Joulukertomus joulusta jatkuu
Joulukuu 21 päivä.
Nyt on sitten kiire. Kylä järjestää ensimmäisen joulutapahtuman. Se on ensimmäinen tapahtuma mitä kylällä on koskaan tapahtunut.
Ihmiset säntäilee linja-autolla kirkonkylään. Ja osa aurailee viimeisiä lumia pois kulkureiteiltä, jonka eilinen lumimyräkkä sai aikaan.
Kaikki juhlien suhteen on vielä auki. Mitä muuta siellä tapahtuu kuin lasten lauluja. Se ilmeisesti jää yllätykseksi kaikille kun juhla illalla alkaa.
Kuusen ympäriltä luotiin lunta pois isolta alueelta. Lumilapiomiehiä ja lapsia oli suuri joukko tekemässä aluetta kuntoon.
Myöskin opettaja ja herra oli tulossa kuusen luo. Ja pari miestäkin saapui paikalle rappusten kanssa. Saako nyt kuusi valot. Kaikki innokkaasti jäivät seuraamaan tätä tapahtumaa. Päivä oli aika pimeä kun taivas oli paksussa pilvessä. Miehet asettivat rappuset kuusen juurelle. Miehet pitivät kiinni kun herra kiipesi sytyttämään kuusen latvassa ollutta lyhtyä. Lyhtyyn tulleen valon jälkeen ihmiset taputtivat innokkaasti. Jokainen nautti tästä tilanteesta, sillä kaikki oli uutta ja ihmeellistä. Herra sytytteli lisää lyhtyjä, niin että lopuksi kaikki kaksitoista lyhtyä saivat valon. Monelle tämä oli kaunis taivaallinen olo ja tunne. Miten voi kuusenvalot näyttääkkin näin kauniilta ulkona.
Alue oli luotu lumesta puhtaaksi ja kuusi sai valot. Nyt sitten vaan odotetaan illan juhlaa. Kuitenkin pieni ryhmä ihmisiä piti viime hetken palaveria juhlien suhteen. Ehkä ne olivat niitä yllätyksiä joista kuullaan vasta juhlissa.
Osa ihmisistä lähti kotiin suorittamaan päivän askareita mutta kuusen luokse jäi kuitenkin muutama ihminen vielä haikailemaan kuusen kauneutta. Kuusi kuulemma sai ihmiset rauhoittumaan ja nauttimaan hetken tästä olosta.
Ilta tuli ja perheet saapuivat kuusen luo. Ihmisiä oli paljon, ei tainnut puuttua kuin vanha Tyyne. Kun hänellä on jalat niin heikossa kunnossa etteivät ne enään pidä pystyssä.
Kuusi seisoi ylväänä kannattaen palavia lyhtyjä oksanvarsissa. Ensimmäisenä laulettiin jouluinen, "En etsi valtaa loistoa".
Paikalla hyöri myöskin joku mies joka otti valokuvia, kukahan tämäkin räpsijä oikein on. Seuraavaksi kuusen luo käveli eräs maatalon isäntä pitkässä takissaan. Hän kertoi innokkaana, kuinka innostuneita ovat kaikki asukkaat olleet tästä tapahtumasta. Jokainen on antanut oman työpanoksensa tähän tapahtumaan.Myöskin hän kertoi, että tämä valokuvaaja ottaa kuvia pitäjän lehteen. Samoin jokin juttu lehteen myöskin tulee. Myöskin tämä lehtimies auttaa vähän kyläläisiä tekemään anomuksen kunnalle. Siinä käsiteltäisiin seuraavanlaisia asioita. Tonttien myyntiä, jokin pieni tila jossa ihmiset voisivat kokoontua yhdessäoloa varten. Näin pyöreästi mitä kyläläiset haluavat. Myöskin keräämme nimilistan.
Kuusi loisti kirkkaasti kun ensimmäiset lapset tulivat esiintymään. Tuntui, että eivät hekään olleet vanhemmille kertoneet mitään esiintymisestään. Samoin esiintyi uuden perheen sisarruspari, joka saikin valtavat taputukset esiintymisen päätteeksi. Muutaman esityksen jälkeen alkoi kuulumaan hevosen kavioiden ääntä. Kaikki kääntyivät katsomaan, kuka kumma sieltä tulee. Valoon tullessa saapui joulupukki. Pukki istui punaisissa vaatteissa reessä. Myöskin hevoselle oli tehty punainen pipo joka täytti koko pään. Samoin hevosen selässä oli punainen loimi. Hevonen oli tietenkin pukin apulainen, jonka kanssa lahjat jaetaan.
Pukki jakoi isosta korista piparkakkuja lapsille kuin myös aikuisille. Pukki jutteli jokaisen paikallaolijan kanssa. Kaikille tuli hyvä mieli, että pukki tuli heitä katsomaan.
Paikalla oli vielä kaksi arvontalistaa johonka jokainen paikallaolija sai laittaa nimensä. Voittaja sai toisesta kinkun ja toisessa oli sellainen sekakori jossa oli kaikenlaista jouluista syötävää.
Sitten taas laulettiin ja jopa pukki vei lapsia pienelle ajelulle. Laulamista jatkettiin niin yhteisesti kuin lasten esittämänäkin.
Jokaisella tuntui olevan hauskaa. Kaikille esityksille taputettiin. Jopa lauluja pyydettiin jo lisääkin mutta opettajan kädet olivat jo kankeina kylmästä, että laulamista päätettiin jatkaa ilman säestystä. Nyt laulettiin jo perheittäin, vanhemmat lasten kanssa. Kuinka oikein ihmiset alkoivat tästä tapahtumasta pitämään.
Mutta oli aika lopettaa ja pukkikin oli jo lähtenyt jouluhevosensa kanssa. Osa ihmisistä jäi kuitenkin vielä laulamaan lasten kanssa. Tämä juhla tuntui siltä, että tätä ei osata lopettaa lainkaan.
Opettaja ja herra kävelivät kuusen luo ja pyysivät hetkeksi hiljaisuutta. Herra alkoi pienen puheen, " Monet ovat varmasti jo huomanneet, että olemme menneet opettajan kanssa kihloihin". Suunnaton taputusten ja vihellysten ryöppy siunasi pariskunnan kertomuksen.
Pienestä asiasta oli kehittynyt hieno juhla. Kaikki rakastivat tätä tapahtumaa. Uuden perheen lapset kun halasivat esityksen jälkeen niin muutkin kyläläiset ottivat halauksen omakseen. Nyt tuntui siltä että jokaista piti halata. Lämmin tunne tuli jokaisen sydämeen. Kaikki kyläläiset olivat nyt ystäviä keskenään- Mahtava tapahtuma joka sai vanhatkin isännät laulunpyörteisiin mukaan.
Jatkuu
Keijo

.jpg)

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti