Eläkeläinen hulluttelija

Translate

Sivun näyttöjä yhteensä

15.12.2013

Niin se Joulu jolkottaa tulla 15.

Joulukertomus joulusta jatkuu

Joulukuu 15 päivä


  Aamupäivällä alkoi ihmisiä kokoontumaan keskustaan. Muutamilla oli rappuset, toisilla taas kasseja mukana.
  Kaikki kokoontuivat joulukuusen läheisyyteen. Raput laitettiin pystyyn kuusta vasten ja alettiin tonkia kasseja.                                                 
  Eräällä naisella oli jonkinlainen havuista tehty tekele käsissään. Sitä ihmettä nyt sitten alkoivat naiset katselemaan ja hypistelemään. Jos jotenkin sain selvää niin se oli havuista tehty tähti.





  Kylän herrakin työntyi paikalle. Kumma kyllä, hän sai olla aivan rauhassa. Eivät naiset häntä erikoisemmin vilkuilleet vaan kaikki olivat kuin yhtä perhettä. Tähti tuntui olevan tukevaa tekoa. Herran käteen tähti viimein tuli ja hän joutuikin sitten kiipeämään kuuseen kun oli kaikkein pienin mies. Siitä se nyt sitten lähtee kuusen koristelu. Herra pienempänä lähtee kipuamaan rappusia kuusen latvaa kohden ja maahan jääneet miehet pitävät rappusista kiinni. Herra on latvassa ja tähden suuntaa tarkistettiin, että mikä suunta olisi oikea. Viimein oikea suunta löytyi ja herra alkoi sitomaan tähteä rautalangalla kuuseen.

  Herrasta on tullut kylälle oikea kansalainen. Hän heitteli jotain sanoja ja lauseitakin kuusen latvasta ja kaikilla maassa olevilla tuntui olevan hauskaa. Tuntuu, että tämä kylä sitoo jokaisen asukkaan yhteen ja heistä kaikista tulee vahvoja edustajia tämän kylän "joukkueeseen". Täällä jos jotain tehdään niin siinä on kaikki kyläläiset aina mukana.



  Tähti on kuusen latvassa ja herra astelee rappusia alas toisten joukkoon. Seuraavaksi katsellaan pieniä lyhtyjä joita on ilmeisesti tarkoitus nostaa kuusen oksille valoa antamaan. Ne tuntuvat olevan öljyllä palavia lyhtyjä. Näitä nyt on vaikea sytytellä joka päivä kun aina saa nousta rappusia ylös niitä sytyttämään. Mutta herra vaan taas lähtee nousemaan rappusia ylös yksi lyhty mukanaan. Sinne oksalle vaan lyhty ja taas alas maan pinnalle. Näin jatkettiin lyhtyjen kanssa, että niitä oli kaikkiaan kuusessa 12 kappaletta. Valoja niihin ei vielä laitettu.




  Pientä palaveria pidettiin emäntien ja isäntien kesken koko ajan. Päätettiin jopa joulutapahtuman ajan kohdastakin. Se pidetään lauantaina 21 päivä klo 17.00. Silloin sytytetään kuuseen valot ja toisen kerran jouluaattona. Herra sai valojen sytyttelyn tehtäväkseen parin isännän kanssa. Myöskin jouluaattona sytytetään valot kuuseen. Kaikki oli tarkasti suunniteltu. Jopa vielä sekin, että tästä päivästä alkaen kuusen ympärille maahan laitetaan isommat lyhdyt valaisemaan kuusta. Lyhdyt saavat valaista joka päivä, sillä ei kukaan niitä täältä vie kun voi mennä välillä viikkojakin, että joku näkee vieraaman ihmisen kävelevän kylän raittia.

  Kuusi sai jo paljon paremman ilmeen kun lyhdyt tulivat siihen. Ilmoitustaululle laitettiin vielä joulutapahtuman ajankohta.

  Näin elämä etenee tässä pienessä kylässä. Tuntuu tosiaan siltä, että kaikki entiset asiat on haudattu. Nyt jokainen tinkimättä haluaa olla järjestelyissä mukana. Nyt tehdään aivan uusi elämys tälle kylälle, joulutapahtuma. Koskaan eivät asukkaat ole voineet edes tälläistä ajatella. Yhteisistä tapaamisista ei kellään ollut mitään tietoa. Hyvä jos naapureille edes moikattiin kun tultiin tiellä vastaan.
  Pieni lumisade alkoi. Aivan kun kyläläiset olisivat saanneet siunauksen tälle juhlalle. Kylän ihmiset ovat nyt sitoutuneet yhteen, he ovat nyt osa suurta joukkuetta, jonka eteen jokainen antaa oman vahvan tukensa.

Jatkuu
Keijo























 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti