Niin se joulu jolkuttaa tulla

Pieni kertomus, miten joulun voi muutenkin tehdä. Kertomus jatkuu  jokaisena joulukuun päivänä aattoon asti.

Joulukuun 1. päivä

  Pieni perheenpahanen asui kovinkin köyhänä jossain päin suomessa. Isännän lisäksi perheeseen kuului vaimo, tuo ihana vaimo joka ei pienistä, eikä mistään suuristakaan asioista marissut. Hänelle oli tärkeintä lapset, että heillä oli ruokaa, tietenkin se isännänkäppyräkin oli tärkeä osa tätä perheyhteisöä. Kaksi iloista ja sydämmellistä lasta oli siis taivaan Isä tähän perheeseen luonut lahjaksi, joiden eteen vanhemmat koittivat antaa kaiken rakkauden.

  Ja kun perheessä ei oikein rahaa ollut, ennen sellaista laitosta kuin Perusturvakeskut tai Kela, oli käsin kaikki tehtävä. Emäntä leipoi pullia ja leipää sekä auttoi muitakin kyläläisiä jotka pientä apua tarvitsivat. Siitä sai pientä rahallista korvausta myöskin omaan perheeseen. Näin monesti kattiloissa oli aina jotain syötävää, ettei tarvinnut kerjuulle lähteä.
  Isäntä taas oli taitava käsillään tekemään puusta jos jonkinmoisia luomuksia. Samoin hän autteli kyläläisiä kaikissa rakennustöissä.
  Lapset taasen kävivät paikkakunnan kansakoulua, joka sujuikin opinnot huomioon ottaen melko mukavasti.

  Vanhemmat olivat sopineet, että lapsille pitää taas alkaa lahjoja tekemään. Jos vaikka kaksi lahjaa tehtäisiin molemmille lapsille entisten joulujen yhden sijaan. Mutta mitä heille oikein tehtäisi. Vanhempi tyttö oli saannut jokaisena vuonna äidin tekemän nuken kun taas poika oli saannut isän tekemän puisen auton. Mutta mitä nyt oikein heille tehtäisi.
  Päätettiin, että katseltaisiin hiukan kankaita ja puupalikoita, jos niistä syntyisi vaikka jotain ideoita. Sovittiin, että tutkitaan näitä tilanteita huomenna kun lapset menevät kouluun. Silloin olisi paremmin aikaa paneutua tähän tehtävään.


Kohta jatkuu...

Keijo