Eläkeläinen hulluttelija

Translate

Sivun näyttöjä yhteensä

14.12.2013

Niin se Joulu jolkottaa tulla 14.

Joulukertomus joulusta jatkuu

Joulukuu 14 päivä.


  Aamulla taas hinasin itseni kylän keskustaan nojailemaan isoa koivua. Vielä näin aikaisin on hiljaista mutta täytyy vain sinnikkäästi seurata.
  Maitoa on ainakin lypsetty kun maitoauto kävi tonkat hakemassa. Ehkä tässä jotain vielä tapahtuu.
  Rohkaisin mieleni ja kävin katsomassa kylän herraa. Minut otettiin ystävällisesti vastaan ja istuin tuoliin. Kyselin ensin joulutapahtumasta, ajattelin, että sitä kautta päästään vauhtiin. Herra kertoi, että oli koko tapahtumaa vastaan ensin. Mutta kun kuusi tuli keskustaan niin alkoi hänenkin sisällä tulemaan nuoruus ajat mieleen. Nyt haluun tosiaan olla mukana niin rakkaassa tapahtumassa.
Ja kun vielä kyläläiset lupasivat tulla minua auttamaan niin huomasin ihmisillä olevann vielä hyvät sydämmet.
  Hän kertoi myöskin, että oli naapurissa käynyt eilen kyselemässä mitä muuta on vielä tapahtumassa. Jopa minullekkin löytyi eräs homma. josta en vielä voi puhua mitään? Samoin tuli esiin sellaisia asioita joissa en halua olla mukana. Ehkä ne asiat alkavat pikku hiljaa selviämään. Olen pahoillani jos olen saannut kylän asiat tietämättäni sekaisin.

 
  Kiitin kylän herraa, että hän näin vapaasti mulle kertoi asioitaan. Ja mikä parasta, ei minun tarvitse enään kyykkiä keskustassa palelemassa.


  Kun joulutapahtuma on hyvissä käsissä, niin oli ajateltava mistä voisin seuraavaksi kertoa. Joulun henki taitaa sittenkin laskeutua kylän ylle.

  Tietenkin tämä kylälle muuttanut uusi perhe, sillä muitahan en oikein tunnekkaan. Isäntä on ollut tiiviisti naapurissa rakentamassa niitä kirjoituspöytiä lapsille. Enää hän ei ole ollut niin myöhään niitä rakentamassa sillä pöydät ovat jo hionta vaiheessa. Ja muutenkaan, sillä lapset voivat alkaa ihmetellä kun isä on jatkuvasti pois kotoolta. Ja kohtahan lapset jäävät joululomalle, niin sitä ennen on saatava pöydät tuotua kotiin ja piilo laitettava kuntoon.
  Äidin puuhastelut ovat myöskin aika lailla loppusuoralla. Koristeet, osa laatikoista, piparit ovat valmiina. Jälkiruuat tehdään vasta vähän ennen aattoa. Samoin pipareita leivotaan vielä lasten kanssa. Kaikki siis tuntuu olevan hyvällä mallilla.




  Myöskin isälle oli tullut kirje, että hän pääsee rakentamaan siltaa melko lähelle kotia. Kunta rakentaa vanhan puusillan tilalle kivisillan betonista kun alkaa niitä autojakin jo liikkua. Vanha silta on jo huonossa kunnossa, että monesti ovat kyläläiset jo pelänneet kun hevosilla on viety hiekkakuormia sen yli, että kestääkö silta enään.

Jouluun on enään 10 päivää.

Jatkuu
Keijo
















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti