Jatkokertomus jouluaattoon asti
Joulukuu 2 päivä
Lapset lähtivät aamulla kouluun ja isäntä emännän kanssa menivät tutkimaan kangastilkkujaan ja puisi puunappuloitaan.
Emäntä pyöritteli kankaitaan tuskastuneena kun ei oikein mitään lahjaideaa tullut mieleen. Sama puunappuloiden pyörittely oli isännälläkin mielessä. Ei syntynyt ajatusta, ei kukaan aivoihin laittanut sanaa tai edes pientä vinkkiä.
Nappuloita asetettiin poikittain ja pitkittäin ulkorakennuksen lattialle. Hän istahti hakkuupölkyn päälle ja ajatteli. Aurinko nousi hetkeksi taivaalle ja loi kirkkaat säteet sisään. Mikä kumma kiiltävä valoilmiö osui isännän silmiin. Hän kumartui tuota kiiltävää kirkkautta kohden. Kädet siirtelivät puisia puunappuloita ja lopulta käsi löysi kirkkauden tuojan sormiensa väliin. Ei hän ollut muistanut lainkaan tätä lahjaa. Piti alkaa oikein miettimään, että mistä tämä lahja on oikein tullut tuohon puuläjään.
Isäntä mietti ja mietti, mutta ei vain tullut mitään mieleen mistä tämä kirkas lahja on puukasaan tullut.
Hän ajatteli maistaa mitä ainetta siinä kirkkauden tuojassa oikein on. Varovasti hän aukaisi korkin ja katsoi vielä ikkunasta ulos, ettei vain vaimo olisi suuntamassa kulkuaan tännepäin.
Isäntä rohkaisi mielensä ja kulautti pienen kulauksen itseensä. Irvisti pimeää nurkkaa kohden ja taas isäntä istahti hakkuupölkyn päälle. Jos kuitenkin vielä toisenkin kulauksen otan kun kylmä tuntuu hiipivän sisuksiin.
Emäntä sisällä mietti ja mietti kangastilkkujen kanssa. Mitä kummaa hän tekisi tytölleen näistä tilkuista. Ajatukset menivät jo tuskan puolelle, jolloin pieni kiukkuisuus valtasi mielen. Jälleen hän vaipui ajatuksiinsa.
Mies oli pari hörppyä jo ottanut kirkkauden lähteestä. Nyt alkoivat ajatukset pulppuamaan pintaan. Hetkessä hän muisti kirkkauden tuojan. Se oli naapurin isäntä joka oli salaa jättänyt tämän ajatuksen voiman puuliiteriin palkan myötä ladon teosta. Tämähän on kummaa ainetta kun alkoivat pojan lahjan ajatukset hiipimään seuraavaksi pintaan. Niitä tuntui ja vain tuntui tulevan vaikka toisiin piti ostaakin aika paljon tavaraa, että sellaiset ajatukset piti haudata. Isäntä oli niin iloinen tästä huumaavansta aineesta, että hänen piti mennä kertomaan heti vaimolleen ajatuksistaan.
Kirkkauden tuojan hän otti mukaansa niin saa vaimokin nähdä mistä ajatukset häneen tulivat.
Hetkessä hän seisoi vaimonsa edessä. Yritti puhua mutta huulet vain heiluivat, ääni oli jossain piilossa, se ei tullut esiin. Vaimo ohjasi miehensä istumaan pöydän viereen. Hän otti kirkkauden tuojan miehensä kädestä ja laittoi pöydälle. Tarjosi miehelleen kahvia ja otti häntä kädestä kiinni. Nyt alkoi mieskin jo rauhoittumaan ja puheen tulva lähti vyöryämään miehen suusta. Kaikesta ei vaimo aivan selvää saanut, että piti kysellä tarkennuksia mieheltään.
Kello oli vierähtänyt jo iltapäivän puolelle, että lapsetkin jo kohta tulevat. Mutta asiat tuntuivat olevan kerralla selvitetty. Nuket ja autot saavat olla ja nyt keskitytään kirjoituspöytien tekoon lapsille. Näin lapset voivat läksynsä tehdä omien pöytiensä luona ja keittiön pöytä jää melkeinpä siihen tehtävään mihinkä se on rakennettu.
Huomenna aloitetaan näiden pöytien teko kun lapset lähtevät kouluun. Asiat selvisivätkin hienosti. Koskaan en ole tuota kirkkauden ainetta ottanut, ehkä pulmatilanteissa kuitenkin taas korkkia aukaisen.
Jatkuu kohta
Keijo
.jpg)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti