Joulukertomus joulusta jatkuu
Joulukuu 17 päivä
Joulu lähestyy kovaa vauhtia. Tänään illalla koulussa on joulujuhla lapsilla, jossa myöskin voivat vanhemmat tulla katsomaan lasten esityksiä.
Opettaja, tuo vanha nutturapää tuli aamusta aikaisin joulukuusen luo seisomaan. Hakiko hän voimaa tälle päivälle kun on se joulujuhlakin. Opettaja seisoi kuusen vierellä molemmat kädet ristiin laitettuna.
Laitapuolen kulkija, nykyinen kylän herra näkyi liikkuvan omalla pihallaan myöskin aamulla. Hänkin oli jokin kannu mukana.
Herra saapui kuusen luo, jolloin hän tervehti opettajaa niin kuin tietenkin tapana oli. Herra näköjään alkoi täydentämään lyhtyjen säiliöt.
Keskustelut opettajan ja herran välillä alkoivat, jolloin varmasti puhuttiin joulusta. Näin ainakin uskoisin, sillä molemmilla henkilöillä oli joulu erittäin tärkeä juhla. Heillä kummallakin oli kauniit muistot joulusta olemassa. Tuntui, että tällä parilla oli paljon asiaa kun jäi lyhtyjen täyttäminen odottamaan.
Molemmat olivat yksinäisiä ihmisiä ettei varmaan liikaa tule juteltua ihmisten kanssa. Mutta nyt tuntui olevan kyllä puhetta oikein kiitettävästi ilmoilla. Itse pidin hienona asiana, että ihmiset puhuvat keskenään. Tämä pari kyllä jutteli erittäin lähellä toisiaan, vaan mitään ääntä ei kuulunut. Puhuvatko he lainkaan vai oliko heillä jotain salaista supattelua mitä muiden ei sovi kuunnella.
Opettaja kuitenkin lopulta lähti kuusen luota pois kohti koulua. Ja herra jäi täydentämään lyhtyjen säiliöt.
Päivä muutenkin kulki aivan samoja latuja kuin muinakin päivinä. Maitoauto kävi hakemassa maidot tiloilta. Postinkantaja jakoi postit laatikkoihin. Joku ihminen oli aina vuorollaan bussipysäkillä odottamassa linja-autoa. Ja muutaman tunnin kuluttua linja-auto toi hänet/heidät takaisin samalle pysäkille. Joku isäntä kävi hevosella, jolla oli häkkireki perässä hakemassa heinää läheisestä ladosta.
Ilta läheni ja jokainen lapsi laittautui parempiin vaatteisiin. Samoin tietenkin vanhemmatkin sillä hekin saivat tulla seuraamaan lasten esityksiä koululle. Nyt elettiin lasten kannalta jännittävää aikaa, sillä jokaisella oli esitettävää. Opettaja oli koko ohjelman laatinut. Oli runoja, laulua ja aika pitkä näytelmäkin.
Joulu lähestyy kovaa vauhtia. Ihmiset askaroivat kodeissaan tätä suurta juhlaa varten. Koskaan ei kukaan ole ennen joulusta paljon välittänyt Se on ollut vaan samanlainen päivä kuin muutkin päivät. Mutta nyt halutaan joulusta ottaa kaikki irti.
Jatkuu
Keijo

.jpg)

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti