antista ja Irenestä oikeat mökkiläiset. Asuntoa laitettiin kuntoon ensin sisältä ja seuraavana kesänä ulkoa.
  Sisäpuoli tuli aika helposti asuttavaan kuntoon. Molempien vanhemmilta löytyi tapettia ja maalia ja isät jotka auttoivat. Nuoripari katseli tiiviisti työntekoa, että voivat sitten itsekkin joskus nämä asiat hoita.

  Nyt oli nuorella parilla oma koti. Oli leveä sänky missä pääsi mukavammin tutustumaan toisiinsa. Nyt oli kaikki niin ihanaa kun ei tarvinnut haarustasta kerätä heinänvarpuja. Vielä piti huoneet siivota ja sitten pystyikin nuoret hakemaan omat tavaransa omaan kotiin.

Jatkuu

Keijo

P.S. Uusia kirjoituksia tulee ainakin kaksi kertaa viikossa blogiin.