Joulukertomus joulusta jatkuu.
Joulukuu 10 päivä.
Paljon on kylä muuttunut, sen ihmiset ovat löytäneet joulun. Tuo hellyttävä, rakas ja lämmin joulumme on iskenyt nyt jokaiseen sydämmeen pysyvästi. Kaikilla tuntuu olevan asiaa joulusta ja miten sen jokainen haluaa tehdä.
Monet jo kerkisivät unohtamaan joulun sanoman tärkeyden. Joka ei tietenkään ole saadut lahjat vaan se yhdessä olo ja ihmisten auttaminen hymyssä suin. Jokaista meitä tarvitaan ja jos ei pysty niin silloin autetaan.
Kylän naisväki oli saannut hienon ajatuksen. He päättivät lähteä siivoamaan tämän laitapuolen kulkijan asunnon. He tiesivät, että vastustusta tietenkin tulee mutta rivakoilla otteilla he lupasivat vaan vetäistä oven auki ja astella sisään. Tänään oli se päivä kun kymmenen naista lähtivät pesusoikkojen kanssa kohti laitapuolen kulkijan asuntoa. Kuitenkin he tiesivät, että vaikka hän oli joulutapahtumaa vastaan niin kuitenkin hän oli itselleen hakenut joulukuusen. Hyvyys asuu kuitenkin hänen sydämmessään.
Kaksi täyttä viikkoa on vielä jouluaattoon. Ja juhlan teko on täydessä tuoksinnassa, niin kodeissa kuin itse juhlatapahtumassa. Jokainen kyläläinen haluaa laittaa juhlille myöskin oman kortensa kekoon.
Uuden perheen lapsetkin olivat nähneet ilmoitustaululla ohjelma-lappusen. Jotenkin heillä vain oli tullut mieleen, että hekin voisivat laulaa tassä tilaisuudessa. Oli vain keksittävä laulu jonka he haluavat laulaa tapahtumassa.
Opettajalle he olivat käyneet kertomassa, että "En etsi valtaa loistoa" laulun he haluaisivat laulaa yhdessä. Se laulu oli vielä vapaana ja opettaja kirjoitti vihkoonsa laulun ylös.
Lapset halusivat, että vanhemmille ei kerrota mitään vaan se saa tulla heille yllätyksenä.
Isän tekemät kirjoituspöydät olivat melkein jo valmiit. Itse hän piti näitä pöytiä erittäin hyvin onnistuneina. Mutta ei hän niistä puhunut vaan ajatteli, että lapset saavat antaa niistä laununnon sitten aattona.
Kekseliäisyydestään tunnettu äiti oli rakennellut kotiin kauniita koristeita. Näitä sitten aattoaamuna aletaan laittaa koko perheen voimalla paikoilleen.
Näin etenee joulun rakentelu koko kylässä. Kaikki ovat niin innoissaan, että muut askareet melkeinpä kärsivät tämän joulun rakentelusta. Mutta jokaisella on kuitenkin niin hauskaa ja kaikki ovat järjestelyissä innokkaasti mukana.
Jatkuu
Keijo

.jpg)

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti