Joulukuu 4 päivä
Isäntä teki kirjoituspöytiä, ettei lapset näkisi. Vaimo myöskin oli salainen kotonaan, ette kukaan vaan näkisi mitä hän tekee.
Pieni kylä oli tietenkin näin joulun alla erittäin salainen. Maatalon isäntä oli muutamalle isännälle kertoillutkin, että hänellä on puuverstaassaan eräs mies, joka tekee joululahjoja.
Ja kun äitikin oli eräälle rouvalle supatellut, että hän tekee yllätyksenä perheelleen joulukoristeita.
Tietäähän sen, että nyt pieni paikkakunta oli täysin sekaisin. Naisihmiset pysähtelivät tiellä ja sitten kurkisteltiin olan yli, ettei kukaan vaan huomaisi heidän kuiskuttelujaan. Samat juorut pyörivät myöskin miesten kesken.
Tästä kylästä oli tullut hetkessä "kuiskaavien kylä". Tietäähän sen kun mitään yllättävää niin harvoin tapahtuu. Aika kului ja juorut ylittivät koko kylän. Kaikilla oli salaisuuksia, vaan mitä ne kaikki koskivat. Joku oli saannut tietoonsa, että rouvat tekevät kaikki yllätyskoristeita kotonaan. Samoin miehetkin osallistuvat lahjojen tekoon jos taitoa hyppysissä oli
.
Se on jännittävää kun ei mitään kummaa tässä kylässä koskaan tapahdu ja nyt on koko kylä sekaisin.
Onko se joulu joka saa ihmiset hullaantumaan. En usko, että kukaan lähtisi pyörimään piirissä Juhannuksena. Mutta joulussa on niin paljon hellyyttä, iloa ja antamista, niin perheelle kuin ystävillekin. Joku vielä muistaa vieraitakin ihmisiä, mikä on suorastaan outoa.
Ihmiset muistavat syöttää lintuja ja muutenkin kotieläimistä pidetään huolta. Tämä kaikki on kuin satua, johonka hiljaiset, mörrikkä miehetkin lähtevät aivan aidosti mukaan. Yksi päivä vuodessa ja ihmiset muuttuvat. Kummana pidän sitä, että onko se joulu näyttelemistä vai joulunako ollaan oikeita ihmisiä ja kaikkina muina päivinä näytellään mörrikkää. Jouluna se isokin mies antaa kyyneleen valua poskelle melkeinpä vapaasti.
Mutta kirjoituspöytiä kuitenkin rakenneltiin aamusta iltaan tietämättä, mikä juorumylly kylillä seilasi. Samoin vaimo rakenteli joulun koristeita, ettei edes oma mieskään tiennyt. Mutta kaikki kyläläiset kyllä tiesivät hyvinkin tarkkaan mitä tässä perheessä tapahtuu. Kuinkahan lapset säästyvät tietämättöminä. Vaimo kerkisi jo piparkakkujakin valmistella säästöön. Tuttu tuoksu kyllä yllätti lapset kuin miehenkin, mutta missä piilossa ne piparkakut olivat.
Jatkuu...
Keijo

.jpg)

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti