Joulukertomus joulusta jatkuu
Joulukuu 19 päivä
Jotenkin mä tiesin sen, mä arvasin sen. Kun eilen illalla opettaja ja herra lähtivät linja-autolla johonkin, ilmeisesti kirkonkylään.
Takaisin linja-auto oli heidät tuonut myöhään illalla. Pysäkiltä pari oli kävellyt kotiaan kohti. Mutta tiehaarassa, jossa opettajan koti oli, pariskunta vielä jäi juttelemaan. Hyvin lähekkäin siinä oltiin, keskusteltiin ja pidettiin toisia käsistä kiinni.
Lopulta pariskunta oli siirtynyt omiin koteihinsa. Tietenkin tästä juoru-mylläkkä lähti liikkeelle. Kerrottiin, että pariskunta olisi mennyt kihloihin. Eihän se tietenkään mikään ihme ollut, mutta tässä iässä. Eikö sitä nyt vaan olis voinut olla, pitikö sitä nyt kihloihin saakka mennä.
Tämähän oli tietenkin heidän asia, jos ovat kihloihin menneet. Ymmärrän senkin, että kumpikaan ihmisistä ei ole ollut naimisissa. Ja he ovat eläneet aika eristäytynyttä elämää. Yksin istuen iltaisin kotona, jossa ei kukaan käynnyt. Ymmärrän senkin, että jo tässä iässä pitää päästä harjoittelemaan kotia. Kuinka yhdessä asutaan ja mitä siihen kaikkineen kuuluu.
Aamulla taasen opettaja tuli kuusen luo, niin kuin herrakin. Säiliöihin lisättiin öljyt ja sitten taas pari lähti herran asunnolle. Kovin tuntuvat nyt olevan yhdessä ja kiinteästi. Kahvit siellä juotiin ja istuttiin jo samalla penkillä. Herran käsikin jo kietoitui opettajan hartioille ja puristeltiin opettajaa itseään vasten. Rakkaus kävi ainakin tunteiden puolella nyt lämpimänä.
Huhumylly pyöri, sillä näin pienessä kylässä harvoin tapahtuu tälläisiä rakastumisia. Koskahan tämä ilmoitetaan virallisesti vai jäkö tämä vain sellaiseksi, että saa onnitella jos sormuksen huomaa. Tai jos vaikka keskustan juhlissa tästä tulee jotain ilmoitusta.
Kaksi päivää enää juhliin. Uskon että juhlista tulee sydämiin painuvat juhlat. Jokainen joka haluaa laulaa, on siihen mahdollisuus. Opettajan on määrä siirtää Harmooni koulun kuistille, että hän voi säestää laulajia. Jokainen edottaa juhlia jo innokkaasti ja varsinkinkin lapset. Heillä kaikilla tuntuu olevan myöskin esitys juhlissa.
Jatkuu
Keijo

.jpg)

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti