Joulukuu 9 päivä
Niinhän se oli, että isännät haluavat pitää sunnuntaina laiskottelu päivän. Sillä tänään oli tullut ohjelma- tiedote ilmoitustaululle.
Ihmetyttä herätti, kun en ole paikkakuntalainen, että ohjelma oli kuitenkin syvällinen jouluhengen mukainen.
Alussa oli pieni Tervehdyspuhe, jossa esittäjää ei oltu ilmoitettu.
Sitten lauletaan yhteisesti rva opettajan säestyksellä kaunis "Varpunen jouluaamuna"
Pieni joulukertomus, jossa ei myöskään ollut esittäjää mainittu. Taas lauletaan "Sylvian joululaulu", jossa opettaja polkee ulos nostettua Harmoniaa soitinta. Ja heti perään joululaulu "Tonttu".
Seuraavaksi tulisi Joulupukki käymään hevosen kanssa kirkkoreessä istuen. Samalla lauletaan "Joulupukki, joulupukki"
Ja kun pukki lähtee, lauletaan laulu "Kilisee, kilisee kulkunen".
Lopussa oli vielä pieni tila, mutta siihen ei oltu merkattu mitään.
Ehkä ohjelma oli vielä hiukan puutteellinen, mutta kuitenkin se oli suuri käännekohta tämän kylän taiminnasta. Koskaan ei oltu mitään yhteistä tapahtumaa järjestetty, mutta nyt sekin on tällä ohjelma- lappusella todistettu.
Lappusta oli lukemassa monta ihmistä. Iloisia ilmeitä kyllä löytyi aika paljon, mutta oli rutisijoitakin. "Mikähän tääkin juttu oikein on". "On sitä ennenkin tultu toimeen ilman tämmöistä höpinää". Mä en ainakaan tule". Tämä viimeinen kommentti oli kylän laitapuolen kulkijan suusta. Kumma kuitenkin sillä kyläläiset tiesivät kertoa hänen eilen hakevan joulukuusen kotiinsa. Se oli se kraakun näköinen kuusi, jonka lapsetkin olivat nähneet miehen kantavan. Ehkä hänenkin sydämmessä tuikkii pieni tähtönen.
Joku tiesi kertoa, että ohjelmassa oleva viimeinen kohta tarkoitti kuulemma sellaista kohtaa. missä kuka tahansa saa laulaa oman joululaulun. Opettajalle vain pitää ilmoittaa laulun nimi ja esittäjän nimi. Se vaan oli jostain syystä jäännyt pois tästä ohjelma- lappusesta. Se maininta kuitenkin lisätään vielä ohjelmaan.
Monetkin kyläläiset olivat innoissaan tapahtumasta. Pieniä jutteluryhmiä kokoontui kyläläisten raitille, Ilmeisesti puhumaan tästä tapahtumasta. Monella naisella varsinkin tuli sellainen lämmin tunne rinta-alaan.
Opetta on kuulemma kirjoittanut kalkkeeripaperin avustuksella laulun sanoja ihmisille jaettavaksi. Myöskin koulun laulukirjasta löytyy ne laulut joita yhteisesti esitetään.
Jatkuu
Keijo
.jpg)




Ei kommentteja:
Lähetä kommentti